Vuosi 2013 harvinaisen lämmin

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan vuosi 2013 oli harvinaisen lämmin ja maan keskiosassa tavanomaista sateisempi.

Kuva: Eija Vallinheimo, Ilmatieteen laitos.

Vuoden 2013 keskilämpötila vaihteli alustavien tilastojen mukaan etelä- ja länsirannikon runsaasta 6 asteesta Keski- ja Pohjois-Lapin vajaaseen asteeseen. Pitkäaikaiseen keskiarvoon (1981–2010) verrattuna keskilämpötila oli koko maassa tavanomaista korkeampi. Suurimmassa osassa maata poikkeama oli 1-2 astetta, mutta maan lounaisimmassa osassa se jäi vajaaseen asteeseen. Koko maan keskilämpötila on vuodesta 1847 alkaen tarkasteltuna kuudenneksi korkein. Lämpimämpiä ovat olleet ainoastaan vuodet 1938, 1989, 2011, 2000 ja 1934.

Koko maan mittakaavassa yksittäisistä kuukausista ainoastaan maaliskuu, huhtikuu ja heinäkuu olivat tavanomaista kylmempiä, maaliskuu jopa harvinaisen kylmä. Vuoden alin lämpötila, -39,7 astetta, mitattiin 9. joulukuuta Sodankylän Vuotsossa. Keskimäärin vuoden alin lämpötila mitataan joulukussa kerran 6-7 vuodessa. Vuoden korkein lämpötila, 32,4 astetta, mitattiin Liperin Tuiskavanluodolla 26. kesäkuuta. Merkittävimmät piirteet vuoden lämpöoloissa olivat kylmä maaliskuu ja Lapin poikkeuksellisen pitkä terminen kesä. Paikoin terminen kesä oli siellä pisin viimeisen 50 vuoden ajalta tarkasteltuna. Hellepäiviä oli koko maa huomioon ottaen 52, mikä on 16 päivää tavanomaista enemmän.

Ensimmäinen hellepäivä oli 17. toukokuuta ja viimeinen 9. elokuuta.

Maan keskiosassa tavanomaista sateisempi vuosi

Vuoden sademäärä jäi pohjoisimmassa Lapissa noin 350 millimetriin, mutta kohosi maan itäosassa paikoin yli 700 millimetrin. Pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna vähiten satoi Pohjois-Lapissa, jossa sademäärä oli 70–80 prosenttia tavanomaisesta. Sen sijaan maan keskiosassa satoi tavanomaista enemmän, mutta poikkeamat pitkäaikaisesta keskiarvosta olivat suurimmillaankin 10–20 prosenttia. Suurin vuorokautinen sademäärä 100,4 mm mitattiin 27. kesäkuuta Lavian Riihossa.

Myrskypäiviä oli vuoden aikana tavanomaista vähemmän, joskin marras-joulukuussa sattui kolme laaja-alaista myrskyä – Eino, Oskari ja Seija. Myrskyt aiheuttivat metsätuhoja ja sähkökatkoksia. Maasalamoita havaittiin vuoden aikana noin 115 000, mikä on jonkin verran tavanomaista vähemmän. Ukkoskausi painottui kesäkuuhun. Selvästi eniten salamoi kesäkuun 27. päivänä, jolloin paikannettiin yhteensä 28 500 maasalamaa.

Lisätietoja:

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)

Ilmastotilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/ilmasto

Missä päin maapalloa on huonoin sää?

Weatherwise-lehdessä julkaistiin äskettäin lista kymmenestä maapallon paikasta, joissa on maailman huonoin sää. Kyseessä on tietysti ainakin osittain mielipidekysymys ja tässä tapauksessa mielipiteen asiasta esittää kirjailija ja valokuvaaja Ed Darack. Huono sää tässä tapauksessa tarkoittaa karkeasti ottaen ihmiselle huonoiten sopivaa säätä. Tämän listan lukeminen saattaa helpottaa niitä, joita hiukan ahdistaa taas kerran alkava talvi. Suomi ei nimittäin rankoista talvikeleistä huolimatta ole päässyt listalle, eikä ehkä edes lähelle sitä.

10. Oimjakon, Siperia: Tässä pienessä Venäjän federaatioon kuuluvassa Sahan eli Jakutian tasavallassa sijaitsevassa kylässä on noin 500 asukasta. Oimjakonissa on mitattu maapallon kylmin Etelämantereen ulkopuolinen lämpötila, joka on 6. helmikuuta 1933 mitattu -67,7 celsiusastetta. Oimjakon on myös maapallon kylmin paikka, jossa on pysyvää ihmisasutusta. Tosin Siperiassa on toinenkin kylä, Verhojansk, jossa on mitattu yhtä kylmä lämpötila 7. helmikuuta 1892. Oimjakon mainitaan näistä kahdesta kylmempänä paikkana ehkä sen vuoksi, että siellä on mitattu epävirallisesti -71,2 celsiusasteen lämpötila 26. tammikuuta 1926. Lisäksi WMO kertoo Venäjän ilmastotutkijoiden valtaosan uskovan Oimjakonin olevan kylmempi paikka.

Oimjakon on talvella todella kylmä paikka. Lämpötila laskee alle -45 celsiusasteen joka yö joulu-helmikuussa. Oimjakonin nimi tarkoittaa kuitenkin sulaa vettä, mikä johtuu kylän lähellä sijaitsevista kuumista lähteistä. Kesällä Oimjakonissa saattaa olla jopa 30 celsiusasteen helteitä, joten siellä vuotuinen lämpötilaero on yksi maapallon suurimmista.

9. Bouvet’nsaari on Etelä-Atlantin antarktisella alueella sijaitseva Norjalle kuuluva saari. Saari on maailman syrjäisin, ja lähin maa-alue sijaitsee Etelämantereella yli 1600 kilometrin päässä. Saari on muodostunut sammuneesta tulivuoresta, ja nykyisin 90 prosenttia saaresta on jäätikön peitossa. Saaren lämpötila-, tuuli- ja sadeolosuhteet eivät ole niin äärimmäiset kuin monilla muilla listan paikoilla. Tähän listalle saari pääsi siksi, että siellä vallitsevat hyvin huonot sääolosuhteet vuoden jokaisena päivänä. Jokaisen kuukauden alin lämpötila on pakkasen puolella, eikä ylin lämpötilakaan nouse montaa astetta plussan puolelle. Saari sijaitsee keskellä merta, joten siellä puhaltavat voimakkaat tuulet lakkaamatta. Saarella ei asu ihmisiä, eikä sinne oikein pääsekään kuin helikopterilla, koska saarella ei ole lainkaan turvallisia maihinnousupaikkoja. Saarella elää jonkin verran eri lintulajeja, kuten esimerkiksi pingviinejä.

8. Keski-Sahara: Afrikan kuuluisan aavikon keskiosat koostuvat loputtomista hiekkameristä, kivikkoisista ylätasangoista ja suolatasangoista. Lämpötila voi nousta kesällä yli 50 celsiusasteen, mutta talvella voi olla jopa pakkasta. Yksittäisen vuorokauden lämpötila voi vaihdella -0,5 ja +37,5 celsiusasteen välillä. Pöly- ja hiekkamyrskyjä esiintyy usein. Vuotuinen sademäärä on noin 25 mm, mutta alueen itäosissa vain noin 5 mm. Ilman ulkopuolista apua ihminen ei selviä täällä montaa päivää, ellei sattumalta osu jollekin alueen harvoista keitaista.

7. Andit Patagonian eteläkärjessä: Maapallon pisin vuorijono Andit alkaa Venezuelasta ja työntyy Etelä-Amerikan eteläkärjessä Drakensalmeen, joka erottaa Etelä-Amerikan Etelämantereesta. Näillä leveysasteilla Etelä-Amerikan eteläkärki on pieniä saaria lukuun ottamatta ainoa maa-alue. Alueella vallitsevat voimakkaat tuulet, jotka ovat peräisin Etelämantereen matalapaineista. Tuulet puhaltavat Andien huipuilla läpi vuoden ja Eteläiseltä jäämereltä tulee voimakkaita myrskyjä. Lämpötilat ovat alhaiset, lumisateet jatkuvia ja myrskyt kestävät viikkotolkulla. Vuorille ei ole ikinä perustettu sääasemia, koska olosuhteet ovat liian äärimmäiset.

6. Iso Hiekka-aavikko (Iran): Maanpinnan lämpötilaa mitattaessa satelliiteilla on havaittu, että maapallon kuumin paikka on Iranissa sijaitseva Iso Hiekka-aavikko. Sieltä mitattiin maanpinnan lämpötilaksi 70,7 celsiusastetta vuonna 2005. Ison Hiekka-aavikon keskellä on eloton laavatasanko, jonne karavaanilta putosi vehnää 1950-luvulla. Muutaman päivän kuluttua tuli seuraava karavaani, joka huomasi vehnän käristyneen karrelle. Tasangolle annettiin nimeksi Gandom-e Beryan, joka tarkoittaa kärventynyttä vehnää.

5. Summit-tutkimusasema Grönlannissa: Summit-tutkimusasema sijaitsee keskellä Grönlantia jäätiköllä noin 3230 metrin korkeudessa merenpinnasta. Summitissa vallitsevat polaariset olosuhteet, jotka ovat yksi maapallon ankarimmista johtuen tutkimusaseman pohjoisesta ja korkeasta sijainnista. Lämpimimpien kuukausien (kesä-heinäkuu) päivän korkein lämpötila on keskimäärin -11 celsiusastetta. Kylmimpinä kuukausina yön kylmin lämpötila on keskimäärin -48 celsiusastetta. Lämpötila nousee hyvin harvoin yli nollan. Myrskyt moukaroivat tutkimusasemaa ympäri vuoden. Lumimyrskyt muuttavat maiseman tasaisen valkoiseksi, mikä vaikeuttaa rakennuksien löytämistä. Pienikin erehdys suunnistuksessa myrskyjen aikana voi johtaa ihmisen harhaan ja seurauksena voi olla kuolema muutamassa tunnissa.

4. K2 Karakorumin vuoristossa: Karakorumin vuoriston korkein huippu on nimeltään K2 ja sen huippu sijaitsee 8609 metrin korkeudessa merenpinnasta. K2:lla ja sitä ympäröivillä vuorilla vallitsee sijaintinsa ja korkeutensa takia hyvin ankara sää ympäri vuoden. Talvimyrskyt ovat voimakkaita kuten myös kesän monsuunin aikaiset myrskyt. Mount Everestille on kiivetty myös talviaikaan, mutta K2:lle ei ole ikinä kiivetty talvella. Silloin on liian kylmää (jopa alle -60 celsiusastetta) ja korkeutensa vuoksi K2:lle osuvat suihkuvirtausten voimakkaat tuulet. Näille vuorille ei ole ikina perustettu sääasemia, mutta vuorikiipeilijöiden raporttien perusteella alue ansaitsee maininnan, ei vain yhtenä maailman huonoimman sään paikoista, vaan myös yhtenä maailman kuolettavimman sään paikoista.

3. Etelämantereen rannikko: Etelämantereella riittää äärimmäisen sään paikkoja ja Etelämantereen paikoilla voisi oikeastaan täyttää tämän koko listan. Etelämantereen rannikolla maapallon korkein, kuivin ja kylmin manner kohtaa maailman myrskyisimmän merialueen – Eteläisen jäämeren. Etelämantereen rannikolla ei ole aivan niin kylmä kuin mantereen korkealla merenpinnasta sijaitsevissa sisäosissa, mutta rannikolla voi silti olla tappavan kylmää ympäri vuoden. Lähellä rannikkoa sijaitsevalla Rossinsaaren McMurdo-mittausasemalla lämpötila vaihtelee vuoden aikana noin -32:n ja -5:n celsiusasteen välillä.

Pakkasen purevuutta pahentaa voimakas tuuli. Vuonna 1995 Etelämantereen rannikolla mitattiin tuulennopeudeksi noin 58 metriä sekunnissa. Etelämantereen ennätystuulennopeus 89 metriä sekunnissa on myös mitattu rannikolla. Voimakkaat tuulet voivat puhaltaa rannikolla päiväkausia.

2. Saint Eliasin vuoret: Tämän Yhdysvaltain Alaskan ja Kanadan Yukonin territorion alueella sijaitsevan vuoriston korkein huippu on 5950 metrin korkeuteen ulottuva Mount Logan, joka on Kanadan korkein vuori. Vuoristoa kutsutaan Pohjois-Amerikan Himalajaksi. Vuoristo nousee Alaskanlahdesta ja siellä sijaitsee maapallon suurin napa-alueiden ulkopuolinen jäätikkö. Vuoristossa sataa runsaasti lunta vaarallisissa myrskyissä, jotka takovat vuorten rinteitä joskus jopa viikkokaupalla. Mount Loganilla on mitattu kesällä jopa -40 celsiusasteen lämpötiloja ja -30 celsiusastetta on melko tavallinen lämpötila lämpimimpien kuukausien aikana. Alueen tuulet ovat hyvin voimakkaita. Tuulet ovat esimerkiksi taittaneet sääaseman vahvistetun maston ja repäisseet tuulimittarin irti teräsalustastaan. Vuoriston toiseksi korkeimmalla vuorella, Mount Saint Eliaksella, on vielä kurjemmat sääolosuhteet.

1. Tutkimusasema Vostok Etelämantereella: Tutkimusasema Vostok sijaitsee Etelämantereen itäosassa noin 1300 kilometrin päässä maantieteellisestä etelänavasta. Vostokilla on mitattu maapallon kylmin lämpötila −89,2 celsiusastetta 21. heinäkuuta 1983 (katso myös aiempi juttumme aiheesta). Vostokin alueella ei esiinny luontaisesti mitään eläimiä. Korkein Vostokilla mitattu lämpötila on -12,2 celsiusastetta. Lämpimimmän kuukauden (tammikuu) keskimääräinen päivälämpötila on noin -27 celsiusastetta ja yölämpötila noin -37,6 celsiusastetta. Lämpimimmän kuukauden alin mitattu lämpötila oli noin -55 celsiusastetta. Vuoden kuukausista kahdeksalla alhaisin mitattu lämpötila on alle -73 celsiusastetta. Huhtikuusta syyskuuhun kaikkien kuukausien keskimääräinen yölämpötila on noin -68 celsiusastetta. Etelänavalla on lämpimämpää kuin Vostokin tutkimusasemalla. Etelänavalla on myös tyynempää. Vostokin tutkimusasemalla vallitsevat jatkuvat tuulet, joiden nopeus vaihtelee välillä 4-27 m/s. Tämä voimistaa ennestään sitä vaikutelmaa, että Vostok on kylmä, erittäin kylmä paikka.

Lähde:

The 10 Worst Weather Places in the World, Ed Darack, Weatherwise Magazine.

Oliko 2013 ihmiskunnan paras vuosi?

© alexmillos – Fotolia.com

Zack Beauchamp on sitä mieltä, että vuosi 2013 oli ihmiskunnan historian paras vuosi. Hän perustelee väitettä seuraavilla viidellä asialla:

1. Yhä harvemmat kuolevat nuorina ja yhä useammat elävät entistä pitempään

Kaikissa maailman maissa sekä imeväis- että lapsikuolleisuus on laskenut vuodesta 1950. Vuosien 1990 ja 2010 välillä alle viisivuotiaiden kuolleisuus putosi puoleen. Tuhkarokkoon kuolleiden määrä putosi 71 prosentilla ja tuberkuloosi- sekä äitiyskuolleisuus 50 prosentilla. Aids-kuolleisuus väheni 24 prosentilla ajanjaksolla 2005-2010.

Maailmanlaajuisesti eliniänodote on noussut 47 vuodesta (vuonna 1950) jo 70 vuoteen (vuonna 2011). Maapallon keskivertoihminen elää nykyään lähes kaksi kertaa niin pitkään kuin brittiläinen vuonna 1850, jolloin brittien eliniänodote oli 40 vuotta. Kehitykseen ovat vaikuttaneet sekä teknologiset että poliittiset innovaatiot ja kansainvälinen avustus sekä kehitysyhteistyö.

2. Yhä harvemmat kärsivät äärimmäisestä köyhyydestä, ja maailmasta on tulossa onnellisempi

Keskiluokan elintaso on parempi kuin koskaan ennen. Toki ongelmia on edelleen esimerkiksi monissa Afrikan maissa, mutta kokonaisuutena maailma on rikkaampi kuin ikinä aiemmin. Globaali BKT nousi 2,3 prosenttia vuonna 2012 ja noussee 2,9 prosenttia vuonna 2013.

Vuonna 2010 peräti 721 miljoonaa ihmistä vähemmän eli äärimmäisessä köyhyydessä (eli alle 1,25 dollarilla päivässä vuoden 2005 dollarin arvolla laskettuna) kuin vuonna 1981, vaikka samaan aikaan maapallon väestö on kasvanut huomattavasti. Äärimmäisessä köyhyydessä elävien osuus maapallon väestöstä on siis pudonnut 40 prosentista 14 prosenttiin. Alhaisen tulotason maita erikseen tarkasteltaessa äärimmäisessä köyhyydessä elävien osuus on pudonnut 63 prosentista 44 prosenttiin.

Kiinan ja Intian vaurastuminen aiheuttaa suurimman osan koko maapallon taloudellisesta kehityksestä. Väestönkasvun takia Kiinassa kuitenkin on äärimmäisessä köyhyydessä elävien lukumäärä nyt suurempi kuin vuonna 1981, vaikka prosenttiosuus koko väestöstä onkin pienentynyt.

Maailman keskiluokka nauttii nyt televisioista, jääkaapeista ja muista aiemmin luksustuotteina pidetyistä tavaroista. Raha ja materiaalinen kulutus näyttävät tuovan onnea. (Katso artikkeli ”DDT:tä, kylmiä luokkahuoneita, taskulämmintä maitoa ja tv-ohjelmia kuusi tuntia päivässä”.)

3. Sotiminen on yhä harvinaisempaa ja vähemmän tappavaa

Sekä sodissa kuolleiden määrä että prosenttiosuus ovat vähentyneet huimasti alle vuosisadassa. Toisen maailmansodan aikaan sodassa kuoli 300 ihmistä 100 000 asukasta kohden, Korean sodan aikaan 30, 2000-luvulla enää alle 1. Tilanteeseen ei vaikuta yksinomaan väestönkasvu ja lääketieteen kehittäminen.

Sisällissotien määrä suhteessa kansainvälisiin sotiin on lisääntynyt, mutta sisällissodat eivät näy maailmanlaajuisissa tilastoissa yhtä tappavina, esimerkkinä vaikkapa Syyrian sisällissota. Rauhantahto, demokratia ja onnistuneet rauhanturvaamisoperaatiot ovat lisääntyneet.

4. Murhat ja muut väkivaltarikokset vähenevät jatkuvasti

Vaikka orjuutta yhä esiintyykin, se on kuitenkin nyt lain mukaan kielletty maapallon kaikissa maissa. Viimeisenä orjuuden kieltävä lainsäädäntö tuli voimaan Mauritaniassa vuonna 2007.

Euroopassa murhat ovat vähentyneet murto-osaan keskiajalta (murhattiin 32 ihmistä 100 000 asukasta kohden) 1900-luvulle (enää 1,4) tultaessa. Vuonna 2001 koko maapallolla kuoli murhissa 557 000 ihmistä, noin kaksi kertaa niin paljon kuin sodissa. Vuonna 2008 murhattiin enää 289 000 ihmistä. Valtioista 75 prosentissa murhat ovat vähentyneet sen jälkeenkin. Myös kuolemanrangaistukset ovat vähentyneet.

Rikollisuuden vähentymiseen ovat voineet vaikuttaa tehostunut poliisitoiminta (mm. uudet DNA-tutkimusmenetelmät), huumeaallon heikkeneminen ja luksustuotteiden hinnan halpeneminen, jolloin niiden varastaminen ei ole enää niin kannattavaa.

Ehkä erikoisin ja mielenkiintoisin väite väkivaltarikollisuuden vähenemisen syyksi on lyijyttömän bensiinin käyttäminen. Lyijy on raskasmetalli, joka vaurioittaa esimerkiksi aivojen aggressiivisuutta sääteleviä osia. Yhdysvalloissa väkivaltarikokset lisääntyivät samanaikaisesti autoistumisen myötä ja alkoivat vähentyä siirryttäessä lyijyttömän bensiinin käyttämiseen. Nyt lyijyllinen bensiini on kielletty 175 maassa ja veren lyijypitoisuudet ovat pienentyneet 90 prosenttia. (Freakonomics-kirjassa Steven D. Levitt ja Stephen J. Dubner esittävät Yhdysvaltojen rikollisuuden vähenemisen syyksi aborttien sallimisen, koska heidän mukaansa ei-toivotuilla lapsilla on muita korkeampi riski ajautua rikollisiksi.)

5. Sukupuolten välinen tasa-arvo on lisääntynyt, rasismi ja muu syrjintä vähentyneet

Rotusortoa, sukupuolten epätasa-arvoa, antisemitismiä, homofobiaa ja muita syrjinnän muotoja esiintyy kiistatta edelleen, mutta siitä huolimatta elämme nyt ehkä modernin sivilisaation tasa-arvoisinta aikaa. Vuonna 2003 samaa sukupuolta olevien avioliitto ei ollut Yhdysvalloissa sallittu missään osavaltiossa. Vuoden 2013 loppuun mennessä 38 prosenttia yhdysvaltalaisista elää osavaltioissa, joissa se on sallittu. Illinoisissa tämä tulee sallituksi kesäkuun 2014 alussa.

Vuosi 2013 ei silti ehkä ollutkaan ihmiskunnan paras vuosi

© alexmillos – Fotolia.com

Ryan Koronowski ja Katie Valentine esittävät yhdeksän syytä, miksei vuosi 2013 ollut ihmiskunnan paras vuosi:

1. Globaali ilmakehän hiilidioksidipitoisuus ylitti toukokuun 2013 aikana 400 ppm ensimmäistä kertaa mittaushistorian aikana

Sinänsä 400 ppm ei ole mikään erityinen raja-arvo Keelingin käyrässä, mutta sillä on suuri symbolinen merkitys samaan tapaan kuin syntymäpäivien vietolla. (Katso artikkeli ”Hiilidioksidipitoisuus ylitti 400 ppm – onko se tärkeää?”)

Charles David Keeling aloitti mittaukset Mauna Loalla vuonna 1958, jolloin arvo oli 313 ppm. Viimeistä kertaa noin alhainen lukema saavutettiin vuonna 1960. Globaali ilmakehän hiilidioksidipitoisuus onkin noussut 41 prosenttia teollisen vallankumouksen (vuoden 1750) jälkeen. (Katso artikkeli ”Keeling osoitti ilmastoskeptikoiden väitteet vääriksi jo ennen niiden esittämistä”.)

2. Maapallo tulee yhä kuumemmaksi ja lämpenee yhä nopeammin

IPCC:n syyskuussa julkaistun raportin mukaan tiedemiehet ovat yhä varmempia siitä, että ihmiskunta lämmittää maapalloa fossiilisia polttoaineita polttamalla. Varmuus on jo 95-100 prosenttia. Ajanjakso 1983-2012 oli lämpimin 30 vuoden jakso viimeisimmän 1400 vuoden aikana. (Katso artikkeli ”Hallitustenvälinen ilmastopaneeli IPCC julkaisi ilmastonmuutoksen tieteellistä taustaa käsittelevän osaraportin”.)

Vuodesta 2013 näyttää tulevan WMO:n mukaan ainakin yhdeksän ensimmäisen kuukauden perusteella maailmanlaajuisesti mittaushistorian seitsemänneksi lämpimin vuosi. NOAA:n mukaan vuosi 2013 on 11 ensimmäisen kuukauden perusteella jopa jaetulla neljännellä tilalla mittaushistorian lämpimimpien vuosien listalla, kun maa- ja merialueiden lämpötilat yhdistetään.

Merenpinta nousee yhä nopeammin, kuivat alueet kuivuvat entisestään ja kosteat alueet tulevat yhä kosteammiksi, kun lämmin ilma sisältää yhä enemmän kosteutta. Meriin sitoutuu yhä enemmän hiilidioksidia, mikä happamoittaa meriä ja voi aiheuttaa seuraavan massasukupuuton. (Katso artikkeli ”Merien happamoituminen jatkuu nopeana” ja artikkeli ”Pohjoisella jäämerellä on havaittu ennennäkemättömän nopeaa meren happamoitumista”.)

Korkeilla pohjoisilla leveysasteilla ikirouta sulaa, mikä on erityinen ongelma siksi, että se sisältää kaksi kertaa niin paljon hiilidioksidia kuin ilmakehä. Ilmastonmuutos ei näytä hidastuneen, vaikka niin onkin väitetty. (Katso artikkeli ”Ilmaston lämpeneminen jatkuu ennusteiden mukaisesti”.)

3. Suuri määrä eläimiä ja kasveja on sukupuuton partaalla

Ilmastonmuutos ei uhkaa vain ihmistä. Jopa 40-70 prosenttia lajeista voisi kuolla sukupuuttoon, jos maapallo lämpenee 3,5 celsiusastetta. Monien lajien evoluution täytyisi tapahtua 10 000 kertaa nopeammin, jotta ne pysyisivät ilmastonmuutoksen tahdissa. Esimerkiksi muuttolintuja uhkaavat aikaistuneet keväät ja keväältä vaikuttavat säät, jotka eivät kuitenkaan vielä olekaan keväitä.

Meret eivät ole olleet 300 miljoonaan vuoteen niin happamia kuin nyt, joten vaarana on merilajien massasukupuutto. Merien planktonin väheneminen vaarantaa merien ravintoketjut. Sen sijaan meduusat yleistyvät lämpimyyden ja happamoitumisen myötä. Meriä uhkaa myös liikakalastus.

Amazonin sademetsän tuhoutuminen lisääntyi 28 prosenttia vuoden aikana elokuusta 2012 heinäkuun 2013 loppuun.

4. Maailma kärsii kuumuudesta, kuivuudesta ja maastopaloista

Vuosi 2013 oli sään ääri-ilmiöiden vuosi. Ääriarvosta toiseen mentiin sekä sademäärissä että lämpötiloissa. Marraskuu 2013 oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian lämpimin marraskuu. (Katso artikkeli ”Kulunut marraskuu oli säähistorian kuumin”.)

Kiinassa oli kesällä 2013 pahin helleaalto 140 vuoteen. Australiassa oli vuonna 2013 mittaushistorian kuumin tammikuu, kuumin syyskuu ja ilmeisesti myös mittaushistorian kuumin vuosi. (Katso artikkeli ”Australiassa historian pahin helleaalto”.)

Yhdysvalloissa maastopalojen määrä ei ollut tänä vuonna poikkeuksellisen suuri, mutta siellä oli joitakin poikkeuksellisen rajuja maastopaloja. Länsi-Yhdysvalloissa on vallinnut viimeisimmän 13 vuoden ajan ”megakuivuus”, mikä on edistänyt myös maastopaloja. Tilanteen ennustetaan vain huonontuvan lähivuosina.

5. Saasteet iskivät väestökeskuksiin

Kiina tuotti vuonna 2013 enemmän hiiltä kuin mikään kansakunta koskaan historiassa, mistä tulee kasvihuonekaasujen lisäksi runsaasti hengittämistä vaikeuttavia ilmansaasteita. (Katso artikkeli ”IEA: hiilen kysynnän kasvu hidastuu hieman”.)

Tammikuussa Beijingin ilmanlaatu oli mittaushistorian huonoin. Beijingin ilmassa oli melkein 30 mikrogrammaa kuutiometrissä enemmän hiukkasia kuin Beijingin lentokentän tupakointihuoneessa. Lokakuussa ennätyksellinen ilmansaastemäärä lähes sulki koko Harbinin kaupungin. Pienhiukkasia oli tuhat mikrogrammaa kuutiometrissä, mikä ylittää 40-kertaisesti WHO:n määrittelemän hyvän hengitysilman raja-arvon (alle 25 mikrogrammaa kuutiometrissä) ja yli kolminkertaisesti vaarallisen pitoisuuden rajan (300 mikrogrammaa kuutiometrissä). Joulukuussa ilmansaasteet pakottivat lapset ja vanhukset Shanghaissa sisälle ainakin viikon ajaksi.

6. Valtiot kärsivät yhä enemmän tuhoja mutta ovat silti haluttomia rajoittamaan päästöjä

Vaikka Australia on kärsinyt helleaalloista, syyskuussa maan pääministeriksi valittiin Tony Abbott, joka oli kampanjassaan suhtautunut avoimen välinpitämättömästi ilmastonmuutokseen. Heti valintansa jälkeen Abbott lakkautti komission, jonka tehtävänä oli ollut tutkia ilmastonmuutoksen vaikutuksia Australiaan. Hän vastustaa myös hiiliveroja ja haluaa leikata puhtaan energian sekä ilmastonmuutosviranomaisten varoja.

Japanissa on ollut tuhoisa taifuuni sekä  mittaushistorian lämpimin kesä ja elokuussa Tokiossa mittaushistorian lämpimin vuorokauden alin lämpötila 30,4 astetta. Siitä huolimatta Japani ilmoitti Puolassa Varsovan ilmastokokouksessa haluavansa pienentää kasvihuonekaasujensa päästötavoitetta vuodelle 2020 aiemmin sovitusta 25 prosentista alle vuoden 2005 päästötason vain 3,8 prosenttiin alle vuoden 2005 päästötason.

7. Merenpinta nousi ennätyskorkealle ja voimisti tulvien sekä myrskyjen vaikutuksia

Maaliskuussa 2013 merenpinnan maailmanlaajuinen keskiarvo nousi mittaushistorian korkeimmalle tasolle. Vuosina 1901-2010 merenpinta nousi 19 senttimetriä eli 1,7 millimetriä vuodessa. Nyt (1993-2010) nousuvauhti on 3,2 millimetriä vuodessa. Vuosina 1971-2010 maapallolle kertyneestä ylimääräisestä lämmöstä 90 prosenttia on sitoutunut meriin. (Katso artikkeli  ”Asiantuntijoiden arvio: Merenpinnan kohoaminen saattaa ylittää metrin tällä vuosisadalla”.)

Merenpinta nousee lämpölaajenemisen seurauksena, vaikka mannerjäätiköt eivät edes sulaisi. Jäätikötkin kuitenkin sulavat esimerkiksi Grönlannissa.

Merivirtojen ja paikallisten maastotekijöiden takia merenpinnan nousuvauhti on eri alueilla erilainen. Filippiineillä merenpinta on noussut yli kolminkertaisesti maapallon keskiarvon verran. Tämä oli osaltaan syynä siihen, että Haiyan-taifuuni pääsi aiheuttamaan niin suurta tuhoa. (Katso artikkeli ”Supertaifuuneja, liiallista hygieniaa, autovarkaita ja opetusmateriaalia ilmastonmuutoksesta”.)

Merenpinnan kohoaminen lisää myrskyjen voimaa myös Keski-Atlantilla, mikä nähtiin viime vuonna Sandy-hurrikaanin yhteydessä. Yhdysvalloissa merenpinnan nousu uhkaa 17 prosenttia vaarantuneista tai uhanalaisista lajeista. (Katso artikkeli ”Sandy-myrsky, Suomen sateet, hukkaan heitetty ruoka, älypuhelimet ja ilmastonmuutos”.)

8. Kehittyneiden maiden pitäisi saada puolitettua fossiilisten polttoaineiden käyttö

Globaali öljyn käyttö on ollut tänä vuonna ja tullee ensi vuonna olemaan aiemmin arvioitua suurempi. Jos halutaan rajoittaa maapallon lämpeneminen alle kahteen asteeseen, kehittyneiden maiden kansainvälisissä ilmastoneuvotteluissa tavoittelema kasvihuonekaasupäästöjen pienentäminen 17 prosenttia alle vuoden 2005 tason ei ole riittävä. Kehittyneiden maiden on saatava vähennettyä päästöjä 50 prosenttia alle vuoden 1990 tason jo tällä vuosikymmenellä. (Katso artikkeli ”Vuosi 2050 tulee pian ilmastopäästöjen puolittamisen kannalta?”)

9. Metaanipäästöt on valitettavasti aliarvioitu

Metaani näyttää olevan paljon aiempaa arvioitua voimakkaampi kasvihuonekaasu. Noin 20 vuoden aikajänteellä metaani on 86 kertaa ja sadan vuoden tarkasteluvälillä 34 kertaa hiilidioksidia voimakkaampi kasvihuonekaasu.

Maakaasusta suurin osa on metaania. Poltettuna maakaasu tuottaa hiilidioksidia, tosin vähemmän kuin muut fossiiliset polttoaineet. Metaanivuodot maakaasun tuotannon eri vaiheissa kuitenkin näyttävät olevan paljon aiempaa arvioitua suuremmat. Maakaasun tuottajat ovat arvioineet vuotavan maakaasun määräksi 1,5 prosenttia, mutta uusimpien tutkimusten mukaan se voi olla vähintään 2,7 prosenttia, 9 prosenttia, 6-12 prosenttia tai jopa 17 prosenttia. Jos tiedot pitävät paikkansa, näyttääkin olevan vaikeasti perusteltavissa, että maakaasu olisi kivihiiltä parempi polttoaine. Itse hiilen polttaminen tuottaa maakaasun polttoa enemmän hiilidioksidia ja haitallisia ilmansaasteita, mutta maakaasusta näyttää tulevan suuret päästöt jo ennen sen polttamista. Jos vuoto on yli 3,2 prosenttia, maakaasu ei ole ilmaston kannalta hiiltä parempi polttoaine. (Katso artikkeli ”Siirtyminen hiilestä maakaasuun ei auta ilmastonmuutoksen hillinnässä”.)

Johtopäätökset

Itse lisäisin ongelmiin vielä sen, että toiveet maapallon väestönkasvun selvästä hidastumisesta ovat osoittautuneet ennenaikaisiksi. Väestönkasvun taustalla ovat toki yksilön kannalta positiiviset asiat, esimerkiksi eliniän pidentyminen, lääketieteen kehittyminen ja elintason parantuminen. Väestönkasvu kuitenkin kiistatta aiheuttaa yhä enemmän painetta luonnonvarojen kulutukseen. (Katso artikkeli ”Jos kaikki maapallon ihmiset eläisivät Suomen elintasolla, tarvittaisiin 3,5 maapallon luonnonvarat!”)

Asioiden näyttäytyminen positiivisena tai negatiivisena onkin aivan erilainen sen mukaan, katsotaanko tilannetta yksilön vai koko maapallon kannalta. Esimerkiksi eliniän pidentymistä voidaan pitää maapallon tulevaisuuden kannalta jopa haitallisena. Samoin yksilön kannalta positiivinen elintason nousu lisää luonnonvarojen kulutusta ja kasvihuonekaasupäästöjen tuotantoa.

Lisäksi BKT:n keskimääräinen kasvu on ainakin länsimaissa saatu aikaan osaksi julkisella velalla. Kulutusta on siis mahdollisesti siirretty tulevilta sukupolvilta nykyisille. Tilanne on tietenkin toinen, jos talous kasvaa myöhemmin siten, että velan määrä suhteessa bruttokansantuotteeseen pienenee. Pitkien ja voimakkaiden kasvukausien paluu ei kuitenkaan liene kovin todennäköinen.

Yhteenvetona voisi sanoa, että maapallolla on tapahtunut paljon positiivista kehitystä, mutta pelkkään tyytyväisyyteen ei ole aihetta. Ongelmia riittää edelleen ratkottavana. Jos tekniikka kehittyy ja kansainvälisiä sopimuksia saadaan aikaisiksi, maapallon tulevaisuus voi olla turvattu huolimatta siitä, että tutkijat ovat varoittaneet maapallon biosfäärin olotilan muutoksen olevan todennäköinen sadan vuoden sisällä.

Lisätietoa

Talouskasvu ei vastoin yleistä luuloa ole kytkeytynyt irti energiankulutuksesta (Ilmastotieto)

Talouskasvun perustana oleva energiaylijäämä on nopeassa laskussa (Ilmastotieto)

Öljy ja ilmastonmuutos – luku kirjasta ”Suomi öljyn jälkeen” (Ilmastotieto)

Kylmän vuodenajan ukkosia haastavaa ennakoida

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Huolimatta kylmän vuodenajan ukkosten ja salamoiden vähäisestä määrästä, ne voivat olla jopa vaarallisempia kuin kesäukkoset niiden ennalta-arvaamattoman luonteen takia.

Kuva: Pavel Shatylovich.

Suomessa ukkoset keskittyvät vahvasti touko-syyskuu väliselle ajalle, ja tuona aikana esiintyykin yli 99 % vuotuisista salamoista. Huolimatta kylmän vuodenajan ukkosten ja salamoiden vähäisestä määrästä, ne voivat olla jopa vaarallisempia kuin kesäukkoset niiden ennalta-arvaamattoman luonteen takia.

Kylmän vuodenajan ukkospilvi vaatii syntyäkseen samat edellytykset kuin kesäinenkin: kosteutta, ilmakehän epävakautta sekä sopivan pakotteen pilven kasvukehityksen käynnistykseen. Talvella nämä edellytykset ovat harvoin voimassa riittävällä tehokkuudella, jolloin ukkostakaan ei esiinny. Monelle ihmiselle salama keskellä talvea on hyvinkin erikoinen kokemus.

Salakavalimpia ovat tilanteet, joissa kuuropilvi on sähköistynyt jonkin verran, mutta läpilyönti eli salamanisku syntyy vasta kun jokin liipaiseva tekijä, kuten esimerkiksi pilveen lentävä lentokone osuu kohdalle. Lentoliikenteelle tilanne on ongelmallinen, koska salamoinnista ei tällaisessa tapauksessa ole ollut aiempaa havaintoa, eikä siihen siten ole voitu varautua.

Nykyään salama aiheuttaa lentokoneille vain harvoin vakavia vahinkoja. Salamaniskun saanut lentokone laskeutuu useimmiten välittömästi tarkastukseen, josta koituu lentoyhtiöille lisäkustannuksia mahdollisten korjaustöiden ja myöhästymisten vuoksi. Matkustajilla on turvallista, koska salamavirta kulkee koneen runkoa pitkin vaikuttamatta sisäosiin.

Erikoinen tapaus lokakuussa 2011

Mielenkiintoinen esimerkki kylmän vuoden ajan ukkosten vaikutuksista lentoliikenteelle esiintyi 19.10.2011, kun yhden illan aikana Helsinki-Vantaan lentokentällä salamat iskivät kymmeneen lentokoneeseen. Kyseisenä iltana sade- ja ukkosalue eteni aivan Helsinki-Vantaan lentokentän tuntumassa. Vallitsevien tuulien johdosta lentokoneet käyttivät kiitorataa, joka suuntautui suoraan sadealueeseen. Näin ollen moni nousevista lentokoneista liipaisi salaman noustessaan pilven sisään. Yksi illan iskuista tallentui harrastajavalokuvaaja Pavel Shatylovichin kameraan (kuva): lentokone näkyy salamakanavan keskellä kirkkaana pisteenä.

Koska tapaus osoittautui maailmanlaajuisestikin mielenkiintoiseksi, Ilmatieteen laitos tutki tapausta yhdessä Finavian kanssa. Myös lentäjiä haastateltiin, ja tästä saatiinkin mielenkiintoista uutta tietoa. Esimerkiksi joidenkin lentokoneiden tuulilasissa esiintyi Elmon tulia, ja yksi lentäjistä kuvailikin tapahtunutta ”kuin joku olisi heittänyt tuulilasiin ämpärillisen suuria kipinöitä”. Koneet palasivat tarkastukseen, mutta suurempia vahinkoja tutkimuksissa havaittu.

Lisätietoja:

Tutkija Antti Mäkelä, puh. 050 301 1988, antti.makela@fmi.fi

Ylimeteorologi Ilkka Juga, puh. 029 539 3440, ilkka.juga@fmi.fi

Mäkelä, A., Saltikoff, E., Julkunen, J., Juga, I., Gregow, E, and Niemelä, S., 2013: Cold-Season Thunderstorms in Finland and Their Effect on Aviation Safety. Bull. Am. Met. Soc., 94, 847-858.

Liikennelentäjä 5/2012: http://issuu.com/liikennelentaja/docs/liikennelentaja_5_2012

Maakasvien aiheuttama ilmastonmuutos johti massasukupuuttoon

YK:n rahoittama tutkimusryhmä Appalakkien osavaltionyliopiston geologian osastolta on löytänyt todisteita merissä 375 miljoonaa vuotta sitten esiintyneistä happikadoista ja sukupuutoista. Nämä liittyvät tuolloin tapahtuneeseen maakasvien kehittymisestä ja leviämisestä aiheutuneeseen maapallon ilmaston viilenemiseen.

Tämä leiripaikka Mongoliassa oli aikoinaan meren peitossa. (Kuva: Johnny A. Waters.)

”Myöhäisen devonikauden massasukupuutto oli yksi viidestä suurimmasta massasukupuutosta elämän historiassa,” sanoo professori Johnny Waters, joka on yksi YK:n rahoittaman viisivuotisen tutkimusprojektin johtajista. Tutkimusryhmän tarkoituksena on arvioida ilmastonmuutoksen ja ekosysteemien suhdetta devonikaudella (419-359 miljoonaa vuotta sitten).

”Tämä on kolmanneksi merkittävin massasukupuutto ja sen aiheuttivat kasvit,” Waters sanoo. ”Toisin kuin dinosaurusten massasukupuutto, joka liittyi asteroidin törmäykseen, tämä aiheutui ympäristöstä.”

Waters tarkentaa, että devonikaudella vallitseva ilmasto oli superkasvihuone, eli maapallo oli erittäin lämmin. Jäätiköitä ei luultavasti ollut ja ilmakehässä oli paljon hiilidioksidia (arvioiden mukaan jopa 4000 ppm, eli tilavuuden miljoonasosaa, mikä on kymmenkertainen pitoisuus nykyiseen verrattuna).

”Kun kasviyhteisöt laajenivat maa-alueille ja muodostivat ensimmäiset metsät, ne kuluttivat ilmakehän hiilidioksidia,” Waters sanoo. ”Hiilidioksidipitoisuus putosi 400 ppm:ään devonikauden lopulla. Ilmasto viileni. Jäätiköitä alkoi esiintyä. Nopea ilmastonmuutos aiheutti paljon sukupuuttoja tropiikissa ja koralliriutat kuolivat sukupuuttoon.”

Suurin osa tähän massasukupuuttoon liittyvistä tiedoistamme tulee Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta. Nykyään nämä kaksi maa-aluetta ovat etäällä toisistaan, mutta devonikaudella ne olivat lähekkäin. Tietomme asiasta ovat siis tulleet lähinnä vain yhdestä tuonaikaisesta maailmankolkasta. Olisi tärkeää saada tietoja tuonaikaisista tapahtumista myös muualta maailmasta, jotta ymmärtäisimme, miten ilmastonmuutos eteni tuolloin maailmanlaajuisesti.

Watersin kansainvälinen tutkijaryhmä on tehnyt vuosien ajan kenttätyötä Länsi-Kiinassa. Hiljattain on tehty myös kaksi kenttätyöjaksoa Länsi-Mongoliassa, lähellä Venäjän ja Kiinan rajoja. Kiinan muuttunut poliittinen ilmapiiri on viime vuosina sallinut kenttätyön näissä paikoissa. Tutkimusryhmässä on ollut mukana eri alojen asiantuntijoita. YK:lla on vastaavia tutkimusprojekteja käynnissä Thaimaassa, Myanmarissa, Vietnamissa ja Pohjois-Kiinassa.

”Työskentelemme Keski-Aasiassa siksi, että sieltä löytyy paljon hyviä todisteita siitä, mitä tapahtui ennen tätä massasukupuuttoa ja sen jälkeen. Tätä aluetta ei ole aiemmin tutkittu kunnolla,” Waters sanoo. ”Olennainen osa työtämme on löytää sellaiset paikat, joista löytyy paras tieto siitä, mitä massasukupuuton aikana ja sen jälkeen tapahtui.”

Tietoa massasukupuuton aikaisesta ilmastosta saadaan Keski-Aasian kivinäytteistä, jotka devonikaudella olivat merenpohjaa. Ilmastonmuutoksesta jää merkit kivikerrostumiin. Kivinäytteistä selviää, että devonikauden ilmastonmuutos vaikutti maa-alueiden elämän lisäksi myös merien elämään. Merissä tapahtui tuolloin sarja happikatoja ja sukupuuttoja, joiden aikana 50 prosenttia merieliölajeista hävisi.

Kivinäytteiden analysointi tehdään pääasiassa opiskelijoiden toimesta Appalakkien osavaltionyliopiston tiloissa apulaisprofessori Sarah Carmichaelin ohjauksessa. Tutkimusprojektissa saatuja uusia tietoja vertaillaan olemassa oleviin tietoihin Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta, jotta saadaan käsitys maailmanlaajuisesta tilanteesta.

”Nykyään kyseessä on hiilidioksidin lisääntymisen aiheuttama ilmaston lämpeneminen ja sen negatiiviset vaikutukset ekosysteemeille. Devonikaudella kyseessä oli hiilidioksidin nopea väheneminen, joka geologisessa ajassa tapahtui miljoonien vuosien kuluessa eikä satojen vuosien kuluessa,” Waters sanoo. ”Näistä ilmastonmuutoksista saatava oppi on kuitenkin melko samanlainen. Olemme selvästi huolissamme ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista ympäristölle ja ekosysteemeille. Geologinen arkisto on oikeastaan ainoa paikka, jossa voimme nähdä tällaisia tapahtumia ja verrata, mitä tapahtui ennen ja jälkeen.”

Lähteet:

Appalachian geology professors collect evidence of mass extinction that occurred in Central Asia (Appalakkien osavaltionyliopiston tiedote).

DEREUIL, Aubry A., CARMICHAEL, Sarah K., WATERS, Johnny A., SUTTNER, Thomas J., and KIDO, Erika, RECOGNITION OF THE KELLWASSER EVENT IN THE LATE DEVONIAN HONGGULELENG FORMATION OF NORTHWESTERN CHINA, 2013 GSA Annual Meeting in Denver: 125th Anniversary of GSA (27-30 October 2013), Paper No. 128-14. [tiivistelmä]

WATERS, Johnny, CARMICHAEL, Sarah K., SUTTNER, Thomas J., KIDO, Erika, MOORE, L. McCain, BATCHELOR, Cameron J., and DEREUIL, Aubry A., RECOGNITION OF THE KELLWASSER AND HANGENBERG ANOXIA EVENTS IN THE CENTRAL ASIAN OROGENIC BELT, 2013 GSA Annual Meeting in Denver: 125th Anniversary of GSA (27-30 October 2013), Paper No. 303-3. [tiivistelmä]

Suomalaisten sadepisaroiden koot on mitattu

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Suomalaisten sadepisaroiden kokojakaumia on mitattu viisi vuotta. Tietoa pisarakoon jakaumasta tarvitaan mm. sateen ennustamisessa ja rankkasadevaroitusten antamisessa.

Kuva: Eija Vallinheimo, Ilmatieteen laitos.

Ilmatieteen laitos on yhdessä Helsingin yliopiston Fysiikan laitoksen kanssa mitannut viisi vuotta sadepisaroiden kokoa Järvenpäässä. Mittalaitteena on käytetty distrometrejä. Ne tunnistavat pisaran koon sen aiheuttamasta iskusta laitteessa olevaan törmäyslevyyn tai suoraan valokuvaamalla pisaroita kahdesta eri suunnasta. Mittausaineisto käsittää 71 000 pisarakokojakaumaa, joissa pisaroiden koot vaihtelevat välillä 0,3 mm – 5 mm. Tätä pienempiä tihkusadepisaroita ei pystytä mittaamaan iskudistrometrillä, ja kuutta milliä isommat pisarat eivät ole pysyviä, vaan hajoavat pudotessaan pienemmiksi pisaroiksi.

Vastoin yleistä tietoa, putoavissa sadepisaroissa ei ole ”häntää” eli ne eivät ole kyyneleen muotoisia, vaan pienet pisarat ovat pallomaisia. Suuret pisarat ovat litistyneitä etenkin alapuoleltaan eli muistuttavat muodoltaan pullia tai pihvitomaatteja.

Pieniä pisaroita on tyypillisesti paljon enemmän kuin isoja: puolen millin pisaroita voi olla esimerkiksi 5000 kappaletta kymmenessä kuutiometrissä sadeilmaa, kun samassa sateessa kahden millin pisaroita on tyypillisesti vain yksi kappale kymmenessä kuutiometrissä. Pisarakokojakaumia voidaan kuvata matemaattisesti esimerkiksi eksponentti- tai gammafunktioilla.

Pisarakokojakaumia tarvitaan moneen tarkoitukseen

Uusi tieto on otettu käyttöön päivittäisessä sääpalvelussa sateen tutkamittauksissa, sillä se pienentää niiden epätarkkuutta noin 30 prosenttia. Sateen tarkka mittaaminen ja sadeilmaston tunteminen on yhteiskunnallisesti tärkeää esimerkiksi viemäriverkostojen, teiden ja rakennusten suunnittelussa sekä sateen ennustamisessa ja rankkasadevaroitusten antamisessa.

Sade on aivan keskeinen osa Maan ilmastojärjestelmää. Ilmaston muuttuessa myös sateen ominaisuudet, kuten sen voimakkuus sekä lumihiutaleiden ja pisaroiden kokojakaumat on pystyttävä kuvaamaan ilmastomalleissa. Koska sateen voimakkuus voi vaihdella jo kilometrin matkalla hyvin rankasta poutasääksi, ei tarpeeksi tiheä sademittariverkko ole taloudellisesti mahdollinen. Kätevää on turvautua maahan tai satelliitteihin sijoitettujen tutkien mittauksiin. Ne ovat ainoa keino kartoittaa tiheästi sateen voimakkuutta ja nykyistä sadeilmastoa esimerkiksi Lapissa ja Jäämerellä. Jotta tutkasignaalista voidaan laskea sateen voimakkuus, on tärkeää tuntea pisaroiden kokojakauma mahdollisimman hyvin. Tutkimukseen osallistui myös NASA:n sadetta mittaavan GPM-tutkasatelliitin suunnitteluryhmä Yhdysvalloista. Satelliitin laukaisu Japanista on suunniteltu alkuvuodeksi 2014.

Uusi pisaratieto on käytössä Ilmatieteen laitoksen päivittäisissä säätutkamittauksissa

Tutkimuksessa laskettu suomalainen keskimääräinen pisarakokojakauma on otettu käyttöön Suomen kahdeksan säätutkan mittaamissa sadetuotteissa. Vaikka tutka on ylivoimaisen hyvä näkemään, missä ja milloin sataa joka hetki, on se kuitenkin epätarkempi sateen määrän pistemittari kuin perinteinen sademittari. Vertailuissa sademittareihin on havaittu, että uusi pisarakokojakauma pienentää sateen säätutkamittausten epätarkkuutta noin 30 %.

Lisätietoja:

Ilmatieteen laitos tutkija Jussi Leinonen, puh. 029 539 2707, jussi.leinonen@fmi.fi
Helsingin yliopisto Dmitri Moisseev, Ilmakehätieteiden osasto, puh. 050 415 4761, dmitri.moisseev@helsinki.fi

Lue lisää säätutkista: http://ilmatieteenlaitos.fi/saatutkat

Tutkimusartikkeli: Leinonen, Jussi, Dmitri Moisseev, Matti Leskinen, Walter A. Petersen, 2012: A Climatology of Disdrometer Measurements of Rainfall in Finland over Five Years with Implications for Global Radar Observations. J. Appl. Meteor. Climatol., 51, 392–404. doi: http://dx.doi.org/10.1175/JAMC-D-11-056.1 [tiivistelmä]

Talouskasvun perustana oleva energiaylijäämä on nopeassa laskussa

Suomen bruttokansantuote on vuoden 2006 tasolla ja julkinen velkamme kasvaa nopeasti. Yhtenä vähälle huomiolle jääneenä tekijänä tässä voi olla se, että energiaylijäämä, johon yhteiskunnan monimuotoisuus ja talouskasvu ovat perustuneet, on laskussa ympäri maailman. Teollisesta vallankumouksesta alkanut fossiilisen energian kulutuksen arvo on ollut 200 vuotta niin suuri energian tuotannon kustannuksiin nähden, että useimmat taloustieteilijät ovat voineet suhtautua energiaan hyödykkeenä muiden joukossa vaikka se on koko talouden perusta. Energiaylijäämä on hiljan kääntynyt voimakkaaseen laskuun. 2000-luvun ensimmäisten vuosikymmenten tyypillinen taloustilanne saattaa olla lievä taantuma, jota holtittomasta velkaantumisesta johtuvat kuplat aika ajoin rikkovat.

Tämän kirjoituksen lyhyempi versio julkaistiin Aamulehden Näkökulma -palstalla 16.12.2013.

Suomen bruttokansantuote on vuoden 2006 tasolla ja julkinen velkamme kasvaa nopeasti. Yhtenä vähälle huomiolle jääneenä tekijänä tässä voi olla se, että energiaylijäämä, johon yhteiskunnan monimuotoisuus ja talouskasvu ovat perustuneet, on laskussa ympäri maailman. Laskeva energiaylijäämä selittäisi osaltaan sitä, että tuottavuuskehitys on ollut hidasta koko 2000-luvun ajan muuallakin, kuten Yhdysvalloissa. Energiaylijäämä tarkoittaa yhteiskunnan hyödyksi päätyvän energian ja tämän energian hankkimiseen kuluneen energian erotusta. Teollisesta vallankumouksesta alkanut fossiilisen energian kulutuksen arvo on ollut 200 vuotta niin suuri energian tuotannon kustannuksiin nähden, että useimmat taloustieteilijät ovat voineet suhtautua energiaan hyödykkeenä muiden joukossa vaikka se on koko talouden perusta.

Metsästäjä-keräilijä -yhteisöissä hankittu ravinto kulutettiin – energiaylijäämää ei ollut. Monimutkainen, erikoistuneeseen työnjakoon nojaava yhteiskunta ja sen myötä kasvava talous syntyivät, kun opimme maanviljelyn ja energiaylijäämää alkoi muodostua. Maanviljely vapautti osan ihmisistä tekemään parempia työkaluja, erikoistumaan ja tehostamaan maanviljelyä, mikä entisestään lisäsi energiaylijäämää. Näin alkoi itseään vahvistava kierre, jossa energian arvon ja tuottamisen kustannuksen erotus ja sen myötä talous kasvoi. Maanviljelyn keksimisen yhteydessä syntyi velka – talouskasvua lisäävä innovaatio – joka oli sitoumus työpanoksesta eli energiankulutuksesta tulevaisuudessa. Teollinen vallankumous voimistui lämpövoimakoneen keksimisen myötä, kun kivihiili ja öljy löydettiin, jolloin energiaylijäämä ja talous kasvoivat ennätyksellisen voimakkaasti. Velka ei tarkoittanut enää kirjaimellisesti työpanosta vaan yleisesti vaadetta energiapanokseen jossakin muodossa tulevaisuudessa. Raha voidaan pelkistää välineeksi eri energiapanosten siirtämiseksi sekä taloudellisten toimijoiden välillä (esimerkiksi bensiiniä, fossiilista energiaa paljon sitonutta terästä ja leipää on helpompi vaihtaa toisiinsa rahan avulla) että ajan yli velan muodossa. Velan määrä on kasvanut kymmeniä vuosia reaalitaloutta nopeammin. Kuinka kauan tämä voi jatkua?

Energiaylijäämän kääntymistä laskuun ei voi tilastoista päätellä suoraan, sillä energiantuotannon energiakustannuksia ei raportoida. Energiaylijäämän laskusta on kuitenkin selviä merkkejä, kuten öljyn hinnan nelinkertaistuminen vuosikymmenessä (kuva 1) ja ruuan hintojen raju nousu. Kansainvälisten, julkisten öljy-yhtiöiden vuosittaiset investoinnit suhteessa öljyntuotantonsa määrään ovat lähes kolminkertaistuneet vuosikymmenessä (kuva 2). Luottoluokitusyhtiö Standard & Poorsin tuoreen raportin mukaan energiainvestointien osuus investoinneista on kasvanut alle viidenneksestä kolmannekseen 2000-luvun aikana. Osa alenevan energiaylijäämän energiainvestoinneista syrjäyttänee tuottavampia investointeja eli voi alentaa investointien keskimääräistä tuottoa. Energiainvestoinneista valtaosa kohdistuukin yhä huonompilaatuisten fossiilisten esiintymien hyödyntämiseen vain osan suuntautuessa uusiutuvaan energiaan.

Kuva 1. Öljyn inflaatiokorjattu hinta viimeisen sadan vuoden aikana. Lähde: BP Statistical Review of World Energy 2013.

Kuva 2. Kansainvälisten, julkisten öljy-yhtiöiden investoinnit kahden eri lähteen mukaan. Vuoden 2012 jälkeen kyseessä on arvio. Oikealla pystyakselilla on näiden öljy-yhtiöiden päivätuotanto.

Halvan, korkean energiaylijäämän omaavan öljyn tuotanto laskee noin 5 % vuodessa. Tervahiekka- ja liuske-esiintymien öljyntuotantoon sijoitettu öljytynnyri tuottaa vain 2-5 tynnyriä takaisin (Tim Morgan, 2013). Öljyntuotantoon sijoitettu tynnyri tuotti 40 tynnyriä öljyä vielä vuonna 1990, 20 tynnyriä vuonna 2010, mutta 2020 enää arviolta 5-10 (Tim Morgan, 2013; Andrew Lees, 2010; kuva 3). Energian takaisinmaksukertoimen (EROEI, energy return on energy invested) käsitteen ja mittarin kehittänyt professori Charles Hall on laskenut, että pelkästään nykyaikaisen länsimaisen yhteiskunnan ylläpitämiseen vaaditaan keskimääräinen energian takaisinmaksukerroin 5-10. Energiaylijäämä pienenee EROEI-arvon pienentyessä. Intuitiivisestikin on selvää, että energian hinnan nousupaine on kääntäen verrannollinen ko. energian EROEI-arvoon (täällä se on kuitenkin osoitettu). Hintaan toki vaikuttaa moni muukin tekijä, kuten kysyntä ja mahdollisten korvaavien energiamuotojen saatavuus. Merkityksensä on silläkin, että mitä energiaa energiainvestointiin on käytetty. Kivihiilen tuottama energiayksikkö on halvempi kuin öljystä saatu. EROEI-mittarin suurimpia heikkouksia onkin se, että se ei ota huomioon energiapanosten laatunäkökulmaa.

Kuva 3. Öljyn tuotannon arvioitu energian takaisinmaksukerroin 1990-2020.

Öljyn ohella kivihiiliesiintymien laatu heikkenee nopeammin kuin teknologia kehittyy. Yhdysvaltain, maailman toiseksi suurimman kivihiilen tuottajan, kivihiilen tuottavuus (tonnia per työtunti) kasvoi 1980-2000, mutta on laskenut yli kymmenen vuotta sen jälkeen (kuva 4). Mikäli huomioidaan Yhdysvaltain kivihiilituotannon laadullinen heikentyminen (kuva 5; kivihiilen laatu ja energiasisältö per massayksikkö alenee järjestyksessä antrasiini > bituminen hiili > alibituminen hiili > ligniitti) eli määriteltäisiin työn tuottavuus megajoulea per työtunti, niin kivihiilen tuotannon tuottavuus olisi laskenut kuvassa 4 esitettyäkin jyrkemmin 2000-luvulla. Kuvasta 4 voi huomata, että öljykriisit 1970-luvulla aiheuttivat hetkellisen tuottavuuden alenemisen. Suhteellisesti samansuuruinen öljynhinnan korotus 2000-luvun taitteesta lähtien on aiheuttanut voimakkaamman laskunopeuden tuottavuudessa. Joko kivihiiliteollisuuden tuottavuus on nykyisin herkempi korkealle öljyn hinnalle tai sitten jokin muu tekijä on muuttunut sitten 1970-luvun öljykriisien. Myös Australian kivihiilien tuotannossa tuottavuus on kääntynyt laskuun vuosituhannen vaihteessa.

Kuva 4. Kivihiilen tuotannon työn tuottavuus Yhdysvalloissa 1949-2011.

Kuva 5. Yhdysvaltain kivihiilen tuotannossa ollaan siirrytty asteittain laadultaan alempiin kivihiilen muotoihin.

Saksan Bundeswehrin mukaan 95 % teollisuudesta on riippuvaista öljystä. Talouskasvusta nopeasti alenevassa energiaylijäämässä ei ole kokemusta ja on mahdollista, että tuottavuuskehitys ei riitä jatkossa kompensoimaan alentuvaa energiaylijäämää. On syytä huomata, että esimerkiksi Yhdysvalloissa talous ei ole velkaantumisesta puhdistettuna kasvanut enää vuodesta 2005. Tilannetta ei auta se, että valtavirtataloustiede, johon talouspolitiikka perustuu, ei ymmärrä energiaylijäämän mahdollisesti suurta vaikutusta elintasossamme. Valtavirtataloustieteen mukaan fyysinen tai geologinen niukkuus energiankantajissa ei realisoidu taloudelliseksi niukkuudeksi, koska pääoma ja työ voivat rajoituksetta korvata energiaa (Agion ja Howitt, 1998). Tästä jotkut ns. biofysikaalisen taloustieteen tutkijat (kuten Robert Ayres ja Charles Hall) ovat jyrkästi eri mieltä. Mielenkiintoista on se, että kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) mallinnusosaston tutkijoiden julkaisun mukaan öljy ei ole täydellisesti korvattavissa pääomalla tai työllä vaan on vain rajallisesti korvattavissa ilman, että fysiikan lakeja rikotaan. Joidenkin tutkijoiden, kuten David Sternin,  mukaan nykyinen talous on ”lukkiutunut” suureen hiilen (öljy, kivihiili ja maakaasu) käyttöön. Ehtyvien ja kallistuvien fossiilisten energialähteiden korvaaminen voi olla talouskasvun kannalta hankalampaa kuin valtavirtataloustieteen talouskasvumallit olettavat. Sternin mukaan erityisesti pitkälle kehittyneissä maissa lukkiutuminen tiettyihin fossiilisen energian muotoihin on suurta.

Osa tunnetuista valtavirtataloustieteilijöistäkin, kuten Paul Krugman ja Larry Summers, on hiljan alkanut epäillä talouskasvun mahdollisuuksia tulevina vuosikymmeninä. Heidän mukaansa tulevien vuosikymmenten talouden kuva on jatkuva pieni taantuma, jota rikkoo vain hetkittäiset holtittomasta velkaantumisesta aiheutuvat kuplat. Krugman näkee talouskasvua hidastavina tekijöinä epätasaisen tulonjaon ja väestönkasvun hidastumisen. Summers tyytyy vain toteamaan näkemyksensä. Christine Lagarde, kansainvälisen valuuttarahaston pääjohtaja, varoitti hiljan ilmastonmuutoksen ja resurssiniukkuuden olevan ”villi kortti” talouskasvun mahdollisena uhkana tulevaisuudessa.  1900-luvun jälkimmäiselle puoliskolle oli tyypillistä pitkät nousukaudet, joita harvat taantumat rikkoivat. Nyt näyttää siltä, että 2000-luvun ensimmäiset vuosikymmenet ovat lievää taantumaa, jota puolestaan holtittomasta velkaantumisesta johtuvat kuplat aika ajoin rikkovat.

Mitä merkitystä talouskasvun mahdollisella loppumisella tai merkittävällä hidastumisella on ilmastonmuutoksen kannalta? Talouden koko ja kasvihuonekaasujen päästöt ovat korreloineet keskenään viime vuosinakin hyvin vahvasti. Voisiko talouskasvun loppuminen olla ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta hyvä asia? Näin uskoo ainakin Kjell Aleklett (kirjassaan Peeking at Peaking oil). Aleklett on toinen Peak oil –käsitteen lanseeraajista. Toiset, kuten Ugo bardi, ovat varovaisempia, sillä ympäristöongelmat kytkeytyvät talouteen monimutkaisella tavalla ja näiden yhteyksien yhteisvaikutusta on vaikea arvioida. Sekin on mahdollista, että talouskasvun ylläpitämiseksi löytyy jokin energiamuoto, jolla nyt on vain vähän tai ei lainkaan merkitystä, vaikkakaan se ei nyt näytä todennäköiseltä. Toisaalta, talouskriisi on hidastanut ympäristöpolitiikkaa, kuten kansainväliseen ilmastosopimukseen pääsemistä. Tulevaisuus näyttää millainen näiden asioiden ja toistaiseksi kokonaan hahmottamatta olevien tekijöiden summavaikutus tulee olemaan ilmastonmuutoksen kannalta.

P.S. Kirjoituksestani voi saada kuvan, että metsästys-keräily -elinkeinosta olisi siirrytty maatalouteen ja edelleen fossiilitalouteen suoraviivaisesti. Tämä on räikeä yksinkertaistus ja antropologisesti kaikkea muuta kuin totta. Metsästäjä-keräilijä -yhteisöjä tai -yhteiskuntia on olemassa vielä nykyisinkin ja myös heillä voi olla talous, kuten lahjatalous. Tässä kirjoituksessa käsitteiden käyttö on etnosentristä. Nykyisten fossiilitalouden ongelmien suhteen ei tässä yksinkertaistamisessa kuitenkaan tehdä suurta vääryyttä. Antropologiasta hyvin perillä oleva henkilö suositteli luettavaksi esimerkiksi Ted Lewellenin teosta Political Anthropology – An Introduction, mikäli haluaa totuudenmukaisemman kuvan asiasta.

P.P.S. Paul Erhlich, amerikkalainen ekologi, julkaisi vuonna 1968 kirjan The Population Bomb, jossa hän varoitti ihmiskuntaa ylikansoituksen vuoksi odottavasta kriisistä. Hän ennusti, että 1970-luvulla satoja miljoonia ihmisiä kuolee nälänhätään, tauteihin ja sosiaaliseen levottomuuteen. Tätä ei tapahtunut. Samaan aikaan kuin Ehrlich varoitti ihmiskuntaa odottavasta kriisistä, myöhemmin Nobel-palkinnolla palkittu biologi Norman Borlaug oli jo kehittämässä uusia satoisampia viljalajikkeita, mikä tarkoitti että ruokaa riitti yhä useammalle. Borlaugin työn tuloksia kutsutaan joskus vihreäksi vallankumoukseksi, vaikka hänen kehittämänsä satoisammat monokulttuuriviljelytekniikat lisäsivät kriitikoiden mukaan fossiilisperäisten lannoitteiden käyttöä. Voi olla, että tällä hetkellä joku ”borlaug” on kehittämässä vallankumouksellista teknologiaa energiateknologian alalla. Vakuutusala on 4 % maailman bruttokansantuotteesta ja ”suurin teollisuuden ala” ennen turismia. Siitä päätellen olemme keskimäärin varovaisuusperiaatteen noudattajia ja riskin kaihtajia. Minusta olisi luontevaa, että mahdollisesti muuttuvaan maailmaan alettaisiin varautua nykyistä pontevammin sillä panoksena voi olla sekä paheneva ilmastonmuutos että heikentyvä talous.

Lähteet

Ronald Wright, 2010. A Short history of Progress.

Tim Morgan, 2013. Life After Growth: How the global economy really works – and why 200 years of growth are over [Kindle Edition].

Andrew Lees, 2010. ‘In search of energy’ kirjassa: Patrick Young (ed.). The Gathering Storm, Derivatives Vision Publishing.

Kjell Aleklett, 2012. Peeking at peaking oil [Kindle Edition].

M. Kumhof and D. Muir, 2012. ”Oil and the World Economy. Some Possible Futures. IMF Working Paper No. 12/256.

P. Aghion and P. Howitt, 1998. Endogenous growth theory, Cambridge MA: The MIT Press.

Standard & Poors, 2013. Global Corporate Capital Expenditure Survey 2013.

Steven Kopits, 2013. Econbrowser-blogin kirjoituksensa kommentissa.

Uudet suositukset ehdottavat Barentsin luonnon turvaamista

[Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tiedote:]

Suomen ympäristökeskuksen koordinoimassa Barents Protected Area Network (BPAN) -hankkeessa selvitettiin Barentsin alueen luonnonsuojeluverkoston nykytilaa ja puutteita. Hankkeen tulosten perusteella tehtiin Barentsin alueen yhteiset suositukset siitä, kuinka suojelualueverkostoa tulisi kehittää pohjoisen luonnon monimuotoisuuden ja ekosysteemipalveluiden turvaamiseksi sekä sopeutumisessa ilmastonmuutokseen. Yhteistyössä laaditut suositukset koskevat Suomen, Ruotsin, Norjan ja Luoteis-Venäjän pohjoisia alueita.

BPAN-hankkeen suositusten tavoitteena on säilyttää riittävästi alkuperäistä luontoa, että lajien ja ekosysteemien häviäminen saataisiin pysähtymään YK:n biodiversiteettisopimuksen tavoitteiden mukaisesti. Suojelualueverkostoa kehitetään yli valtionrajojen, jotta Barentsin alueen valtiot voivat yhdessä turvata pohjoisten luontotyyppien edustavuuden ja suojelualueiden kytkeytyneisyyden. Luonnontilaisina säilyneille metsä- ja suoalueille ehdotetaan perustettavan suojelualueita.

Viisi Luoteis-Venäjän arvokasta luontoaluetta nostettiin BPAN-hankkeen pilottikohteiksi. Mukana ovat muun muassa koko Euroopan laajin koskematon metsäerämaa Dvina- ja Pinega-jokien valuma-alueella sekä Muurmannin alueella sijaitseva vanha ja yhtenäinen Itä-Saariselän mäntymetsä. Tavoitteena on säilyttää toimivia ekologisia käytäviä Suomen ja Venäjän välillä.

Rakentavaa yhteistyötä

BPAN-hanketta ovat rahoittaneet Pohjoismainen ministerineuvosto, Suomen, Ruotsin ja Norjan ympäristöministeriöt ja Venäjän WWF:n Barentsinmeren osasto. Hankkeessa toteutetut suojelualuearvioinnit on tehty yhteistyössä Metsähallituksen luontopalvelun ja mukana olevien maiden tutkimus- ja tiedelaitosten sekä luonnonsuojelujärjestöjen kanssa.

Suomen ympäristökeskuksen koordinoima luonnonsuojeluyhteistyö käynnistyi vuonna 1997. Vuosien mittaan on tuotettu runsaasti tietoa arvokkaista luontoalueista ja tuettu niiden säilyttämistä. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi Onegan niemimaan kansallispuisto Arkangelin alueella, Kalevalan kansallispuisto Karjalan tasavallassa ja Lapin metsän rauhoitusalue Muurmannin alueella. Vuonna 2011 päättyneen Luoteis-Venäjän luonnonsuojelualueverkoston arvioinnissa (Gap-analyysi) arvokkaimmiksi arvioidut alueet ovat pääosin sisällytetty alueellisiin ja kansallisiin luonnonsuojelusuunnitelmiin.

Ensi vuonna Barentsin luonnonsuojelualueverkoston kehittämishankkeen tuloksista viestitään niin kansainvälisesti, kansallisesti kuin alueellisesti. Tuloksia esitellään Kansainvälisen luonnonsuojeluliiton (IUCN) World Parks Congressissa ja YK:n biodiversiteettisopimuksen osapuolikokouksessa sekä Barentsin alueen tilaisuuksissa.

Barentsin alueen ympäristöministerit korostivat kokouksessaan 5. joulukuuta luonnon monimuotoisuuden, erityisesti luonnontilaisten metsien ja soiden, suojelun tärkeyttä. Barentsin alueen suojelusuunnitelmissa olevat arvokkaat luontoalueet tulisi perustaa pysyviksi suojelualueiksi. Ministerit kehottivat Barentsin alueen luonnonsuojelutoimijoita jatkamaan rakentavaa yhteistyötä.

Suojelualueet kattavat 13,2 prosenttia Barentsin alueesta. Kartassa suojelualueet on jaettu suojelun vahvuuden perusteella kolmeen luokkaan: vihreä tiukasti suojellut, keltainen keskivahvasti suojellut ja oranssi heikosti suojellut alueet. Pääosin Luoteis-Venäjälle sijoittuvien suunniteltujen (violetti) suojelualueiden perustaminen nostaisi suojeluntasoa 16,6 prosenttiin.

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Anna Kuhmonen, Suomen ympäristökeskus,
puh. 0295 251 322 etunimi.sukunimi@ymparisto.fi,

Johtava asiantuntija Tapio Lindholm, Suomen ympäristökeskus,
puh. 0295 251 379, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Linkkejä:

• Barentsin alueen luonnonsuojelualueverkosto BPAN
• BPAN pages
• BPAN Policy Brief
• Evaluation of the Protected Area Network in the Barents Region. Using the Programme of Work on Protected Areas of the Convention on Biological Diversity as a Tool

Lehdistökuvat:

Dvina-Pinegan suunniteltu suojelualue on BPAN-hankkeen pilottikohde Arkangelin alueella Luoteis-Venäjällä.jpg Kuva: Artem Stolpovsky

Barentsin alueen havumetsää Suomen Lapista.jpg Kuva Esa Nikunen

Kartta Barentsin alueen suojelualueista

Väitös: Arktisen alueen heijastavuus vähentynyt

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ilmatieteen laitoksen tutkija Aku Riihelä väittelee arktisen alueen lumen ja jään heijastavuuden muutoksesta.

Kuva: Panu Lahtinen, Ilmatieteen laitos.

Heijastavuuden eli albedon vähentyminen viime vuosikymmenien aikana tulee ilmi satelliitti-mittauksien avulla saaduista aikasarjoista.

Väitöstyössä on kehitetty menetelmiä entistä tarkempaan arktisen lumen ja jään albedon laskentaan, sekä luotu niiden avulla pitkiä satelliittimittauksiin perustuvia aikasarjoja. Kehitettyä aikasarjaa on käytetty tutkittaessa arktisen merijään heijastavuuden muutoksia vuosina 1982¬ – 2009. Riihelä havaitsi väitöksessään merijään keskimääräisen heijastavuuden selvästi heikentyneen viimeisten vuosikymmenien aikana. Tulos on sopusoinnussa muissa tutkimuksissa havaittujen arktisen merijää-alueen ominaisuuksien muutosten kanssa.

Muutokset arktisen lumen ja jään heijastavuudessa eli albedossa ovat merkittäviä alueen ilmaston muuttumista tutkittaessa. Lumen ja jään sulaminen kiihtyy heijastavuuden pienentyessä, kun Auringon valoa imeytyy enemmän. Tehokkaimmin arktisen alueen heijastavuus ja sen muutokset voidaan määrittää satelliittimittauksin.

Satelliittimittauksia on myös verrattu maan päällä tehtyihin referenssimittauksiin ja kehitetty aikasarjojen luotettavuuden arviointimenetelmiä entistä pidemmälle. Lasketut albedo-aikasarjat on julkaistu Euroopan sääsatelliittijärjestö EUMETSAT:in tutkimusprojektissa ja ovat myös muiden alan tutkijoiden vapaasti käytettävissä.

Ilmatieteen laitoksen tutkija, DI Aku Riihelä on syntynyt Miehikkälässä ja hän on kirjoittanut ylioppilaaksi Lappeenrannan lyseon lukiosta 1998. Väitöksen nimi on “The surface albedo of the Arctic from spaceborne optical imagers: retrieval and validation. Riihelä väittelee 17.12.2013 klo 12 Aalto-yliopistolla, osoitteessa Otakaari 5 A, Espoo, Sali 1. Vastaväittäjä on professori Donald Perovich, CRREL / Thayer School of Engineering at Dartmouth.

Lisätietoja:

Tutkija Aku Riihelä, puh. 050 380 3308, aku.riihela@fmi.fi

Talouskriisi on vaikuttanut ympäristön tilaan

[Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tiedote:]

Vuonna 2008 alkanut talouskriisien jatkumo on vaikuttanut maamme ympäristön tilaan. Näin arvioidaan Suomen ympäristökeskuksen juuri ilmestyneessä ympäristön tila -katsauksessa. Vaikutukset ovat olleet sekä myönteisiä että kielteisiä; samalla kun taantuma on vähentänyt luonnonvarojen käyttöä ja muuta kuormitusta, se on myös hidastanut monia ympäristöpolitiikan prosesseja, kuten kansainvälistä ilmastopolitiikkaa.

Ympäristön tila Suomessa 2013 on tiivis ja yleistajuinen katsaus maamme ympäristön tilasta, sen kehityssuunnista ja suojelutoimien riittävyydestä. Suomen ympäristökeskuksessa toimitetun valtakunnallisen katsauksen lisäksi ELY-keskukset julkaisevat 13 alueellista katsausta ympäristön tilasta. Tietolähteinä on käytetty yleisiä tilastoja, ympäristöhallinnon asiantuntijoita ja tietojärjestelmiä sekä muita viranomaisia ja tutkimuslaitoksia.

Ilmastonmuutos ja luonnon köyhtyminen vakavimmat ongelmat

Moni katsauksen indikaattoreista osoittaa, että maamme ympäristön tila on kehittymässä paremmaksi. Esimerkiksi päästöt ilmaan ja vesiin ovat vähentyneet selvästi viime vuosikymmeninä. Myönteistä on myös, että jotkut luonnonlakeina pidetyt asiat, kuten autoilun ja energiankulutuksen jatkuva kasvu, osoittavat ainakin jonkinlaisia hiipumisen merkkejä.

”Myönteistä kuvaa synkentää se, että kaikkein vakavimmat ongelmat – ilmastonmuutos ja luonnon monimuotoisuuden väheneminen – ovat yhä ratkaisematta ja tilanne pahenee jatkuvasti. Suomen luonnon köyhtymisen pysäyttämiseksi on asetettu jo useita tavoitevuosia, mutta toistaiseksi tavoitetta on aina jouduttu siirtämään eteenpäin. Ilmastonmuutos on haluttu rajoittaa siihen, että maapallon keskilämpötila nousisi korkeintaan kaksi astetta vuoteen 2100 mennessä. Nykyisillä toimilla tämän tavoitteen saavuttaminen vaikuttaa mahdottomalta,” SYKEn pääjohtaja Lea Kauppi sanoo.

Hyvinvointimme perustuu merkittävästi ulkomaisiin luonnonvaroihin

Päästöjen väheneminen johtuu pääosin polttoaineiden kehittymisestä ja teollisuuden prosessi- ja puhdistustekniikoiden parantumisesta. Siitäkin on ollut apua, että merkittävä osuus Suomen taloudellisesta kasvusta on viime vuosikymmeninä perustunut ulkomaisiin luonnonvaroihin. Kun tavaroita tuodaan muualta, myös niiden valmistamiseen liittyvä ympäristökuormitus jää maamme rajojen ulkopuolelle.

Luonnonvarojen käytön vähentäminen vaatii ekotehokkuuden kasvattamista eli tavaroiden ja palvelujen tuottamista pienemmällä määrällä luonnonvaroja ja päästöjä. Tässä onkin viime vuosina onnistuttu, sillä Suomen bruttokansantuote on kasvanut suhteessa enemmän kuin energiankulutus, luonnonvarojen käyttö ja hiilidioksidipäästöt. Ekotehokkuuden lisäys on ollut erityisen selvää 1990-luvun puolivälistä alkaen.

Talouskriisi hidastaa ympäristöongelmien ratkomista

Viime vuosina ympäristön tilaan on vaikuttanut talouskriisi. Sen ansiosta monet viime vuosien tavoitteista, kuten Kioton sopimuksen mukaiset kasvihuonekaasupäästöjen vähenemin, oli lopulta helppo saavuttaa. Taloudellisen toimeliaisuuden väheneminen rajoittaa automaattisesti myös luonnonvarojen ja energian käyttöä sekä näistä koituvia päästöjä.

Talouden ongelmat ovat toisaalta myös vaikuttaneet kielteisesti ympäristön tilaan. Esimerkiksi kansainvälinen ilmastopolitiikka ei ole talouskriisin alkamisen jälkeen saavuttanut merkittäviä edistysaskelia. Vuosina 2009–2013 on pidetty viisi YK:n ilmastosopimuksen osapuolikokousta – viimeksi marraskuussa Varsovassa – mutta sitovista päästövähennystavoitteista ei ole syntynyt päätöksiä.

Tuorein ympäristön tila -tieto verkosta

Euroopan unionin ympäristötietodirektiivi velvoittaa jäsenmaat tarjoamaan kansalaisille tietoa ympäristön tilasta. Nyt julkaistu Ympäristön tila Suomessa 2013 ja alueelliset ympäristön tila -katsaukset ovat osa velvoitteen täyttämistä. Vastaavia katsauksia julkaistaan noin neljän–viiden vuoden välein. Kaikki nyt julkaistut katsaukset ja vuoden 2008 katsaukset ovat saatavilla sähköisinä julkaisuina ymparisto.fi-verkkopalvelun kautta.

Ymparisto.fi-verkkopalvelusta löytyy myös aina tuorein tieto Suomen ympäristön tilasta. SYKE on lisäksi avannut Twitter-tilin, jossa kerrotaan uusimmista ympäristön tilaan liittyvistä tilastoista, trendeistä ja tavoitteista.
• http://www.ymparisto.fi/ymparistontila
• Twitter: @ymparistontila

Katsauksen sähköinen versio
• Ympäristön tila Suomessa 2013

Bruttokansantuotteen, energian kokonaiskulutuksen, hiilidioksidipäästöjen ja luonnonvarojen kokonaiskäytön kehitys 1975-2011.

Lisätietoja:

Pääjohtaja Lea Kauppi,
Suomen ympäristökeskus SYKE,
p. +358 295 251 700,
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Viestintäasiantuntija Matti Lindholm,
Suomen ympäristökeskus SYKE,
p. +358 295 251 380,
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Alueelliset tiedotteet

• Päästöt ilmaan ovat vähentyneet, mutta pintavesien laadussa on edelleen parantamisen varaa (Etelä-Pohjanmaa)
• Etelä-Savon ympäristö on hyvässä kunnossa
• Kaakkois-Suomen ympäristön tilassa näkyy teollisuuden rakennemuutos
• Kainuu on maan huippua uusiutuvassa energiassa, jätteiden hyötykäytössä ja luomuviljelyssä
• Katsaus Keski-Suomen ympäristön tilaan ilmestynyt
• Pirkanmaalla hiilidioksidipäästöt ovat laskussa, vesien tila on parantunut, mutta yhdyskuntajätettä ei vielä saada hyödynnettyä tehokkaasti
• Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus arvioi alueen ympäristön tilaa tuoreessa katsauksessaan
• Uudenmaan ympäristön tilassa joitain merkkejä paremmasta
• Vesi, maa, ilma – se mikä on arvokasta, on myös riskialtista (Varsinais-Suomi)