WWF:n lihaopas ja naudanlihan ilmastovaikutus

Tutkimuksissa luomunaudanlihan ja tehotuotetun naudanlihan ilmastovaikutukset näyttäisivät olevan melko samansuuruiset ja tehotuotettu naudanliha saattaa jopa olla ilmaston kannalta parempi vaihtoehto. WWF:n hiljattain julkaisema lihaopas antaa kuitenkin ymmärtää, että luomuliha olisi parempi myös ilmaston kannalta. WWF:n lihaoppaassa on muitakin kummallisuuksia, kuten arvioitujen ympäristövaikutusten tarkkojen arvojen puuttuminen sekä lähes kaiken lähdetiedon puuttuminen.

Julkisuudessa on ollut keskustelua WWF:n uudesta lihaoppaasta. Päätin katsoa, mitä oppaassa kerrotaan. Minulle oppaasta heräsi lähinnä kysymyksiä, joita käsittelen tässä kirjoituksessa. Tutustun myös hiukan asiaa käsitteleviin tutkimuksiin.

Kun WWF:n lihaoppaan lataa, se näyttää tältä (esimerkkinä naudan kohta oppaassa):

Tässä minua hiukan kummastuttaa se, että miksi eri ympäristövaikutusten arviointipallot on esitetty sumennettuna? Sumennuksen takia minun oli vaikea nähdä eri värejä, kun katsoin kuvaa läppärilläni.

Arviointialueen alla on teksti, jossa on kerrottu muun muassa näin:

Naudalla on selkeästi suurimmat haitalliset ilmastovaikutukset ja vesistöjä rehevöittävät päästöt. Punainen ”vältä”-merkintä kertoo, millä tuotteilla on suurimmat haitalliset ympäristövaikutukset.

Tämän perusteella on siis oletettavaa, että kun katsomme ilmaston ja rehevöitymisen yksityiskohtia, niin ylhäältä alaspäin ne muuttuvat ympäristölle suotuisammiksi, koska vasemmalla olevassa kokonaisarviossa ylimpänä on kaksi huonointa merkattu punaisella ja ”vältä”-maininnalla, siitä kaksi alempaa keltaisella ja kaikkein alimmaiset vihreällä. Aivan oikealla olevista nuolista klikkaamalla tilanne selkiytyy; arviointipallojen sumuisuus häviää ja lisää tekstiä tulee esiin. Voimme siis tarkistaa tilanteen ilmaston ja rehevöitymisen osalta, jotka oli haluttu korostaa tekstissä. Klikataanpa siis kaikki kohdat auki ja tarkastetaan tilanne. Katsotaan ensin arviointipallot. Olen koonnut niiden värit alla olevaan kuvaan:

Huomaamme yllättäen, että eri kategorioissa ilmasto- ja rehevöitymisvaikutus onkin arvioitu samansuuruiseksi, vaikka ensin näkynyt teksti vihjasi muuta. Ehkä niiden tarkat arviot kuitenkin tukevat tuota vihjattua käsitystä. Etsin tarkkoja arvioita oppaasta turhaan. Tarkennusteksteistä (erillisellä sivulla) löytyy vain raja-arvot erilaisille palloille. No, ei voi mitään. Tästä kohdasta herää siis kysymys: miksi ensin näkyvässä tekstissä on korostettu naudan ilmasto- ja rehevöitymisvaikutuksia, vaikka ne on arvioitu eri kategorioissa samansuuruisiksi?

Katsotaan seuraavaksi nuolien klikkaamisesta paljastuvia lisätekstejä. Lisäteksteissä kerrotaan tarkemmin kunkin kategorian ympäristövaikutuksista. Huomasin teksteistäkin yhden ihmettelyä herättävän piirteen. Osassa kategorioista on mainittu haitalliset ilmasto- ja rehevöitymisvaikutukset näin:

Naudanlihan tuotannolla on aina suuret ilmastovaikutukset. Lisäksi tuotanto aiheuttaa paljon vesistöjä rehevöittäviä päästöjä.

Kummallista kyllä, vaikka kaikki kategoriat on arvioitu samanarvoisiksi ilmasto- ja rehevöitymisvaikutusten osalta, niin silti ylläoleva maininta niistä on laitettu vain kategorioihin Muut EU-maat, Ruotsi ja Suomi. Maininta puuttuu kategorioista Luomu, Luonnonlaidunliha ja Etelä-Amerikka.

Tarkistin asian muiden tuotteiden kohdalta. Kaikissa tuotteissa ilmasto- ja rehevöitymisvaikutukset ovat eri kategorioissa samat. Lisäteksteissä ne mainitaan joidenkin kategorioiden kohdalla silloin kun vaikutus on arvioitu joko keltaiseksi tai punaiseksi. Luomun huono vaikutus ilmastoon tai rehevöitymiseen on jätetty mainitsematta kaikkien tuotteiden kohdalla, vaikka saman tuotteen kohdalla se olisikin mainittu joissain muissa kategorioissa. Tässä yhteenveto eri tuotteista, joille lisäteksteissä on joissain kategorioissa mainittu huonosta vaikutuksesta:

• Nauta: ympäristövaikutus sama eri kategorioissa: ilmasto, rehevöityminen, Huono vaikutus mainittu: Muut EU-maat, Ruotsi, Suomi, Huono vaikutus jätetty mainitsematta: Etelä-Amerikka, Luomu, Luonnonlaidunliha
• Sika: ympäristövaikutus sama eri kategorioissa: ilmasto, rehevöityminen, Huono vaikutus mainittu: Muut EU-maat, Suomi, Huono vaikutus jätetty mainitsematta: Suomi – ilman soijaa tai vastuullisella soijalla, Luomu
• Lammas: ympäristövaikutus sama eri kategorioissa: ilmasto, rehevöityminen, Huono vaikutus mainittu: Uusi-Seelanti, Suomi, Huono vaikutus jätetty mainitsematta: Luomu, Luonnonlaidunliha
• Juusto: ympäristövaikutus sama eri kategorioissa: ilmasto, rehevöityminen, Huono vaikutus mainittu: Ruotsi, Suomi, Huono vaikutus jätetty mainitsematta: Muut EU-maat, Luomu

On siis pakko kysyä: miksi huonot ilmastovaikutukset on mainittu joidenkin tuotteiden kohdalla vain osassa kategorioita, vaikka kyseinen huono vaikutus koskee tuotteen kaikkia kategorioita?

Emme myöskään voi välttyä kysymästä: miksi Luomun huonot ilmastovaikutukset on jätetty järjestelmällisesti mainitsematta?

Etsin oppaasta myös tietoa, mistä tietolähteistä arviot on koottu, mutta laihoin tuloksin. Tämä oli ainoa minkä löysin erilliseltä sivulta:

WWF:n Lihaoppaan lähteet

WWF on kansainvälinen ympäristöjärjestö, joka pohjaa työnsä kansainväliseen tutkimukseen. Myös WWF:n Lihaoppaan taustaselvityksissä on koottu tärkein ajankohtainen tutkittu tieto, mukaan lukien suomalaisten tutkimuslaitosten selvityksiä.

WWF:n Lihaopas pohjaa erityisesti aiheesta tehtyyn tutkimukseen: Röös E, Ekelund L, Tjärnemo, H (2013) Communicating the Environmental Impact of Meat Production: Challenges in the Development of a Swedish Meat Guide. Journal of Cleaner Production.

Eli ainoastaan yksi lähteistä on mainittu, joten on kysyttävä: Miksi muita lähteitä ei anneta?

Pikaisella tarkastelulla löysin siis heti monta kummallisuutta tästä oppaasta. Lähteiden ja tarkkojen numeroarvojen puuttumisen takia oppaan tietojen tarkempi tarkastaminen on työlästä. Esitystapakin oli harhaanjohtava.

Luomunaudanlihan ja tehotuotetun naudanlihan ympäristövaikutusten tutkimuksia

Koska lihaoppaassa oli tiedot annettu niin harhaanjohtavasti ja puutteellisesti, päätin tarkistaa itse tilanteen tutkimuksista. Otin esimerkin vuoksi käsittelyyn naudanlihan ilmastovaikutukset.

Naudanlihan ilmastovaikutuksia on tutkittu monissa tutkimuksissa ja tulokset vaihtelevat laidasta laitaan. Tämä johtuu monista syistä, kuten tutkimusten erilaisista menetelmistä (mitä asioita otetaan huomioon ja miten) ja erilaisista paikallisista olosuhteista. Tutkimustulosten vertailu keskenään onkin erittäin hankalaa. Onneksi muutamassa tutkimuksessa on esitetty arviot sekä luomutuotetun että tehotuotetun naudanlihan ilmastovaikutuksille, jolloin niitä voidaan vertailla. Tarkastelen näitä tutkimuksia tässä hiukan tarkemmin.

Tässä on yhteenveto löytämäni seitsemän tutkimuksen tuloksista luomutuotetun että tehotuotetun naudanlihan ilmastovaikutuksille:

• Buratti ja muut (2017): Ilmastopäästöt 24,62 (luomu) ja 18,21 (teho) kg CO2e per kg (tutkimus tehty Italiassa).
• Peters ja muut (2010): Ilmastopäästöt 7,9 (luomu) ja 8,0 (teho) kg CO2e per kg (tutkimus tehty Australiassa).
• Williams ja muut (2006): Ilmastopäästöt 10,4 (luomu) ja 8,7 (teho) kg CO2e per kg (tutkimus tehty Isossa-Britanniassa).
• Pelletier ja muut (2010): Ilmastopäästöt 19,2 (luomu) ja 14,8 (teho) kg CO2e per kg (tutkimus tehty Yhdysvalloissa – ei vertaa suoraan teho/luomu, mutta eri skenaarioiden ääripäät vastaavat melko hyvin teho/luomua).
• Casey ja Holden (2006): Ilmastopäästöt 11,1 (luomu) ja 13 (teho) kg CO2e per kg (tutkimus tehty Irlannissa).
• Cederberg ja Darelius (2000), tulokset kerrottu tutkimuksessa de Vries ja muut (2015): Ilmastopäästöt 16,9 (luomu) ja 16 (teho) kg CO2e per kg (tutkimus tehty Ruotsissa).
• Alig ja muut (2000), tulokset kerrottu tutkimuksessa de Vries ja muut (2015): Ilmastopäästöt 14,8 (luomu) ja 15,3 (teho) kg CO2e per kg (tutkimus tehty Sveitsissä).

Näissä tutkimuksissa saadaan siis melko erilaisia tuloksia. Eri tutkimuksissa sekä luomu- että tehotuotettu naudanliha saavat paremmat ilmastovaikutukset, mutta keskimäärin tehotuotettu naudanliha näyttäisi saavan hiukan vähäisemmät ilmastopäästöt. Näistä tutkimuksista ei siis oikein saa sitä käsitystä, että luomunaudanliha olisi ilmastovaikutukseltaan tehotuotettua selvästi parempi.

Näiden tutkimusten perusteella tehotuotetulla naudanlihalla olisi keskimäärin noin 7 prosenttia pienemmät ilmastopäästöt kuin luomulihalla. Tutkimusten mukaan luomulihan suurempi ilmastovaikutus näyttäisi johtuvan pääasiassa siitä, että tehotuotannossa lehmien ruokavaliota kontrolloidaan tarkemmin, jonka ansiosta lehmien suorat metaanipäästöt ja lannasta tulevat ilokaasupäästöt ovat vähäisemmät kuin luomulehmillä. Myös laitumeksi tarvitulla maapinta-alalla voi olla vaikutusta asiaan.

WWF:n lihaopas näyttäisi siis olevan harhaanjohtava ainakin naudanlihan ilmastovaikutuksen osalta. Tässä yhteydessä on hyvä mainita se, että myös WWF näyttää olevan tietoinen tilanteesta, joten lihaoppaan harhaanjohtavuus on varmaankin syntynyt epähuomiossa eikä tarkoituksellisesti.

Lähteet:

Alig, M., Grandl, F., Mieleitner, J., Nemecek, T., Gaillard, G., 2012. Ökobilanz von Rind-, Schweine- und Geflügelfleisch, Schlussbericht September 2012. Agroscope Reckenholz-Tänikon ART, Zürich, Switzerland.

C. Buratti, F. Fantozzi, M. Barbanera, E. Lascaro, M. Chiorri, L. Cecchini (2017) Carbon footprint of conventional and organic beef production systems: An Italian case study, Science of The Total Environment, Volume 576, 15 January 2017, Pages 129–137, doi:10.1016/j.scitotenv.2016.10.075. [tiivistelmä]

J. W. Casey and N. M. Holden (2006) Greenhouse Gas Emissions from Conventional, Agri-Environmental Scheme, and Organic Irish Suckler-Beef Units, Journal of Environmental Quality, Vol. 35 No. 1, p. 231-239, doi:10.2134/jeq2005.0121. [tiivistelmä]

Cederberg, C.,Darelius,K., 2002. Using LCA Methodology to Assess the Potential Environmental Impact of Intensive Beef and Pork Production. Department of Applied Environmental Science, Göteborg University, Sweden, Ph.D. thesis.

M. de Vries, C.E. van Middelaar, I.J.M. de Boer (2015) Comparing environmental impacts of beef production systems: A review of life cycle assessments, Livestock Science, Volume 178, August 2015, Pages 279–288, doi:10.1016/j.livsci.2015.06.020. [tiivistelmä]

Nathan Pelletier, Rich Pirog, Rebecca Rasmussen (2010) Comparative life cycle environmental impacts of three beef production strategies in the Upper Midwestern United States, Agricultural Systems, Volume 103, Issue 6, July 2010, Pages 380–389, doi:10.1016/j.agsy.2010.03.009. [tiivistelmä]

Gregory M. Peters, Hazel V. Rowley, Stephen Wiedemann, Robyn Tucker, Michael D. Short and Matthias Schulz (2010) Red Meat Production in Australia: Life Cycle Assessment and Comparison with Overseas Studies, Environ. Sci. Technol., 44 (4), pp 1327–1332, DOI: 10.1021/es901131e. [tiivistelmä]

Williams, A.G.; Audsley, E.; Sandars, D.L. Determining the Environmental Burdens and Resource Use in the Production of Agricultural and Horticultural Commodities; Cranfield University and Defra: Bedford, UK, 2006. [koko artikkeli]

Energian aika -kirjan esipuhe (Alf Rehn)

Kaksi Ilmastotiedon kirjoittajaa, Aki Suokko ja Rauli Partanen, ovat kirjoittaneet ilmastonmuutosta käsittelevän kirjan, Energian aika. Kirjan kustantaa WSOY ja se julkaistaan 14.2.

Kirja on laaja-alainen katsaus talouden, yhteiskunnan ja energian keskinäisiin riippuvuussuhteisiin. Julkaisemme alla kirjan esipuheen, jonka on kirjoittanut professori Alf Rehn.

Yllättävän suuren osan maailman kaikista talousajattelijoista voi jakaa kahteen leiriin – materialisteihin ja immaterialisteihin. Näitä käsitteitä ei tietenkään käytetä, eivätkä kaikki talousajattelijat ja -kommentoijat niitä välttämättä edes tunnistaisi. Talousajattelussa on varsin kiintoisa rajapyykki aineellisen ja aineettoman välillä ja täten myös mitattavan ja mittaamattoman, rajallisen ja rajattoman välillä.

Viime vuosikymmeninä on etenkin rajaton ja aineeton ollut talousajattelun kaikkein muodikkain ja rakastetuin osa. Suitsutamme ideoita, yrittäjyyttä, innovaatiota. Puhumme tietoyhteiskunnasta ja datasta uutena öljynä. Viittaamme käsitteisiin, kuten teknologiaan, kehitykseen ja globalisaatioon, jotka kuulostavat aineellisilta mutta jotka ajatellaan rajattomiksi ja aineettomiksi. Niin, ja sitten tietenkin puhutaan »digitalisaatiosta», joka keskustelun perusteella mitä ilmeisimmin on ääretön, rajaton ja ihan kaiken muuttava pysäyttämätön voima.

Tähän kenttään kuuluvat myös heppoiset heitot, joissa vain todetaan »luovuudella Suomi nousuun» tai »digitalisaatio rikkoo vanhat mallit» ja jotka sinänsä ovat varsin rajallisia. Vaikka ideat ja digitalisaatio ovat tärkeitä ja kannatettavia asioita, nekin vaativat aineellisia asioita, rajallisia resursseja ja energiaa.

Tämä kirja ottaa kantaa juuri tähän. Se huomioi tärkeän mutta usein unohdetun tosiasian, nimittäin sen, että vaikka kuinka ihannoimme innovaation kaltaisia asioita, talous palaa aina juurilleen. Ja nämä juuret ovat riippuvaisia esimerkiksi raaka-aineista ja kenties ennen kaikkea energiasta. Yrittäjyys ilman toimivaa energiainfrastruktuuria on mahdottomuus, ja vaikka luovuutta voi löytää keskeltä korpeakin, ideoiden luominen kehittämisestä puhumattakaan helpottuu ihmeellisesti, jos voi nauttia myös sähköstä ja lämmöstä.

Startup-yrittäjien kannettavat tarvitsevat energiaa puhumattakaan digitalisaation vaatimista jättimäisistä konesaleista. Biotalous ja clean techovat luonnollisesti osa energiataloutta mutta eivät itsessään sen valmiita ratkaisuja eivätkä siitä erillään olevia osia. Vaikka on kovin helppoa viitata epämääräisiin lupauksiin siitä, että kehitys, teknologia tai tiede ratkaisee energiatalouden ongelmat ja rikkoo sen nykyiset rajat, olisi varsin vaarallista vain luottaa siihen.

Aki Suokko ja Rauli Partanen ovat heittäytyneet tämän ongelman kimppuun, ja heidän kirjansa on tärkeä ja laaja-alainen katsaus talouden, yhteiskunnan ja energian keskinäisiin riippuvuussuhteisiin. Se ei rakenna olkinukkeja vaan analysoi niitä monia tapoja, joilla energiasta ja sen taloudesta puhutaan tai ollaan puhumatta, ja esittää vakuuttavan kuvan niistä haasteista, jotka meillä on edessämme.

Tämä ei tarkoita, etteivätkö Suokko ja Partanen myös ottaisi kantaa. He esittävät väkevän argumentin sokean kasvunpalvonnan kyseenalaistamisen puolesta ja pyrkivät osoittamaan energian todelliset kustannukset eivätkä vain sen hetkellistä hintaa. Nämä ovat vaikeita kysymyksiä, joita ei vieläkään tajuta tarpeeksi hyvin yhteiskunnassamme, ja olisikin hienoa, jos ainakin pari päättäjää kirjan luettuaan oivaltaisi hieman paremmin, mitä talous- ja energiapolitiikkaa tehtäessä tulisi ymmärtää.

Ennen kaikkea olisi toivottavaa, että kirja herättäisi laajemman keskustelun siitä, mitä uskomme tietävämme ja mitä tiedämme uskovamme – taloudesta, energiasta ja siitä, miten siirrymme tulevaisuuteen. Kenelläkään ei ole varaa olla tietämätön energiataloutemme kustannuksista ja niistä haasteista, joiden edessä yhteiskuntamme on.

Joten puhutaan vain aineettomista asioista. Puhutaan innovaation voimasta ja innostuksen tärkeydestä. Puhutaan ideoista ja fiiliksestä, eikä usko kehitykseen ole sekään huono asia. Mutta tätä ei tulisi tehdä yksisilmäisesti vaan ymmärtäen, miten tärkeitä energia, energiatalous ja energiapolitiikka ovat rakentaessamme uutta, uljasta talouttamme.

Turussa 30.11.2016

Professori Alf Rehn

Ilmastonmuutos heikentää talouden tuottavuutta

Aiemmin ajateltiin, että ilmastonmuutos ei juuri vaikuta talouden tuottavuuteen varakkaissa maissa. Uusi, 160 maata ja 50 vuotta kattava tutkimus kumoaa tämän. Näyttäisi myös, että teknologian kehitys ja varallisuuden kasvu eivät suojaa ilmastonmuutoksen tuottavuutta alentavalta vaikutukselta. llmastonmuutoksen hillintään kannattaa investoida enemmän nyt jos teknologinen kehitys ei suojaa talouksia ilmastonmuutoksen tuottavuusvaikutuksilta. Paljonko ilmastonmuutoksen hillintä maksaisi? 

Ilmastonmuutoksen kustannukset vallitsevan taloustieteen mukaan

Vallitsevan taloustieteen parissa tehdyissä tutkimuksissa ilmastonmuutos vaikuttaa talouskasvuun lähinnä kehittyvissä maissa. Esimerkiksi tunnettu taloustieteilijä Thomas Schelling järkeilee, että Yhdysvaltain BKT:sta vain pieni osa tehdään sisätilojen ulkopuolella ja ilmastonmuutos vaikuttaa vain siihen osaan. Schelling laskee, että Yhdysvalloissa maa- ja metsätalous on vain 3 % BKT:sta ja jos vaikka puolet maa- ja metsätaloudesta menetettäisiin yhtenä vuonna, niin silloin BKT laskisi vain 1,5 prosenttia. Schellingin järkeily perustuu täydellisten tuotannontekijämarkkinoiden oletukseen, jossa jokaisesta tuotannontekijästä maksetaan sen tuottavuuden mukaan. Tällöin tuotannontekijän vaikutus tuottavuuteen on yhtä suuri kuin sen BKT-osuus.

Schellingin soveltama ”kustannusosuusteoreema” paljastuu intuitiivisesti epäilyttäväksi pienellä ajatuskokeella. Ajatellaan vaikkapa, että öljy kattaa kolme prosenttia globaalista BKT:sta. Tällöin globaalista BKT:sta menetettäisiin kolme prosenttia, jos jonakin vuonna ei tuotettaisi öljyä lainkaan. On kuitenkin vaikea uskoa, että ilman öljyä kaikki muu talous eli se ”97 %” toimisi kuin ennenkin. Pelkästään ajatuskokeeseen ei tarvitse edes tyytyä, sillä esimerkiksi James Hamilton (2011) on tutkinut öljyshokkeja (tilanteita, joissa öljyn saanti alenee ja hinta nousee äkisti) ja havainnut, että öljyn pienentynyt saatavuus on pienentänyt bruttokansantuotetta noin kymmenkertaisesti siihen nähden kuin sen BKT-osuus antaisi olettaa. Schellingin soveltamaa kustannusosuusteoreemaa onkin kritisoitu ekologisen taloustieteen piirissä. Hiljan Larry Summers, entinen Harvardin yliopiston professori ja presidentti Obaman talousneuvoston puheenjohtaja, päätyi samantapaiseen tulokseen IMF:n tilaisuudessa pitämässään puheessaan (Summers, 2015) päättelemällä, että vaikka finanssisektorin BKT-osuus on suhteellisen pieni, niin ilman sitä maailmantalous ei voi toimia.

On siis aivan mahdollista, että vaikka maatalous on vain pieni osa BKT:sta varakkaissa maissa, niin suuret sadonvaihtelut vaikuttavat voimakkaammin talouteen kuin maatalouden pieni BKT-osuus vihjaa (varsinkin jos ruuan varastointi ja/tai tuonti eivät kompensoi).

 

Ilmastonmuutos vaikuttaakin rajusti tuottavuuteen myös kehittyneissä maissa

Lämpötila vaikuttaa niin ihmisen fysiologiaan kuin moniin luonnon prosesseihinkin. Stanfordin yliopiston professori Marshall Burke kollegoineen julkaisi viime syksynä Nature-lehdessä Suomessa aika vähälle huomiolle jääneen tutkimuksen keskimääräisen lämpötilan vaikutuksista talouskasvuun. Tutkimuksessa analysoitiin 160 maata 50 vuoden ajalta. Talouden kannalta optimaaliseksi keskilämpötilaksi paljastui noin 13 celsiusastetta. Maissa, joissa keskilämpötila on lähellä tätä muodostuu liki koko maailman BKT (kuva 1a). Mikäli lämpötila kohoaa yli 13 asteen, talouskasvu (muut asiat vakioituna) hidastuu tutkimuksen mukaan voimakkaasti.Vaikka poistaisi USA:n, Kiinan tai öljyntuottajat, niin tulos ei juuri muutu. Tulos ei eroa myöskään sen suhteen, että onko kyseessä köyhät vai rikkaat maat. Ajanjakson valintakaan ei vaikuta juuri lainkaan (ks. kuva 1c). Ehkä selvintä eroa on siinä, että köyhien maiden talouskasvu on herkempi lämpötilan kohoamiselle (1d ja 1e). Lämpötilan vaikutus talouden tuottavuuteen ei siis uusimman tutkimuksen mukaan ole mitätön kehittyneille maille ja lineaarinen kehittyville maille kuten aiemmin on ajateltu vaan vaikuttaa tutkimuksen mukaan molempiin voimakkaan epälineaarisesti (suhteellisesti enemmän). Tutkimuksessa havaitun korrelaation taustalla olevista mahdollisista syy-seuraussuhteista ei tiedetä juuri mitään, mutta käytetty aineisto on sen verran laaja, että sen tulos on otettava vakavasti.

Enter a caption

Kuva 1. Pystyakselilla on logaritminen BKT/capita muutos. Käyrät ovat mediaaneja ja sininen vaihteluväli on 90 prosentin luottamusväli. Lähde: Burke ja muut, 2015.

 

Kehittyneet taloudet eivät ole sopeutuneet korkeampiin lämpötiloihin

Burke ja kumppanit muodostivat havaintoaineiston perusteella eräänlaisen integraalifunktion. jonka avulla he mallinsivat ilmastonmuutoksen tuottavuusvaikutuksia. Mallin mukaan ilmastonmuutoksen kustannukset taloudellisen tuotannon menetyksinä ovat 2,5-100-kertaa suuremmat verrattuna aiempiin tutkimuksiin. Mallissa ei ole otettu huomioon merenpinnan nousua tai trooppisia sykloneja yms. vaan huomioitu vain taloudellisen tuotannon menetykset. Ehkä hämmentävin tulos Burken ja kumppaneiden tutkimuksessa on se, että heidän tuloksensa mukaan kasvanut BKT ja kehittyneempi teknologia eivät lisää sopeutumista lämpötilan muutokselle (kuvassa 1c käyrät 1960-1989 ja 1990-2010 kulkevat liki päällekkäin), kuten aiemmin on ajateltu. Tällä perusteella he olettavat, että ilmaston lämpeneminen pienentää merkittävästi taloutta vuoteen 2100 mennessä verrattuna siihen, että ilmastonmuutosta ei olisi.

Burken ja kollegoiden (2015) tutkimus myötäilee muita tutkimuksia siinä, että ilmastonmuutoksesta tulee suurin taakka taloudellisessa tuotannossa niissä maissa joissa tuotetaan vain pieni osa kasvihuonekaasuista. Ilmastonmuutos siten kasvattanee tuloeroja maiden välillä. Burken ja kumppaneiden (2015) mallinnukset eivät sisällä tuloerojen kasvusta mahdollisesti aiheutuvia konflikteja, siirtolaisuutta yms. Eurooppa tulee kokonaisuutena etenemään kohti optimaalista lämpötilaa, mutta sen kauppakumppaneista moni on jo optimaalisen lämpötilan yläpuolella, joten kokonaisuutena ei ole selvää, että Eurooppa hyötyy ilmastonmuutoksesta. Myöskään mahdollista tautien leviämistä, metsätuhoja ja ilmastosiirtolaisuutta ei siis huomioida tässä.

Kiinassa myönnetään yrityksille tukea helleaaltojen työn tuottavuutta alentavan vaikutuksen kompensoimiseksi. Tuoreen tutkimuksen mukaan ilmaston lämpenemisen myötä useammin esiintyvien lämpöaaltojen takia kompensointiin käytetyt maksut voivat kasvaa nykyisestä 0,2 prosentin BKT-osuudesta jopa 3 prosenttiin vuoteen 2100 mennessä. Kolme prosenttia ei kuulosta suurelta osuudelta, mutta se on yli puolitoista kertaa Kiinan sotilasmenojen osuus. Niinpä edes armeijan lopettaminen ei riittäisi lämpöaaltojen tuottavuusmenetysten kompensointiin mikäli tutkimuksen suurin arvio tuottavuustappioista otetaan vertailuun. Ennenaikaisten kuolemien lisäksi helleaallot alentavat tuottavuutta ja ilmeisesti altistavat kognitiivisille virheille (ks. esim. tämä, tämä ja tämä) jopa Australiassa, jossa ihmiset ovat tottuneet helleaaltoihin. Euroopassa helleaaltojen vaikutukset ovat odotettavasti suurempia. Pitkittyneestä helleaallosta saatiin Euroopassa kokemusta vuonna 2003, jolloin kuoli arviolta yli 70 000 ihmistä helleaallon seurauksena (Robine, 2008).

 

Ilmastonmuutoksen hillinnän kustannukset suhteessa muihin projekteihin

Kuinka paljon ilmastonmuutoksen rajoittaminen 2 asteen lämpenemiseen maksaisi? Tätä on erittäin vaikea arvioida, mutta esimerkiksi Nicholas Stern arvioi kuuluisassa raportissaan vuonna 2006, että prosentti globaalista BKT:sta olisi kohdistettava ilmastonmutoksen hillintään (CO2-taso 500-550 ppm). Vuonna 2008 Stern kohotti arvionsa kahteen prosenttiin. Sternin arvio voi olla vieläkin alakanttiin, koska nykyisin arvellaan, että sallittu hiilidioksidipitoisuus on pienempi (arviot vaihtelevat) mikäli halutaan (usein 66 prosentin varmuustasolla laskettuna) pysyä alle kahden asteen lämpenemän. Kuinka paljon tuo kaksi prosenttia olisi? Se ei kuulosta paljolta, mutta se on paljon kun tarkemmin katsotaan. Esimerkiksi Suomessa noin 42 000 työntekijää pitäisi valjastaa ja noin kaksi prosenttia tuotantopääomasta siirtää ilmastonmuutoksen torjuntaan. Moni teollisuudenala (saastuttavimmat ensin?) pitäisi lopettaa kokonaan. Yhteiskunnassa on tunnetusti vaikea ottaa yhdeltä sektorilta pois resursseja ja antaa niitä toisille (”yhteiskuntasopimuksen” vaikeus on tästä esimerkki). Tästä arvatenkin seuraisi voimakasta lobbausta, sillä mikään taho ei tyypillisesti halua luopua resursseista vaan kaikki haluavat mieluummin lisää. Jos lopettaisimme puolustusvoimat niin saisimme lähes kaksi kolmannesta resursseja ilmastonmuutoksen torjuntaan, sillä puolustusvoimien osuus Suomen BKT:sta on noin 1,3 prosenttia. Emeritusprofessori Eero Paloheimon ajatus, että maailman armeijat kohdennetaan ilmastonmuutoksen torjuntaan, näyttäisi siten olevan suuruusluokaltaan oikean suuruinen sillä Maailmanpankin mukaan sotilasmenoihin kului 2,3 % maailman BKT:sta vuonna 2014, vaikka sen realistisuudesta voidaan keskustella.

Miten 1-2 prosenttia BKT:sta vertautuu historiaan? Deborah Stinen laskelmien mukaan sodan ja kylmän sodan aikaiset Manhattan- ja Apollo-projektit olivat suurimmillaan noin 0,4 % Yhdysvaltojen bruttokansantuotteesta ja 70-luvun öljyshokkien jälkeen panostukset energiateknologioiden kehittämiseen keskimäärin 0,1 % BKT:sta (energiapanostuksissa on ollut suurta ajallista vaihtelua, mitä symboloi se, että Jimmy Carter asennutti aurinkopaneelit Valkoisen talon katolle ja Ronald Reagan poistatti ne melkein ensi töikseen astuttuaan presidentin virkaan). Suomen Neuvostoliitolle maksamat sotakorvaukset olivat jopa 4 prosenttia bruttokansantuotteesta vuosina 1946-1952. Vertailukohtana Suomen sotakorvaukset ei ehkä ole kovin hyvä, sillä työvoima sotakorvauksiin lienee vapautunut pitkälti sota-ajan tuotannosta ja kenties maa- ja metsätaloudesta, jonka tuottavuus oli alkanut kasvaa jo 1920-luvulta alkaen voimakkaasti. Sota-ajan tuotanto (sekä Suomessa että esimerkiksi Yhdysvalloissa) ja kenties sotakorvauksetkin ovat toisaalta esimerkkejä resurssien voimakkaasta kohdentamisesta yhteisesti hyväksi koetun asian eteen ilman suuria konflikteja.

Saksan Energiewende olisi ollut mielenkiintoinen vertailukohde, mutta en löytänyt lähdettä, jonka luotettavuudesta olisin varmistunut. Jos lukijani sattuu tietämään hyvän lähteen, niin mielelläni päivitän tätä tekstiä siltä osin. Jos palaamme kysymykseen, että kuinka paljon on 1-2 prosenttia BKT:sta johonkin asiaan kohdistettuna, niin hankalinta on kuitenkin se, että tuo 1-2 prosenttia tai kenties vielä suurempi osuus on laskettu pitkälle aikajaksolle keskiarvoksi. Aluksi panosten täytyy olla huomattavasti suurempia, sillä niiden hyöty jakautuu pitkälle ajalle, mutta panoksia vaaditaan etupainotteisesti.

Ilmastonmuutoksen torjunnan kustannuksia tai etuja voidaan hahmottaa myös hiilidioksiditonnin sosiaalisella hinnalla (hinnalla, joka pyrkii ottamaan myös markkinaosapuolien ulkopuoliset haitat huomioon). Yhdistetyissä talous- ja ilmastomalleissa (IAM) hiilidioksiditonnin sosiaalisen hinnan parhaaksi arvioksi saadaan 100 dollaria tai alle. Hiljan eräässä tutkimuksessa arvioitiin parhaaksi arvioksi 200 dollaria tonnilta vaikka siinä olettiin, että sopeutuminen ilmastonmuutokseen on nopeaa. On huomattava, että usein näissä ”parhaissa arvioissa” on enemmän virhemahdollisuutta ylöspäin kuin pienempään suuntaan. Marshall Burken ryhmä on vasta laskemassa omaa arviotaan CO2-tonnin sosiaaliseksi hinnaksi, mutta hänen ensimmäinen arvionsa on, että heidän laskelmansa antavat korkeamman luvun kuin 200 dollaria. EU:n päästökaupassa CO2-tonni oli hinnaltaan 5-17 euroa vuosina 2011-2012.

Näyttää yhä varmemmalta, että ilmastonmuutoksen hillintä on kannattavampaa kuin on aiemmin luultu. Nicholas Sterniä kritisoitiin aikanaan, kun hän valitsi raportissaan suhteellisen alhaisen, lähellä nollaa olevan diskonttokoron. Alhainen diskonttokorko suosii tulevien sukupolvien näkökulmaa tämän päivän päätöksenteossa ja kannustaa tekemään enemmän nyt. Se, että rikkaat maat kärsivät köyhiä maita vähemmän ilmastonmuutoksen haitoista, puoltaa pienempää diskonttokorkoa eli enemmän toimintaa nyt. Tarkempaa pohdintaa ja hyviä linkkejä diskonttokorosta on mm. täällä. Sternin valintaa alhaisesta korkotasosta voi siten puolustaa maiden välisten tuottavuuserojen kasvun lisäksi sillä, että ilmastonmuutoksen hillintä on aiemmin yleisesti arveltua ”kannattavampaa”, sillä ilmaston lämpeneminen on tulevien sukupolvien vauraudesta pois myrsky- ja muiden vahinkojen lisäksi nähtävästi myös tuottavuuden alentumisen muodossa eikä mahdollinen vaurauden kasvu suojaa tältä niin hyvin kuin aiemmin ajateltiin, mikäli Burken ja kumppaneiden (2015) tutkimukseen on luottaminen.

 

Ilmastonmuutoksen rajoittaminen uusiutuvan energian investointiohjelmalla?

Ugo Bardi on kollegoineen hiljan arvioinut (Sgouridis et al.,2016), että nykyinen uusiutuvan energian investointien taso olisi noin kymmenkertaistettava, jotta ilmaston lämpeneminen jää alle kahden asteen. Bardin ja kumppaneiden tarkastelun lähtökohta on minusta siinä mielessä hyvä, että siinä huomioitiin ainakin periaatteellisesti globaalin talouden vaatima nettoenergia tai energiaylijäämä eli että investoinnit eivät voi olla liikaa pois nykyisestä kulutuksesta, koska muuten maailmantalous ajautuisi taantumaan. Vähän kuin perunanviljelijä, joka saa kolme perunaa satoa per istutettu siemenperuna, ei voi joka vuosi istuttaa (investoida) kolmea perunaa per siemenperuna, mikäli aikoo myös syödä perunoita ja/tai käydä kauppaa perunoilla (eli kuluttaa perunoita). Toisaalta, mitä useampi peruna saadaan sadoksi per siemenperuna (energiaylijäämä tai energiapanoksen tuottokerroin EROEI on korkea), sitä vähemmän tarvitsee perunoita istuttaa (mitä korkeampi energiaylijäämä, sitä vähemmän tarvitaan energiainvestointeja bruttona). Bardi kollegoineen tavallaan siis optimoi sen välillä, että perunoita on paljon tulevaisuudessa (ilmastonmuutoksen hillinnässä onnistutaan) mutta missään vaiheessa ei nähdä nälkää liiallisen perunoiden istuttamisen vuoksi (maailmantalous ei ajaudu taantumaan investointien vuoksi). Minusta lähtökohtaa voi kuitenkin kritisoida siitä, että se keskittyi vain uusiutuviin eikä vähäpäästöinen ydinvoima ollut mukana. (Minusta ydinvoima olisi voinut olla mukana ainakin siirtymäajalla, jona investoinnit kasvavat ja ei ainakaan alusta alkaen ole sopeuduttu uusiutuvan energian vaihtelevaan tuottoprofiiliin.)

Minulle jäi paperista vaikutelma, että se on monilta osin hyvin epärealistinen vaikka lähtökohta oli hyvä kuten edellisessä kappaleessa kuvasin. Paperissa mahdollisesti oletettiin uusiutuville energiamuodoille varsin korkea energiaylijäämä suhteessa siihen, että energian varastointia ja/tai tarvetta ylikapasiteettiin ei huomioitu lainkaan. Satunnaisesti (tai sään ja ajan mukaan) vaihtelevien uusiutuvien energiamuotojen tuottaman energian varastoinnin tai ylikapasiteetin tarve oli siis jätetty huomiotta. Myöskään ei ollut huomioitu mittavia muutoksia fossiilisen energian varassa rakentuneeseen ”infrastruktuuriin” (maailmassa on esimerkiksi yli miljardi polttomoottoria ja määrä on kasvussa), mikäli investoinnit fossiiliseen energiaan vähenisivät rajusti. Muita mahdollisia pullonkauloja ei otettu huomioon (esimerkiksi joistakin magneettisista metalleista voi tulla pulaa, mikäli investoinnit kaivoksiin eivät pysy perässä).

Öljyntuotanto kääntyisi maailmassa IEA:n mukaan 9 prosentin vuosittaiseen laskuun jos investoinnit öljyntuotantoon lakkaisivat täysin. Bardin ja kumppaneiden paperissa öljyntuotanto laskee noin 4 prosenttia (digitoin datan kuvasta 1a WebPlotDigitizer-sovelluksella) vuodesta 2025 alkaen eli he eivät ilmeisesti oleta, että investoinnit öljyntuotantoon lakkaavat täysin (investoinnit saavat pudota suhteessa enemmän kuin öljyn tuotanto investointien alenevan rajatuoton vuoksi, mikä on hyvä asia). Neljän prosentin pudotus öljyn tuotannossa on sekin hurja ja sitä voi hahmottaa sillä, että jos kaikki tuotannosta poistuva öljy otettaisiin pois EU:n kulutuksesta niin 3-4 vuodessa EU ei kuluttaisi öljyä lainkaan (kehittyvien maiden tarve saattaa samalla kasvaa edelleen, jolloin nettona kehittyneissä maissa öljynkulutus putoaisi enemmän kuin 4 %). Viime vuonnakin, kun öljystä oli ylitarjontaa, sen kulutus oli n. 1,5 prosentin kasvussa. Koskaan ei ole ollut tilannetta, jossa öljynkulutus pienenisi globaalisti 4 % vuosittain useiden vuosien ajan. Miten maailmantalous sopeutuisi tällaiseen tilanteeseen?

Toisaalta uusiutuvan energian loppukäyttö on sähköä, joka mahdollistaa korkeamman lopullisen hyötysuhteen kuin fossiilisesta energiasta usein saadaan, joten osa nykyisestä fossiilisen energian tarpeesta korvautuisi paremmalla hyötysuhteella. Tämä puolestaan vaikuttaisi parempaan suuntaan. Uusiutuvan energian energiaylijäämä saattaa kasvaa teknologisen kehityksen myötä, mutta aurinko- ja tuulivoimaa joudutaan kenties asentamaan huonommille paikoille ja investointeihin käyttämään heikompia mineraaliaesiintymiä, mikä vaikuttaa puolestaan toiseen suuntaan. Aurinkopaneelien hinnat voivat hyvin pudota vielä vaikkapa 50%, mutta itse paneelien osuus kustannuksista on jo varsin pieni, joten kokonaishinnassa pudotus on paljon pienempi.

Henkilökohtainen tuntumani on, että Bardin ja kumppaneiden laskelmat investointitarpeesta ovat alakanttiin ja toisaalta he ehkä yliarvioivat maailmantalouden sopeutumiskyvyn öljyn tuotannon voimakkaaseen laskuun. Jos Bardin ja kumppaneiden laskelmat kuitenkin pitävät likimäärin paikkansa (olen siis mielelläni väärässä), niin investointien vaadittava taso on suunnilleen tuplasti se mitä nykyisin käytetään fossiiliseen energiaan, uusiutuviin ja ydinenergiaan yhteensä, joka on nyt noin 2 % globaalista BKT:sta. Eli noin 4 prosenttia globaalista BKT:sta olisi kohdistettava ei-fossiilisiin energiainvestointeihin ja jatkettava näin vuoteen 2050 asti, minkä jälkeen tahti hiukan taittuisi. Bardin ja kollegoiden laskelmissa päädyttäisiin suurin piirtein samoihin suuruuslukuihin kuin Sternin päivitetty arvio. Bardin ja kumppaneiden laskelmissa on toisaalta kaksi kertaa Sternin arvio, jotka voimme hahmottaa osissa. Ensin noin 2 % BKT:sta on siirrettävä fossiiilisesta energiasta ei-fossiiliseen energiaan (aurinko- ja tuulienergiaan mainitussa paperissa). Fossiilienergiateollisuus taistelisi oletettavasti kynsin hampain tällaista muutosta vastaan. Fossiilienergiateollisuuden vähittäinen alasajo ei kuitenkaan vielä riittäisi, sillä olisi vielä siirrettävä kulutusta tai muita investointeja (käytännössä jokin yhdistelmä) 2 % BKT:sta vähähiiliseen energiaan. Eero Paloheimo kenties sanoisi, että armeijojen resurssit (2,3 % maailman BKT:sta) on siirrettävä tähän tehtävään ja olisi suuruusluokassaan Bardin ja kumppaneiden arvion kanssa linjassa. Tällöin ilmaston lämpeneminen saataisiin rajoitettua kahteen asteeseen siirtämällä resurssit fossiilienergiateollisuudesta ja sotilasmenoista ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Ilmastonmuutosta voi hillitä muutenkin kuin investoimalla vähähiiliseen energiantuotantoon ja osa tällaisista keinoista saattaa olla edullisempiakin. Esimerkiksi lihan korvautuminen viljalla ruokavaliossa voisi vapauttaa karjan laiduntamiselle raivattua metsää uudelleen metsittämiselle, mikä sitoisi hiiltä samalla kun kansanterveys paranisi.

 

Lähteet

1. Marshall Burke, Sol Hsiang, and Ted Miguel. 2015. Global non-linear effect of temperature on economic production. Nature. Burken ryhmän tutkimusta (2015) on siteerattu monissa sanomalehdissä, kuten The Guardian-lehdessä (1, 2).  Myös HS julkaisi tutkimuksesta jutun.
   2. Tord Kjellström. 2014. Productivity Losses Ignored in Economic Analysis of Climate Change.
2. Hamilton, James. 2011. Historical oil shocks.
3. 4. Robine JM, et al. 2008. Death toll exceeded 70,000 in Europe during the summer of 2003. C R Biol 331(2):171–178.

5. Larry Summers. 2015. IMF Economic Review 63:277-280.

6. Sgouris Sgouridis, Ugo Bardi, Denes Csala. 2016. A Net Energy-based Analysis for a Climate-constrained Sustainable Energy Transition.

Ilmastonmuutoksen hillinnän edistysaskeleiden korostaminen on huono viestintästrategia

Uusien tutkimustuloksien valossa näyttää siltä, että viestit ilmastonmuutoksen hillinnän hyvästä edistymisestä vähentävät ihmisten halua hillitä ilmastonmuutosta.

Ilmastonmuutoksen hillintä etenee ja aina silloin tällöin saadaan hyviä uutisia, kuten esimerkiksi se, että hiilipäästöt eivät kasvaneet vuonna 2014. Näitä hyviä uutisia kerrotaan innokkaasti eteenpäin eri viestintävälineissä. Ilmeisesti ajatellaan, että tieto edistymisestä antaa ihmisille toivoa ilmastonmuutoksen hillinnän onnistumisesta ja siten motivoi heitä toimintaan ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa. Mutta onko näin?

Australialaisen Queenslandin yliopiston tutkijat ovat selvittäneet ilmastonmuutoksen edistymisestä kertovan viestinnän tehokkuutta motivoida ihmisiä ilmastonmuutoksen hillinnässä.

Tutkimuksen ensimmäisen osan tulosten perusteella negatiiviset tunteet ovat vahvasti yhteydessä motivaatioon hillitä ilmastonmuutosta. Toisin sanoen synkkäsävyinen viestintä ilmastonmuutoksen lohduttomuudesta saa ihmiset tuntemaan halua taistella ilmastonmuutosta vastaan. Toivontunteilla ei ollut läheskään niin voimakasta yhteyttä motivaatioon hillitä ilmastonmuutosta.

Tutkimuksen toisessa osassa ihmisille annettiin optimistinen, pessimistinen tai neutraali viesti ilmastonmuutoksen hillinnän onnistumisesta. Optimistinen viesti sai ihmiset kokemaan ilmastonmuutoksen pienemmäksi riskiksi itselleen kuin pessimistinen viesti. Myös hädäntunne väheni optimistisesta viestistä.

Optimistinen viesti siis vähensi ihmisten negatiivisia tunteita. Koska negatiiviset tunteet ovat vahvasti yhteydessä haluun hillitä ilmastonmuutosta, niin optimistiset viestit ilmastonmuutoksen hillinnän edistymisestä vähentävät ihmisten halua hillitä ilmastonmuutosta. Vaikka viimeaikaiset edistysaskeleet hiilipäästöjen vähentämisessä ovat tervetulleita, edistysaskeleiden korostaminen ei tämän tutkimuksen tuloksien valossa näytä olevan menestyksellinen viestintästrategia.

Lähde:

Matthew J. Hornsey, Kelly S. Fielding, A cautionary note about messages of hope: Focusing on progress in reducing carbon emissions weakens mitigation motivation, Global Environmental Change, Volume 39, July 2016, Pages 26–34, doi:10.1016/j.gloenvcha.2016.04.003.