Harhaisia käsityksiä ilmastotieteestä

Matti Virtasen uuden kirjan arvostelussa selviää, että ”Ilmastopaniikki – Hoito-opas” on täynnä moneen kertaan jo ajat sitten vääriksi osoitettuja väitteitä ja vääristelyjä. Näitä esittävät Virtanen itse ja muut hänen haastattelemansa ilmastotieteen epäilijät. Ilmastotiedon lähteeksi kirjasta ei ole.

Toimittaja Matti Virtanen on tehnyt todellisen kulttuuriteon kirjaamalla ylös ilmastonmuutoksen kieltäjien moninaiset mielipiteet ilmastotutkimuksesta ja ilmastonmuutoksesta yleisemminkin. Tuotoksena on kirja ”Ilmastopaniikki – Hoito-opas” (Docendo 2019, 408 s). Virtanen vääntää ilmastotieteen ja siihen luottamisen uskonnoksi ja omanedun tavoitteluksi. Virtasen omin sanoin: ”Rinnastus uskontoihin ja ateismiin on mahdollinen, ehkä jopa väistämätön.” Esittelemilleen nojatuolitieteilijöille ja itseajattelijoille hän sen sijaan antaa sankarin sädekehän ja kutsuu heitä skeptikoiksi. Jälleen Virtasen omin sanoin: ”Skeptikot eivät ole tieteenvastaisia, päinvastoin. He kammoksuvat tieteen alistamista hallitustenvälisten paneelien ohjaukseen.”

Kirjassa on niin paljon löysiä heittoja, että niiden läpikäymiseen kuluisi vähintään yhtä monta sivua kuin itse kirjassakin on. Vanha sanonta, että yksi hullu kysyy enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata, pätee tässäkin. Ja viisailla tarkoitan tässä niitä, ei kymmentä, vaan useaa tuhatta IPCC:n raporteissa siteerattua todellista ilmastotutkijaa, joiden luotan kunkin olevan oman alansa parhaita asiantuntijoita.

Kirja on sekoitus Virtasen omia pohdintoja sekä Virtasen arvostamien ”skeptikkojen” mielipiteitä. Yhteistä monilla kriittisen puheenvuoron saaneilla henkilöillä on se, että he eivät ole ilmastotutkijoita. Lisäksi lähes kaikki heistä ovat jo eläkkeellä ja enemmän tai vähemmän irrallaan alan tiedeyhteisöstä. Virtanen itse on peruskoulutukseltaan kulttuurimaantieteilijä, joka on tehnyt uransa toimittajana. Kirjaan on haastateltu ”asiantuntijoina” muutamaa jollakin tavalla ilmastotutkimusta raapaisseiden lisäksi mm. antropologia, lintututkijaa, metsätutkijaa, muutamaa tekniikan tohtoria, fyysikkoa, kemistiä, maantieteilijää, taloustieteilijää, poliitikkoa ja lääketieteen tohtoria. Jälkimmäisille on yhteistä se, että he eivät ole tehneet oikeaa vertaisarvioitua ilmastotutkimusta, mutta uskaltavat siitä huolimatta kyseenalaistaa nojatuoleistaan hyvinkin monimutkaisen ilmastotutkimuksen, ilmastonmuutoksen ilmiöt ja sen seuraukset.

”Asiantuntijaskeptikot” tekevät kirjassa monia suuripiirteisiä, ja keskenään ristiriitaisia syklisyysuskonnolta haiskahtavia ennustuksia. Lintututkija Järvinen näkee, että lämpötiloissa ollaan menossa alaspäin, kun 70 vuoden syklissä ollaan menty tähän asti ylöspäin. Lustotutkija Timonen povaa, että 3000 vuoden ajan viilenee – tai sitten lämpenee vielä 500 vuoden ajan. Toimittaja Virtanen ennakoi, että 2020-luvulta lähtien viilenee – tai sitten lämpeneminen jatkuu ja se olisi hyödyllistä, ainakin 2100 asti, ainakin pohjoisessa, eikä mitään vaarallista ehtine tapahtua. Miten se nyt olikaan? Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy (Hebrealaiskirje: 11:1). Viilenemisuskonsa puolesta Virtanen on valmis lyömään jopa vetoa. Kannattaa muuten tarttua vetoon. Voiton takeena ovat ilmastotieteen valtavirran laskelmat tulevasta lämpötilakehityksestä.

Aurinkotutkija Mursula uskoo, että maapallon palautejärjestelmät pitävät ilmastojärjestelmän raiteillaan. Tämä usko muistuttaa kovasti USA:n eräiden uskonnollisten ajattelijoiden lujaa luottamusta, että jumala ei anna ilmaston muuttua oikeauskoisille epäedulliseksi. Samoilla linjoilla on ollut meteorologian emeritusprofessori Lindzen (s. 1940), joka on yksi kirjan muutamasta ilmastotutkimusta tehneestä tutkijasta. Lindzen uskoo, että maapallon palautemekanismit, lähinnä pilvisyyden muutokset pitävät lämpötilan nousun kurissa.

Lindzenin väite, että yhden asteen maapallon keskilämpötilan muutoksella ei olisi mitään merkitystä, on kummallinen – varsinkin meteorologilta. Yhden asteen globaalin keskilämpötilan muutos tarkoittaa mm. Suomessa kahta astetta ja tämä puolestaan on suunnilleen sama kuin Helsingin ilmaston siirtyminen Seinäjoelle ja Seinäjoen ilmaston siirtyminen Ouluun. Mitä on ajateltava ”ilmastotutkijasta” ja meteorologista, joka vertaa vuorokauden ja vuoden sisäisiä lämpötilavaihteluita vuoden keskilämpötilojen muutokseen? Joko toimittaja Virtanen on siteerannut Lindzeniä väärin, tai sitten Lindzenin ilmastoasiantuntijuus on enemmän kuin kyseenalaista.

Kirja on täynnä muitakin erikoisia yksinkertaistuksia. Tässä niistä kaksi. Virtasen sanoin: ”Ilmastopakolaisuudesta puhuminen vähättelee niiden ihmisten kärsimyksiä, jotka ovat joutuneet pakenemaan hirmuhallituksia tai sotaa. …jos esimerkiksi Syyrian pakolaiskriisi johtuu ilmastonmuutoksesta eikä sisällissodasta, niin sota ei varmaankaan lopu ennen kuin ilmastonmuutos loppuu, joten miksi tehdä mitään muuta kuin ilmastotoimia.” Ja tekniikan tohtori Ollilan sanoin: ”Suomessa ylivoimainen valtaosa metsäpaloista syttyy työkoneiden kipinöistä, tupakan tumpeista tai taitamattomasta tulen käsittelystä eli ihmisten sähläämisestä. Epäselväksi jää, miten tällainen varomattomuuskin aiheutuu ilmastonmuutoksesta.”

Ehkä kaikista yllättävimmät kommentit tulivat entiseltä mepiltä, kokoomuksen Eija-Riitta Korholalta. Korhola on opiskellut teoreettista filosofiaa ja teologiaa, väitellyt ilmastopolitiikasta ja on entinen kristillisdemokraatti ja Helsinki Mission valtuuskunnan jäsen. Tohtoriksi väitelleen entisen europarlamentaarikon ei uskoisi väittävän, että tutkijoiden ja muiden ilmastotoimijoiden työtä ajaa ahneus, vallanhalu ja epäpätevyys. Korhola väittää mm, että

– ympäristöjärjestöjen motivaationa on varainhankinta,
– IPCC ei tutki tosissaan ilmaston luonnollisia tekijöitä,
– IPCC ajaa nyt 1.5 asteen tavoitetta koska lämpeneminen ei ole Korholan mukaan edennyt ennustetusti,
– muoviongelma on otettu nyt esiin koska lämpeneminen ei ole Korholan mukaan edennyt ennustetusti,
– IPCC ei ole poliittisesti neutraali ja sen pitäisi välttää ilmaston ennustamista jne..

Ilmeisesti IPCC:n pitäisi Korholan mielestä vain kiltisti dokumentoida mitä tapahtuu, tapahtui mitä tapahtui? Ja vielä Korholan omin sanoin: ”Tutkijoiden skenaarioista on tehty ennusteita, ja heistä on tullut eräänlainen papisto. He jopa toivovat, että skenaarioiden tahto toteutuisi.”

Virtasten, Korholoiden ym. denialismi jatkuu ilmeisesti ikuisesti, sillä väärässä olemisella ja ontuvien argumenttien heittämisellä ei ole mitään seurauksia. Todellisuuden ympärillä on paljon tilaa. Kun ihminen itse uskoo ajavansa oikea asiaa, ulkona ja tieteessä tapahtuvilla asioilla ei ole väliä. Ja aina löytyy muita yhtä löysästi ajattelevia kavereita samaan kuplaan. Väärässä olemiselta on helppo suojautua väittämällä vastapuolta ilmastouskovaisiksi ja kuittaamalla tieteentekijät ja aihetta esillä pitävät poliitikot ym. ahneiksi ja vallanhaluisiksi salaliittolaisiksi. Ilmasto näyttää lisäksi muuttuvan sen verran hitaasti, että todellisuus ei lyö vielä kasvoihin ulos astuttaessa. Ei ainakaan meillä täällä pohjoisessa, ei ainakaan vielä, ei ainakaan pahasti.

Tässä joitakin kirjan erikoisia väitteitä ja tieteen vastauksia niihin:

MV: Globaalit ilmastomallit eivät pysty toistamaan esimerkiksi keskiajan lämpökautta (s. 51 ja 263)

Tiede ja todellisuus: Ilmastomalleilla on varmasti rajoituksensa – varsinkin kun pakotteiden suuruuden arvioinnilla on virhemarginaalinsa. Keskiajan lämpö ei proksiaineistojen perusteella ollut koko maapallolla samanaikainen, toisin kuin nykyinen lämpeneminen. IPCC:n raportin mukaan ilmastomallit pysyvät toistamaan pääosiltaan viimeisen 1200 vuoden ilmaston pohjoisella pallonpuoliskolla. Mallisimulaatioiden ja proksiaineistojen vertailun perusteella keskiajan lämpötilapoikkeama on seurausta mm. vähäisistä tulivuorten purkauksista, auringon säteilyn suhteellisesta voimakkuudesta ko. aikana ja lämpötilan alueellista ja ajallisista vaihteluista. [Lähde: WG1AR5 s. 409–415]

MV: 1850–1900 ei ole tyypillinen esiteollisen ajan lämpötila (s. 261)

Tiede ja todellisuus: Jakson 1850–1900 lämpötilan ero suhteessa keskiajan lämpötiloihin on proksiaineistojen perusteella luokkaa 0.2-0.3 astetta, eikä siis kovinkaan merkittävä, kun muistetaan, että maapallon keskilämpötila on noussut kokonaisuudessaan jo noin asteen. Yhtä hyvin voi sanoa, että maapallon oli muutenkin kylmenemässä (mitä Virtasen kirjan monet ”asiantuntijat” myös tuntuvat uskovan). Silloin ihmisen aiheuttama lämpeneminen on suurempaa kuin olemme arvioineet. [WG1AR5 s. 409–415]

MV: Mitään normaalin ajan lämpötilaa ei olekaan (s. 347)

Tiede ja todellisuus: Vaikea ymmärtää, mitä Humlum on tällä tarkoittanut ja ennen kaikkea minkälaista aikaskaalaa hän on tarkoittanut. Paleoilmastojen tutkimus on osoittanut, että maapallon keskilämpötila on tosiaan vaihdellut useamman asteen jäätiköitymisvaiheiden ja niiden välisten lämpimien aikojen välillä. Tällöin puhutaan vähintään tuhansista vuosista. Viimeisten 1200 vuoden aikaskaalalla lämpötila on vaihdellut paljon vähemmän, alle asteen verran ja nyt on menty sen yli. [WG1AR5 s. 409–415]

Jollain tavalla tämä väite muistuttaa vanhaa denialistihokemaa, että edes mitään maapallon keskilämpötilaa ei olekaan. Keskiarvon ja vaihtelun käsitteitä on ilmeisesti joidenkin vaikea ymmärtää. Taustalta pilkistää myös jonkinlainen syklisyysuskonto eli, että maapallon lämpötila olisi myös lyhyissä, esimerkiksi sadan tai muutaman sadan vuoden jaksoissa jatkuvassa pomppivassa muutosliikkeessä ja joka jotenkin mystisesti selittäisi viimeisen 150 vuoden nousevan lämpötilatrendin.

MV: Hiilidioksidi vain seuraa lämpötilan muutosta (s. 73 ja 210)

Tiede ja todellisuus: Jos hiilidioksidi vain seuraisi passiivisesti lämpötilaa, miksi ilmakehän hiilidioksidipitoisuus ei noussut 270–280 ppm:stä esimerkiksi holoseenin lämpömaksimin aikana 6500–8000 vuotta sitten? Aikaa olisi kyllä ollut ja hiiltä olisi piisannut.

Ilmastomallit tuottavat hyvin jääkauden ilmaston ja jääkauden päättymisen vain, mikäli hiilidioksidin lämmitysvaikutus otetaan mukaan. Ensin pohjoinen pallonpuolisko saa enemmän auringonlämpöä ratamuutosten seurauksena, sen seurauksena ilmakehän hiilidioksidipitoisuus alkaa nousta ja se lämmittää vesihöyryn kanssa ilmastoa lisää. Ei siis joko tai, vaan sekä että. [WG1AR5 s. 399–406]

MV: Syynä lämpenemiseen on joku muu tekijä tai muut tekijät kuin kasvihuonekaasut, kuten mm. kuu (s. 55), merivirrat (s. 57–59), maapallon vulkaaniset vuotokohdat (s. 138), aurinko (s. 190) ja kosmiset säteet (s. 200).

Tiede ja todellisuus: Nykytieto ei tue sitä olettamusta, että viimeisen 150 vuoden aikana tapahtuneen maapallon keskilämpötilan nousun takana olisi oleellisesti jokin muu tekijä tai jotkin muut tekijät kuin ihmisen toiminnasta vapautuvat kasvihuonekaasut.

Jos kuka tahansa onnistuisi todistamaan toisin, hän saisi työstään runsaasti kunniaa ja mammonaa – ja todennäköisesti myös Nobelin. Hyvistä yrityksistä huolimatta näin ei ole käynyt. Miksi? Joillekin tutkijoiden ja IPCC:n salaliitto jää ainoaksi selittäväksi tekijäksi.

MV: IPCC ei ota huomioon luonnollisia tekijöitä ilmastonmuutoksessa s. 142 ja 366

Tiede ja todellisuus: Tällaisen väitteen tekijä ei ole lukenut IPCC:n raportteja tai ainakaan ymmärtänyt mitä niihin on kirjoitettu. Raporteissa käsitellään runsaasti mm. auringon säteilyn, kosmisten säteiden, kiertoratamuutosten ja sisäisten vaihteluiden (kuten merivirtojen) vaikutusta lämpötiloihin.

Itse asiassa myös denialistien paljon kritisoima Mann aloitti tutkimustyönsä luonnollisten tekijöiden vaikutuksesta ilmastoon. Ei hän alunpitäen ollut edes kiinnostunut ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta. Niin kauan kuin Mann tutki vain luonnollisia ilmastomuuttujia, denialistit viittasivat hänen tutkimuksiinsa. Siinä vaiheessa kun Mann alkoi tutkia myös ihmisen vaikutusta, hänestä tuli denialistisfäärin ykkösvihollisia.

MV: Lätkämailasta oli hävitetty pieni jääkausi ja keskiajan lämpökausi

Tiede ja todellisuus: Tämä on kummallinen väite, sillä sekä pieni jääkausi että keskiajan lämpöpoikkeama olivat jo vuoden 2001 raportissa. Vuoden 2007 ja 2013 raporteissa lämpötilarekonstruktioita on voitu tarkentaa vielä uusilla prokseilla ja pystytty viemään ajallisesti 2000 vuoden päähän menneisyyteen. WG1AR5 s. 409–415

MV: Proksien perään oli liimattu lämpömittaridataa s. 68

Tiede ja todellisuus: Lämpömittaridata on liitetty prokseihin siltä osin kuin lämpömittaridata ja proksidata ovat samanaikaisia. Muunlainen toiminta olisi järjetöntä. Eihän niitä muuten voisi verrata toisiinsa. WG1AR5 s. 409–415

MV: Climategate oli katastrofi s. 68, 115 ja 245

Tiede ja todellisuus: Koko Climategate on aivan keksitty kohu, jonka tarkoituksena on ollut synnyttää epäluottamusta ilmastotutkijoita kohtaan ja häiritä heidän työtään. Kannattaa lukea Mannin kirja ’Climate Wars’. Siellä asia on selvitetty juurta jaksain. Asiaa on tutkittu myös muutamassa riippumattomassa komiteassa, eikä mitään väärinkäytöksiä ole havaittu.

Mannin sanoin: ”Tuhansista sähköposteista on irrotettu asiayhteyksistään yksittäisiä sanoja ja lauseita ja liitetty niitä yhteen tavoitteena mustamaalata minua ja kollegoita sekä koko ilmastotutkimusta.”

MV: Ilmastoherkkyys on jotain nollan ja puolentoista asteen välillä s. 112, 236 ja 266

Tiede ja todellisuus: Viimeaikaisissa tutkimuksissa ilmastoherkkyys on edelleen ollut keskimäärin kolmen asteen paikkeilla, kuten käy ilmi Zeke Hausfatherin selvityksestä. Tästä aiheesta on esitetty väitteitä, että viimeaikaiset tutkimukset näyttäisivät koko ajan pienempiä ilmastoherkkyyden arvoja, mutta sellaisissa väitteissä on katsottu valikoiden vain omaa mielipidettä tukevat tutkimustuloksia.

Ilmastoherkkyysarvion epävarmuutta lisäävät mm. albedon ja pilvisyyden säteilypakotteet sekä erilaiset takaisinkytkennät. Jääkausimallinnusten perusteella ilmastoherkkyys ei ole alle yhden asteen, eikä myöskään yli 6 asteen. AR5:n mukaan ilmastoherkkyys on hyvin suurella varmuudella 1.5 ja 4.5 asteen välillä.

Se, että herkkyyden alarajaa laskettiin uusimmassa raportissa 2 asteesta 1.5 asteeseen, ei tarkoita kuten lintututkija Järvinen esittää, että ”ilmastoherkkyys on laskeva käyrä, joka lähestyy nollaa.” Ilmasto voi tuottaa tulevaisuudessa myös sen yllätyksen, että ilmastoherkkyys onkin arvion ylärajalla. WG1AR5 s. 817–821

MV: Satelliittimittaukset ovat uskottavampia kuin pintamittaukset s. 165

Tiede ja todellisuus: Satelliittimittauksiin liittyy myös omat virhemahdollisuutensa. Ne ovat vain erilaisia kuin pintamittauksiin liittyvät virhemahdollisuudet.

Satelliitti mittaa koko välissä olevaa ilmakehää, pintamittauksissa mitataan vain sitä osaa, missä me elämme.

Ilmakehä ei lämpene tasaisesti koko osassaan, vaan alailmakehä lämpenee enemmän ja itse asiassa yläilmakehä viilenee – ihan kasvihuoneteorian mukaisesti. Satelliittimittauksissa joudutaan ottamaan tämä huomioon.

Lisäksi satelliittimittauksissa pitää pystyä arvioimaan satelliitin tarkka etäisyys maanpinnasta. Itse asiassa kirjassakin viitattu Spencer ja Christy ovat joutuneet muutamankin kerran korjaamaan satelliittimittauksiaan kun tämä etäisyys on muuttunut ajan mittaan. Muutokset he ovat tosin tehneet vasta, kun muut tutkijat ovat siitä heille huomauttaneet.

Satelliittimittaukset ja pintamittaukset tukevat toisiaan. Jälleen, ei joko tai, vaan sekä että.

MV: Lämpeneminen ei ole ollut niin nopeaa kuin ilmastomallit ovat ennustaneet s. 15, 44 ja 48

Tiede ja todellisuus: Ilmastomallien ennusteet ovat toistaiseksi olleet melko hyviä.

Ilmastomalleja on monenlaisia ja osa niistä tuottaa lyhyellä ajalla, kuten vaikkapa 1998–2012 aikana lämpenemisen hidastumista. Tämä voi johtua esim. ilmaston luonnollisista sisäisistä vaihteluista tai epävarmuuksista pakotearvioissa. WG1AR5 s. 769–794

AR5:ssä lämpötilaa oli seurattu vuoteen 2012 asti. Tämän jälkeen lämpeneminen on ollut jälleen nopeaa. Kaikki viisi viimeisintä vuotta ovat olleet mittaushistorian lämpimimpiä. Virtasen kirjan kirjoittamisen ja julkaisun aikaan tämä on tiedetty, mutta uusi tieto ei ole jostain syystä sopinut kirjan agendaan.

Uusi ilmastoraportti (AR6) tullee vuonna 2021 osoittamaan, että lämpötila on edennyt edelleen ilmastomallien mukaisesti.

MV: Globaali lämpeneminen ei ole ollut tilastollisesti merkitsevä 1998–2014 s. 19 ja 264

Tiede ja todellisuus: Jos valitaan keinotekoisen valikoivasti jokin lyhyt aikaväli, kuten tässä erityisen lämmin vuosi aloitusvuodeksi, näin voi olla. Tätä kutsutaan kirsikan poiminnaksi. Koko mittausdatasta laskettu lämpeneminen on tilastollisesti merkitsevä. Ja vain se on merkittävää. Kuka tahansa aloittelevakin luonnontieteilijä ymmärtää, että luonnossa on sisäistä vaihtelua, eikä mikään luonnonlaki määrää, että kaikkien lyhyidenkin jaksojen pitäisi noudattaa vaikkapa tasaista lämpötilan nousua. Ilmastotieteessä on syystä käytössä 30-vuoden tarkastelujakso.

MV: Jos vuoden 1997 ja 2016 El Niño-piikkejä ei oteta huomioon, niin lämpötila on noussut aika vähän

Tiede ja todellisuus: Ja sitten kuitenkaan ei pitäisi ottaa erityisen lämpimiä vuosia mukaan koko lämpenemisen tarkasteluun? Ja miksi ei? Lämpeneminen näkyy kyllä selvästi myös, vaikka mukaan lasketaan vain viileät La Nina-vuodet. Jälleen kerran: tällaista vuosien valikointia kutsutaan kirsikan poiminnaksi.

MV: Arktisen merijään laajuus ei ole viimeisten 10 vuoden aikana muuttunut miksikään s. 101

Tiede ja todellisuus: Aika erikoinen väite kun sen paikkansapitämättömyyden voi tarkistaa NSIDC:n sivulta kuka ja koska tahansa (http://nsidc.org/arcticseaicenews/)

MV: Lämpötilaero tropiikin ja napa-alueiden välillä kasvaa s. 47 …ei kun pienenee s. 167

Tiede ja todellisuus: Niin juuri. Lindzen on väärässä ja Bengtsson on oikeassa. Napa-alueet lämpenevät nopeammin kuin tropiikki ja siksi niiden välinen lämpötilaero pienenee. Jos meteorologi Lindzen väittää tällaista, hän on joko epäpätevä tai toimittaja Virtanen on epäpätevästi siteerannut Lindzeniä.

MV: Ihmiskunta on selvinnyt yli 120 metrin merenpinnan noususta, ehkä se selviää myös nykyisestä kolmen millin vuotuisesta nousuvauhdista s. 16

Tiede ja todellisuus: Kivikauden ihmiset eivät asuneet moderneissa miljoonakaupungeissa meren rannalla. Vertaus on vailla mieltä.

MV: Atollisaaret selviävät myös koko alkaneesta vuosituhannesta s. 73

Tiede ja todellisuus: Toimittaja Virtanen jätti kertomatta mm., että toisessa siteeratusta tutkimuksessa sanotaan, että atollisaaret pysyvät pinnalla JOS olot pysyvät suotuisina korallien kasvulle, EIKÄ merien lämpeneminen ja happamoituminen uhkaa korallien kasvua, EIKÄ merenpinta nouse selvästi nopeammin kuin nykyisin.

MV: Palsat kasvavat ja romahtavat kuten ennenkin s. 84

Tiede ja todellisuus: Vanhat palsat kyllä edelleenkin romahtelevat, mutta uusia ei enää synny samaan tahtiin. Itä-Suomen yliopiston tutkijan Tahvanaisen mukaan palsasoiden sulaminen on jo käytännössä pysäyttämätön ilmiö.

MV: Ilmatieteen kahdessa leirissä ollaan samaa mieltä, ettei hiilidioksidin kasvu johda sään ääri-ilmiöiden aiheuttamiin katastrofeihin s. 48

Tiede ja todellisuus: Tässä asiassa en kyllä ole havainnut tieteessä kahta ”leiriä”. Lämpeneminen lisää sään aiheuttamia katastrofeja (hellejaksot, tulvat, maastopalot jne.). Niissä tulee kuitenkin todennäköisesti olemaan alueellista vaihtelua niin, että joissakin paikoissa voi olla esimerkiksi jopa vähemmän kuivuutta kuin ennen, mutta toisilla alueilla vastaavasti enemmän.

Yleisesti ottaen mitä lämpimämpi ilmakehä on, sitä enemmän siinä on kosteutta ja sitä kovempia sateita. Samoin mitä lämpimämpi meri on, sitä kovempia hirmumyrskyjä, sillä hirmumyrsky saa voimansa meren lämmöstä.