Ilmastonmuutos heikentää talouden tuottavuutta

Aiemmin ajateltiin, että ilmastonmuutos ei juuri vaikuta talouden tuottavuuteen varakkaissa maissa. Uusi, 160 maata ja 50 vuotta kattava tutkimus kumoaa tämän. Näyttäisi myös, että teknologian kehitys ja varallisuuden kasvu eivät suojaa ilmastonmuutoksen tuottavuutta alentavalta vaikutukselta. llmastonmuutoksen hillintään kannattaa investoida enemmän nyt jos teknologinen kehitys ei suojaa talouksia ilmastonmuutoksen tuottavuusvaikutuksilta. Paljonko ilmastonmuutoksen hillintä maksaisi? 

Ilmastonmuutoksen kustannukset vallitsevan taloustieteen mukaan

Vallitsevan taloustieteen parissa tehdyissä tutkimuksissa ilmastonmuutos vaikuttaa talouskasvuun lähinnä kehittyvissä maissa. Esimerkiksi tunnettu taloustieteilijä Thomas Schelling järkeilee, että Yhdysvaltain BKT:sta vain pieni osa tehdään sisätilojen ulkopuolella ja ilmastonmuutos vaikuttaa vain siihen osaan. Schelling laskee, että Yhdysvalloissa maa- ja metsätalous on vain 3 % BKT:sta ja jos vaikka puolet maa- ja metsätaloudesta menetettäisiin yhtenä vuonna, niin silloin BKT laskisi vain 1,5 prosenttia. Schellingin järkeily perustuu täydellisten tuotannontekijämarkkinoiden oletukseen, jossa jokaisesta tuotannontekijästä maksetaan sen tuottavuuden mukaan. Tällöin tuotannontekijän vaikutus tuottavuuteen on yhtä suuri kuin sen BKT-osuus.

Schellingin soveltama ”kustannusosuusteoreema” paljastuu intuitiivisesti epäilyttäväksi pienellä ajatuskokeella. Ajatellaan vaikkapa, että öljy kattaa kolme prosenttia globaalista BKT:sta. Tällöin globaalista BKT:sta menetettäisiin kolme prosenttia, jos jonakin vuonna ei tuotettaisi öljyä lainkaan. On kuitenkin vaikea uskoa, että ilman öljyä kaikki muu talous eli se ”97 %” toimisi kuin ennenkin. Pelkästään ajatuskokeeseen ei tarvitse edes tyytyä, sillä esimerkiksi James Hamilton (2011) on tutkinut öljyshokkeja (tilanteita, joissa öljyn saanti alenee ja hinta nousee äkisti) ja havainnut, että öljyn pienentynyt saatavuus on pienentänyt bruttokansantuotetta noin kymmenkertaisesti siihen nähden kuin sen BKT-osuus antaisi olettaa. Schellingin soveltamaa kustannusosuusteoreemaa onkin kritisoitu ekologisen taloustieteen piirissä. Hiljan Larry Summers, entinen Harvardin yliopiston professori ja presidentti Obaman talousneuvoston puheenjohtaja, päätyi samantapaiseen tulokseen IMF:n tilaisuudessa pitämässään puheessaan (Summers, 2015) päättelemällä, että vaikka finanssisektorin BKT-osuus on suhteellisen pieni, niin ilman sitä maailmantalous ei voi toimia.

On siis aivan mahdollista, että vaikka maatalous on vain pieni osa BKT:sta varakkaissa maissa, niin suuret sadonvaihtelut vaikuttavat voimakkaammin talouteen kuin maatalouden pieni BKT-osuus vihjaa (varsinkin jos ruuan varastointi ja/tai tuonti eivät kompensoi).

 

Ilmastonmuutos vaikuttaakin rajusti tuottavuuteen myös kehittyneissä maissa

Lämpötila vaikuttaa niin ihmisen fysiologiaan kuin moniin luonnon prosesseihinkin. Stanfordin yliopiston professori Marshall Burke kollegoineen julkaisi viime syksynä Nature-lehdessä Suomessa aika vähälle huomiolle jääneen tutkimuksen keskimääräisen lämpötilan vaikutuksista talouskasvuun. Tutkimuksessa analysoitiin 160 maata 50 vuoden ajalta. Talouden kannalta optimaaliseksi keskilämpötilaksi paljastui noin 13 celsiusastetta. Maissa, joissa keskilämpötila on lähellä tätä muodostuu liki koko maailman BKT (kuva 1a). Mikäli lämpötila kohoaa yli 13 asteen, talouskasvu (muut asiat vakioituna) hidastuu tutkimuksen mukaan voimakkaasti.Vaikka poistaisi USA:n, Kiinan tai öljyntuottajat, niin tulos ei juuri muutu. Tulos ei eroa myöskään sen suhteen, että onko kyseessä köyhät vai rikkaat maat. Ajanjakson valintakaan ei vaikuta juuri lainkaan (ks. kuva 1c). Ehkä selvintä eroa on siinä, että köyhien maiden talouskasvu on herkempi lämpötilan kohoamiselle (1d ja 1e). Lämpötilan vaikutus talouden tuottavuuteen ei siis uusimman tutkimuksen mukaan ole mitätön kehittyneille maille ja lineaarinen kehittyville maille kuten aiemmin on ajateltu vaan vaikuttaa tutkimuksen mukaan molempiin voimakkaan epälineaarisesti (suhteellisesti enemmän). Tutkimuksessa havaitun korrelaation taustalla olevista mahdollisista syy-seuraussuhteista ei tiedetä juuri mitään, mutta käytetty aineisto on sen verran laaja, että sen tulos on otettava vakavasti.

Enter a caption

Kuva 1. Pystyakselilla on logaritminen BKT/capita muutos. Käyrät ovat mediaaneja ja sininen vaihteluväli on 90 prosentin luottamusväli. Lähde: Burke ja muut, 2015.

 

Kehittyneet taloudet eivät ole sopeutuneet korkeampiin lämpötiloihin

Burke ja kumppanit muodostivat havaintoaineiston perusteella eräänlaisen integraalifunktion. jonka avulla he mallinsivat ilmastonmuutoksen tuottavuusvaikutuksia. Mallin mukaan ilmastonmuutoksen kustannukset taloudellisen tuotannon menetyksinä ovat 2,5-100-kertaa suuremmat verrattuna aiempiin tutkimuksiin. Mallissa ei ole otettu huomioon merenpinnan nousua tai trooppisia sykloneja yms. vaan huomioitu vain taloudellisen tuotannon menetykset. Ehkä hämmentävin tulos Burken ja kumppaneiden tutkimuksessa on se, että heidän tuloksensa mukaan kasvanut BKT ja kehittyneempi teknologia eivät lisää sopeutumista lämpötilan muutokselle (kuvassa 1c käyrät 1960-1989 ja 1990-2010 kulkevat liki päällekkäin), kuten aiemmin on ajateltu. Tällä perusteella he olettavat, että ilmaston lämpeneminen pienentää merkittävästi taloutta vuoteen 2100 mennessä verrattuna siihen, että ilmastonmuutosta ei olisi.

Burken ja kollegoiden (2015) tutkimus myötäilee muita tutkimuksia siinä, että ilmastonmuutoksesta tulee suurin taakka taloudellisessa tuotannossa niissä maissa joissa tuotetaan vain pieni osa kasvihuonekaasuista. Ilmastonmuutos siten kasvattanee tuloeroja maiden välillä. Burken ja kumppaneiden (2015) mallinnukset eivät sisällä tuloerojen kasvusta mahdollisesti aiheutuvia konflikteja, siirtolaisuutta yms. Eurooppa tulee kokonaisuutena etenemään kohti optimaalista lämpötilaa, mutta sen kauppakumppaneista moni on jo optimaalisen lämpötilan yläpuolella, joten kokonaisuutena ei ole selvää, että Eurooppa hyötyy ilmastonmuutoksesta. Myöskään mahdollista tautien leviämistä, metsätuhoja ja ilmastosiirtolaisuutta ei siis huomioida tässä.

Kiinassa myönnetään yrityksille tukea helleaaltojen työn tuottavuutta alentavan vaikutuksen kompensoimiseksi. Tuoreen tutkimuksen mukaan ilmaston lämpenemisen myötä useammin esiintyvien lämpöaaltojen takia kompensointiin käytetyt maksut voivat kasvaa nykyisestä 0,2 prosentin BKT-osuudesta jopa 3 prosenttiin vuoteen 2100 mennessä. Kolme prosenttia ei kuulosta suurelta osuudelta, mutta se on yli puolitoista kertaa Kiinan sotilasmenojen osuus. Niinpä edes armeijan lopettaminen ei riittäisi lämpöaaltojen tuottavuusmenetysten kompensointiin mikäli tutkimuksen suurin arvio tuottavuustappioista otetaan vertailuun. Ennenaikaisten kuolemien lisäksi helleaallot alentavat tuottavuutta ja ilmeisesti altistavat kognitiivisille virheille (ks. esim. tämä, tämä ja tämä) jopa Australiassa, jossa ihmiset ovat tottuneet helleaaltoihin. Euroopassa helleaaltojen vaikutukset ovat odotettavasti suurempia. Pitkittyneestä helleaallosta saatiin Euroopassa kokemusta vuonna 2003, jolloin kuoli arviolta yli 70 000 ihmistä helleaallon seurauksena (Robine, 2008).

 

Ilmastonmuutoksen hillinnän kustannukset suhteessa muihin projekteihin

Kuinka paljon ilmastonmuutoksen rajoittaminen 2 asteen lämpenemiseen maksaisi? Tätä on erittäin vaikea arvioida, mutta esimerkiksi Nicholas Stern arvioi kuuluisassa raportissaan vuonna 2006, että prosentti globaalista BKT:sta olisi kohdistettava ilmastonmutoksen hillintään (CO2-taso 500-550 ppm). Vuonna 2008 Stern kohotti arvionsa kahteen prosenttiin. Sternin arvio voi olla vieläkin alakanttiin, koska nykyisin arvellaan, että sallittu hiilidioksidipitoisuus on pienempi (arviot vaihtelevat) mikäli halutaan (usein 66 prosentin varmuustasolla laskettuna) pysyä alle kahden asteen lämpenemän. Kuinka paljon tuo kaksi prosenttia olisi? Se ei kuulosta paljolta, mutta se on paljon kun tarkemmin katsotaan. Esimerkiksi Suomessa noin 42 000 työntekijää pitäisi valjastaa ja noin kaksi prosenttia tuotantopääomasta siirtää ilmastonmuutoksen torjuntaan. Moni teollisuudenala (saastuttavimmat ensin?) pitäisi lopettaa kokonaan. Yhteiskunnassa on tunnetusti vaikea ottaa yhdeltä sektorilta pois resursseja ja antaa niitä toisille (”yhteiskuntasopimuksen” vaikeus on tästä esimerkki). Tästä arvatenkin seuraisi voimakasta lobbausta, sillä mikään taho ei tyypillisesti halua luopua resursseista vaan kaikki haluavat mieluummin lisää. Jos lopettaisimme puolustusvoimat niin saisimme lähes kaksi kolmannesta resursseja ilmastonmuutoksen torjuntaan, sillä puolustusvoimien osuus Suomen BKT:sta on noin 1,3 prosenttia. Emeritusprofessori Eero Paloheimon ajatus, että maailman armeijat kohdennetaan ilmastonmuutoksen torjuntaan, näyttäisi siten olevan suuruusluokaltaan oikean suuruinen sillä Maailmanpankin mukaan sotilasmenoihin kului 2,3 % maailman BKT:sta vuonna 2014, vaikka sen realistisuudesta voidaan keskustella.

Miten 1-2 prosenttia BKT:sta vertautuu historiaan? Deborah Stinen laskelmien mukaan sodan ja kylmän sodan aikaiset Manhattan- ja Apollo-projektit olivat suurimmillaan noin 0,4 % Yhdysvaltojen bruttokansantuotteesta ja 70-luvun öljyshokkien jälkeen panostukset energiateknologioiden kehittämiseen keskimäärin 0,1 % BKT:sta (energiapanostuksissa on ollut suurta ajallista vaihtelua, mitä symboloi se, että Jimmy Carter asennutti aurinkopaneelit Valkoisen talon katolle ja Ronald Reagan poistatti ne melkein ensi töikseen astuttuaan presidentin virkaan). Suomen Neuvostoliitolle maksamat sotakorvaukset olivat jopa 4 prosenttia bruttokansantuotteesta vuosina 1946-1952. Vertailukohtana Suomen sotakorvaukset ei ehkä ole kovin hyvä, sillä työvoima sotakorvauksiin lienee vapautunut pitkälti sota-ajan tuotannosta ja kenties maa- ja metsätaloudesta, jonka tuottavuus oli alkanut kasvaa jo 1920-luvulta alkaen voimakkaasti. Sota-ajan tuotanto (sekä Suomessa että esimerkiksi Yhdysvalloissa) ja kenties sotakorvauksetkin ovat toisaalta esimerkkejä resurssien voimakkaasta kohdentamisesta yhteisesti hyväksi koetun asian eteen ilman suuria konflikteja.

Saksan Energiewende olisi ollut mielenkiintoinen vertailukohde, mutta en löytänyt lähdettä, jonka luotettavuudesta olisin varmistunut. Jos lukijani sattuu tietämään hyvän lähteen, niin mielelläni päivitän tätä tekstiä siltä osin. Jos palaamme kysymykseen, että kuinka paljon on 1-2 prosenttia BKT:sta johonkin asiaan kohdistettuna, niin hankalinta on kuitenkin se, että tuo 1-2 prosenttia tai kenties vielä suurempi osuus on laskettu pitkälle aikajaksolle keskiarvoksi. Aluksi panosten täytyy olla huomattavasti suurempia, sillä niiden hyöty jakautuu pitkälle ajalle, mutta panoksia vaaditaan etupainotteisesti.

Ilmastonmuutoksen torjunnan kustannuksia tai etuja voidaan hahmottaa myös hiilidioksiditonnin sosiaalisella hinnalla (hinnalla, joka pyrkii ottamaan myös markkinaosapuolien ulkopuoliset haitat huomioon). Yhdistetyissä talous- ja ilmastomalleissa (IAM) hiilidioksiditonnin sosiaalisen hinnan parhaaksi arvioksi saadaan 100 dollaria tai alle. Hiljan eräässä tutkimuksessa arvioitiin parhaaksi arvioksi 200 dollaria tonnilta vaikka siinä olettiin, että sopeutuminen ilmastonmuutokseen on nopeaa. On huomattava, että usein näissä ”parhaissa arvioissa” on enemmän virhemahdollisuutta ylöspäin kuin pienempään suuntaan. Marshall Burken ryhmä on vasta laskemassa omaa arviotaan CO2-tonnin sosiaaliseksi hinnaksi, mutta hänen ensimmäinen arvionsa on, että heidän laskelmansa antavat korkeamman luvun kuin 200 dollaria. EU:n päästökaupassa CO2-tonni oli hinnaltaan 5-17 euroa vuosina 2011-2012.

Näyttää yhä varmemmalta, että ilmastonmuutoksen hillintä on kannattavampaa kuin on aiemmin luultu. Nicholas Sterniä kritisoitiin aikanaan, kun hän valitsi raportissaan suhteellisen alhaisen, lähellä nollaa olevan diskonttokoron. Alhainen diskonttokorko suosii tulevien sukupolvien näkökulmaa tämän päivän päätöksenteossa ja kannustaa tekemään enemmän nyt. Se, että rikkaat maat kärsivät köyhiä maita vähemmän ilmastonmuutoksen haitoista, puoltaa pienempää diskonttokorkoa eli enemmän toimintaa nyt. Tarkempaa pohdintaa ja hyviä linkkejä diskonttokorosta on mm. täällä. Sternin valintaa alhaisesta korkotasosta voi siten puolustaa maiden välisten tuottavuuserojen kasvun lisäksi sillä, että ilmastonmuutoksen hillintä on aiemmin yleisesti arveltua ”kannattavampaa”, sillä ilmaston lämpeneminen on tulevien sukupolvien vauraudesta pois myrsky- ja muiden vahinkojen lisäksi nähtävästi myös tuottavuuden alentumisen muodossa eikä mahdollinen vaurauden kasvu suojaa tältä niin hyvin kuin aiemmin ajateltiin, mikäli Burken ja kumppaneiden (2015) tutkimukseen on luottaminen.

 

Ilmastonmuutoksen rajoittaminen uusiutuvan energian investointiohjelmalla?

Ugo Bardi on kollegoineen hiljan arvioinut (Sgouridis et al.,2016), että nykyinen uusiutuvan energian investointien taso olisi noin kymmenkertaistettava, jotta ilmaston lämpeneminen jää alle kahden asteen. Bardin ja kumppaneiden tarkastelun lähtökohta on minusta siinä mielessä hyvä, että siinä huomioitiin ainakin periaatteellisesti globaalin talouden vaatima nettoenergia tai energiaylijäämä eli että investoinnit eivät voi olla liikaa pois nykyisestä kulutuksesta, koska muuten maailmantalous ajautuisi taantumaan. Vähän kuin perunanviljelijä, joka saa kolme perunaa satoa per istutettu siemenperuna, ei voi joka vuosi istuttaa (investoida) kolmea perunaa per siemenperuna, mikäli aikoo myös syödä perunoita ja/tai käydä kauppaa perunoilla (eli kuluttaa perunoita). Toisaalta, mitä useampi peruna saadaan sadoksi per siemenperuna (energiaylijäämä tai energiapanoksen tuottokerroin EROEI on korkea), sitä vähemmän tarvitsee perunoita istuttaa (mitä korkeampi energiaylijäämä, sitä vähemmän tarvitaan energiainvestointeja bruttona). Bardi kollegoineen tavallaan siis optimoi sen välillä, että perunoita on paljon tulevaisuudessa (ilmastonmuutoksen hillinnässä onnistutaan) mutta missään vaiheessa ei nähdä nälkää liiallisen perunoiden istuttamisen vuoksi (maailmantalous ei ajaudu taantumaan investointien vuoksi). Minusta lähtökohtaa voi kuitenkin kritisoida siitä, että se keskittyi vain uusiutuviin eikä vähäpäästöinen ydinvoima ollut mukana. (Minusta ydinvoima olisi voinut olla mukana ainakin siirtymäajalla, jona investoinnit kasvavat ja ei ainakaan alusta alkaen ole sopeuduttu uusiutuvan energian vaihtelevaan tuottoprofiiliin.)

Minulle jäi paperista vaikutelma, että se on monilta osin hyvin epärealistinen vaikka lähtökohta oli hyvä kuten edellisessä kappaleessa kuvasin. Paperissa mahdollisesti oletettiin uusiutuville energiamuodoille varsin korkea energiaylijäämä suhteessa siihen, että energian varastointia ja/tai tarvetta ylikapasiteettiin ei huomioitu lainkaan. Satunnaisesti (tai sään ja ajan mukaan) vaihtelevien uusiutuvien energiamuotojen tuottaman energian varastoinnin tai ylikapasiteetin tarve oli siis jätetty huomiotta. Myöskään ei ollut huomioitu mittavia muutoksia fossiilisen energian varassa rakentuneeseen ”infrastruktuuriin” (maailmassa on esimerkiksi yli miljardi polttomoottoria ja määrä on kasvussa), mikäli investoinnit fossiiliseen energiaan vähenisivät rajusti. Muita mahdollisia pullonkauloja ei otettu huomioon (esimerkiksi joistakin magneettisista metalleista voi tulla pulaa, mikäli investoinnit kaivoksiin eivät pysy perässä).

Öljyntuotanto kääntyisi maailmassa IEA:n mukaan 9 prosentin vuosittaiseen laskuun jos investoinnit öljyntuotantoon lakkaisivat täysin. Bardin ja kumppaneiden paperissa öljyntuotanto laskee noin 4 prosenttia (digitoin datan kuvasta 1a WebPlotDigitizer-sovelluksella) vuodesta 2025 alkaen eli he eivät ilmeisesti oleta, että investoinnit öljyntuotantoon lakkaavat täysin (investoinnit saavat pudota suhteessa enemmän kuin öljyn tuotanto investointien alenevan rajatuoton vuoksi, mikä on hyvä asia). Neljän prosentin pudotus öljyn tuotannossa on sekin hurja ja sitä voi hahmottaa sillä, että jos kaikki tuotannosta poistuva öljy otettaisiin pois EU:n kulutuksesta niin 3-4 vuodessa EU ei kuluttaisi öljyä lainkaan (kehittyvien maiden tarve saattaa samalla kasvaa edelleen, jolloin nettona kehittyneissä maissa öljynkulutus putoaisi enemmän kuin 4 %). Viime vuonnakin, kun öljystä oli ylitarjontaa, sen kulutus oli n. 1,5 prosentin kasvussa. Koskaan ei ole ollut tilannetta, jossa öljynkulutus pienenisi globaalisti 4 % vuosittain useiden vuosien ajan. Miten maailmantalous sopeutuisi tällaiseen tilanteeseen?

Toisaalta uusiutuvan energian loppukäyttö on sähköä, joka mahdollistaa korkeamman lopullisen hyötysuhteen kuin fossiilisesta energiasta usein saadaan, joten osa nykyisestä fossiilisen energian tarpeesta korvautuisi paremmalla hyötysuhteella. Tämä puolestaan vaikuttaisi parempaan suuntaan. Uusiutuvan energian energiaylijäämä saattaa kasvaa teknologisen kehityksen myötä, mutta aurinko- ja tuulivoimaa joudutaan kenties asentamaan huonommille paikoille ja investointeihin käyttämään heikompia mineraaliaesiintymiä, mikä vaikuttaa puolestaan toiseen suuntaan. Aurinkopaneelien hinnat voivat hyvin pudota vielä vaikkapa 50%, mutta itse paneelien osuus kustannuksista on jo varsin pieni, joten kokonaishinnassa pudotus on paljon pienempi.

Henkilökohtainen tuntumani on, että Bardin ja kumppaneiden laskelmat investointitarpeesta ovat alakanttiin ja toisaalta he ehkä yliarvioivat maailmantalouden sopeutumiskyvyn öljyn tuotannon voimakkaaseen laskuun. Jos Bardin ja kumppaneiden laskelmat kuitenkin pitävät likimäärin paikkansa (olen siis mielelläni väärässä), niin investointien vaadittava taso on suunnilleen tuplasti se mitä nykyisin käytetään fossiiliseen energiaan, uusiutuviin ja ydinenergiaan yhteensä, joka on nyt noin 2 % globaalista BKT:sta. Eli noin 4 prosenttia globaalista BKT:sta olisi kohdistettava ei-fossiilisiin energiainvestointeihin ja jatkettava näin vuoteen 2050 asti, minkä jälkeen tahti hiukan taittuisi. Bardin ja kollegoiden laskelmissa päädyttäisiin suurin piirtein samoihin suuruuslukuihin kuin Sternin päivitetty arvio. Bardin ja kumppaneiden laskelmissa on toisaalta kaksi kertaa Sternin arvio, jotka voimme hahmottaa osissa. Ensin noin 2 % BKT:sta on siirrettävä fossiiilisesta energiasta ei-fossiiliseen energiaan (aurinko- ja tuulienergiaan mainitussa paperissa). Fossiilienergiateollisuus taistelisi oletettavasti kynsin hampain tällaista muutosta vastaan. Fossiilienergiateollisuuden vähittäinen alasajo ei kuitenkaan vielä riittäisi, sillä olisi vielä siirrettävä kulutusta tai muita investointeja (käytännössä jokin yhdistelmä) 2 % BKT:sta vähähiiliseen energiaan. Eero Paloheimo kenties sanoisi, että armeijojen resurssit (2,3 % maailman BKT:sta) on siirrettävä tähän tehtävään ja olisi suuruusluokassaan Bardin ja kumppaneiden arvion kanssa linjassa. Tällöin ilmaston lämpeneminen saataisiin rajoitettua kahteen asteeseen siirtämällä resurssit fossiilienergiateollisuudesta ja sotilasmenoista ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Ilmastonmuutosta voi hillitä muutenkin kuin investoimalla vähähiiliseen energiantuotantoon ja osa tällaisista keinoista saattaa olla edullisempiakin. Esimerkiksi lihan korvautuminen viljalla ruokavaliossa voisi vapauttaa karjan laiduntamiselle raivattua metsää uudelleen metsittämiselle, mikä sitoisi hiiltä samalla kun kansanterveys paranisi.

 

Lähteet

1. Marshall Burke, Sol Hsiang, and Ted Miguel. 2015. Global non-linear effect of temperature on economic production. Nature. Burken ryhmän tutkimusta (2015) on siteerattu monissa sanomalehdissä, kuten The Guardian-lehdessä (1, 2).  Myös HS julkaisi tutkimuksesta jutun.
   2. Tord Kjellström. 2014. Productivity Losses Ignored in Economic Analysis of Climate Change.
2. Hamilton, James. 2011. Historical oil shocks.
3. 4. Robine JM, et al. 2008. Death toll exceeded 70,000 in Europe during the summer of 2003. C R Biol 331(2):171–178.

5. Larry Summers. 2015. IMF Economic Review 63:277-280.

6. Sgouris Sgouridis, Ugo Bardi, Denes Csala. 2016. A Net Energy-based Analysis for a Climate-constrained Sustainable Energy Transition.

Säävuosi 2015 toi mukanaan useita ennätyksiä Suomessa ja muualla maailmalla

Tästä vuodesta tulee globaalisti ennätyslämmin. Arktisen merijään talven maksimilaajuus jäi ennätyspieneksi. Maaliskuussa Antarktiksen niemimaalla tehtiin lämpöennätys kahteen kertaan. Toukokuun alussa koettiin Euroopan kaikkien aikojen keväiden aikaisin 40 asteen ylitys ja kuukauden puolivälissä Espanjassa mitatut ennätyslämpötilat ylittävät koko Euroopan mittaushistorian aiemmat toukokuun ennätyslämpötilat. Toukokuun lopulla Intian poikkeuksellinen helleaalto surmasi yli 2000 ihmistä. Heinäkuusta muodostui vuodesta 1880 alkavan mittaushistorian kaikista kuukausista globaalisti kaikkein lämpimin absoluuttisilla lämpötilalukemilla mitattuna. Sen sijaan suhteellisesti tavanomaisiin kuukausilämpötiloihin verrattuna Nasan tilastoissa lokakuu ja Japanin ilmatieteen laitoksen tilastoissa marraskuu olivat mittaushistorian kaikista kuukausista lämpimimmät. Suomessa uusia havaintoasemakohtaisia ja koko maankin lämpöennätyksiä tehtiin sekä marraskuussa että joulukuussa. Syynä tämän vuoden globaaliin lämpimyyteen ovat havaintohistorian voimakkain El Niño -ilmiö ja ihmiskunnan tuottamien kasvihuonekaasujen aiheuttama ilmastonmuutos yhdessä. Näistä ilmastonmuutoksen vaikutus lämpöennätyksiin on merkittävämpi, joskin nimenomaan El Niñon ansiosta ennätykset ajoittuvat juuri tälle ja mahdollisesti myös ensi vuodelle.

Maapallon lähes kaikki alueet ovat olleet tänä vuonna (tammi-marraskuu 2015) tavanomaista lämpimämpiä. Vain sinisellä merkityillä alueilla on ollut tavanomaista viileämpää. Kartan lähde: NOAA.

Tammikuu: Etelä- ja Keski-Suomessa 2-3 astetta normaalia leudompaa, globaalisti lähes ennätyslämmintä

Tammikuu oli Etelä- ja Keski-Suomessa pääosin 2-3 astetta tavanomaista leudompi, kun taas Pohjois-Suomessa oli kylmää. Kuukauden alin lämpötila (-39,6 astetta) mitattiin Utsjoella 11. tammikuuta ja ylin lämpötila (+7,5 astetta) Kristiinankaupungissa 1. tammikuuta. Sademäärät olivat pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta runsaita.

Japanin ilmatieteen laitoksen mukaan tammikuu oli mittaushistorian globaalisti lämpimimpien tammikuiden listauksessa jaetulla ensimmäisellä tilalle tammikuiden 2007 ja 2002 kanssa. NOAA:n ja Nasan mukaan tammikuu oli maa- ja merialueet yhdistettyinä tai pelkkiä maa-alueitakin tarkasteltaessa mittaushistorian toiseksi lämpimin tammikuu.

Helmikuu: Arktisen merijään talven maksimilaajuus ennätyspieni

Helmikuu ja koko talvi olivat Suomessa harvinaisen lauhoja. Luntakin oli tavallista vähemmän.

Arktisen merijään talvisen maksimilaajuuden minimiennätys tehtiin 25. helmikuuta. Merijään laajuuden pienentymistrendiin vaikuttaa ilmastonmuutos ja vuosittaiseen vaihteluun säätila (myrskyt, tuulten suunnat).

Japanin ilmatieteen laitoksen tilastoissa helmikuu oli globaalisti mittaushistorian kolmanneksi lämpimin helmikuu. NOAA:n mukaan helmikuukin oli maa- ja merialueet yhdistettyinä tai pelkkiä maa-alueitakin tarkasteltaessa mittaushistorian toiseksi lämpimin. Myös Nasa tilastoi helmikuun mittaushistorian toiseksi lämpimimmäksi.

NOAA:n mukaan pohjoisen pallonpuoliskon talvi 2014-2015 oli maailmanlaajuisesti vuodesta 1880 alkavan mittaushistorian lämpimin, jos tarkastellaan maa- ja merialueiden keskiarvoa joulukuun alusta helmikuun loppuun. Maa- ja merialueiden keskimääräinen lämpötila oli 0,79 astetta 1900-luvun keskiarvon yläpuolella. Edellisen ennätyslämpimän talven 2007 keskilämpötila ylittyi 0,03 asteella. Suomessa talvi oli mittaushistorian toiseksi lauhin.

Maaliskuu: Antarktiksen niemimaalla lämpöennätys

Suomen maaliskuu oli 116-vuotisen mittaushistorian kolmanneksi lämpimin, Pohjanmaan rannikolla jopa yli neljä astetta tavanomaista yli tavanomaisen. Tätä lämpimämpi maaliskuu Suomessa on koettu vain vuosina 2007 ja 2014.

Maaliskuu oli NOAA:n mukaan maailmanlaajuisesti lämpötilapoikkeamaltaan eli anomalialtaan globaalisti 136-vuotisen mittaushistorian lämpimin maaliskuu ja mittaushistorian kaikista kuukausista kolmanneksi lämpimin, vain 0,01 astetta alle helmikuun 1998 ja tammikuun 2007 anomalian. Myös Japanin ilmatieteen laitoksen tietojen mukaan maaliskuu oli globaalisti mittaushistorian lämpimin maaliskuu. Nasan aineistossa maaliskuu oli mittaushistorian kolmanneksi lämpimin.

Maaliskuun lopulla Antarktiksen niemimaalla rikottiin koko mittaushistorian lämpöennätys viikon sisällä kahteen kertaan. Lämpötila kohosi yli 17 astetta tavanomaista korkeammaksi. Tämä säätilanne, joka aiheutti Antarktiksen lämmön, toi Atacaman aavikolle 14 vuoden sateet yhdessä ainoassa vuorokaudessa.

Japanin ilmatieteen laitos ja NOAA kertoivat maaliskuun olleen maa- ja merialueet yhdistettyinä globaalisti mittaushistorian lämpimin. Nasan mukaan maaliskuu oli mittaushistorian kolmanneksi lämpimin.

Huhtikuu: Tavanomaista lämpimämpää sekä Suomessa että globaalisti

Huhtikuu oli koko Suomessa tavanomaista lämpimämpi. Globaalisti huhtikuu oli Nasan mukaan mittaushistorian toiseksi lämpimin, Japanin ilmatieteen laitoksen mukaan kolmanneksi lämpimin ja NOAA:n mukaan neljänneksi lämpimin, kun sekä maa- että merialueet otetaan huomioon.

Toukokuu: Monin paikoin Suomessa kylmää, muualla Euroopassa ennätyslämmintä

Tavanomaiseen verrattuna Suomen etelä- ja länsiosissa oli kylmää, kun taas itä- ja pohjoisosissa oli tavanomaista lämpimämpää. Epävakaisen sään seurauksena päivälämpötilat jäivät selvästi tavanomaista alemmiksi. Toukokuussa ei ollut ainuttakaan hellepäivää ensimmäistä kertaa vuoden 1998 jälkeen. Jäätalvi kuitenkin päättyi Suomen merialueilla aikaisemmin kuin koskaan ennen mittaushistoriassa.

Toukokuussa koettiin Euroopan kaikkien aikojen keväiden aikaisin 40 asteen ylitys, kun Sardiniassa mitattiin 40,4 astetta jo 5. toukokuuta. Aiempi ennätys oli Espanjan Andujarista vasta kuukauden toisella puoliskolla 17. toukokuuta 2006 mitattu 41,7 astetta.

Espanjassa kylmän talven jälkeen 14.-15. toukokuuta mitatut ennätyslämpötilat (Carcaixent 44,4 astetta) ylittävät Euroopan koko mittaushistorian aiemman toukokuun ennätyslämpötilan. Valenciassa korkein lämpötila ylitti mittaushistorian aiemman toukokuun paikallisen lämpöennätyksen 6,3 asteella ja myös kesäkuun ennätyksen 4,1 asteella.

Portugalissakin ylittyi samoihin aikoihin valtion aiempi koko mittaushistorian toukokuun ennätys, kun lämpötilaksi mitattiin 40,0 astetta. Aiempi ennätys 39,5 astetta oli mitattu vasta aivan toukokuun lopulla 28. toukokuuta 2001.

Intian helleaalto 21.-31. toukokuuta johtui El Niñon aiheuttamasta kesämonsuunin viivästymisestä ja tappoi yli 2200 ihmistä. Suuressa osassa Intiaa lämpötila kohosi yli 42 asteeseen, Pohjois- ja Keski-Intiassa yli 45 asteeseen.

Alaskassa oli 91-vuotisen mittaushistorian lämpimin toukokuu, kun taas Pohjoismaissa oli viileää. Norjassa oli viilein toukokuu vuoden 2005 jälkeen, vaikka kevät (maalis-toukokuu) olikin 1,6 astetta tavanomaista (ajanjaksoa 1961-1990) lämpimämpi. Sen sijaan Grönlannin Danmarkshavnissa oli koko vuodesta 1949 alkavan mittaushistorian kylmin toukokuu.

Maa- ja merialueiden yhdistetty globaali lämpötila oli NOAA:n mukaan 136-vuotisen mittaushistorian korkein toukokuun lämpötila, 0,87 celsiusastetta yli 1900-luvun toukokuiden keskiarvon ja 0,08 astetta yli vuosi sitten tehdyn toukokuun edellisen ennätyksen. Myös Japanin ilmatieteen laitoksen mukaan toukokuu oli mittaushistorian lämpimin, Nasan mukaan jaetulla toisella sijalla.

Kesäkuu: Suomen ainoa viime vuosikymmeninä viilentynyt kuukausi

Kesäkuu oli isossa osassa Suomea 1-2 astetta tavanomaista viileämpi, Pirkanmaalta Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella jopa harvinaisen viileä. Keskilämpötila oli lähellä tavanomaista vain Ylä-Lapissa sekä Pohjois-Karjalassa. Kesäkuun korkeimmasta lämpötilasta ja samalla ainoasta hellepäivästä nautittiin 29. päivänä, kun lämpötila kohosi Varkaudessa sekä Mikkelissä 25,4 asteeseen. Tämä on kesän ensimmäisen hellepäivän toiseksi myöhäisin ajankohta viimeisimpien noin 50 vuoden aikana (myöhäisin 6.7.1987). Paikoin oli myös poikkeuksellisen sateista. Kesäkuu on ainoa kuukausi, joka Suomessa viime vuosikymmeninä näyttää viilentyneen.

Yhdysvaltojen itärannikolla mitattiin kesäkuun alkupuolella heinäkuulle tyypillisiä lämpötiloja. Länsirannikollakin hellettä riitti. Yakimassa (Washington) sivuttiin mittaushistorian kesäkuun lämpöennätystä 40,6 celsiusastetta. Myös Venäjällä oli helteistä.

NOAA:n mukaan kesäkuu oli maailmanlaajuisesti 136-vuotisen mittaushistorian lämpimin kesäkuu tarkastellaanpa sitten pelkkiä maa-alueita, pelkkiä merialueita tai näitä yhdistettyinä. Myös Japanin ilmatieteen laitos ja Nasa raportoivat kesäkuun olleen mittaushistorian lämpimin.

Heinäkuu: Vuodesta 1880 alkavan mittaushistorian kaikista 1627 kuukaudesta globaalisti kaikkein lämpimin

Heinäkuussa keskilämpötila jäi koko Suomessa pitkäaikaisen keskiarvon alapuolelle. Suomen itä- ja pohjoisosissa heinäkuu oli harvinaisen viileä, Kainuussa sekä Itä-Lapissa jopa poikkeuksellisen viileä. Hellepäiviä saatiin koko heinäkuun 2015 aikana vain kolme. Paikoin vettäkin satoi kaksinkertaisesti tavanomaiseen verrattuna.

Saksassa tehtiin 5. heinäkuuta uusi koko mittaushistorian lämpöennätys, peräti 40,3 astetta. Kaliforniassa kärsittiin edelleen kuivuudesta, vaikka Dolores-hurrikaani toi sinne vuorokaudessa enemmän sadetta kuin koko tämän vuoden tammikuussa, joka yleensä on Kalifornian sateisimpia kuukausia. Maastopalot vaivasivat laajoja alueita.

NOAA, Nasa ja Japanin ilmatieteen laitos olivat yksimielisiä siitä, että heinäkuu oli mittaushistorian globaalisti lämpimin heinäkuu. Ilmeisesti heinäkuu oli myös kaikista mittaushistorian kuukausista lämpimin. Esimerkiksi NOAA:n mukaan heinäkuu oli mittaushistorian (alkaen tammikuusta 1880) kaikkiaan 1627 kuukaudesta todellisilla lämpötiloilla (ei anomalioilla) mitattuna kaikkein lämpimin, maa- ja merialueet yhdistettyinä keskimäärin 16,61 celsiusastetta. Merialueet olivat heinäkuussa keskimäärin 0,75 astetta 1900-luvun heinäkuiden keskiarvoa lämpimämpiä. Tämä oli mittaushistorian kaikista kuukausista kaikkein suurin merialueiden poikkeama verrattuna tavanomaiseen.

Nasan tilastoissa heinäkuun lämpötila-anomalia eli poikkeama tavanomaisesta (ajanjaksosta 1951-1980) oli maa- ja merialueet yhdistettyinä ”vain” +0,73 astetta. Näin heinäkuu on yhdessä samaan arvoon yltäneen huhtikuun kanssa tämän vuoden anomalialtaan globaalisti viilein kuukausi, vaikka absoluuttiset lämpötilat olivatkin historiallisen korkeita.

Säävuoden 2015 merkittävimpiä tapahtumia.

Elokuu: Suomessa lämpimin kesäkuukausi, salamointia ennätyksellisen vähän

Tavanomaista kylmempien kesä- ja heinäkuun jälkeen elokuusta tuli koko Suomessa tavanomaista lämpimämpi. Maamme keskilämpötila oli 14,9 astetta, mikä on 1,4 astetta yli tavanomaisen. Hellepäiviä elokuussa saatiin 15. Elokuu olikin kesän lämpimin kuukausi ensimmäistä kertaa vuoden 2006 jälkeen. Suurimmassa osassa Suomea sadettakin tuli tavanomaista vähemmän. Koko kesänä ukkosti ennätyksellisen vähän. Elokuun loppuun mennessä kesällä havaittiin vain noin 25 000 maasalamaa, mikä on alle viidesosa tavanomaisesta.

Lähi-idässä lämpötila nousi jopa yli 50 asteeseen (Irakin pääkaupunki Bagdadin mittaushistorian uusi ennätys 51,1 astetta), mikä yhdistettynä kosteuteen tuntui Iranissa jopa samalta kuin noin 70 asteen lämpötila.

Globaalisti elokuu oli NOAA:n ja Japanin ilmatieteen laitoksen mukaan mittaushistorian lämpimin elokuu, Nasan mukaan toiseksi lämpimin.

Nasan mukaan pohjoisen pallonpuoliskon kesäkausi oli globaalisti mittaushistorian lämpimin kesä-elokuun jakso. Mittaushistorian 15 globaalisti lämpimimmästä kesä-elokuun jaksosta 14 on koettu 2000-luvulla. Tältä vuosituhannelta vain kesä 2004 ei sijoitu tähän joukkoon. Myös NOAA:n tilastoissa kesä-elokuun jakso oli tänä vuonna globaalisti mittaushistorian lämpimin pohjoisen pallonpuoliskon kesäkausi.

Syyskuu: Suomessa harvinaisen tai jopa poikkeuksellisen lämmintä

Syyskuun keskilämpötila oli Suomen etelä- ja keskiosissa harvinaisen korkea. Suomen pohjoisosassa syyskuu oli yleisesti poikkeuksellisen lämmin. Lapin säähavaintoasemilla syyskuu oli jopa koko mittaushistorian lämpimin (esimerkiksi Kemi-Tornion, Rovaniemen ja Ivalon lentoasemilla). Syyskuun korkein lämpötila +22,0 astetta havaittiin Lappeenrannan Konnunsuolla 1. syyskuuta ja myös Inarin Angelissa 11. syyskuuta. Sademäärät vaihtelivat runsaasti Suomen eri osissa.

Arktisen merijään laajuus oli 11. syyskuuta niin pieni, että se oli mittaushistorian neljänneksi pienin koko vuoden minimilaajuus. Kaikki kymmenen pienintä minimiarvoa on saavutettu vuoden 2004 jälkeen.

Syyskuu oli NOAA:n ja Japanin ilmatieteen laitoksen mukaan mittaushistorian lämpimin syyskuu, Nasan mukaan toiseksi lämpimin.

Lokakuu: Nasan koko mittaushistorian anomalialtaan lämpimin kuukausi ja samalla ensimmäinen kuukausi, jolloin lämpötila-anomalia ylitti yhden asteen rajan

Lokakuu oli Helsinki-Vantaalla ylivoimaisesti mittaushistorian aurinkoisin lokakuu. Jokioisissakin tehtiin mittausasemakohtainen ennätys, ja muuallakin Suomessa oli selvästi tavanomaista aurinkoisempaa. Suomen etelä- ja keskiosissa lokakuu oli myös harvinaisen tai poikkeuksellisen kuiva. Mittaushistorian pienin sademäärä mitattiin Nokialla, Hausjärvellä, Jomalassa sekä Paraisten Utössä. Viimeksi mainitussa paikassa sadetta tuli vain 4,4 mm.

Tukholmassakaan ei ole ollut ainakaan 230 vuoteen yhtä kuivaa lokakuuta kuin tänä vuonna (mittaukset alkavat vuodesta 1786). Koko kuukauden sademäärä oli vain 2,7 mm.

Meksikoon iski Patricia-hurrikaani. Osaltaan hurrikaanin voimistumiseen vaikutti epätavallisen lämmin merivesi. Patricia oli tiettävästi havaintohistorian voimakkaimman läntisellä pallonpuoliskolla syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Tiistaina 27. lokakuuta eteläafrikkalaisella Vredendalin sääasemalla mitattiin 48,4 asteen lämpötila, joka on koko maapallon mittaushistorian korkein lokakuun lämpötila. Tämä on samalla sääasemakohtainen kaikkien kuukausien lämpöennätys ja koko Etelä-Afrikan mittaushistorian kaikkien kuukausien kolmanneksi korkein lämpötila (ennätys 48,8 astetta tammikuussa 1993). Ennätykseen vaikutti osaltaan bergtuuli, föhntuulen kaltainen lämmin laskutuuli sisämaasta kohti rannikkoa. Aiempi koko maailman lokakuun lämpöennätys oli 47,3 astetta (Argentiina 16.10.1936).

Australiassa lokakuun valtakunnalliset maksimilämpötilojen keskiarvot ja myös minimilämpötilojen keskiarvot olivat mittaushistorian korkeimmat. Valtakunnallisen keskilämpötilan anomalia oli 2,89 astetta, mikä on Australian mittaushistorian suurin minkään kuukauden anomalia. Edellinen lokakuun ennätys oli 2,14 astetta vuodelta 1988 ja kaikkien kuukausien ennätys 2,75 astetta syyskuulta 2013. Myös maksimilämpötilojen poikkeama tavanomaisesta oli suurempi kuin minkään aiemman kuukauden aikana koko mittaushistoriassa. Tässäkin edellinen ennätys (anomalia 3,41 astetta) oli syyskuulta 2013.

Sekä NOAA, Japanin ilmatieteen laitos että Nasa ovat yksimielisiä siitä, että lokakuu oli koko mittaushistorian globaalisti lämpimin lokakuu. Lokakuu oli Nasan tilaston (alkaen vuodesta 1880) ensimmäinen kuukausi koskaan, joka ylitti globaalin keskiarvon 1951-1980 yli asteella. Lokakuun keskilämpötila nimittäin oli tarkistettujen tietojen mukaan peräti 1,06 astetta yli tavanomaisen (ennakkotiedoissa 1,04 astetta yli tavanomaisen)! Lokakuu siis oli maapallon mittaushistorian 1630 kuukaudesta tavanomaiseen verrattuna eli anomalialtaan selvästi lämpimin kuukausi.

Lokakuu ei silti ollut todellisilla absoluuttisilla lämpötiloilla mitattuna lämpimin. Todellisia lämpötiloja katsottaessa mittaushistorian lämpimin oli todennäköisimmin tämän vuoden heinäkuu. Ilmastonmuutosta tarkasteltaessa anomaliat eli poikkeamat tavanomaisesta ovat kuitenkin merkittävämpiä kuin todelliset lämpötilat.

Marraskuu: Japanin ilmatieteen laitoksen mittaushistorian anomalialtaan globaalisti lämpimin kuukausi, Suomessa uusi lämpöennätys

Marraskuu muodostui Suomessa laajalti poikkeuksellisen lämpimäksi lukuun ottamatta Pohjois-Karjalasta Lappiin ulottuvaa aluetta. Suomen etelä- ja länsiosissa marraskuu oli monilla sääasemilla jopa ennätyksellisen leuto. Lunta oli marraskuun lopussa vain Koillismaalla, Lapissa ja osassa Kainuuta. Tilastollisesti lunta pitäisi olla marraskuun päättyessä koko maassa. Koko syksyn (syys-marraskuun) keskilämpötila oli Suomessa harvinaisen korkea, suurimmassa osassa Suomea yli 2 astetta ja pohjoisessa paikoin yli 3 astetta tavanomaista korkeampi.

Uusi Suomen mittaushistorian marraskuun lämpöennätys 14,3 astetta saatiin Kemiössä 3. marraskuuta. Ennen tätä marraskuun ennätys oli Jomalan 13,0 astetta vuodelta 1999. Osaltaan lämpimyyteen vaikutti 1-3 astetta tavanomaista lämpimämpi merivesi.

Irlannissa lämpötila ylitti ensimmäistä kertaa mittaushistoriassa marraskuussa 20 asteen rajan, kun virallinen lämpömittaus näytti 20,1 astetta. Paikoin lämpötilat kohosivat yli 10 astetta ajankohtaan nähden tavanomaista korkeammiksi. Isossa-Britanniassa koko mittaushistorian marraskuun lämpöennätykseksi mitattiin 22,4 astetta (Trawsgoed, Länsi-Wales). Edellinen ennätys oli 21,7 astetta vuodelta 1946.

Monilla Ruotsin mittausasemilla tehtiin uusia koko mittaushistorian marraskuun lämpöennätyksiä jopa 1-2 asteen marginaalilla verrattuna vanhoihin ennätyksiin. Joukossa oli sääasemia, joiden mittaussarjat yltävät 100-150 vuoden päähän menneisyyteen. Korkein lämpötila 17,6 astetta raportoitiin Hudiksvallissa Hälsinglandissa. Aiempi Pohjois-Ruotsin marraskuun lämpöennätys oli saman mittauspisteen 16,0 astetta vuodelta 2011.

Myös Saksassa koko mittaushistorian valtiokohtaiset marraskuun lämpöennätykset rikottiin 2.-3. marraskuuta. Nyt Saksan marraskuun ennätys on Garmisch-Partenkirchenin kesäiset +22,7 astetta.

Trooppinen sykloni Chapala rantautui 3. marraskuuta Jemeniin 1. luokan hirmumyrskynä, mutta se toki vaimeni nopeasti maalle edetessään. Erittäin historiallista on kuitenkin se, että Chapala on Jemenin koko havaintohistorian ensimmäinen varsinainen trooppinen sykloni. Vajaata viikkoa myöhemmin Jemeniin iski jo toinen trooppinen sykloni, hirmumyrsky Megh.

Koko mittaushistorian marraskuun lämpöennätyksiä rikottiin 6.-7. marraskuuta ainakin Alankomaissa ja Belgiassa (mm. mittaushistorian lämpimin marraskuun yö). Alankomaiden pääsääasemalla vuorokauden keskilämpötila oli 16,4 astetta, mikä on uusi koko mittaushistorian marraskuun ennätys (edellinen ennätys 15,9 astetta vuodelta 2009). Päivän korkein lämpötila 18,5 astetta oli myös päiväkohtainen sääaseman ennätys, ei kuitenkaan koko marraskuun ennätys (ennätys 18,7 astetta 3.11.2005). Tämä kuitenkin on 115-vuotisen mittaushistorian myöhäisin 18 celsiusasteen lukema. Ranskassakin vietettiin marraskuun ensimmäisellä viikolla intiaanikesää. Esimerkiksi Bordeaux’ssa mitattiin uudeksi marraskuun lämpöennätykseksi 25,7 astetta.

Japanin ilmatieteen laitoksen mukaan marraskuu oli selvästi vuodesta 1891 alkavan mittaushistorian maailmanlaajuisesti lämpimin marraskuu, maa- ja merialueet yhdistettynä 0,54 astetta lämpimämpi kuin vertailukauden 1981-2010 marraskuiden keskiarvo ja 0,88 astetta lämpimämpi kuin koko 1900-luvun marraskuiden keskiarvo. Mikään muu kuukausi ei ole poikennut vertailuarvoista yhtä paljon, joten vasta syyskuussa tehty ennätys ja sen jälkeen jälleen lokakuussa tehty ennätys menivät uusiksi.

NOAA:n mukaan marraskuu oli globaalisti mittaushistorian (1880-2015) lämpimin marraskuu, maa- ja merialueet yhdistettyinä 0,97 celsiusastetta yli 1900-luvun marraskuiden keskiarvon ja 0,15 astetta yli edellisen ennätyksen (v. 2013). Marraskuu oli seitsemäs perättäinen kuukausi, jolloin rikkoutui koko mittaushistorian ko. kuukauden keskilämpötilaennätys maa- ja merialueet yhdistettyinä. Kaikkiaan yhdeksän tämän vuoden 11 ensimmäisestä kuukaudesta rikkoi ko. kuukauden koko mittaushistorian lämpöennätyksen.

Nasan mukaan marraskuu oli ylivoimaisesti vuodesta 1880 alkavan mittaushistorian maailmanlaajuisesti lämpimin marraskuu, 1,05 celsiusastetta lämpimämpi kuin tavanomaisesti (aikavälin 1951-1980 marraskuiden keskiarvo). Poikkeama vertailukauteen nähden on likimain sama kuin lokakuussakin (lokakuussa 1,06 astetta yli tavanomaisen).

Loka- ja marraskuu ovat siis olleet maapallon mittaushistorian 1631 kuukaudesta tavanomaiseen verrattuna selvästi lämpimimmät kuukaudet. Nasan tilastoissa vuodesta 1880 alkavan mittaushistorian anomalialtaan kymmenen lämpimimmän kuukauden joukossa on neljä kuukautta vuodelta 2015. Ennen 2000-lukua olevista kuukausista listalle sijoittuu vain helmikuu 1998.

Pohjoisen pallonpuoliskon syksykin (syys-marraskuu 2015) oli Nasan tilastoissa globaalisti ylivoimaisesti lämpimin vastaava ajanjakso, 0,98 astetta yli tavanomaisen. Toiseksi lämpimin syksy koettiin vasta vuosi sitten, jolloin poikkeama verrattuna tavanomaiseen oli 0,81 astetta. Kolmanneksi lämpimin on ollut vuoden 2005 syksy, 0,77 astetta yli tavanomaisen. Viimeksi syksy on ollut globaalisti vertailukautta viileämpi vuonna 1976, jolloin se oli 0,14 astetta alle tavanomaisen.

Myös viimeisimmät täydet 12 kalenterikuukautta (joulukuu 2014 – marraskuu 2015) ovat olleet Nasan mukaan mittaushistorian selvästi lämpimin joulu-marraskuun jakso. Toiseksi lämpimin joulu-marraskuu (12 kuukauden keskiarvo) on ollut vuosina 2014 ja 2010. Viimeksi joulu-marraskuun jakso on ollut tavanomaista viileämpi vuonna 1976.

Tammi-marraskuun jakso 2015 oli NOAA:n mukaan mittaushistorian lämpimin tammi-marraskuu katsotaanpa pelkkiä maa-alueita, pelkkiä merialueita tai niitä yhdistettyinä.

Joulukuu: Suomen joulukuiden mittaushistorian lämpöennätys uusiksi useaan kertaan, yölämpötila touko-kesäkuun vaihteen lukemissa

Suomessa koko mittaushistorian joulukuun lämpöennätys rikottiin useaan kertaan kahdessa erillisessä lämpöaallossa, ensin itsenäisyyspäivänä (Jomala, Maarianhaminan lentoasema +11,1 astetta) ja sen jälkeen 20. joulukuuta (Kokemäki ja Pori +11,3 astetta). Poikkeuksellista on se, että joulukuun ennätyslukema mitattiin näinkin myöhään joulukuussa. Aiemmat ennätykset ovat kuukauden alusta. Myös yö 20.-21. joulukuuta oli lämmin. Etelä-Suomessa yön alimmat lämpötilat olivat kahdeksan plusasteen paikkeilla. Yleensä näissä lukemissa ollaan toukokuussa tai kesäkuun alussa.

Vuodesta 1847 nykypäivään Suomen joulukuiden keskilämpötila on noussut lähes viisi astetta. Suomen koko vuoden keskilämpötila on noussut viimeisimmän 168 vuoden aikana (1847-2015) jo yli kaksi astetta, keskimäärin 0,14 astetta vuosikymmenessä, mikä on lähes kaksinkertaisesti maapallon keskiarvoon verrattuna. Erityisen nopeaa nousu on ollut viimeisimmän 40 vuoden aikana, yli 0,2 astetta vuosikymmenessä. Voimakkainta nousu on ollut nimenomaan marras-, joulu- ja tammikuussa.

Keski-Englannissa joulukuun alkupuoli oli 346-vuotisen mittaushistorian lämpimin. Isossa-Britanniassa mitattiin myös mittaushistorian korkein joulukuinen yön alin lämpötila, kun Devonissa (Chivenor) lämpötila ei laskenut 18.-19. joulukuuta +14,2 asteen alapuolelle. Edellinen joulukuun korkein vuorokauden minimilämpötila oli +12,9 astetta vuodelta 1998. Narsissit kukkivat, ja uimarannoilla jopa nähtiin uimareita. Paikoin Ison-Britannian joulukuu on ollut myös mittaushistorian sateisin.

Australiassa ja Yhdysvalloissa joulu oli paikoin ennätyslämmin. Kaikkiaan Yhdysvaltojen itäosassa tehtiin (tai sivuttiin) jouluaattona 64 sääasemakohtaista koko mittaushistorian lämpöennätystä ja joulupäivänä 31 sääasemakohtaista koko mittaushistorian lämpöennätystä.

Alankomaissa joulukuusta näyttää muodostuvan mittaushistorian (alkaen vuodesta 1706) lämpimin joulukuu. Kun joulukuuta on jälkellä vielä pari päivää, joulukuun 2015 keskilämpötila 9,5 astetta on 2,2 astetta yli edellisen ennätyksen (7,3 astetta joulukuussa 1974) ja lämpimämpi kuin keskimääräinen huhtikuu.

Koko vuodesta 2015 tulee globaalisti ennätyslämmin

Vihreällä piirretty vuosi 2015 on ylivoimaisesti mittaushistorian globaalisti lämpimin vuosi. Vuosien 1880-2015 lämpötila-anomaliat eli poikkeamat nollatasosta (1900-luvun keskiarvo) on merkitty diagrammiin kuukausittain laskettuna vuoden alusta. Tammikuun arvo on siis tammikuun globaali keskilämpötila verrattuna nollatasoon, helmikuun arvo on  tammi- ja helmikuun keskilämpötila verrattuna nollatasoon, maaliskuun arvo on tammi-, helmi- ja maaliskuun keskilämpötila verrattuna nollatasoon jne. Vihreällä viivalla on esitetty vuosi 2015. Punaisilla viivoilla on esitetty kuusi NOAA:n mukaan seuraavaksi lämpimintä vuotta järjestyksessä lueteltuina: 2014, 2010, 2013, 2005, 2009 ja 1998. Harmaat viivat edustavat mittaushistorian muita vuosia. Diagrammi kertoo hyvin siitä, kuinka vuosi 2015 on ”täysin omassa sarjassaan” jopa verrattuna viime vuoteen, joka oli tähän mennessä mittaushistorian globaalisti lämpimin vuosi. Tarkempi selostus tässä linkissä. Diagrammin lähde: NOAA.

Koko vuoden osalta tämä vuosi sijoittuu Suomen mittaushistorian kolmen lämpimimmän vuoden joukkoon. Suomen mittaushistorian seitsemän tähän mennessä lämpimintä vuotta järjestyksessä lueteltuina ovat 1938, 2014, 1989, 2011, 2000, 1934 ja 2013.

Vuosi 2015 tulee olemaan Maailman ilmatieteen järjestö WMO:n mukaan Euroopassa todennäköisesti mittaushistorian toiseksi lämpimin. Mikäli näin käy, Euroopan mittaushistorian kolme lämpimintä vuotta järjestyksessä lueteltuina ovat 2014, 2015 ja 2007. Euroopassa huomiota herättäviä asioita vuonna 2015 olivat WMO:n mukaan Espanjan ja Portugalin tavanomaista (vertailukautta 1981-2010) kylmempi talvi, Pohjois-Euroopan tavanomaista viileämpi kesä ja Irlannin jatkuva kylmyys. Muuten lähes koko Euroopassa oli tavanomaista lämpimämpää, varsinkin Itä-Euroopassa.

Tätä kirjoitettaessa joulukuun globaaleja tilastoja ei ole vielä julkaistu. Näyttää kuitenkin täysin selvältä, että koko vuodesta 2015 tulee globaalisti mittaushistorian lämpimin – vieläpä selvällä marginaalilla toiseksi lämpimimpään vuoteen 2014 verrattuna!

Syynä lämpimyyteen ovat ihmiskunnan tuottamien kasvihuonekaasujen aiheuttama ilmastonmuutos ja luontaisesti vaihteleva El Niño -ilmiö yhdessä, joskin ilmastonmuutoksen vaikutus on merkittävämpi.

Tämän vuoden El Niño kehittyi loppuvuodesta havaintohistorian voimakkaimmaimmaksi. Edellinen ennätys oli vuosilta 1997-1998. Viime vuosikymmeninä El Niño -ilmiöt ovat olleet aiempaa voimakkaampia, eikä tiedetä, onko ilmastonmuutoksella osuutta niiden voimistumiseen.

Tästä vuodesta näyttää muodostuvan El Niñon mukanaan tuoman kuivuuden myötä koko Indonesian mittaushistorian pahin metsäpalovuosi. Edellinen ennätys on El Niño -vuodelta 1997, jolloin metsää paloi Indonesiassa lähes miljoona hehtaaria, mikä aiheutti hiilidioksidipäästöjä enemmän kuin Ison-Britannian vuotuisten päästöjen verran. Lisäksi pienhiukkasten aiheuttamista hengitystieoireista kärsivät sadat tuhannet tai miljoonat ihmiset, joista kymmenet tuhannet saattoivat kuolla ennenaikaisesti tämän seurauksena. Toisaalta Kaliforniassa El Niñon on toivottu helpottavan jo neljättä vuotta peräkkäin jatkunutta ennätyksellistä kuivuutta.

Tällä vuosisadalla El Niño -ilmiöiden mukanaan tuomien ääri-ilmiöiden vaikutusten ennustetaan kaksinkertaistuvan ilmastonmuutoksen myötä. Ilmastonmuutos nimittäin voimistaa El Niño -ilmiöiden aiheuttamia sateisiin liittyviä sään ääri-ilmiöitä eli toisilla alueilla kuivuutta ja toisilla alueilla tulvia.

Uhkapeli ilmastolla -kirja tulossa kahdelta ilmastotiedon kirjoittajalta

Ilmastotiedossakin kirjoittaneet Janne M. Korhonen ja Rauli Partanen ovat koostaneet myöhemmin syksyllä julkaistavasta tuhdimmasta energia- ja ilmastoaiheisesta tietokirjastaan faktapohjaisen, ytimekkään ja helppolukuisen pamfletin nimellä

”Uhkapeli ilmastolla – vaarantaako ydinvoiman vastustus maailman tulevaisuuden?”

Tällä kirjallaan he haluavat tuoda vertaisarvioituihin lähteisiin ja kansainvälisten järjestöjen raportteihin perustuvaa tietoa eduskuntavaalien energia- ja ilmastokeskusteluun. Kirja on nyt ennakkotilattavissa hintaan 12,9 e toimitettuna.

Ennen 8.3.2015 tilatuista kirjoista kirjoittajat lupaavat jakaa toisen ilmaiskappaleen sopivalle taholle (linkki kampanjaan).

Kirjan yhteydessä he julkaisivat myös teemaan keskittyvän yhteisbloginsa osoitteessa:
http://uhkapeli-ilmastolla.net
Facebook: http://www.facebook.com/uhkapeliilmastolla
Twitter: @ilmastouhkapeli

Antarktiksella taas satelliittiajan laajin kuukausikohtainen merijää, globaalisti neljänneksi lämpimin heinäkuu mittaushistoriassa

Valkokulmapingviinejä (Pygoscelis papua) Cuverville-saarella. Kuvan © Klaas Köhne – Fotolia.com.

Antarktiksella neljäs peräkkäinen kuukausikohtainen merijään laajuusennätys

Viime kuussa eteläisellä pallonpuoliskolla (Antarktis, Etelämanner) saavutettiin heinäkuiden merijäätilastojen koko 36-vuotisen satelliittimittaushistorian (1979-2014) ennätys. Heinäkuussa 2014 eteläisen pallonpuoliskon merijään laajuus oli 17,40 miljoonaa neliökilometriä, mikä on 0,96 miljoonaa neliökilometriä eli 5,8 prosenttia pitkäaikaisen keskiarvon (1981-2010) yläpuolella.

Tämä oli laajin koskaan Antarktiksella heinäkuussa mitattu merijään laajuus. Aiempi heinäkuun 2010 ennätys ylittyi 207 000 neliökilometrillä. Samalla heinäkuu oli 19. peräkkäinen kuukausi, jolloin eteläisen pallonpuoliskon merijään laajuus oli selvästi yli pitkän aikavälin keskiarvon, ja neljäs peräkkäinen kuukausi, jolloin merijään laajuus ylitti kuukausikohtaisen ennätyksen. Kahdeksana viimeisimmästä 12 kuukaudesta eteläisellä pallonpuoliskolla on tehty jään laajuuden kuukausikohtainen ennätys. Heinäkuun merijään pinta-ala eteläisellä pallonpuoliskolla kasvaa hieman, keskimäärin 1,16 prosenttia vuosikymmenessä.

Antarktiksen merijään laajuus on säilynyt myös elokuun 2014 alkupuolella päiväkohtaisten ennätyslukemien tasolla, noin 1,19 miljoonaa neliökilometriä pitkäaikaisen keskiarvon yläpuolella. Näin siitä huolimatta, että ilman lämpötilat ovat olleet Rossinmeren ja läntisen Amundseninmeren alueella kahden viikon ajan jopa kahdeksan celsiusastetta tavanomaista korkeampia. Toukokuun puolivälistä elokuun puoliväliin useimmilla Antarktiksen merialueilla on ollut hieman tavanomaista lämpimämpää. Tämä näyttäisi tukevan sitä ajatusta, että vuoden 2014 ennätykselliset tai lähes ennätykselliset merijään laajuudet johtuvat pikemminkin tuulista ja meriolosuhteista eivätkä ilman lämpötiloista.

Selittääkö ilmastonmuutos Antarktiksen merijään pinta-alan lisääntymisen vai onko kyseessä luontainen vaihtelu?

Kaikkein suurimmat Antarktiksen merijään pinta-alat on mitattu vuosina 2012 ja 2013 (19,47 miljoonaa neliökilometriä 22.9.2013). Miksi merijään laajuus on kasvanut? Syyksi on mainittu Antarktiksen voimakas otsonikato ja sitä seuraavat ilman lämpötilojen aleneminen sekä tuulien muuttuminen. Stratosfäärin otsonikerros absorboi eli imee itseensä auringon lämpösäteilyä ja toimii siten kuin lämmittävä huopa. Otsoniaukon seurauksena Antarktiksen alue on voinut viilentyä, mikä lisää ja voimistaa tuulia maanpinnalla. Tämä puolestaan voi levittää merijäätä entistä laajemmalle alueelle, jolloin pinta-ala kasvaa. Pinta-alan lisäksi myös merijään määrä (tilavuus) näyttää lisääntyneen, mutta Antarktiksellakin mannerjään tilavuus on vähentynyt huolestuttavasti.

Myös uusien, vertaisarvioitujen, osin vielä painossa olevien tutkimusten mukaan keskeisenä syynä Antarktiksen merijään pinta-alan lisääntymiseen ovat epätavalliset tuulet, jotka sekä lisäävät jään muodostumista että levittävät jäätä entistä laajemmalle alueelle. Kumpanakin ennätysvuonna Amundseninmeren matalapainealueen laajuus ja voimakkuus ovat olleet poikkeuksellisia jään muodostumisjakson lopulla. Lisäksi meriveden lämpötila oli 1-2 celsiusastetta tavanomaista viileämpi jään reunan lähellä Amundsen-Bellingshausen alueella heinä-elokuussa 2013.

Pitkäaikaiseen jään laajenemistrendiin vaikuttanevat pysyvästi lisääntyneet länsituulet ja kelluvan jään alta ylös nouseva sulamisvesi, joka viilentää pintavettä. Sulamista puolestaan aiheuttavat muuttuneiden tuulten myötä entistä syvemmälle mantereen sisäosiin kulkeutuva lämmin merivesi ja länsituulten myötä entistä kauemmaksi ulospäin ja itään liikkuva merijää. Merijään muodostumisen lisääntymiseen johtaa sulamisvesistä aiheutuva meren kylmän pintakerroksen (lähellä jäätymispistettä olevaa vettä) paksuuntuminen ja leviäminen entistä laajemmalle alueelle Antarktiksen ympärillä.

Antarktiksen merijään pinta-ala on ilmeisesti vaihdellut melko paljon jo ennen satelliittimittauksia. Vanhoja satelliittikuvia tutkimalla on saatu selville, että eteläisen pallonpuoliskon talvisen merijäämaksimin aikaan syyskuussa 1964 merijään pinta-ala lienee ollut 19,7 ± 0,3 miljoonaa neliökilometriä, mikä ylittää satelliittiaikakauden laajuusennätykset vuosilta 2012 ja 2013. Elokuussa 1966 merijäätä puolestaan näyttää olleen vain 15,9 ± 0,3 miljoonaa neliökilometriä, mikä on paljon vähemmän kuin satelliittiaikakauden elokuun ennätysminimi vuodelta 1986. Siten Antarktiksen merijään vaihtelu voi olla paljon suurempaa kuin satelliittiaikakauden mittaukset näyttävät osoittavan. Vaikka nykyinen Antarktiksen merijään laajenemistrendi onkin tärkeä, pinta-ala ei kuitenkaan vielä näytä saavuttavan viime vuosisadan ennätyksiä. Mittausmenetelmässä ilmeisesti aiemmin olleen virheen takia satelliittimittaus saattaa myös liioitella Antarktiksen merijään pinta-alan kasvutrendiä pitkällä aikavälillä tarkasteltaessa.

Arktisella alueella mittaushistorian neljänneksi vähiten heinäkuista merijäätä

Pohjoisella pallonpuoliskolla (Arktis) merijään laajuus oli heinäkuussa 8,25 miljoonaa neliökilometriä, mikä on 1,45 miljoonaa neliökilometriä eli 15,0 prosenttia alle pitkän aikavälin (1981-2010) keskiarvon. Tämä oli mittaushistorian neljänneksi pienin heinäkuinen merijään pinta-ala. Vähemmän merijäätä on ollut heinäkuiden 2007, 2011 ja 2012 mittauksissa. Heinäkuun merijään laajuus pohjoisella pallonpuoliskolla pienenee keskimäärin 7,22 prosenttia vuosikymmenessä.

Arktiksen merijää sulaa Antarktiksen laajenemista nopeammin

Koko maapallolla oli heinäkuussa merijäätä keskimäärin 25,65 neliökilometriä, mikä on 1,8 prosenttia vähemmän kuin pitkäaikainen (1981-2010) keskiarvo. Samalla se on mittaushistorian 13. pienin heinäkuinen koko maapallon merijään pinta-ala. Laajimmillaan heinäkuinen merijään pinta-ala on ollut mittausten aloitusvuonna 1979 (27,30 miljoonaa neliökilometriä) ja pienimmillään vuonna 2011 (24,23 miljoonaa neliökilometriä). Keskimäärin globaali heinäkuinen merijään laajuus vähenee 1,95 prosenttia vuosikymmenessä.

Elokuun 2014 alkupuolella arktinen merijää on sulanut hieman hitaammin kuin keskimäärin tähän aikaan vuodesta. Elokuun puolivälissä pinta-ala oli sama kuin viime vuonna ja hieman suurempi kuin ennätysvuonna 2012, jolloin syyskuussa saavutettiin mittaushistorian pienin pinta-ala. Tänä vuonna uutta ennätysminimiä ei ole odotettavissa.

Heinäkuu 2014 maailmanlaajuisesti mittaushistorian neljänneksi lämpimin, meret kolmatta kuukautta peräkkäin mittaushistorian lämpimimpiä

Huhtikuu 2014 oli globaalisti yhtä lämmin kuin mittaushistorian lämpimin huhtikuu 2010. Toukokuu oli mittaushistorian lämpimin toukokuu ja kesäkuu mittaushistorian kuumin kesäkuu. Kolmen ennätyskuukauden jälkeen heinäkuussa palattiin hieman pienempiin anomalioihin (poikkeamiin tavanomaisesta), kun NOAA:n mukaan maa- ja merialueet yhdistettyinä heinäkuu oli 135-vuotisen mittaushistorian neljänneksi lämpimin, 0,64 celsiusastetta 1900-luvun keskiarvoa (15,8 astetta) lämpimämpi. Satelliittimittauksissa heinäkuu oli 36-vuotisen mittaushistorian neljänneksi tai viidenneksi lämpimin.

Norjassa heinäkuu oli kaikista kuukausista mittaushistorian (alkaen vuodesta 1900) lämpimin, 4,3 astetta pitkäaikaisen (1961-1990) heinäkuun keskiarvon yläpuolella. Aiempi ennätys (heinäkuu 1925, heinäkuu 1937 ja heinäkuu 1941) oli 1,0 astetta alempi. Suuri osa Keski-Norjaa oli 6-7 astetta tavanomaista lämpimämpi.

Kouvolassa ja Hattulassa tehtiin Suomen ennätys yhden mittausaseman helleputken pituudessa (26 peräkkäistä hellepäivää). Suomessa tehtiin useita muitakin lämpöennätyksiä. Esimerkiksi 38 peräkkäistä hellepäivää jossakin päin Suomea sivuaa aiempaa ennätystä vuodelta 1973.

Maa-alueet olivat heinäkuussa 2014 globaalisti mittaushistorian kymmenenneksi lämpimimmät, kun taas merialueet olivat mittaushistorian lämpimimmät (jaetulla ykkössijalla vuoden 2009 kanssa). Meret ovat olleet kolmena peräkkäisenä kuukautena mittaushistorian lämpimimpiä (lämpimin toukokuu, lämpimin kesäkuu, lämpimin heinäkuu).

Maa- ja merialueet yhdistettynä tammi-heinäkuun 2014 jakso on ollut mittaushistorian kolmanneksi lämpimin vastaava jakso (jaetulla kolmannella sijalla vuoden 2002 kanssa), 0,66 astetta 1900-luvun keskiarvoa (13,8 astetta) lämpimämpi.

Heinäkuun 2014 sään ääri-ilmiöistä voit lukea yhteenvedon tästä linkistä. Elokuun alussa (4.8.2014) Latviassa mitattiin ”maagiset” 100 fahrenheitastetta (37,8 celsiusastetta) ensimmäistä kertaa Baltian mittaushistoriassa ja Ruotsissa kärsittiin ”maan modernin historian pahimmasta metsäpalosta”.

Keskeisimmät lähteet ja lisätietoja

National Snow & Ice Data Center: Melting in the North, freezing in the South, July 17, 2014

NOAA National Climatic Data Center, State of the Climate: Global Analysis for July 2014, published online August 2014, retrieved on August 24, 2014

NOAA National Climatic Data Center, State of the Climate: Global Snow & Ice for July 2014, published online August 2014, retrieved on August 24, 2014

Reporting Climate Science: July Sea Ice – Antarctic High Vs Trend Decline in Arctic, August 7, 2014

Ilmastonmuutos ja metsät – uutta tutkimustietoa

Metsät reagoivat ilmastonmuutokseen eri alueilla eri tavoin. Joillakin alueilla ilmaston lämpeneminen mahdollistaa metsien leviämisen uusille alueille. Joillakin alueilla ilmaston lämpeneminen lisää puiden vedentarvetta ja samalla aiheuttaa kuivuutta, eli vähentää saatavilla olevan veden määrää. Tämä vähentää metsien kasvua. Ohessa on esitelty muutamia satunnaisesti valittuja uusia tutkimuksia ilmastonmuutoksen vaikutuksesta metsiin eri puolilla maapalloa.

Ihmiskunnan hiilidioksidipäästöistä alle puolet jää ilmakehään, koska sekä meriin että maa-alueille sitoutuu hiiltä ilmakehästä. Maa-alueiden hiilinielu on kaksinkertaistunut 1960-luvulta nykypäivään. Hiilinielun aiheuttajat ja sijainnit ovat vielä suhteellisen huonosti tiedossa. (Phillips ja Lewis)

Kun ihmiskunnan maankäyttö jätetään pois laskuista, loput maa-alueiden hiilinielusta näyttää olevan metsissä. Metsien hiilinielu on jakautunut eri puolille maapalloa. Merkittäviä hiilivirtoja menee pohjoisiin ja lauhkean vyöhykkeen metsiin sekä tropiikin koskemattomiin metsiin. Trooppisten koskemattomien metsien hiilinielu näyttää vähentyneen hieman viime aikoina. Maankäytöstä tulevat hiilipäästöt kumoavat trooppisten koskemattomien metsien hiilinielua, ja tropiikki näyttääkin olevan lähes hiilineutraali tässä mielessä. (Phillips ja Lewis)

Yingchun Liu ja muut ovat arvioineet lämpötilan, sademäärän ja metsien iän vaikutusta maanpinnan yläpuolella olevan biomassan tiheyteen. Tutkimuksessa oli mukana vanhoja metsiä 897 paikalta eri puolilta maapalloa. Tutkimuksessa selvisi, että suurin biomassan tiheys esiintyy keskileveysasteiden metsissä, joissa vuoden keskilämpötila on 8-10 celsiusastetta ja keskimääräinen vuotuinen sademäärä on 1000-2500 millimetriä. Biomassan tiheys on suurimmillaan, kun metsä on 450-500 vuotta vanha. Tämä on suurempi kuin aiemmissa tutkimuksissa, joissa arvio on ollut 100-200 vuotta. Suurin osa tutkimuksen metsistä oli 80-450 vuotta vanhoja, ja niissä hiiltä kertyi enemmän kuolleeseen biomassaan kuin elävään biomassaan.

Pohjois-Amerikka

Metsien kuolleisuuden on havaittu lisääntyneen maapallolla viime aikoina. Tätä ei ole voitu ennustaa nykyisillä kasvillisuusmalleilla. Tutkimusten mukaan kuolleisuuden lisääntyminen johtuu ilmaston ja kilpailun yhteisvaikutuksesta. Tällainen yhteisvaikutus ei ole mukana malleissa, koska yhteisvaikutuksia on vaikea arvioida ja lisäksi tarvitaan säännöllisiä havaintoja yksittäisistä puista pitkältä aikaväliltä.

Clark ja muut ovat arvioineet tekijöiden yhteisvaikutusta Kaakkois-Yhdysvalloissa 20 vuoden havaintomateriaalin perusteella. Heidän mukaansa tekijöiden yhteisvaikutus ohjaa metsien reagointia ilmastonmuutokseen, joten yhteisvaikutusten puuttuminen malleista johtaa epätarkkoihin ennusteisiin. Lisääntynyt kuivuus ei näytä vaikuttavan eniten niihin lajeihin, joiden kasvunopeus reagoi voimakkaimmin sademäärien muutoksiin, vaan niihin lajeihin, jotka ovat riippuvaisia paikallisen ympäristön resursseista. Tutkimuksen tulokset tukevat aiempia arvioita savannien lisääntymisestä Kaakkois-Yhdysvalloissa metsien kustannuksella.

Ueyama ja muut ovat mitanneet hiilidioksidivuota Alaskan sisäosissa sijaitsevassa mustakuusimetsässä vuosien 2003 ja 2011 välillä. Kyseisessä metsässä biomassan määrä ja ekosysteemin hengitys (ihmisen ja eläinten tapaan myös kasveilla on hengittämistä vastaavia toimintoja ja uloshengityksessä niilläkin vapautuu hiilidioksidia ilmakehään) olivat yhteydessä lämpötilaan siten, että lämpeneminen lisäsi sekä biomassan että hengityksen määrää.

Vuotuista hiilidioksiditasapainoa ohjasi kuitenkin lähinnä ekosysteemin hengitys eikä biomassan määrä. Tutkimuksen kattamalla aikavälillä metsä muuttui hiilinielusta hiilen lähteeksi keskiarvon ollessa lähellä nollaa. Ekosysteemin hengityksen lisääntyminen syksyllä oli liitettävissä alueella tapahtuneeseen voimakkaaseen lämpenemiseen syksyllä.

Girardin ja muut ovat selvitelleet kasvillisuuden ja ilmaston yhteyttä toisiinsa Pohjois-Amerikassa. Heidän tuloksiensa mukaan poikkeuksellisen monien mustakuusien kasvu alkoi hidastua 1900-luvun loppupuolella. Kasvun hidastuminen 1900-luvun lopulla on luonteeltaan erilainen kuin kasvun hidastumisjaksot 1800-luvulla. Tuolloin kasvun hidastuminen liittyi aina ilmaston viileään jaksoon. Viimeaikainen kasvun hidastuminen on kuitenkin tapahtunut hyvin lämpimän ilmastojakson aikana. Näyttää siltä, että ilmaston lämpeneminen saa kasvit tarvitsemaan enemmän vettä ja kun vettä ei ole enempää, kasvu hidastuu. Tutkijoiden mukaan myös merijään väheneminen arktisella alueella on vaikuttanut asiaan, koska merijään määrä vaikuttaa kosteusolosuhteisiin.

Keski-Amerikka

Feeley ja muut ovat tarkastelleet puulajien leviämistä korkeammalle vuoristoon Costa Ricassa ilmaston lämmetessä. Tutkimuksessa laskettiin puulajit vuosittain kymmeneltä hehtaarin kokoiselta koealalta, jotka sijaitsivat eri korkeuksilla. Korkeus vaihteli välillä 70-2800 metriä merenpinnasta. Tutkimuksen tuloksien mukaan koealoilla aiemmin matalalla kasvaneet puulajit lisääntyivät. Puulajien arvioitu siirtymisnopeus korkeammalle oli kuitenkin hiukan ennustettua hitaampaa.

Puulajien siirtymisen havaittiin johtuvan siitä, että korkeammalla elämään tottuneiden puulajien yksilöitä kuoli enemmän kuin matalalla elämään tottuneiden lajien yksilöitä. Tämä viittaa siihen, että monien trooppisten puulajien saattaa olla vaikea sopeutua tulevaan lämpimämpään ilmastoon. Sellaisten lajien tulevaisuus riippuu siitä, miten hyvin ne pystyvät siirtymään uusille alueille, joissa on niille sopivampi ilmasto. Yhä korkeammalle vuoristoon mentäessä maapinta-ala vähenee, joten tilaa eri puulajeille on vähemmän.

Eurooppa

Shuman ja muut ovat arvioineet hiilen kertymistä Venäjän metsiin. Tutkimuksen tuloksien mukaan metsiin kertyisi reilusti hiiltä maanpinnan yläpuolelle, jos metsien annettaisi vanheta 150-vuotiaiksi ennen puiden kaatamisen aloittamista. Tutkijoiden mielestä on kuitenkin epätodennäköistä, että metsät saisivat olla rauhassa niin kauan.

Pensaiden ja puiden odotetaan leviävän arktiselle tundralle ilmaston lämmetessä. Pohjois-Siperiassa tästä on toistaiseksi ollut melko vähän todisteita. Frost ja Epstein ovat tutkineet pensaiden ja puiden esiintymisen muutoksia 11 alueella Pohjois-Siperian tundralla. Tutkimuksessa vertailtiin 1960-luvun satelliittivalokuvia nykyisiin. Puiden ja pensaiden kattama alue lisääntyi yhdeksällä alueella. Leppien esiintymisalue lisääntyi Luoteis-Siperian viidellä tutkimusalueella noin 5-25 prosenttia. Taimyrin niemimaalla ja Pohjois-Siperian alangolla lehtikuusien esiintymisalueet lisääntyivät noin 3-7 prosenttia kolmella tutkimusalueella, mutta neljännellä alueella esiintymisalueet vähenivät ikiroudan sulamisen takia. Itä-Siperiassa yhdellä tutkimusalueella lepän ja männyn esiintymisalueet lisääntyivät noin kuusi prosenttia, mutta toisella tutkimusalueella ei tapahtunut huomattavaa muutosta.

Keskimääräinen kesälämpötila on noussut suurimmalla osalla tutkimusalueista 1960-luvun puoliväliin verrattaessa, mutta esiintymisalueiden laajeneminen ei ole ollut voimakkaasti yhteydessä lämpötilan muutokseen. Esiintymisalueiden laajeneminen oli voimakkaammin yhteydessä sademäärien muutokseen. Puut ja pensaat näyttävät siis olevan leviämässä Pohjois-Siperian tundralle. Leviämisnopeus vaihtelee kuitenkin huomattavasti alueittain. Huomattavia muutoksia saattaa tapahtua jo muutamassa vuosikymmenessä kosteilla pensasvoittoisilla alueilla, kuten Luoteis-Siperiassa. Muutokset tapahtuvat hitaammin mannermaisemmissa olosuhteissa Keski- ja Itä-Siperiassa.

Mazza ja Manetti ovat tutkineet mäntyihin kuuluvan pinjan kasvumuutoksia Italiassa Tyrrhenanmeren (välimeren alue Italian mannerosan, Sardinian ja Sisilian välissä) rannikolla. Tutkimuksien mukaan pinjojen kasvussa näkyi erityisesti merkitsevää hidastumista ja vähäisemmän kasvun ajanjaksoja. Kaksi 20 vuoden jaksoa alkaen 1920-luvulta ja 1970-luvulta olivat pinjojen kasvun kannalta huonoimmat. Voimakkaamman kasvun kausia sääteli eniten sademäärä. Sademäärän kasvu vaikutti monen vuoden ajalla maaperään imeytyneen kosteuden ansiosta.

Büntgen ja muut ovat selvitelleet männyn kasvua Espanjassa (kyseessä on sama mäntylaji kuin Suomessa kasvava). He mittasivat vuosirenkaiden leveyden 871 männystä 18 alueelta Keski-Espanjassa. Vuosirenkaiden leveyden vaihtelut ovat voimakkaasti yhteydessä vuorokauden lämpötilaeron (vuorokauden maksimi- ja minimilämpötilan erotus) muutokseen 1950-luvulta lähtien. Pohjois-Atlantin oskillaatio näkyy vaihteluna vuosirenkaiden leveydessä. Pitkällä aikavälillä mäntyjen kasvu hidastuu, mikä näyttää olevan yhteydessä Keski-Espanjan pitkäaikaiseen kuivumistrendiin, joka alkoi 1970-luvulla. Ilmastomallien simulaatioiden perusteella tämä muutos tulee jatkumaan koko kuluvan vuosisadan ajan, joten alueen ekologiassa on odotettavissa muutoksia.

Aasia

Hongyan Liu ja muut ovat selvitelleet metsien muutoksia Keski-Aasiassa ilmaston lämmetessä. Alueelta on toistaiseksi ollut melko vähän tietoa ilmaston vaikutuksesta metsiin. Tutkimuksen tuloksien mukaan vuodesta 1994 jatkunut puiden kasvun hidastuminen rajoittuu puolikuivilla alueilla kasvaviin metsiin. Puolikuivilla alueilla ilmaston lämpeneminen on voimistanut kasvien tarvetta saada vettä ja puiden kasvu on hidastunut veden puutteen takia. Vedenpuute on lisäksi pahentunut lisääntyvän kuivuuden takia. Myös tulipalot, kasvitaudit ja hyönteistuhot ovat lisääntyneet viime aikoina. Ilmaston lämpenemisen jatkuessa vedenpuutteen odotetaan lisääntyvän. Tämä saattaa johtaa Keski-Aasian puolikuivilla alueilla kasvavien metsien vähenemiseen.

Wu ja muut ovat tarkastelleet puiden kasvua Luoteis-Kiinassa Tianshanin vuoristossa. Kyseisellä alueella tärkeä puiden kasvua rajoittava tekijä on maaperän kosteus. Tutkimuksessa havaittiin puiden kasvun erojen eri vuosien välillä olevan yhteydessä huhtikuun lämpötilaan 1970-luvulta alkaen siten, että lämpimämpi huhtikuu aiheutti vähäisempää puiden kasvua. Näyttää siis siltä, että kevään lämpeneminen hidastaa puiden kasvua. Tutkijoiden mukaan tämä johtuu siitä, että lämpimämpi kevät kuivattaa maaperää, jolloin puut eivät saa tarpeeksi vettä ja kasvu hidastuu.

Australia

Rawal ja muut ovat tutkineet Australiassa kasvavien kuuden Eukalyptus-puulajin kasvun muutoksia ilmaston muuttuessa. Tutkimuksen puulajeista kolme oli lämpimistä ja kuivista metsistä sekä kolme viileistä ja kosteista metsistä. Lämpimissä ja kuivissa metsissä elävät lajit osoittautuivat kestävämmäksi korkeammille lämpötiloille ja kuivemmille olosuhteille kuin viileissä ja kosteissa metsissä elävät lajit. Ilmastonmuutoksen odotetaan muuttavan olosuhteet Australiassa lämpimämmiksi ja kuivemmiksi, joten viileissä ja kosteissa metsissä elävien lajien kasvu saattaa taantua ilmaston muuttuessa, kun taas lämpimien ja kuivien metsien lajit saattavat pystyä säilyttämään nykyisen kasvuvauhdin.

Lähteet:

Ulf Büntgen, Fernando Martínez-Peña, Jorge Aldea, Andreas Rigling, Erich M. Fischere, J. Julio Camarero, Michael J. Hayes, Vincent Fatton, Simon Egli, Declining pine growth in Central Spain coincides with increasing diurnal temperature range since the 1970s, Global and Planetary Change, Volume 107, August 2013, Pages 177–185, http://dx.doi.org/10.1016/j.gloplacha.2013.05.013. [tiivistelmä]

James S. Clark, David M. Bell, Matthew C. Kwit, Kai Zhu, Competition-interaction landscapes for the joint response of forests to climate change, Global Change Biology, DOI: 10.1111/gcb.12425. [tiivistelmä]

Kenneth J. Feeley, Johanna Hurtado, Sassan Saatchi, Miles R. Silman, David B. Clark, Compositional shifts in Costa Rican forests due to climate-driven species migrations, Global Change Biology, Volume 19, Issue 11, pages 3472–3480, November 2013, DOI: 10.1111/gcb.12300. [tiivistelmä]

Gerald V. Frost, Howard E. Epstein, Tall shrub and tree expansion in Siberian tundra ecotones since the 1960s, Global Change Biology, DOI: 10.1111/gcb.12406. [tiivistelmä]

Martin P. Girardin, Xiao Jing Guo, Rogier De Jong, Christophe Kinnard, Pierre Bernier, Frédéric Raulier, Unusual forest growth decline in boreal North America covaries with the retreat of Arctic sea ice, Global Change Biology, DOI: 10.1111/gcb.12400. [tiivistelmä]

Hongyan Liu, A. Park Williams, Craig D. Allen, Dali Guo, Xiuchen Wu, Oleg A. Anenkhonov, Eryuan Liang, Denis V. Sandanov, Yi Yin, Zhaohuan Qi, Natalya K. Badmaeva, Global Change Biology, Volume 19, Issue 8, pages 2500–2510, August 2013, DOI: 10.1111/gcb.12217. [tiivistelmä]

Yingchun Liu, Guirui Yu, Qiufeng Wang, Yangjian Zhang, How temperature, precipitation and stand age control the biomass carbon density of global mature forests, Global Ecology and Biogeography, DOI: 10.1111/geb.12113. [tiivistelmä]

Gianluigi Mazza, Maria Chiara Manetti, Growth rate and climate responses of Pinus pinea L. in Italian coastal stands over the last century, Climatic Change, September 2013, DOI: 10.1007/s10584-013-0933-y. [tiivistelmä]

Oliver L. Phillips, Simon L. Lewis, Evaluating the Tropical Forest Carbon Sink, Global Change Biology, 2013, DOI: 10.1111/gcb.12423. [tiivistelmä]

Deepa S. Rawal, Sabine Kasel, Marie R. Keatley, Cristina Aponte, Craig R. Nitschke, Environmental effects on growth phenology of co-occurring Eucalyptus species, International Journal of Biometeorology, October 2013, DOI: 10.1007/s00484-013-0756-6. [tiivistelmä]

Jacquelyn K Shuman et al 2013, Assessment of carbon stores in tree biomass for two management scenarios in Russia, Environ. Res. Lett. 8 045019 doi:10.1088/1748-9326/8/4/045019. [tiivistelmä, koko artikkeli]

Masahito Ueyama, Hiroki Iwata, Yoshinobu Harazono, Autumn warming reduces the CO2 sink of a black spruce forest in interior Alaska based on a nine-year eddy covariance measurement, Global Change Biology, 2013, DOI: 10.1111/gcb.12434. [tiivistelmä]

Xiuchen Wu et al 2013, Prolonged limitation of tree growth due to warmer spring in semi-arid mountain forests of Tianshan, northwest China, Environ. Res. Lett. 8 024016 doi:10.1088/1748-9326/8/2/024016. [tiivistelmä, koko artikkeli]

Ilmastonmuutos lisännyt korkeita lämpötiloja ja helleaaltoja

Viime viikolla  julkaistun tutkimuksen mukaan korkeat lämpötilat ovat yleistyneet sekä nousseet ja minimilämpötilat taas paikoin kylmentyneet viimeisimmän 15 vuoden aikana. Kuumien äärilämpötilojen kohdalla trendi on kuitenkin jyrkempi. Ainakaan maksimilämpötiloissa väitettyä maapallon lämpenemisen hidastumista ei näy lainkaan. Globaalissa tarkastelussa ei myöskään nähdä sitä, että joillakin alueilla ja tiettyinä vuodenaikoina keskilämpötilatkin ovat selvästi nousseet. Yleisestä lämpenemisen hidastumisesta tai pysähtymisestä ei siis voida puhua. Sitä paitsi juuri lisääntyneet korkeat lämpötilat aiheuttavat ilmastonmuutoksen haitallisimmat seuraukset.

© Mathias Rosenthal – Fotolia.com

Nature Climate Change –julkaisun mukaan kuumat äärilämpötilat ovat lisääntyneet maapallolla vuodesta 1979 vuoteen 2012, joka on toistaiseksi viimeisin tarkastettujen säätilastojen vuosi. Vaikka viimeisimpien 15 vuoden aikana maapallon keskimääräinen lämpötila ei ehkä olekaan kohonnut yhtä nopeasti kuin aiemmin (tosin toisenlaisiakin laskelmia on olemassa), kuumat äärilämpötilat ovat jatkaneet yleistymistään.

Tutkimuksessa maapallon maa-alueet jaettiin osiin (hilaruutuihin) ja katsottiin kahdesta eri lämpötilasarjasta (ERA-Interim ja HadEX2), kuinka monella alueella (hilaruudulla) esiintyi kuumia äärilämpötiloja vuoden aikana vähintään 10 ylimääräisenä päivänä (ExD10) verrattuna kyseisen alueen pitkän aikavälin (32 vuotta, 1979-2010) keskiarvoon (ExDref). ExD10 tarkoittaa siis sitä, että alueella vuoden aikana esiintyvien kuumien päivien määrä on ExDref + 10. Vastaavalla tavalla määritettiin 30 ylimääräisen kuuman päivän (ExD30) ja 50 ylimääräisen kuuman päivän (ExD50) tapaukset. Kuumaksi äärilämpötilaksi määriteltiin ne lämpötilat, jotka kuuluvat kyseisen alueen lämpötilavaihtelun kuumimpaan kymmeneen prosenttiin. Tutkimuksessa selvitettiin muutosta vuoden 1997 jälkeen eli aikana, jolloin ilmastoskeptikkojen mukaan maapallo ei ole enää lämmennyt.

Tutkimuksen mukaan joinakin vuosina on erityisen paljon kuumia lämpötiloja, mikä johtuu luonnollisesta vaihtelusta. Esimerkiksi El Niño –vuosina (1982-1983 ja 1997-1998) on ollut huomattavasti tavanomaista enemmän alueita, joilla on havaittu paljon kuumia päiviä. Tämä on luonnollista, koska El Niño kohottaa globaaleja lämpötiloja. Kuitenkin molemmissa lämpötilasarjoissa näkyi selvästi myös ilmastonmuutoksen aiheuttama korkeiden äärilämpötilojen sekä helleaaltojen kasvava trendi useilla alueilla.

Vuosina 1997-2012 lisääntyi sekä ExD10-, ExD30- että ExD50-alueiden määrä (suhteessa keskiarvoon 1979-2010). Selvästi voimakkain trendi on ExD50-alueiden kohdalla. Kaikkein äärimmäisin tilanne, kuumat äärilämpötilat vähintään 50 ylimääräisenä päivänä verrattuna pitkän aikavälin keskiarvoon, yleistyi siis eniten. Tällaisten alueiden määrä moninkertaistui lämpenemisen väitetyn pysähtymisjakson aikana.

Molemmissa toisistaan enimmäkseen erillisissä lämpötilasarjoissa tulos on hyvin samanlainen. Koska maapallon lämpenemisen väitetty pysähtymisjakso on lyhyt (1997-2012, siis 15 vuotta), trendien tilastollisen merkitsevyyden testaaminen ei ole kovin mielekästä. ERA-Interim –lämpötilasarjassa tulos kuitenkin on merkitsevä viiden prosentin tasolla (Mann-Kendall –testi), mikä tarkoittaa sitä, että sen sattumalta syntymisen todennäköisyys on alle viisi prosenttia.

Erityisen korkeiksi äärilämpötiloiksi tutkimuksessa määriteltiin ne lämpötilat, jotka ylittävät 95. persentiilin eli joiden alapuolelle jakaumassa jää 95 % tapauksista. Useimmilla maapallon alueilla erityisen korkeat lämpötilat ovat nousseet sekä keväällä, kesällä että syksyllä. Kaikkina näinä kolmena vuodenaikana korkeat äärilämpötilat ovat nousseet osissa Eurooppaa, Etelä-Amerikkaa ja Itä-Yhdysvaltoja jopa yli 1,5 celsiusastetta vuosikymmentä kohden aikavälillä 1997-2012. Suomessa erityisen korkeat äärilämpötilat ovat nousseet lähinnä keväällä (maalis-toukokuun jaksolla).

Sen sijaan monilla alueilla talvilämpötilat ovat laskeneet. Suuressa osassa Suomea, Venäjää, Kanadaa ja Itä-Yhdysvaltoja talven erityisen korkeat äärilämpötilat ovat alentuneet jopa yli 1,5 celsiusastetta vuosikymmentä kohden aikavälillä 1997-2012. Osissa Lounais-Yhdysvaltoja, Afrikkaa ja Etelä-Amerikkaa talven erityisen korkeat äärilämpötilat ovat puolestaan nousseet vastaavalla astemäärällä.

Aiemmassa tutkimuksessa on todettu tietyillä alueilla tapahtuneen talvilämpötilojen alentumisen olevan tärkein syy siihen, ettei maapallon keskilämpötila näytä voimakkaasti nousseen vuoden 1998 jälkeen. Keskilämpötilan nousun hidastumisen syyksi on esitetty myös esimerkiksi ilmaston sisäistä vaihtelua, lämmön sitoutumista syvälle meriin, auringon aktiivisuuden heikentymistä, stratosfäärin vesihöyryn lisääntymistä, otsonia tuhoavien päästöjen vähentymistä, ENSO-värähtelyn siirtymistä entistä voimakkaammin La Niña –vaiheisiin El Niñon sijaan ja tulivuorenpurkausten sarjaa (17 melko pientä tulivuorenpurkausta vuoden 2000 jälkeen).

Syyt siihen, miksi maksimilämpötilat ovat kohonneet maa-alueilla koko maapallon keskilämpötiloja enemmän, eivät kuitenkaan ole täysin selvät. Maksimilämpötilojen nousuun on voinut vaikuttaa esimerkiksi tiettyjen alueiden (lähinnä keskileveyksillä) kuivuus. Kuivuus ja helle näyttävät kulkevan käsi kädessä. Kuivasta maasta ei nouse kosteutta, joka alentaisi ympäröivän ilman lämpötilaa. Tästä voi seurata kuivumisen ja lämpenemisen kierre samaan tapaan kuin tapahtui Yhdysvaltojen historiallisessa kuivuudessa vuonna 2012.

Suuressa osassa Etelä-Amerikkaa, Eurooppaa, arktista aluetta ja Grönlantia koko vuoden erityisen korkeat äärilämpötilat ovat nousseet jopa yli 1,5 celsiusastetta vuosikymmentä kohden aikavälillä 1997-2012, kun taas suurimmassa osassa Yhdysvaltoja nousua on tapahtunut 0,5-1 celsiusastetta. Mielenkiintoista on myös se, että minimilämpötilat ovat muuttuneet entistäkin kylmemmiksi, vaikkakaan minilämpötilojen kylmenemisessä ei ole yhtä voimakasta trendiä kuin maksimilämpötilojen kuumenemisessa.

Viime vuosien helleaaltojen (Venäjä 2010, Texas 2011, Australia 2012) analyysit osoittavat, että kaikissa näissä ilmastonmuutos lisäsi niiden syntytodennäköisyyttä. Ilmastonmuutosta ei voi suoraan sanoa näiden helleaaltojen aiheuttajaksi, mutta ilmastonmuutos on selkeästi lisännyt niiden syntyedellytyksiä. Monet sään ääri-ilmiöt johtuvat ainakin osittain ilmastonmuutoksesta. Kalliita sääkatastrofeja on ollut paljon.

Vaikka tämä tutkimusaineisto päättyykin vuoden 2012 loppuun, ennätyshelteiden voidaan todeta jatkuneen sen jälkeenkin. Maksimilämpötilojen ennätyksiä rikottiin Alaskassa ja Siperiassa kesällä 2013. Australiassa oli historian kuumin vuosi, kevät, kesä, kuukausi, viikko ja päivä. Myös vuosi 2014 alkoi helleaalloilla Australiassa, Argentiinassa ja Brasiliassa. Länsi-Euroopassakin on ollut ainakin lähes ennätyslämmintä.

Jos maapallon lämpeneminen on hidastunut viimeisimmän 15 vuoden aikana, se ei kuitenkaan ole mikään yksiselitteinen asia. Ainakaan maksimilämpötiloissa tällaista lämpenemisen hidastumista ei näy lainkaan. Globaalissa tarkastelussa ei myöskään nähdä sitä, että joillakin alueilla ja tiettyinä vuodenaikoina keskilämpötilatkin ovat selvästi nousseet. Yleisestä lämpenemisen hidastumisesta tai pysähtymisestä ei siis voida puhua.

Sitä paitsi juuri korkeat lämpötilat ovat ilmastonmuutoksessa erittäin ratkaiseva tekijä. Kuumat lämpötilat heikentävät satoa, lisäävät energiankäyttöä (viilennystarve) ja ovat esimerkiksi Yhdysvalloissa tärkein säähän liittyvä kuolleisuutta lisäävä tekijä. Venäjän helleaalto vuonna 2010 aiheutti yli 50 000 ennenaikaista kuolemaa ja pakotti Venäjän kieltämään viljanviennin kuivuuden takia yli vuoden ajaksi.

Maapallon lämpenemisen jatkumista todistavat myös arktisen merijään sulaminen, merenpinnan nousu, merien lämpösisällön kasvaminen sekä viime vuosikymmenen aikana tapahtunut päivän maksimilämpötilojen ja yön maksimilämpötilojen nousu. Victorian osavaltiossa Australiassa korkeiden lämpötilojen todennäköisyys on viisinkertaistunut.

Jos ilmasto ei muuttuisi, uusia lämpö- ja kylmyysennätyksiä pitäisi havaintohistorian pidentyessä tulla yhä harvemmin ja uusia lämpö- sekä kylmyysennätyksiä pitäisi tulla likimain yhtä paljon. Kun tarkastellaan Yhdysvaltojen päivittäisten lämpöennätysten suhdetta vuosikymmenittäin, havaitaan lämpöennätysten määrän suhteessa kylmyysennätyksiin lisääntyvän. Vielä 1950-luvulla lämpö- ja kylmyysennätysten suhde oli 1,09 : 1, 1960-luvulla 0,77 : 1, 1970-luvulla 0,78 : 1, 1980-luvulla 1,14 : 1, 1990-luvulla 1,36 : 1 ja 2000-luvulla jo 2,04 : 1. Ennätyskuumat kuukaudet ovat lisääntyneet globaalisti.

Maailman ilmatieteen järjestö (WMO) kertoo julkaisevansa maaliskuussa raportin, jonka mukaan ilmastonmuutos on lisännyt voimakkaiden helleaaltojen todennäköisyyttä 500 prosentilla.

Lähteet

Brian Kahn: Climate Central, Climate Change Is Increasing Extreme Heat Globally, Published online February 26th, 2014

Joe Romm: Climate Progress, Nature Stunner – As Climate Change Speeds Up, The Number Of Extremely Hot Days Is Soaring, Joe Romm, February 26, 2014

Sonia I. Seneviratne, Brigitte Mueller, and Lisa V. Alexander: Nature Climate Change, Volume: 4, Pages: 161–163, Year published: 2014, doi:10.1038/nclimate2145, Published online 26 February 2014 

Aiemmat kirjoituksemme samasta aihepiiristä

Ilmastonmuutoksesta johtuvat lämpöennätykset yleistyneet

”Maapallon ilmasto on viilentynyt koko elämäni ajan”

Jatkuiko maapallon lämpeneminen vuosina 1998-2013 jopa voimakkaammin kuin 1979-1997?

Vuosi 2013 globaalisti mittaushistorian 2.-9. lämpimin

Mittaushistorian lämpimin vuosikymmen kaikissa maanosissa

Ilmaston lämpeneminen jatkuu ennusteiden mukaisesti

Ilmaston lämpeneminen ei ole pysähtynyt

Uudet tutkimukset paljastavat odotettua voimakkaamman ilmastonmuutoksen

Ilmastonmuutos uhkaa merikilpikonnia ja monia muitakin lajeja

Merikilpikonnat ovat uineet valtamerissä yli 150 miljoonaa vuotta ja selvinneet lukuisista ilmastonmuutoksista. Silti ihmisen aiheuttama nopea ilmastonmuutos voi johtaa niiden tuhoutumiseen.

Kilpikonnan munintapaikka Kalamakin rannalla Zakinthoksella. © Jari Kolehmainen

Globaalisti vuosi 2013 oli mittaushistorian toiseksi, neljänneksi tai kuudenneksi lämpimin. Australiassa viime vuosi oli mittaushistorian kuumin ja tämäkin vuosi alkoi helleaalloilla. Miten eläimet selviytyvät ja voivatko ne sopeutua ilmastonmuutokseen?

Historiallisesti kilpikonnia oli kaikkialla. Niitä oli Karibialla niin runsaasti Kolumbuksen purjehtiessa Amerikkaan, että kertomusten mukaan hänen miehistönsä valitti unen puutetta, joka johtui jatkuvasta laivan törmäilystä merikilpikonniin yöaikaan.

Nykyään merikilpikonnat ovat uhattuina monella tavalla. Nopea ilmastonmuutos tällä vuosisadalla voi sinetöidä niiden kohtalon kertaheitolla.

Viime vuosisadalla kaikkien seitsemän lajin populaatiot vähentyivät jo dramaattisesti. Kilpikonnien pyydystäminen (ruoka, öljy, nahka, kilpi), munien kerääminen, veneily (kilpivauriot, haavat, kuolemat), vahingossa tapahtuva tappaminen kalastuksen yhteydessä, muovijäte, kemiallinen saastuminen, maataloudesta ja jätevesistä tulevat ravinteet, valosaaste ja pesimäalueiden häviäminen rannikkoalueiden muuttuessa ovat kaikki vaikuttaneet haitallisesti.

Caretta caretta -valekarettikilpikonna vapaana Välimeressä. © Jari Kolehmainen

Valosaaste on kilpikonnille haitallinen siksi, että ne suunnistavat taivaan valoisuuden avulla. Veden heijastavan vaikutuksen vuoksi ilma nimittäin on varsinkin kuutamolla meren päällä kirkkaampaa kuin muualla. Valohakuisuuskäyttäytymisen avulla esimerkiksi munista kuoriutuneet poikaset osaavat ryömiä merta kohti. Jo kilpikonnien pesimärannan lähellä sijaitsevalle lentokentälle laskeutuvan suihkukoneen valot voivat sekoittaa kilpikonnien suuntavaiston. Siksi esimerkiksi Kreikkaan kuuluvalla Zakinthoksen saarella ei yleensä sallita yölentoja.

Muovit ja muu jäte ovat kilpikonnille vaarallisia, koska ne syövät melkein mitä tahansa. Kilpikonnan elimistö ei kuitenkaan pysty hajottamaan muovia, vaan muovi voi aiheuttaa esimerkiksi suolistotukoksen.

Kemikaalit voivat muuttaa kilpikonnien immuunijärjestelmää ja altistaa ne siten patogeeneille eli taudinaiheuttajille, esimerkiksi fibropapillooma-kasvaimia aiheuttavalle herpesviruksen kaltaiselle Fibropapilloma-virukselle.

Kalastus vaikuttaa kilpikonniin suoraan, kun osa yksilöitä jää kiinni esimerkiksi verkkoihin ja trooleihin. Kilpikonnat voivat myös niellä kalastuskoukkuja. Kalastuksella on myös välillinen vaikutus, koska ravintoketjut muuttuvat.

Kun tähän kaikkeen lisätään vielä ilmastonmuutos, merikilpikonnien tulevaisuus ei näytä hyvältä. Ilmastonmuutos lisää sään ääri-ilmiöitä ja nostaa merenpintaa, jolloin kilpikonnien munintapaikat saattavat tuhoutua. Meret lämpenevät, mikä voi edistää fibropapillooman leviämistä. Myös merivirrat voivat muuttua. Kaiken lisäksi nykyinen ilmastonmuutos etenee nopeammin kuin historialliset ilmastonmuutokset, ja siksi kilpikonnien voi olla hyvin vaikea sopeutua.

Kilpikonnien munintapaikkoja Kyproksella. © Jari Kolehmainen

Lämpötila ohjaa jopa merikilpikonnien sukupuolen määräytymistä. Se ei määräydy geneettisten tekijöiden (esimerkiksi X- ja Y-kromosomit) avulla, vaan kilpikonnilla on alligaattorien ja joidenkin muiden matelijoiden tapaan ns. fenotyyppinen sukupuolen määräytyminen. Sukupuoli määräytyy sen mukaan, kuinka lämpimässä munat kehittyvät. Kuumemmissa munintapaikoissa syntyy naaraita, kun taas viileämmät munintapaikat tuottavat koiraita. Joillakin muilla lajeilla lämpötila vaikuttaa sukupuoleen juuri päinvastaisella tavalla. Ilmaston lämpeneminen lämmittää myös rantoja ja tekee kilpikonnien munintapaikoista kuumempia. Kuumemmat munintapaikat tuottavat enemmän naaraita, ja lopulta ei ehkä ole jäljellä lainkaan koiraita.

Mariana Fuentes James Cookin yliopistosta tutki merikilpikonnia, jotka pesivät Ison Valliriutan alueella olevilla saarilla. Hän totesi, että nämä rannat todennäköisesti tuottavat yksinomaan naarasjälkeläisiä vuoteen 2070 mennessä. Samanlaisia arvioita on olemassa Länsi-Australian valekarettikilpikonnista ja Australian Pohjoisterritorion bastardikilpikonnista.

Eivätkö kilpikonnat voi kaivaa munimispaikkaa syvemmälle, jossa on viileämpää? Eivätkö kilpikonnat voi muuttaa viileämmille rannoilla tai munia talvella? Nämä ovat tärkeitä kysymyksiä. Onkin pohdittu paljon sitä, pystyvätkö kilpikonnat muuttamaan käyttäytymistään munien lämpenemisen torjumiseksi. Näitä teorioita on vaikea testata, koska merikilpikonnat ovat hyvin pitkäikäisiä. Joihinkin mahdollisiin käyttäytymismuutoksiin liittyy myös riskitekijöitä.

Voisivatko kilpikonnat kaivaa syvemmälle? Ainakin pienten kilpikonnien lyhyet etujalat voivat olla fyysinen este syvien pesien kaivamiseen. Syvemmälle kaivaminen myös kestää kauemmin. Rannat ovat riskialttiita paikkoja merikilpikonnille. Niiden elimistö voi ylikuumentua tai krokotiili tai jokin muu peto voi syödä ne.

Voisivatko kilpikonnat muuttaa uusille alueille? Naaraskilpikonnat palaavat munimaan samalle rannalle, jossa ne ovat itse kehittyneet. Muuttoa tapahtuu vain silloin, jos naaras tekee suunnistusvirheen. Onkin epätodennäköistä, että tämä takaisi riittävän suuren muuttoliikkeen viileämmille vesille. Joskus naaraskilpikonnat munivat täysin sopimattomiin paikkoihin, esimerkiksi veteen, joten täytyy suhtautua hieman skeptisesti kilpikonnien kykyyn valita muninnan kannalta parhaat mahdolliset paikat.

Voisiko munimisaika muuttua? Jonkin verran näyttöä pesimisaikojen muutoksista on jo olemassa. Lämpenevät valtameret voivat toimia avainärsykkeenä, joka laukaisee munimiskäyttäytymisen eri aikaan vuodesta kuin ennen. Jää kuitenkin nähtäväksi, onko tämä vuodenaikarytmin muuttuminen lopulta hyvä asia vai ei.

Kilpikonnilla on elinympäristössään tärkeä merkitys, joka vaikuttaa moniin muihinkin lajeihin. Merikilpikonnista toiset lajit ovat lihansyöjiä ja toiset kasvinsyöjiä. Ne säätelevät merkittävästi esimerkiksi levien ja matalassa vedessä kasvavien kasvien määrää ja lajisuhteita. Merikilpikonnien katoaminen olisikin menetys sekä ihmisten että ympäristön kannalta.

Lähteet

ARCHELON – Sea Turtle Protection Society of Greece

IUCN Marine Turtle Specialist Group

The Turtle Hospital

Tim Dempster, Ella Kelly ja Tim Jessop: Sea turtles will feel the heat from climate change, The Conversation 30.1.2014

Kirjoituksia muiden lajien sopeutumisesta ilmastonmuutokseen

Suomi lämpenee – kumpi sukupuoli kärsii enemmän?

Ilmastonmuutos lajien sukupuuton aiheuttajana

Ilmaston lämpeneminen vähentää kalojen uintikykyä

Arktisten alueiden lajit vaikeuksissa, korallien ja muiden merieläinten vaihtoehdot, ilmastonmuutos ei ehkä ollutkaan syynä kultakonnan sukupuuttoon

Korallit leviävät Japanissa pohjoista kohti hurjaa vauhtia

Itä-Karibian koralliriutat ovat katoamassa

Jääkarhun tulevaisuus on jään varassa

Britanniassa kevät tulee nykyisin keskimäärin 11 päivää entistä aiemmin

Valkopyrstöriekon vaikeudet ja suippopyrstösirkkusen surkeudet

Valaiden ulosteet tärkeitä ilmastonmuutoksen estäjiä?

Kysy ilmastonmuutoksesta: Miten ilmastonmuutos vaikuttaa saimaannorppaan? (ks. alin kysymys)

Juha ”Norppa” Taskinen vieraili Kouvolan Lyseossa

Ilmastonmuutos vaikutti hyvin todennäköisesti Australian ennätyslämpimään viime vuoteen – tammikuu 2014 samalla linjalla

Australiassa koettiin viime vuonna historian kuumimmat kalenterivuosi, 12 kuukauden jakso, kevät, kesä, kuukausi, viikko ja päivä. Tällä viikolla julkaistujen tietojen mukaan myös tammikuussa 2014 nähtiin yksi historian merkittävimmistä helleaalloista. Australian helleaallot ovatkin uuden tutkimuksen mukaan tulleet entistä pitemmiksi ja kuumemmiksi. Ajanjaksolla 2001-2014 lämpötila saavutti 45 astetta vähintään yhdellä Victorian osavaltion sääasemista keskimäärin 1,5 päivänä vuodessa eli viisinkertaisesti vertailukauteen (1957-2000) nähden. Ilman ihmiskunnan aiheuttaman ilmastonmuutoksen vaikutusta tällaiset helleaallot olisivat ilmastomallien mukaan erittäin epätodennäköisiä. Näiden helleaaltojen on todettu vaikuttavan myös kuolleisuuteen lähes kaikissa ikäryhmissä.

Australian vuosien keskilämpötilojen poikkeamat vertailukaudesta 1911-1940. Havainnot mustalla katkoviivalla, pelkät luontaiset tekijät (ei ihmiskunnan vaikutusta) sisältävät mallisimulaatiot vihreällä viivalla ja sekä luontaiset tekijät että ihmiskunnan vaikutuksen sisältävät mallisimulaatiot punaisella viivalla. Harmaa varjostus osoittaa yhdeksän globaalin ilmastomallin antamien arvojen vaihtelua. Diagrammin ovat piirtäneet professori David Karoly ja tutkija Sophie Lewis Melbournen yliopistosta. Kuva julkaistaan Sophie Lewisin luvalla. Lähde: The Conversation, Australia’s hottest year was no freak event – humans caused it, 6.1.2014.

Vuosi 2013 oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian 2.-9. lämpimin. Maailman ilmatieteen järjestö WMO vahvisti tällä viikolla vuoden mittaushistorian kuudenneksi lämpimimmäksi. Australiassa viime vuosi oli koko mittaushistorian kuumin.

Eteläisen pallonpuoliskon kesä 2012-2013 oli Australiassa 1,11 astetta yli vertailukautensa keskiarvon. Tammikuu oli 1,76 astetta yli pitkäaikaisen keskiarvonsa ja kuumin Australiassa mitattu tammikuu. Tammikuussa koettiin myös Australian kaikkien aikojen kuumin päivä, kun 7.1.2013 päivän maksimilämpötilojen valtakunnallinen keskiarvo oli 40,3 astetta.

Valtakunnallinen lämpötilojen keskiarvo ylitti 39 astetta seitsemänä peräkkäisenä päivänä (2.-8.1.2013), mikä on uusi ennätys. Kaikkein kuuminta oli Moombassa, jossa mitattiin kuumimmaksi lämpötilaksi 49,6 astetta. Ihmiskunnan vaikutus on tutkimuksen mukaan kasvattanut näin lämpimän kesän todennäköisyyden (90 prosentin luotettavuudella) viisinkertaiseksi.

Mittaushistorian kuumin talvipäivä koettiin 31.8.2013. Elokuussa Australiassa saavutettiin mittaushistorian kuumin 12 kuukauden jakso. Tutkimuksen mukaan ihmiskunta lisäsi näin kuuman 12 kuukauden syntytodennäköisyyden satakertaiseksi verrattuna luonnolliseen tilanteeseen ilman ihmistä.

Myös eteläisen pallonpuoliskon kevät 2013 oli Australiassa mittaushistorian kuumin, 1,57 astetta yli vertailukauden keskiarvon. Syyskuun lämpötila ylitti vertailukauden syyskuiden keskilämpötilan 2,75 asteella, mikä on mittaushistorian suurin minkään kuukauden lämpötila-anomalia eli poikkeama tavanomaisesta.

Kymmenen vuoden 2004-2013 keskilämpötila Australian maa-alueilla oli 0,50 astetta yli kymmenvuotiskausien keskiarvon ja ylsi mittaushistorian jaetulle ensimmäiselle sijalle. Saman kymmenvuotiskauden merialueiden lämpötila oli myös mittaushistorian kuumin.

Mittaushistorian kuumimpia olivat myös vuoden 2013 tammi- ja helmikuiden meren lämpötilojen anomaliat verrattuna vastaavien kuukausien pitkän aikavälin keskiarvoihin. Koko vuoden 2013 meriveden lämpötilat ylittivät pitkäaikaisen keskiarvon 0,51 asteella, mikä on mittaushistorian kolmanneksi korkein anomalian arvo. Australian eteläisillä merialueilla tammi-marraskuun 2013 lämpötilat ylittivät vertailujakson keskiarvon 0,59 asteella ja mittaushistorian aiemman (vuonna 1999 mitatun) vuosiennätyksen 0,03 asteella.

Vuoden 1910 jälkeen Australiassa maa-alueet ovat lämmenneet noin asteella, samoin merialueet. Pääosa lämpenemisestä on tapahtunut vuoden 1950 jälkeen.

Tohtori David Jones Australian ilmastokeskuksesta sanoo, että Australian lämpenemistrendi on hyvin selvä. Selvintä lämpeneminen on Australian sisäosissa, kun taas rannikkoalueilla meret hieman hidastavat lämpenemistä. Jonesin mukaan pitkän aikavälin keskiarvoa viileämmät vuodet ovatkin jatkossakin epätodennäköisiä, ellei voimakasta La Niña –ilmiötä kehity. Vuodesta 2014 odotetaan jälleen lämmintä, ei kuitenkaan ennätyksellistä.

Australian vuosien keskilämpötilojen poikkeamien (suhteessa vertailukauteen 1911-1940) todennäköisyydet vuosina 2006-2020 mallisimulaatioissa pelkkien luontaisten tekijöiden vaikuttaessa (vihreä) ja sekä luontaiset tekijät että ihmiskunnan vaikutus huomioon otettuina (punainen). Pystyakselilla on esitetty todennäköisyystiheys. Esimerkiksi luontaisesti vaikuttavilla tekijöillä se on kohdassa 0 °C noin 1,3. Tämä tarkoittaa hieman yksinkertaistettuna sitä, että lämpötilapoikkeama sijoittuu arvojen 0 – k/2 ja 0 + k/2 välille todennäköisyydellä 1,3k, kun k on hyvin pieni. Pystysuorat katkoviivat osoittavat Australian mittaushistorian kahden lämpimimmän vuoden (2013 ja 2005) lämpötilapoikkeamat, jotka ovat hyvin todennäköisesti luontaisen vaihtelun ulkopuolella. Kuva julkaistaan Sophie Lewisin luvalla. Lähde: The Conversation, Australia’s hottest year was no freak event – humans caused it, 6.1.2014.

Melbournen yliopiston ilmastotieteilijä David Karoly sanoo, että yhdeksän käytetyn ilmastomallin mukaan tällaiset vuoden 2013 ja edellisen ennätysvuoden 2005 lämpötilaennätykset olisivat Australiassa erittäin epätodennäköisiä ilman ihmisen vaikutusta. Pelkkä luontainen vaihtelu ei ole siis todennäköisesti voinut vaikuttaa, vaan kasvihuonekaasuilla on ollut tärkeä merkitys Australian lämpöennätyksissä. Ilmastomalleilla tehtiin lukuisia simulaatioita, kaikkiaan lähes 13 000 simulaatiovuotta, eikä kertaakaan saavutettu vuosien 2005 ja 2013 kaltaisia ennätyksiä pelkästään luontaisilla tekijöillä. Kun simulaatioihin lisättiin luontaisten tekijöiden rinnalle ihmiskunnan tuottamien kasvihuonekaasujen vaikutus, aikavälin 2006-2020 simulaatioissa tällaisia ennätyksiä tuli keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa.

Tammikuussa 2014 jälleen uusia helleaaltoja

Tammikuu 2014 oli jälleen Australiassa poikkeuksellisen lämmin kuukausi. Koko Australian tammikuun keskimääräinen päivän ylin lämpötila oli 0,97 °C yli tavanomaisen, minimilämpötila 0,85 °C yli tavanomaisen ja vuorokauden keskilämpötila 0,91 °C astetta yli tavanomaisen.

Onslow’ssa mitattiin 48,8 °C tammikuun kahdeksantena päivänä ja Emu Creekissä 49,2 °C tammikuun kymmenentenä päivänä. Viikonloppuna 11.-12. tammikuuta lämpötilat nousivat monin paikoin 45 asteeseen. Perthissä vietettiin mittaushistorian kuumin yö 12. tammikuuta (29,7 °C).

Yksi mittaushistorian merkittävimmistä helleaalloista vaikutti Kaakkois-Australiassa 13.-18. tammikuuta. Vastaavia monen päivän helleaaltoja on paikoin ollut vain tammi-helmikuussa 2009, tammikuussa 1939 ja ehkä tammikuussa 1908. Nyt ei saavutettu aivan yhtä korkeita lämpötiloja kuin vuosina 2009 ja 1939, mutta äärimmäinen kuumuus vaikutti nyt pitemmän aikaa varsinkin Etelä-Australian ja Victorian rannikkoalueilla, esimerkiksi Melbournessa ja Adelaidessa. Suurimmassa osassa Victoriaa päivän maksimilämpötilat olivat vähintään 12 astetta tavanomaista korkeammat.

Canberrassa mitattiin ennätyksellisesti neljänä peräkkäisenä päivänä vähintään 39 asteen ja kolmena peräkkäisenä päivänä vähintään 40 asteen maksimilämpötila. Mittaushistorian aikana Canberrassa on saavutettu 40 astetta vain 13 päivänä. Näistä yhdeksän on ollut viimeisimmän kahdeksan vuoden aikana (yksi vuonna 2007, kolme vuonna 2009, kaksi vuonna 2013 ja kolme vuonna 2014).

Adelaidessa mitattiin 14. tammikuuta mittaushistorian neljänneksi kuumin lämpötila (45,1 °C). Tämä oli historian viides kerta, kun saavutettiin 45 asteen lämpötila. Kolme näistä viidestä kerrasta on ollut viimeisimmän viiden vuoden aikana (2009, 2013 ja 2014). Adelaidessa oli ennätykselliset viisi peräkkäistä päivää, jolloin vuorokauden maksimilämpötila ylsi vähintään 42 asteeseen.

Melbournessa saavutettiin mittaushistorian korkein vuorokauden keskilämpötila (35,45 °C) 16. tammikuuta. Edellinen ennätys (35,40 °C) oli vuodelta 2009. Vuorokauden keskilämpötila on saavuttanut 35 astetta Melbournessa vain neljä kertaa vuodesta 1908 alkavan mittaushistorian aikana (kaksi kertaa sekä vuosina 2009 että 2014). Tämän vuoden tammikuussa päivän ylin lämpötila Melbournessa ylsi vähintään 41 asteeseen neljänä peräkkäisenä päivänä ja vuorokauden alin lämpötila vähintään 27 asteeseen kahtena peräkkäisenä yönä.

Victorian osavaltiossa oli mittaushistorian kuumin neljän peräkkäisen päivän jakso sekä minimi- että maksimilämpötilojen perusteella mitattuna. Koko osavaltion maksimilämpötilojen keskiarvo ylitti 41 astetta neljänä päivänä ja vuorokauden keskilämpötila 32 astetta kolmena päivänä. Aiemmat ennätykset olivat vuodelta 2009.

Ennen tämän vuotista helleaaltoa Victoriassa oli koko mittaushistorian aikana ollut vain neljä päivää, jolloin koko osavaltion vuorokauden keskilämpötila ylitti 32 astetta (kolme kertaa vuonna 2009 ja kerran vuonna 1959). Vuoden 2001 jälkeen todennäköisyys saavuttaa koko osavaltion keskilämpötila 30 astetta on kasvanut merkittävästi.

Vuorokauden minimilämpötila on tärkeä helleaallon voimakkuuden mittari, koska korkeat yölämpötilat pahentavat kuumien päivien vaikutuksia. Lavertonissa mitattiin keskiyöllä 14.-15. tammikuuta 38,6 °C.

Erityisen merkittäviä vuosien 2013 ja 2014 helleaallosta tekee se, että ne tapahtuivat ENSO (El Niño – La Niña) -syklin neutraalissa vaiheessa, eikä El Niñon lämmittäessä. Tutkijat huomauttavat, että tämä kaikki tapahtui, vaikka taustalla ilmenevä ilmastonmuutos on lämmittänyt maapalloa esiteollisesta ajasta vasta vajaalla asteella.

Australian historian pahimmat helleaallot

Victorian osavaltiossa mikään aiempi helleaalto ei yllä lähellekään näitä kahta viimeisimmän viiden vuoden aikana koettua hellejaksoa (2009 ja 2014). Nyt poikkeuksellista oli varsinkin erittäin korkeiden lämpötilojen pitkä kesto, eivät niinkään yksittäiset lämpötilaennätykset. Muutamilla paikoilla kuitenkin saavutettiin myös uusia sääasemakohtaisia lämpöennätyksiä.

Vuoden niiden päivien lukumäärä, jolloin lämpötila on saavuttanut vähintään 45 astetta ainakin yhdellä Victorian osavaltion sääasemalla. Vuoden 2014 tiedot on päivitetty 19. tammikuuta saakka. Tietojen lähde: Australian Government, Bureau of Meteorology, Special Climate Statement 48 – one of southeast Australia’s most significant heatwaves.

Victoriassa päivän ylin lämpötila nousi 45 asteeseen kolmena päivänä tammikuussa 2014. Ajanjaksolla 2001-2014 eli 14 viimeisimmän vuoden aikana maksimilämpötila on saavuttanut 45 astetta yhdellä tai useammalla Victorian sääasemalla kaikkiaan 21 kalenterivuorokautena (keskimäärin 1,5 päivänä vuodessa). Ajanjaksolla 1957-2000 eli 44 vuoden aikana tämä tapahtui vain 14 päivänä (keskimäärin 0,3 päivänä vuodessa). Näin korkeiden lämpötilojen esiintymistodennäköisyys on siis kasvanut viisinkertaiseksi. Tarkastelu alkaa vuodesta 1957, koska iso osa kyseistä vuotta edeltävistä tiedoista on vielä digitalisoimatta.

Vuosikymmenittäin laskettuna vuoden niiden päivien keskimääräinen lukumäärä, jolloin Victorian osavaltion vuorokauden keskilämpötila on saavuttanut vähintään 30 astetta. Tietojen lähde: Australian Government, Bureau of Meteorology, Special Climate Statement 48 – one of southeast Australia’s most significant heatwaves.

Toisaalta joillakin sisämaan sääasemilla mitattiin tämän vuoden tammikuussa poikkeuksellisen suuria päivä- ja yölämpötilojen eroja. Länsi-Victorian Westmeressä mitattiin 13. tammikuuta minimilämpötilaksi 5,0 °C ja maksimilämpötilaksi 39,3 °C.  Tämä on mittaushistorian suurin vuorokautinen lämpötilaero (34,3 °C) millään Victorian osavaltion sääasemalla. Edellinen ennätys (34,1 °C) oli Fiskvillestä tammikuulta 1957 (minimi −0,1 °C ja maksimi 34,0 °C).

Samanaikaisesti Australian eteläosien helleaallon kanssa Pohjois-Australiassa oli tavanomaista kylmempää. Niinpä koko Australian keskilämpötilat jäivät tämän vuoden tammikuussa hieman alemmiksi kuin vuosi sitten.

Kaiken kaikkiaan tammikuun 2014 helleaalto oli pitempi (muttei yhtä kuuma) kuin vuonna 2009 ja ilmeisesti kuumempi (mutta lyhyempi) kuin vuonna 1908. Vuoden 1908 helleaallosta ei kuitenkaan ole olemassa riittävästi vertailukelpoista tietoa. Vertailukelpoisen Milduran sääaseman perusteella näyttää kuitenkin siltä, että siellä lämpötila ylitti 44 astetta vuonna 1908 vain yhden kerran, ja että vuotta 1908 merkittävämpiä helleaaltoja on ollut vuosina 1939, 2009 ja 2014.

Tappavatko helleaallot?

Victoriassa on tehty perusteellinen tutkimus tammikuun 2009 helleaallon vaikutuksista kuolleisuuteen. Tutkimuksessa vertailtiin helleaallon aikana kuolleiden määrää vuosien 2004-2008 samana kalenteriviikkona kuolleiden ihmisten määrään. Tulosten mukaan helleaallot lisäsivät kuolleisuutta kaikissa ikäryhmissä, paitsi 0-4 –vuotiaiden kohdalla tulos ei ollut lukumääräisesti vähäisten kuolemantapausten vuoksi tilastollisesti merkitsevä.

Ikäryhmässä 5-64 vuotta kuolevuus lisääntyi 55 %, ikäryhmässä 65-74 vuotta 46 % ja 75-vuotiaiden tai vanhempien kohdalla 64 %. Lisäksi on mahdollista, että helleaalto edisti joidenkin ihmisten kuolemaa, vaikkei kuolema tapahtunutkaan heti helleaallon aikana.

Monissa muissakin tutkimuksissa on havaittu helleaaltojen lisäävän kuolleisuutta. Erityisen suuresti vaikuttavat pitkäkestoiset helleaallot, poikkeuksellisen korkeat lämpötilat, korkeat yölämpötilat, epätavalliseen aikaan (keväällä tai syksyllä) sattuvat helleaallot ja ehkä myös korkea ilmankosteus.

Brittiläisessä tutkimuksessa tutkittiin lämpötilojen vaikutuksia kuolemantapauksiin Isossa-Britanniassa vuosina 1993-2006. Tulosten mukaan yhden celsiusasteen lämpeneminen lisää kuolevuutta 2,1 % ja yhden celsiusasteen viileneminen 2,0 %. Ilmastonmuutoksen myötä kuumien päivien lukumäärän ennustetaan kolminkertaistuvan vuoteen 2080 mennessä. Kylmät päivät puolestaan vähenevät hieman.

Nykyiseen verrattuna Isossa-Britanniassa ennustetaan kuumuuden aiheuttamien kuolemantapausten määrän lisääntyvän 66 % 2020-luvulla, 257 % 2050-luvulla ja 535 % 2080-luvulla. Kylmyyden aiheuttamien kuolemantapausten lukumäärän ennustetaan lisääntyvän 3 % 2020-luvulla ja vähenevän 2 % 2050-luvulla sekä 12 % 2080-luvulla. Tässä on otettu huomioon sekä väestönkasvu että ilmaston muuttuminen.

Nykyään kylmyyden aiheuttamia kuolemantapauksia kirjataan Isossa-Britanniassa 41 000 vuodessa ja kuumuuden aiheuttamia 2 000 vuodessa. Vuonna 2080 kylmyyden aiheuttamia kuolemantapauksia ennustetaan olevan 36 500 ja kuumuuden aiheuttamia 12 500. Kylmyyskuolemat ovat siis tuolloin vähentyneet 4 500 ja kuumuuskuolemat lisääntyneet 10 500. Kaiken kaikkiaan äärilämpötilojen edistämät kuolemantapaukset siis lisääntyvät 6 000:lla vuoteen 2080 mennessä.

Helleaalto näyttää vaikuttavan erityisesti iäkkäiden ihmisten kuolleisuuteen. On kuitenkin täysin mahdotonta sanoa, kuinka moni näistä ihmisistä olisi kuollut muutenkin pian, vaikka helleaaltoa ei olisi tapahtunutkaan. Monet iäkkäät ovat terveydeltään heikkoja ja lopulliseen kuolemaan voi johtaa jokin ulkoinen tekijä, olkoonpa se helleaalto tai influenssavirus.

Ilmastonmuutoksen myötä helleaaltojen ennustetaan olevan tulevaisuudessa maailmanlaajuisesti entistä yleisempiä, voimakkaampia ja pitkäkestoisempia. Helleaaltojen edistämiä kuolemia voidaan kuitenkin yrittää estää välttämällä liikkumista, oleskelemalla viileissä tiloissa ja pitämällä huolta riittävästä nesteiden saannista.

Lähteet

Applied Geography: Increased risk of heat waves in Florida – Characterizing changes in bivariate heat wave risk using extreme value analysis

Australian Govenment, Bureau of Meteorology: Australia in January 2004 (Monday, 3 February, 2014)

Australian Government, Bureau of Meteorology: Special Climate Statement 47 – an intense heatwave in central and eastern Australia

Australian Government, Bureau of Meteorology: Special Climate Statement 48 – one of southeast Australia’s most significant heatwaves

Journal of Epidemiology & Community Health: Climate change effects on human health: projections of temperature-related mortality for the UK during the 2020s, 2050s and 2080s

Journal of Epidemiology & Community Health: Impact of hot temperatures on death in London – a time series approach

The Conversation: Australia’s hottest year was no freak event – humans caused it

The Conversation: Hottest 12-month period confirmed – so what role did humans play?

The Conversation: The human role in our ‘angry’ hot summer

The Guardian: Heat-related deaths will rise 257% by 2050 because of climate change

Victorian Government Department of Human Services Melbourne, Victoria: January 2009 Heatwave in Victoria – an Assessment of Health Impacts

Ilmastonmuutoksen haitalliset vaikutukset maatalouteen kalliimmat kuin bioenergiatuotannon aiheuttama hintojen nousu

Kunnianhimoinen kasvihuonekaasujen vähentämistavoite, jonka avulla maapallon lämpeneminen voidaan rajoittaa alle kahteen asteeseen, edellyttää todennäköisesti huomattavia määriä bioenergiaa osana tulevaisuuden energialähteiden yhdistelmää. Vaikka tämä ei onnistu ongelmitta, maailman elintarvikemarkkinat kärsisivät huomattavasti enemmän rajoittamattomasta ilmastonmuutoksesta kuin lisääntyneestä bioenergian kysynnästä.

© jgphoto76 – Fotolia.com

Maataloustuotteiden hinnat voivat olla ilmastonmuutoksen aiheuttamien satotappioiden vuoksi vuonna 2050 noin 25 prosenttia korkeammat kuin ilman ilmastonmuutosta. Sitä vastoin suuri bioenergian kysyntä kunnianhimoisen ilmastonmuutoksen hillinnän vuoksi näyttää nostavan hintoja vain noin 5 prosenttia.

Maatalous sekä kärsii ilmastonmuutoksesta että vaikuttaa ilmastonmuutosta edistävästi tai estävästi. Maataloustuotanto ja maankäytön muutokset aiheuttavat noin kolmasosan maailmanlaajuisista kasvihuonekaasupäästöistä.

”Toisen sukupolven bioenergiasta saattaa tulla merkittävä tekijä hiilidioksidipäästöjen vähentämisessä etenkin pitkällä aikavälillä esimerkiksi biopolttoaineina liikenteessä, koska muut tekniset vähäpäästöiset vaihtoehdot kuten sähköistys ovat suhteellisen kalliita”, tutkija Hermann Lotze-Campen sanoo. Nykyinen bioenergian maailmanlaajuinen tuotanto on tällä hetkellä noin 40 eksajoulea (10¹⁸ joulea), josta valtaosa on perinteistä puun käyttöä lämmityksessä ja ensimmäisen sukupolven liikenteen polttoaineita, kuten etanolia sokeriruo’osta tai biodieseliä öljykasveista. Vaikka ensimmäisen sukupolven biopolttoaineet kilpailevat suoraan elintarvike- ja rehutuotannon kanssa, toisen sukupolven biopolttoaineilla on mahdollista vähentää kilpailua elintarvikkeiden ja energian välillä sekä myös pienentää tuotantokustannuksia.

Toisen sukupolven bioenergian (sato- ja hakkuutähteet, jätteet, tarkoitukseen viljellyt kasvit kuten Miscanthus-norsunheinät tai poppelipuut) kysynnän oletetaan tutkimuksessa lisääntyvän noin sadalla eksajoulella vuoteen 2050 mennessä (noin 15 prosenttia koko primaarienergiatarpeesta), jos ilmaston lämpeneminen on tarkoitus rajoittaa kahteen asteeseen esiteolliseen aikaan verrattuna. Tämä kunnianhimoinen ilmastonmuutoksen hillitseminen bioenergialla ei välttämättä nosta maailmanlaajuisia elintarvikkeiden hintoja kovin paljon.

Tutkija Christoph Schmitz selvitti kymmenellä maailmanlaajuisella maatalousmallilla, kuinka paljon viljelysmaata käytetään erilaisissa yhteiskunnallis-taloudellisissa ja ilmastonmuutosskenaarioissa. ”Useimmissa malleissa viljelymaan tarve kasvaa vuoteen 2050 mennessä ja lisäystarve on yli 50 prosenttia korkeampi skenaarioissa, joissa ilmastonmuutosta ei hillitä, kuin muuttumattoman ilmaston skenaarioissa”, Schmitz sanoo.

Lisäystarve muuttuvassa ilmastossa olisi 320 miljoonaa hehtaaria ja muuttumattomassa noin 200 miljoonaa hehtaaria. Ero vastaa lähes neljä kertaa Suomen pinta-alaa. Kaikissa simulaatioissa suurin lisäämistarve on Etelä-Amerikassa ja Saharan eteläpuolisessa Afrikassa. ”Tämä voi olla huono uutinen, koska niillä alueilla viljelymaan lisäys tapahtuu vuosisatoja vanhoja sademetsiä kaatamalla. Tämä ei ainoastaan lisää hiilidioksidipäästöjä vaan lisäksi vähentää luonnon monimuotoisuutta ja uhkaa tärkeitä ekosysteemipalveluja”, Schmitz selittää.

Toistaiseksi ennusteet tulevasta maankäytöstä ovat osoittaneet hyvin erilaisia tuloksia, koska tiedoissa ja menetelmissä on suurehkoja epävarmuuksia. Jotta ymmärtäisimme paremmin eroja, kymmenen johtavaa kansainvälistä alan mallinnustiimiä työskenteli yhdessä kaksi vuotta ottaakseen oppia toisiltaan. Tuloksena saatiin tämä ainutlaatuinen monen mallin vertailu, joka mahdollistaa varmemmat arvioinnit ja ymmärryksen ilmastonmuutoksen, maankäytön ja maataloustuotteiden hintojen yhteyksistä.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset maatalouden tuottamiin satoihin ovat suuret, mutta vaikutukset vaihtelevat huomattavasti eri alueilla ja eri kasvilajeilla. Perusuran (ns. business as usual) skenaariossa viiden tärkeimmän viljelykasvin eli riisin, vehnän, maissin, soijan ja maapähkinöiden sadot pienenevät globaalisti ilmastonmuutoksen takia 10-38 prosenttia nykyisestä vuoteen 2050 mentäessä. Sopeutumiseen ei ole yhtä yleispätevää keinoa. Tuotanto on mahdollista siirtää alueille, joilla ilmastonmuutoksen kielteiset vaikutukset ovat pienempiä. Jotkin alueet voivat hyötyä maatalouden tehostumisesta.

Tulevaisuuden maatalouden ennusteissa on edelleen huomattavia epävarmuustekijöitä, esimerkiksi hiilidioksidilannoituksen vaikutus (lisääntyvä hiilidioksidia tehostaa fotosynteesiä ja siten kasvien kasvua tiettyyn rajaan asti), maatalousmaan lisäämisen mahdollisuudet ja tuottavuuden kasvun nopeus. ”Kuivuus, kuten vuonna 2012 Yhdysvalloissa, voi vaikuttaa valtavasti satomääriin ja vientiin”, tutkija Lotze-Campen sanoo. ”Tämä osoittaa, että huono sato tärkeillä tuotantoalueilla, vaikkakin pinta-alaltaan rajallisilla, voi vaikuttaa merkittävästi maatalousalan maailmanmarkkinoihin, hintoihin ja elintarviketurvallisuuteen. Tämä vaikutus todennäköisesti voimistuu, ellei ilmastonmuutosta hillitä.”

Lähde

Potsdam Institute for Climate Impact Research: Global Food Markets – Climate impacts would be more costly than bioenergy effects, lehdistötiedote 15.1.2014

Aiemmat kirjoituksemme samasta aihepiiristä

Luento biopolttoaineiden energiakäytöstä

Palmuöljytuotannon ympäristövaikutuksia Indonesiassa

Mihin tietoon luottaa palmuöljydieseliin liittyen?

Metsähakkeen energiakäytön hiilidioksidipäästöt

Suuret odotukset leväenergiaa kohtaan – realismia vai ei?

Uusi ilmastotutkimus: Suomen sateet ja Etelä-Euroopan vakava kuivuus lisääntyvät

Tämän vuosisadan loppuun mennessä kuivuuskausia odotetaan olevan Euroopassa yhä useammin ja yhä voimakkaampina, mikä johtuu sekä ilmastonmuutoksesta että lisääntyvästä veden käytöstä. Pelkästään Euroopassa kolmen viime vuosikymmenen kuivuuskausien kustannukset olivat yhteensä yli 100 miljardia euroa. Suomessa pakkasettoman ajan lämpötilat kohoavat 0,5-2 astetta ja sateet lisääntyvät 5-20 prosenttia. Pakkaskaudella Suomen lämpötila kohoaa jopa yli 3 astetta ja pakkaskauden sateet lisääntyvät 10-40 prosenttia. Nämä uuden tutkimuksen tulokset julkaistiin Euroopan geotieteiden unionin (EGU) Hydrology and Earth System Sciences -lehdessä.

Lämpötilan (yläkuvat) ja sademäärän (alakuvat) muutokset Euroopassa pakkasettomana aikana (vasemmalla) ja pakkaskaudella (oikealla) 2080-luvulla verrattuna kauteen 1961-1990. Tummanharmaalla merkityillä alueilla ei ole pakkaskausia. Vaaleanharmaalla merkityillä alueilla on ollut pakkaskausia (ainakin yhden kuukauden keskilämpötila tavallisesti alle nollan) vertailujaksolla 1961-1990, mutta niitä ei ennusteta olevan enää 2080-luvulla. Lähde: Forzieri, G., Feyen, L., Rojas, R., Flörke, M., Wimmer, F., and Bianchi, A.: Ensemble projections of future streamflow droughts in Europe, Hydrol. Earth Syst. Sci., 18, 85-108, doi:10.5194/hess-18-85-2014, 2014. Lisenssi CC Attribution 3.0.

”Tutkimuksemme osoittaa, että monista valuma-alueista erityisesti Etelä-Euroopassa tulee ilmastonmuutoksen takia todennäköisesti alttiimpia pienen vesivirtaaman kausille”, sanoo tutkija Giovanni Forzieri. ”Kasvava veden tarve, joka johtuu väestönkasvusta ja suuresta veden käytöstä kastelussa sekä teollisuudessa, pienentää jokien virtaamia entisestään.”

Kuivuus on suuri luonnonkatastrofi, jolla voi olla huomattavia vaikutuksia yhteiskuntaan, ympäristöön ja talouteen. Pelkästään Euroopassa kolmen viime vuosikymmenen kuivuuskausien kustannukset olivat yhteensä yli 100 miljardia euroa.

Tässä tutkimuksessa tutkijat halusivat selvittää, tuleeko Eurooppaan kohoavien lämpötilojen ja intensiivisen veden kulutuksen seurauksena tulevaisuudessa yhä ankarampia ja pitkäkestoisempia kuivuuskausia, ja millä alueilla tämä tapahtuu. Saadakseen tämän selville tutkijat analysoivat ilmasto- ja hydrologiamalleja erilaisilla skenaarioilla eli tulevaisuuden ennusteilla.

”Skenaariot – tässä tutkimuksessa vuoteen 2100 saakka – ovat vaihtoehtoja yhteiskuntamme mahdollisista kehityksistä, joita käytettiin arvioitaessa tulevien kasvihuonekaasupäästöjen ja veden kulutuksen määrää eri sektoreilla”, kertoo hydrologi Luc Feyen. Tutkijat käyttivät näitä ennusteita hydrologisessa mallissa, joka jäljittelee veden kiertokulkua ja virtausta maapallolla. Kun he ajoivat tätä mallia vuoteen 2100 asti Euroopan kaikilla valuma- eli sadealueilla, he pystyivät arvioimaan, miten kuivuuden laajuus ja vakavuus voivat muuttua tällä vuosisadalla.

Tutkimus osoittaa, että vaikutuksia tulee olemaan eniten Etelä-Euroopassa. Jokien minimivirtaamat voivat pienentyä jopa 40 % ja kuivuusjaksot voivat lisääntyä ilmastonmuutoksen takia jopa 80 % pelkästään Pyreneiden niemimaalla, Etelä-Ranskassa, Italiassa ja Balkanilla. Korkeammat lämpötilat johtavat suurempaan veden haihduntaan maaperästä, kasvillisuudesta ja vesistöistä, lisäävät ja pitkittävät kuivia kausia sekä vähentävät vesivarantoja.

Tutkimuksessa käytetty IPCC:n SRES A1B -päästöskenaario (nopea talouskasvu, hidas väestönkasvu, nopea uuden ja tehokkaamman teknologian käyttöönotto) olettaa maapallon keskilämpötilan nousevan enintään 3,4 °C (verrattuna kauteen 1961-1990) vuoteen 2100 mennessä. Tutkijat kuitenkin varoittavat, että lämpenemisen ennustetaan olevan Euroopassa jopa vieläkin voimakkaampaa. ”Esimerkiksi Pyreneiden niemimaalla kesän keskilämpötilan ennustetaan nousevan jopa 5 °C tämän vuosisadan loppuun mennessä”, sanoo Feyen.

Etelä-Euroopassa lämpötilan ennustetaan kohoavan 2080-luvulla jopa 4 °C ja sademäärän pienenevän 5-40 % (useimmilla alueilla jopa 30 %) verrattuna vertailukauteen 1961-1990. Suomessa pakkasettoman ajan lämpötilat kohoavat 0,5-2 °C ja sateet lisääntyvät 5-20 %.

Euroopan pohjoisosat lämpenevät eniten talviaikaan. Tutkimuksessa vuoden pakkasaika määriteltiin siten, että silloin kuukauden keskilämpötila on pakkasen puolella ainakin 23 vuotena 30 vuodesta. Suomessakin pakkaskausi lyhenee. Pakkaskaudella Suomen lämpötila kohoaa 1-4 °C ja sateet lisääntyvät 10-40 %.

Kuivuvan Etelä-Euroopan ja entistä sateisemman Pohjois-Euroopan väliin jää vaihettumisvyöhyke, jossa kokonaissademäärät eivät muutu. Sateiden painottuminen eri vuodenaikoihin voi kuitenkin vaihtua.

Ilmaston lämpenemisen lisäksi intensiivinen veden käyttö pahentaa kuivuutta 10-30 % Etelä-Euroopassa, Euroopan länsi- ja keskiosissa sekä joillakin Ison-Britannian alueilla. Esimerkiksi teollisuudessa jäähdytysveden tarve kasvaa. ”Tämän tutkimuksen tulokset tähdentävät tarvetta kiireelliseen vesivarojen kestävään hoitoon, joka pystyisi haitallisten taloudellisten ja ympäristövaikutusten minimoimiseksi mukautumaan näihin veden kiertokulun mahdollisiin muutoksiin”, Forzieri toteaa.

Tutkimuksessa käytetty päästöskenaario edustaa keskimääräistä päästöjen kasvua (verrattuna muiden päästöskenaarioiden suurempiin tai pienempiin päästöihin). Kuivuus koettelee Eurooppaa tässä selostettuakin pahemmin, mikäli päästöt kasvavat todellisuudessa enemmän kuin käytetyssä skenaariossa. Vastaavasti pienemmät päästöt johtavat vähäisempiin kuivuusongelmiin. Vedenkäyttöskenaarioista tutkimukseen valittiin suurinta vedenkäyttöä ennustavaa vaihtoehtoa.

Tutkimuksessa ei otettu huomioon mahdollisia maankäytön ja kasvillisuuden muutoksia. Ne voivat osaltaan vaikuttaa kokonaishaihduntaan, maaperän kosteuteen ja pohjaveden muodostumiseen.

Lähteet

European Geosciences Union (EGU): Europe to suffer from more severe and persistent droughts, lehdistötiedote 9.1.2014

Forzieri, G., Feyen, L., Rojas, R., Flörke, M., Wimmer, F., and Bianchi, A.: Ensemble projections of future streamflow droughts in Europe, Hydrol. Earth Syst. Sci., 18, 85-108, doi:10.5194/hess-18-85-2014, 2014

Aiemmat kirjoituksemme samasta aihepiiristä

Kuivuus vaivaa maapalloa tulevaisuudessa?

Ilmastonmuutoksen konkreettiset vaikutukset ihmisiin Euroopan eri alueilla 2080-luvulla

Millä ilmastoalueilla ilmaston lämpeneminen aiheuttaa vesipulaa?

Ilmastonmuutoksen seurauksena juoma- ja kasteluveden saanti Aasiassa voi heikentyä