Ilmatieteen laitos aloittaa kasvihuonekaasumittaukset Bolshevik-saarella Venäjällä

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ilmatieteen laitos aloittaa kasvihuonekaasumittausten tekemisen Bolshevikin saarella Venäjällä lokakuun lopussa. Arktisen meren ympäröivällä saarella tehtävien mittausten perusteella voidaan seurata alueen ilmaston kehitystä ja ymmärtää paremmin ilmastonmuutoksen paikallisia ja globaaleja vaikutuksia.


Pallaksen GAW-asema. Kuva: Tero Pajukallio.

Kasvihuonekaasuja ja pienhiukkasia mittaava asema tuo tärkeän lisäyksen Euraasian puoleiseen arktisten asemien verkostoon. ”Asema on syvällä arktisella alueella, joten näiden mittausten avulla voidaan seurata ilmastonmuutoksen kannalta erityisen kiinnostavan alueen päästöjen ja pitoisuuksien kehitystä”, Ilmatieteen laitoksen ryhmäpäällikkö Eija Asmi kertoo.

Asemien tietoja vertailemalla uutta tietoa

Jäämeren ympäröimä mittausasema on myös erinomaisessa paikassa suhteessa muihin arktisiin asemiin. Eri asemilta saatavia tarkkoja mittaustietoja vertailemalla voidaan päästä käsiksi kasvihuonekaasujen ja pienhiukkasten lähteisiin ja nieluihin. Kiinnostavimmat tutkimuskohteet ovat Jäämeri, Siperian ikirouta-alue ja ihmisen toiminta arktisella alueella. Samalla voidaan selvittää, mikä on kaukokulkeuman osuus pitoisuuksissa ja miten tämä muuttuu esim. päästövähennysten myötä. Saatava tieto on tärkeää, sillä ilmastonmuutosmallit tarvitsevat tiheämpää tietoa arktiselta alueelta.

Mittauksilla on suuri merkitys myös kansainvälisesti, sillä jokainen uusi pysyvä mittaus arktisella alueella on tärkeä. Erityisesti Venäjän arktinen alue on mittaustiedon kannalta aikaisemmin ollut lähes täysin tuntematonta. Tietoa on aiemmin saatu vain Ilmatieteen laitoksen Tiksiin Siperiaan vuonna 2009 perustetulta mittausasemalta. ”Esimerkiksi Tiksissä tehtäviin metaanitutkimuksiin tarvitaan kovasti tietoa Jäämeren taustapitoisuuksista, jotta voitaisiin arvioida paljonko Tiksin lähellä sijaitsevasta Laptevin merestä pääsee metaania ilmakehään”, ryhmäpäällikkö Tuomas Laurila toteaa.

Tiksin observatorio sijaitsee alueella, jossa ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat jo havaittavissa. ”Oletettavasti Bolshevik-saaren lähialueen päästöt ovat erilaiset ja tutkimus keskittyykin erityyppisten lähteiden ja nielujen erottamiseen”, Laurila arvioi. Suomessa Sammaltunturin Pallaksen GAW-aseman ja Tiksin välissä (välimatka n. 4000 km ) ei ennen Arktinen ja Antarktinen tutkimusinstituutin AARI:n Cape Baranovalla aloittamaa asematoimintaa ole ollut yhtään ympärivuotisesti toimivaa mittausasemaa. AARI:n tarkoitus on kehittää asemasta pitkäaikainen seuranta-asema, joka kuuluu kansainvälisiin tutkimusverkostoihin, kuten GAW ja BSRN.

Venäjän AARI-instituutti yhteistyökumppanina

Hanke on osa tärkeää arktisen alueen ilmaston ja sen muutoksen seurantaan liittyvää yhteistyötä Venäjän Arktinen ja Antarktinen tutkimusinstituutin (AARI) kanssa. AARI:lla on jo olemassa Cape Baranova -asema Bolshevik-saarella. Nyt venäläisten asemaa täydennetään mm. kasvihuonekaasu- ja pienhiukkasmittauksilla.
Venäläiset tutkijat ylläpitävät asemalla ympärivuotisia mittauksia, ja kaikkea asemalta tulevaa dataa käytetään yhteistyössä heidän kanssaan. Tämä on Venäjältä ja venäläisiltä tutkijoilta hieno panostus Arktisen alueen ilmaston seurantaan.

Cape Baranova –asema korvasi venäläisten North Pole -aseman, joka kellui jään päällä. Asema kuitenkin oli lähellä uppoamista ja se pelastettiin toukokuussa 2013. Jään vähäisyyden ja heikkouden vuoksi ei kelluvaa asemaa enää voida Jäämeren keskelle perustaa. Uusi asema sijaitsee Bolshevik-saaren pohjoiskärjessä. Vieressä on syvä salmi, jossa voidaan tehdä lisäksi meri- ja jäätutkimusta. Aerosoli-, kasvihuonekaasu- ja meteorologisten mittausten lisäksi asemalle viedäänkin myös jäänkehitystä mittaava laite. Uudet mittalaitteet kuljetetaan saarelle laivalla lokakuussa 2015. Laivan on tarkoitus matkata Arkhangelista saarelle vajaan viikon. Tavoitteena on, että laitteita päästään asentamaan yhteistyössä venäläisten tutkijoiden kanssa. Mittalaitteiden asennus kestää muutaman päivän ja mittausdatan pitäisi alkaa virrata melko pian asennustöiden päätyttyä”, kertovat matkalle lähtevät Ilmatieteen laitoksen ryhmäpäälliköt Tuomas Laurila ja Eija Asmi.

Lisätietoja:

Ryhmäpäällikkö Eija Asmi, puh. 050 390 6638, eija.asmi@fmi.fi
Ryhmäpäällikkö Tuomas Laurila, puh. 050 367 1305, tuomas.laurila@fmi.fi

Tutkittua tietoa ilmastonmuutoksesta: ilmasto-opas.fi
Pienhiukkaset vaikuttavat ilmastoon:
http://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/ilmio/-/artikkeli/c6869491-f3a5-438e-8a0c-90664db8894c/pienhiukkasten-vaikutus-ilmastoon.html

Mainokset

Uusia tuloksia Pallaksen tutkimusasemalta: Euroopan päästövähennykset eivät näy Länsi-Lapin ilmassa

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Boreal Environment Research -lehti on julkaissut kokonaisen Pallaksen ympäristötutkimukseen keskittyvän erikoisnumeron, jossa käydään läpi uusinta tietoa Pallaksella tehdystä ympäristötutkimuksesta.


Kuva: Heikki Lihavainen

Merkittävin uusi Pallaksella tehty mittaustulos liittyy Länsi-Lapin ilmanlaatuun. Ilmatieteen laitoksen tuottamien tietojen mukaan ilmansaasteiden päästöjen vähennykset näkyvät Länsi-Lapin saastepitoisuuksissa vain osittain. Pallaksen tutkimusaseman otsoni- ja hiilivetymittaukset osoittavat, että pitoisuudet ovat pysytelleet viime vuosina entisellä tasollaan, vaikka EU:n päästörajoitukset ovat pienentäneet haihtuvien hiilivety-yhdisteiden päästöjä jopa 50 prosenttia. Tämä johtuu siitä, että Pallaksella havaitut ilmamassat heijastavat hyvin laajojen alueiden päästökehitystä, ja esimerkiksi itäisen Euroopan päästöt ovat edelleen suuria. Myös Kuolan niemimaan teollisuuden päästöt vaikuttavat merkittävästi Lapin ilmaan. Nämä päästöt ovat pienentyneet, mikä havaitaan Pallaksella aikaisempaa alhaisempina arseenin, nikkelin ja rikkidioksidin pitoisuuksina. Syksyllä 2014 havaittiin yllättäen taustapitoisuuksiin nähden satakertaisia rikkidioksidipitoisuuksia. Tämä saastepiikki selittyi kuitenkin islantilaisen tulivuoren purkauksen valtavilla rikkipäästöillä.

Vuodenajat näkyvät mittauksissa

Tuoreesta erikoisnumerosta selviää myös, että ilmakehän pienhiukkasten optiset, ilmastoon vaikuttavat ominaisuudet vaihtelevat vuodenaikojen mukaan, mutta pitkän ajan trendiä ei mittausaikasarjoista ole löytynyt. Myös ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta on mitattu Sammaltunturin laella vuodesta 1997 lähtien. Maailmanlaajuinen pitoisuuksien kasvu näkyy myös Pallaksen mittauksissa. Hiilidioksidipitoisuus on kohonnut vakaasti n. 2 ppm vuodessa. Vuodenajat näkyvät selvästi myös näissä Pallaksen mittauksissa, sillä hiilidioksidipitoisuus laskee tilapäisesti kasvukauden aikana, kun metsien yhteyttäminen sitoo ilmakehän hiiltä.

Ilmaston lämpeneminen taas vaikuttaa soiden kasvihuonekaasupäästöihin ennemminkin veden pinnan laskun kuin suoraan lämpötilan nousun kautta. Pallaksen tutkimussuo näyttää olevan eteläistä verrokkiaan vähemmän herkkä tällaisille muutoksille. Vaikka suot ja metsät ovat tärkeimpiä ekosysteemejä hiilidioksidin sitoutumisen kannalta, on järvien päästöillä merkittävä rooli laajemman alueen kaasutaseissa. Pallaksella on myös havaittu, että Kenttärovan kuusimetsä on yllättäen pienempi hiilen nielu kuin muutaman kilometrin päässä sijaitseva Lompolojänkän aapasuo.

Jyrsijätutkimukset maailmanlaajuisestikin kiinnostavia

Aluetta hallinnoi pitkään Metsäntutkimuslaitos, kunnes kansallispuiston alue siirtyi vuonna 2002 Metsähallituksen hoitoon. Alueella on tehty myös muuta luonnontutkimusta jo 1900-luvun alusta ja säähavaintoja vuodesta 1935 lähtien. 1990-luvun alussa tutkimusaiheiden kirjo laajentui jyrsijöiden kannanvaihteluista ilmanlaatuun ja kasvihuonekaasuihin. Lisäksi seurataan vedenlaadun muutoksia Pallas- ja Keimiöjärvessä, purovesien pitoisuuksia ja ainevirtoja, ilman pienhiukkasia sekä maaperän ominaisuuksien vaikutuksia metsänrajan puustoon. Pallaksen jyrsijätutkimuksia pidetään maailmanlaajuisestikin erityisen kiinnostavina myyrien ja sopulien jyrkkien kannanvaihteluiden ja alueen poikkeuksellisen monipuolisen pikkunisäkäslajiston takia. Kannanvaihteluissa näkyvät nelivuotiset syklit vaimenivat 1980-luvulta alkaen, mutta ne näyttävät taas palanneen voimakkaina 2010-luvulla.

Pallaksella monitieteinen tutkimuskeskittymä

Pallaksen tutkimuskeskittymä on eräs merkittävimmistä ilmakehään ja pohjoisen luontoon keskittyvistä tutkimusinfrastruktuureista, siksi siellä tehty tutkimus kiinnostaa myös kansainvälisesti. Pallaksen tutkimustyötä tehdään usean tutkimuslaitoksen (Ilmatieteen laitos, Suomen ympäristökeskus, Luonnonvarakeskus, Geologian tutkimuskeskus) ja yliopiston voimin. Mittaukset kuuluvat Euroopan- tai maailmanlaajuisiin mittausverkostoihin. Tunnetuin näistä on Global Atmosphere Watch (GAW) -ohjelma, jossa havainnoidaan kasvihuonekaasujen pitoisuuksien kehitystä ympäri maapallon. Pallaksen Sammaltunturi on GAW-verkoston pohjoisimpia asemia, ja se tuottaa tietoa hiilidioksidin ja metaanin päästöistä ja nieluista mm. huonosti tunnetun Luoteis-Venäjän alueelta. Pallas on myös AMAP-ohjelman (Arctic Monitoring and Assessment Programme) huippuasema.

Lisätietoja:

Erikoistutkija Annalea Lohila, Ilmatieteen laitos, puh. 029 539 5498, annalea.lohila@fmi.fi
Vanhempi tutkija Timo Penttilä, Luonnonvarakeskus, puh. 029 532 2071, timo.penttila@luke.fi

Voimakkaan UV-säteilyn päiviä tavanomainen määrä pilvisestä kesästä huolimatta

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Voimakkaan UV-säteilyn päiviä oli pilvisestä kesästä huolimatta tavanomainen määrä, mutta UV-säteilyn kertymät jäivät normaalia pienemmiksi. Vuosittain 16. syyskuuta vietettävä kansainvälinen otsonikerroksen suojelupäivä muistuttaakin otsonikerroksen suojelun tärkeydestä.


Kuva: Eija Vallinheimo

Kansainvälistä otsonikerroksen suojelupäivää vietetään 16. syyskuuta, Montrealin pöytäkirjan allekirjoituspäivänä. Otsonikerros suojaa elämää maan päällä liian voimakkaalta auringon ultraviolettisäteilyltä. Montrealin pöytäkirjan ansiosta yläilmakehän eli stratosfäärin otsonia tuhoavien aineiden käyttöä ja valmistusta on onnistuttu vähentämään voimakkaasti. Otsonia tuhoavien aineiden pitoisuudet ilmakehässä ovat kääntyneet laskuun ja arvioiden mukaan otsonikerros palautuu ennalleen hitaasti. Tänä vuonna Sodankylän mittausasemalla on luotausten mukaan tavanomaisen kaltainen otsonikerros.

Kesän UV-säteilyn kertymät tavanomaista pienemmät

Ilmatieteen laitoksen mukaan kulunut kesä oli pilvinen ja UV-säteilyn kertymät olivat sen takia tavanomaista pienempiä koko Suomessa. Aurinkoinen jakso osui kuitenkin heti juhannuksen jälkeen, jolloin aurinko on korkealla. Näin ollen voimakkaan UV-säteilyn päiviä eli päiviä, jolloin UV-indeksin luku on 6-7, kertyi Etelä-Suomessa lähes 10, mikä on tavanomainen määrä. Etelä-Suomessa aurinkoinen elokuu nosti kesän UV-säteilyn kokonaiskertymää lähemmäksi tavanomaista, kun se Pohjois-Suomessa jäi noin 10 % tavanomaista alhaisemmaksi.

”UV-kertymä kertoo, kuinka paljon UV-säteilyä on mitattu tietyllä aikavälillä, esimerkiksi koko kuukauden tai kesän aikana. Suuret UV-kertymät lisäävät ihmisille aiheutuvia UV-säteilyn terveyshaittoja, esim. ihosyöpäriskiä. Aurinkoisella säällä UV-kertymät ovat suurimpia, jolloin UV-säteilyltä on syytä suojautua, vaikka varoitusrajat eivät ylittyisikään”, Ilmatieteen laitoksen tutkija Kaisa Lakkala muistuttaa.

Suomen UV-mittausaikasarjat Euroopan pisimpiä

Ilmatieteen laitos mittaa auringon UV-säteilyä kuudella paikkakunnalla eri puolella Suomea, joista kahdella tehdään tarkkuusmittauksia. Tänä kesänä tuli kuluneeksi kaksikymmentäviisi vuotta siitä kun Pohjois-Suomessa, Lapin ilmatieteellisessä tutkimuskeskuksessa, aloitettiin mittaukset. Jokioisten observatorion UV-mittaukset aloitettiin vuonna 1995. Kummatkin mittausaikasarjat ovat Euroopan pisimpiä.

Jokioisissa kesäkauden suurimmat UV-kertymät on mitattu aurinkoisina kesinä 1995 ja 1999, 2006 ja 2010. Pienin kesäannos saatiin vuonna 1998, koska kesä oli hyvin pilvinen. Kylmien talvien 1996, 2000, 2005 ja 2011 aiheuttama otsonikato näkyy Jokioisten mittauksissa kohonneena UV-säteilymääränä keväällä, erityisesti maaliskuussa. Sodankylässä vaikutus näkyy myös huhtikuun havainnoissa. Kesällä pilvisyyden vaihtelut ovat suurin UV-säteilymääriin vaikuttava yksittäinen tekijä.

Lisätietoja:

http://ilmatieteenlaitos.fi/uvi-ennuste

UV-indeksi:
Kaisa Lakkala, puh. 040 747 6792, kaisa.lakkala@fmi.fi
Anders Lindfors, puh. 050 433 1055, anders.lindfors@fmi.fi
Otsonikerros:
Leif Backman, puh. 050 405 0752, leif.backman@fmi.fi

Suomalainen laskentamalli parantaa maankäytön ilmastovaikutusten arviointia

[Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tiedote:]


Kuva: © Päivi Tahvanainen / SYKE.

Maankäytön muutosten vaikutukset kasvihuonekaasujen päästöihin ovat tarkentuneet ratkaisevasti, kun arvostettuun saksalaiseen Max Planck -instituutin ilmastomalliin kytkettiin Suomen ympäristökeskuksen kehittämä maaperän hiilikiertoa kuvaava laskentamalli. Ilmastomallin kehitystyö tehtiin yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen kanssa.

Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan SYKEn Yasso-malli soveltuu maaperän hiilivarojen laskentaan maailmanlaajuisesti. Tulos on ajankohtainen ja tärkeä ilmastopolitiikan kannalta, koska maaekosysteemien hiilipäästöt ja -nielut ovat keskeinen asia Pariisin ilmastoneuvotteluissa.

Miljardi tonnia hiiltä ilmakehään

Maankäytön muutokset ovat maapallon toiseksi suurin kasvihuonekaasujen päästölähde ilmakehään heti fossiilisten polttoaineiden jälkeen. Metsien hävittäminen ja muut maankäytön muutokset aiheuttavat vuosittain lähes miljardin tonnin hiilipäästöt ilmakehään. Tämä on kymmenesosa fossiilisen hiilen päästöistä.

”Toisaalta osa maapallon metsistä toimii tärkeänä hiilinieluna ja poistaa ilmakehästä neljänneksen kaikista ihmisen aiheuttamista hiilipäästöistä hidastaen näin ilmastonmuutosta merkittävästi. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja ennustamiseksi on tunnettava sekä maankäytön muutosten aiheuttamat päästöt että maaekosysteemien hiilinielut”, SYKEn tutkimusprofessori Jari Liski korostaa.

Skenaarioita metsien ilmastovaikutuksista

”Malleilla voidaan laskea luotettavia skenaarioita maankäytön ja ilmaston muutosten vaikutuksista maaperän hiilivaroihin. Tällaisia skenaarioita tarvitaan arvioitaessa metsien ja muiden maaekosysteemien vaikutusta tulevaisuuden ilmastoon ja kehitettäessä keinoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi”, ryhmäpäällikkö Tuula Aalto Ilmatieteen laitokselta sanoo.

Max Planck-instituutin ilmastomalli on yksi maailman perusteellisimmista ilmastomalleista ja kuuluu niihin malleihin, joita hallitustenvälinen paneeli IPCC käyttää ilmastonmuutosarvioihinsa.

SYKEn, Ilmatieteen laitoksen ja Max Planck -instituutin tutkijat ovat tehneet maaperän hiilikierron mallitukseen liittyvää yhteistyötä lähes kymmenen vuoden ajan. Tutkimustyötä ovat rahoittaneet Suomessa Suomen Akatemia sekä Maj ja Tor Nesslingin säätiö. Uudet tutkimustulokset julkaistiin American Geophysical Unionin Global Biogeochemical Cycles -sarjassa.


Kuva yllä: SYKEn Yasso-mallilla ja Max Planck -instituutin ilmastomallilla laskettu kartta maapallon maaperän hiilivaroista vastaa mittauksia. Kivennäismaiden hiilitiheys on korkeimmillaan pohjoisella havumetsävyöhykkeellä.

Lisätietoja:

Tutkimusprofessori Jari Liski, SYKE
p. 0295 251 385, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Ryhmäpäällikkö Tuula Aalto, Ilmatieteen laitos
p. 0295 395 406, etunimi.sukunimi@fmi.fi

Lisää aiheesta

Soil carbon model – Yasso
• Tutkimusartikkeli: Goll, D., Brovkin, V., Liski, J., Raddatz,T., Thum, T. & Todd-Brown, K. 2015. Strong dependence of CO2 emissions from anthropogenic land cover change on initial land cover and soil carbon parametrization. Global Biochemical Cycles. doi: 10.1002/2014GB004988

Kesä näytti kyntensä elokuussa

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Kahden tavanomaista kylmemmän kuukauden jälkeen elokuusta muodostui koko maassa tavanomaista lämpimämpi. Koko maan keskilämpötila oli 14,9 °C, mikä on 1,4 astetta tavanomaista korkeampi. Hellepäiviä oli elokuussa 15. Viimeksi elokuu on ollut kesän lämpimin kuukausi vuonna 2006.


Kuva: Eija Vallinheimo.

Maan eteläosassa keskilämpötila oli paikoin runsaat 17 astetta, mutta Itä- ja Pohjois-Lapissa se jäi 13 asteen alapuolelle. Keskilämpötilan poikkeama pitkäaikaisesta keskiarvosta oli suurin Länsi- ja Pohjois-Lapissa, jossa oli runsaat kaksi astetta tavanomaista lämpimämpää. Länsi- ja Pohjois-Lapissa keskilämpötila oli harvinaisen korkea, pohjoisimmassa Lapissa paikoin jopa poikkeuksellisen korkea. Maan etelä- ja keskiosassa poikkeama jäi pienemmäksi eli oli vajaat kaksi astetta.

Lämpimän sään aiheutti sulkukorkeapaine, joka muodostui maahamme kuukauden puolivälissä ja kesti kuukauden loppuun saakka. Kun aiemmin kesän aikana oli ollut vain neljä hellepäivää, oli niitä elokuussa 15, mikä on kuusi tavanomaista enemmän. Kuukauden korkein lämpötila, 27,8 °C, mitattiin Turun Artukaisessa 27. päivänä. Korkeapaineeseen liittyi lämpimien päivien ohella muutamia erittäin kylmiä öitä, ja kylmimpinä öinä halla vieraili paikoin maan eteläosaa myöten. Kuukauden alin lämpötila, -1,1 °C, mitattiin Kittilän Lompolonvuomassa 16. päivänä.

Sadetta tavanomaista vähemmän

Kuukauden sademäärä jäi lähes koko maassa tavanomaista niukemmaksi. Se oli maan länsiosassa vajaat 40 millimetriä, Pirkanmaalla ja paikoin länsirannikolla vajaat 20 mm eli sademäärä jäi paikoin kolmannekseen tavanomaisesta. Eniten eli runsaat 70 mm satoi Pohjois-Karjalassa, Kainuussa, Koillismaalla ja osassa Etelä-Lappia, jossa sadetta kertyi paikoin jopa tavanomaista enemmän.

Havaintoasemista eniten satoi Tornion Aapajärvellä, jossa sadetta kertyi 97,5 mm. Vähiten eli 10,1 mm satoi Jomalassa Ahvenanmaalla. Runsaimmat sateet sattuivat kuukauden loppuun, ja suurin vuorokautinen sademäärä, 48,0 mm, mitattiin Kemijärven lentokentällä 28. päivänä.

Elokuu kesän lämpimin kuukausi

Tavanomaista kylmemmän kesä- ja heinäkuun vuoksi kesäkuukausien eli kesä-elokuun keskilämpötila jäi lounaissaaristoa lukuunottatta koko maassa tavanomaista alhaisemmaksi. Poikkeama pitkäaikaisesta keskiarvosta oli kuitenkin pieni ja oli koko maassa vajaan asteen. Kylmempi kesä on koettu viimeksi vuonna 2008, Keski- ja Pohjois-Lapissa vuonna 2012. Kesän lämpimin kuukausi oli poikkeuksellisesti elokuu, mikä on tapahtunut viimeksi vuonna 2006. Kesän korkein lämpötila, 31,4 °C, mitattiin Kouvolan Utissa heinäkuun 3. päivänä.

Kesän sademäärässä oli suuria eroja maan eri osien välillä. Runsaimmin satoi Kainuussa, Koillismaalla ja Etelä-Lapin kaakkoisosassa, jossa sadetta kertyi lähes 300 mm eli paikoin puolitoistakertaisesti tavanomaisesti nähden. Vähiten satoi Ahvenanmaalla. Pohjanmaan rannikolla, Kaakkois-Suomesta Pirkanmaalle ulottuvalla alueella ja Luoteis-Lapissa, jossa sademäärä jäi paikoin alle 150 millimetrin eli selvästi tavanomaista niukemmaksi. Havaintoasemista sateisin oli Puolangan Kotila, jossa satoi kesän aikana 407,3 mm. Niukimmille sateille jäätiin Enontekiön Näkkälässä, jossa satoi 118 mm.

Ukkosta ennätyksellisen vähän

Kuluneena kesänä on ukkosta esiintynyt Suomessa toistaiseksi ennätyksellisen vähän. Elokuun loppuun mennessä havaitut noin 25 000 maasalamaa on alle viidesosa tavanomaisesta. Jaksolla 1960-2014 on vähiten salamoita ollut vuonna 1996, jolloin esiintyi 39 000 salamaa. Vaikka syyskuussa voi vielä ukkostaa merkittävästikin, on luultavaa, että tästä vuodesta tulee tarkastelujakson hiljaisin ukkoskesä. Ukkosten vähyyteen ovat vaikuttaneet niille epäsuotuisat säätilat eli viileä alkukesä ja korkeapainevoittoinen loppukesä.

Lisätietoja:

Elokuun säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/elokuu

Kesän säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/kesatilastot

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)

Ilmatieteen laitoksen meteorologit Twitterissä: http://twitter.com/meteorologit
Ilmatieteen laitoksen tiedeuutisointia Twitterissä: http://twitter.com/IlmaTiede

Asiantuntijat ovat huolissaan Lapin sammalista

[Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tiedote:]


Sammaltyöryhmä Njallavárri-tunturin lumenviipymällä. © Kimmo Syrjänen.

Osa Lapin lumisilla alueilla kasvavista sammallajeista on jo taantunut ilmastonmuutoksen vuoksi.

Monet pohjoiset sammalet ovat riippuvaisia lumenviipymistä ja niistä sulavista vesistä. Lumenviipymä on vuoristossa tai tundralla oleva alue, jossa lumi sulaa vasta myöhään kesällä. Osassa Lapin lumenviipymistä niille tyypillinen sammallajisto on jo taantunut ja lajiston uhanalaistuminen todennäköisesti kiihtyy ilmastonmuutoksen edetessä.

Suomalaisista sammalasiantuntijoista koostunut työryhmä retkeili Utsjoella elokuun lopulla ja kartoitti muun muassa tunturien lumenviipymien sammallajistoa.

”Lumenviipymillä kasvava uhanalainen tunturikehräsammal (Moerckia blyttii) löytyi ensimmäistä kertaa Inarin Lapista. Tulevaisuus näyttää, kauanko se pystyy säilymään kasvupaikalla. Vaarassa ovat myös ahmansammalet (Kiaeria), tällä hetkellä vielä yleiset kuurasammalet (Anthelia) ja monet muut lumenviipymille tyypilliset kasvit”, projektipäällikkö Kimmo Syrjänen Suomen ympäristökeskuksesta kertoo.

Turun yliopiston Lapin tutkimuslaitos Kevo ja Turun Kasvimuseo ovat tiiviissä yhteistyössä selvittäneet Inarin Lapin kasvilajistoa jo 1950-luvulta lähtien, mikä tarjoaa hyvän pohjan lajiston muutosten yleiseen tarkasteluun.

”Lumenviipymien kasvillisuusmuutosten tarkempi analysointi ja seuranta kaipaavat kiireellisesti tieteellistä tutkimusta. Inarin Lapin retkeilyllä karttuneet tiedot tallennetaan kasvimuseoiden kokoelmiin ja ympäristöhallinnon tietojärjestelmiin, ja tietoja käytetään esimerkiksi lajien uhanalaisuusarviointeja tehtäessä”, sanoo Turun yliopiston kasvimuseon amanuenssi Sanna Huttunen.

Lajien uhanalaisuusarvioinnista vastaavat Suomessa vapaaehtoisvoimin toimivat eliötyöryhmät. Ne ovat yhteistyöverkostoja, joissa on mukana lajien parissa työtä tekeviä ja eläkkeellä olevia tutkijoita sekä asiantuntijoita. Sammaltyöryhmässä on jäseniä muun muassa yliopistoista, luonnontieteellisistä museoista, Suomen ympäristökeskuksesta ja Metsähallituksesta. Uhanalaisuuden arvioinnissa tarvitaan jatkuvasti myös uutta tietoa, jota asiantuntijat ja harrastajat kokoavat vapaaehtoisesti maastoretkeilyillä.

Lisää retkikuulumisia sammaltyöryhmän facebook-sivulla: http://www.facebook.com/sammaltyoryhma

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Kimmo Syrjänen, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi, p. 0295 251 666 tai p. 040 583 5747

Amanuenssi Sanna Huttunen, Turun yliopisto, kasvimuseo, sanna.huttunen@utu.fi, p. 02 333 5559

Linkit

Lajien suojelu: sammaltyöryhmä
Sammaltyöryhmän Facebook-sivu

Kuvia tiedotusvälineiden käyttöön

Lumenviipymä, Utsjoki Gistuskáidi, kuva Kimmo Syrjänen (3,3 Mt)
Tunturikarhunsammal, Utsjoki Njallavárri, kuva Kimmo Syrjänen (3,3 Mt)
Sammaltutkijoita, Utsjoki Njallavárri, kuva Kimmo Syrjänen (5,2 Mt)

%d bloggers like this: