Uusi ilmastotutkimus: Suomen sateet ja Etelä-Euroopan vakava kuivuus lisääntyvät

Tämän vuosisadan loppuun mennessä kuivuuskausia odotetaan olevan Euroopassa yhä useammin ja yhä voimakkaampina, mikä johtuu sekä ilmastonmuutoksesta että lisääntyvästä veden käytöstä. Pelkästään Euroopassa kolmen viime vuosikymmenen kuivuuskausien kustannukset olivat yhteensä yli 100 miljardia euroa. Suomessa pakkasettoman ajan lämpötilat kohoavat 0,5-2 astetta ja sateet lisääntyvät 5-20 prosenttia. Pakkaskaudella Suomen lämpötila kohoaa jopa yli 3 astetta ja pakkaskauden sateet lisääntyvät 10-40 prosenttia. Nämä uuden tutkimuksen tulokset julkaistiin Euroopan geotieteiden unionin (EGU) Hydrology and Earth System Sciences -lehdessä.

kuivuus_kartat_iso

Lämpötilan (yläkuvat) ja sademäärän (alakuvat) muutokset Euroopassa pakkasettomana aikana (vasemmalla) ja pakkaskaudella (oikealla) 2080-luvulla verrattuna kauteen 1961-1990. Tummanharmaalla merkityillä alueilla ei ole pakkaskausia. Vaaleanharmaalla merkityillä alueilla on ollut pakkaskausia (ainakin yhden kuukauden keskilämpötila tavallisesti alle nollan) vertailujaksolla 1961-1990, mutta niitä ei ennusteta olevan enää 2080-luvulla. Lähde: Forzieri, G., Feyen, L., Rojas, R., Flörke, M., Wimmer, F., and Bianchi, A.: Ensemble projections of future streamflow droughts in Europe, Hydrol. Earth Syst. Sci., 18, 85-108, doi:10.5194/hess-18-85-2014, 2014. Lisenssi CC Attribution 3.0.

”Tutkimuksemme osoittaa, että monista valuma-alueista erityisesti Etelä-Euroopassa tulee ilmastonmuutoksen takia todennäköisesti alttiimpia pienen vesivirtaaman kausille”, sanoo tutkija Giovanni Forzieri. ”Kasvava veden tarve, joka johtuu väestönkasvusta ja suuresta veden käytöstä kastelussa sekä teollisuudessa, pienentää jokien virtaamia entisestään.”

Kuivuus on suuri luonnonkatastrofi, jolla voi olla huomattavia vaikutuksia yhteiskuntaan, ympäristöön ja talouteen. Pelkästään Euroopassa kolmen viime vuosikymmenen kuivuuskausien kustannukset olivat yhteensä yli 100 miljardia euroa.

Tässä tutkimuksessa tutkijat halusivat selvittää, tuleeko Eurooppaan kohoavien lämpötilojen ja intensiivisen veden kulutuksen seurauksena tulevaisuudessa yhä ankarampia ja pitkäkestoisempia kuivuuskausia, ja millä alueilla tämä tapahtuu. Saadakseen tämän selville tutkijat analysoivat ilmasto- ja hydrologiamalleja erilaisilla skenaarioilla eli tulevaisuuden ennusteilla.

”Skenaariot – tässä tutkimuksessa vuoteen 2100 saakka – ovat vaihtoehtoja yhteiskuntamme mahdollisista kehityksistä, joita käytettiin arvioitaessa tulevien kasvihuonekaasupäästöjen ja veden kulutuksen määrää eri sektoreilla”, kertoo hydrologi Luc Feyen. Tutkijat käyttivät näitä ennusteita hydrologisessa mallissa, joka jäljittelee veden kiertokulkua ja virtausta maapallolla. Kun he ajoivat tätä mallia vuoteen 2100 asti Euroopan kaikilla valuma- eli sadealueilla, he pystyivät arvioimaan, miten kuivuuden laajuus ja vakavuus voivat muuttua tällä vuosisadalla.

Tutkimus osoittaa, että vaikutuksia tulee olemaan eniten Etelä-Euroopassa. Jokien minimivirtaamat voivat pienentyä jopa 40 % ja kuivuusjaksot voivat lisääntyä ilmastonmuutoksen takia jopa 80 % pelkästään Pyreneiden niemimaalla, Etelä-Ranskassa, Italiassa ja Balkanilla. Korkeammat lämpötilat johtavat suurempaan veden haihduntaan maaperästä, kasvillisuudesta ja vesistöistä, lisäävät ja pitkittävät kuivia kausia sekä vähentävät vesivarantoja.

Tutkimuksessa käytetty IPCC:n SRES A1B -päästöskenaario (nopea talouskasvu, hidas väestönkasvu, nopea uuden ja tehokkaamman teknologian käyttöönotto) olettaa maapallon keskilämpötilan nousevan enintään 3,4 °C (verrattuna kauteen 1961-1990) vuoteen 2100 mennessä. Tutkijat kuitenkin varoittavat, että lämpenemisen ennustetaan olevan Euroopassa jopa vieläkin voimakkaampaa. ”Esimerkiksi Pyreneiden niemimaalla kesän keskilämpötilan ennustetaan nousevan jopa 5 °C tämän vuosisadan loppuun mennessä”, sanoo Feyen.

Etelä-Euroopassa lämpötilan ennustetaan kohoavan 2080-luvulla jopa 4 °C ja sademäärän pienenevän 5-40 % (useimmilla alueilla jopa 30 %) verrattuna vertailukauteen 1961-1990. Suomessa pakkasettoman ajan lämpötilat kohoavat 0,5-2 °C ja sateet lisääntyvät 5-20 %.

Euroopan pohjoisosat lämpenevät eniten talviaikaan. Tutkimuksessa vuoden pakkasaika määriteltiin siten, että silloin kuukauden keskilämpötila on pakkasen puolella ainakin 23 vuotena 30 vuodesta. Suomessakin pakkaskausi lyhenee. Pakkaskaudella Suomen lämpötila kohoaa 1-4 °C ja sateet lisääntyvät 10-40 %.

Kuivuvan Etelä-Euroopan ja entistä sateisemman Pohjois-Euroopan väliin jää vaihettumisvyöhyke, jossa kokonaissademäärät eivät muutu. Sateiden painottuminen eri vuodenaikoihin voi kuitenkin vaihtua.

Ilmaston lämpenemisen lisäksi intensiivinen veden käyttö pahentaa kuivuutta 10-30 % Etelä-Euroopassa, Euroopan länsi- ja keskiosissa sekä joillakin Ison-Britannian alueilla. Esimerkiksi teollisuudessa jäähdytysveden tarve kasvaa. ”Tämän tutkimuksen tulokset tähdentävät tarvetta kiireelliseen vesivarojen kestävään hoitoon, joka pystyisi haitallisten taloudellisten ja ympäristövaikutusten minimoimiseksi mukautumaan näihin veden kiertokulun mahdollisiin muutoksiin”, Forzieri toteaa.

Tutkimuksessa käytetty päästöskenaario edustaa keskimääräistä päästöjen kasvua (verrattuna muiden päästöskenaarioiden suurempiin tai pienempiin päästöihin). Kuivuus koettelee Eurooppaa tässä selostettuakin pahemmin, mikäli päästöt kasvavat todellisuudessa enemmän kuin käytetyssä skenaariossa. Vastaavasti pienemmät päästöt johtavat vähäisempiin kuivuusongelmiin. Vedenkäyttöskenaarioista tutkimukseen valittiin suurinta vedenkäyttöä ennustavaa vaihtoehtoa.

Tutkimuksessa ei otettu huomioon mahdollisia maankäytön ja kasvillisuuden muutoksia. Ne voivat osaltaan vaikuttaa kokonaishaihduntaan, maaperän kosteuteen ja pohjaveden muodostumiseen.

Lähteet

European Geosciences Union (EGU): Europe to suffer from more severe and persistent droughts, lehdistötiedote 9.1.2014

Forzieri, G., Feyen, L., Rojas, R., Flörke, M., Wimmer, F., and Bianchi, A.: Ensemble projections of future streamflow droughts in Europe, Hydrol. Earth Syst. Sci., 18, 85-108, doi:10.5194/hess-18-85-2014, 2014

Aiemmat kirjoituksemme samasta aihepiiristä

Kuivuus vaivaa maapalloa tulevaisuudessa?

Ilmastonmuutoksen konkreettiset vaikutukset ihmisiin Euroopan eri alueilla 2080-luvulla

Millä ilmastoalueilla ilmaston lämpeneminen aiheuttaa vesipulaa?

Ilmastonmuutoksen seurauksena juoma- ja kasteluveden saanti Aasiassa voi heikentyä

Arktisen tutkimuksen viikko korostaa ympäristön seurannan tärkeyttä

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Arktisen tutkimuksen viikko 5.-11.4. kiinnittää huomiota arktisen alueen muuttuvaan tulevaisuuteen.


Kuva: Timo Lindholm, Ilmatieteen laitos.

Arktisen tutkimuksen viikko huhtikuun alussa (5.-11.4) kiinnittää huomiota arktisen alueen muuttuvaan tulevaisuuteen ja ympäristön seurannan tärkeyteen.

Arktiset alueet ovat kansainvälisen taloudellisen, poliittisen ja tieteellisen mielenkiinnon kohteina. Ilmastonmuutos ja luonnonvarojen lisääntynyt hyödyntäminen kasvattavat myös ympäristöriskejä arktisella alueella. Tästä syystä arktisen ympäristön monitorointi ja tutkimus siellä tapahtuvien muutosten ymmärtämiseksi on tärkeää. Konferenssin aiheena onkin, miten turvata arktisen ympäristön vakaus ja kestävyys ilmastonmuutoksen ja alueen luonnonvarojen taloudellisen hyödyntämisen paineissa.

Kokouksessa laaditaan myös kansainvälistä strategiaa monitieteellisten, luotettavien ja kustannustehokkaiden arktisen mittauskampanjoiden edistämiseksi.

Konferensssi ensimmäistä kertaa Suomessa

Arktisten alojen konferenssi ’The Arctic Science Summit Week’ (ASSW 2014) ja ’The Second Arctic Observing Summit’ (AOS-2) järjestetään keväällä ensimmäistä kertaa Suomessa. Arctic Science Summit Week on kansainvälisten tiedejärjestöjen arktisen tutkimuksen suunnittelu- ja yhteistyökokous, joka on järjestetty vuosittain eri maissa jo 20 vuoden ajan.

Arctic Observing Summit on joka toinen vuosi järjestettävä kokous, joka edistää arktisen ympäristön tilan pitkäkestoista tieteellistä mittaamista ja seurantaa.

Viikko kokoaa Ilmatieteen laitokselle ja Helsingin yliopistolle noin 300 alan tutkijaa ja tiedepolitiikan edustajaa kaikista arktisiin toimiin osallistuvista maista. Suomella on arktisen tutkimuksen viikolla erinomainen tilaisuus edistää Suomen uutta arktista strategiaa ja sen toimeenpanoa kansainvälisessä yhteistyössä. Konferenssiviikon aikana käynnistetään kolmannen kansainvälisen arktisen tutkimuksen suunnittelukonferenssin (3rd International Conference on Arctic Research Planning, ICARPIII) valmistelu.

Korkeatasoinen paneelikeskustelu päättää viikon

ASSW viikon viimeisenä päivän järjestetään Helsingin yliopiston suuressa juhlasalissa korkeatasoinen paneelikeskustelu arktisen tutkimuksen ongelmista ja mahdollisuuksista. Keskustelussa mukana arktisten maiden poliittista johtoa ja alan huippututkijoita.

Arktisen tutkimuksen viikon pääjärjestäjinä toimivat Ilmatieteen laitos ja Oulun yliopiston Thule-instituutti sekä useat arktista tutkimusta tekevät suomalaiset yliopistot ja tutkimuslaitokset.

Lisätietoja:

ASSW2014-kokouksen sivut: www.assw2014.fi

Ilmatieteen laitos
Ryhmäpäällikkö Kirsti Kauristie, puh. 050 597 8874, kirsti.kauristie@fmi.fi

Thule-instituutti: http://www.oulu.fi/thule/

Ilmastonmuutos uhkaa tulevaisuuden talviolympialaisia

Helmikuun keskilämpötila kohoaa talviolympialaisten 19 entisessä isäntäkaupungissa 1,9-2,1 astetta tämän vuosisadan puoliväliin ja 2,7-4,4 astetta tämän vuosisadan loppuun mennessä. Alle kolmasosa entisistä isäntäkaupungeista tarjoaa vuosisadan lopulla melko varmasti hyvät talviurheiluolosuhteet. Yhdysvalloissa olympiamitalistit ovatkin esittäneet vetoomuksen ilmastonmuutoksen rajoittamiseksi.

olympialaiset

Talviolympialaiset täyttävät sata vuotta vuonna 2024. Aluksi ne olivat vain 16 maan ja 258 urheilijan kisat. Vancouverissa vuonna 2010 oli jo mukana noin 2 500 urheilijaa 82 maasta. Olympialaiset ovatkin todellinen maailmanlaajuinen tapahtuma, joka televisioidaan yli 200 maahaan. Arvioiden mukaan katsojia kertyy noin 3,8 miljardia.

Samaan aikaan, kun helmikuussa 2014 urheilijat kerääntyvät Sotshiin 22. talviolympialaisiin, tutkijat ovat huolissaan ilmastonmuutoksesta. IPCC:n keräämien tietojen mukaan maapallon pintalämpötila on noussut 0,85 astetta ajanjaksolla 1880-2012. Pohjoisen pallonpuoliskon lumipeite ja jäätiköt ovat kutistuneet 1900-luvun puolivälistä alkaen. Vuosi 2013 oli globaalisti mittaushistorian 2.-9. lämpimin.

Tämän vuosisadan loppuun mennessä maapallon arvioidaan lämpenevän vielä 0,3-4,8 astetta lisää verrattuna (esiteollisesta ajasta jo lämmenneen) ajanjakson 1986-2005 keskilämpötilaan. Alhaisinta kasvihuonekaasujen päästöskenaariota lukuun ottamatta maapallo näyttää kaikissa skenaarioissa lämpenevän enemmän kuin kansainvälisen ilmastopolitiikan tavoite, jossa lämpeneminen halutaan rajoittaa alle kahteen asteeseen verrattuna ajanjakson 1850-1900 keskilämpötilaan. Talvisin lämpeneminen on ennusteiden mukaan vieläkin voimakkaampaa kuin kesällä.

Mahdollisesti haitallisia ympäristövaikutuksia aiheuttava tekniikka tullut avuksi sääolojen turvaamiseen

Keskimääräinen päivän ylin lämpötila talviolympialaisten suorituspaikoilla on noussut tasaisesti. Se oli 1920-1950 -luvuilla keskimäärin 0,4 astetta, 1960-1990 -luvuilla 3,1 astetta ja 2000-luvulla 7,8 astetta. Tämä muutos johtuu toisaalta ilmaston lämpenemisestä erityisesti talviaikaan mutta myös Olympiakomitean halukkuudesta myöntää kisoja entistä lämpimämmille kisapaikoille.

Vuoden 2010 isäntäkaupunki Vancouver oli ensimmäinen merenpinnan tasolla sijainnut ja historian lämpimin talviolympialaisisäntä. Tämän vuoden isäntäkaupunki Sotshi sijaitsee subtropiikissa samaan tapaan kuin aiemmista isäntäkaupungeista Nagano ja Torino.

Lämpimämmät kisapaikat ovat osaltaan tulleet mahdollisiksi kehittyneen tekniikan ansiosta, jolla voidaan selviytyä myös epäedullisissa sääolosuhteissa. Jääkiekko siirrettiin sisätiloihin vuonna 1952, taitoluistelu ja curling vuonna 1960. Kelkkailuratoja alettiin jäähdyttää keinotekoisesti vuonna 1972.

Keinolumetuksessa kuutiometri vettä tuottaa kolme kuutiota tekolunta, joka on luonnonlumeen verrattuna neljä kertaa tiiviimpää ja 60 kertaa kovempaa. Toisaalta on kuitenkin otettava huomioon se, että keinolumetukseen vaaditaan valtavasti vettä ja energiaa (sähköä). Paikallisesti pohjavesivarat voivat huveta huomattavasti. Esimerkiksi Alpeilla laskettelukeskusten lumetus kuluttaa vettä kaikkiaan yhtä paljon kuin 1,5 miljoonan asukkaan suurkaupunki. Lisäksi tekolumen ravinnepitoisuus on tavalliseen verrattuna erilainen, jolloin sulamisvesien erilaiset ravinteet voivat muuttaa kasvilajien luontaisia runsaussuhteita. Suomessa Levillä tehdään tekolunta vuosittain noin 50 vuorokauden ajan yötä päivää. Vettä kuluu tuhat kuutiota tunnissa ja lunta syntyy kuorma-autollinen kahdeksassa sekunnissa. Kaikkien Levin lumitykkien teho on yhteensä 5000 kW ja kulutus 50 vuorokaudessa on 6000 MWh.

Nykyään olisi lähes mahdotonta viedä kisat onnistuneesti läpi pelkästään luonnonlumen ja -jään avulla, niin kuin aiemmin tehtiin. Tosin myös vaatimukset esimerkiksi jään ja lumen laadusta ovat varmasti kasvaneet. Olympialaisten yhteydessä on joskus puhuttu jopa mahdollisesta sään muokkauksesta tai manipuloinnista. Esimerkiksi lumisateen keinotekoinen tuottaminen voi olla mahdollista.

Pystytäänkö hyvät olosuhteet järjestämään vielä 2000-luvun lämpenevässä ilmastossa?

Viime viikolla julkaistussa tutkimuksessa selvitettiin 19 aiemman talviolympialaiskaupungin mahdollisuuksia järjestää talvikisat tämän vuosisadan puolivälin ja lopun lämmenneessä ilmastossa. Tarkasteltavia tekijöitä olivat lumen syvyys 1. helmikuuta, keskimääräinen vuorokauden ylin ja alin lämpötila helmikuussa, keskeisten toimintojen lämpötilarajat, lumetuspäivät tammi-helmikuussa, todennäköisyys yli 30 tai 60 senttimetrin lumipeitteeseen ja vesisadepäivien lukumäärä. Näistä tekijöistä monet ovat riippuvaisia toisistaan. Niinpä tutkimuksessa määritettiin kaksi keskeistä indikaattoria, joiden avulla on mahdollista selvittää, soveltuvatko vanhat isäntäkaupungit talviolympialaisten järjestäjiksi myös tulevaisuudessa.

Indikaattori numero yksi on todennäköisyys sille, että vuorokauden minimilämpötila keskeisten suorituspaikkojen korkeudella merenpinnasta pysyy nollan alapuolella. Näissä olosuhteissa lumi- ja jääpinnat pystyvät palautumaan yöllä päiväaikaisen sulamisen jälkeen. Myös lumetus on silloin mahdollista ja sadekin tulee todennäköisemmin lumena eikä vetenä. Näin pystytään takaamaan laadukkaat ja turvalliset kilpailuolosuhteet.

Indikaattori numero kaksi on todennäköisyys sille, että vähintään 30 senttimetrin lumipeite pystytään takaamaan korkeammalla merenpinnasta, alppilajien kisapaikoilla, joko luonnonlumen tai lumetuksen avulla. Tämä indikaattori kuvastaa sekä ilmasto-oloja että olosuhteisiin sopeutumista kehittyneen lumetusteknologian avulla. Monissa tutkimuksissa 30 senttimetrin lumensyvyys on todettu minimiksi, kun halutaan taata hyvät olosuhteet tasaisessa maastossa. Koska alppilajeja ei useinkaan järjestetä tasaisella maaperällä, 30 senttimetriä on ehkä turhankin optimistinen arvo lumensyvyyden minimirajaksi, sillä useilla paikoilla lunta tarvittaisiin ainakin 60 senttimetriä.

Aiemmat talviolympialaiskaupungit luokiteltiin tutkimuksessa ilmastollisesti luotettaviksi myös tulevaisuudessa, mikäli molemmat indikaattorit täyttyvät yhdeksänä talvena kymmenestä (todennäköisyys siis vähintään 90 %). Jos ainakin jompikumpi indikaattori saavutetaan alle 75 prosenttina talvista, paikka katsottiin epäluotettavaksi talviolympialaisten järjestämiseen. Jos indikaattorit toteutuvat 75-89 prosenttina talvista, entinen isäntäkaupunki luokiteltiin tulevaisuudessa pienen tai suuren riskin valinnaksi.

Maailman ilmatieteen järjestö WMO:lta ja kansallisilta sääpalveluilta kerätyt sääasemakohtaiset tiedot yhdistettiin IPCC:n ilmastonmuutosskenaarioihin. Näin päästiin laskemaan, millä todennäköisyydellä nämä indikaattorit toteutuvat 19 entisessä isäntäkaupungissa nykyisissä olosuhteissa (1981-2010) ja tulevaisuuden (2050-luvun ja 2080-luvun) ilmastossa.

Entisten isäntäkaupunkien lämpötila nousee tällä vuosisadalla 2,7-4,4 astetta

IPCC:n pienten kasvihuonekaasupäästöjen skenaariossa helmikuun lämpötila kohoaa 19 entisessä isäntäkaupungissa keskimäärin 1,9 astetta tämän vuosisadan puoliväliin ja 2,7 astetta tämän vuosisadan loppuun mentäessä. Suurten kasvihuonekaasupäästöjen skenaariossa luvut ovat 2,1 ja 4,4 astetta.

Kaikki 19 entistä isäntäkaupunkia todettiin indikaattorien perusteella ilmastollisesti luotettaviksi nykyilmastossa (1981-2010). Tämän vuosisadan puoliväliin mennessä enää 11 näistä isäntäkaupungeista on luotettavia alhaisten kasvihuonekaasupäästöjen skenaariossa ja 10 suurten päästöjen skenaariossa.

Tämän vuosisadan loppupuolella enää puolet entisistä isäntäkaupungeista olisi ilmastollisesti luotettavia alhaistenkin päästöjen skenaariossa. Esimerkiksi Squaw Valley (Yhdysvallat), Garmisch-Partenkirchen (Saksa), Vancouver (Kanada) ja Sotshi (Venäjä) eivät enää olisi tarpeeksi kylmiä.

Vain kuusi kaupunkia 19 entisestä isännästä tarjoaa vuosisadan lopulla melko varmasti hyvät talviurheiluolosuhteet

Muun muassa Vancouverin alueella talvet ovat tutkimusten mukaan selvästi lämmenneet. Talviolympialaisten edellä tammikuussa 2010 Vancouverissa mitattiin historian korkein keskilämpötila.

Freestyle- ja lumilautailupaikoille (sijainti vain 910 metriä merenpinnan yläpuolella) lunta jouduttiin kuljettamaan 150 kilometrin päästä. Tutkimuksessa määriteltyjen kriteereiden mukaan Vancouverin pitäisi kuitenkin olla nykyilmastossa luotettava isäntäkaupunki.

Korkeiden kasvihuonekaasupäästöjen skenaariossa tulossa on vieläkin hälyttävämpi kuin alhaisilla päästöillä. Alle kolmasosa entisistä isäntäkaupungeista (vain 6 kaupunkia) tarjoaisi vielä vuosisadan loppupuolella talviolympialaisiin sopivat olosuhteet. Luotettavimpia ovat korkealla merenpinnasta sijaitsevat sisämaan kohteet.

Lämpenemisen jatkuessa vielä 2100-luvullakin yhä harvempi paikka pystyisi takaamaan suotuisat olosuhteet. Talviolympialaisten 200-vuotisjuhlien järjestäminen vuonna 2124 voikin olla erittäin haastavaa, vaikka teknologinen kehitys tuolloin onkin mennyt varmasti eteenpäin.

Viime vuonna 75 talvilajien tulevaisuudesta huolestunutta olympiamitalistia kirjoitti presidentti Barack Obamalle avoimen kirjeen, jossa he vaativat toimia ilmastonmuutoksen estämiseksi ja puhtaan energiantuotannon edistämiseksi.

Lähde

Daniel Scott, Robert Steiger, Michelle Rutty & Peter Johnson:  Winter Olympics in a Warmer World, University of Waterloo, Management Center Innsbruck & Interdisciplinary Centre on Climate Change, January 2014

Jokien ja purojen jääkannet poikkeuksellisen vaarallisia – hyydetulvatilanne jatkuu eri puolilla maata

[Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tiedote:]


Kymijoki 23.1.2014. Kuva: Juha Aaltonen SYKE.

Jokien ja purojen jääkannet ovat monin paikoin poikkeuksellisen vaarallisia koko maassa Lappia lukuun ottamatta. Pakkasista huolimatta suuret virtaamat ovat estäneet jään vahvistumisen tasaisesti ja virtausoloista riippuen joet ovat osin sulia ja jäät hyvin heikkoja. Myös vedenkorkeuksien vaihtelu hyydetulvien takia tekee jääkansista petollisia. Jokien ja purojen jäät saattavat myös säiden lämmetessä nopeastikin heiketä, joten jäille menemistä kannattaa välttää erityisesti tänä talvena.

Hyydetulvia kymmenillä joilla eri puolilla maata

Kovana jatkunut pakkanen pitää hyydetulvatilanteen hankalana lähes koko maassa Lappia lukuun ottamatta. Viikonlopun lauhtuva sää helpottaa tilannetta Etelä-Suomessa ja länsirannikolla, kun lämpötila nousee yli -10 asteen. Ensi viikolle pakkasen ennustetaan jälleen kiristyvän.

Hyydetulvat ovat kastelleet muutamien asuinrakennusten kellareita Satakunnassa ja Hämeessä. Lisäksi mökkejä ja talousrakennuksia on kastunut Pohjois-Pohjanmaalla, Pohjois-Karjalassa, Pohjois-Savossa, Hämeessä ja Keski-Suomessa. Hyydetulvat uhkaavat rakennuksia edellä mainittujen lisäksi myös Keski-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Kymenlaaksossa.

Järvien vedet korkealla

Järvi-Suomessa suurimpien järvien vedenkorkeuksien nousu jatkuu edelleen, Saimaa nousee 20-30 cm helmikuun loppuun mennessä ja Päijänne 5-10 cm helmikuun alkuun mennessä. Kallavesi ja Pielinen, kuten muutkin isot järvet, ovat nyt korkeimmillaan ja jäätyvät useissa tapauksessa kevättulvakorkeudella, jolloin laitureita ja syksyllä rantaan jääneitä tavaroita on vaarassa jäätyä kiinni jäähän.

Kuinka hyydetulva syntyy

• Näin hyydepadot syntyvät (pdf)

Jatkuvasti päivittyvää tietoa

• www.ymparisto.fi/tulvatilanne

Lisätietoja:

Johtava hydrologi Bertel Vehviläinen, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 731

Tutkija Harri Myllyniemi, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 439

Tulvatilannetiedote on osa Tulvakeskuksen toimintaa. Tulvakeskus on Suomen ympäristökeskuksen ja Ilmatieteen laitoksen yhteistyöverkosto, joka toimii tiiviissä yhteistyössä mm. ELY-keskuksen ja pelastuslaitoksen kanssa. www.tulvakeskus.fi

Vuosi 2013 globaalisti mittaushistorian 2.-9. lämpimin

Vuosi 2013 oli globaalisti NOAA:n mukaan mittaushistorian neljänneksi lämpimin ja viiden muun kansainvälisen tutkimuslaitoksen mukaan 2.-9. lämpimin. Samalla se oli 37. peräkkäinen vuosi, jolloin maapallon keskilämpötila ylitti koko 1900-luvun keskilämpötilan. Vuonna 2013 koko mittaushistorian lämpöennätyksen teki 389 sääasemaa ja kylmyysennätyksen 12 sääasemaa. Viimeksi 1900-luvun keskilämpötilaa viileämpi vuosi on ollut 1976. Kaikki mittaushistorian kymmenen lämpimintä vuotta ovat olleet 2000-luvulla lukuun ottamatta vuotta 1998. Maapallon globaali keskilämpötila on kohonnut 0,06 astetta vuosikymmenessä aikavälillä 1880-2013 ja 0,16 astetta vuosikymmenessä aikavälillä 1970-2013. Suomessa viime vuosi oli NOAA:n mukaan historian viidenneksi lämpimin, kaksi astetta yli tavanomaisen.

UUSI_LAMPOTILATAULUKKO

Kymmenen mittaushistorian maailmanlaajuisesti lämpimintä vuotta NOAA:n, Nasan, Japanin ilmatieteen laitoksen, MetOfficen, UAH:n ja WMO:n uusimpien, päivitettyjen aikasarjojen mukaan (maa- ja merialueet yhdistettynä). Suluissa oleva luku kertoo, kuinka paljon kyseisen vuoden keskilämpötila poikkeaa pitkäaikaisesta lämpötilakeskiarvosta (vertailukausi NOAA:lla 1901-2000, Nasalla 1951-1980, Japanin ilmatieteen laitoksella 1981-2010, MetOfficella 1961-1990, UAH:lla 1981-2010 ja WMO:lla 1961-1990). NOAA:lla ja Nasalla mittaushistoria alkaa vuodesta 1880, Japanin ilmatieteen laitoksella 1891. Eri tutkimuslaitoksilla käytetään hieman erilaisia menetelmiä, mutta niiden tulokset ovat hyvin lähellä toisiaan. *) Huom.! Tähdellä merkityt vuoden 2013 tilastot ovat alustavia.

Yhdysvaltalaisen ilmakehän- ja merentutkimuslaitos NOAA:n tiistaina julkistamien tietojen mukaan vuosi 2013 oli globaalisti vuodesta 1880 alkavan mittaushistorian lämpimimpien vuosien listalla jaetulla neljännellä sijalla yhdessä vuoden 2003 kanssa. Samalla se oli 37. peräkkäinen vuosi, jolloin maapallon keskilämpötila ylitti koko 1900-luvun keskilämpötilan.

Viimeksi 1900-luvun keskilämpötilaa viileämpää on ollut vuonna 1976, jolloin lämpötila jäi 0,08 astetta keskiarvon alapuolelle. Vuoden 1976 jälkeen syntyneet eivät ole siis ikinä kokeneet niin ”viileää” vuotta, jota NOAA pitää vertailussaan lämpötilojen normaalivuotena.

Tästä linkistä voit tarkastella globaaleja aikasarjoja kuukausittain tai vuosittain. Jos haluat nähdä diagrammina ja taulukkona vuosittaiset tiedot, valitse ”Timescale: Annual” ja klikkaa ”Plot”.

Kaikki mittaushistorian kymmenen lämpimintä vuotta ovat olleet 2000-luvulla lukuun ottamatta vuotta 1998. Toisin sanottuna 134-vuotisen mittaushistorian kymmenestä lämpimimmästä vuodesta yhdeksän kymmenestä on ollut 2000-luvulla. Ennen 2000-lukua vuotta 2013 lämpimämpi on ollut vain vuosi 1998. Aikoinaan ennätyskuumana pidetty vuosi 1988 ei mahdu enää edes 20 lämpimimmän vuoden joukkoon.

Vuonna 2013 yhdistetty maa- ja merialueiden lämpötila oli 0,62 astetta korkeampi kuin ajanjakson 1901-2000 keskiarvo (valitse linkistä ”Mean Temperature Estimates”) 13,9 astetta. Viime vuosi oli siis vuodesta 1880 alkavan mittaushistorian neljänneksi lämpimin vuosi. Lämpimintä on ollut vuonna 2010, jolloin lämpötila kohosi 0,66 astetta yli pitkän aikavälin keskiarvon.

Vuonna 2013 maa-alueiden keskilämpötila oli 0,99 astetta 1900-luvun keskiarvon (8,5 astetta) yläpuolella. Myös maa-alueiden lämpötiloissa vuosi 2013 oli mittaushistorian neljänneksi lämpimin.

Useimmilla maapallon alueilla vuosi 2013 oli tavanomaista lämpimämpi. Australiassa vuosi oli vuodesta 1910 alkavan mittaushistorian lämpimin, 1,20 astetta yli tavanomaisen ja 0,17 astetta lämpimämpi kuin aiempi vuoden keskilämpötilaennätys vuodelta 2005. Uudessa-Seelannissa oli vuodesta 1909 alkavan mittaushistorian kolmanneksi lämpimin vuosi ja Argentiinassa vuodesta 1961 alkavan historian toiseksi lämpimin vuosi.

Suomessa viime vuosi oli NOAA:n mukaan lämpötilastojen jaetulla viidennellä sijalla, 2,0 astetta lämpimämpi kuin ajanjakson 1961-1990 keskiarvo. Suomen Ilmatieteen laitoksen alustavissa tiedoissa vuoden 2013 on kerrottu olleen vuodesta 1847 alkavan mittaushistorian kuudenneksi lämpimin. Ilmatieteen laitoksen mukaan Suomen kuusi lämpimintä vuotta järjestyksessä lueteltuina ovat olleet  1938, 1989, 2011, 2000, 1934 ja 2013. Ainakin osassa Suomea oli viime kesänä hellettä kaikkiaan 52 päivänä, mikä on 16 enemmän kuin keskimäärin. Paikoin terminen kesä oli pisin ainakin 50 vuoteen.

Merien lämpötila oli NOAA:n mukaan viime vuonna globaalisti 0,48 astetta 1900-luvun keskiarvon (16,1 astetta) yläpuolella. Merten lämpimyystilastoissa tämä on jaetulla kahdeksannella tilalla vuoden 2006 kanssa ja lämpimin arvo vuoden 2010 jälkeen, jolloin osan aikaa vuodesta vallitsi El Niño keskisillä ja itäisillä Tyynenmeren trooppisilla alueilla. Vuonna 2013 näillä alueilla oli ENSO-neutraalit olosuhteet.

Maapallon globaali keskilämpötila on kohonnut 0,06 astetta vuosikymmenessä aikavälillä 1880-2013 ja 0,16 astetta vuosikymmenessä aikavälillä 1970-2013. Maapallon eri alueiden trendit löytyvät tästä linkistä.

Joulukuu 2013 oli 346. peräkkäinen kuukausi, jolloin maapallon keskilämpötila ylitti koko 1900-luvun keskiarvon. Viimeksi yksittäinen kuukausi on jäänyt koko 1900-luvun keskiarvon alle helmikuussa 1985.

Muiden tutkimuslaitosten tuloksissa vuosi 2013 sijoittuu historian 2.-9. lämpimimmäksi

Nasan samaan aikaan NOAA:n kanssa julkaistuissa tiedoissa viime vuosi oli lämpötilaston seitsemännellä sijalla. Lämpötila ylitti vertailukauden (1951-1980) keskilämpötilan 0,604 asteella. Mittaustarkkuuden rajoissa James Hansen, Makiko Sato ja Reto Ruedy toteavat vuosien 2010 (+0,668 astetta yli pitkän aikavälin keskiarvon) ja 2005 (+0,662) olevan jaetulla 1.-2. sijalla. Sijoille 3-9 sijoittuvat vuodet 2007 (+0,629), 2002 (+0,621), 1998 (+0,620), 2003 (+0,607), 2013 (+0,604), 2009 (+0,598) ja 2006 (+0,598). Sijalla 10 jää vuosi 2012 (+0,577). Kaikki mittaushistorian 14 lämpimintä vuotta ovat olleet vuosina 1998-2013. Jos El Niño alkaa kesällä 2014, tästä vuodesta tulee viime vuotta lämpimämpi ja vuodesta 2014 tai 2015 mahdollisesti mittaushistorian lämpimin.

MetOfficen eli Ison-Britannian ilmatieteen laitoksen lämpötilatilastot on koottu Nasan GISS-aineiston, NOAA:n NCDC-aineiston ja Itä-Anglian yliopiston HadCRUT4-aineiston keskiarvosta. Käytössä on toistaiseksi tiedot vasta lokakuun 2013 loppuun asti. Näiden tietojen perusteella vuosi 2013 oli vuotta 2012 lämpimämpi ja selvästi kymmenen mittaushistorian lämpimimmän vuoden joukossa. Lopulliset tiedot julkaistaan maaliskuussa.

Vuodesta 2014 MetOffice ennustaa 0,43-0,71 astetta vertailukautta (1961-1990) lämpimämpää, samoin kuin oli ennuste vuodelle 2013. Jos vuoden 2014 todennäköisin lämpötilaennuste 0,57 astetta yli vertailukauden keskiarvon toteutuu, vuodesta tulee jopa mittaushistorian lämpimin. Mittaustarkkuuden rajoissa on kuitenkin huomautettava, ettei lämpimimpien vuosien järjestys ole täysin varma.

WMO:n tilastot pohjautuvat Nasan (GISS), NOAA:n, Itä-Anglian yliopiston (CRU) ja MetOfficen (Hadley Centre) tietoihin.

Japani_1

Harmaalla viivalla ja ympyröillä on esitetty vuosien globaalien keskilämpötilojen poikkeamat ajanjakson 1981-2010 keskilämpötilasta Japanin ilmatieteen laitoksen mukaan. Sinisellä viivalla on esitetty viiden vuoden liukuva keskiarvo. Punainen viiva osoittaa pitkän aikavälin lineaarista trendiä. Lähde: Japanin ilmatieteen laitos, lehdistötiedote (Japan Meteorological Agency, press release)

Japanin ilmatieteen laitoksen mukaan vuosi 2013 oli 11 ensimmäisen kuukauden perusteella 0,20 astetta vertailukauden 1981-2010 keskilämpötilaa lämpimämpi, kun maa- ja merialueiden lämpötilat yhdistetään. Näin vuosi 2013 sijoittuu 123-vuotisessa mittaushistoriassa toiseksi lämpimimmäksi vuodeksi. Syyskuu, marraskuu ja pohjoisen pallonpuoliskon syksy (kolmen kuukauden jakso syyskuusta marraskuuhun) olivat mittaushistorian lämpimimmät. Pelkkiä maa-alueita tarkasteltaessa vuosi 2013 oli 0,35 astetta vertailukautta lämpimämpi ja mittaushistorian neljänneksi lämpimin. Tavanomaista lämpimämpää oli erityisesti Euraasiassa, Australiassa ja pohjoisen Tyynenmeren keskiosissa. Kaikki tämän vuosisadan ja -tuhannen 13 ensimmäistä vuotta sijoittuvat 123-vuotisen mittaushistorian 15 lämpimimmän vuoden joukkoon. Maapallon lämpenemistrendi on 0,69 astetta vuosisadassa. Japanin ilmatieteen laitoksen mukaan lämpenemisen syynä ovat ihmiskunnan tuottamat kasvihuonekaasut, mutta tämän pitkän aikavälin lämpenemistrendin päällä näkyy luontainen vaihtelu, joka aiheuttaa ajoittain hitaamman lämpenemisen vuosia tai vuosikymmeniä.

UAH (University of Alabama in Huntsville)  tilastoi NOAA:n ja Nasan satelliimittaukset troposfäärin alaosan (0-8 km merenpinnasta) lämpötiloista. Vuodesta 1978 alkavissa satelliittitilastoissa (muut tässä blogikirjoituksessa mainitut mittaussarjat alkavat 1880-1890-luvulta) 2013 oli historian neljänneksi lämpimin vuosi. Lämpimimmät alueet olivat pohjoinen Tyynimeri ja Antarktis, joiden vuoden keskilämpötila oli 1,4 astetta yli pitkäaikaisen keskiarvon. Joillakin alueilla oli tavanomaista kylmempää. Esimerkiksi Kanadan keskiosissa oli 0,6 astetta viileämpää kuin 30 vuoden keskiarvo. Satelliittimittausten mukaan koko maapallon lämpenemistrendi on 0,14 astetta per vuosikymmen.

Mistä erot eri tutkimuslaitosten tuloksissa johtuvat?

NOAA:n mukaan vuosi 2013 oli 0,58 astetta lämpimämpi kuin ajanjakso 1951-1980 ja 0,62 astetta lämpimämpi kuin 1900-luku. Nasan mukaan vuosi 2013 oli 0,60 astetta lämpimämpi kuin ajanjakso 1951-1980 ja 0,63 astetta lämpimämpi kuin 1900-luku.

Eri tutkimuslaitosten tulosten erot johtuvat analyysimenetelmistä (interpolaatio) ja siitä, miten käsitellään niitä maapallon alueita, joilta havaintoja ei ole saatavilla. Tällaiset alueet joko jätetään kokonaan ottamatta huomioon, niillä käytetään apuna satelliittidataa tai sovelletaan kokonaisvaltaista assimilaatiotekniikkaa. Lisäksi sääasema- ja satelliittimittausten vertailu on haastavaa.

Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan ilmastonmuutos voi lisätä lämmittäviä El Niño -ilmiöitä

El_Nino_2

ENSO-värähtelyn (eli El Niñon ja La Niñan vuorottelun) vuodet alkaen vuodesta 1980. Määrittely on tehty meriveden lämpötila-anomalian (poikkeama tavanomaisesta) mukaan. Jos meriveden lämpötila on ollut vähintään viisi kuukautta peräkkäin vähintään 0,5 astetta tavanomaista lämpimämpi, puhutaan El Niñosta. Jos meriveden lämpötila on ollut vähintään viisi kuukautta peräkkäin vähintään 0,5 astetta tavanomaista viileämpi, puhutaan La Niñasta. Heikko ilmiö on kyseessä silloin, kun poikkeama on 0,5-0,9 astetta. Kohtalaisessa poikkeama on 1,0-1,4 astetta ja voimakkaassa vähintään 1,5 astetta. Lähde: NOAA Climate Prediction Center.

Vuosi 2013 oli päiväntasaajan alueen itäisellä ja keskisellä Tyynellämerellä ENSO-neutraali, mikä tarkoittaa sitä, ettei siellä vallinnut luontaisesti maapalloa (pienellä viiveellä) lämmittävää El Niño -ilmiötä eikä viilentävää La Niña -ilmiötä. Itse asiassa ENSO-neutraali vaihe alkoi jo huhtikuussa 2012. Ennätyslämpimänä vuonna 2010 tammi-huhtikuussa vaikutti melko voimakas El Niño, jonka jälkeen heinäkuussa siirryttiin La Niña -vaiheeseen.

Vaikka El Niño onkin luonnollinen ilmiö ja vaikka se on esiintynyt koko ihmiskunnan historian ajan, globaali lämpötilan kohoaminen todennäköisesti kaksinkertaistaa kaikkein voimakkaimpien El Niño -ilmiöiden toistuvuuden. Tämä on todettu uudessa australialaisten,yhdysvaltalaisten, kiinalaisten ja brittiläisten tieteilijöiden tutkimuksessa.

El Niño vaikuttaa merkittävästi maailmanlaajuiseen säähän, ekosysteemeihin, maatalouteen, trooppisiin sykloneihin eli trooppisiin pyörremyrskyihin, kuivuuteen, pensaspaloihin, tulviin ja muihin sään ääri-ilmiöihin. Se tuo esimerkiksi tulvia Yhdysvaltojen länsiosiin sekä maastopaloja Indonesian sademetsiin ja Australian pensasalueille. Uutinen on erityisen huolestuttava siksi, että kahtena viime kesänä Australiassa on ollut ennätyslämpötiloja ja lukuisia metsäpaloja, vaikka ENSO-värähtely on ollut neutraalissa vaiheessa eli ei ole ollut El Niñoa eikä sen vastakkaisilmiötä La Niñaa.

Voimakas El Niño syntyy, kun meren pintalämpötila nousee yli 28 asteeseen normaalisti viileällä ja sateettomalla Tyynenmeren itäreunalla. Normaalisti tällaiset olosuhteet syntyvät kerran 20 vuodessa. Kun kasvihuonekaasut lisääntyvät ja maapallon keskilämpötila nousee, tällaiset olosuhteet syntyvätkin tämän uuden tutkimuksen mukaan noin kerran vuosikymmenessä.

Viimeisin voimakas El Niño vuodesta 1997 alkuvuoteen 1998 aiheutti 35 miljardin Yhdysvaltojen dollarin aineelliset vahingot. Se myös vaikutti erityisen lämpimän vuoden 1998 syntyyn.

Historiallisia lämpöennätyksiä vuonna 2013

Vuonna 2013 kuusi valtiota ja kolme territoriota sai mittaushistorian uuden lämpöennätyksen tai sivusi vanhaa ennätystä. Yksikään valtio ei tehnyt uutta kylmyysennätystä. Vertailun vuoksi mainittakoon, että vuonna 2012 viisi valtiota ja kaksi territoriota teki uuden lämpöennätyksen. Ennätysvuonna 2010 kaksikymmentä valtiota ja yksi territorio mittasi historian uuden lämpöennätyksen. Vuodesta 2010 lähtien peräti 45 valtiota tai territoriota on saanut mittaushistorian uuden lämpöennätyksen tai sivunnut vanhaa ennätystä ja vain yksi on tehnyt uuden kylmyysennätyksen. Klimatologi Maximiliano Herrera pitää näistä ennätyksistä kirjaa äärimmäisen hyvillä nettisivuillaan. Myös säähistorioitsija Christopher C. Burt on kerännyt listaa ennätyksistä.

Vuonna 2013 uusia mittaushistorian lämpöennätyksiä syntyi seuraavissa valtioissa tai territorioissa:

-Heard ja McDonaldsaarilla (asumaton territorio Australiassa) 26,1°C Split Bayssa 1.3.2013 (edellinen ennätys samalla mittausasemalla 21,6°C huhtikuussa 1992),

-Ghanassa sivuttiin maan ennätystä 43,0°C Navrongossa 6.3.2013 (sama lämpötila mitattu ko. paikalla myös 25.2.2010 ja 19.4.2010),

-Yhdysvalloissa vuoden 2013 korkein koko maapallon lämpötila 53,9°C Furnace Creek Visitors Centerissä Kalifornian Kuolemanlaaksossa 30.6.2013 (ainoat tätä korkeammat virallisesti hyväksytyt – joskin toisinaan epäilyksiä herättäneet –  lämpötilat koko maapallolta on mitattu juuri Kuolemanlaaksosta 10.7.1913, 12.7.1913 ja 13.7.2013, kuumin lämpötila 56,7°C ensimmäisenä mainittuna päivänä),

-St. Pierre ja Miquelonilla (Ranskalle kuuluva saariryhmä Newfoundlandin rannikolla) 28,3°C lentokentän sääasemalla 6.7.2013 (edellinen ennätys 28,0°C St. Pierren kaupungissa elokuussa 1876 ja elokuussa 1935),

-Grönlannissa 25,9°C Maniitsoqin lentokentällä 30.7.2013 (edellinen ennätys 25,5°C Kangerlussuaqissa 27.7.1990, lähes varmasti virheellinen tieto on väite 30,1°C:n lämpötilasta Ivigtutissa 23.6.1915, sillä ko. asemalla ei kertaakaan sadan vuoden aikana ole ylitetty 24°C:n lämpötilaa),

-Itävallassa maan ennätys 39,9°C Dellach im Drautalissa 3.8.2013 (edellinen ennätys 39,7°C samassa paikassa 27.7.1983) ja 40,5°C 8.8.2013 Bad Deutsch-Altenburgissa,

-Sloveniassa maan ennätys 40,8°C Cerklje ob Krkissa 8.8.2013 (edellinen ennätys 40,6°C Crnomeljissa 5.71950),

-Japanissa maan ennätys 41,0°C Shimantossa 12.8,2013 (edellinen ennätys 40,9°C Tajimissa ja Kumagayassa 16.8.2007) ja

-Komoreilla sivuttiin maan ennätystä 35,6°C Hahayan lentokentällä 19.11.2013 (sama lämpötila mitattu aiemmin lähellä sijainneella Moronin lentokentällä 31.12.1960).

Kaiken kaikkiaan vuonna 2013 koko mittaushistorian lämpöennätyksen teki 389 sääasemaa ja kylmyysennätyksen 12 sääasemaa.

Historiallinen päivä oli 8. elokuuta, jolloin Keski-Euroopassa oli raju helleaalto. Samana päivänä kaksi valtiota (Itävalta, Slovenia) ja kolme pääkaupunkia (Wien, Bratislava, Ljubljana) saavuttivat uuden mittaushistorian lämpöennätyksen. Kymmenillä sääasemilla kuudessa Euroopan maassa mitattiin asemakohtaisia ennätyksiä. Slovenian Ljubljanassa 150-vuotisen mittaushistorian entistä, kesäkuussa 1935 saavutettua, ennätystä 38,0°C parannettiin viisi kertaa kuuden päivän aikana: 
3. elokuuta mitattiin 38,3°C
, 4. elokuuta 38,4°C,
 6. elokuuta 38,6°C
, 7. elokuuta 39,5°C ja
 8. elokuuta 40,2°C.

Vuoden 2013 kylmin virallisella sääasemalla mitattu lämpötila koko maapallolla oli -81,7°C, joka mitattiin Antarktiksen Dome A:lla 31.7.2013. Samaan aikaan satelliitista mitattiin lähistöltä -93,0°C. Pohjoisen pallonpuoliskon vuoden kylmin lämpötila -64,2°C mitattiin Grönlannissa (Summit GEO) 4.3.2013.

Lähteet

Aon Benfield: Annual Global Climate and Catastrophe Report

Climate News Network: Warming ’will double extreme El Niños’

Climate Science: Temperature Updates

Dr. Jeff Masters’ WunderBlog: Earth’s Record 41 Billion-Dollar Weather Disasters of 2013

Dr. Jeff Masters’ WunderBlog: Nine Nations or Territories Set All-Time Heat Records in 2013

EurekAlert: Get used to heat waves – Extreme El Nino events to double

James Hansen, Makiko Sato and Reto Ruedy: Global Temperature Update Through 2013, 21 January 2014

MetOffice: Global average temperature forecast for 2014

NASA: GISS Surface Temperature Analysis

Nature: Increasing frequency of extreme El Niño events due to greenhouse warming

NOAA/NASA 2013 Global Temperatures

NOAA National Climatic Data Center, State of the Climate: Global Analysis for Annual 2013, published online January 2014, retrieved on January 21, 2014

UAH: Global Temperature Report – December 2013

Wired.co.uk: 2013 was one of the warmest years on record

Aiemmat kirjoituksemme samasta aihepiiristä

Ilmastonmuutoksen syytä vai ei: Viime vuonna ennätysmäärä kalliita sääkatastrofeja

Oliko 2013 ihmiskunnan paras vuosi?

Ilmastonmuutoksesta johtuvat lämpöennätykset yleistyneet

Mittaushistorian lämpimin vuosikymmen kaikissa maanosissa

Oppimateriaaleja lukioille ilmastonmuutoksesta

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Tutkijoiden ja lukioiden yhteistyönä on kehitetty opetusmateriaaleja sään ja ilmastomuutoksen käsittelyyn.

Ilmatieteen laitoksen tutkijoiden ja lukioiden yhteistyönä on kehitetty uusia tieto- ja viestintätekniikkaan tukeutuvia materiaaleja sään, ilmaston ja erityisesti ilmastomuutoksen käsittelyyn lukioissa. Tarjolla on muun muassa videoita, testejä ja tehtäviä.

Vantaan ja Kouvolan kaupungit ovat yhdessä Ilmatieteen laitoksen kanssa valmistaneet lukio-opetukseen soveltuvia säästä, ilmastosta ja erityisesti ilmastonmuutoksesta kertovia oppimateriaaleja sekä järjestäneet tutustumiskäyntejä ja etäluentoja. Opetushallituksen tukemassa hankkeessa kaksivuotisessa hankkeessa (Tvt-ratkaisut tutkimusyhteisön ja lukioiden vuorovaikutuksen tukena: tapaus ilmastonmuutos – Tuluvat) kehitettiin asiantuntijuuteen ja vuorovaikutukseen perustuvaa opetusta ja opiskelumateriaaleja. Palautteen mukaan hienoa on ollut saada asiantuntijoilta tietoa uusista asioista, joista oppikirjoissa ei vielä puhuta mitään.

Videoita, pelejä ja oppimistehtäviä verkossa

Ilmasto-opas.fi-sivustolle on koottu käytännönläheistä, tutkittua ja luotettavaa tietoa ilmastonmuutoksesta. Verkkosivusto auttaa ilmastonmuutokseen liittyvien ilmiöiden ymmärtämisessä ja tiedon jäsentämisessä. Sivustolla on runsaasti erilaista materiaalia, joka tukee opettajan työtä sekä itsenäistä oppimista.

Opettajien toiveiden mukaisesti opetusta tukemaan laadittiin lyhytkestoisia (3–13 minuuttia) videoita. Ilmastonmuutoksen perusasioihin voi perehtyä nyt tekstitettyjen ja helppotajuisten tietoiskuvideoiden avulla. Kotimaisissa haastatteluvideoissa ilmastonmuutoksen tutkijat kertovat tutkimustensa aiheista, menetelmistä, keskeisistä tuloksista ja tulosten hyödyntämisestä. Ilmastovisan tai -bingon avulla voidaan testata tietoja ilmastosta ja sen muutoksesta. Osaan materiaaleista liittyy tehtäviä. Esimerkiksi Juba Tuomolan Viivi ja Wagner johdattelevat tehtäviin, joita pohdiskellessa voi hyödyntää Ilmasto-opas.fi-verkkosivuston artikkeleita.

Uusi hanke yhdistää koulujen tiedekasvatuksen tutkimukseen

Vuosina 2014–15 Ilmatieteen laitos koordinoi uutta hanketta, jossa tavoitteena on yhdistää koulujen tiedekasvatusta tutkimuslaitoksissa ja yliopistoissa tehtävään tutkimukseen. Opiskelijat osallistuvat oikeisiin tutkimushankkeisiin ja heidän tieteellinen lukutaitonsa kehittyy. Opetusministeriön tukema hanke hyödyntää mm. tieto- ja viestintätekniikkaa sekä mobiilisovelluksia.

Oppimimateriaalit Ilmasto-opas.fi-sivustolla: http://ilmasto-opas.fi/oppiminen

Tuluvat-hankkeen koordinaatio:
Jari Koivisto, Lumon lukio, Vantaa
Hankeryhmä: Jari Kolehmainen, Kouvolan Lyseon lukio/Kouvolan iltalukio, Kouvola
Leena Brodkin Lumon lukio, Vantaa
Heikki Tuomenvirta, Mikko Laapas, Juha A. Karhu, Sanna Luhtala, Ilmatieteen laitos

Lisätietoja:

Erikoistutkija Heikki Tuomenvirta
Ilmatieteen laitos
puh. 050 574 6824, heikki.tuomenvirta@fmi.fi

Biologian ja maantieteen lehtori Jari Kolehmainen
Kouvolan Lyseon lukio ja Kouvolan iltalukio
puh. 020 615 5337 / 020 615 5336, jari.kolehmainen@edukouvola.fi

Rehtori Jari Koivisto
Lumon lukio, Vantaa
puh. 050 312 4447, jari.koivisto@vantaa.fi

Tulvakeskuksen toiminta käynnistyi vuoden alusta – uusi tulvakarttapalvelu julkaistu

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Suomen ympäristökeskus ja Ilmatieteen laitos aloittivat vuoden alusta lukien tulvakeskustoiminnan.


Kuva: Timo Yrjänä, Ilmatieteen laitos.

Tulvakeskus tuottaa valtakunnallisia tulvaennusteita ja tulvavaroituksia sekä ylläpitää valtakunnallista vesi‐ ja tulvatilannekuvaa. SYKE ja Ilmatieteen laitos tuottavat palvelut yhteistyössä elinkeino-, liikenne‐ ja ympäristökeskusten (ELY) sekä pelastusviranomaisten kanssa. Tulvakeskus tuottaa tietoa ja palveluita viranomaisille ja kansalaisille sekä myös mm. toiminnanharjoittajille ja yrityksille.

Yhdestä palvelusta kaikki tulvakartat asukkaille ja viranomaisille

Uusi tulvakarttapalvelu on yksi Tulvakeskuksen tarjoamista palveluista. Sekä asukkaat että viranomaiset voivat hyödyntää sitä tulviin varautumisessa. Palvelu löytyy osoitteesta: www.ymparisto.fi/tulvakartat

Tulvakarttapalvelussa ovat saatavilla tulvan peittävyyttä ja syvyyttä kuvaavat tulvavaarakartat, joita on laadittu lähinnä ELY-keskuksissa yhteensä noin 90 alueelle. Kartoista näkee suuntaa-antavasti, mitkä alueet ovat vaarassa erisuuruisilla tulvilla. Palvelu sisältää myös patojen vahingonvaaraselvitysten ja toteutuneiden tulvien tulvakarttoja.

Uutena aineistona tulvakarttapalvelussa ovat ELY-keskusten vuonna 2013 laatimat tulvariskikartat. Tulvariskikartoilla esitetään tulvan peittävyyden ja syvyyden lisäksi muun muassa tulva-alueen asukkaiden määrä, tulvan alle jäävät tiet sekä erityiskohteet kuten hoito- ja oppilaitokset. Tulvariskikartat on laadittu 21 merkittävälle tulvariskialueelle. Tulvariskikartat perustuvat meren rannikon osalta Ilmatieteen laitoksen laskemiin tulvakorkeuksiin.

Säähavainnot ja -mallit tulvaennusteiden pohjana

Tulvaennusteet ja -varoitukset pohjautuvat sääennustemalleihin, korkealaatuisiin vedenkorkeus- ja säähavaintoihin sekä merimalleihin ja vesistömallijärjestelmään. Luotettavat havainnot ja mallit muodostavat pohjan ennusteille ja varoituksille, joita meteorologit ja hydrologit laativat Ilmatieteen laitoksen havaintoasemaverkon asemista noin 200 havaintoasemalla mitataan sadetta. Lisäksi Ilmatieteen laitoksen kahdeksan säätutkan verkon avulla saadaan alueellisesti kattavin tieto sademääristä. Uuden sukupolven kaksoispolarisaatiosäätutkilla saadaan selville myös sateen olomuoto.

SYKEn vesistömallilla laskettavat vesistöennusteet perustuvat reaaliaikaisiin hydrologisiin tietoihin yli 200 vedenkorkeus- ja virtaamahavaintoasemalta.

Tulvakeskus varoittaa tulvista

Tulvakeskuksen toiminta on jatkuvaa ja päivystys toimii 24/7-periaatteella. SYKEn automaattisten vesistötulvavaroitusten sekä Ilmatieteen laitoksen merivedenkorkeus- ja rankkasadevaroitusten lisäksi Tulvakeskus toimittaa viranomaisille säännöllisesti tiedotteita ja varoituksia.

Akuuteissa tulvatilanteissa SYKE ja Ilmatieteen laitos välittävät tietoa ja julkaisevat tiedotteitaan omissa palveluissaan www.ymparisto.fi ja www.ilmatieteenlaitos.fi. Vakavissa tapauksissa annetaan radiossa ja televisiossa vaaratiedote.

SYKEn ja Ilmatieteen laitoksen vastuut

Tulvakeskustoiminta tiivistää SYKEn ja Ilmatieteen laitoksen yhteistyötä. Sääpalvelun ja hydrologisen palvelun saumaton yhteistyö on välttämätöntä ajantasaisen, tulvatyypistä riippumattoman vesitilannetiedon tuottamiseksi sekä tulvista ja kuivuudesta tiedottamiseksi ja varoittamiseksi.

SYKEllä on päävastuu tulvaennusteista ja -varoituksista vesistötulvatilanteissa. SYKE vastaa myös jääpato- ja hyydepatoennusteista sekä tulvariski- ja tulvavaarakarttapalveluista, joiden perusteella laaditaan tulviin liittyvät vahinko- ja vaikutusarviot.

Ilmatieteen laitos vastaa meriveden korkeusennusteista ja varoituksista samoin kuin rankkasadevaroituksista. Ilmatieteen laitos tuottaa kaikkeen Tulvakeskuksen toimintaan tarvittavat sääpalvelut.

Ministeriö asettanut tavoitteeksi tulvatoiminnan tehostamisen

Maa- ja metsätalousministeriö ja liikenne- ja viestintäministeriö päättivät Tulvakeskuksen perustamisesta vuonna 2013. Tavoitteena on tehostaa viranomaisten yhteistyötä, jotta voidaan entistä paremmin viestiä tulvista ja kuivuudesta. Sääpalvelujen ja hydrologisen palvelun tiiviillä yhteistyöllä tuetaan tulvatilanteiden ennakointia ja hoitoa sekä vähennetään niiden aiheuttamia vahinkoja.

Lisätietoja:

Tulvakeskus:
Palvelupäällikkö Markku Maunula, Suomen ympäristökeskus SYKE, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Meteorologi, projektipäällikkö Eerik Saarikalle, Ilmatieteen laitos, etunimi.sukunimi@fmi.fi

Tulvakarttapalvelu:
Yli-insinööri Mikko Huokuna, Suomen ympäristökeskus SYKE, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Tulvakeskus > www.tulvakeskus.fi (SYKE, Ilmatieteen laitos)
Tulvakarttapalvelu > www.ymparisto.fi/tulvakartat (SYKE)
Ilmatieteen laitos

Suomen ympäristökeskus SYKE
Valtion ympäristöhallinnon yhteinen verkkopalvelu: www.ymparisto.fi

Tulvavahinkojen korvaaminen muuttuu nopeammaksi ja kattavammiksi 1.1.2014 (Maa- ja metsätalousministeriö 12.12.2013)
http://www.mmm.fi/fi/index/etusivu/tiedotteet/131212_tulvavahingot.html

%d bloggers like this: