Väitös: Metsäpalot ja tykkylumi uhkaavat Suomen metsiä tulevaisuudessa

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ilmatieteen laitoksen tutkija Ilari Lehtonen on Helsingin yliopistossa tarkastettavassa väitöstyössä tutkinut, miten ilmastonmuutos vaikuttaa kahteen Suomen metsiä uhkaavaan riskiin: metsäpaloihin ja puiden raskaisiin tykkylumikuormiin.


Kuva: Juho Aalto.

Ilari Lehtonen tarkasteli väitöstyössään ilmastonmuutoksen vaikutusta metsäpalojen ja raskaiden tykkylumikuormien esiintymiseen. Väitöstyön keskeisenä aineistona hyödynnettiin ilmastomallien tuloksia.

Metsäpalojen riski kasvussa

Metsäpalot ovat Suomessa pääosin seurausta ihmisen toiminnasta, sillä vain pieni osa paloista on salaman sytyttämiä. Sää- ja ilmasto-olojen vaikutus paloihin on rajallinen, mutta metsäpalojen esiintyminen korreloi kuitenkin hyvin sääolosuhteista johdetun meteorologisen metsäpaloriskin kanssa. Lisäksi metsäpalotilastojen perusteella on nähtävissä, että mitä korkeamman metsäpaloriskin vallitessa palot syttyvät, sitä suuremmaksi metsäpalojen keskikoko kasvaa.

”Ilmastonmuutoksen vaikutuksesta olosuhteet metsäpalojen syttymiselle ja leviämiselle muuttuvat Suomessa suotuisammiksi. Tämä johtuu lähinnä lämpötilojen kohoamisesta aiheutuvasta haihdunnan lisääntymisestä ja maaperän kuivumisesta, jota suuressa osassa maata jossain määrin lisääntyvä sademäärä ei täysin kompensoi”, Lehtonen tiivistää.

Mallitulosten välisen suuren hajonnan takia on kuitenkin hyvin epävarmaa kuinka paljon paloriski kasvaa. ”Pessimistisimpien skenaarioiden toteutuessa vuosittainen paloala voisi moninkertaistua, jos sään ja metsäpalojen esiintymisen välinen yhteys säilyy samankaltaisena kuin viimeisten parinkymmenen vuoden aikana. Toisaalta jo yksi todellinen suurpalo, jollainen koettiin Ruotsin Västmanlandissa kesällä 2014, voisi polttaa metsää enemmän kuin kaikki Suomen metsäpalot yhteensä viimeisten 20 vuoden aikana”, Lehtonen muistuttaa.

Metsäpalojen hallinta onkin ollut Suomessa viime vuosikymmeninä erinomaisella tolalla ja keskimääräinen paloala on ollut vain noin 0,5 hehtaaria metsäpaloa kohti. Tulokset osoittavat, että tästä valmiudesta ei ole syytä tinkiä. Mitä otollisemmat olosuhteet palojen leviämiselle ovat ja mitä useampia metsäpaloja sattuu samanaikaisesti, sitä todennäköisempää on, että joku paloista ehtii karkaamaan suurpaloksi ennen kuin metsäpalo on saatu hallintaan.

Lumituhoriski pienenee Etelä- ja Länsi-Suomessa, idässä ja pohjoisessa se voi kasvaa

Lumituhoja metsissä aiheuttavien raskaiden lumikuormien esiintymistä arvioitiin soveltamalla Ilmatieteen laitoksella operatiivisessa käytössä olevaa tykkylumen ennustemallia ilmastomalliaineistoihin. Ilmastonmuutoksen seurauksena talvien ennakoidaan sekä lauhtuvan että muuttuvan sateisemmiksi. Talviset suojasäät muuttuvat siten entistä yleisemmiksi ja aiempaa suurempi osuus talvisateista tulee vetenä. Toisaalta keskitalvella lämpötila on suurimmassa osassa Suomea edelleen enimmän aikaa selvästi pakkasen puolella ja lumituhojen kannalta oleellisinta on runsaiden lumisateiden esiintyminen ilman lämpötilan ollessa lähellä 0 °C:ta.

”Tulosten perusteella Etelä- ja Länsi-Suomessa lumituhojen riski pienenee talvien lauhtuessa, mutta Pohjois-Karjalan, Kainuun, Koillismaan ja Lapin alueilla riski näyttäisi kasvavan. Alueet, joilla lumituhoriski tulosten mukaan kasvaa ovat siten samat, joilla lumituhoja esiintyy jo nykyilmastossakin eniten. Näillä alueilla lumituhoriskiin vaikuttaa oleellisesti muuta Suomea kylmempien talvien lisäksi myös jonkin verran korkeampi ja kumpuilevampi maasto, sillä tykkyä kertyy eniten korkeiden vaarojen lakimetsissä”, Ilari Lehtonen kertoo.

Ilmastollisia riskejä voidaan vähentää

Jotta metsätuhoja aiheuttavat ilmastoriskit voidaan ottaa oikealla tavalla huomioon, tarvitaan tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksesta näiden tuhojen esiintymiseen ja muutosten epävarmuudesta. Metsäpalojen ja tykkylumen lisäksi ilmastonmuutoksen odotetaan vaikuttavan boreaalisiin metsiin myös monilla muilla tavoin. Esimerkiksi roudan väheneminen lisää tuulituhojen riskiä ja kasvukauden pidentyminen on suosiollista tuhohyönteisille.

Yleisesti ottaen metsätuhoihin johtavat prosessit ovat metsäekosysteemin prosesseista ilmastoherkimpiä. Arviot ilmastonmuutoksen vaikutuksista metsätuhojen esiintymiseen sisältävät siten paljon enemmän epävarmuutta kuin arviot esimerkiksi ilmastonmuutoksen vaikutuksesta metsien kasvuun tai hiilen sidontaan.

Asianmukaisella metsien hoidolla metsätalouteen vaikuttavat ilmastolliset riskit voidaan ottaa huomioon kustannustehokkaasti metsien biomassan tuotantoa sekä hiilen sidontaa samalla kasvattaen. Tämä on tärkeää, sillä metsien hiilen sidontaa lisäämällä ilmastonmuutosta voidaan jossain määrin hillitä. Toisaalta uusiutuvan energian tuotannon lisäämiseksi Suomessa kohdistuu merkittäviä kasvupaineita biomassan tuotantoon.

Väitöstilaisuus 22. elokuuta Helsingissä

Väitöstyö toteutettiin osana Ilmatieteen laitoksen ja Itä-Suomen yliopiston yhteistä ADAPT-tutkimushanketta, jossa tutkittiin metsänhoidon sopeuttamista muuttuvaan ilmastoon, metsiin ja metsätalouteen kohdistuvia vaikutuksia ja riskejä sekä niihin liittyviä epävarmuustekijöitä. Tutkimushanke sai rahoitusta Suomen Akatemialta.

Ilari Lehtosen väitöskirja Projected climate change impact on fire risk and heavy snow loads in the Finnish forests tarkastetaan Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa. Väitöstilaisuus on tiistaina 22.8. kello 12 yliopiston Kumpulan kampuksella Physicumissa (auditorio E204). Vastaväittäjänä toimii Barry Gardiner Euroopan metsäinstituutista (Bordeaux, Ranska) ja kustoksena professori Heikki Järvinen Helsingin yliopiston fysiikan laitokselta.

Ilari Lehtonen on syntynyt vuonna 1986 Turussa ja kirjoittanut ylioppilaaksi Kaarinan lukiosta vuonna 2005. Filosofian maisteriksi hän valmistui Helsingin yliopistosta vuonna 2011 pääaineenaan meteorologia.

Lisätietoja:

Tutkija Ilari Lehtonen, puh. 050 380 2870, ilari.lehtonen@fmi.fi

Kolme Suomen säähavaintoasemaa historiallisten sääasemien verkostoon

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Yli sata vuotta toiminnassa olleet säähavaintoasemat Parainen Utö, Siikajoki Ruukki ja Sodankylä Tähtelä on hyväksytty WMO:n historiallisten sääasemien verkostoon.


Kuva: Antonin Halas.

Maailman ilmatieteen järjestö (WMO) on perustanut verkoston, johon kuuluu yli sata vuotta ilmatieteellisiä havaintoja tehneitä sääasemia. Sääasemaverkosto koostuu tällä hetkellä 60 sääasemasta 27 maassa. Suomessa sijaitsevia asemia verkostossa on kolme, Parainen Utö, Siikajoki Ruukki ja Sodankylä Tähtelä.

Sääasemaverkosto kokoaa maailman vanhimpia, vielä toiminnassa olevia sääasemia yhteen verkostoon. Sen tarkoitus on vaalia vanhaa säähavaintoperintöä, varmistaa historiallisesti merkittävien asemien toiminta myös jatkossa ja antaa tunnustusta pitkäjänteisestä havaintotyöstä.

Ilmaston pitkäjänteisen tutkimisen kannalta on tärkeää saada havaintoja samalta paikalta ja pitkältä aikaväliltä. Sadan vuoden aikaväli antaa merkittävästi tietoa ilmaston kehityksestä ja muutoksesta.

Yli satavuotiaat Utö, Ruukki ja Tähtelä

WMO:n verkostoon on hyväksytty Suomesta kolme sääasemaa, jotka ovat yli sata vuotta mitanneet esimerkiksi lämpötilaa, ilmanpainetta, sateen määrää sekä tuulen nopeutta ja suuntaa.

Utön säähavaintoasema on Suomen eteläisimpiä asemia. Se sijaitsee Paraisten ulkosaaristossa, josta on mantereelle lähes 100 kilometriä. Asema sijaitsi pitkään Utön kasarmialueella, mutta on nykyään sijoitettu saaren eteläosaan noin 170 metrin päähän rannasta. Utön sääasemalla tehdään monipuolisesti havaintoja sekä säästä, meriolosuhteista että ilmakehästä. Utön sääasema perustettiin vuonna 1881, ja se on yksi Suomen vanhimmista yhä käytössä olevista sääasemista.

Siikajoella Pohjois-Pohjanmaalla sijaitseva Ruukin säähavaintoasema perustettiin vuonna 1904, ja sen paikka on pysynyt lähes muuttumattomana vuodesta 1925. Ruukin sääaseman pienilmaston muutokset ovat olleet koko havaintojakson ajan pieniä, mitä edistää alueen tasaisuus. Siikajoella mitataan yleisiä meteorologisia suureita, kuten lämpötilaa, ilmanpainetta, tuulen nopeutta ja suuntaa, sadetta sekä lumensyvyyttä.

Sodankylän Tähtelässä on havainnoitu vuodesta 1914 lähtien esimerkiksi maapallon magneettikenttää sekä kuvattu revontulia ja tehty erilaisia säähavaintoja ensin manuaalisilla ja sittemmin automaattisilla menetelmillä. Sodankylä on toinen Suomen kahdesta luotausasemasta, jossa luotauksia tehdään päivittäin. Sääasema on nykyään vain pieni osa Sodankylän tutkimuskeskuksen laajaa mittaus- ja tutkimustoimintaa.

Lisätietoja:

WMO:n historiallisten sääasemien verkosto

Säähavainnointi Suomessa: http://ilmatieteenlaitos.fi/saahavainnot

Itämeren rantavaltiot kehittävät yhdessä Itämeren kasvihuonekaasumittauksia

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Neljätoista suomalaistutkijaa on mukana kahdeksassa monikansallisen BONUS-ohjelman Blue Baltic -hankkeessa. Ohjelman hankkeet tähtäävät Itämeren tilan parantamiseen ja meren kestävään käyttöön.


Kuva: Sari Hartonen.

BONUS BLUEWEBS -hankkeessa uusilla, innovatiivisilla tutkimusmenetelmillä kuten Big Data -analytiikalla saadaan entistä tarkempaa tietoa Itämeren ekosysteemin muuttuvista ravintoverkoista. Tämä tieto on välttämätöntä, jotta mereen perustuva taloudellinen kasvu, ns. sininen kasvu, olisi kestävällä pohjalla.

”Tavoitteenamme on selvittää, miten Itämeren ravintoverkko muuttuu ja miten muutokset vaikuttavat siihen, miten ihmiset voivat käyttää merta ja sen antimia”, sanoo hankkeen koordinaattori Laura Uusitalo Suomen ympäristökeskuksesta. ”Erityisesti ilmastonmuutos, rehevöityminen ja muu ihmisen toiminta muuttavat Itämeren olosuhteita ja esimerkiksi uusi tulokaslaji voi muokata ravintoverkkoja nopeastikin.”

Kolmivuotiseen hankkeeseen osallistuu tutkijoita Suomen lisäksi Ruotsista, Latviasta, Puolasta ja Saksasta. Nyt käynnistyneiden 12 hankkeen kokonaisrahoitus on 30 miljoonaa euroa. Suomessa hankkeita rahoittaa Suomen Akatemia.

Kansainvälisiä kasvihuonekaasumittauksia Itämerellä

BONUS INTEGRAL -hankkeessa havainnoidaan Itämeren ympäristön tilaa, suunnitellaan havaintoverkkoa ja tutkitaan muun muassa meren leväkukintoja ja happitilannetta. Tutkimuksessa hyödynnetään eurooppalaista ICOS*-kasvihuonekaasujen mittausverkostoa ja suomalaisen merentutkimuksen FINMARI**-infrastruktuureja. Hanke myös auttaa toistaiseksi ICOS:in ulkopuolella olevia Itämeren rantavaltioita kehittämään omien merialueidensa kasvihuonekaasumittauksia.

”Keräämme Utön saaren tutkimusasemalla ympäri vuoden ajantasaista dataa merestä, sen pinnalta sekä ilmasta ja aloitamme pysyvät hiilidioksidimittaukset myös Helsingin ja Tukholman väliä liikennöivällä Silja Serenadella .Keväällä 2019 on vuorossa tutkimusmatka jääpeitteiselle Pohjanlahdelle tutkimusalus Arandalla”, kertoo Ilmatieteen laitoksen ryhmäpäällikkö Lauri Laakso Suomen vastuualueita hankkeessa. ”Tavoitteenamme on kytkeä hiilenkierto osaksi Itämeren fysikaalis-kemiallis-biologista mallinnusta.”

Saksalaisten koordinoimaan hankkeeseen osallistuu suomalaisten lisäksi kumppaneita Isosta-Britanniasta, Puolasta, Ruotsista ja Virosta.

Vuorovaikutteinen työkalu tukemaan merialuesuunnittelua

BONUS BASMATI -hankkeen tavoitteena on interaktiivinen työkalu, joka tukee Itämeren aluesuunnittelua ja merensuojelualueverkoston hallinnointia ja kehittämistä. Paikallisten, maa- ja aluekohtaisten tarpeiden ja tiedon integrointi ovat keskiössä, kun tehokkaaseen viestintään perustuvaa työkalua rakennetaan tulevina vuosina.

”Lopputuloksena tulemme tarjoamaan päätöksentekijöille web-pohjaisen, intuitiivisen tietoalustan merialuesuunnittelua varten. Testaamme, kuinka työkalu käytännössä tukee suunnittelua Suomenlahdella ja Fehmar Belt -alueilla, sillä erityisesti näillä alueilla tarvitaan integroituja ratkaisuja”, kertoo Juha Oksanen Maanmittauslaitokselta.

BONUS BASMATIssa on tutkijoita Suomen lisäksi Ruotsista, Latviasta, Puolasta ja Saksasta.

BONUS-ohjelma on tehnyt pitkäjänteistä tutkimustyötä Itämeren hyväksi jo kymmenen vuotta. ”Monitieteelliset ja kansainväliset tutkimushankkeemme antavat tutkijoille uuden mittakaavan laajentaa tutkimusyhteistyötä ja verkostoja. Tuoreesta BONUS-ohjelman vaikuttavuusarvioinnista käy ilmi, että kansainvälisissä hankkeissa tutkimuksen laatu ja yhteiskunnallinen vaikuttavuus ovat huomattavasti vahvempia kuin pelkästään kansallisissa hankkeissa. BONUS-hankkeet tekevät aktiivista sidosryhmäyhteistyötä tutkimustulosten levittämiseksi”, iloitsee toimitusjohtaja Kaisa Kononen BONUS-sihteeristöstä.

* Integrated Carbon Observation System (ICOS) http://www.icos-infrastructure.fi/

**Finnish Marine Research Infrastructure http://www.finmari-infrastructure.fi/

Lisätietoja:

BONUS INTEGRAL http://www.bonusportal.org/integral:
Lauri Laakso, Ilmatieteen laitos
+358 50 411 4975, lauri.laakso@fmi.fi

BONUS BLUEWEBS http://www.bonusportal.org/bluewebs:
Laura Uusitalo, Suomen ympäristökeskus
Laura.Uusitalo@ymparisto.fi

BONUS BASMATI http://www.bonusportal.org/basmati:
Juha Oksanen, Maanmittauslaitos
juha.oksanen@maanmittauslaitos.fi

Harri Tolvanen, Turun yliopisto
harri.tolvanen@utu.fi

Lisätietoa BONUS-ohjelmasta ja sen hankkeista: www.bonusportal.org/projects, ja viestintäpäällikkö Maija Sirola maija.sirola(at)bonuseeig.fi, +358 40 3520076.

Ilmastonmuutos on vaikuttanut tulvien ajankohtiin Euroopassa

[Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tiedote:]


Kuva: © StockSnap.

Laaja kansainvälinen tutkijaryhmä, jossa myös SYKE oli edustettuna, on osoittanut ensimmäistä kertaa Euroopan laajuisesti selvän yhteyden tulvien ja ilmaston muuttumisen välillä. Ennätyksellisen kattavaan ja monipuoliseen havaintoaineistoon pohjautuneen tutkimuksen mukaan tulvat ovat viime vuosikymmeninä aikaistuneet selvästi tietyillä alueilla Euroopassa ja myöhentyneet toisaalta tietyillä alueilla. Tutkimusartikkeli, jonka laatimisessa hyödynnettiin myös Suomen hydrologisia havaintoaineistoja, julkaistiin eilen Science-lehdessä.

”Yksittäiset suuret tai usein toistuvat tulvat yhdistetään usein ilmastonmuutokseen, mutta ne eivät sellaisenaan riitä osoittamaan, että yhteys on olemassa”, kertoo tutkijaryhmässä mukana ollut hydrologi Jarkko Koskela Suomen ympäristökeskuksesta. Tietoa tulvien todennäköisyyksistä ja suuruuksista tarvitaan tietysti niihin varautumista varten, mutta ilmaston vaikutuksia tulviin ei voida todentaa vain niitä tutkimalla, koska yksittäisten tulvien syntyyn vaikuttavat myös maankäyttö ja monet muut tekijät.

Tulvien ajankohdat ovat sen sijaan selkeämmin linkitettävissä ilmastoon. Esimerkiksi monin paikoin Luoteis-Euroopassa ja Välimeren seuduilla tulvia on yleensä eniten talvisin, kun sademäärät ovat suuria ja haihtumista tapahtuu vähemmän. Itävallassa taas tulvia esiintyy useimmiten kesällä rankkasateiden seurauksena ja Koillis-Euroopassa keväällä lumien sulaessa.


Kuva 1. Vuoden suurimman tulvan keskimääräinen ajankohta Euroopassa, 1960-2010. Kts. kuvaus alla. © Science 11 Aug 2017.

Wienin teknillisen yliopiston johdolla tehdyssä tutkimuksessa analysoitiin 38:ssa eri Euroopan maassa sijaitsevien yli 4 000 hydrologisen havaintoaseman aineistot vuosilta 1960–2010. Tulosten mukaan esimerkiksi Baltian maissa ja paikoin Ruotsissa tulvat ajoittuivat vielä 60- ja 70-luvuilla tyypillisesti huhtikuuhun, sen jälkeen lumien aikaistuneesta sulamisesta johtuen pikemminkin maaliskuuhun. Suuntaus on ollut sama myös Suomen etelä- ja länsirannikolla.

Monin paikoin Iso-Britannian pohjoisosissa, Irlannin länsiosissa, Pohjois-Saksassa ja Skandinavian rannikkoseuduilla tulvat ovat puolestaan viime vuosikymmeninä ajoittuneet noin kaksi viikkoa myöhempään ajankohtaan kuin aikaisemmin. Tulvat ovat myöhentyneet myös osissa Välimeren rannikkoa.


Kuva 2. Tulvien ajankohtien muuttuminen Euroopassa, 1960-2010. Kts. kuvaus alla. © Science 11 Aug 2017.

Tutkimusraportti

• G. Blöschl et al, Changing climate shifts timing of European floods, Science 11 Aug 2017 (Vol. 357, Issue 6351, pp. 588-590).

Lisätietoja:

• Hydrologi Jarkko Koskela, Suomen ympäristökeskus SYKE, p. 0295 251 307, 040 508 1004, etunimi.j.sukunimi@ymparisto.fi (tavoitettavissa sunnuntaihin 13.8. asti)

• Ryhmäpäällikkö Johanna Korhonen, Suomen ympäristökeskus SYKE, p. 0295 251 302, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi (tavoitettavissa maanantaista 14.8. alkaen)

Kuvat tiedotusvälineiden käyttöön

• Kuva 1: Vuoden suurimman tulvan keskimääräinen ajankohta Euroopassa, 1960-2010. © Science 11 Aug 2017 (jpg, 354 KB)

Nuoli kuvaa yksittäistä tutkimuksessa käytettyä havaintoasemaa (n=4062). Nuolen väri ja suunta kertoo vuoden suurimman tulvan keskimääräisen ajankohdan ja nuolen pituus kuvaa, kuinka vahvasti vuoden suurimmat tulvat ajoittuvat asemalla samaan ajankohtaan (0, suurimmat tulvat ajoittuvat asemalla tasaisesti ympäri vuoden, 1 vuoden suurin tulva sattuu aina samana päivänä).

• Kuva 2. Tulvien ajankohtien muuttuminen Euroopassa, 1960-2010. © Science 11 Aug 2017 (jpg, 197 KB)

Väri kertoo ajankohdan muuttumisesta (kuinka monta päivää vuosikymmentä kohti). Kartassa on merkitty alueita, joilla ajankohtien muuttumisella on erilaiset taustat. Alue 1: Koillis-Eurooppa (aikaisempi lumien sulaminen); Alue 2: Pohjanmeri (myöhäisemmät talvimyrskyt); Alue 3: Länsi-Eurooppa Atlantin rannikolla (aikaisempi maan kosteuden maksimi); Alue 4 tietyt osat Välimeren rannalla (Atlantin voimakkaampi vaikutus talvisin).

Heinäkuussa paikoin harvinaisen koleaa

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan heinäkuu oli maan etelä- ja keskiosassa paikoin harvinaisen kolea, eli näin kolea heinäkuu koetaan keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa tai harvemmin.


Kuva: Eija Vallinheimo.

Edellisen kerran tätä koleampi heinäkuu oli maan etelä- ja länsiosassa vuonna 1996 ja maan itä- ja pohjoisosassa vuonna 2015.

Heinäkuun keskilämpötila vaihteli noin 13 ja 16 asteen välillä. Lämpimintä oli maan etelä- ja itäosassa ja toisaalta Lounais-Lapissa ja Oulun seudulla. Koleinta oli Pohjois-Lapissa ja paikoin maan länsiosassa. Maan etelä- ja keskiosassa sekä Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun eteläosissa kuukauden keskilämpötila oli 1…2,5 astetta keskimääräistä alempi. Itä- ja Pohjois-Lapissa puolestaan oli 0,5…1 astetta keskimääräistä lämpimämpää. Kuukauden ylin lämpötila, 27,6 astetta, mitattiin Utsjoen Kevolla 28. päivä. Alin lämpötila, -1,6 astetta, mitattiin Kittilän Lompolonvuoman havaintoasemalla 7. päivä.

Hellepäiviä keskimääräistä vähemmän

Helleraja ylitettiin jossain päin Suomea heinäkuun aikana yhteensä 10 kertaa, mikä on kuusi päivää pitkän ajan keskiarvoja vähemmän. Koko maan tasolla hellepäivien vähäisyys ei ole harvinaista: edellisen kerran tätä vähemmän hellepäiviä on heinäkuussa ollut vuonna 2015. Heinäkuun helteet painottuivat kuitenkin pääasiassa maan pohjoisosaan, ja maan etelä- ja keskiosassa helleraja ylitettiinkin kuukauden aikana vain kolmena päivänä. Helteisimmät paikkakunnat heinäkuussa olivat Oulu, Rovaniemi ja Utsjoki, missä helleraja ylitettiin kuukauden aikana neljä kertaa. Pohjanmaalta Kainuuseen ulottuvalla vyöhykkeellä taas hellepäiviä ei ole ollut vielä lainkaan koko kesänä.

Auringon paisteesta saatiin heinäkuussa nauttia maan etelä- ja lounaisosassa 250–300 tuntia ja muulla noin 200–250 tuntia. Pohjois-Lapissa ja lounaissaaristossa auringonpaistetunteja kertyi lähes tavanomainen määrä, mutta muualla maassa jäätiin 20–50 tuntia pitkän ajan keskiarvojen alapuolelle. Pitkän ajan keskiarvoihin verrattuna vähiten paistoi maan länsiosassa, missä auringonpaistetunteja kertyi paikoin jopa 90 vähemmän kuin heinäkuussa keskimäärin.

Pohjois-Lapissa runsaita sateita, maan lounais- ja länsiosassa kuivaa

Sateet jakautuivat heinäkuussa kesäsateille tyypilliseen tapaan epätasaisesti. Sademäärä vaihteli Lounais-Suomen vajaasta 30 millimetristä Pohjois-Lapin yli sataan millimetriin. Pohjois-Lapissa sademäärät olivat paikoin harvinaisen suuria, ja maan lounais- ja länsiosassa taas oli paikoin harvinaisen kuivaa. Eniten heinäkuussa satoi Utsjoen Kevolla, missä kuukauden sademäärä oli 161 mm. Tämä olikin kyseisen havaintoaseman suurin heinäkuun sademäärä sitten vuodesta 1962 alkaneen mittaushistorian. Suurin vuorokauden sademäärä, 56,5 mm, mitattiin Kittilän Puljussa 5. päivä.

Heinäkuussa salamoi vähänlaisesti: maasalamamäärä, noin 12 000, on kolmanneksi alhaisin 1960 lähtien. Ukkosia esiintyi Suomessa lähes päivittäin, mutta viileän säätyypin johdosta rajuja ukkosia ei päässyt syntymään. Kuun runsassalamaisin päivä oli 4. heinäkuuta, jolloin havaittiin 2000 maasalamaa.

Lisätietoja:

Heinäkuun säätilastot

Viimeisen 30 vuorokauden sää

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)

Omia säähavaintoja voi ilmoittaa nyt helposti Ilmatieteen laitokselle älypuhelimen Sää-sovelluksella.
Lue lisää: http://ilmatieteenlaitos.fi/tiedote/376653049