Kesäkuu ollut keskimääräistä sateisempi

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Kesäkuun tähänastiset sademäärät ovat olleet koko maassa selvästi pitkän ajan keskiarvoja suurempia. Monin paikoin on jo ylitetty koko kesäkuun keskimääräinen sademäärä.


Kuva: Eija Vallinheimo

Maan sateisimmilla paikoilla sademäärät olivat 24. kesäkuuta mennessä jo yli 1,5-kertaisia koko kesäkuun tavanomaiseen sademäärään verrattuna. Paikkakuntakohtaisia sade-ennätyksiäkin rikottaneen kesäkuussa, sillä esimerkiksi Pellossa on satanut kesäkuun 24. päivään mennessä jo 89 millimetriä, mikä on enemmän kuin koko kesäkuun aikana koskaan aseman yli 40-vuotisen mittaushistorian aikana.

Myös muutamilla muilla havaintoasemilla kesäkuun sade-ennätykset voivat viimeisen viikon sateiden myötä rikkoutua.

Sadetutkasta näkee Suomen ja Pohjoismaiden sadealueet

Ilmatieteen laitoksen sadetutka näyttää sadealuehavaintoja ja ennustetta sekä tunnin että 15 minuutin välein. Havainto-osassa on Suomen säätutkilla mitattu edellisen tunnin kertynyt sademäärä. Ennusteet-osassa näkyy meteorologin laatima lyhyen ajan sade-ennuste, joka perustuu tutkakuviin ja numeerisiin sääennustemalleihin. 15 minuutin tutkakuvassa esitetään säätutkilla mitattu hetkellinen sateen voimakkuus.

Sadetutka: http://ilmatieteenlaitos.fi/sade-ja-pilvialueet

Lisätietoja:

Säätilastoja Ilmastopalvelusta, puh. 0600 1 0601 (3,98 e/min +pvm)
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24h/vrk, puh. 0600 1 0600 (3,98 e/min + pvm)

Kesäkuun säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/kesakuu
Voimassa olevat varoitukset: http://ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset

Meteorologit Twitterissä: http://twitter.com/meteorologit
Ilmatieteen laitoksen sää-sovellus iPhone- ja Android-puhelimiin: http://ilmatieteenlaitos.fi/924

Mainokset

Tutkijoilta vakava varoitus: Maapallon biosfäärin olotilan muutos todennäköinen sadan vuoden sisällä

Paikalliset ekologiset järjestelmät voivat tunnetusti muuttua äkillisesti, arvaamattomasti ja peruuttamattomasti olotilasta toiseen täysin erilaisiksi, kun kriittinen kynnys (ns. käännekohta tai horjahduspiste) ylittyy. Kesäkuun Nature-lehden artikkelissa 22 kansainvälistä tutkijaa todistelee sitä, että koko globaali ekosysteemi voi reagoida samalla tavalla, ja että se lähestyy ihmiskunnan toiminnan seurauksena planeetanlaajuista kriittistä kynnystä erittäin todennäköisesti jo muutaman sukupolven aikana. Biosfäärin olotilan muutos on mahdollisesti jo alkanut, mutta sen haittavaikutuksia pystytään vielä lieventämään.

(c) iQoncept – Fotolia.com

Väestönkasvu ja kulutuksen lisääntyminen

Ihmisen väestönkasvu ja henkeä kohden lasketun kulutuksen kasvu ovat kaikkien ongelmien taustalla. Väestönkasvu (77 miljoonaa ihmistä vuodessa) on noin tuhat kertaa suurempi kuin keskimääräinen vuosikasvu ajalla 10 000 – 400 vuotta sitten (67 000 henkilöä vuodessa). Maapallon ihmismäärä on lähes nelinkertaistunut vain vuosisadassa. Varovaisimpien arvioiden mukaan väestö kasvaa nykyisestä seitsemästä miljardista yhdeksään miljardiin vuonna 2045 ja 9,5 miljardiin vuonna on 2050.

Ihmisen toiminnan seurauksena suoria paikallisen tason vaikutuksia on kertynyt niin paljon, että ne aiheuttavat epäsuorasti jo globaalitason vaikutuksia. Suora vaikutus on esimerkiksi se, että 43 prosenttia maapallon pinta-alasta on valjastettu maatalouden tai kaupunkien käyttöön. Lopun 57 prosentinkin alueella vaikuttavat monin paikoin tiet. Tämä ylittää jääkauden jälkeisen fysikaalisen muutoksen, jossa 30 prosenttia maapallon pinta-alasta suli oltuaan jään peitossa.

Epäsuoria globaalitason vaikutuksia on syntynyt, kun ihmisen toiminta muuttaa energian virtausta ekosysteemien läpi. Kohtuuttoman paljon energiaa siirretään nyt yhdelle lajille, ihmiselle. Ihmiset käyttävät 20 – 40 prosenttia maailman nettoperustuotannosta ja lisäksi vähentävät tuottavuutta tuhoamalla elinympäristöjä. Paikallisesti lisääntynyt nettoperustuotanto ilman laskeumien ja maatalouden lannoitteissa olevien ravinteiden (esim. typen ja fosforin) seurauksena ei riitä kattamaan tuottavuuden pienentymistä.

Mallit ennustavat, että vuoteen 2100 mentäessä bioottiseen ympäristöön kohdistuvat paineet yhä vain lisääntyvät. Energian ja muiden luonnonvarojen käyttö lisääntyy, kun väestö kasvanee vähintäänkin 9,5 miljardiin jo vuoteen 2050 mentäessä. Vaikutus on vielä huomattavasti korostunut, jos myös asukasta kohden laskettu luonnonvarojen käyttö lisääntyy.

Ennusteiden mukaan maapallon väkiluku vuonna 2100 on alimman arvion mukaan 6,2 miljardia (vaatii syntyvyyden merkittävää supistumista), keskitason arvion mukaan 10,1 miljardia (vaatii jatkuvaa hedelmällisyyden laskua maissa, jotka vielä ovat nollakasvun yläpuolella) ja suurimman arvion mukaan 27,0 miljardia (jos syntyvyys säilyy vuosien 2005-2010 tasolla). Viimeksi mainittu populaation koko on kuitenkin jo selvästi ylittänyt maapallon kantokyvyn.

Fossiilisten polttoaineiden käyttäminen

(c) olly – Fotolia.com

Ihmiset vapauttavat fossiilisiin polttoaineisiin varastoitunutta energiaa, minkä avulla ihmislaji pystyy hallitsemaan ekosysteemejä entistäkin voimakkaammin. Valtaosa tästä lisäenergiasta käytetään ihmislajin ja kotieläinten ylläpitoon. Tämän seurauksena suurten eläinten biomassa on paljon suurempi kuin esiteollisina aikoina. Ellei hupeneville fossiilisille polttoaineille löydetä korvaavia vaihtoehtoja, tämän energian väheneminen fossiilisten polttoaineiden ehtyessä heikentänee sekä ihmiskunnan terveyttä että taloutta. Lisäseurauksena on myös biodiversiteetin eli luonnon monimuotoisuuden väheneminen, koska entistäkin suurempi osa nettoperustuotannosta joudutaan käyttämään ihmislajin elättämiseen.

Fossiilisten polttoaineiden kulutuksella on ollut suuria vaikutuksia ilmakehään ja valtameriin. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on lisääntynyt yli kolmanneksella (35 %) esiteolliseen aikaan verrattuna, minkä seurauksena ilmasto lämpenee nopeammin kuin viimeisimmässä globaalitason muutoksessa siirryttäessä jääkaudesta nykyiseen ilmastoon.

Merten happamoituminen

Korkeammat hiilidioksidipitoisuudet (fossiilisten polttoaineiden käytön seurauksena) ovat aiheuttaneet valtamerten nopean happamoitumisen. Tämä on ilmeistä, koska pH on laskenut 0,05:llä kahden viime vuosikymmenen aikana. Lisäksi maatalouden valumat ja kaupunkialueiden jätevedet ovat radikaalisti muuttaneet ravinteiden kiertokulkua. Jo havaittavissa olevia bioottisia seurauksia ovat laajat kuolleet alueet merten rannikoilla.

Biodiversiteetin pieneneminen ja lajien sukupuutto

Maaekosysteemeissä 40 prosenttia aiemmin monimuotoisista alueista on korvattu köyhillä muutamien viljelyskasvien, kotieläinten ja ihmislajin elinympäristöillä. Viljelykarkulaisia on levinnyt tulokaslajeina ja vieraslajeina myös luonnon ekosysteemeihin.

Vaikka maailmanlaajuisesti lajimäärä on vähentynyt, paikallisesti kasvien monimuotoisuus on kuitenkin tietyillä alueilla lisääntynyt ihmistoiminnan seurauksena. Monimuotoisuuden lisääntyminen ei kuitenkaan välttämättä ole pysyvää, koska syrjäyttävän kilpailun periaatteen mukaisesti osa lajeista voi vähitellen hävitä, kun kasvien lajienväliset suhteet ehtivät vaikuttaa.

Selkärankaisten sekä tämänhetkinen että ennustettu sukupuuttonopeus ylittää selvästi luonnollisten sukupuuttojen määrän. Sekä monet kasvit, selkärankaiset että selkärangattomat ovat vähentyneet siinä määrin, että ne ovat vaarassa kuolla sukupuuttoon. Avainlajien, esimerkiksi suurpetojen, maailmanlaajuinen poistaminen ravintopyramidin ylemmiltä trofiatasoilta johtaa yhä yksinkertaisempiin ja epävakaampiin ravintoverkkoihin.

Tutkijat ovatkin erityisen huolissaan lajien sukupuutoista. Evoluutiolta vie satoja tuhansia tai miljoonia vuosia tuottaa monimuotoisuus uudelleen. Sukupuutot ovat erityisen huolestuttavia, koska maailmanlaajuinen ja alueellinen monimuotoisuus on nykyään yleensä alhaisempi kuin se oli 20 000 vuotta sitten viimeisimmän globaalimuutoksen aikoihin. Lisäksi ihmisen siirtämät kasvit homogenisoivat lajistoa.

Luonnollisia ekosysteemejä uhkaavat liikakäyttö, saasteet ja ilmastonmuutos. Epäselvää on se, kuinka paljon näitä menetyksiä korvaavat ihmisen luomat ja ylläpitämät ekosysteemit, esimerkiksi ravintokasvien viljelmät. Esimerkkeinä romahduksista mainitaan turskakannat, miljoonien neliökilometrien laajuiset havupuukuolemat ilmastonmuutoksen kiihdyttämien kovakuoriaisepidemioiden seurauksena, hiilinielujen heikkeneminen metsien kaatamisen takia ja maataloustuotannon paikallinen heikentyminen aavikoitumisen tai haitallisten viljelymenetelmien seurauksena.

Vaikka biodiversiteetin heikkenemisen ja lajikoostumuksen muuttumisen lopulliset vaikutukset ovat vielä epäselviä, seuraukset voivat olla vakavia, mikäli kynnysarvo ylitetään laajoilla alueilla samanaikaisesti, kun ekosysteemipalveluiden tarve vain lisääntyy. Tarvetta lisää erityisesti väestönkasvu, jos väestö kasvaa ennusteiden mukaisesti kahdella miljardilla noin kolmessa vuosikymmenessä. Seurauksina voi olla laajaa sosiaalista levottomuutta, taloudellista epävakautta ja ihmishenkien menetyksiä.

Ilmastonmuutos

(c) vladstar – Fotolia.com

Nopea ilmastonmuutos ei osoita merkkejä hidastumisesta. Mallintaminen osoittaa, että 30 prosentilla maapallon pinta-alasta nopeus, jolla kasvilajit joutuvat siirtymään pysyäkseen ennustetun ilmastonmuutoksen tahissa, on suurempi kuin niiden siirtymisnopeus silloin, kun maapallo viimeksi siirtyi jääkaudesta nykyiseen interglasiaalikauteen. Siirtymistä vaikeuttaa lisäksi esimerkiksi maatalouden ja kaupungistumisen takia hyvin pirstoutunut elinympäristö.

Ilmastotyypit, jotka nyt vallitsevat 10 – 48 prosentilla maapallon pinta-alasta, häviävät ennusteiden mukaan seuraavan sadan vuoden aikana. Ilmasto, jota nykyiset eliöt eivät ole koskaan kokeneet, tulee todennäköisesti kattamaan 12 – 39 prosenttia maapallon pinta-alasta. Keskimääräinen maapallon lämpötila on vuonna 2070 (tai mahdollisesti jo muutama vuosikymmen aikaisemmin) korkeampi kuin ikinä ennen ihmislajin evoluutiohistorian aikana.

Ihminen aiheuttaa nopeamman ja suuremman muutoksen kuin jääkauden päättyminen

Planeetanlaajuisia kriittisiä siirtymiä on esiintynyt biosfäärissä aiemminkin, vaikkakin harvoin. Ihmiskunnan toiminnan takia tällainen käännekohta saattaa olla jälleen ylittymässä, mikä voi mahdollisesti muuttaa maapallon nopeasti ja pysyvästi ihmisille tuntemattomaan tilaan.

Tästä seuraa kaksi johtopäätöstä. Ensinnäkin biologisten yllätysten minimoimiseksi ja samalla ihmiskunnankin suojelemiseksi on tärkeää kehittää biologista ennustamista ennakoimaan globaaleja kriittisiä siirtymiä ja niiden vaikutuksia paikallisella tasolla. Toiseksi globaalin muutoksen estämiseksi tai vähintäänkin ohjaamiseksi on tarpeen puuttua perimmäisiin syihin, joilla ihminen aiheuttaa globaaleja muutoksia.

Globaali pakotemekanismi on nykyään väestönkasvu, johon liittyy luonnonvarojen kulutus, elinympäristöjen muutos ja pirstoutuminen, energian tuotanto ja kulutus sekä ilmastonmuutos.

Kaikki nämä pakotteet ovat huomattavasti suurempia niin nopeudeltaan kuin voimakkuudeltaankin verrattuna viimeisimpään tätä edeltäneeseen globaalimuutokseen viime jääkauden päättyessä, jolloin ilmasto vaihteli nopeasti lämpimästä kylmään ja taas lämpimään 14 300 – 11 000 vuotta sitten.

Suurimmat bioottiset muutokset tapahtuivat 12 900 – 11 300 vuotta sitten, kun noin puolet suurista nisäkkäistä, useat suuret linnut ja matelijat sekä jotkin pienemmät eläimet kuolivat sukupuuttoon. Samaan aikaan ihmispopulaatio kasvoi ja ihmislaji levittäytyi kaikkiin maanosiin. Ennen muutosta oli vallinnut noin 100 000 vuotta kestänyt glasiaali- eli jääkausi, joka päättyi auringon säteilytehon lisääntyessä. Sen jälkeen maapallolla on ollut interglasiaalikautta noin 11 000 vuotta.

Tuo viimeisin globaalimuutos on tärkeä vertailukohta nykyisessä muutoksessa, koska molemmissa vaikuttavina tekijöinä toimivat ilmastonmuutos ja ihmispopulaation kasvu. Viimeisimmän jääkauden päättymiseen liittyvässä muutoksessa ne olivat kuitenkin luultavasti erillisiä mutta sattumalta samanaikaisia tekijöitä. Nyt olosuhteet ovat sikäli hyvin erilaiset, että globaalitason pakotteina toimivat tekijät ilmastonmuutos mukaan lukien ovat suoraa seurausta ihmisen toiminnasta.

Milloin ja miten todennäköisesti biosfäärin olotila muuttuu?

On hyvin dokumentoitu, että biologisissa järjestelmissä voidaan siirtyä nopeasti olemassa olevasta tilasta radikaalisti erilaiseen tilaan. Ongelmana on se, että kynnysvaikutuksia voi olla vaikea ennakoida. Tämä johtuu ensinnäkin siitä, että kriittinen kynnys saavutetaan, kun useat muutokset vaikuttavat yhdessä. Lisäksi kynnysarvoa ei yleensä tiedetä etukäteen. Kun kriittinen muutos tapahtuu, on hyvin epätodennäköistä tai jopa mahdotonta, että järjestelmä palautuu takaisin aiempaan tilaan.

Ihmiset hallitsevat maapallolla tavoilla, jotka uhkaavat sen kykyä ylläpitää ihmisen ja muiden lajien elinmahdollisuuksia. Tämän ymmärtäminen on johtanut lisääntyvään kiinnostukseen siitä, kuinka on mahdollista ennustaa biologisia seurauksia kaikilla tasoilla paikallisesta globaaliin mittaluokkaan asti. Useimmat biologiset ennusteet perustuvat siihen, että tarkastellaan vain viimeaikaista kehitystä ja ennustetaan tulevaisuutta erilaisten ympäristöpaineiden vaikuttaessa, tai että käytetään lajien levinneisyysmalleja ennustamaan sitä, kuinka ilmastonmuutos saattaa muuttaa nykyään havaittua maantieteellistä esiintyvyyttä.

Turvautuminen pelkästään tällaisiin lähestymistapoihin ei kuitenkaan riitä täysin arvioimaan tulevaisuuden todennäköisiä biologisia muutoksia, koska esimerkiksi monimutkaisia vuorovaikutuksia ja palautteita jää ottamatta huomioon. Kriittisen raja-arvon ylittäminen voi tuottaa odottamattomia bioottisia vaikutuksia.

Sekä paikallisen mittakaavan suorat pakotteet että lisääntyvät globaalit pakotteet ovat nyt paljon suurempia kuin siirryttäessä jääkaudesta nykytilaan, eikä niiden odoteta laskevan lähitulevaisuudessa. Sen vuoksi mahdollisuus globaalin kynnysarvon ja käännekohdan ylittymiseen vaikuttaa korkealta. Huomattavaa epävarmuutta on kuitenkin siitä, onko se väistämätöntä, ja jos on, kuinka kaukana tulevaisuudessa se voi olla.

Kun riittävän suuri osa maapallon ekosysteemeistä on muutettu, loputkin ekosysteemit voivat muuttua nopeasti suuremman mittakaavan pakotteiden (esimerkiksi muutokset ilmakehän ja meren kemiassa, ravinteiden kiertokulussa, energian virtauksessa, saastumisessa jne.) lisääntyessä. Näistä suuren mittakaavan muutoksista puolestaan voi olla seurauksena uusia paikallisia muutoksia.

Ei vielä tiedetä, kuinka monta prosenttia maapallon ekosysteemeistä voi muuttua ihmistoiminnan suorien vaikutusten seurauksina erilaisiksi, ennen kuin nämä muutokset käynnistävät nopeita muutoksia myös jäljellä olevissa luonnollisissa järjestelmissä. Tämä prosenttiosuus voidaan päätellä vasta jälkikäteen. Havaintojen ja simulaatioiden mukaan sen voi kohtuudella olettaa olevan niin alhainen kuin 50 prosenttia tai jopa alhaisempi, jos monien paikallisten ekosysteemien muutokset aiheuttavat riittävän suuria globaalitason pakotteita. Toisaalta maapallo saattaa kestää jopa niinkin suuren muutoksen, että 90 prosenttia maa-alasta on muutettu.

Tällä hetkellä vähintään 43 prosenttia maapallon maaekosysteemeistä on muutettu. Keskimäärin yhtä maapallon asukasta kohden luonnontilaisesta toisenlaiseksi muutettu maa-ala on 0,92 hehtaaria. Jos oletetaan, että tämä keskimääräinen muutetun maan pinta-ala asukasta kohden (0,92 ha/hlö) ei muutu, 50 prosenttia maapallon maa-alasta on muutettu, kun maailman väestö kasvaa 8,2 miljardiin. Tämän arvioidaan tapahtuvan vuonna 2025. Vastaavasti 70 prosenttia maapallon maa-alasta voi olla ihmisen käyttössä vuonna 2060, jos väkiluku nousee 11,5 miljardiin.

Meriekosysteemien arviointi on paljon haastavampaa, mutta saatavilla olevien tietojen mukaan ihmistoiminnan vaikutukset ovat laajoja. Tarkempi meriekosysteemien tilan muutosten arviointi on tärkeä tehtävä, koska meret kattavat suurimman osan planeetastamme.

Suuren mittakaavan pakotteet vaikuttavat paikallisiin ekologisiin prosesseihin havaintojen mukaan jo nykyäänkin. Ongelmana on kuitenkin epänormaalien muutosten erottaminen luonnollisista muutoksista, joita luonnontilaisissakin ekosysteemeissä tapahtuu jatkuvasti. Luonnolliseltakin vaikuttava muutos voi olla epänormaali, jos se tapahtuu esimerkiksi huomattavasti nopeammin kuin luonnontilaisissa ekosysteemeissä.

Erillisiltäkin vaikuttavilla prosesseilla voi olla hyvin merkittäviä yhteisvaikutuksia. Esimerkiksi suuret maankäytön muutokset voivat vaikuttaa merien biologiaan. Myös biologisen hierarkian eri tasot (genotyyppi, fenotyyppi, populaation, lajien levinneisyys, lajien väliset suhteet jne.) voivat vaikuttaa toisiinsa. Yhdellä tasolla vaikuttava pakote voi aiheuttaa ratkaisevan muutoksen toisella tasolla.

Ihmiset ovat jo muuttaneet biosfääriä huomattavasti, jopa niin paljon, että jotkut tutkijat puhuvat uudesta geologista epookista eli aikakaudesta, jolle on annettu nimi antroposeeni. Tämä toistaiseksi epävirallinen termi tarkoittaa teollistumisen myötä alkanutta, holoseenin jälkeistä epookkia.

Kun verrataan menneisiin globaalitason muutoksiin johtaneita pakotteita ja tällä hetkellä ihmiskunnan aiheuttamia maailmanlaajuisia pakotteita, näyttää siltä, että uusi globaalitason muutos on erittäin todennäköinen seuraavina vuosikymmeninä tai vuosisatoina, ellei se sitten ole jo alkanutkin.

Tämän seurauksena itsestään selvinä pitämissämme biologisissa resursseissa voi tapahtua nopeita ja arvaamattomia muutoksia muutaman sukupolven aikana.

Voiko ongelmia estää tai vähentää?

(c) Alx – Fotolia.com

Globaalin käännekohdan eli ns. horjahduspisteen, kriittisen raja-arvon tai kynnysarvon tunnistamiseksi tarvitaan entistä parempaa tietoa varhaisista biologisista varoitusmerkeistä ja palautekytkennöistä, jotka edistävät tällaisia siirtymiä. On myös tarpeen löytää perimmäisiä syitä, miten ihmiset aiheuttavat biologisia muutoksia.

Ongelmien minimoimiseksi tarvitaan maailman väestönkasvun hidastamista, henkeä kohden laskettujen luonnonvarojen käytön pienentämistä, muiden kuin fossiilisten energianlähteiden osuuden lisäämistä, fossiilisten polttoaineiden energiataloudellisempaa käyttöä (niissä tilanteissa, joissa ole käytettävissä korvaavia energiamuotoja), elintarvikkeiden jakelun tehostamista, elintarvikkeiden tuotannon tehostamista nykyisillä alueilla uusien alueiden raivaamisen ja luonnonvaraisten lajien käytön sijaan sekä vielä luonnontilaisina olevien meri- ja maa-alueiden monimuotoisuuden suojelua.

Nämä ovat toki suuria tehtäviä, mutta ne ovat välttämättömiä, jos haluamme tieteen ja yhteiskunnan avulla ohjata biosfääriä sen sijaan, että biosfäärissä tapahtuu jotakin mullistavaa meidän tietämättämme ja tahtomattamme.

Ketkä ovat esitettyjen tietojen takana?

Nature-lehden artikkelin ovat kirjoittaneet 22 eri yliopistojen tai muiden tutkimuslaitosten tutkijaa: Anthony D. Barnosky (University of California), Elizabeth A. Hadly (Stanford University), Jordi Bascompte (Estación Biológica de Doñana, CSIC, Sevilla), Eric L. Berlow (TRU NORTH Labs, California), James H. Brown (The University of New Mexico), Mikael Fortelius (Helsingin yliopisto), Wayne M. Getz (University of California), John Harte (University of California), Alan Hastings (University of California), Pablo A. Marquet (Pontificia Universidad Católica de Chile; Instituto de Ecología y Biodiversidad, Santiago; The Santa Fe Institute, New Mexico), Neo D. Martinez (Pacific Ecoinformatics and Computational Ecology Lab, California), Arne Mooers (Simon Fraser University, British Columbia), Peter Roopnarine (California Academy of Sciences), Geerat Vermeij (University of California), John W. Williams (University of Wisconsin), Rosemary Gillespie (University of California), Justin Kitzes (University of California), Charles Marshall (University of California), Nicholas Matzke (University of California), David P. Mindell (University of California), Eloy Revilla (Estación Biológica de Doñana, CSIC, Sevilla) ja Adam B. Smith (Center for Conservation and Sustainable Development, Missouri Botanical Garden). Suomesta mukana on siis evoluutiopaleontologian professori Mikael Fortelius Helsingin yliopiston Biotekniikan instituutista.

Tässä blogikirjoituksessani ei ole lainkaan omia ajatuksiani ja näkemyksiäni, vaan kaikki tiedot ovat suoraan Nature-lehden artikkelista vapaasti (ei sanatarkasti) suomennettuina. Olen ottanut mukaan vain artikkelin pääkohdat, eikä asioita ole käsitelty täysin samassa järjestyksessä kuin alkuperäisessä kirjoituksessa. Aiheesta syvällisemmin kiinnostuneiden kannattaa lukea koko artikkeli Nature-lehdestä. Tämän blogikirjoituksen otsikko, väliotsikot ja nettilinkit ovat omia lisäyksiäni.

Lisätietoa samasta aihepiiristä

Petteri Karvinen (Ympäristölupaus): Uppoava laiva, 30.5.2012

Esko Kuusisto ja Jukka Käyhkö: Globaalimuutos, Otava 2004

Nature: Approaching a state shift in Earth’s biosphere, 7.6.2012

Hanne-Mari Tarvonen (YLE): Tutkijat: Ympäristö voi romahtaa jo seuraavina vuosikymmeninä, 6.6.2012

Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 14/2008: Epälineaariset ja äärimmäiset ilmaston muutokset

Jussi Viitala: Miten maailma loppuu? Atena kustannus Oy, 2011

327 kuukauden lämpöputki: Toukokuu 2012 globaalisti historian toiseksi lämpimin

Maailmanlaajuisesti toukokuun 2012 yhdistetty maa- ja merilämpötila (15,46 ± 0,07 celsiusastetta) oli State of the Climate -raportin mukaan vuodesta 1880 alkaneen mittaushistorian toiseksi lämpimin toukokuun keskilämpötila. Lämpimin toukokuu on ollut vuonna 2010.

Pohjoisella pallonpuoliskolla maa- ja merialueiden yhdistetty lämpötila oli toukokuussa kaikkien aikojen lämpimin. Globaalistikin toukokuu oli mittaushistorian lämpimin toukokuu, mikäli tarkastellaan vain maa-alueita. Merialueilla toukokuu oli kymmenenneksi lämpimin.

Maailmanlaajuisesti toukokuu 2012 oli myös 36. peräkkäinen toukokuu ja 327. peräkkäinen kuukausi, jolloin kuukauden lämpötila ylitti 1900-luvun keskilämpötilan. Toukokuu oli 0,66 celsiusastetta keskimääräistä lämpimämpi. Viimeksi kuukausilämpötila on poikennut tavanomaisesta tätä enemmän marraskuussa 2010.

Toukokuun lämpötila on jäänyt 1900-luvun keskiarvon alapuolelle viimeksi vuonna 1976, ja viimeisin keskimääräistä kylmempi kuukausi on ollut helmikuu 1985.

Maailman useimmilla alueilla tämän vuoden toukokuun keskilämpötila oli paljon tavanomaista korkeampi, mukaan lukien lähes koko Eurooppa, Aasia, Pohjois-Afrikka ja suurin osa Pohjois-Amerikkaa sekä Etelä-Grönlanti. Vain Australiassa, Alaskassa ja osissa Länsi-Yhdysvaltojen ja Kanadan rajaseutuja oli huomattavasti viileämpää kuin keskimäärin.

Kun La Niña -ilmiö päättyi huhtikuussa, valtamerien olosuhteet olivat toukokuussa ENSO-värähtelyn suhteen neutraalit. ENSO-ennusteiden mukaan on hieman yli 50 prosentin mahdollisuus siihen, että El Niño -olosuhteet kehittyvät vuoden 2012 toisella vuosipuoliskolla. Usein – ei kuitenkaan aina – El Niño -olosuhteissa maapallon lämpötilat ovat korkeampia kuin La Niñan aikana tai neutraalissa vaiheessa.

Maalis-toukokuun jaksolla yhdistetty maailmanlaajuinen maa- ja merialueiden lämpötila ylitti 1900-luvun keskiarvon 0,59 celsiusasteella, joten se oli mittaushistorian seitsemänneksi lämpimin maalis-toukokuun jakso. Yhdysvalloissa kevät oli tilastohistorian lämpimin. Ennätyslämmintä oli 31 itäisessä osavaltiossa. Koko Yhdysvaltojen keskilämpötila oli 2,9 celsiusastetta yli pitkän aikavälin keskiarvon, mikä ylittää edellisen ennätyksen 1,1 celsiusasteella.

Eteläisen pallonpuoliskon syksy maaliskuusta toukokuuhun oli keskimääräistä viileämpi lähes kaikkialla Australiassa. Öiden keskilämpötila oli mittaushistorian neljänneksi kylmin 63-vuotisessa mittaushistoriassa. Yhtä kylmiä minimilämpötiloja vastaavalla ajanjaksolla on mitattu viimeksi vuonna 1994. La Niña, jolla yleensä on jäähdyttävä vaikutus alueella, päättyi juuri tämän kauden aikana.

Arktisen merijään laajuus oli toukokuussa 3,5 prosenttia keskiarvon alapuolella, mikä on toukokuun 12. pienin pinta-ala vuonna 1979 alkaneiden satelliittimittausten jälkeen. Etelämantereen alueella taas merijään määrä oli toukokuussa 2,4 prosenttia keskimääräistä suurempi, mikä on 15. laajin 34-vuotisessa mittaushistoriassa.

Pohjoisella pallonpuoliskolla lumipeitteen laajuus oli toukokuussa selvästi alle keskiarvon, toiseksi pienin 46-vuotisen mittaushistorian aikana. Euraasiassa lumipeitteen pinta-ala oli toukokuun kaikkien aikojen pienin.

Suomessa toukokuu ja koko kevät maaliskuusta toukokuuhun olivat hieman keskimääräistä lämpimämpiä ja sateisempia. Vuodenaikaisennusteiden mukaan kesästä 2012 on tulossa meillä melko tavanomainen.

Globaalien ennusteiden mukaan koko vuosi 2012 sijoittuu mittaushistorian kymmenen lämpimimmän vuoden joukkoon ja tilastohistorian lämpimin yksittäinen vuosi koetaan vielä tämän vuosikymmenen aikana, ellei suuria ilmastoa viilentäviä tulivuorenpurkauksia satu.

Ilmastotiedon kesätauko

Ilmastotiedon julkaisutoiminta vähenee kesän ajaksi. Palaamme syksyllä normaaliin julkaisutahtiin. Toivotamme lukijoillemme hyvää kesää!

Ilmasto-opas.fi: Tietoa ilmastonmuutoksesta nyt myös ruotsiksi ja englanniksi

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ilmastotietoa yhteen paikkaan kokoava Ilmasto-opas.fi-sivuston ruotsin- ja englanninkieliset versiot avataan 13. kesäkuuta.

Ilmasto-opas tarjoaa jäsenneltyä tietoa Suomen ilmastosta ja ilmastonmuutoksesta myös alueellisella tasolla. Ilmasto-oppaaseen kerättyjen ratkaisujen kautta voi tutustua Suomen kunnissa tehtyihin hillintä- ja sopeutumistoimiin.

Ilmasto-opas.fi-verkkosivusto tarjoaa tieteellistä taustatietoa ilmastonmuutoksesta, mutta myös konkreettisia hillintä- ja sopeutumiskeinoja. Vähitellen täydentyvän ja kehittyvän Ilmasto-opas.fi:n sisällön ovat tuottaneet Suomen johtavat ilmastoalan tutkijat ja asiantuntijat. Myös Ilmasto-oppaan ruotsin- ja englanninkieliset versiot sisältävät hyvän kattauksen uutta, Suomen vinkkelistä tuotettua ilmastonmuutostietoutta.

Tietoa menneestä ja tulevasta ilmastosta alueellisella tasolla entistä selkeämmin

Ilmasto-oppaan Kartat, kuvaajat ja datat -osiosta saa koko Suomea koskevan tiedon lisäksi alueelliselle ja paikalliselle tasolle tarkentuvaa tietoa. Karttatyökalujen käyttö on tehty entistä helpommaksi ja selkeämmäksi mm. parantamalla valintamahdollisuuksia ja uusimalla värimaailmaa. Mennyt ja tuleva ilmasto -karttatyökalussa voi tarkastella kunnittain nykyilmaston ja tulevaisuuden keskilämpötilojen ja sademäärien kuukausiarvoja ja nyt myös vuositasolla. Lisäksi sivuille on koottu mallituloksia ilmastonmuutoksen vaikutuksista tietyn maakunnan olosuhteisiin ja ympäristöön. Käyttäjä voi itse valita haluamansa alueen, kiinnostavan ajanjakson ja päästökehityskulun eli skenaarion.

Kunnille tietoa ja ratkaisuja hillinnästä ja sopeutumisesta toimialakohtaisesti

Kunnat ovat merkittävässä roolissa ilmastonmuutoksen hillinnässä ja siihen sopeutumisessa. Ilmasto-oppaan Kunnille ja kuntalaisille -osio tarjoaa kunnan päättäjille nopean yleiskäsityksen ilmastonmuutoksen vaikutuksista oman kunnan eri toimialoilla ja mahdollisuuden arvioida oman kunnan tarpeisiin sopivat toimenpiteet ja ratkaisut. Suomen kunnissa on jo tehty paljon erilaisia hillintä- ja sopeutumisratkaisuja. Näiden ratkaisujen kuvauksia on nyt alettu kerätä Ilmasto-oppaaseen toimialakohtaisesti. Oman kunnan ratkaisuja voi sinne myös lisätä itse.

Tiedon tuottajina tutkimuslaitokset

Ilmasto-opas.fi -sivuston ovat toteuttaneet yhteistyössä Ilmatieteen laitos, Suomen ympäristökeskus (SYKE) ja Aalto-yliopiston Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutuskeskus (YTK), osana kolmivuotista EU Life+ -hanketta (LIFE07 INF/FIN/000152 CCCRP), joka päättyi 2011 lopussa. Nykyiset tuottajatahot ylläpitävät ja kehittävät Ilmasto-opas.fi-sivustoa myös jatkossa, mutta samalla uudet sisällöntuottajat ovat tervetulleita mukaan. Vuoden 2012 toimintaa tukevat ympäristöministeriö, liikenne- ja viestintäministeriö ja Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra.

Lisätietoja:

Ilmatieteen laitos:
Ilmasto-opas.fi projektipäällikkö Juha A. Karhu, puh. 050 359 2183, juhaa.karhu@fmi.fi
SYKE:
Maria Holmberg, puh 0400 148 559, maria.holmberg@ymparisto.fi
In english: Timothy R. Carter, puh. 020 690 183, tim.carter@ymparisto.fi
Aalto-yliopisto:
Tutkija Simo Haanpää, puh. 050 512 4557, simo.haanpaa@aalto.fi

http://www.ilmasto-opas.fi
http://www.klimatguiden.fi
http://climateguide.fi

Ilmastonmuutoksen sopeutumistoimia ei tule lykätä

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Mitä kauemmin ilmastonmuutoksen sopeutumista lykätään, sitä kalliimpaa siitä tulee. Sopeutumista tarkastellaan konferenssissa Helsingissä 29. – 31.8.

Lukuisat erilaiset aineistot osoittavat kiistatta, että viime vuosikymmeninä ilmasto on muuttunut. Muuttuvaan ilmastoon joudutaan sopeutumaan. Mitä kauemmin ilmastonmuutoksen sopeutumista lykätään, sitä kalliimpaa siitä tulee Ilmastonmuutokseen sopeutumista tarkastellaan laajassa pohjoismaisessa konferenssissa Helsingissä 29. – 31.8.

Pohjoismaissa on jo nähtävissä ilmastonmuutoksen vaikutukset, kuten merijään määrän väheneminen, kasvukauden piteneminen, jokien virtaamien muuttuminen, maanvyörymien määrän lisääntyminen ja lumisateiden määrän vaihteleminen vuodesta toiseen. Samalla ilmasto muuttuu yhä vaihtelevammaksi ja sää yhä vaikeammaksi ennustaa.

Suurta vahinkoa aiheuttavia ääreviä sääilmiöitä ovat helleaallot, rankkasateet ja kovat myrskyt. Tällaiset ääri-ilmiöt eivät aiheuta vahinkoa vain suoraan kärsineellä alueella vaan vaikutukset voivat heijastua epäsuorina vaikutuksina laajoilla alueilla. Esimerkiksi suuret myrskykaadot yhdessä maassa voivat vaikuttaa puun hintaan toisessa maassa. Sähkökatkokset voivat koetella laajoja alueita, kuten viime talven myrskyt osoittivat.

Talouskriisiä ja huolta ilmastonmuutoksesta yhdistää se, että kumpikaan ongelma ei ratkea vain odottamalla ja toivomalla parasta. Vaikka kasvihuonekaasujen päästöjä pitää rajoittaa ilmastonmuutoksen hillitsemiksi tulevina vuosikymmeninä, ihmiskunnan pitää jo nyt sopeutua menneiden vuosikymmenien ja vuosisatojen kasvihuonekaasupäästöjen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen. Päättäjien ja koko yhteiskunnan on syytä kantaa huolta ilmastonmuutokseen sopeutumisesta yhtä lailla kuin kasvihuonekaasujen päästöjen rajoittamisesta.

–Mitä kauemmin ilmastonmuutoksen sopeutumista lykätään, sitä kalliimpia sopeutumistoimista voi tulla. Siksi sopeutumistoimet on syytä aloittaa viimeistään nyt. Tutkimuksissa on löydetty uusia ratkaisuja ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi. Esimerkiksi yhdyskuntarakennetta on mahdollista kehittää vähemmän herkäksi sadevesitulville ja myrskytuulille. Näistä ratkaisuista voi kehittyä uusia innovaatioita ja liikeideoita, toteaa Ilmatieteen laitoksen professori Adriaan Perrels.

Ilmasto muuttuu kolmella eri tavalla

Ilmastonmuutoksen sopeutumisessa tulee varautua kolmeen erityyppiseen muutokseen: keskimääräisten olosuhteiden muuttumiseen, ääri-ilmiöiden esiintymistaajuuden ja voimakkuuden muutoksiin sekä poikkeaviin vuodenaikojen rytmeihin. Nämä kaikki muutokset koettelevat lähes kaikkia talouden ja yhteiskunnan osa-alueita myös Pohjoismaissa. Esimerkiksi keskimääräiset kuukausilämpötilat nousevat hitaasti vuosikymmenien aikana. Sateissa olennaista on rankkasateiden sademäärien ja esiintymistiheyden muutokset. Vuodenaikojen muutoksissa taas voi olla kyse eläinten ja kasvien poikkeuksellisesta käytöksestä.

Jotkin ilmastonmuutoksen vaikutukset, etenkin Pohjoismaissa, ovat myönteisiä. Myönteisetkin vaikutukset, kuten kasvukauden piteneminen, vaativat sopeutumista. Joihinkin uhkakuviin taas voidaan nähdä haasteina, joihin voidaan vaikuttaa uusien sosiaalisten ja teknisten innovaatioiden avulla. – Joka tapauksessa sopivimpien sopeutumiskeinojen löytäminen kestää aikansa, jolloin sopeutumistoimet on hyvä aloittaa ajoissa, toteaa Suomen ympäristökeskuksen professori Tim Carter.

Pohjoismainen sopeutumiskonferenssi Helsingissä elokuussa

Elokuussa Helsingissä järjestettävä Nordic Adaptation Conference käsittelee sopeutumista ilmastonmuutokseen monesta näkökulmasta. Konferenssissa käsitellään ilmastonmuutoksen ekologisia vaikutuksia, mutta myös taloudellisia, sosiaalisia ja teknisiä kysymyksiä. Konferenssissa esitellään useita Euroopassa jo tehtyjä sopeutumissuunnitelmia, ilmastoportaaleja ja ilmastopalveluja sekä erilaisia sopeutumishankkeita ja -aloitteita, sekä kaupunkisuunnittelua. Esitykset perustuvat käytännön esimerkkeihin ja tutkimustuloksiin. Konferenssissa on noin 170 esitystä, jotka antavat viimeisimmän tiedon käynnissä olevasta ilmastotutkimuksesta ja jo sovelletuista sopeutumistoimista. Konferenssin puhujien joukossa on mm. kansainvälisesti tunnettu ekonomisti Shardul Agrawala, joka on tutkinut laajasti sopeutumisen haasteita eri maissa.

Edellinen vastaava ilmastonmuutoskokous järjestettiin Tukholmassa vuonna 2010. Suomessa konferenssin järjestäjinä toimivat Suomen ympäristökeskus SYKE ja Ilmatieteen laitos.

Lisätietoja:

• Tutkimusprofessori Adriaan Perrels, Ilmatieteen laitos, puh. 050 583 8575, etunimi.sukunimi@fmi.fi
• Tutkimusprofessori Tim Carter, SYKE, puh. 040 740 5403, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
• Johtaja, Professori Mikael Hildén, SYKE, puh. 040 740 1675, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Second Nordic International Conference on Climate Change Adaptation: http://www.nordicadaptation2012.net/

Viime viikon ilmastotutkimuksia 23/2012

Tässä on joitakin viime viikolla ilmestyneitä tutkimuksia ilmastoon liittyen. Tiedotamme tutkimuksista heti niiden ilmestyessä Ilmastotiedon Twitter- ja Facebook-syötteissä ja julkaisemme viikoittain täällä blogissamme kerralla kaikki edellisellä viikolla julkaistut tutkimukset, joista olemme tiedottaneet. Pyrimme kertomaan jokaisesta tutkimuksesta oleelliset asiat suomenkielellä muutamalla lauseella. Tämä lyhyt kuvaus julkaistaan sekä Facebookissa että täällä blogissa ja Twitterissä julkaistaan vain otsikko. Edellisten viikkojen julkaisut löytyvät ilmastouutiset-sivulta.

Euroopan Alppien 1000-vuotisessa kesälämpötilojen rekonstruktiossa 1900-luvun loppu on lämpimin

Uudessa tutkimuksessa esitetään kesälämpötilojen rekonstruktio Euroopan Alpeilta vuosien 1053 ja 1996 välillä. Tutkimuksessa käytettiin erilaisia puiden vuosirenkaista ja järvien pohjasedimenteistä muodostettuja lämpötilaprokseja. Tutkimuksessa käytettiin yhdeksää erilaista kalibrointimenetelmää.

Rekonstruktiossa näkyy kaksi lämmintä (1053-1171 ja 1823-1996) ja kaksi kylmää jaksoa (1172-1379 ja 1573-1822). Esiteollisen ajan kesälämpötiloista korkeimmat esiintyvät 1100-luvulla, jolloin oli noin 0,3 celsiusastetta 1900-luvun keskiarvoa lämpimämpää, mutta silti noin 0,35 celsiusastetta kylmempää kuin 1900-luvun lopulla. Kylmintä oli 1500-luvulla, jolloin lämpötila oli noin yhden celsiusasteen verran 1900-luvun keskiarvon alapuolella.

Lähde: Mathias Trachsel, Christian Kamenik, Martin Grosjean, Danny McCarroll, Anders Moberg, Rudolf Brázdil, Ulf Büntgen, Petr Dobrovolný, Jan Esper, David C. Frank, Michael Friedrich, Rüdiger Glaser, Isabelle Larocque-Tobler, Kurt Nicolussi, Dirk Riemann, Multi-archive summer temperature reconstruction for the European Alps, AD 1053–1996, Quaternary Science Reviews, Volume 46, 16 July 2012, Pages 66–79, http://dx.doi.org/10.1016/j.quascirev.2012.04.021. [tiivistelmä]

Muita viime viikon tutkimuksia

– Hiilen kierron epävarmuudet saattavat olla luultua suurempia. On mahdollista, että hiilen kierron muutokset saattaisivat tulevaisuudessa voimistaa ilmaston lämpenemistä huomattavasti: Paul A. T. Higgins and John Harte, Carbon cycle uncertainty increases climate change risks and mitigation challenges, Journal of Climate 2012, doi: http://dx.doi.org/10.1175/JCLI-D-12-00089.1. [tiivistelmä]

– Jääkairanäytteiden sovittaminen toisiinsa ajallisesti on mahdollista tulivuorenpurkausten jättämien jälkien avulla. Uudessa tutkimuksessa näin on tehty Etelämantereen EPICA Dome C:n ja Vostokin jääkairanäytteille: Parrenin, F., Petit, J.-R., Masson-Delmotte, V., Wolff, E., Basile-Doelsch, I., Jouzel, J., Lipenkov, V., Rasmussen, S. O., Schwander, J., Severi, M., Udisti, R., Veres, D., and Vinther, B. M.: Volcanic synchronisation between the EPICA Dome C and Vostok ice cores (Antarctica) 0–145 kyr BP, Clim. Past, 8, 1031-1045, doi:10.5194/cp-8-1031-2012, 2012. [tiivistelmä, koko artikkeli]

– Uudessa tutkimuksessa on pyritty kehittämään tarkka menetelmä määritellä ilman lämpötila maapallon pinnan läheltä (siis nykyisten mittausasemien lämptilamittauksia vastaava): A. Benali, A.C. Carvalho, J.P. Nunes, N. Carvalhais, c, A. Santos, Estimating air surface temperature in Portugal using MODIS LST data, Remote Sensing of Environment, Volume 124, September 2012, Pages 108–121, http://dx.doi.org/10.1016/j.rse.2012.04.024. [tiivistelmä]

– Uudessa tutkimuksessa on analysoitu mallisimulaatioiden tuloksia, joissa pelkästään hiilidioksidipitoisuuden muutos saa aikaan muutoksia maa-alueiden veden kiertoon (muutoksia näkyy sademäärissä, haihdunnassa ja veden virtaamassa): Jing Peng, Wenjie Dong, Wenping Yuan, Jieming Chou and Yong Zhang, et al., Effects of increased CO2 on land water balance from 1850 to 1989, Theoretical and Applied Climatology, 2012, DOI: 10.1007/s00704-012-0673-3. [tiivistelmä]

– Melkein kaikki jäätiköt Grönlannin Amassalikin saarella ovat vetäytyneet vuoden 1972 jälkeen ja jotkut jäätiköistä ovat sulaneet kokonaan: Mernild, S. H., Malmros, J. K., Yde, J. C., and Knudsen, N. T.: Multi-decadal marine- and land-terminating glacier recession in the Ammassalik region, southeast Greenland, The Cryosphere, 6, 625-639, doi:10.5194/tc-6-625-2012, 2012. [tiivistelmä, koko artikkeli]

– Tuulen nopeus on kasvanut Macquariensaaren yllä viimeisen neljän vuosikymmenen aikana: Hande, L. B., S. T. Siems, and M. J. Manton (2012), Observed Trends in Wind Speed over the Southern Ocean, Geophys. Res. Lett., 39, L11802, doi:10.1029/2012GL051734. [tiivistelmä]

– Australiassa on tehty kyselytutkimus siitä, miten ihmiset suhtautuvat ilmastonmuutokseen: Sonia Akter, Jeff Bennett, Michael B. Ward, Climate change scepticism and public support for mitigation: Evidence from an Australian choice experiment, Global Environmental Change, http://dx.doi.org/10.1016/j.gloenvcha.2012.05.004. [tiivistelmä, koko artikkeli]

– Tilastotieteilijät, matemaatikot ja ilmastotutkijat ovat pitäneet kokouksen, jossa keskusteltiin epävarmuuksien määrittämisestä ilmastohavainnoissa. Kokouksessa hahmoteltiin joitakin toimia epävarmuuksien määrittelemisessä. Kaikilla osapuolilla on myös halu jatkaa yhteistyötä aiheen parissa: Jessica L. Matthews, Elizabeth Mannshardt, Pierre Gremaud, Uncertainty Quantification for Climate Observations, Bulletin of the American Meteorological Society 2012, doi: http://dx.doi.org/10.1175/BAMS-D-12-00042.1. [tiivistelmä, koko artikkeli]

– Etelämantereelta on löydetty jääkenttä, jossa jää nousee ylöspäin, joten jääkentän pinnallaa on hyvin vanhaa jäätä. On mahdollista, että tältä jääkentältä voidaan porata jääkairanäytteitä, joilla päästään kauemmas menneisyyteen kuin nykyinen ennätys 800 000 vuotta: Spaulding, Nicole E.; Spikes, Vandy B.; Hamilton, Gordon S.; Mayewski, Paul A.; Dunbar, Nelia W.; Harvey, Ralph P.; Schutt, John; Kurbatov, Andrei V., Ice motion and mass balance at the Allan Hills blue-ice area, Antarctica, with implications for paleoclimate reconstructions, Journal of Glaciology, Volume 58, Number 208, April 2012 , pp. 399-406(8), DOI: http://dx.doi.org/10.3189/2012JoG11J176. [tiivistelmä]

– Tropiikin maa-alueilla sekä poikkeuksellisen kuivat että poikkeuksellisen märät kuukaudet saattavat tulevaisuudessa lisääntyä: Lintner, B., M. Biasutti, N. S. Diffenbaugh, J.-E. Lee, M. J. Niznik, and K. L. Findell (2012), Amplification of wet and dry month occurrence over tropical land regions in response to global warming, J. Geophys. Res., doi:10.1029/2012JD017499. [tiivistelmä]

– Joissakin aiemmissa tutkimuksissa havaittu ilmakehän metaanipitoisuuden uudelleen alkanut nousu saa vahvistusta uudesta tutkimuksesta: Mark Sussmann, R., Forster, F., Rettinger, M., and Bousquet, P.: Renewed methane increase for five years (2007–2011) observed by solar FTIR spectrometry, Atmos. Chem. Phys., 12, 4885-4891, doi:10.5194/acp-12-4885-2012, 2012. [tiivistelmä, koko artikkeli]

– Jokien virtaamat ja sademäärät ovat kasvaneet Afrikassa Saharan eteläpuolella: Mark R. Jury, A return to wet conditions over Africa: 1995–2010, Theoretical and Applied Climatology, 2012, DOI: 10.1007/s00704-012-0677-z. [tiivistelmä]

%d bloggers like this: