Ukkoskauden huippu kesäkuussa

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Elokuun loppuun mennessä Suomessa on havaittu 114000 maasalamaa, mikä on hieman alle keskiarvon.


Kuva 1: Paikannetut salamat 27.6. Värit vaihtuvat tunneittain. Kuva: Ilmatieteen laitos.

Tänä vuonna ukkoskausi painottui vahvasti kesäkuuhun. Eniten salamoi maan länsiosissa. Elokuun loppuun mennessä Suomessa on havaittu 114000 maasalamaa, mikä on hieman alle keskiarvon (138000). Syyskuussa voi vielä esiintyä merkittäviäkin ukkosia.

Syksyn lähestyessä viilenevä sää kääntää myös ukkosten esiintymisen laskuun. Ilmatieteen laitoksen mukaan tänä vuonna runsaimpien ukkosten pääpaino sijoittui kesäkuuhun ja etenkin sen loppupuolelle. Kesäkuun huima salamamäärä, runsaat 79000, on yli kaksinkertaisesti kesäkuun pitkän jakson keskiarvon (36000). Kesäkuun ukkoset huipentuivat 27.6., jolloin Ilmatieteen laitoksen salamanpaikannin havaitsi jopa 28 000 maasalamaa (kuva 1). Määrä on suurin vuorokausiarvo 2000-luvulla.

Heinäkuu on tilastojen valossa salamarunsain kuukausi, mutta vuonna 2013 kuun salamamäärä (18500) jäi kolmasosaan keskimääräisestä (60000). Elokuussakin salamoi vain vajaa kolmanneksen (8800) kuun keskimäärästä (30000). Vuoden salamakertymä oli siis pitkälti kesäkuun ansiota.

Länsiosissa ukkostaa eniten


Kuva 2: Maasalamatiheys 1.1.-30.8.2013. Yksikkönä on maasalamoita sadalla neliökilometrilla. Kuva: Ilmatieteen laitos.

Kuvassa 2 on esitetty maasalamatiheys eli salamoita sadalla neliökilometrillä ajalle 1.1. – 29.8.2013. Runsaimmin salamoi maan länsiosissa sekä paikoin Hämeessä ja Pirkanmaalla. Vuonna 2013 paikallisesti suuria salamatiheyksiä esiintyi mm. Padasjoella (128 maasalamaa neliökilometrillä, Lammilla (111) sekä Kuortaneella (104).

Ukkosten painottuminen maan länsiosiin on ollut yleinen piirre 2000-luvulla, vaikkakin vuosivaihtelua esiintyy. Syynä ukkosten runsauteen on luultavasti se, että lounaasta saapuvien voimakkaiden ukkosten reitti kulkee usein näiden alueiden yli. Myös Pohjanlahdelta mantereelle kesällä puhaltava merituuli voi joissakin tapauksissa edesauttaa ukkospilvien muodostumista törmätessään vastakkaisesta suunnasta puhaltavaan perusvirtaukseen.

Syksyllä äänettömiä välähdyksiä

Syyskuussa ukkosten esiintyminen vähenee, vaikka koviakin ukkosia voi vielä esiintyä, jos säätyyppi sen sallii. Syksyllä ukkosten esiintyminen painottuu merialueille, koska laaja vesialue säilyttää lämpönsä pitkälle syksyyn. Syksyn pimeinä iltoina ukkoset ovatkin ehkä näyttävimmillään, ja kaukana merellä esiintyvän yöllisen ukkosen välähdykset saattavat näkyä äänettöminä elosalamoina ja kalevantulina kauas mantereellekin.

Lisätietoja:

Tutkija Antti Mäkelä, antti.makela@fmi.fi
puh. 029 539 4166

Ilmatieteen laitoksen kehitysyhteistyöhanke jatkuu Nepalissa

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ilmatieteen laitos jatkaa menestyksekästä yhteistyötä Nepalin kansallisen sääpalvelun kanssa. Tavoitteena on tuottaa kehittyneitä sääpalveluita.


Kuva: Irma Ylikangas, Ilmatieteen laitos.

Ilmatieteen laitos jatkaa erinomaisesti alkanutta yhteistyötään Nepalin kansallisen sääpalvelun, Nepal Department of Hydrology and Meteorologyn (DHM) kanssa uudessa FNEP2 -hankkeessa. Projektin tavoitteena on parantaa nepalilaisten meteorologista tietämystä ja varautumista sään aiheuttamiin luonnonkatastrofeihin, joita ilmastonmuutos tulee tulevaisuudessa lisäämään. Projekti on ulkoasiainministeriön rahoittama IKI-kehitysyhteistyöhanke ja se kestää kolme vuotta. Projektisopimukset allekirjoitettiin kevään ja kesän aikana, ja toiminta alkaa syksyllä 2013.

Hankkeessa jatketaan DHM:n meteorologisen tiedonkeruun sekä laadunvalvonnan kehitystyötä ja koulutetaan työntekijöitä useilla eri meteorologian osa-alueilla. Lisäksi pyritään tuottamaan uusia meteorologisia palveluita laitoksen sääpäivystystä kehittämällä. Projekti toteutetaan koulutusten, työpajojen ja tutustumiskäyntien avulla sekä Nepalissa että Suomessa. Hankkeessa tehdään yhteistyötä Ilmatieteen laitoksen Bhutanin vastaavan IKI-projektin kanssa.

Hyvillä sää- ja ilmastopalveluilla voidaan hallita entistä tehokkaammin ilmastonmuutoksen ja sään ääri-ilmiöiden taloudellisia ja inhimillisiä haittavaikutuksia Nepalissa. Nepal on useiden selvitysten perusteella erittäin haavoittuvainen ilmastonmuutoksen vaikutuksille. Luonnonilmiöihin liittyvät katastrofit vaativat keskimäärin 950 ihmisen hengen ja aiheuttavat noin 11,4 miljoonan euron vahingot vuodessa.

– Nepalin meteorologinen laitos on kehityksensä alkutaipaleella, joten askeleita on otettava kaikilla laitoksen osa-alueilla lähtien havaintoverkoston suunnittelusta, meteorologisen tiedon keräämisestä ja laadunvalvonnasta. Kun havaintoverkko ja tiedonhallinta saadaan kuntoon, mahdollistetaan myös uusien palveluiden kehittäminen. Ilmatieteen laitoksen kokemuksen avulla pystytään erinomaisesti tukemaan tätä kehitystä, kertoo projektipäällikkö Irma Ylikangas.

FNEP2-projekti jatkoa aiemmalle IKI-hankkeelle

Aikaisempi, vuosina 2010–2012 toteutettu FNEP-hanke keskittyi muun muassa Nepalin sääasemien päivittämiseen ja DHM:n henkilökunnan tietotaidon parantamiseen esimerkiksi datanhallinnassa ja laitteiden teknisessä ylläpidossa. Projektin aikana 48 henkilöä osallistui koulutuksiin ja koulutuspäiviä oli yhteensä 260. Hankkeen osana Ilmatieteen laitos toteutti myös sosio-ekonominen tutkimuksen, jonka tulokset puhuvat puolestaan: jokainen Nepalin sää- ja ilmastopalveluihin sijoitettu euro säästää 6-11 euroa yhteiskunnan rahoja paremman varautumisen kautta.

Ulkoasiainministeriön instituutioiden välinen IKI edistää suomalaisten ja kumppanimaiden valtiollisten toimijoiden välistä suoraa yhteistyötä, joka tähtää kehitysmaiden valtion virastojen ja laitosten osaamisen vahvistamiseen. Ilmatieteen laitoksella on tällä hetkellä käynnissä alueellisia IKI-hankkeita Karibian saarivaltioiden kanssa sekä kahdenvälisiä IKI-hankkeita Keski-Aasiassa, Kolumbiassa, Ecuadorissa, Vietnamissa, Bhutanissa ja Sudanissa. IKI-hankkeiden lisäksi suuria alueellisia ulkoasianministeriön rahoittamia hankkeita on käynnissä Tyynenmeren saarivaltioissa ja Andien alueella. Lisäksi Ilmatieteen laitos on mukana konsultointihankkeissa Latviassa, Kazakstanissa, Malawissa, Mosambikissa, Swazimaassa, Makedoniassa, Kosovossa, Venäjällä sekä Kiinassa.

Lisätietoja:

Yksikön päällikkö Harri Pietarila, p. 050 337 8224, harri.pietarila@fmi.fi
Projektipäällikkö Irma Ylikangas, irma.ylikangas@fmi.fi

Tietoa IKI-instrumentista:

http://formin.finland.fi/Public/default.aspx?nodeid=40157&contentlan=1&culture=fi-FI

Miehittämättömillä lennokeilla ensi kertaa tutkimusta Eteläisellä jäämerellä

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Lennokkien avulla saatiin harvinaista havaintotietoa Eteläisen jäämeren ilman lämpötilasta, kosteudesta sekä tuulen nopeudesta ja suunnasta..


Quadrokopteri laskeutumassa. Kuva: Timo Vihma, Ilmatieteen laitos.

Ilmatieteen laitoksen tutkijat osallistuivat kesä-elokuussa tutkimusmatkalle, jossa miehittämättömiä lennokkeja käytettiin ensimmäistä kertaa Eteläisen jäämeren meteorologisessa tutkimuksessa. Etelämannerta ympäröivällä Eteläisellä jäämerellä on talviaikaan tehty hyvin vähän meteorologisia havaintoja. Aina tähän vuoteen asti ainoa huomattavampi talvinen mittauskampanja on ollut amerikkalais-venäläinen jääleiri vuonna 1992.

Lennokeilla mitattiin ilman lämpötilan ja kosteuden sekä tuulen nopeuden ja suunnan pystyprofiileja jään pinnalta jopa 1,7 kilometrin korkeuteen asti. Mukana olleella quadrokopterilla puolestaan saatiin tarkempaa tietoa lämpötilasta ja kosteudesta alimman sadan metrin ilmakerroksessa. Mittaustulokset ovat tärkeitä, sillä niiden avulla voidaan ymmärtää paremmin merijään kasvua talvella.

Kaikkiaan Ilmatieteen laitoksen lennokeilla tehtiin 51 ja quadrokopterilla 24 lentoa. Mittaukset onnistuivat hyvin, vaikka olosuhteet olivat haasteelliset pimeyden, kylmyyden ja ajoittain myös merijään voimakkaan valliintumisen vuoksi.

Havaintoja myös merijäästä

Ilmatieteen laitoksen tutkimusryhmä asensi merijäälle myös poijuja, jotka mittasivat lumen ja jään paksuutta sekä lämpötilaprofiileja merivedestä jään ja lumen läpi ilmaan. Poijut ajelehtivat jään mukana ja lähettävät mittaustuloksensa satelliittien välityksellä.

Tutkimusmatka tehtiin saksalaisella tutkimusaluksella, Polarsternilla. Matka alkoi Etelä-Afrikasta ja päättyi Argentiinan eteläkärkeen. Tutkimusta tehtiin yhteistyössä saksalaisten Alfred Wegener Instituutin ja Braunschweigin teknillisen yliopiston kanssa. Saksalaisten käytössä oli myös toinen hieman erityyppinen lennokki.

Lisätietoja:

Tutkija Priit Tisler, puh. 029 5394138, priit.tisler@fmi.fi
Tutkimusprofessori Timo Vihma, puh. 029 5394173, timo.vihma@fmi.fi

Etelä-Suomessa eilen harvinaisen runsaita sateita

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Koko elokuun keskimääräinen sademäärä on saavutettu usealla havaintoasemalla jo elokuun puoliväliin mennessä.


Kuva: Eija Vallinheimo, Ilmatieteen laitos.

Viimeksi kuluneen vuorokauden aikana maan eteläosassa on satanut harvinaisen runsaasti. Eilisaamusta tähän aamuun satoi runsaimmin Helsingin Kaisaniemessä, jossa sadetta kertyi 43,3 millimetriä. Määrä on neljänneksi suurin vuorokautinen sademäärä, joka asemalla on mitattu elokuussa viimeksi kuluneen 50 vuoden aikana. Myös muualla maan eteläosassa on satanut runsaasti. Yli 20 millimetrin sademääriä on mitattu useilla paikkakunnilla.

Elokuun alkupuolella on satanut monin paikoin runsaasti, ja sadetta on kertynyt useilla havaintoasemilla enemmän kuin keskimäärin koko elokuussa. Eniten on satanut Joutsassa, jossa elokuun sademäärä on tähän mennessä 130 millimetriä. Sen sijaan maan pohjoisosassa ja monin paikoin maan länsiosassakin sateet ovat jääneet niukoiksi. Tähän mennessä vähiten on satanut Torniossa, jossa sadetta on tullut vain 1,4 millimetriä. Tilastollisesti elokuu on Suomessa vuoden sateisin kuukausi keskimääräisen sademäärän ollessa maan etelä- ja itäosassa 70–90 millimetriä ja länsi- ja pohjoisosassa 50–70 millimetriä.

Lisätietoja:

Elokuun säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/elokuu
Sade-ennätyksiä: http://ilmatieteenlaitos.fi/sade-ennatyksia

Auringon magneettikenttä kääntymässä

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Auringon magneettikentän kääntyminen 11 vuoden välein on merkki siitä, että Auringon aktiivisuus on saavuttanut huippunsa.


Kuva: NASA / SOHO, piirroslisäykset NASA.

Mittausten mukaan Auringon napa-alueiden magneettikenttä on vaihtamassa suuntaansa. Auringon pohjoisnavalla kenttä on jo kääntynyt ja etelänavan alue seurannee perässä muutaman kuukauden kuluessa.

Nyt nähtävä Auringon magneettikentän kääntyminen ei tunnu maapallolla suoraan, mutta se on tärkeä merkkipaalu. Se merkitsee, että noin 11 vuoden jaksolla vaihteleva Auringon aktiivisuus on saavuttanut tämänkertaisen huippunsa. Samalla auringonpilkkujen määrä on suurimmillaan. Auringon aktiivisiin ilmiöihin kuuluvat auringonpilkkujen ohella mm. roihupurkaukset ja niiden yhteydessä avaruuteen sinkoutuvat kaasupilvet, jotka Maahan osuessaan voivat synnyttää komeita revontulinäytelmiä sekä monenlaisia avaruussäähäiriöitä.

Auringon magneettikenttä vaihtaa suuntaansa noin yhdentoista vuoden välein. Suunnanvaihdos etenee niin, että ensin kentän rakenne hajoaa matalammilla leveysasteilla sotkuiseksi pienempien silmukoiden vyyhdeksi. Samalla auringonpilkkuja ilmestyy paikkoihin, jossa voimakkaimmat magneettikenttäsilmukat läpäisevät Auringon pinnan, ja napa-alueiden kenttä heikkenee.

Seuraavaksi kääntyneet magneettikenttäsilmukat alkavat sulautua yhteen, jolloin napa-alueiden kenttä alkaa kasvaa, mutta vastakkaissuuntaisena. Kun magneettikentän rakenne muuallakin Auringossa vähitellen muuttuu säännöllisemmäksi ja sileämmäksi, auringonpilkkujen määrä lähtee laskuun.

Auringon aktiivisuus pysynee koholla vielä pari vuotta ja kääntynee sitten hitaaseen laskuun.


Kuva. Auringon aktiivisuus vaihtelee noin 11 vuoden jaksoissa. Aktiivisuutta on perinteisesti mitattu auringonpilkkuluvulla (punainen käyrä). Vaihtelun taustalla on Auringon magneettikentän kääntyminen (tummansininen käyrä). Magneettikenttä kääntyy aina pilkkumaksimin aikaan ja on voimakkaimmillaan pilkkuminimin tienoilla. Tämänkertainen Auringon aktiivisuusmaksimi on jäämässä selvästi edellisiä vaisummaksi. Havaittu magneettikentän kääntyminen vahvistaa, että suurta nousua ei ole enää odotettavissa.

Auringon napa-alueen magneettikenttä: Wilcoxin Aurinko-observatorio: wso.stanford.edu.
Auringonpilkkuluku: SIDC / Belgian kuninkaallinen observatorio, www.sidc.oma.be.

Lisätietoja:

Tietoa avaruussääilmiöistä ja niiden tutkimuksesta Ilmatieteen laitoksella:
http://ilmatieteenlaitos.fi/avaruussaa

Perustietoa Auringosta ja sen aktiivisista ilmiöistä:
http://ilmatieteenlaitos.fi/aurinko

Lisätietoja:

Tiera Laitinen, puh. 0503803279, tiera.laitinen@fmi.fi

Tutkimusalus lähdössä tutkimaan Pohjoisen jäämeren virtauksia

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Matkalla tutkitaan ilmastonmuutoksen ja merivirtauksien vaikutuksia arktisilla alueilla.


Kuva: Jouni Vainio, Ilmatieteen laitos.

Ilmatieteen laitoksen kaksi tutkijaa lähtevät elokuussa noin kuukauden mittaiselle koulutusmatkalle R/V Akademik Fedorov -aluksella. Matkalla tutkitaan Pohjoisen jäämeren virtauksia. Lämmin Atlantin vesi saapuu Pohjoiselle jäämerelle Framinsalmen ja Barentsinmeren kautta. Vesi kiertää Pohjoista jäämerta vastapäivään eli sisäänvirtaus kääntyy itään ja kulkeutuu Euraasian mannerjalustaa pitkin pidemmälle Pohjoiselle jäämerelle. Kulkureitin aikana Atlantin veden lämpötila ja suolaisuus laskevat. Yhden teorian mukaan lämpöä sekoittuu ylempiin kerroksiin, jolloin se pääsee kosketuksiin merijään kanssa mahdollisesti hidastaen jään muodostusta talvella ja kiihdyttäen sulamista kesällä. Tämä onkin todennäköistä mannerjalustan yläpuolella, jossa turbulenssi on voimakasta. Myös Framinsalmen ja Barentsinmeren sisäänvirtausten erilaiset ominaisuudet ja niiden alueellinen jakautuminen voivat näkyä lämpötila- ja suolaisuuseroina Pohjoisen jäämeren eri altaiden välillä. Virtausten kulkureittien tutkimista Pohjoisella jäämerellä mutkistaa edelleen sisäänvirtausten ominaisuuksien ajalliset vaihtelut, joita pyritään kartoittamaan pitkäaikaisella seurannalla.

Atlantin veden sisäänvirtaushaarojen voimakkuuksien ja ominaisuuksien vaihteluiden lisäksi matkalla tutkitaan mannerjalustoilla muodostuvia vesiä ja niiden vaikutusta halokliiniin. Siperian suuret joet kuljettavat mannerjalustoille makeaa vettä, jolloin muodostuu kylmä, mutta suhteellisen pienen suolapitoisuutensa ansiosta Atlantin vettä kevyempi vesimassa. Poistuessaan mannerjalustoilta varsinaiselle Pohjoiselle jäämerelle, kevyet mannerjalustojen vedet asettuvat Atlantin veden päälle, eristäen Atlantin lämpövaraston pintakerroksesta ja merijäästä. Siten halokliini mahdollistaa merijään muodostumisen ja säilymisen Pohjoisella jäämerellä syvemmällä sijaitsevasta lämpövarastosta huolimatta.

Tutkimusta ja kenttätyöskentelyä

”Matka on osa pitempiaikaista seurantaa ja laivalla järjestetään myös kenttäkoulutusta normaalin tutkimusmatkan yhteydessä, joten siellä saa kokemusta kenttätyöskentelystä. Meren lämpötilaa ja suolaisuutta mittaavien CTD-luotausten lisäksi matkalla huolletaan pohjaan ankkuroituja virtaus-/CTD-mittareita ja asennetaan jäälle erilaisia mittauspoijuja”, matkalle lähdössä oleva tutkija Meri Korhonen Ilmatieteen laitoksesta kertoo.

Kesäkoulu toteutetaan IARC:n (International Arctic Research Center, University of Alaska, USA) ja AARI:n (Arctic and Antarctic Research Institute, St. Petersburg, Russia) yhteistyönä ja osana NABOS (Nansen and Amundsen Basin observational system) -projektin kenttämatkaa. Matkalle osallistuu tutkijoita pääasiassa Venäjältä ja Yhdysvalloista, mutta myös Puolasta, Koreasta ja Japanista sekä pari teknikkoa Britanniasta. Laivalla mukana olevat parikymmentä kesäkoululaista ovat niin ikään pääosin venäläisiä ja yhdysvaltalaisia, mutta mukaan mahtuu opiskelijoita myös Belgiasta, Norjasta ja Ruotsista. Suomesta matkalle lähtee kaksi nuorta tutkijaa.

Lisätietoja:

tutkija Meri Korhonen, meri.korhonen@fmi.fi

http://nabos.iarc.uaf.edu/index.php

Ilmaston tila 2012

NOAA:n Ilmaston tila 2012 -raportin mukaan maapallon pintalämpötila oli mittaushistorian kymmenen lämpimimmän joukossa vuonna 2012. El Niñon ja La Niñan vaihtelussa siirryttiin La Niñasta neutraaliin tilaan. Arktisen merijään määrä väheni ennätyspieneksi.

noaa2012

Yhdysvaltain kansallinen meriin ja ilmakehään liittyvien tieteiden hallintoelin NOAA (National Oceanic and Atmospheric Administration) julkaisee vuosittain ilmaston tilaa käsittelevän raportin State of climate. NOAA on nyt julkaissut vuotta 2012 koskevan raportin.

Maapallon pinnalla riittää edelleen lämmintä. Vuoden 2012 maapallon pintalämpötilan keskiarvo oli neljän tärkeimmän pintalämpötila-analyysin mukaan mittaushistorian kymmenen lämpimimmän vuoden joukossa. Vuosi 2012 oli eri analyyseissä joko mittaushistorian kahdeksanneksi tai yhdeksänneksi lämpimin. Yhdysvalloissa ja Argentiinassa vuosi 2012 oli mittaushistorian lämpimin.

Vuoden 2012 alussa El Niñon ja La Niñan vaihtelussa vallitsi heikko La Niña, joka heikkeni kevään aikana ja ensimmäistä kertaa moneen vuoteen vaihtelu siirtyi neutraaliin tilaan. Tämä tila jatkui suurimman osan vuodesta.

Arktisella alueella ilmaston lämpeneminen jatkuu noin kaksi kertaa nopeammin kuin alemmilla leveysasteilla. Uusia ennätyksiä saatiin arktisen merijään syyskuisen minimin ja pohjoisen pallonpuoliskon kesäkuisen lumipeitteen laajuuden ollessa mittaushistorian pienin. Arktisen merijään syyskuinen minimilaajuus 3,4 miljoonaa neliökilometriä oli satelliittimittausten ajalta pienin. Tämä on 18 prosenttia pienempi kuin edellinen ennätys 4,2 miljoonaa neliökilometriä, joka tapahtui vuonna 2007 ja 54 prosenttia pienempi kuin mittaushistorian suurin minimilaajuus 7,5 miljoonaa neliökilometriä vuodelta 1980. Ikiroudan lämpötila Alaskan pohjoisosissa saavutti ennätyskorkeuden. Grönlannin jäätiköllä saavutettiin uusi jäätikön pinnan sulamisennätys, kun 97 prosentilla jäätikön alasta tapahtui pintajään sulamista. Tämä oli neljä kertaa suurempi ala kuin keskimäärin kyseiseen aikaan vuodesta.

Etelänavan merijään laajuus puolestaan oli vuonna 2012 ennätyksellisen suuri. Suurimmillaan merijään laajuus oli 19,5 miljoonaa neliökilometriä syyskuun 26. päivänä. Tämä on 0,5 prosenttia suurempi kuin edellinen ennätys vuodelta 2006 ja seitsemän prosenttia suurempi kuin mittaushistorian pienin laajuus vuodelta 1986.

Neljä toisistaan riippumatonta analyysiä osoittaa merien pintalämpötilojen olleen vuonna 2012 mittaushistorian 11 lämpimämmän joukossa. Vuodesta 1970 merien pintalämpötilat nousivat 30 vuotta, mutta vuosien 2000 ja 2012 välillä lämpötilassa ei tapahtunut paljon muutosta. Tämä johtuu osittain La Niña -olosuhteiden vallitsemisesta Tyynellämerellä, mikä tyypillisesti johtaa merien pintalämpötilojen laskemiseen.

Merien pintaosien (0-700 m) lämpömäärä pysyi lähellä ennätystä. Lämmön määrä merissä lisääntyi 700-2000 metrin syvyyksissä ja jopa syvässä meressä.

Merien pinta laski hetkellisesti vuoden 2011 alkupuolella, mutta sitten merien pinta jatkoi nousuaan ja saavutti ennätyskorkeuden vuonna 2012. Maailman merien pinnan keskimääräinen nousu on ollut 3,2 ± 0,4 mm vuodessa viimeisten kahden vuosikymmenen aikana.

Merien suolapitoisuuden muutokset jatkuivat samansuuntaisina kuin pitoisuus on muuttunut vuodesta 2004 lähtien. Voimakkaan haihdunnan alueilla suolapitoisuus on lisääntynyt ja sateisilla alueilla suolapitoisuus on vähentynyt. Nämä muutokset viittaavat siihen, että sademäärät ovat lisääntyneet jo ennestään sateisilla alueilla ja vähentyneet ennestään vähäsateisilla alueilla.

Trooppisten pyörremyrskyjen määrä oli vuonna 2012 lähellä keskimääräistä. Maailmanlaajuisesti havaittiin 84 pyörremyrskyä, kun vuosien 1981 ja 2010 välillä keskiarvo on ollut 89. Vuosien 2010 ja 2011 tapaan Pohjois-Atlantti oli ainoa merialue, jossa esiintyi normaalia enemmän pyörremyrskyjä.

Tärkeimpien kasvihuonekaasujen (kuten hiilidioksidin, metaanin ja dityppioksidin) pitoisuudet jatkoivat nousuaan ilmakehässä. Hiilidioksidipäästöissä oli ollut hienoista vähenemistä maailmantalouden ollessa taantumassa, mutta vuonna 2011 ihmiskunnan hiilidioksidipäästöt saavuttivat uuden ennätyksen (9,5 petagrammaa eli miljardia tonnia hiiltä). Vuoden 2012 arvioidaan saavuttaneen taas uuden päästöennätyksen (9,7 petagrammaa). Vuonna 2012 ilmakehän hiilidioksidipitoisuus kasvoi 2,1 miljoonasosalla (ppm) ja maailmanlaajuisesti pitoisuus oli keskimäärin 392,6 ppm. Keväällä 2012 hiilidioksidipitoisuus ylitti ensimmäistä kertaa 400 ppm useilla arktisen alueen mittausasemilla.

Ylempänä ilmakehässä, stratosfäärin alaosissa, viilenevä trendi jatkui. Vuonna 2012 stratosfäärin alaosa oli mittaushistorian viilein tai melkein viilein mittaussarjasta riippuen. Kasvihuonekaasujen lisääntyminen ilmakehässä ja stratosfäärissä olevan otsonin väheneminen viilentävät stratosfääriä samalla, kun ne lämmittävät ilmakehän alaosaa.

Lähteet ja lisätiedot:

2012 was one of the 10 warmest years on record globally (NOAA:n tiedote).

BAMS State of the Climate – 2012 (Raportin etusivu, jossa linkit koko raporttiin ja esitysmateriaaleihin).

%d bloggers like this: