Globaalin mittaushistorian ylivoimaisesti lämpimimmät helmikuu ja talvi: Helmikuu viides peräkkäinen ennätyskuukausi ja mittaushistorian kaikista kuukausista anomalialtaan lämpimin

helmikuu2016_3

Pelkkien helmikuiden globaali maa- ja merialueiden yhdistetty lämpötila-anomalia (poikkeama vertailukauden 1951-1980 keskiarvosta, joka on diagrammin nollakohta) celsiusasteina vuosina 1880-2016 Nasan GISS-tilastojen mukaan. Helmikuu 2016 oli koko mittaushistorian lämpimin, +1,35 astetta verrattuna tavanomaiseen. Mittaushistorian toiseksi lämpimin helmikuu on vuodelta 1998 (+0,88 astetta) ja kolmanneksi lämpimin vuodelta 2015 (+0,87 astetta). Aiempi ennätys ylittyi nyt siis peräti 0,47 asteella, mikä on globaaleissa keskilämpötiloissa iso ero. Viimeksi ja ehkä viimeistä kertaa pitkän aikavälin keskiarvoa viileämpi helmikuu oli vuonna 1985. Credit: HotWhopper.

Nasan viikonloppuna julkaisemien GISS-lämpötilatietojen mukaan helmikuu 2016 oli maa- ja merialueet yhdistettyinä maailmanlaajuisesti keskimäärin 1,35 celsiusastetta pitkän aikavälin keskiarvoa (helmikuut 1951-1980) lämpimämpi. Tämä tekee kuluneesta helmikuusta koko vuodesta 1880 alkavan mittaushistorian lämpimimmän helmikuun ja lisäksi myös anomalialtaan (lämpötilapoikkeamaltaan verrattuna tavanomaiseen ko. kuukauden globaaliin keskilämpötilaan) koko mittaushistorian kaikista kuukausista lämpimimmän.

Mittaushistorian toiseksi lämpimin helmikuu on vuodelta 1998 (+0,88 astetta verrattuna pitkän aikavälin keskiarvoon) ja kolmanneksi lämpimin vuodelta 2015 (+0,87 astetta). Aiempi ennätys ylittyi nyt siis peräti 0,47 asteella, mikä on globaaleissa keskilämpötiloissa iso ero. Viimeksi ja ehkä viimeistä kertaa pitkän aikavälin keskiarvoa viileämpi helmikuu oli vuonna 1985.

Viimeisimmän viiden kuukauden aikana kaikki kuukaudet ovat olleet mittaushistorian lämpimimpiä ko. kuukausia ja koko mittaushistorian kaikkien kuukausien lämpötila-anomaliaennätys on rikottu neljä kertaa. Tammikuun 2007 anomaliaennätys +0,96 astetta oli voimassa pitkään, kunnes sen ylittivät lokakuu 2015 (+1,06 astetta), joulukuu 2015 (+1,10 astetta), tammikuu 2016 (+1,14 astetta) ja nyt myös helmikuu 2016 (+1,35 astetta).

Helmikuun lämpötilapoikkeamat olivat sitä korkeampia, mitä pohjoisempana maapallolla mittauspiste oli. Pohjoisella pallonpuoliskolla oli keskimäärin 2,76 astetta tavanomaista (helmikuiden 1951-1980 keskiarvo) lämpimämpää. Pohjoisnavan ympäristössä oli peräti noin kuusi astetta lämpimämpää kuin helmikuussa tavanomaisesti kyseisellä alueella. Koko arktinen alue oli keskimäärin 5,36 astetta yli normaalin. Etelänavan ympäristössä sen sijaan oli hieman tavanomaista kylmempää.

helmikuu2016_1

Globaali vuosittainen maa- ja merialueiden yhdistetty lämpötila-anomalia (poikkeama vertailukauden 1951-1980 keskiarvosta, joka on diagrammin nollakohta) celsiusasteina Nasan GISS-tilastojen mukaan. Koko vuosien keskilämpötilojen lisäksi ylin katkoviiva esittää helmikuun 2016 globaalia keskilämpötilaa. Vertailuun on suhtauduttava sikäli varauksella, että yksittäisten kuukausien anomaliat helposti vaihtelevat enemmän kuin kokonaisten vuosien anomaliat. Credit: HotWhopper.

Pohjoisen pallonpuoliskon talvi (joulukuu-helmikuu) oli Nasan mukaan globaalisti keskimäärin 1,20 astetta tavanomaista lämpimämpi, mikä tekee siitä mittaushistorian lämpimimmän pohjoisen pallonpuoliskon talviajan. Edelliset ennätykset olivat +0,82 astetta talvelta 2014-2015 ja +0,81 astetta talvelta 2006-2007. Viimeksi ja ehkä viimeistä kertaa vertailukautta 1951-1980 viileämpi talvi oli 1975-1976.

Tänään myös Japanin ilmatieteen laitos on vahvistanut helmikuun ja koko talven olleen globaalisti mittaushistorian lämpimimpiä.

helmikuu2016_2

Globaali maa- ja merialueiden yhdistetty lämpötila-anomalia (poikkeama vertailukauden 1951-1980 keskiarvosta) celsiusasteina valikoituina El Niño -vuosina kuukausittain Nasan GISS-tilastojen mukaan. Varjostettu alue esittää niitä kuukausia, jolloin El Niño tyypillisesti esiintyy. Pitkäaikaisen ilmastonmuutoksen vaikutus tämänhetkisiin lämpöennätyksiin näkyy siten, että nyt globaalit lämpötilat ovat kohonneet korkeammiksi kuin aiempina El Niño -vuosina. Credit: HotWhopper.

Maapallon tämänhetkiseen lämpimyyteen on ilmastonmuutoksen lisäksi vaikuttanut erityisen voimakas El Niño -vaihe 2015-2016. Tämä El Niño on yksi mittaushistorian voimakkaimmista, mahdollisesti jopa voimakkain. Asiaa ei voi kuitenkaan täysin yksiselitteisesti sanoa, koska on monia eri tapoja mitata El Niñoa.

Näyttää siltä, että nykyinen El Niño ja edellisen suuren El Niñon (1997-1998) jälkeen ilmastonmuutoksen myötä meriin varastoitunut lämpö ovat vaikuttaneet yhdessä. Vuosi 2015 ja talvi 2015-2016 olisivat hyvin todennäköisesti olleet globaalisti ennätyslämpimiä ilman El Niñoakin, joskaan ei aivan yhtä suurella marginaalilla kuin nyt.

Kevään mittaan El Niñon ennustetaan heikkenevän, jolloin myös globaalit lämpöennätykset toistaiseksi loppuvat ainakin pienen viiveen jälkeen. El Niñon vaikutus voi kuitenkin kestää jopa 6-8 kuukautta talven El Niño -piikin jälkeenkin.

Säävuosi 2015 toi mukanaan useita ennätyksiä Suomessa ja muualla maailmalla

Tästä vuodesta tulee globaalisti ennätyslämmin. Arktisen merijään talven maksimilaajuus jäi ennätyspieneksi. Maaliskuussa Antarktiksen niemimaalla tehtiin lämpöennätys kahteen kertaan. Toukokuun alussa koettiin Euroopan kaikkien aikojen keväiden aikaisin 40 asteen ylitys ja kuukauden puolivälissä Espanjassa mitatut ennätyslämpötilat ylittävät koko Euroopan mittaushistorian aiemmat toukokuun ennätyslämpötilat. Toukokuun lopulla Intian poikkeuksellinen helleaalto surmasi yli 2000 ihmistä. Heinäkuusta muodostui vuodesta 1880 alkavan mittaushistorian kaikista kuukausista globaalisti kaikkein lämpimin absoluuttisilla lämpötilalukemilla mitattuna. Sen sijaan suhteellisesti tavanomaisiin kuukausilämpötiloihin verrattuna Nasan tilastoissa lokakuu ja Japanin ilmatieteen laitoksen tilastoissa marraskuu olivat mittaushistorian kaikista kuukausista lämpimimmät. Suomessa uusia havaintoasemakohtaisia ja koko maankin lämpöennätyksiä tehtiin sekä marraskuussa että joulukuussa. Syynä tämän vuoden globaaliin lämpimyyteen ovat havaintohistorian voimakkain El Niño -ilmiö ja ihmiskunnan tuottamien kasvihuonekaasujen aiheuttama ilmastonmuutos yhdessä. Näistä ilmastonmuutoksen vaikutus lämpöennätyksiin on merkittävämpi, joskin nimenomaan El Niñon ansiosta ennätykset ajoittuvat juuri tälle ja mahdollisesti myös ensi vuodelle.

noaa_kartta

Maapallon lähes kaikki alueet ovat olleet tänä vuonna (tammi-marraskuu 2015) tavanomaista lämpimämpiä. Vain sinisellä merkityillä alueilla on ollut tavanomaista viileämpää. Kartan lähde: NOAA.

Tammikuu: Etelä- ja Keski-Suomessa 2-3 astetta normaalia leudompaa, globaalisti lähes ennätyslämmintä

Tammikuu oli Etelä- ja Keski-Suomessa pääosin 2-3 astetta tavanomaista leudompi, kun taas Pohjois-Suomessa oli kylmää. Kuukauden alin lämpötila (-39,6 astetta) mitattiin Utsjoella 11. tammikuuta ja ylin lämpötila (+7,5 astetta) Kristiinankaupungissa 1. tammikuuta. Sademäärät olivat pohjoisinta Lappia lukuun ottamatta runsaita.

Japanin ilmatieteen laitoksen mukaan tammikuu oli mittaushistorian globaalisti lämpimimpien tammikuiden listauksessa jaetulla ensimmäisellä tilalle tammikuiden 2007 ja 2002 kanssa. NOAA:n ja Nasan mukaan tammikuu oli maa- ja merialueet yhdistettyinä tai pelkkiä maa-alueitakin tarkasteltaessa mittaushistorian toiseksi lämpimin tammikuu.

Helmikuu: Arktisen merijään talven maksimilaajuus ennätyspieni

Helmikuu ja koko talvi olivat Suomessa harvinaisen lauhoja. Luntakin oli tavallista vähemmän.

Arktisen merijään talvisen maksimilaajuuden minimiennätys tehtiin 25. helmikuuta. Merijään laajuuden pienentymistrendiin vaikuttaa ilmastonmuutos ja vuosittaiseen vaihteluun säätila (myrskyt, tuulten suunnat).

Japanin ilmatieteen laitoksen tilastoissa helmikuu oli globaalisti mittaushistorian kolmanneksi lämpimin helmikuu. NOAA:n mukaan helmikuukin oli maa- ja merialueet yhdistettyinä tai pelkkiä maa-alueitakin tarkasteltaessa mittaushistorian toiseksi lämpimin. Myös Nasa tilastoi helmikuun mittaushistorian toiseksi lämpimimmäksi.

NOAA:n mukaan pohjoisen pallonpuoliskon talvi 2014-2015 oli maailmanlaajuisesti vuodesta 1880 alkavan mittaushistorian lämpimin, jos tarkastellaan maa- ja merialueiden keskiarvoa joulukuun alusta helmikuun loppuun. Maa- ja merialueiden keskimääräinen lämpötila oli 0,79 astetta 1900-luvun keskiarvon yläpuolella. Edellisen ennätyslämpimän talven 2007 keskilämpötila ylittyi 0,03 asteella. Suomessa talvi oli mittaushistorian toiseksi lauhin.

Maaliskuu: Antarktiksen niemimaalla lämpöennätys

Suomen maaliskuu oli 116-vuotisen mittaushistorian kolmanneksi lämpimin, Pohjanmaan rannikolla jopa yli neljä astetta tavanomaista yli tavanomaisen. Tätä lämpimämpi maaliskuu Suomessa on koettu vain vuosina 2007 ja 2014.

Maaliskuu oli NOAA:n mukaan maailmanlaajuisesti lämpötilapoikkeamaltaan eli anomalialtaan globaalisti 136-vuotisen mittaushistorian lämpimin maaliskuu ja mittaushistorian kaikista kuukausista kolmanneksi lämpimin, vain 0,01 astetta alle helmikuun 1998 ja tammikuun 2007 anomalian. Myös Japanin ilmatieteen laitoksen tietojen mukaan maaliskuu oli globaalisti mittaushistorian lämpimin maaliskuu. Nasan aineistossa maaliskuu oli mittaushistorian kolmanneksi lämpimin.

Maaliskuun lopulla Antarktiksen niemimaalla rikottiin koko mittaushistorian lämpöennätys viikon sisällä kahteen kertaan. Lämpötila kohosi yli 17 astetta tavanomaista korkeammaksi. Tämä säätilanne, joka aiheutti Antarktiksen lämmön, toi Atacaman aavikolle 14 vuoden sateet yhdessä ainoassa vuorokaudessa.

Japanin ilmatieteen laitos ja NOAA kertoivat maaliskuun olleen maa- ja merialueet yhdistettyinä globaalisti mittaushistorian lämpimin. Nasan mukaan maaliskuu oli mittaushistorian kolmanneksi lämpimin.

Huhtikuu: Tavanomaista lämpimämpää sekä Suomessa että globaalisti

Huhtikuu oli koko Suomessa tavanomaista lämpimämpi. Globaalisti huhtikuu oli Nasan mukaan mittaushistorian toiseksi lämpimin, Japanin ilmatieteen laitoksen mukaan kolmanneksi lämpimin ja NOAA:n mukaan neljänneksi lämpimin, kun sekä maa- että merialueet otetaan huomioon.

Toukokuu: Monin paikoin Suomessa kylmää, muualla Euroopassa ennätyslämmintä

Tavanomaiseen verrattuna Suomen etelä- ja länsiosissa oli kylmää, kun taas itä- ja pohjoisosissa oli tavanomaista lämpimämpää. Epävakaisen sään seurauksena päivälämpötilat jäivät selvästi tavanomaista alemmiksi. Toukokuussa ei ollut ainuttakaan hellepäivää ensimmäistä kertaa vuoden 1998 jälkeen. Jäätalvi kuitenkin päättyi Suomen merialueilla aikaisemmin kuin koskaan ennen mittaushistoriassa.

Toukokuussa koettiin Euroopan kaikkien aikojen keväiden aikaisin 40 asteen ylitys, kun Sardiniassa mitattiin 40,4 astetta jo 5. toukokuuta. Aiempi ennätys oli Espanjan Andujarista vasta kuukauden toisella puoliskolla 17. toukokuuta 2006 mitattu 41,7 astetta.

Espanjassa kylmän talven jälkeen 14.-15. toukokuuta mitatut ennätyslämpötilat (Carcaixent 44,4 astetta) ylittävät Euroopan koko mittaushistorian aiemman toukokuun ennätyslämpötilan. Valenciassa korkein lämpötila ylitti mittaushistorian aiemman toukokuun paikallisen lämpöennätyksen 6,3 asteella ja myös kesäkuun ennätyksen 4,1 asteella.

Portugalissakin ylittyi samoihin aikoihin valtion aiempi koko mittaushistorian toukokuun ennätys, kun lämpötilaksi mitattiin 40,0 astetta. Aiempi ennätys 39,5 astetta oli mitattu vasta aivan toukokuun lopulla 28. toukokuuta 2001.

Intian helleaalto 21.-31. toukokuuta johtui El Niñon aiheuttamasta kesämonsuunin viivästymisestä ja tappoi yli 2200 ihmistä. Suuressa osassa Intiaa lämpötila kohosi yli 42 asteeseen, Pohjois- ja Keski-Intiassa yli 45 asteeseen.

Alaskassa oli 91-vuotisen mittaushistorian lämpimin toukokuu, kun taas Pohjoismaissa oli viileää. Norjassa oli viilein toukokuu vuoden 2005 jälkeen, vaikka kevät (maalis-toukokuu) olikin 1,6 astetta tavanomaista (ajanjaksoa 1961-1990) lämpimämpi. Sen sijaan Grönlannin Danmarkshavnissa oli koko vuodesta 1949 alkavan mittaushistorian kylmin toukokuu.

Maa- ja merialueiden yhdistetty globaali lämpötila oli NOAA:n mukaan 136-vuotisen mittaushistorian korkein toukokuun lämpötila, 0,87 celsiusastetta yli 1900-luvun toukokuiden keskiarvon ja 0,08 astetta yli vuosi sitten tehdyn toukokuun edellisen ennätyksen. Myös Japanin ilmatieteen laitoksen mukaan toukokuu oli mittaushistorian lämpimin, Nasan mukaan jaetulla toisella sijalla.

Kesäkuu: Suomen ainoa viime vuosikymmeninä viilentynyt kuukausi

Kesäkuu oli isossa osassa Suomea 1-2 astetta tavanomaista viileämpi, Pirkanmaalta Etelä-Lappiin ulottuvalla alueella jopa harvinaisen viileä. Keskilämpötila oli lähellä tavanomaista vain Ylä-Lapissa sekä Pohjois-Karjalassa. Kesäkuun korkeimmasta lämpötilasta ja samalla ainoasta hellepäivästä nautittiin 29. päivänä, kun lämpötila kohosi Varkaudessa sekä Mikkelissä 25,4 asteeseen. Tämä on kesän ensimmäisen hellepäivän toiseksi myöhäisin ajankohta viimeisimpien noin 50 vuoden aikana (myöhäisin 6.7.1987). Paikoin oli myös poikkeuksellisen sateista. Kesäkuu on ainoa kuukausi, joka Suomessa viime vuosikymmeninä näyttää viilentyneen.

Yhdysvaltojen itärannikolla mitattiin kesäkuun alkupuolella heinäkuulle tyypillisiä lämpötiloja. Länsirannikollakin hellettä riitti. Yakimassa (Washington) sivuttiin mittaushistorian kesäkuun lämpöennätystä 40,6 celsiusastetta. Myös Venäjällä oli helteistä.

NOAA:n mukaan kesäkuu oli maailmanlaajuisesti 136-vuotisen mittaushistorian lämpimin kesäkuu tarkastellaanpa sitten pelkkiä maa-alueita, pelkkiä merialueita tai näitä yhdistettyinä. Myös Japanin ilmatieteen laitos ja Nasa raportoivat kesäkuun olleen mittaushistorian lämpimin.

Heinäkuu: Vuodesta 1880 alkavan mittaushistorian kaikista 1627 kuukaudesta globaalisti kaikkein lämpimin

Heinäkuussa keskilämpötila jäi koko Suomessa pitkäaikaisen keskiarvon alapuolelle. Suomen itä- ja pohjoisosissa heinäkuu oli harvinaisen viileä, Kainuussa sekä Itä-Lapissa jopa poikkeuksellisen viileä. Hellepäiviä saatiin koko heinäkuun 2015 aikana vain kolme. Paikoin vettäkin satoi kaksinkertaisesti tavanomaiseen verrattuna.

Saksassa tehtiin 5. heinäkuuta uusi koko mittaushistorian lämpöennätys, peräti 40,3 astetta. Kaliforniassa kärsittiin edelleen kuivuudesta, vaikka Dolores-hurrikaani toi sinne vuorokaudessa enemmän sadetta kuin koko tämän vuoden tammikuussa, joka yleensä on Kalifornian sateisimpia kuukausia. Maastopalot vaivasivat laajoja alueita.

NOAA, Nasa ja Japanin ilmatieteen laitos olivat yksimielisiä siitä, että heinäkuu oli mittaushistorian globaalisti lämpimin heinäkuu. Ilmeisesti heinäkuu oli myös kaikista mittaushistorian kuukausista lämpimin. Esimerkiksi NOAA:n mukaan heinäkuu oli mittaushistorian (alkaen tammikuusta 1880) kaikkiaan 1627 kuukaudesta todellisilla lämpötiloilla (ei anomalioilla) mitattuna kaikkein lämpimin, maa- ja merialueet yhdistettyinä keskimäärin 16,61 celsiusastetta. Merialueet olivat heinäkuussa keskimäärin 0,75 astetta 1900-luvun heinäkuiden keskiarvoa lämpimämpiä. Tämä oli mittaushistorian kaikista kuukausista kaikkein suurin merialueiden poikkeama verrattuna tavanomaiseen.

Nasan tilastoissa heinäkuun lämpötila-anomalia eli poikkeama tavanomaisesta (ajanjaksosta 1951-1980) oli maa- ja merialueet yhdistettyinä ”vain” +0,73 astetta. Näin heinäkuu on yhdessä samaan arvoon yltäneen huhtikuun kanssa tämän vuoden anomalialtaan globaalisti viilein kuukausi, vaikka absoluuttiset lämpötilat olivatkin historiallisen korkeita.

VUOSI2015

Säävuoden 2015 merkittävimpiä tapahtumia.

Elokuu: Suomessa lämpimin kesäkuukausi, salamointia ennätyksellisen vähän

Tavanomaista kylmempien kesä- ja heinäkuun jälkeen elokuusta tuli koko Suomessa tavanomaista lämpimämpi. Maamme keskilämpötila oli 14,9 astetta, mikä on 1,4 astetta yli tavanomaisen. Hellepäiviä elokuussa saatiin 15. Elokuu olikin kesän lämpimin kuukausi ensimmäistä kertaa vuoden 2006 jälkeen. Suurimmassa osassa Suomea sadettakin tuli tavanomaista vähemmän. Koko kesänä ukkosti ennätyksellisen vähän. Elokuun loppuun mennessä kesällä havaittiin vain noin 25 000 maasalamaa, mikä on alle viidesosa tavanomaisesta.

Lähi-idässä lämpötila nousi jopa yli 50 asteeseen (Irakin pääkaupunki Bagdadin mittaushistorian uusi ennätys 51,1 astetta), mikä yhdistettynä kosteuteen tuntui Iranissa jopa samalta kuin noin 70 asteen lämpötila.

Globaalisti elokuu oli NOAA:n ja Japanin ilmatieteen laitoksen mukaan mittaushistorian lämpimin elokuu, Nasan mukaan toiseksi lämpimin.

Nasan mukaan pohjoisen pallonpuoliskon kesäkausi oli globaalisti mittaushistorian lämpimin kesä-elokuun jakso. Mittaushistorian 15 globaalisti lämpimimmästä kesä-elokuun jaksosta 14 on koettu 2000-luvulla. Tältä vuosituhannelta vain kesä 2004 ei sijoitu tähän joukkoon. Myös NOAA:n tilastoissa kesä-elokuun jakso oli tänä vuonna globaalisti mittaushistorian lämpimin pohjoisen pallonpuoliskon kesäkausi.

Syyskuu: Suomessa harvinaisen tai jopa poikkeuksellisen lämmintä

Syyskuun keskilämpötila oli Suomen etelä- ja keskiosissa harvinaisen korkea. Suomen pohjoisosassa syyskuu oli yleisesti poikkeuksellisen lämmin. Lapin säähavaintoasemilla syyskuu oli jopa koko mittaushistorian lämpimin (esimerkiksi Kemi-Tornion, Rovaniemen ja Ivalon lentoasemilla). Syyskuun korkein lämpötila +22,0 astetta havaittiin Lappeenrannan Konnunsuolla 1. syyskuuta ja myös Inarin Angelissa 11. syyskuuta. Sademäärät vaihtelivat runsaasti Suomen eri osissa.

Arktisen merijään laajuus oli 11. syyskuuta niin pieni, että se oli mittaushistorian neljänneksi pienin koko vuoden minimilaajuus. Kaikki kymmenen pienintä minimiarvoa on saavutettu vuoden 2004 jälkeen.

Syyskuu oli NOAA:n ja Japanin ilmatieteen laitoksen mukaan mittaushistorian lämpimin syyskuu, Nasan mukaan toiseksi lämpimin.

Lokakuu: Nasan koko mittaushistorian anomalialtaan lämpimin kuukausi ja samalla ensimmäinen kuukausi, jolloin lämpötila-anomalia ylitti yhden asteen rajan

Lokakuu oli Helsinki-Vantaalla ylivoimaisesti mittaushistorian aurinkoisin lokakuu. Jokioisissakin tehtiin mittausasemakohtainen ennätys, ja muuallakin Suomessa oli selvästi tavanomaista aurinkoisempaa. Suomen etelä- ja keskiosissa lokakuu oli myös harvinaisen tai poikkeuksellisen kuiva. Mittaushistorian pienin sademäärä mitattiin Nokialla, Hausjärvellä, Jomalassa sekä Paraisten Utössä. Viimeksi mainitussa paikassa sadetta tuli vain 4,4 mm.

Tukholmassakaan ei ole ollut ainakaan 230 vuoteen yhtä kuivaa lokakuuta kuin tänä vuonna (mittaukset alkavat vuodesta 1786). Koko kuukauden sademäärä oli vain 2,7 mm.

Meksikoon iski Patricia-hurrikaani. Osaltaan hurrikaanin voimistumiseen vaikutti epätavallisen lämmin merivesi. Patricia oli tiettävästi havaintohistorian voimakkaimman läntisellä pallonpuoliskolla syntynyt trooppinen hirmumyrsky.

Tiistaina 27. lokakuuta eteläafrikkalaisella Vredendalin sääasemalla mitattiin 48,4 asteen lämpötila, joka on koko maapallon mittaushistorian korkein lokakuun lämpötila. Tämä on samalla sääasemakohtainen kaikkien kuukausien lämpöennätys ja koko Etelä-Afrikan mittaushistorian kaikkien kuukausien kolmanneksi korkein lämpötila (ennätys 48,8 astetta tammikuussa 1993). Ennätykseen vaikutti osaltaan bergtuuli, föhntuulen kaltainen lämmin laskutuuli sisämaasta kohti rannikkoa. Aiempi koko maailman lokakuun lämpöennätys oli 47,3 astetta (Argentiina 16.10.1936).

Australiassa lokakuun valtakunnalliset maksimilämpötilojen keskiarvot ja myös minimilämpötilojen keskiarvot olivat mittaushistorian korkeimmat. Valtakunnallisen keskilämpötilan anomalia oli 2,89 astetta, mikä on Australian mittaushistorian suurin minkään kuukauden anomalia. Edellinen lokakuun ennätys oli 2,14 astetta vuodelta 1988 ja kaikkien kuukausien ennätys 2,75 astetta syyskuulta 2013. Myös maksimilämpötilojen poikkeama tavanomaisesta oli suurempi kuin minkään aiemman kuukauden aikana koko mittaushistoriassa. Tässäkin edellinen ennätys (anomalia 3,41 astetta) oli syyskuulta 2013.

Sekä NOAA, Japanin ilmatieteen laitos että Nasa ovat yksimielisiä siitä, että lokakuu oli koko mittaushistorian globaalisti lämpimin lokakuu. Lokakuu oli Nasan tilaston (alkaen vuodesta 1880) ensimmäinen kuukausi koskaan, joka ylitti globaalin keskiarvon 1951-1980 yli asteella. Lokakuun keskilämpötila nimittäin oli tarkistettujen tietojen mukaan peräti 1,06 astetta yli tavanomaisen (ennakkotiedoissa 1,04 astetta yli tavanomaisen)! Lokakuu siis oli maapallon mittaushistorian 1630 kuukaudesta tavanomaiseen verrattuna eli anomalialtaan selvästi lämpimin kuukausi.

Lokakuu ei silti ollut todellisilla absoluuttisilla lämpötiloilla mitattuna lämpimin. Todellisia lämpötiloja katsottaessa mittaushistorian lämpimin oli todennäköisimmin tämän vuoden heinäkuu. Ilmastonmuutosta tarkasteltaessa anomaliat eli poikkeamat tavanomaisesta ovat kuitenkin merkittävämpiä kuin todelliset lämpötilat.

Marraskuu: Japanin ilmatieteen laitoksen mittaushistorian anomalialtaan globaalisti lämpimin kuukausi, Suomessa uusi lämpöennätys

Marraskuu muodostui Suomessa laajalti poikkeuksellisen lämpimäksi lukuun ottamatta Pohjois-Karjalasta Lappiin ulottuvaa aluetta. Suomen etelä- ja länsiosissa marraskuu oli monilla sääasemilla jopa ennätyksellisen leuto. Lunta oli marraskuun lopussa vain Koillismaalla, Lapissa ja osassa Kainuuta. Tilastollisesti lunta pitäisi olla marraskuun päättyessä koko maassa. Koko syksyn (syys-marraskuun) keskilämpötila oli Suomessa harvinaisen korkea, suurimmassa osassa Suomea yli 2 astetta ja pohjoisessa paikoin yli 3 astetta tavanomaista korkeampi.

Uusi Suomen mittaushistorian marraskuun lämpöennätys 14,3 astetta saatiin Kemiössä 3. marraskuuta. Ennen tätä marraskuun ennätys oli Jomalan 13,0 astetta vuodelta 1999. Osaltaan lämpimyyteen vaikutti 1-3 astetta tavanomaista lämpimämpi merivesi.

Irlannissa lämpötila ylitti ensimmäistä kertaa mittaushistoriassa marraskuussa 20 asteen rajan, kun virallinen lämpömittaus näytti 20,1 astetta. Paikoin lämpötilat kohosivat yli 10 astetta ajankohtaan nähden tavanomaista korkeammiksi. Isossa-Britanniassa koko mittaushistorian marraskuun lämpöennätykseksi mitattiin 22,4 astetta (Trawsgoed, Länsi-Wales). Edellinen ennätys oli 21,7 astetta vuodelta 1946.

Monilla Ruotsin mittausasemilla tehtiin uusia koko mittaushistorian marraskuun lämpöennätyksiä jopa 1-2 asteen marginaalilla verrattuna vanhoihin ennätyksiin. Joukossa oli sääasemia, joiden mittaussarjat yltävät 100-150 vuoden päähän menneisyyteen. Korkein lämpötila 17,6 astetta raportoitiin Hudiksvallissa Hälsinglandissa. Aiempi Pohjois-Ruotsin marraskuun lämpöennätys oli saman mittauspisteen 16,0 astetta vuodelta 2011.

Myös Saksassa koko mittaushistorian valtiokohtaiset marraskuun lämpöennätykset rikottiin 2.-3. marraskuuta. Nyt Saksan marraskuun ennätys on Garmisch-Partenkirchenin kesäiset +22,7 astetta.

Trooppinen sykloni Chapala rantautui 3. marraskuuta Jemeniin 1. luokan hirmumyrskynä, mutta se toki vaimeni nopeasti maalle edetessään. Erittäin historiallista on kuitenkin se, että Chapala on Jemenin koko havaintohistorian ensimmäinen varsinainen trooppinen sykloni. Vajaata viikkoa myöhemmin Jemeniin iski jo toinen trooppinen sykloni, hirmumyrsky Megh.

Koko mittaushistorian marraskuun lämpöennätyksiä rikottiin 6.-7. marraskuuta ainakin Alankomaissa ja Belgiassa (mm. mittaushistorian lämpimin marraskuun yö). Alankomaiden pääsääasemalla vuorokauden keskilämpötila oli 16,4 astetta, mikä on uusi koko mittaushistorian marraskuun ennätys (edellinen ennätys 15,9 astetta vuodelta 2009). Päivän korkein lämpötila 18,5 astetta oli myös päiväkohtainen sääaseman ennätys, ei kuitenkaan koko marraskuun ennätys (ennätys 18,7 astetta 3.11.2005). Tämä kuitenkin on 115-vuotisen mittaushistorian myöhäisin 18 celsiusasteen lukema. Ranskassakin vietettiin marraskuun ensimmäisellä viikolla intiaanikesää. Esimerkiksi Bordeaux’ssa mitattiin uudeksi marraskuun lämpöennätykseksi 25,7 astetta.

Japanin ilmatieteen laitoksen mukaan marraskuu oli selvästi vuodesta 1891 alkavan mittaushistorian maailmanlaajuisesti lämpimin marraskuu, maa- ja merialueet yhdistettynä 0,54 astetta lämpimämpi kuin vertailukauden 1981-2010 marraskuiden keskiarvo ja 0,88 astetta lämpimämpi kuin koko 1900-luvun marraskuiden keskiarvo. Mikään muu kuukausi ei ole poikennut vertailuarvoista yhtä paljon, joten vasta syyskuussa tehty ennätys ja sen jälkeen jälleen lokakuussa tehty ennätys menivät uusiksi.

NOAA:n mukaan marraskuu oli globaalisti mittaushistorian (1880-2015) lämpimin marraskuu, maa- ja merialueet yhdistettyinä 0,97 celsiusastetta yli 1900-luvun marraskuiden keskiarvon ja 0,15 astetta yli edellisen ennätyksen (v. 2013). Marraskuu oli seitsemäs perättäinen kuukausi, jolloin rikkoutui koko mittaushistorian ko. kuukauden keskilämpötilaennätys maa- ja merialueet yhdistettyinä. Kaikkiaan yhdeksän tämän vuoden 11 ensimmäisestä kuukaudesta rikkoi ko. kuukauden koko mittaushistorian lämpöennätyksen.

Nasan mukaan marraskuu oli ylivoimaisesti vuodesta 1880 alkavan mittaushistorian maailmanlaajuisesti lämpimin marraskuu, 1,05 celsiusastetta lämpimämpi kuin tavanomaisesti (aikavälin 1951-1980 marraskuiden keskiarvo). Poikkeama vertailukauteen nähden on likimain sama kuin lokakuussakin (lokakuussa 1,06 astetta yli tavanomaisen).

Loka- ja marraskuu ovat siis olleet maapallon mittaushistorian 1631 kuukaudesta tavanomaiseen verrattuna selvästi lämpimimmät kuukaudet. Nasan tilastoissa vuodesta 1880 alkavan mittaushistorian anomalialtaan kymmenen lämpimimmän kuukauden joukossa on neljä kuukautta vuodelta 2015. Ennen 2000-lukua olevista kuukausista listalle sijoittuu vain helmikuu 1998.

Pohjoisen pallonpuoliskon syksykin (syys-marraskuu 2015) oli Nasan tilastoissa globaalisti ylivoimaisesti lämpimin vastaava ajanjakso, 0,98 astetta yli tavanomaisen. Toiseksi lämpimin syksy koettiin vasta vuosi sitten, jolloin poikkeama verrattuna tavanomaiseen oli 0,81 astetta. Kolmanneksi lämpimin on ollut vuoden 2005 syksy, 0,77 astetta yli tavanomaisen. Viimeksi syksy on ollut globaalisti vertailukautta viileämpi vuonna 1976, jolloin se oli 0,14 astetta alle tavanomaisen.

Myös viimeisimmät täydet 12 kalenterikuukautta (joulukuu 2014 – marraskuu 2015) ovat olleet Nasan mukaan mittaushistorian selvästi lämpimin joulu-marraskuun jakso. Toiseksi lämpimin joulu-marraskuu (12 kuukauden keskiarvo) on ollut vuosina 2014 ja 2010. Viimeksi joulu-marraskuun jakso on ollut tavanomaista viileämpi vuonna 1976.

Tammi-marraskuun jakso 2015 oli NOAA:n mukaan mittaushistorian lämpimin tammi-marraskuu katsotaanpa pelkkiä maa-alueita, pelkkiä merialueita tai niitä yhdistettyinä.

Joulukuu: Suomen joulukuiden mittaushistorian lämpöennätys uusiksi useaan kertaan, yölämpötila touko-kesäkuun vaihteen lukemissa

Suomessa koko mittaushistorian joulukuun lämpöennätys rikottiin useaan kertaan kahdessa erillisessä lämpöaallossa, ensin itsenäisyyspäivänä (Jomala, Maarianhaminan lentoasema +11,1 astetta) ja sen jälkeen 20. joulukuuta (Kokemäki ja Pori +11,3 astetta). Poikkeuksellista on se, että joulukuun ennätyslukema mitattiin näinkin myöhään joulukuussa. Aiemmat ennätykset ovat kuukauden alusta. Myös yö 20.-21. joulukuuta oli lämmin. Etelä-Suomessa yön alimmat lämpötilat olivat kahdeksan plusasteen paikkeilla. Yleensä näissä lukemissa ollaan toukokuussa tai kesäkuun alussa.

Vuodesta 1847 nykypäivään Suomen joulukuiden keskilämpötila on noussut lähes viisi astetta. Suomen koko vuoden keskilämpötila on noussut viimeisimmän 168 vuoden aikana (1847-2015) jo yli kaksi astetta, keskimäärin 0,14 astetta vuosikymmenessä, mikä on lähes kaksinkertaisesti maapallon keskiarvoon verrattuna. Erityisen nopeaa nousu on ollut viimeisimmän 40 vuoden aikana, yli 0,2 astetta vuosikymmenessä. Voimakkainta nousu on ollut nimenomaan marras-, joulu- ja tammikuussa.

Keski-Englannissa joulukuun alkupuoli oli 346-vuotisen mittaushistorian lämpimin. Isossa-Britanniassa mitattiin myös mittaushistorian korkein joulukuinen yön alin lämpötila, kun Devonissa (Chivenor) lämpötila ei laskenut 18.-19. joulukuuta +14,2 asteen alapuolelle. Edellinen joulukuun korkein vuorokauden minimilämpötila oli +12,9 astetta vuodelta 1998. Narsissit kukkivat, ja uimarannoilla jopa nähtiin uimareita. Paikoin Ison-Britannian joulukuu on ollut myös mittaushistorian sateisin.

Australiassa ja Yhdysvalloissa joulu oli paikoin ennätyslämmin. Kaikkiaan Yhdysvaltojen itäosassa tehtiin (tai sivuttiin) jouluaattona 64 sääasemakohtaista koko mittaushistorian lämpöennätystä ja joulupäivänä 31 sääasemakohtaista koko mittaushistorian lämpöennätystä.

Alankomaissa joulukuusta näyttää muodostuvan mittaushistorian (alkaen vuodesta 1706) lämpimin joulukuu. Kun joulukuuta on jälkellä vielä pari päivää, joulukuun 2015 keskilämpötila 9,5 astetta on 2,2 astetta yli edellisen ennätyksen (7,3 astetta joulukuussa 1974) ja lämpimämpi kuin keskimääräinen huhtikuu.

Koko vuodesta 2015 tulee globaalisti ennätyslämmin

NOAA_2015

Vihreällä piirretty vuosi 2015 on ylivoimaisesti mittaushistorian globaalisti lämpimin vuosi. Vuosien 1880-2015 lämpötila-anomaliat eli poikkeamat nollatasosta (1900-luvun keskiarvo) on merkitty diagrammiin kuukausittain laskettuna vuoden alusta. Tammikuun arvo on siis tammikuun globaali keskilämpötila verrattuna nollatasoon, helmikuun arvo on  tammi- ja helmikuun keskilämpötila verrattuna nollatasoon, maaliskuun arvo on tammi-, helmi- ja maaliskuun keskilämpötila verrattuna nollatasoon jne. Vihreällä viivalla on esitetty vuosi 2015. Punaisilla viivoilla on esitetty kuusi NOAA:n mukaan seuraavaksi lämpimintä vuotta järjestyksessä lueteltuina: 2014, 2010, 2013, 2005, 2009 ja 1998. Harmaat viivat edustavat mittaushistorian muita vuosia. Diagrammi kertoo hyvin siitä, kuinka vuosi 2015 on ”täysin omassa sarjassaan” jopa verrattuna viime vuoteen, joka oli tähän mennessä mittaushistorian globaalisti lämpimin vuosi. Tarkempi selostus tässä linkissä. Diagrammin lähde: NOAA.

Koko vuoden osalta tämä vuosi sijoittuu Suomen mittaushistorian kolmen lämpimimmän vuoden joukkoon. Suomen mittaushistorian seitsemän tähän mennessä lämpimintä vuotta järjestyksessä lueteltuina ovat 1938, 2014, 1989, 2011, 2000, 1934 ja 2013.

Vuosi 2015 tulee olemaan Maailman ilmatieteen järjestö WMO:n mukaan Euroopassa todennäköisesti mittaushistorian toiseksi lämpimin. Mikäli näin käy, Euroopan mittaushistorian kolme lämpimintä vuotta järjestyksessä lueteltuina ovat 2014, 2015 ja 2007. Euroopassa huomiota herättäviä asioita vuonna 2015 olivat WMO:n mukaan Espanjan ja Portugalin tavanomaista (vertailukautta 1981-2010) kylmempi talvi, Pohjois-Euroopan tavanomaista viileämpi kesä ja Irlannin jatkuva kylmyys. Muuten lähes koko Euroopassa oli tavanomaista lämpimämpää, varsinkin Itä-Euroopassa.

Tätä kirjoitettaessa joulukuun globaaleja tilastoja ei ole vielä julkaistu. Näyttää kuitenkin täysin selvältä, että koko vuodesta 2015 tulee globaalisti mittaushistorian lämpimin – vieläpä selvällä marginaalilla toiseksi lämpimimpään vuoteen 2014 verrattuna!

Syynä lämpimyyteen ovat ihmiskunnan tuottamien kasvihuonekaasujen aiheuttama ilmastonmuutos ja luontaisesti vaihteleva El Niño -ilmiö yhdessä, joskin ilmastonmuutoksen vaikutus on merkittävämpi.

Tämän vuoden El Niño kehittyi loppuvuodesta havaintohistorian voimakkaimmaimmaksi. Edellinen ennätys oli vuosilta 1997-1998. Viime vuosikymmeninä El Niño -ilmiöt ovat olleet aiempaa voimakkaampia, eikä tiedetä, onko ilmastonmuutoksella osuutta niiden voimistumiseen.

Tästä vuodesta näyttää muodostuvan El Niñon mukanaan tuoman kuivuuden myötä koko Indonesian mittaushistorian pahin metsäpalovuosi. Edellinen ennätys on El Niño -vuodelta 1997, jolloin metsää paloi Indonesiassa lähes miljoona hehtaaria, mikä aiheutti hiilidioksidipäästöjä enemmän kuin Ison-Britannian vuotuisten päästöjen verran. Lisäksi pienhiukkasten aiheuttamista hengitystieoireista kärsivät sadat tuhannet tai miljoonat ihmiset, joista kymmenet tuhannet saattoivat kuolla ennenaikaisesti tämän seurauksena. Toisaalta Kaliforniassa El Niñon on toivottu helpottavan jo neljättä vuotta peräkkäin jatkunutta ennätyksellistä kuivuutta.

Tällä vuosisadalla El Niño -ilmiöiden mukanaan tuomien ääri-ilmiöiden vaikutusten ennustetaan kaksinkertaistuvan ilmastonmuutoksen myötä. Ilmastonmuutos nimittäin voimistaa El Niño -ilmiöiden aiheuttamia sateisiin liittyviä sään ääri-ilmiöitä eli toisilla alueilla kuivuutta ja toisilla alueilla tulvia.

Antarktiksella taas satelliittiajan laajin kuukausikohtainen merijää, globaalisti neljänneksi lämpimin heinäkuu mittaushistoriassa

Valkokulmapingviinejä (Pygoscelis papua) Cuverville-saarella. Kuvan © Klaas Köhne – Fotolia.com.

Antarktiksella neljäs peräkkäinen kuukausikohtainen merijään laajuusennätys

Viime kuussa eteläisellä pallonpuoliskolla (Antarktis, Etelämanner) saavutettiin heinäkuiden merijäätilastojen koko 36-vuotisen satelliittimittaushistorian (1979-2014) ennätys. Heinäkuussa 2014 eteläisen pallonpuoliskon merijään laajuus oli 17,40 miljoonaa neliökilometriä, mikä on 0,96 miljoonaa neliökilometriä eli 5,8 prosenttia pitkäaikaisen keskiarvon (1981-2010) yläpuolella.

Tämä oli laajin koskaan Antarktiksella heinäkuussa mitattu merijään laajuus. Aiempi heinäkuun 2010 ennätys ylittyi 207 000 neliökilometrillä. Samalla heinäkuu oli 19. peräkkäinen kuukausi, jolloin eteläisen pallonpuoliskon merijään laajuus oli selvästi yli pitkän aikavälin keskiarvon, ja neljäs peräkkäinen kuukausi, jolloin merijään laajuus ylitti kuukausikohtaisen ennätyksen. Kahdeksana viimeisimmästä 12 kuukaudesta eteläisellä pallonpuoliskolla on tehty jään laajuuden kuukausikohtainen ennätys. Heinäkuun merijään pinta-ala eteläisellä pallonpuoliskolla kasvaa hieman, keskimäärin 1,16 prosenttia vuosikymmenessä.

Antarktiksen merijään laajuus on säilynyt myös elokuun 2014 alkupuolella päiväkohtaisten ennätyslukemien tasolla, noin 1,19 miljoonaa neliökilometriä pitkäaikaisen keskiarvon yläpuolella. Näin siitä huolimatta, että ilman lämpötilat ovat olleet Rossinmeren ja läntisen Amundseninmeren alueella kahden viikon ajan jopa kahdeksan celsiusastetta tavanomaista korkeampia. Toukokuun puolivälistä elokuun puoliväliin useimmilla Antarktiksen merialueilla on ollut hieman tavanomaista lämpimämpää. Tämä näyttäisi tukevan sitä ajatusta, että vuoden 2014 ennätykselliset tai lähes ennätykselliset merijään laajuudet johtuvat pikemminkin tuulista ja meriolosuhteista eivätkä ilman lämpötiloista.

Selittääkö ilmastonmuutos Antarktiksen merijään pinta-alan lisääntymisen vai onko kyseessä luontainen vaihtelu?

Kaikkein suurimmat Antarktiksen merijään pinta-alat on mitattu vuosina 2012 ja 2013 (19,47 miljoonaa neliökilometriä 22.9.2013). Miksi merijään laajuus on kasvanut? Syyksi on mainittu Antarktiksen voimakas otsonikato ja sitä seuraavat ilman lämpötilojen aleneminen sekä tuulien muuttuminen. Stratosfäärin otsonikerros absorboi eli imee itseensä auringon lämpösäteilyä ja toimii siten kuin lämmittävä huopa. Otsoniaukon seurauksena Antarktiksen alue on voinut viilentyä, mikä lisää ja voimistaa tuulia maanpinnalla. Tämä puolestaan voi levittää merijäätä entistä laajemmalle alueelle, jolloin pinta-ala kasvaa. Pinta-alan lisäksi myös merijään määrä (tilavuus) näyttää lisääntyneen, mutta Antarktiksellakin mannerjään tilavuus on vähentynyt huolestuttavasti.

Myös uusien, vertaisarvioitujen, osin vielä painossa olevien tutkimusten mukaan keskeisenä syynä Antarktiksen merijään pinta-alan lisääntymiseen ovat epätavalliset tuulet, jotka sekä lisäävät jään muodostumista että levittävät jäätä entistä laajemmalle alueelle. Kumpanakin ennätysvuonna Amundseninmeren matalapainealueen laajuus ja voimakkuus ovat olleet poikkeuksellisia jään muodostumisjakson lopulla. Lisäksi meriveden lämpötila oli 1-2 celsiusastetta tavanomaista viileämpi jään reunan lähellä Amundsen-Bellingshausen alueella heinä-elokuussa 2013.

Pitkäaikaiseen jään laajenemistrendiin vaikuttanevat pysyvästi lisääntyneet länsituulet ja kelluvan jään alta ylös nouseva sulamisvesi, joka viilentää pintavettä. Sulamista puolestaan aiheuttavat muuttuneiden tuulten myötä entistä syvemmälle mantereen sisäosiin kulkeutuva lämmin merivesi ja länsituulten myötä entistä kauemmaksi ulospäin ja itään liikkuva merijää. Merijään muodostumisen lisääntymiseen johtaa sulamisvesistä aiheutuva meren kylmän pintakerroksen (lähellä jäätymispistettä olevaa vettä) paksuuntuminen ja leviäminen entistä laajemmalle alueelle Antarktiksen ympärillä.

Antarktiksen merijään pinta-ala on ilmeisesti vaihdellut melko paljon jo ennen satelliittimittauksia. Vanhoja satelliittikuvia tutkimalla on saatu selville, että eteläisen pallonpuoliskon talvisen merijäämaksimin aikaan syyskuussa 1964 merijään pinta-ala lienee ollut 19,7 ± 0,3 miljoonaa neliökilometriä, mikä ylittää satelliittiaikakauden laajuusennätykset vuosilta 2012 ja 2013. Elokuussa 1966 merijäätä puolestaan näyttää olleen vain 15,9 ± 0,3 miljoonaa neliökilometriä, mikä on paljon vähemmän kuin satelliittiaikakauden elokuun ennätysminimi vuodelta 1986. Siten Antarktiksen merijään vaihtelu voi olla paljon suurempaa kuin satelliittiaikakauden mittaukset näyttävät osoittavan. Vaikka nykyinen Antarktiksen merijään laajenemistrendi onkin tärkeä, pinta-ala ei kuitenkaan vielä näytä saavuttavan viime vuosisadan ennätyksiä. Mittausmenetelmässä ilmeisesti aiemmin olleen virheen takia satelliittimittaus saattaa myös liioitella Antarktiksen merijään pinta-alan kasvutrendiä pitkällä aikavälillä tarkasteltaessa.

Arktisella alueella mittaushistorian neljänneksi vähiten heinäkuista merijäätä

Pohjoisella pallonpuoliskolla (Arktis) merijään laajuus oli heinäkuussa 8,25 miljoonaa neliökilometriä, mikä on 1,45 miljoonaa neliökilometriä eli 15,0 prosenttia alle pitkän aikavälin (1981-2010) keskiarvon. Tämä oli mittaushistorian neljänneksi pienin heinäkuinen merijään pinta-ala. Vähemmän merijäätä on ollut heinäkuiden 2007, 2011 ja 2012 mittauksissa. Heinäkuun merijään laajuus pohjoisella pallonpuoliskolla pienenee keskimäärin 7,22 prosenttia vuosikymmenessä.

Arktiksen merijää sulaa Antarktiksen laajenemista nopeammin

Koko maapallolla oli heinäkuussa merijäätä keskimäärin 25,65 neliökilometriä, mikä on 1,8 prosenttia vähemmän kuin pitkäaikainen (1981-2010) keskiarvo. Samalla se on mittaushistorian 13. pienin heinäkuinen koko maapallon merijään pinta-ala. Laajimmillaan heinäkuinen merijään pinta-ala on ollut mittausten aloitusvuonna 1979 (27,30 miljoonaa neliökilometriä) ja pienimmillään vuonna 2011 (24,23 miljoonaa neliökilometriä). Keskimäärin globaali heinäkuinen merijään laajuus vähenee 1,95 prosenttia vuosikymmenessä.

Elokuun 2014 alkupuolella arktinen merijää on sulanut hieman hitaammin kuin keskimäärin tähän aikaan vuodesta. Elokuun puolivälissä pinta-ala oli sama kuin viime vuonna ja hieman suurempi kuin ennätysvuonna 2012, jolloin syyskuussa saavutettiin mittaushistorian pienin pinta-ala. Tänä vuonna uutta ennätysminimiä ei ole odotettavissa.

Heinäkuu 2014 maailmanlaajuisesti mittaushistorian neljänneksi lämpimin, meret kolmatta kuukautta peräkkäin mittaushistorian lämpimimpiä

Huhtikuu 2014 oli globaalisti yhtä lämmin kuin mittaushistorian lämpimin huhtikuu 2010. Toukokuu oli mittaushistorian lämpimin toukokuu ja kesäkuu mittaushistorian kuumin kesäkuu. Kolmen ennätyskuukauden jälkeen heinäkuussa palattiin hieman pienempiin anomalioihin (poikkeamiin tavanomaisesta), kun NOAA:n mukaan maa- ja merialueet yhdistettyinä heinäkuu oli 135-vuotisen mittaushistorian neljänneksi lämpimin, 0,64 celsiusastetta 1900-luvun keskiarvoa (15,8 astetta) lämpimämpi. Satelliittimittauksissa heinäkuu oli 36-vuotisen mittaushistorian neljänneksi tai viidenneksi lämpimin.

Norjassa heinäkuu oli kaikista kuukausista mittaushistorian (alkaen vuodesta 1900) lämpimin, 4,3 astetta pitkäaikaisen (1961-1990) heinäkuun keskiarvon yläpuolella. Aiempi ennätys (heinäkuu 1925, heinäkuu 1937 ja heinäkuu 1941) oli 1,0 astetta alempi. Suuri osa Keski-Norjaa oli 6-7 astetta tavanomaista lämpimämpi.

Kouvolassa ja Hattulassa tehtiin Suomen ennätys yhden mittausaseman helleputken pituudessa (26 peräkkäistä hellepäivää). Suomessa tehtiin useita muitakin lämpöennätyksiä. Esimerkiksi 38 peräkkäistä hellepäivää jossakin päin Suomea sivuaa aiempaa ennätystä vuodelta 1973.

Maa-alueet olivat heinäkuussa 2014 globaalisti mittaushistorian kymmenenneksi lämpimimmät, kun taas merialueet olivat mittaushistorian lämpimimmät (jaetulla ykkössijalla vuoden 2009 kanssa). Meret ovat olleet kolmena peräkkäisenä kuukautena mittaushistorian lämpimimpiä (lämpimin toukokuu, lämpimin kesäkuu, lämpimin heinäkuu).

Maa- ja merialueet yhdistettynä tammi-heinäkuun 2014 jakso on ollut mittaushistorian kolmanneksi lämpimin vastaava jakso (jaetulla kolmannella sijalla vuoden 2002 kanssa), 0,66 astetta 1900-luvun keskiarvoa (13,8 astetta) lämpimämpi.

Heinäkuun 2014 sään ääri-ilmiöistä voit lukea yhteenvedon tästä linkistä. Elokuun alussa (4.8.2014) Latviassa mitattiin ”maagiset” 100 fahrenheitastetta (37,8 celsiusastetta) ensimmäistä kertaa Baltian mittaushistoriassa ja Ruotsissa kärsittiin ”maan modernin historian pahimmasta metsäpalosta”.

Keskeisimmät lähteet ja lisätietoja

National Snow & Ice Data Center: Melting in the North, freezing in the South, July 17, 2014

NOAA National Climatic Data Center, State of the Climate: Global Analysis for July 2014, published online August 2014, retrieved on August 24, 2014

NOAA National Climatic Data Center, State of the Climate: Global Snow & Ice for July 2014, published online August 2014, retrieved on August 24, 2014

Reporting Climate Science: July Sea Ice – Antarctic High Vs Trend Decline in Arctic, August 7, 2014

Toukokuu 2014 oli globaalisti 135-vuotisen mittaushistorian lämpimin toukokuu?

Alustavien tietojen mukaan toukokuu oli maapallon mittaushistorian lämpimin ja samalla 39. peräkkäinen toukokuu sekä 351. peräkkäinen mikä tahansa kuukausi, jolloin kuukauden lämpötila ylitti 1900-luvun keskilämpötilan. Viimeksi keskimääräistä kylmempi toukokuu on ollut vuonna 1976 ja tavanomaista kylmempi mikä tahansa kuukausi helmikuussa 1985. Mittaushistorian viidestä lämpimimmästä toukokuusta neljä on ollut viimeisimmän viiden vuoden aikana. Pelkkiä maa-alueita tarkasteltaessa mittaushistorian seitsemän lämpimintä toukokuuta on koettu 2000-luvulla ja neljä lämpimintä neljän viime vuoden aikana.

touko14

Maa- ja merialueiden lämpötilojen poikkeama tavanomaisesta (vuosien 1981-2010 keskiarvosta) celsiusasteina toukokuussa 2014. Lähde: NOAA National Climatic Data Center, State of the Climate: Global Analysis for May 2014, published online June 2014, retrieved on June 25, 2014 from http://www.ncdc.noaa.gov/sotc/global/2014/5.

Maailmanlaajuisesti toukokuun 2014 yhdistetty maa- ja merilämpötila (0,74 ± 0,07 celsiusastetta 1900-luvun keskiarvon 14,8 astetta yläpuolella) oli NOAA:n maanantai-iltana julkaistun State of the Climate -kuukausiraportin mukaan vuodesta 1880 alkaneen mittaushistorian korkein toukokuun keskilämpötila. Tulokset ovat kuitenkin sikäli alustavia, että Kiinan viralliset toukokuun tiedot puuttuvat toistaiseksi. Ne on tällä hetkellä korvattu päiväkohtaisilla GHCN-lämpötilatiedoilla. Jo aiemmin NASA totesi alustavissa tiedoissaan toukokuun olleen mittaushistorian kuumin toukokuu.

Edellinen maa- ja merialueiden toukokuun lämpöennätys (0,72 astetta yli 1900-luvun keskiarvon) oli vuodelta 2010. Mittaushistorian viidestä lämpimimmästä toukokuusta neljä on ollut viimeisimmän viiden vuoden aikana: 2014 (lämpimin), 2013 (5. lämpimin), 2012 (3. lämpimin) ja 2010 (2. lämpimin). Neljättä tilaa pitää toukokuu 1998.

Maailmanlaajuisesti toukokuu 2014 oli myös 39. peräkkäinen toukokuu ja 351. peräkkäinen kuukausi, jolloin kuukauden lämpötila ylitti 1900-luvun keskilämpötilan. Viimeksi keskimääräistä kylmempi toukokuu on ollut vuonna 1976 ja tavanomaista kylmempi mikä tahansa kuukausi helmikuussa 1985.

Toukokuun 2014 globaali maa-alueiden lämpötila oli 1,13 ± 0,13 celsiusastetta 1900-luvun keskiarvon (11,1 astetta) yläpuolella, mikä on mittaushistorian neljänneksi korkein toukokuun lukema. Maa-alueilla mittaushistorian seitsemän lämpimintä toukokuuta on koettu tällä vuosisadalla (2000-2014) ja neljä lämpimintä neljän viime vuoden aikana.

touko14_2

Toukokuun 2014 valikoituja merkittäviä ilmastollisia poikkeavuuksia ja säätapahtumia. Erityisen lämmintä oli Euroopassa, Afrikassa, Alaskassa, Etelä-Koreassa ja Australiassa. Yhdysvalloissa, Kolumbiassa ja Venezuelassa oli kuivaa, kun taas Argentiinassa oli sateista. Arktisella alueella mitattiin kolmanneksi pienin toukokuinen merijään määrä satelliittimittausten aikakaudella (vuodesta 1979 alkaen). Antarktisella puolestaan nähtiin mittaushistorian laajin toukokuinen merijää. Lähde: NOAA National Climatic Data Center, State of the Climate: Global Analysis for May 2014, published online June 2014, retrieved on June 25, 2014 from http://www.ncdc.noaa.gov/sotc/global/2014/5.

Pohjoisella pallonpuoliskolla maa-alueet olivat toukokuussa 2014 mittaushistorian kuudenneksi lämpimimmät, kun taas eteläisellä pallonpuoliskolla kuukausi oli koko mittaushistorian lämpimin toukokuu (vuoden 2002 ennätys ylittyi 0,17 asteella). Tavallista lämpimämmät olot jatkuivat edelleen Australiassa, ja mittaushistorian lämpimin toukokuu koettiin Etelä-Koreassa, kun taas Itävallassa lämpötila jäi vuosien 1981-2010 keskiarvon alapuolelle ensimmäistä kertaa viime vuoden toukokuun jälkeen.

Maailmanlaajuinen merien pintalämpötila puolestaan oli 0,59 ± 0,04 celsiusastetta 1900-luvun keskiarvon (16,3 astetta) yläpuolella, mikä on mittaushistorian korkein merialueiden toukokuun lämpötila. Samalla se on kaikista kuukausista merten lämpötilastojen koko mittaushistorian jaetulla ykkössijalla yhdessä kesäkuun 1998, lokakuun 2003 ja heinäkuun 2009 kanssa, kun katsotaan lämpötilojen poikkeamia verrattuna kunkin kuukauden tavanomaiseen arvoon. Eteläisellä pallonpuoliskolla meret olivat toukokuussa 2014 mittaushistorian toiseksi lämpimimmät, kun taas pohjoisen pallonpuoliskon merillä kuukausi oli koko mittaushistorian lämpimin toukokuu (0,60 astetta yli 1900-luvun keskiarvon).

Korkeat merilämpötilat enteilevät El Niñon kehittymistä, vaikka vielä ollaankin virallisesti ENSO-värähtelyn (El Niñon ja La Niñan vaihtelun) neutraalissa vaiheessa. Ennusteiden mukaan on kuitenkin 70 prosentin mahdollisuus, että El Niño kehittyy pohjoisen pallonpuoliskon tämän kesän aikana, ja 80 prosentin mahdollisuus, että El Niño esiintyy syksyn tai talven aikana. El Niñon mahdollinen kehittyminen enteilee tästä vuodesta tulevan globaalisti lämmin, vaikka El Niñosta ei enää ennustetakaan tulevan yhtä voimakasta kuin keväällä ennakoitiin.

Vuosi 2013 oli kuuden kansainvälisen tutkimuslaitoksen mukaan mittaushistorian 2.-9. lämpimin. Samalla se oli 37. peräkkäinen vuosi, jolloin maapallon keskilämpötila ylitti koko 1900-luvun keskilämpötilan. Vuonna 2013 koko mittaushistorian lämpöennätyksen teki 389 sääasemaa ja kylmyysennätyksen 12 sääasemaa. Ilmastonmuutos on lisännyt korkeita lämpötiloja ja helleaaltoja. Viimeksi 1900-luvun keskilämpötilaa viileämpi vuosi on ollut 1976. Yhdeksän mittaushistorian kymmenestä lämpimimmästä vuodesta on ollut 2000-luvulla. Ennen vuosituhannen vaihdetta olleista vuosista vain vuosi 1998 sijoittuu kymmenen lämpimimmän vuoden joukkoon. Maapallon globaali keskilämpötila on kohonnut 0,06 astetta vuosikymmenessä aikavälillä 1880-2013 ja 0,16 astetta vuosikymmenessä aikavälillä 1970-2013.

Suomessa viime vuosi oli historian viidenneksi lämpimin, kaksi astetta yli tavanomaisen. Toukokuun 2014 lämpötilat heittelehtivät Suomessa rajusti kuukauden alun harvinaisen kylmistä säistä helteisiin. Tämän kesän juuri päivitetyt sään vuodenaikaisennusteet voi lukea tästä linkistä.

Ilmastonmuutos lisännyt korkeita lämpötiloja ja helleaaltoja

Viime viikolla  julkaistun tutkimuksen mukaan korkeat lämpötilat ovat yleistyneet sekä nousseet ja minimilämpötilat taas paikoin kylmentyneet viimeisimmän 15 vuoden aikana. Kuumien äärilämpötilojen kohdalla trendi on kuitenkin jyrkempi. Ainakaan maksimilämpötiloissa väitettyä maapallon lämpenemisen hidastumista ei näy lainkaan. Globaalissa tarkastelussa ei myöskään nähdä sitä, että joillakin alueilla ja tiettyinä vuodenaikoina keskilämpötilatkin ovat selvästi nousseet. Yleisestä lämpenemisen hidastumisesta tai pysähtymisestä ei siis voida puhua. Sitä paitsi juuri lisääntyneet korkeat lämpötilat aiheuttavat ilmastonmuutoksen haitallisimmat seuraukset.

Hitze

© Mathias Rosenthal – Fotolia.com

Nature Climate Change –julkaisun mukaan kuumat äärilämpötilat ovat lisääntyneet maapallolla vuodesta 1979 vuoteen 2012, joka on toistaiseksi viimeisin tarkastettujen säätilastojen vuosi. Vaikka viimeisimpien 15 vuoden aikana maapallon keskimääräinen lämpötila ei ehkä olekaan kohonnut yhtä nopeasti kuin aiemmin (tosin toisenlaisiakin laskelmia on olemassa), kuumat äärilämpötilat ovat jatkaneet yleistymistään.

Tutkimuksessa maapallon maa-alueet jaettiin osiin (hilaruutuihin) ja katsottiin kahdesta eri lämpötilasarjasta (ERA-Interim ja HadEX2), kuinka monella alueella (hilaruudulla) esiintyi kuumia äärilämpötiloja vuoden aikana vähintään 10 ylimääräisenä päivänä (ExD10) verrattuna kyseisen alueen pitkän aikavälin (32 vuotta, 1979-2010) keskiarvoon (ExDref). ExD10 tarkoittaa siis sitä, että alueella vuoden aikana esiintyvien kuumien päivien määrä on ExDref + 10. Vastaavalla tavalla määritettiin 30 ylimääräisen kuuman päivän (ExD30) ja 50 ylimääräisen kuuman päivän (ExD50) tapaukset. Kuumaksi äärilämpötilaksi määriteltiin ne lämpötilat, jotka kuuluvat kyseisen alueen lämpötilavaihtelun kuumimpaan kymmeneen prosenttiin. Tutkimuksessa selvitettiin muutosta vuoden 1997 jälkeen eli aikana, jolloin ilmastoskeptikkojen mukaan maapallo ei ole enää lämmennyt.

Tutkimuksen mukaan joinakin vuosina on erityisen paljon kuumia lämpötiloja, mikä johtuu luonnollisesta vaihtelusta. Esimerkiksi El Niño –vuosina (1982-1983 ja 1997-1998) on ollut huomattavasti tavanomaista enemmän alueita, joilla on havaittu paljon kuumia päiviä. Tämä on luonnollista, koska El Niño kohottaa globaaleja lämpötiloja. Kuitenkin molemmissa lämpötilasarjoissa näkyi selvästi myös ilmastonmuutoksen aiheuttama korkeiden äärilämpötilojen sekä helleaaltojen kasvava trendi useilla alueilla.

Vuosina 1997-2012 lisääntyi sekä ExD10-, ExD30- että ExD50-alueiden määrä (suhteessa keskiarvoon 1979-2010). Selvästi voimakkain trendi on ExD50-alueiden kohdalla. Kaikkein äärimmäisin tilanne, kuumat äärilämpötilat vähintään 50 ylimääräisenä päivänä verrattuna pitkän aikavälin keskiarvoon, yleistyi siis eniten. Tällaisten alueiden määrä moninkertaistui lämpenemisen väitetyn pysähtymisjakson aikana.

Molemmissa toisistaan enimmäkseen erillisissä lämpötilasarjoissa tulos on hyvin samanlainen. Koska maapallon lämpenemisen väitetty pysähtymisjakso on lyhyt (1997-2012, siis 15 vuotta), trendien tilastollisen merkitsevyyden testaaminen ei ole kovin mielekästä. ERA-Interim –lämpötilasarjassa tulos kuitenkin on merkitsevä viiden prosentin tasolla (Mann-Kendall –testi), mikä tarkoittaa sitä, että sen sattumalta syntymisen todennäköisyys on alle viisi prosenttia.

Erityisen korkeiksi äärilämpötiloiksi tutkimuksessa määriteltiin ne lämpötilat, jotka ylittävät 95. persentiilin eli joiden alapuolelle jakaumassa jää 95 % tapauksista. Useimmilla maapallon alueilla erityisen korkeat lämpötilat ovat nousseet sekä keväällä, kesällä että syksyllä. Kaikkina näinä kolmena vuodenaikana korkeat äärilämpötilat ovat nousseet osissa Eurooppaa, Etelä-Amerikkaa ja Itä-Yhdysvaltoja jopa yli 1,5 celsiusastetta vuosikymmentä kohden aikavälillä 1997-2012. Suomessa erityisen korkeat äärilämpötilat ovat nousseet lähinnä keväällä (maalis-toukokuun jaksolla).

Sen sijaan monilla alueilla talvilämpötilat ovat laskeneet. Suuressa osassa Suomea, Venäjää, Kanadaa ja Itä-Yhdysvaltoja talven erityisen korkeat äärilämpötilat ovat alentuneet jopa yli 1,5 celsiusastetta vuosikymmentä kohden aikavälillä 1997-2012. Osissa Lounais-Yhdysvaltoja, Afrikkaa ja Etelä-Amerikkaa talven erityisen korkeat äärilämpötilat ovat puolestaan nousseet vastaavalla astemäärällä.

Aiemmassa tutkimuksessa on todettu tietyillä alueilla tapahtuneen talvilämpötilojen alentumisen olevan tärkein syy siihen, ettei maapallon keskilämpötila näytä voimakkaasti nousseen vuoden 1998 jälkeen. Keskilämpötilan nousun hidastumisen syyksi on esitetty myös esimerkiksi ilmaston sisäistä vaihtelua, lämmön sitoutumista syvälle meriin, auringon aktiivisuuden heikentymistä, stratosfäärin vesihöyryn lisääntymistä, otsonia tuhoavien päästöjen vähentymistä, ENSO-värähtelyn siirtymistä entistä voimakkaammin La Niña –vaiheisiin El Niñon sijaan ja tulivuorenpurkausten sarjaa (17 melko pientä tulivuorenpurkausta vuoden 2000 jälkeen).

Syyt siihen, miksi maksimilämpötilat ovat kohonneet maa-alueilla koko maapallon keskilämpötiloja enemmän, eivät kuitenkaan ole täysin selvät. Maksimilämpötilojen nousuun on voinut vaikuttaa esimerkiksi tiettyjen alueiden (lähinnä keskileveyksillä) kuivuus. Kuivuus ja helle näyttävät kulkevan käsi kädessä. Kuivasta maasta ei nouse kosteutta, joka alentaisi ympäröivän ilman lämpötilaa. Tästä voi seurata kuivumisen ja lämpenemisen kierre samaan tapaan kuin tapahtui Yhdysvaltojen historiallisessa kuivuudessa vuonna 2012.

Suuressa osassa Etelä-Amerikkaa, Eurooppaa, arktista aluetta ja Grönlantia koko vuoden erityisen korkeat äärilämpötilat ovat nousseet jopa yli 1,5 celsiusastetta vuosikymmentä kohden aikavälillä 1997-2012, kun taas suurimmassa osassa Yhdysvaltoja nousua on tapahtunut 0,5-1 celsiusastetta. Mielenkiintoista on myös se, että minimilämpötilat ovat muuttuneet entistäkin kylmemmiksi, vaikkakaan minilämpötilojen kylmenemisessä ei ole yhtä voimakasta trendiä kuin maksimilämpötilojen kuumenemisessa.

Viime vuosien helleaaltojen (Venäjä 2010, Texas 2011, Australia 2012) analyysit osoittavat, että kaikissa näissä ilmastonmuutos lisäsi niiden syntytodennäköisyyttä. Ilmastonmuutosta ei voi suoraan sanoa näiden helleaaltojen aiheuttajaksi, mutta ilmastonmuutos on selkeästi lisännyt niiden syntyedellytyksiä. Monet sään ääri-ilmiöt johtuvat ainakin osittain ilmastonmuutoksesta. Kalliita sääkatastrofeja on ollut paljon.

Vaikka tämä tutkimusaineisto päättyykin vuoden 2012 loppuun, ennätyshelteiden voidaan todeta jatkuneen sen jälkeenkin. Maksimilämpötilojen ennätyksiä rikottiin Alaskassa ja Siperiassa kesällä 2013. Australiassa oli historian kuumin vuosi, kevät, kesä, kuukausi, viikko ja päivä. Myös vuosi 2014 alkoi helleaalloilla Australiassa, Argentiinassa ja Brasiliassa. Länsi-Euroopassakin on ollut ainakin lähes ennätyslämmintä.

Jos maapallon lämpeneminen on hidastunut viimeisimmän 15 vuoden aikana, se ei kuitenkaan ole mikään yksiselitteinen asia. Ainakaan maksimilämpötiloissa tällaista lämpenemisen hidastumista ei näy lainkaan. Globaalissa tarkastelussa ei myöskään nähdä sitä, että joillakin alueilla ja tiettyinä vuodenaikoina keskilämpötilatkin ovat selvästi nousseet. Yleisestä lämpenemisen hidastumisesta tai pysähtymisestä ei siis voida puhua.

Sitä paitsi juuri korkeat lämpötilat ovat ilmastonmuutoksessa erittäin ratkaiseva tekijä. Kuumat lämpötilat heikentävät satoa, lisäävät energiankäyttöä (viilennystarve) ja ovat esimerkiksi Yhdysvalloissa tärkein säähän liittyvä kuolleisuutta lisäävä tekijä. Venäjän helleaalto vuonna 2010 aiheutti yli 50 000 ennenaikaista kuolemaa ja pakotti Venäjän kieltämään viljanviennin kuivuuden takia yli vuoden ajaksi.

Maapallon lämpenemisen jatkumista todistavat myös arktisen merijään sulaminen, merenpinnan nousu, merien lämpösisällön kasvaminen sekä viime vuosikymmenen aikana tapahtunut päivän maksimilämpötilojen ja yön maksimilämpötilojen nousu. Victorian osavaltiossa Australiassa korkeiden lämpötilojen todennäköisyys on viisinkertaistunut.

Jos ilmasto ei muuttuisi, uusia lämpö- ja kylmyysennätyksiä pitäisi havaintohistorian pidentyessä tulla yhä harvemmin ja uusia lämpö- sekä kylmyysennätyksiä pitäisi tulla likimain yhtä paljon. Kun tarkastellaan Yhdysvaltojen päivittäisten lämpöennätysten suhdetta vuosikymmenittäin, havaitaan lämpöennätysten määrän suhteessa kylmyysennätyksiin lisääntyvän. Vielä 1950-luvulla lämpö- ja kylmyysennätysten suhde oli 1,09 : 1, 1960-luvulla 0,77 : 1, 1970-luvulla 0,78 : 1, 1980-luvulla 1,14 : 1, 1990-luvulla 1,36 : 1 ja 2000-luvulla jo 2,04 : 1. Ennätyskuumat kuukaudet ovat lisääntyneet globaalisti.

Maailman ilmatieteen järjestö (WMO) kertoo julkaisevansa maaliskuussa raportin, jonka mukaan ilmastonmuutos on lisännyt voimakkaiden helleaaltojen todennäköisyyttä 500 prosentilla.

Lähteet

Brian Kahn: Climate Central, Climate Change Is Increasing Extreme Heat Globally, Published online February 26th, 2014

Joe Romm: Climate Progress, Nature Stunner – As Climate Change Speeds Up, The Number Of Extremely Hot Days Is Soaring, Joe Romm, February 26, 2014

Sonia I. Seneviratne, Brigitte Mueller, and Lisa V. Alexander: Nature Climate Change, Volume: 4, Pages: 161–163, Year published: 2014, doi:10.1038/nclimate2145, Published online 26 February 2014 

Aiemmat kirjoituksemme samasta aihepiiristä

Ilmastonmuutoksesta johtuvat lämpöennätykset yleistyneet

”Maapallon ilmasto on viilentynyt koko elämäni ajan”

Jatkuiko maapallon lämpeneminen vuosina 1998-2013 jopa voimakkaammin kuin 1979-1997?

Vuosi 2013 globaalisti mittaushistorian 2.-9. lämpimin

Mittaushistorian lämpimin vuosikymmen kaikissa maanosissa

Ilmaston lämpeneminen jatkuu ennusteiden mukaisesti

Ilmaston lämpeneminen ei ole pysähtynyt

Uudet tutkimukset paljastavat odotettua voimakkaamman ilmastonmuutoksen

”Maapallon ilmasto on viilentynyt koko elämäni ajan”

elamani_0

KUVA 1. Kun ilmastoa tarkastellaan ”oman elämäni trendikäyrien” (lyhyet aikavälit, jotka liittyvät oman elämäni tapahtumiin) perusteella, näyttää siltä, että maapallon ilmasto on koko ajan viilentynyt.

Synnyin 1960-luvun lopussa. Muutaman ensimmäisen vuoteni elin Lappeenrannan Mattilassa. Näiden vuosien aikana maapallon ilmasto viileni (kuvan 1 diagrammissa trendikäyrä 1).

Mattilasta perheemme muutti lähemmäksi Lappeenrannan keskustaa Alakylään, jossa vietin lapsuuteni peruskoulun alkuun saakka. Näidenkin lapsuusvuosieni aikana maapallon ilmasto viileni (trendikäyrä 2).

Ensimmäisten kouluvuosieni aikana opin työnteon moraalia perinteisen luokanopettajan järjestelmällisessä kurissa, mitä arvostan suuresti. Jälleen ilmasto viileni globaalisti (trendikäyrä 3).

Myöhemmin minulla oli peruskoulussa useita eri opettajia. Vaikka monet näistä opettajista osasivat luoda luokkaan lämpimän tunnelman, maailmanlaajuisesti ilmasto viileni (trendikäyrä 4). Vaikka tarkastelua jatketaan lukiovuosienikin loppuun saakka, koko koulunkäyntini ajan maapallon ilmasto viileni (trendikäyrä 5).

Lukion jälkeen pääsin heti yliopistoon opiskelemaan biologiaa ja maantiedettä aineenopettajan opintoihin. Hoidin ensin opinnot pois ja olin vuoden opettajana Lappeenrannassa Lauritsalan lukiossa sekä sen iltalinjalla ennen armeijaan menoa. Koko yliopisto-opintojeni ajan maapallon ilmasto viileni (trendikäyrä 6).

Armeijassa halusin opintojani vastaaviin tehtäviin ja pääsinkin sääaliupseeriksi. Palvelin Tikkakoskella ja Utissa, josta kotiuduin sääkersanttina. Armeijan jälkeen olin vuoden opettajana Lappeenrannassa. Samaan aikaan maapallon ilmasto viileni (trendikäyrä 7).

Seuraavana pääsin opettajaksi Kouvolaan, jossa olin aluksi virallisesti peruskoulun opettajana, vaikka opetinkin käytännössä lukion puolella. Taas ilmasto viileni (trendikäyrä 8).

Pian sain kuitenkin viran Kouvolan Lyseon lukiosta ja Kouvolan iltalukiosta. Ensimmäiset vuodet olivat kovaa työntekoa, kun perhettäkään ei ollut huolehdittavana. En edes ehtinyt huomata, että maapallon ilmasto viileni (trendikäyrä 9).

Perheeseemme syntyi kaksoset vuonna 2002. Heidän syntymänsä jälkeenkin maapallon ilmasto on viilentynyt (trendikäyrä 10).

Jos siis tarkastelemme maapallon ilmastoa tällaisten omaan elämääni liittyvien lyhyiden jaksojen avulla, huomaamme maapallon ilmaston viilentyneen koko elämäni ajan, mikäli tuijotamme vain trendikäyriä. Tämä on ”ilmastoskeptikoiden” käyttämä keino, jolla saadaan näyttämään maapallon ilmaston viilentyneen. Tällaiset ”ilmastoskeptikot” eivät olekaan oikeita tieteellisiä skeptikkoja vaan valeskeptikkoja tai ilmastodenialisteja.

Todellisuudessa maapallon ilmasto on lämmennyt koko elämäni ajan. Laskevia trendikäyriä saadaan vain silloin, jos valitaan sopivia lyhyitä jaksoja, joiden alkupuolelle sattuu lämpimiä ja loppupuolelle viileitä vuosia.

elamani_3

KUVA 2. Samat kymmenen ”oman elämäni trendikäyrää” kuin kuvassa 1. Lisäksi yksittäisten vuosien lämpötilat ja pitkän aikavälin trendikäyrä 1960-luvun lopulta vuoteen 2014. Maapallon ilmasto on selvästi lämmennyt, vaikka lyhyiden tarkastelujaksojen perusteella saadaankin näyttämään siltä, että ilmasto on (ajoittain) viilentynyt. Taustalla on kuitenkin koko ajan vaikuttanut lämpenevä trendi. Ilmastonmuutosta ei koskaan pitäisikään tarkastella lyhyen aikavälin perusteella.

Tämä blogikirjoitus perustuu Richard Alleyn alkuperäisideaan.

Diagrammien lähde

Kevään ja kesän sääennuste 2014: Maaliskuu jopa neljä astetta tavallista lämpimämpi

Maaliskuu voi olla neljä astetta tavanomaista lämpimämpi. Muutenkin viiden kansainvälisen tutkimuslaitoksen vuodenaikaisennusteissa Suomen kevät näyttää varsin lämpimältä. Useina vuosina suurimmat lumensyvyydet on mitattu vasta maaliskuussa, mutta nyt näyttäisi olevan hyvä mahdollisuus aikaiseen kevääseen. Sen sijaan alustavat kesän 2014 sääennusteet povaavat varsin tavanomaista kesää. Jo tuttuun tapaan venäläinen ennuste poikkeaa kaikista muista. Ennusteet päivittyvät tämän artikkelin linkkeihin. Vieläkö muuten muistat, millainen kevät oli viime vuonna?

pelto

Kuva Kouvolasta 23.2.2014. Lumensyvyys Kouvolassa Utin sääasemalla on helmikuun lopussa (28.2.) ollut ajanjaksolla 1961-1990 keskimäärin 55 cm ja ajanjaksolla 1981-2010 keskimäärin 50 cm.

CMWF: tavanomaista lämpimämpi kevät varsinkin Itä-Suomessa

Euroopan keskipitkien ennusteiden keskuksen (ECMWF) vuodenaikaisennusteen mukaan maalis-toukokuun jaksolla keskilämpötila on Suomessa 70-80 prosentin todennäköisyydellä tavanomaista lämpimämpi (jos ajatellaan, että on noin 50 prosentin tilastollinen todennäköisyys tavanomaista lämpimämpään ja noin 50 prosentin todennäköisyys tavanomaista kylmempään säähän). Itä-Suomessa todennäköisyys tavanomaista lämpimämpään säähän on jopa 80-90 prosenttia. Sademäärät ovat tavanomaisia, paitsi osassa Etelä- ja Keski-Suomea on 60-70 prosentin todennäköisyys tavanomaista sateisempaan säähän.

Venäjän ilmatieteen laitos: tavanomainen kevät

Venäjän ilmatieteen laitoksen ennuste ei näytä maalis-toukokuun jaksolle Suomeen lämpötilapoikkeamia mihinkään suuntaan, paitsi aivan itäisimmässä Suomessa voi olla tavanomaista viileämpää. Sademäärät vaikuttavat tavanomaisilta.

Venäjän ilmatieteen laitos on viime aikoina usein antanut erilaisia ennusteita muihin tutkimuslaitoksiin verrattuna. Tavallisesti venäläiset ovat ennustaneet Suomeen kylmempää säätä kuin muut. Venäläisennusteiden mukaan talvenkin olisi pitänyt olla Suomessa kylmä. Näppituntumalla näyttää siltä, että monilla muilla tutkimuslaitoksilla ennusteet näyttävät usein jumittuvan ennustamaan ennusteentekohetkellä vallinneen sään kaltaista säätä jatkoonkin, mutta venäläisennusteiden kohdalla tämä ei ainakaan pidä paikkaansa.

NOAA/NWS: maaliskuu erityisen lämmin, kesä tavanomainen tai hieman lämpimämpi

Yhdysvaltalainen NOAA/NWS ennustaa, että Suomi on maalis-toukokuussa (kolmen kuukauden keskiarvo) 1-3 astetta tavanomaista lämpimämpi ja huhti-kesäkuussa 0,5-1 astetta (paikoin varsinkin Itä-Suomessa jopa 2 astetta) tavanomaista lämpimämpi. Touko-heinäkuussa Länsi-Suomessa on tavanomaisia lämpötiloja, muualla 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpää. Keskikesän ja syksyn kolmen kuukauden jaksoilla (kesä-elokuu, heinä-syyskuu, elo-lokakuu) Suomen lämpötilat näyttävät tavanomaisilta, paitsi Lapissa ja ehkä Kaakkois-Suomessa on mahdollisuus 0,5-1 astetta tavanomaista lämpimämpään säähän.

Yksittäisistä kuukausista lämpimimmältä verrattuna tavanomaiseen näyttää maaliskuu, noin 4 astetta yli keskimääräisen. Huhtikuussakin on 0,5-3 astetta tavanomaista lämpimämpää. Lämpimintä on Itä-Suomessa. Toukokuu on 0-2 astetta tavanomaista lämpimämpi, erityisesti Itä-Suomessa ja Lapissa. Kesäkuu, heinäkuu ja elokuu vaikuttavat lämpötiloiltaan melko tavanomaisilta. Paikoin voi olla korkeintaan asteen verran tavanomaista lämpimämpää.

Sademäärät näyttävät Suomessa koko kevään ja kesän ajan sekä kolmen kuukauden jaksoilla että yksittäisten kuukausien osalta melko tavanomaisilta, paitsi huhtikuussa voi olla paikoin tavanomaista kuivempaa. Lisää ennusteita löytyy tästä linkistä.

Muualta Euroopasta on huomattavaa se, että Isossa-Britanniassa vielä maaliskuukin näyttää koko talven tavoin tavanomaista sateisemmalta. Brittiläisen MetOfficen (sikäläisen ilmatieteen laitoksen) mukaan Englannissa ja Walesissa oli talvella (joulu- ja tammikuu yhteen laskettuina) sateisinta 137 vuoteen ja koko 248-vuotisen mittaushistorian (alkaen 1766) aikana tämä on toiseksi sateisin joulu-tammikuun jakso (sateisinta joulu-tammikuussa 1876-1877). Etelä-Englannissa tammikuu oli mittaushistorian sateisin ainakin neljällä sääasemalla. Esimerkiksi Oxfordin yliopiston pitämällä Radcliffen sääasemalla satoi tammikuussa 146,9 mm, joka on 247-vuotisen (alkaen 1767) mittaushistorian suurin sademäärä minkään talvikuukauden aikana. Koko Isossa-Britanniassa talvi oli 104-vuotisen mittaushistorian (alkaen 1910) sateisin. Irlannissa Valentian sääasemalla on 22. joulukuuta alkaen saatu sadetta 64 päivänä 65 päivästä. Sadejakso voi edelleen jatkua. Sen sijaan Norjassa oli paikoin mittaushistorian kuivin tammikuu, eikä monilla sääasemilla havaittu lainkaan sadetta.

IRI: lämmin kevät, normaali kesä, paitsi touko-heinäkuun keskiarvo voi olla tavanomaista viileämpi

IRI:n (International Research Institute for Climate and Society) viime viikolla julkaistun vuodenaikaisennusteen mukaan maalis-toukokuun jaksolla normaalia lämpimämmän sään todennäköisyys Suomessa on 40 %, normaalin 35 % ja normaalia viileämmän 25 %. Huhti-kesäkuun jaksolla ja samoin jälleen kesä-elokuun jaksolla ollaan hyvin lähellä tavanomaisia lukemia, paitsi kesä-elokuussa Lapissa on pieni todennäköisyys tavanomaista lämpimämpään säähän. Sen sijaan touko-heinäkuun jakso näyttää koko Suomessa todennäköisimmin tavanomaista viileämmältä, joskaan ennuste ei ole kovin varma. Touko-heinäkuun jaksolla normaalia lämpimämmän sään todennäköisyys Suomessa on 20-25 %, normaalin 35 % ja normaalia viileämmän 40-45 %. Sademäärät näyttävät tavanomaisilta koko kevään ja kesän ajan.

WSI: kaikki kevätkuukaudet keskimääräistä lämpimämpiä

Kaupallinen, erityisesti lentoyhtiöiden käyttämä WSI (Weather Services International) arvioi viime yönä julkaistussa vuodenaikaisennusteessaan, että maalis-toukokuussa lämpötilat ovat tavanomaista korkeampia Skandinaviassa, Isossa-Britanniassa ja suuressa osassa Manner-Eurooppaa. Hieman tavanomaista viileämpää näyttäisi olevan Pyreneiden niemimaalla. Lämpimyys näkyy selvimmin Suomessa ja muualla Pohjois-Euroopassa sekä Manner-Euroopan pohjoisosissa, joissa kaikkien yksittäistenkin kevätkuukausien (maaliskuu, huhtikuu, toukokuu) ennustetaan olevan tavanomaista lämpimämpiä. Maaliskuu vaikuttaa Suomessa, varsinkin Etelä-Suomessa, suurelta osin myös tavanomaista kuivemmalta.

Kuinka luotettavia vuodenaikaisennusteet ovat?

Kaikissa pitkän aikavälin sääennusteissa on huomattava, etteivät ne yleensä ole Pohjois-Euroopassa kovinkaan luotettavia. Täällä ei ole samanlaista jaksottaista vaihtelua niin kuin tropiikissa, jossa ennusteissa voidaan käyttää hyväksi ENSO-värähtelyä (El Niño – La Niña -oskillaation vaihtelua). Matalilla leveysasteilla (tropiikissa) vuodenaikaisennusteet ovatkin hieman luotettavampia kuin meillä, koska siellä säätyypit ovat pitkälti seurausta meriveden lämpötilan vaihteluista. Meillä taas äkilliset, hetkittäiset tekijät vaikuttavat enemmän.

Nämä vuodenaikaisennusteetkin ovat sääennusteita, eivät ilmastoennusteita. Säähän pääsevät hetkelliset tekijät vaikuttamaan voimakkaastikin, toisin kuin ilmastoon, joka on pitkän aikavälin keskiarvo. Vaikka pitkän aikavälin sääennusteet, esimerkiksi vuodenaikaisennusteet, pitäisivätkin paikkansa, on huomattava, että ne ovat vain useamman kuukauden ajalle ennustettuja keskiarvoja eivätkä ennusta yksittäisiä säätapahtumia. Ongelmaa voi havainnollistaa seuraavalla esimerkillä. Suurkaupungissa on mahdollista ennustaa, että tietyssä kaupunginosassa tapahtuu enemmän rikoksia kuin toisessa, mutta siitä huolimatta et hälytysajossa olevan poliisiauton perässä ajaessasi tiedä, mihin kaupunginosaan poliisiauto juuri sillä kerralla kääntyy.

Jos vuodenaikaisennuste ennustaa touko-heinäkuusta tavanomaista viileämpää, tämä voi tarkoittaa esimerkiksi joko 1) sitä, että koko touko-heinäkuun jakso on tavanomaista viileämpi tai 2) sitä, että lämpötilat ovat suurimmat osan ajasta aivan normaaleja (vähän alle tai vähän yli tavanomaisen), välillä jopa helteisiä, mutta jossakin vaiheessa on erityisen viileää.

Lisäksi täytyy huomata, että eri sääennusteissa käytetään erilaisia vertailujaksoja, kun verrataan lämpötiloja tavanomaisiin. Maailman meteorologisen järjestön (WMO) virallinen ilmastotieteen vertailukausi on 1961-1990, kun taas esimerkiksi Suomen Ilmatieteen laitos käyttää sääennusteissaan hieman lämpimämpää vertailukautta 1981-2010. Myös tässä blogikirjoituksessa esitettyjen vuodenaikaisennusteiden vertailukausi on 1981-2010, paitsi Venäjän ilmatieteen laitoksella 1971-2010.

Tarjolla on jopa päiväkohtainen sääennuste kuukaudeksi

Yhdysvaltalainen AccuWeather julkaisee Suomeenkin päiväkohtaisia ennusteita jopa yli kuukaudeksi. Tässä esimerkkeinä maaliskuun sääennusteet Helsinkiin, Kouvolaan, Tampereelle, Turkuun, Kuopioon ja Rovaniemelle. Harmaalla tai beigellä pohjavärillä näkyvät havainnot, sinisellä värillä ennusteet. Merkintä ”Hist. Avg.” tarkoittaa pitkän aikavälin tilastollista keskiarvoa kyseisen päivämäärän lämpötiloista (Lo = alin lämpötila).

Tällaiset ennusteet ovat kuitenkin hyvin epävarmoja. Vaikka pitkän aikavälin säätä (esimerkiksi kolmea kuukautta) onkin mahdollista jossakin määrin ennustaa, malleihin sisältyvien epävarmuuksien takia paikkakunta- ja päiväkohtainen ennuste on erittäin epäluotettava. Joskus tällaisista ennusteista onkin käytetty nimitystä ”meteorologinen syöpä”. Ilmatieteen laitoksen ylimeteorologi Sari Hartosen mukaan Suomessa säätyyppi pystytään ennustamaan kohtuullisen luotettavasti 6-10 vuorokautta, lämpötila 4-7 vuorokautta, matalapaineiden ja sadealueiden reitti 3-5 vuorokautta, tuulet 2-3 vuorokautta ja sademäärät sekä sateiden tarkat reitit 0-2 vuorokautta etukäteen. Yli kymmenen vuorokauden ajalle ei voi tehdä vain yhtä ennustetta, vaan saadaan useampia erilaisia ennusteita. Ilmakehän kaoottisuus estää tulevaisuudessakin yli 14-21 vuorokauden päiväkohtaiset ennusteet. Lämpötilaennusteet ovat sade-ennusteita luotettavampia.

Viime vuonna maaliskuu oli Suomessa harvinaisen kylmä. Jos vuodenaikaisennusteet pitävät paikkansa, tänä vuonna nautimme siis täysin päinvastaisesta maaliskuusta.

%d bloggers like this: