Järki ja tunne ilmastonmuutoksessa – ilmastonmuutoksen psykologiaa

 

Hämähäkki. Kuva Esko Pettay

Ilmastonmuutosuutiset povaavat mahdolliseksi ympäristökatastrofin, joka on ihmiskunnan historiassa vertaansa vailla. Tämä on omiaan herättämään erilaisia reaktiota kansalaisten keskuudessa. Hätäännys, ahdistus ja välinpitämättömyys sekä myös ilmiön epäileminen tai vähättely ovat kaikki nähtävissä internetin keskustelupalstoilla. Reaktioiden kirjo saa pohtimaan eri suhtautumistapojen psykologista perustaa ja etenkin sitä mitä ne kertovat tieteellisen tiedon tämänhetkisestä käsittelystä kansalaisten keskuudessa. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan asiaan liittyen uhkakuviin kytkeytyvää tunneperäistä ja analyyttista tiedonkäsittelyä.

Asian tarkastelussa voi lähteä liikkeelle tunneperäisen eli emotionaalisen tiedonkäsittelyn luonteesta. Ihmisaivoissa emotionaalinen tiedonkäsittely voi kulkea eri reittiä kuin tiedollinen analyysi. Emotionaalinen reagointi on siten mahdollista lähes ilman analyyttista asian arviointia. Näin on esim. mahdollista että hämähäkkifobiasta kärsivä pelkää hämähäkkiä, vaikka tietää pelkonsa kohteen vaarattomaksi. Arkikokemus myös kertoo siitä, miten vaikea tunteisiin on vaikuttaa: ne tulevat kun tulevat. Vaaran havaitsemista seuraava reaktio voi olla pitkälti automaattinen; tieto suuresta uhasta ei ilmene niinkään ajatuksena vaan ensisijaisemmin voimakkaana uhan tunteena ja kiihtymystilana. Kyse on ihmisen kehityshistoriaa ajatellen vanhasta reaktiojärjestelmästä, joka käynnistää elimistössä voimakkaan stressireaktion; sen tarkoitus on hälyttää vaarasta, suunnata tarkkaavaisuutta oikein ja voimistaa ihmisen toimintakykyä vaaratilanteessa.

Uutiset sikainfluenssasta, hullunlehmäntaudista ja ilmastonmuutoksesta ovat kaikki esimerkkejä median kyvystä saada ihmisissä aikaan voimakkaita emotionaalisen järjestelmän aktivoitumisia. Ilmastonmuutokseen liittyen esim. metaanin vapautumista käsittelevän uutisen perästä saattaa löytyä hätääntyneitä huudahduksia: ”Apua! Se on menoa nyt”. Toisaalta myös tutkijat ovat joissain yhteyksissä kertoneet yöuniensa häiriintyneen ja kärsineensä erilaisista stressioireista, jotka viittaavat juuri em. kaltaiseen tiedonkäsittelyyn. Pahimmillaan tulevaisuuden uhan aiheuttama ahdistus voi nousta kohtuuttomasti toimintakykyä haittaavaksi, jolloin saatetaan puhua jo psyykkisestä häiriötilasta.

Koska kyseessä on varsin primitiivinen reaktiojärjestelmä on paikallaan pohtia, onko emotionaalisuus monimutkaisempien uhkakuvien kohdalla hyvästä ollenkaan? Tulisiko merkittävistä uhkakuvista kertomista ilmastonmuutosuutisoinnissa välttää ja pitää emotionaalista reagointia haitallisena reagointitapana? Sekoittaako se esimerkiksi jotenkin harkintakykyä ja haittaa siten tiedonkäsittelyä? Analyyttista, ns. tunteista köyhää tilanneanalyysiahan pidetään yleisesti ottaen hyvän harkintakyvyn tunnusmerkkinä.

Kysymykseen vastatakseen on tarkasteltava emootioiden roolia ihmisen tiedonkäsittelyssä vielä hieman tarkemmin. Kuuluisa aivotutkija Antonio Damasio raportoi aikanaan potilaasta nimeltä ”Elliot”, jolla aivojen frontaaliosat vaurioituivat siten että tunteet lakkasivat kokonaan. Elliot suoriutui kuitenkin älykkyystesteissä normaalisti, eikä hänen päättelykyvyssään näyttänyt olevan päällisin puolin mitään vikaa. Vammauduttuaan hänen päätöksentekonsa alkoi kuitenkin sisältää erikoisia elementtejä. Hän ei enää kyennyt erottamaan oleellisia asioita epäoleellisista ja hänen kykynsä arvioida riskejä heikkeni. Hänen toimintansa ei toisin sanoen ollut enää rationaalista – vaikka kyseinen henkilö toimi yksinomaan järjen varassa. Tunteiden menettämisen myötä hänen rationaalinen analyysikykynsä paradoksaalisella tavalla siis heikkeni.

Erilaiset tutkimusasetelmat osoittavat myös, että emotionaalisten vasteiden vähäisyys on yhteydessä heikkoon oppimiskykyyn ja huonoon päätöksentekoon. Frontaalialueen vammoista kärsivillä, ja myös psykopaateilla, joilla emotionaaliset vasteet ovat niukkoja, virheistä oppiminen on heikkoa. Sekä koeasetelmissa että käytännön elämässä nämä ihmiset ovatkin taipuvaisia ottamaan suuria riskejä. Heidän elämänhallintansa on puutteellista. Terveellä ihmisellä emotionaalisista vasteista muodostuu kehoon tunnistejärjestelmä, joka hyvin konkreettisella tavalla edesauttaa ihmistä selviämiään ympäristössään. Emotionaalisen reagoinnin voi katsoa haittaavan päätöksentekoa lähinnä silloin kun aktivoitumisen myötä liiaksi sivuutetaan analyyttisen prosessin tarjoama palaute ympäristöstä. Hyvin toimivassa tiedonkäsittelyssä analyyttinen ja emotionaalinen järjestelmä reagoivat molemmat vaikuttaen toinen toisiinsa. Toisin sanoen emootiot eivät ole tällöin tiedonkäsittelyä haittaava asia, vaan hyvää sopeutumiskykyä palveleva tiedonkäsittelyjärjestelmän osa.

Ilmastonmuutoksen torjunnan ja siihen sopeutumisen kannalta olisi luonnollisesti tärkeää, että koko inhimillistä tiedonkäsittelyjärjestelmää käytettäisiin mahdollisimman tehokkaasti. Oikeansuuntaisen toiminnan edellytys on, että ihmisten reaktiot ympäristönmuutoksen uhkaan olisivat, niin kansan kuin päättäjienkin keskuudessa, uhan vakavuuden mukaisia.

Tutkimustietoa ihmisten todellisista reaktioista tieteen tarjoamaan ilmastonmuutostietoon on vielä niukasti tarjolla, mutta jotain johtopäätöksiä tämänhetkisestä tiedonkäsittelyn luonteesta voi ehkä nykytiedon varassakin hahmotella. Kyselytutkimusten mukaan esim. suuri osa suomalaisista pitää ilmastonmuutosta vakavana ongelmana, joten oletettavaa on, että tiedollisen analyysin tasolla kansalaiset tietävät kyseessä olevan vaarallisen ilmiön. Emotionaalisen reagoinnin – ja kenties ylireagoinnin – puolesta puhuvat yksittäiset hätäkirjoitukset mielipidepalstoilla ja internetin keskustelufoorumeilla, ja eittämättä jotkut yksilöt saattavat kärsiä paljonkin uutisoinnin heissä herättämästä pelosta. Verrattain todennäköistä kuitenkin on, että suhteellisen vähäinen muutos ihmisten toimintamalleissa kielii ennemmin emotionaalisesta alireagoinnista kuin ylireagoinnista.

Mahdollisesti ilmastonmuutokseen kytketyt negatiiviset seuraamukset eivät sisällä riittävästi konkreettisia vaaran tunnusmerkkejä tullakseen havaituksi todellisena vaarana. Tärkeä vaikutus on myös tutkimuksissakin havaitulla ihmisen heikohkolla kyvyllä antaa painoarvoa ajallisesti etäisille uhkakuville tai palkinnoille. Tilanteen ainutkertaisuus saattaa myös vaikuttaa, sillä harvinaislaatuiset tapahtumat ihminen mieltää yleensä epätodennäköisiksi, kun taas äskettäisten tapahtumien todennäköisyyttä tavataan liioitella. Vähäiset henkilökohtaiset vaikutusmahdollisuudet saattavat puolestaan lisätä havaitun uhan psykologista torjuntaa – onhan esimerkiksi havaittu terveysvaaroista tiedottamisen toimivan lähinnä silloin, kun yksilöt kokevat todella voivansa vaikuttaa uhkaa vähentäen. Esimerkiksi tupakoinnin seuraamuksilla varoittelun on havaittu vaikuttavan lähinnä niihin yksilöihin, jotka uskovat kykyynsä lopettaa tupakointi; vastaavasti tupakoinnista sikiölle aiheutuvien riskien vähättelyn on havaittu liittyneen nikotiiniriippuvuuden asteeseen. Laajalti huomiota saaneet ilmastonmuutosta vähättelevät näkökannat voivat myös olla vaikuttamassa vahvistamalla uhan psyykkistä torjuntaa, tai sammuttamalla jo hetkeksi heränneen huolen.

Kirjallisuus:

American Psychological Association. 2008. Psychology and Global Climate Change:Addressing a Multi-faceted Phenomenon and Set of Challenges. http://www.apa.org/science/about/publications/climate-change.aspx

Bennet.P. 2001. Introduction to clinical health psychology.

Hämäläinen ym. (toim.) 2006. Mieli ja aivot. Kognitiivisen neurotieteen oppikirja.

MTV:n uutisten tekemä kysely ilmastonmuutoshuolesta ja käytännön toimenpiteistä: http://www.mtv3.fi/uutiset/ilmasto/index.shtml/arkistot/kotimaa/2009/12/1010950

Mainokset
%d bloggers like this: