NASAn kasvihuonekaasusatelliitti valmiina laukaistavaksi

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ilmatieteen laitos vastaa 1. heinäkuuta laukaistavan NASAn OCO-2-satelliitin tuottamien havaintojen laadun varmistamisesta ja parantamisesta.

Kuva: NASA.

Ilmakehän hiilidioksidia mittaava OCO-2 (Orbiting Carbon Observatory 2) -satelliitti on valmiina laukaistavaksi maata kiertävälle radalle. Satelliitti laukaistaan Delta II -kantoraketilla Vandenberg Air Force Station- tukikohdasta, Kaliforniasta heinäkuun ensimmäisenä päivänä klo 12.56 suomen aikaa. Satelliitin avulla voidaan mitata hiilidioksidin määrää ilmakehässä maailmanlaajuisesti.

Ilmatieteen laitos varmistaa satelliittihavaintojen laatua

Ilmatieteen laitos tulee osallistumaan OCO-2-hankkeeseen satelliittihavaintojen laadun varmistamiseen ja parantamiseen Sodankylässä tehtävien FTS (Fourier Transform Spectrometer) mittalaitteella tehtävien hiilidioksidimittausten avulla. Sodankylä on valittu yhdeksi OCO-2 hankkeen tärkeimmäksi maanpintareferenssiasemaksi. Sodankylän mittauksilla pyritään takaamaan OCO-2 -mittauksen tarkkuus pohjoisilla alueilla. Sodankylän FTS-mittaukset aloitettiin vuonna 2009 ja niitä on jo aiemmin käytetty Japanilaisen GOSAT- satelliitin laadun parantamiseen. Sodankylässä on myös kehitetty viime aikoina ns. AirCore -mittaussysteemiä, jolla saadaan kasvihuonekaasujen tarkkoja korkeusprofiileja. Näitä käytetään myös OCO-2-satelliittihavaintojen tulkinnan parantamiseen.

Kasvihuonekaasujen kaukokartoitus- ja luotaushavaintojen lisäksi maanpinnalta ilmapitoisuuksia monitoroidaan jatkuvatoimisesti eurooppalaisessa Integrated Carbon Observing System (ICOS) mittausverkossa, johon Suomesta kuuluu viisi asemaa mukaan lukien Sodankylä ja Pallas.

Ilmatieteen laitos hyödyntää mittaustietoja ilmastonmuutostutkimuksessa

Ilmatieteen laitos tulee myös osallistumaan OCO-2 -mittausten hyödyntämiseen ilmastotutkimuksessa. Ilmakehän pitoisuushavaintoja käytetään globaaleissa mallisimulaatioissa, joissa arvioidaan hiilidioksidin lähteiden ja nielujen suuruutta ja sijaintia. Hiilidioksidin lähteiden ja nielujen ymmärtämiseen liittyy vielä epävarmuuksia, joihin uudet mittaukset tuovat lisätietoja. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuudet ovat kasvavat jatkuvasti teollistumisesta lähtien. Kasvihuonekaasujen määrän lisääntyminen vaikuttaa ilmastoon ja aiheuttaa sen lämpenemistä. OCO-2-satelliitti tulee mittaamaan hiilidioksidin määrää ilmakehässä kattaen maantieteellisesti koko maapallon. Mittaustietoa käytetään selvitettäessä hiilidioksidin lähteitä ja nieluja maapallolla, jotta voidaan paremmin ennustaa ilmastonmuutoksen etenemistä ja vaikutuksia.

OCO-2 satelliitti osa viiden satelliitin rypästä

OCO-2 -satelliitti laukaistaan 705 kilometrin korkeuteen, napojen kautta kulkevalle radalle. Se tulee lentämään ns. A-juna konstellaatiossa yhdessä viiden muun satelliitin ja 15 mittalaitteen kanssa, joista yksi on hollantilais-suomalainen Ozone Monitoring Instrument. Nämä satelliitit lentävät samalla radalla vain joidenkin minuuttien päässä toisistaan. OCO-2 tulee korvaamaan vastaavan satelliitin, jonka laukaisu epäonnistui vuonna 2009.

Lisätietoja:

Ryhmäpäällikkö Johanna Tamminen, johanna.tamminen@fmi.fi
Erikoistutkija Rigel Kivi, puh. 029 539 2728, rigel.kivi@fmi.fi
Ryhmäpäällikkö Tuula Aalto, puh. 029 539 5406, tuula.aalto@fmi.fi

http://oco.jpl.nasa.gov/

Toukokuu 2014 oli globaalisti 135-vuotisen mittaushistorian lämpimin toukokuu?

Alustavien tietojen mukaan toukokuu oli maapallon mittaushistorian lämpimin ja samalla 39. peräkkäinen toukokuu sekä 351. peräkkäinen mikä tahansa kuukausi, jolloin kuukauden lämpötila ylitti 1900-luvun keskilämpötilan. Viimeksi keskimääräistä kylmempi toukokuu on ollut vuonna 1976 ja tavanomaista kylmempi mikä tahansa kuukausi helmikuussa 1985. Mittaushistorian viidestä lämpimimmästä toukokuusta neljä on ollut viimeisimmän viiden vuoden aikana. Pelkkiä maa-alueita tarkasteltaessa mittaushistorian seitsemän lämpimintä toukokuuta on koettu 2000-luvulla ja neljä lämpimintä neljän viime vuoden aikana.

Maa- ja merialueiden lämpötilojen poikkeama tavanomaisesta (vuosien 1981-2010 keskiarvosta) celsiusasteina toukokuussa 2014. Lähde: NOAA National Climatic Data Center, State of the Climate: Global Analysis for May 2014, published online June 2014, retrieved on June 25, 2014 from http://www.ncdc.noaa.gov/sotc/global/2014/5.

Maailmanlaajuisesti toukokuun 2014 yhdistetty maa- ja merilämpötila (0,74 ± 0,07 celsiusastetta 1900-luvun keskiarvon 14,8 astetta yläpuolella) oli NOAA:n maanantai-iltana julkaistun State of the Climate -kuukausiraportin mukaan vuodesta 1880 alkaneen mittaushistorian korkein toukokuun keskilämpötila. Tulokset ovat kuitenkin sikäli alustavia, että Kiinan viralliset toukokuun tiedot puuttuvat toistaiseksi. Ne on tällä hetkellä korvattu päiväkohtaisilla GHCN-lämpötilatiedoilla. Jo aiemmin NASA totesi alustavissa tiedoissaan toukokuun olleen mittaushistorian kuumin toukokuu.

Edellinen maa- ja merialueiden toukokuun lämpöennätys (0,72 astetta yli 1900-luvun keskiarvon) oli vuodelta 2010. Mittaushistorian viidestä lämpimimmästä toukokuusta neljä on ollut viimeisimmän viiden vuoden aikana: 2014 (lämpimin), 2013 (5. lämpimin), 2012 (3. lämpimin) ja 2010 (2. lämpimin). Neljättä tilaa pitää toukokuu 1998.

Maailmanlaajuisesti toukokuu 2014 oli myös 39. peräkkäinen toukokuu ja 351. peräkkäinen kuukausi, jolloin kuukauden lämpötila ylitti 1900-luvun keskilämpötilan. Viimeksi keskimääräistä kylmempi toukokuu on ollut vuonna 1976 ja tavanomaista kylmempi mikä tahansa kuukausi helmikuussa 1985.

Toukokuun 2014 globaali maa-alueiden lämpötila oli 1,13 ± 0,13 celsiusastetta 1900-luvun keskiarvon (11,1 astetta) yläpuolella, mikä on mittaushistorian neljänneksi korkein toukokuun lukema. Maa-alueilla mittaushistorian seitsemän lämpimintä toukokuuta on koettu tällä vuosisadalla (2000-2014) ja neljä lämpimintä neljän viime vuoden aikana.

Toukokuun 2014 valikoituja merkittäviä ilmastollisia poikkeavuuksia ja säätapahtumia. Erityisen lämmintä oli Euroopassa, Afrikassa, Alaskassa, Etelä-Koreassa ja Australiassa. Yhdysvalloissa, Kolumbiassa ja Venezuelassa oli kuivaa, kun taas Argentiinassa oli sateista. Arktisella alueella mitattiin kolmanneksi pienin toukokuinen merijään määrä satelliittimittausten aikakaudella (vuodesta 1979 alkaen). Antarktisella puolestaan nähtiin mittaushistorian laajin toukokuinen merijää. Lähde: NOAA National Climatic Data Center, State of the Climate: Global Analysis for May 2014, published online June 2014, retrieved on June 25, 2014 from http://www.ncdc.noaa.gov/sotc/global/2014/5.

Pohjoisella pallonpuoliskolla maa-alueet olivat toukokuussa 2014 mittaushistorian kuudenneksi lämpimimmät, kun taas eteläisellä pallonpuoliskolla kuukausi oli koko mittaushistorian lämpimin toukokuu (vuoden 2002 ennätys ylittyi 0,17 asteella). Tavallista lämpimämmät olot jatkuivat edelleen Australiassa, ja mittaushistorian lämpimin toukokuu koettiin Etelä-Koreassa, kun taas Itävallassa lämpötila jäi vuosien 1981-2010 keskiarvon alapuolelle ensimmäistä kertaa viime vuoden toukokuun jälkeen.

Maailmanlaajuinen merien pintalämpötila puolestaan oli 0,59 ± 0,04 celsiusastetta 1900-luvun keskiarvon (16,3 astetta) yläpuolella, mikä on mittaushistorian korkein merialueiden toukokuun lämpötila. Samalla se on kaikista kuukausista merten lämpötilastojen koko mittaushistorian jaetulla ykkössijalla yhdessä kesäkuun 1998, lokakuun 2003 ja heinäkuun 2009 kanssa, kun katsotaan lämpötilojen poikkeamia verrattuna kunkin kuukauden tavanomaiseen arvoon. Eteläisellä pallonpuoliskolla meret olivat toukokuussa 2014 mittaushistorian toiseksi lämpimimmät, kun taas pohjoisen pallonpuoliskon merillä kuukausi oli koko mittaushistorian lämpimin toukokuu (0,60 astetta yli 1900-luvun keskiarvon).

Korkeat merilämpötilat enteilevät El Niñon kehittymistä, vaikka vielä ollaankin virallisesti ENSO-värähtelyn (El Niñon ja La Niñan vaihtelun) neutraalissa vaiheessa. Ennusteiden mukaan on kuitenkin 70 prosentin mahdollisuus, että El Niño kehittyy pohjoisen pallonpuoliskon tämän kesän aikana, ja 80 prosentin mahdollisuus, että El Niño esiintyy syksyn tai talven aikana. El Niñon mahdollinen kehittyminen enteilee tästä vuodesta tulevan globaalisti lämmin, vaikka El Niñosta ei enää ennustetakaan tulevan yhtä voimakasta kuin keväällä ennakoitiin.

Vuosi 2013 oli kuuden kansainvälisen tutkimuslaitoksen mukaan mittaushistorian 2.-9. lämpimin. Samalla se oli 37. peräkkäinen vuosi, jolloin maapallon keskilämpötila ylitti koko 1900-luvun keskilämpötilan. Vuonna 2013 koko mittaushistorian lämpöennätyksen teki 389 sääasemaa ja kylmyysennätyksen 12 sääasemaa. Ilmastonmuutos on lisännyt korkeita lämpötiloja ja helleaaltoja. Viimeksi 1900-luvun keskilämpötilaa viileämpi vuosi on ollut 1976. Yhdeksän mittaushistorian kymmenestä lämpimimmästä vuodesta on ollut 2000-luvulla. Ennen vuosituhannen vaihdetta olleista vuosista vain vuosi 1998 sijoittuu kymmenen lämpimimmän vuoden joukkoon. Maapallon globaali keskilämpötila on kohonnut 0,06 astetta vuosikymmenessä aikavälillä 1880-2013 ja 0,16 astetta vuosikymmenessä aikavälillä 1970-2013.

Suomessa viime vuosi oli historian viidenneksi lämpimin, kaksi astetta yli tavanomaisen. Toukokuun 2014 lämpötilat heittelehtivät Suomessa rajusti kuukauden alun harvinaisen kylmistä säistä helteisiin. Tämän kesän juuri päivitetyt sään vuodenaikaisennusteet voi lukea tästä linkistä.

Ilmastonmuutos lisää tulvariskejä – alimpien rakentamiskorkeuksien suositukset päivitetty

[Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tiedote:]

SYKE, Ilmatieteen laitos , ympäristöministeriö ja maa- ja metsätalousministeriö tiedottavat.

Suojavalli Helsingin Kauppatorilla 10.1.2005. Kuva: Riku Lumiaro.

Nyt julkaistussa oppaassa suositukset alimmiksi rakentamiskorkeuksiksi säilyivät pääosin entisellä tasollaan. Edellisen kerran suositukset päivitettiin vuonna 1999. Oppaan tavoitteena on vähentää tulvista sekä maansortumista ja -vyörymistä rakennuksille aiheutuvia vahinkoja. Nämä ilmastonmuutoksen edetessä lisääntyvät riskit tulee huomioida riittävästi kaavoituksessa ja rakentamisessa. Uudet suositukset on valmisteltu SYKEn, Ilmatieteen laitoksen, ympäristöministeriön ja maa- ja metsätalousministeriön yhteistyönä.

Ilmatieteen laitoksen mukaan Itämerellä merenpinnan nousun arvioidaan jäävän hieman maailmanlaajuisen keskiarvon alapuolelle, ja samanaikaisesti maankohoaminen lieventää merkittävästi merenpinnan nousun vaikutuksia. Sisävesillä ilmastonmuutoksen vaikutus riippuu tarkasteltavan vesistön ominaisuuksista.

Merenpinnan ennakoidaan nousevan Suomenlahdella 30 cm vuoteen 2100 mennessä

Suomenlahdella merenpinnan nousu olisi Ilmatieteen laitoksen arvion mukaan noin 30 cm vuoteen 2100 mennessä. Pohjanlahdella maankohoaminen riittänee kumoamaan merenpinnan nousun vielä vuoteen 2100 saakka. Korkeimpien ennusteiden toteutuessa merenpinta nousisi kuitenkin kaikkialla Suomen rannikolla, Suomenlahdella jopa yli 90 cm.

Ilmastonmuutos lisää syksyllä ja talvella suurten vesistöjen tulvariskiä

Ilmastonmuutos tulee merkittävästi muuttamaan jokien virtaamien ja järvien vedenkorkeuksien vuodenaikaista vaihtelua, jolloin vesistöjen tulvariski voi kasvaa. SYKEn selvityksen mukaan etenkin talven ja syksyn virtaamien ja vedenkorkeuksien ennakoidaan kasvavan suurissa vesistöissä sateiden lisääntyessä ja äärevöityessä.

Suositukset alimmista rakentamiskorkeuksista

Suositusten tavoitteena on, ettei rakennuksille aiheutuisi tulvavahinkoja kuin keskimäärin kerran noin 100–200 vuodessa tai harvemmin esiintyvillä tulvilla. Uutta on se, että aallokon vaikutus ja rakennuksen alttius tulville on jatkossa aina arvioitava paikkakohtaisesti. Itämeren rannalla suosituksissa on otettu huomioon maankohoaminen, merenpinnan nousu ilmastonmuutoksen seurauksena sekä sääilmiöiden aiheuttama vedenkorkeuden lyhytaikainen vaihtelu. Sisävesien osalta suositus perustuu keskimäärin kerran 100 vuodessa toistuvaan tulvavedenkorkeuteen, johon lisätään tarvittaessa vesistön ominaispiirteistä tai ilmastonmuutoksesta johtuva lisäkorkeus.

Opas tukee maankäytön suunnittelua ja rakentamisen ohjausta tulvavahinkojen vähentämiseksi

Nyt julkaistun oppaan tavoitteena on vähentää tulvista sekä maansortumista ja -vyörymistä rakennuksille aiheutuvia vahinkoja ja vaikuttaa siihen, että nämä riskit huomioidaan riittävästi kaavoituksessa ja rakentamisessa. Ilmastonmuutoksen seurauksena maankäytön suunnittelulla ja rakentamisen ohjauksella on entistä tärkeämpi rooli tulvavahinkojen ennaltaehkäisyssä. Opas palvelee maankäytön suunnittelussa, rakentamisen ohjauksessa ja tulvariskien hallinnassa toimivia viranomaisia kunnissa, ELY-keskuksissa, maakuntien liitoissa sekä myös yksityisiä toimijoita kuten rakennushankkeeseen ryhtyviä ja vakuutusyhtiöitä.

Kiinteistön omistajalla oltava oma vakuutus tulvien varalle vuoden 2014 alusta lähtien

Vuoden 2014 alusta alkaen poikkeuksellisten tulvien aiheuttamien rakennus- ja irtaimistovahinkojen korvaaminen on muuttunut vakuutuspohjaiseksi. Lähes kaikki vakuutusyhtiöt ovat laajentaneet koti- ja kiinteistövakuutustensa turvaa kattamaan poikkeuksellisista vesistö-, merivesi- ja rankkasadetulvista aiheutuvat vahingot. Kiinteistön omistajan kannattaa selvittää sijaitseeko kiinteistö riittävän korkealla, kattaako kiinteistön vakuutus tulvavahingot ja miten tulviin voi varautua omatoimisesti.

Suomessa 21 merkittävää tulvariskialuetta – alueiden tulvakartat valmistuneet ja toimenpiteiden suunnittelu käynnissä

Tulvariskit on arvioitu koko Suomessa yhtenäisin perustein. Arvioinnin perusteella on nimetty 21 aluetta, joilla vesistöjen tai meren tulvimisesta aiheutuvia riskejä pidetään merkittävänä. Vesistöjen tulvimisesta aiheutuu suurimmat riskit Rovaniemellä ja Porissa, meriveden noususta taas pääkaupungin ja Turun seuduilla.

Merkittäviksi nimetyille ja monille muille tulvariskialueille on valmisteltu tulvakartat, joista käy ilmi, minne tulva voi levitä ja minkälaista vahinkoa se voi aiheuttaa. Myös tulvariskien vähentämistoimenpiteiden suunnittelu on käynnissä. Merkittävien alueiden suunnitelmiin kansalaiset voivat vaikuttaa 1.10.2014 alkavan kuulemisen aikana.

Lisätietoja:

Opas:
Kehitysinsinööri Antti Parjanne, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 494, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Yli-insinööri Mikko Huokuna, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 189, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Meriveden noususkenaariot ja meritulvat:
Tutkija Hilkka Pellikka, Ilmatieteen laitos, puh. 0295 396 435, etunimi.sukunimi@fmi.fi
Tutkija Ulpu Leijala, Ilmatieteen laitos, puh. 0295 396 568, etunimi.sukunimi@fmi.fi
Tutkimusprofessori Kimmo Kahma, Ilmatieteen laitos, puh. 040 721 5955, etunimi.sukunimi@fmi.fi

Sisävesistöt ja tulvat:
Hydrologi Noora Veijalainen, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 732, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Kaavoitus ja rakentaminen
Ympäristöneuvos Antti Irjala, ympäristöministeriö, puh. 0295 250 102, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Tulvariskien hallinnan suunnittelu
Vesiylitarkastaja Ville Keskisarja, maa- ja metsätalousministeriö, puh 0295 162 390, etunimi.sukunimi@mmm.fi

Viestintäasiantuntija Katri Haatainen, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 251 135, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Lisätietoa verkossa

• Tulviin varautuminen rakentamisessa – opas alimpien rakentamiskorkeuksien määrittämiseksi ranta-alueilla (2014)
• Alimmat suositeltavat rakentamiskorkeudet Suomen rannikolla (Ilmatieteen laitos)
• Tulviin varautuminen (SYKE)
• Tulvakeskuksen toiminta käynnistyi vuoden alusta – uusi tulvakarttapalvelu julkaistu (SYKEn ja Ilmatieteen laitoksen tiedote 22.1.2014)
• Tulvavahinkojen korvaaminen nopeutuu (Finanssialan Keskusliitto 12.12.2013)
• Tulvakeskus – ennusteita, varoituksia ja varautumista (www.tulvakeskus.fi)

Keskustelua liuskeöljyn vaikutuksesta öljyntuotannon huippuun

Liuskeöljyn ja muiden ei-perinteisten öljyesiintymien merkitys öljyntuotannon huipun siirtymisen kannalta jakaa mielipiteitä. Tähän asti suomenkielisissä julkaisusarjoissa on debatoitu aiheesta melko vähän. Nyt Kansantaloustieteellisessä aikakauskirjassa käydään asiasta vilkasta keskustelua.

 

 

Kansantaloudellisessa aikakauskirjassa (numerot 1/2014 ja 2/2014) on käyty keskustelua liuske-energiaboomin vaikutuksista talouteen ja siitä, että siirtääkö se öljyn tuotantohuippua merkittävästi. Yksi Ilmastotiedon blogin kirjoittajista, Aki Suokko, kirjoitti yhdessä Jukka Tuomelan kanssa otsikolla ”Liuske-energiaboomin vaikutukset talouteen toistaiseksi vähäisiä”. Tämä kirjoitus oli vastine ETLAN tutkija Paavo Sunin kirjoitukseen ”Maailman muutos, energian hinta ja liuske-energian nousu”. Keskustelun syvemmällä tasolla on kyse öljyn tuotantohuipun ajankohdasta ja merkityksestä energiajärjestelmän ja kansainvälisen talouden kannalta sekä siitä, että onko liuskeöljyn vaikutus öljyntuotantoon lyhytaikainen vai esimerkki teknologian ja korkean öljyn hinnan öljyntuotantoa lisäävästä (merkittävästä) vaikutuksesta.

Linkki Paavo Sunin kirjoitukseen numerossa 1/2014 (sivulta 111 alkaen).

Linkki Aki Suokon ja Jukka Tuomelan vastineeseen numerossa 2/2014 (sivulta 274 alkaen).

Linkki Paavo Sunin vastaukseen numerossa 2/2014 (sivulta 282 alkaen).

Suokko ja Tuomela ovat kirjoittamassa uutta vastinetta Sunin vastaukseen. Linkki tähän vastineeseen tullaan päivittämään tähän kirjoitukseen.

Lämpötilat heittelehtivät rajusti toukokuussa

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Toukokuu oli keskilämpötiloiltaan melko tyypillinen, mutta silti lämpötilat heilahtelivat reippaasti toukokuun alun harvinaisen kylmistä säistä helteisiin.

Kuva: Ilmatieteen laitos.

Ilmatieteen laitoksen mukaan toukokuun keskilämpötila vaihteli maan eteläosan runsaasta 10 asteesta Käsivarren Lapin vajaaseen +2 asteeseen. Keskilämpötilan poikkeama pitkäaikaisesta keskiarvosta ei ollut kovin suuri missään päin maata. Suurimmassa osassa maata oli hieman tavanomaista lämpimämpää, mutta poikkeama jäi vajaaseen asteeseen. Keski- ja Pohjois-Lapissa oli sen sijaan tavanomaista kylmempää. Suurin poikkeama, reilun asteen, löytyy Käsivarren Lapista.

Toukokuu alkoi harvinaisen kylmänä

Verrattain pienistä keskilämpötilapoikkeamista huolimatta kuukausi oli lämpöoloiltaan vaihteleva. Kuukausi alkoi tavanomaista kylmempänä, ja tavanomaista kylmempi sää jatkui lähes kolmen viikon ajan. Tämä jakso oli paikoin jopa harvinaisen kylmä eli toistuu keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa. Kuukauden alin lämpötila -16,3 astetta mitattiin Kittilässä 5. päivänä.

Kuukauden 20. päivän tienoilla säätyyppi muuttui täysin kun hyvin lämmintä ilmaa levisi kaakosta maahamme. Lämpötila kohosi suurimmassa osassa maata hellelukemiin, maan etelä- ja keskiosassa paikoin jopa 30 asteen yläpuolelle. Korkein lämpötila, 30,8 astetta, mitattiin Heinolassa 19. toukokuuta. Lukema uupuu vain 0,2 astetta vuonna 1995 mitatusta toukokuun lämpöennätyksestä.

Kuun lopulla levisi jälleen koillisesta kylmää ilmaa maahamme, jolloin sää kylmeni poikkeuksellisen rajusti, Pohjois-Karjalassa vuorokaudessa paikoin yli 20 astetta.

Hellepäiviä oli koko maa huomioon ottaen kaikkiaan kahdeksan, kun niitä toukokuussa on keskimäärin kolme. Terminen kesä alkoi kuukauden puolivälissä maan etelä- ja keskiosassa.

Toukokuussa salamoi kolme kertaa normaalia toukokuuta enemmän

Toukokuussa Ilmatieteen laitoksen salamanpaikantimet havaitsivat maasalamoita Suomessa yhteensä noin 25 000, mikä on noin kolme kertaa enemmän kuin toukokuun pitkän jakson keskiarvo (8 500). Kyseessä ei kuitenkaan ole ennätys, sillä esimerkiksi vuosina 1963, 1984 ja 1995 toukokuun salamamäärät olivat yli 30 000. Suurin osa salamoista esiintyi 19.5. (13 000) ja 25.5. (9 000). Ukkosia esiintyi näinä päivinä lähes koko maassa Lappia lukuun ottamatta. Runsaimmin salamoi maan länsi-, keski- ja kaakkoisosissa.

Kuukauden sademäärä kohosi maan itäosassa yleisesti yli 120 millimetrin mutta jäi länsirannikossa sekä Etelä- ja Länsi-Lapissa alle 40 millimetrin. Pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna sademäärä oli maan itäosassa kaksinkertainen, paikoin jopa kolminkertainen. Länsirannikolla ja suuressa osassa Lappia sademäärä jäi tavanomaista niukemmaksi. Havaintoasemista eniten satoi Lappeenrannan Lepolassa, jossa sadetta kertyi 173,5 millimetriä. Vähiten eli 14 millimetriä satoi Enontekiön Kilpisjärvellä. Maan itäosassa saavutettiin useilla havaintoasemilla uusi toukokuun sademääräennätys. Runsaimmat sateet saatiin maan itäosassa 13. päivänä, ja tässä yhteydessä mitattiin suurin kuukauden vuorokautinen sademäärä 63,4 mm Mikkelin lentoasemalla.

Kevät oli koko maassa tavanomaista lämpimämpi

Kevätkuukausien eli maalis-toukokuun keskilämpötila oli koko maassa tavanomaista korkeampi. Poikkeama oli maan keskiosassa runsaat kaksi astetta, Pohjois-Lapissa vajaan asteen. Keskilämpötila kohosi maan eteläosassa runsaaseen +5 asteen mutta jäi Pohjois-Lapissa pakkasen puolelle. Maaliskuu ja huhtikuu olivat tavanomaista lämpimämpiä, maaliskuu jopa poikkeuksellisen lauha, mutta toukokuun keskilämpötila oli lähellä tavanomaista.

Kevätkuukausien kokonaissademäärä oli maan itäosassa sekä Käsivarren Lapissa tavanomaista suurempi, jopa puolitoistakertainen pitkäaikaiseen keskiarvoon nähden. Sen sijaan maan länsiosassa ja maan pohjoisosassa Pohjois-Lappia lukuun ottamatta jäätiin tavanomaista niukemmille sateille. Maan itäosassa kevään sateet kertyivät etupäässä toukokuussa, kun taas maaliskuu ja huhtikuu olivat tavanomaista kuivempia.

Lisätietoja:

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk, puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)
Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)

Toukokuun säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/toukokuu
Kevään säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/kevattilastot
Terminen kasvukausi: http://ilmatieteenlaitos.fi/kasvukausi-2014

Väitös: Muutokset tuulioloissa ovat kasvattaneet vedenkorkeuden ääriarvoja Suomen rannikolla

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Väitös osoittaa, että meriveden korkeat ääriarvot ovat kasvaneet Suomen rannikolla.

Kuva: Ari Rosila.

Kasvua on tapahtunut sitä enemmän, mitä harvinaisemmista arvoista on kysymys. Taustalla ovat muutokset tuulioloissa ja Itämeren kokonaisvesimäärässä.

Ilmatieteen laitoksella tutkijana työskentelevän Milla Johanssonin väitöstyö perustuu meriveden korkeuden pitkiin ja luotettaviin havaintosarjoihin, joita on saatavissa kattavasti Suomen rannikolta 1920-luvulta lähtien.

Tuuli ja ilmanpaine saavat vedenkorkeuden vaihtelemaan

Työssä osoitettiin että noin 80 prosenttia Suomen rannikon vedenkorkeuden kuukausikeskiarvojen vaihtelusta liittyy tuuli- ja ilmanpainevaihteluihin. Tuulet ja ilmanpainevaihtelut painavat vettä Tanskan salmien kautta Pohjanmereltä Itämerelle ja muuttavat näin Itämeren kokonaisvesimäärää. Ne myös kallistavat vedenpintaa Itämeren eri osien välillä. Esimerkiksi länsituuli ajaa vettä Itämeren eteläosista pohjoisosiin ja Suomen rannikkoa kohti.

Maankohoaminen ja merenpinnan nousu kilpailevat keskenään

Menneinä vuosikymmeninä keskimääräinen vedenkorkeus on laskenut maan suhteen Suomen rannikolla. Laskunopeus on vaihdellut alueittain noin 10 sentistä 70 senttiin sadan vuoden aikana. Uutta maata on siis hitaasti vapautunut meren alta.

Merenpinnan lasku on pääasiassa aiheutunut maan kohoamisesta. Viime jääkauden aikana Skandinavian peittäneet jäämassat painoivat maankuorta alaspäin. Jään sulamisen jälkeen maankuori lähti hitaasti palautumaan. Maankohoamisen vaikutusta on hidastanut merenpinnan nousu. Maailmanlaajuisesti merenpinta nousi 1900-luvulla vajaat 20 senttimetriä. Nousun syynä ovat meriveden lämpölaajeneminen ja mannerjäätiköiden sulaminen. Nousu vaikutti myös Itämereen.

”Tulevaisuudessa valtamerten pinnannousun ennustetaan kiihtyvän. Maankohoaminen ei välttämättä enää riitä estämään sen vaikutusta Suomen rannikolla. Suomenlahdella merenpinta voi lähteä nousuun, mutta Pohjanlahdella voimakkaampi maankohoaminen saattaa vielä riittää tasapainottamaan merenpinnan nousun tällä vuosisadalla. Ennusteissa on kuitenkin suuria epävarmuuksia, ja korkeimmillaan ne ennustavat vedenpinnan nousevan kaikkialla Suomen rannikolla”, Milla Johansson toteaa.

Tulokset pohjana tulvariskien arvioinnille

Tietoa merenpinnan nykyisestä ja tulevasta käyttäytymisestä tarvitaan mm. rannikolle rakentamisessa ja yhteiskuntasuunnittelussa. Työssä laaditut keskimääräisen merenpinnan ennusteet ottavat huomioon entistä useampia tekijöitä ja antavat siksi aiempaa luotettavampia arvioita. Toisaalta tulokset vedenkorkeuden ääriarvojen kasvusta mahdollistavat tällaisten muutosten huomioimisen nykyisten ja tulevien tulvariskien arvioinnissa.

Ilmatieteen laitoksen tutkijan, FM Milla Johanssonin väitöskirja tarkastetaan Helsingin yliopistossa. Vastaväittäjänä on professori Tarmo Soomere Tallinnan teknillisestä yliopistosta ja kustoksena professori Matti Leppäranta Helsingin yliopistosta. Väitöstilaisuus järjestetään 4.6.2014 kello 12 Kumpulassa (Exactum, sali CK112). Väitöskirja julkaistaan sarjassa Finnish Meteorological Institute Contributions, jonka elektroninen versio on saatavissa osoitteesta: http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-697-832-4.

Lisätietoja:

Tutkija Milla Johansson, puh. 050 442 5442, milla.johansson@fmi.fi