Talvinen Suomi tummuu: lumen sulaminen aikaistuu ja sulamiskausi pitenee

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Vuosina 1982–2014 lumen sulaminen on aikaistunut osassa Suomea 5–6 päivää kymmenessä vuodessa ja sulamiskausi on pidentynyt noin 7 päivää samassa ajassa. Sulamiskautta edeltävä maanpinnan kokonaisheijastavuus on puolestaan pienentynyt. Tämä kaikki lisää auringosta maahan imeytyvän energian määrää kevättalvella, mikä osaltaan edistää ilmaston lämpenemistä.


Kuva: Eija Vallinheimo.

Ilmatieteen laitos, Luonnonvarakeskus (Luke) ja Suomen ympäristökeskus SYKE tutkivat lumen sulamiskauden alun ja lopun sekä pituuden muutosta Suomessa vuosina 1982–2014. Etelä-Lapissa, Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa sulaminen on aikaistunut 5–6 päivää kymmenessä vuodessa. Sulamiskausi on vastaavasti pidentynyt noin 7 päivää samassa ajassa.

Tutkimuksessa selvitettiin myös kokonaisheijastavuutta eli sitä, miten auringon säteily heijastuu maanpinnalta takaisin avaruuteen. Kokonaisheijastavuus ennen sulamiskauden alkua on pienentynyt 2–3 % kymmenessä vuodessa Pohjois-Pohjanmaalla, Pohjois-Karjalassa, Kainuussa ja Lapissa. Muutos johtuu siitä, että metsän runkotilavuus on alueella kasvanut, mikä käy ilmi Luonnonvarakeskuksen metsien inventointiaineistosta.

Etelä-Suomessa selkeitä trendejä sulamiskaudessa tai kokonaisheijastavuudessa ei havaittu, koska sulamiskauden ajoituksen vaihtelu on alueella suurta. Viimeisimpinä vuosina sulaminen oli myös alkanut jo ennen kuin kokonaisheijastavuusarvoja oli saatavilla. Sen sijaan Etelä-Lapissa, Pohjois-Karjalassa ja Kainuussa selkeä suuntaus kohti aikaisempaa sulamista ja pidentynyttä sulamiskautta oli nähtävissä.

Sulamiskauden päättymisessä ei havaittu systemaattista muutosta. Kasvukauden alku seuraa lumen sulamista noin kymmenen päivän viipeellä.

Sekä sulamiskauden aikaistuminen että sitä edeltävän kokonaisheijastavuuden aleneminen edistävät osaltaan ilmaston lämpenemistä.

Tutkimuksessa käytettiin kokonaisheijastavuuden aikasarjaa, jonka Ilmatieteen laitos on kehittänyt Euroopan sääsatelliittijärjestön tuella. Vertailuaineistoina käytettiin maanpinnan ekosysteemimallia, Suomen ympäristökeskuksen satelliittipohjaista osittaisen lumipeitteen tuotetta sekä Ilmatieteen laitoksen operatiivisiin mittauksiin perustuvia lumikarttoja. Lisäksi tarkasteltiin lehtipuiden kasvukauden alun ja lumen sulamiskauden päättymisen yhteyttä. Eri aineistot tuottivat hyvin yhtäpitävät tulokset.

Tutkimus toteutettiin laajana yhteistyönä Ilmatieteen laitoksen, Luonnonvarakeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen kanssa EU:n Life+-rahoitteisessa Monimet-projektissa, jota veti Ilmatieteen laitoksen tutkija Ali Nadir Arslan.

Lisätietoja:

erikoistutkija, TkT Terhikki Manninen, p. 029 539 4159, terhikki.manninen@fmi.fi

Biogeosciences-lehdessä julkaistu artikkeli on maksutta luettavissa osoitteessa https://www.biogeosciences.net/16/223/2019/

Monimet-projekti: http://monimet.fmi.fi/

Pohjoisen Itämeren merkitys talvehtiville vesilinnuille on kasvanut

[Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tiedote:]

Vesilintulaskentojen perusteella Suomessa talvehtivien vesilintujen runsaudet ovat nykyään kansainvälisesti merkittäviä kyhmy- ja laulujoutsenella, tukkasotkalla, telkällä, uivelolla ja isokoskelolla. Useiden lajien määrät ovat kasvaneet voimakkaasti, kun niiden talvehtimisolosuhteet ovat muuttuneet merialueellamme suotuisammiksi ilmaston lämpenemisen myötä.


Talvehtiva allinaaras. Kuva Markku Mikkola-Roos.

Pääosin meriympäristössä talvehtivista 29 lintulajista selvästi runsastuvia on seitsemän lajia ja väheneviä kuusi lajia viimeisen 30 vuoden aikana (Taulukko 1). Voimakkaimmin ovat runsastuneet laulujoutsen, tukkasotka, alli, telkkä, uivelo ja isokoskelo. Esimerkiksi uivelon talvehtijamäärät ovat runsastuneet muutamasta yksilöstä satoihin yksilöihin. Kanadanhanhen, allihaahkan, haahkan, kaakkurin, kuikan ja riskilän talvikannat ovat pienentyneet.

Talvilintulaskentojen perusteella laulujoutsenen talvehtijamäärät ovat yli satakertaistuneet, tukkasotkan yli 500-kertaistuneet, allin kuusinkertaistuneet, telkän yli 70-kertaistuneet ja isokoskelon 40-kertaistuneet 1950–1960-luvuilta.

Talvehtivat vesilinnut keskittyvät lounaisille merialueille

Talvehtivat vesilinnut keskittyvät jäätilanteesta riippuen Ahvenanmaalle, Saaristomerelle, Läntiselle Suomenlahdelle ja Selkämeren eteläosiin, ja laajemmin eteläisemmän Itämeren alueelle. Ahvenanmaa on tärkein talvehtimisalue kaikille muille vesilintulajeille paitsi sinisorsalle, allille ja isokoskelolle. Sinisorsia talvehtii paljon kaupunkien sulapaikoissa. Talvehtivat allit keskittyvät Suomenlahdelle ja isokoskelot Turun saaristoon.


Jäätalvet olivat ankaria 1900-luvulla, jolloin laulu- ja kyhmyjoutsenien piti lähteä viimeisten sulien jäätyessä muuttomatkalle kohti Tanskan salmia. Kuva Riku Lumiaro.

Pohjoisen Itämeren merkitys talvehtiville vesilinnuille on kasvanut. Sen myös otaksutaan edelleen kasvavan ilmastonmuutoksen johdosta. Tämän takia Suomen rannikolla talvehtivien vesilintujen määrät ovat huomattavasti kasvaneet. Etenkin alkutalven lämpötilat ovat nousseet voimakkaasti, minkä vuoksi yhä laajempi osa Suomen merialueesta pysyy säännöllisesti jäättömänä. Vesilintujen hyödynnettävissä oleva vesipinta-ala on kasvanut huomattavasti muutamassa vuosikymmenessä. Talvehtivien vesilintujen runsastuminen rannikkoalueilla onkin yksi näkyvimmistä ilmastonmuutoksen aiheuttamista lajistomuutoksista Suomessa.

Itämeren yhteinen tila-arvio

Itämeren tilaa seurataan neljän lintuihin liittyvän indikaattorin avulla: pesivien merilintujen, talvehtivien merilintujen, kalastuksen sivusaaliiksi jäävien lintujen ja merikotkan tilan avulla. Talvehtivien vesilintujen seuranta on kansainvälisesti koordinoitua, koska talvehtivat linnut liikkuvat Itämerellä laajasti ruoan ja sulapaikkojen mukaan.


Rajavartiolaistoksen rannikkovartiovene talvilintulaskennoissa. Kuva Markku Mikkola-Roos.

Talvehtivien vesilintujen tilasta Itämerellä vuosina 2011–2016 on julkaistu tuore HELCOMin (Helsinki Commission, Itämeren merellisen ympäristön suojelukomissio) raportti, jota suomalaiset tutkijat olivat mukana tekemässä. Suomen aineistoina talvisissa laskennoissa on käytetty Luonnontieteellisen keskusmuseon (Luomus) ja BirdLife Suomen koordinoimia talvilintulaskentoja sekä Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) koordinoimia Lounais-Suomen merireittilaskentoja.

Lisätietoja:

Vanhempi tutkija Markku Mikkola-Roos, Suomen ympäristökeskus, p. 0400 148 685, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Tutkija Pekka Rusanen, Suomen ympäristökeskus, p. 0400 148 691, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Biodiversiteetti- ja viestintäasiantuntija Riku Lumiaro, Suomen ympäristökeskus, p. 040 5098 654, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Taulukko

Mereisen talvehtivan linnuston muutokset Suomen merialueella ja uhanalaisuusarvio Itämerellä. Flyway tarkoittaa muuttavan kannan osuutta, joka talvehtii alueella PDF

Linkit

HELCOM 2018. Abundance of waterbirds in the wintering season. HELCOM core indicator report
Samuli Korpinen, Maria Laamanen, Janne Suomela, Pekka Paavilainen, Titta Lahtinen ja Jan Ekebom (toim.): Suomen meriympäristön tila 2018


Talven ankaruuteen kuollut kyhmyjoutsen Saaristomerellä. Talvet ovat leudontuneet 2000-luvulla niin paljon, että muuttomatkalle eteläiselle Itämerelle ei välttämättä lähdetä. Talvi 2006 oli kuitenkin kylmä, jolloin Suomenlahti, Saaristomeri ja Ahvenanmeri jäätyivät kokonaan. Kuva Riku Lumiaro.

Aapeli-myrsky käynnisti kylmän tammikuun

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Tammikuun alkupuolisko oli leuto, loppupuoli oli puolestaan varsin kylmä. Kuukauden keskilämpötila oli 1–3 astetta tavanomaista kylmempi. Kuun päättyessä etelässä oli harvinaisen paljon lunta, Lapissa lunta taas oli tavallista vähemmän.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan tammikuun keskilämpötila oli suuressa osassa maata 1–3 astetta tavanomaista kylmempi. Näin kylmä tammikuu ei kuitenkaan ole harvinainen, vaan toistuu keskimäärin kerran kolmessa tai neljässä vuodessa. Viimeksi kylmempää oli vuonna 2016. Kylmintä tavanomaiseen nähden oli Etelä-Lapissa ja leudointa puolestaan Ahvenanmaalla, jossa kuukausi oli keskilämpötilaltaan tavanomainen.

Tammikuun ylin lämpötila oli Kökarin Bogskärissä kuukauden ensimmäisenä päivänä mitattu 6,2 astetta. Kylmin lämpötila oli Sodankylän Tähtelässä kuun 27. päivänä mitattu -38,7 astetta.

Tammikuu oli tavanomaista sateisempi etelässä, kun taas pohjoisessa oli kuivempaa. Kuukauden suurin sademäärä oli Siuntion Sjundbyn 86,7 millimetriä.

Lunta oli kuukauden lopulla suuressa osassa maata noin puoli metriä, länsirannikolla vähemmän. Määrät olivat ajankohtaan nähden etelässä paikoin harvinaisen suuria eli vastaava toistuu noin kerran 10 vuodessa. Pohjoisessa sen sijaan lunta oli tavanomaista vähemmän.

Kuukauden merkittävin säätapahtuma osui heti vuoden alkuun. Aapeli-myrskyssä 2. tammikuuta rikottiin kovin Suomen merialueilla mitattu keskituulen nopeus. Uusi ennätys on 32,5 metriä sekunnissa. Lisäksi aallokko oli merellä rajua ja maa-alueillakin mitattiin myrskypuuskia. Sisämaassa satoi 20 senttimetriä lunta, ja tykkylumi aiheutti vahinkoja.

Lisätietoja:

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm)

Tammikuun säätilastot
Sääennätyksiä
Tiedote: Aapeli-myrskyssä mitattiin merellä ennätyksellistä tuulta

Vuosi 2018 oli lämmin ja kuiva

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Vuosi 2018 muistetaan etenkin erittäin lämpimästä ja kuivasta kesästä.

– Vuosi 2018 sijoittui Suomen 10 lämpimimmän vuoden joukkoon.
– Kasvukauden lämpösumma oli ennätyksellisen suuri.
– Kuivan kesän myötä vuotuinen sademäärä jäi useilla havaintoasemilla ennätyksellisen alhaiseksi.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan vuosi 2018 oli 1-2 astetta tavanomaista lämpimämpi. Näin lämmin vuosi toistuu yli 100 vuoden tilastojen perusteella keskimäärin kerran 10-15 vuodessa. Tosin ilmastonmuutoksen myötä yhtä lämpimiä tai lämpimämpiä vuosia on ollut viime vuosina tiuhaan: 2011, 2013, 2014 ja 2015.

”Suomen keskilämpötilaa on arvioitu 1800-luvun puolivälistä saakka eli yli 150 vuotta. Kymmenestä lämpimimmästä vuodesta puolet ovat kuluvalta vuosikymmeneltä”, kertoo meteorologi Pauli Jokinen.

Kesällä pitkään jatkunut lämpö johti ennätyksellisen suureen kasvukauden lämpösummaan. Lämpösummaa kertyy päiviltä, jolloin pysyvä lumi on sulanut ja vuorokauden keskilämpötila on +5 asteen yläpuolella. Turun Artukaisten lämpösummaksi kertyi 1974 °Cvrk. Edellinen ennätys 1852 °Cvrk oli Helsingin Kumpulasta vuodelta 2011.

Vuoden ylin lämpötila oli Vaasan Klemettilässä 18. heinäkuuta mitattu 33,7 astetta. Vuoden alin lämpötila oli puolestaan Utsjoen Kevojärvellä 4. helmikuuta mitattu -37,1 astetta.

Vuotuinen sademäärä oli etenkin maan länsiosasta Meri-Lappiin ulottuvalla alueella poikkeuksellisen pieni eli toistuu harvemmin kuin kerran 30 vuodessa. Useilla havaintoasemilla sademäärä jäi kuivan kesän vuoksi jopa ennätyksellisen alhaiseksi. Esimerkiksi Merikarvian Tuorilassa satoi vain 425,5 mm, kun tyypillisesti sademäärä on 683 millimetriä. Merikarvialla vuosi 2018 oli 50 vuoden mittaushistorian kuivin. Monilla kuivimmilla alueilla sademäärä jäi noin 400 millimetriin, mikä on vain kaksi kolmasosaa tavanomaisesta. Lähimpänä tyypillisiä sademääriä oltiin Pohjois-Lapissa sekä maan itäosassa.

Joulukuu oli tavanomaista lauhempi ja kuivempi

Keskilämpötila oli joulukuussa 1-4 astetta tavanomaista korkeampi. Suurimmat lämpötilapoikkeamat olivat pohjoisessa, pienimmät etelässä. Näin leuto joulukuu toistuu keskimäärin muutamien vuosien välein.

Joulukuun alin lämpötila oli Sodankylän Tähtelässä 23. päivänä mitattu -30,2 astetta. Ylin lämpötila oli 4. joulukuuta Kökarissa ja Utössä mitattu 7,2 astetta.

Joulukuun sademäärä jäi suuressa osassa maata tavanomaista pienemmäksi, maan keskivaiheilla paikoin noin puoleen pitkän ajan keskiarvosta. Keski-Lapissa sen sijaan satoi selvästi tavanomaista enemmän. Eniten satoi Kemiönsaaren Kemiössä 80,6 mm ja vähiten Kilpisjärvellä 12,3 mm. Maan keskiosan vähäinen sademäärä ja Keski-Lapin sateisuus joulukuussa toistuu tyypillisesti 5-10 vuoden välein.

Lunta oli kuukauden päättyessä maan itä- ja pohjoisosassa 20-30 cm, maan länsiosassa sen sijaan pääosin 0-10 cm. Lunta oli ajankohtaan nähden koko maassa tavanomaista vähemmän, osassa Lappia edelleen harvinaisen vähän.

Lisätietoja:

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm)

Joulukuun säätilastot
Vuositilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/vuositilastot

Marraskuu oli lauha ja kuiva

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Leuto marraskuu päätti leudon syksyn. Marraskuun puolivälissä oli poikkeuksellisen vähän lunta.


Kuva: Eija Vallinheimo.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan marraskuu oli koko maassa tavanomaista leudompi, Lapissa jopa poikkeuksellisen leuto eli vastaava toistuu keskimäärin harvemmin kuin kerran 30 vuodessa. Lämpötilapoikkeama pitkän ajan keskiarvosta oli etelän noin kahdesta asteesta Pohjois-Lapin yli kuuteen asteeseen.

Kuukauden ylin lämpötila oli Kemiönsaaren Kemiössä 1. päivänä mitattu 11,0 astetta. Alin lämpötila oli puolestaan Sallan Naruskassa 27. päivänä mitattu -22,0 astetta.

Sadetta kertyi marraskuussa alle puolet tavanomaisesta määrästä lähes koko maassa. Vähiten suhteessa tavanomaiseen satoi maan etelä- ja keskiosassa, jossa näin kuiva marraskuu toistuu 10–30 vuoden välein. Eniten marraskuussa satoi Puolangan Paljakalla, 49,1 millimetriä, ja vähiten Lappeenrannan Lepolassa, 7,3 millimetriä.

Lauha ja kuiva marraskuu johti myös poikkeuksellisen vähäiseen lumipeitteeseen marraskuun puolivälin aikoihin, jolloin lähes koko Lappikin oli lumeton. Kuukauden vaihtuessa lunta oli maan itä- ja pohjoisosassa pääosin 1–10 senttimetriä. Lännessä maa oli suurelta osin lumeton.

Syksy oli tavanomaista lämpimämpi

Syksy eli syys-marraskuu oli suuressa osassa maata 1–3 astetta tavanomaista lämpimämpi. Näin lämmin syksy esiintyy Suomessa keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa, tosin edellinen vastaavanlainen syksy oli vuonna 2015.

Syksy oli maan länsiosassa sekä Länsi-Lapissa tavanomaista kuivempi. Muualla sadetta kertyi melko tavanomainen määrä.

Lisätietoja:

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm)

Marraskuun säätilastot

Väitös: läm­pi­mät ja kos­teat il­ma­mas­sat li­sää­vät jää­ti­köi­den su­la­mis­ta

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Sulamisen vuosittainen vaihtelu riippuu napa-alueiden jäätiköillä vallitsevista sääoloista. Erityisesti ilmakehän sisältämä vesimäärä selittää sulamisen eroja eri vuosina, selviää Ilona Välisuon väitöstutkimuksesta.


Kuva: Timo Vihma.

Pohjoinen napa-alue eli Arktis lämpenee yli kaksi kertaa nopeammin kuin maapallo keskimäärin. Lämpeneminen sulattaa arktisia jäämassoja kuten Grönlannin mannerjäätikköä, pienempiä vuoristojäätiköitä sekä pohjoista merijää- ja lumipeitettä.

Grönlannin mannerjäätikön pinnalla tapahtuu sulamista joka kesä, mutta sulamisen laajuus ja voimakkuus vaihtelevat vuodesta toiseen.

Sulaminen on ollut poikkeuksellisen voimakasta useana perättäisenä kesänä vuodesta 2007 lähtien. Veden määrä ilmakehässä selittää suurelta osin pinnan sulamisen eroja eri vuosina, selviää Ilmatieteen laitoksen tutkija Ilona Välisuon väitöstutkimuksesta.

”Ilmakehän suuren mittakaavan virtaukset vaikuttavat sulamisen vuosittaiseen vaihteluun, sillä ne voivat tuoda Grönlannin alueelle ilmaa, joka on sekä kosteaa että lämmintä”, Välisuo sanoo.

Mit­tausai­neis­to­jen ja in­fra­struk­tuu­rin puu­te sekä sää­olot han­ka­loit­ta­vat tut­ki­mus­ta

Eteläisellä napa-alueella, Antarktiksen niemimaalla, pilvinen ja lämmin ilmamassa selittivät myös jäähyllyjen pinnan sulamista ainakin yksittäisinä kesinä. Jäähyllyt ovat mereen valuneita jäätikön osia, jotka kelluvat meressä, mutta ovat edelleen yhteydessä maan päällä olevaan jäätikön osaan.

”Jäähyllyn pinnan sulaminen voi aiheuttaa jäähyllyn lohkeamisen, sillä sulavesi tunkeutuu jäähyllyn läpi ja heikentää samalla jään rakennetta. Jäähyllyjen sulaminen ja lohkeaminen jäävuoriksi nopeuttaa jäätiköiden virtausta, mikä lisää mereen päätyvän jään määrää ja kiihdyttää merenpinnan nousua”, Välisuo kertoo.

Napa-alueiden tutkimuksessa haasteena ovat mittausaineistojen ja infrastruktuurin puute sekä vaikeat sääolot. Satelliittihavaintoja ja erilaisia mallinnusmenetelmiä voidaan hyödyntää niillä alueilla, joilta ei ole suoria mittaushavaintoja. Välisuo kehitti väitöstutkimuksessaan menetelmän selvittämään jäätikön pinnan sulamista ja uuden jään muodostumista alueilla, joilta suoria mittaushavaintoja sulamisesta ja sadannasta ei ole.

”Kun tiedämme, mitkä sääolot ovat aiheuttaneet erityisen voimakasta sulamista nykyisessä ilmastossa, on tulevaa sulamista mahdollista arvioida tarkemmin”, Välisuo toteaa.

Väitöstyö tarkastetaan Helsingin yliopistossa 23.11.

FM Ilona Välisuo väittelee 23.11.2018 kello 12 Helsingin yliopiston matemaattis-luonnontieteellisessä tiedekunnassa aiheesta ”Thermodynamics and dynamics of polar ice sheets, glaciers and ice shelves under changing climate”. Väitöstilaisuus järjestetään osoitteessa Chemicum, auditorio A110, A.I. Virtasen aukio 1, Helsinki. Vastaväittäjänä on professori Jens Hesselbjerg Christensen, Niels Bohr Institute, Kööpenhaminan yliopisto ja kustoksena on professori Heikki Järvinen.

Lisätietoja:

tutkija Ilona Välisuo, Ilmatieteen laitos, p. 050 409 1719, ilona.valisuo@fmi.fi

Väitöskirja on saatavilla verkossa Helda-palvelussa.

Väitös: ilmastonmuutoksen terveysriskeihin on varauduttava myös Suomessa

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Kuumuus lisää riskiä kuolla enemmän kuin kylmyys, auringonvalo ja ilmanpaine puolestaan vaikuttavat itsetuhoisuuteen. Nämä tiedot käyvät ilmi tutkija Reija Ruuhelan väitöstutkimuksesta, jonka tulokset voivat auttaa esimerkiksi terveydenhuoltoa varautumaan sään aiheuttamiin riskeihin.


Kuva: Hannu Manninen.

Ihmiset sopeutuvat ilmastonsa tyypillisiin olosuhteisiin, mutta äärevät säätilanteet, kuten helleaallot, voivat aiheuttaa merkittäviä terveysriskejä. Ilmatieteen laitoksen tutkija Reija Ruuhelan biometeorologian alan väitöstyössä selvitettiin sään ja ilmaston vaikutuksia kuolleisuuteen ja itsetuhoisuuteen Suomen nykyilmastossa. Väitöstyössä mallitettiin kuolleisuuden riippuvuutta lämpöolosuhteista ja arvioitiin siinä tapahtuneita muutoksia viime vuosikymmeninä.

”Kuumuuden aiheuttama kuolleisuusriski on suurempi kuin kylmyyden, kun riskiä verrataan vuodenajan odotusarvoihin”, kertoo Reija Ruuhela. ”Kuolleisuusriski äärilämpötiloissa on kuitenkin pienentynyt vuosikymmenien aikana, myös yli 75-vuotiaiden keskuudessa, eli väestön herkkyys äärilämpötiloille on pienentynyt.”

Kuolleisuuden lämpötilariippuvuudessa ei ole suuria eroja sairaanhoitopiirien välillä. Sairaanhoitopiirien sairastavuusindeksit ja väestömäärät selittävät jossain määrin riippuvuudessa näkyviä pieniä eroja. Sairastavuusindeksi kuvaa merkittävimpien sairauksien yleisyyttä tietyllä alueella suhteessa koko maan tasoon.

Sää vaikuttaa eri tavalla miehiin ja naisiin

Väitöstyössä tutkittiin myös, miten sää ja ilmasto vaikuttavat itsemurhiin Suomessa sekä itsemurhayrityksiin Helsingissä.

”Auringonvalon vähäisyys marras-maaliskuun välisenä aikana lisää itsemurhien riskiä. Tutkimuksen mukaan miehet ovat herkempiä auringonsäteilyn vaihtelulle kuin naiset”, kuvaa Reija Ruuhela valon merkitystä Suomen ilmastossa.

Tutkimus Helsingissä tehtyjen itsemurhayritysten sääriippuvuudesta toi esiin toisen sukupuolten välisen eron: miesten itsemurhayritysten riski kasvaa, kun ilmanpaine laskee ja naisten, kun ilmanpaine kohoaa.

Ilmastonmuutoksen seurauksena talvista Suomessa tulee nykyistä synkempiä, kun auringonvaloa saadaan entistä vähemmän lisääntyvän pilvisyyden ja sateisuuden sekä vähenevän lumipeitteen vuoksi. Kesäisin kuumuuteen liittyvät terveysriskit lisääntyvät, kun hellejaksot yleistyvät ja pidentyvät. Väitöskirjan tulokset luovat pohjaa ilmastonmuutoksen terveysvaikutusten arvioimiseen ja äärevien säätilanteiden terveysriskeihin varautumiseen terveydenhuollossa.

Väitöstyö tarkastetaan 21.11. Helsingissä

Reija Ruuhelan väitöstyö ”Impacts of weather and climate on mortality and self-harm in Finland” (Sään ja ilmaston vaikutukset kuolleisuuteen ja itsetuhoisuuteen Suomessa) tarkastetaan Helsingin yliopistossa keskiviikkona 21.11.2018 klo 12 Kumpulan kampuksella (Chemicum-rakennuksen luentosali 2, A. I. Virtasen aukio 1, Helsinki). Vastaväittäjänä toimii Dr. Marco Morabito (Institute of Biometeoroly, Italia), ja kustoksena toimii professori Heikki Järvinen Helsingin yliopiston Ilmakehätieteiden keskuksesta.

Väitöstyön yhteenveto-osaa on rahoittanut Vilho, Yrjö ja Kalle Väisälän säätiö. Väitöstyön osajulkaisujen tutkimusta on tehty projekteissa, kuten Suomen Akatemian rahoittamassa PLUMES-hankkeessa.

Reija Ruuhela on syntynyt Alavudella vuonna 1961 ja valmistunut ylioppilaaksi Alavuden lukiosta vuonna 1980.

Lisätietoja:

tutkija Reija Ruuhela, Ilmatieteen laitos, p. 0500 424 533, reija.ruuhela@fmi.fi

Väitöskirja on saatavilla verkossa: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/258658

%d bloggers like this: