Jäämassabalanssipoijuja asennettu ensimmäistä kertaa Itämerelle

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ilmatieteen laitos testaa Itämerellä ensimmäistä kertaa jäämassabalanssipoijuja. Jääpoijut tuottavat mittaustietoa mm. ilman, jään ja meren lämpötilasta sekä lumen ja jään paksuudesta sekä jäiden liikkeestä. Tietojen avulla saadaan tarkempaa tietoa erilaisten mallien käyttöön.

SIMB-jäämassapoiju kiintojäällä Hailuodon eteläpuolella. Paikalla lumensyvyys oli 22 cm ja jään paksuus 42 cm. Kuva: Pekka Kosloff.

SIMB-jääpoijuja (SAMS Ice mass balance) käytetään pääasiassa havainnoimaan ilman, jään, lumen ja veden pystysuoraa lämpötilaprofiilia. Poijut on varustettu viisi metriä pitkällä termistoriketjulla, jossa on mittausantureita kahden senttimetrin välein. SIMB myös tallettaa GPS:llä mittauspaikan. Näin poijua voidaan käyttää myös jäiden liikkeen seurannassa. Keräämänsä tiedon poiju lähettää automaattisesti 1-2 kertaa päivässä Iridium-tietoliikennesatelliitin kautta.

Mittaukset ja datan keruu tehdään neljä kertaa päivässä. Tiedot tulevat myös ajantasaisesti nettiin, joten saatavilla on myös ajantasaista tietoa esimerkiksi jäiden liikkeistä Itämerellä liikennöivien laivojen käyttöön. Mitattua aineistoa voidaan käyttää myös lumen ja jään paksuuden havainnointiin. Täten laitteella voidaan täydentää jää- ja lumimittausverkostoa.

Tuoreita aineistoja käsitellään parhaillaan Ilmatieteen laitoksessa. Tarkoituksena on pitää poijut paikallaan koko talven. Jäähavaitsijat huolehtivat poijuista ja mittaavat lähistöllä jää- ja lumenpaksuuksien vertailuarvoja. Näin voidaan arvioida poijujen mittauksien oikeellisuutta.

– Tämänhetkiset tulokset ovat rohkaisevia ja meillä on suunnitelmissa hyödyntää laitetta yhdessä numeerisen jäämallin kanssa. Tavoitteena on tuottaa ajantasaista tietoa lumesta ja jäästä Itämerellä sekä tuottaa pitkän aikavälin merijääennusteita, Ilmatieteen laitoksen tutkija Bin Cheng kertoo.

Poijua testattiin Sodankylän Orajärvellä

Ensimmäinen poiju otettiin käyttöön Sodankylän Orajärvellä talvella 2009/2010. Tänä talvena ensimmäiset poijut on otettu käyttöön Itämerellä. Ensimmäinen Itämerelle tullut poiju asennettiin kiintojääalueelle Hailuotoon ja toinen Kokkolan merivartioasemalle. Jääpoijujen on tarkoitus jatkaa toimintaansa jäiden seassa niin kauan kuin mahdollista, jotta tietoja voidaan käyttää mallinnustutkimuksessa. Jääpoijujen käyttöikä on riippuvainen sääolosuhteista ja akun kestosta. Yleensä elinkaari on noin kuuden kuukauden mittainen.

Viime kesänä kaksi Ilmatieteen laitoksen poijua matkasi saksalaisen tutkimusaluksen Polarsternin mukana pohjoisella Jäämerellä, jonne ne jätettiin mittaamaan jään paksuutta, lämpötilaan ja liikettä sekä veden lämpötilaa. Poijuista toinen toimii vielä moitteetta, lähettäen päivittäin mittaustuloksia. Toinen poijuista lähettää vain paikkatietoa, mutta ei lämpötilahavaintoja. Jääpoijujen käyttöä polaarialueilla ja jäämerellä on tarkoitus jatkaa tulevaisuudessa.

Laitteet on kehittänyt Scottish Marine Institute. Jääpoijut ovat suurelta osin vielä prototyyppejä, mutta monet merijäätutkijat ovat alkaneet käyttää niitä kuitenkin aktiivisesti tutkimuksessa niiden tuottamien tietojen takia.

Lisätietoja:

Bing Cheng, puh. 029 539 6427, bing.cheng@fmi.fi (only in English)
Ari Seinä, puh. 029 539 6440, ari.seina@fmi.fi

Ilmastonmuutoksesta johtuvat lämpöennätykset yleistyneet

Viime vuosikymmenen aikana esiintyi ennätysmäärä helleaaltoja monilla maapallon alueilla. Se oli myös maailmanlaajuisesti lämpimin vuosikymmen sen jälkeen, kun luotettavat mittaukset aloitettiin 1800-luvulla. Ympäri maailman esiintyy nykyään paikallisia ennätyskorkeita kuukausien keskilämpötiloja keskimäärin viisi kertaa niin paljon kuin olisi odotettavissa vakaassa ilmastossa, jossa pitkäaikaista lämpenemistä ei tapahdu. Kuukausittaisten lämpöennätysten määrän ennustetaan lisääntyvän 2040-luvulle mennessä maailmanlaajuisesti yli 12 kertaa niin yleisiksi kuin ilmastossa ilman pitkäaikaista lämpenemistä. Helleaallot ovat myös entistä kuumempia. Nykyään keskimäärin 80 prosentin ja 2040-luvulla 90 prosentin todennäköisyydellä uusi kuukauden lämpöennätys johtuu ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta. Voimakkaina El Niño -vuosina on havaittavissa vielä lisäennätyksiä ilmastonmuutoksen aiheuttaman pitkän aikavälin nousun lisäksi.

© bertys30 – Fotolia.com

Viimeisin vuosikymmen oli mittaushistorian lämpimin ja sen aikana sään ääri-ilmiöiden ennätyksellisen suuri määrä aiheutti vakavia vahinkoja ekosysteemeille ja yhteiskunnalle. Esiin onkin noussut kysymys siitä, missä määrin ääri-ilmiöt johtuvat ilmaston lämpenemisestä. Yhden sään ääri-ilmiötyypin, helleaaltojen, kohdalla ilmiön esiintymisen ja ilmaston lämpenemisen välillä on yksinkertainen suhde: korkeampi globaali keskilämpötila johtaa väistämättä helleaaltojen määrän ja voimakkuuden lisääntymiseen.

Havaittujen ennätysten lukumäärissä on kuitenkin suuria alueellisia eroja. Kesäajan pitkittyneisiin helleaaltoihin liittyvien ennätysten määrä on kasvanut yli kymmenkertaiseksi joillakin manneralueilla esimerkiksi Euroopassa, Afrikassa, Etelä-Aasiassa ja Amazoniassa. Havaitut ennätykset kasaantuvat sekä alueellisesti että ajallisesti. Viimeaikaisia esimerkkejä tällaisista ennätyksellisistä helleaalloista ovat Eurooppa vuonna 2003, Kreikka 2007, Australia 2009, Venäjä 2010, Texas 2011, Manner-Yhdysvallat 2012 ja tuoreimpana Australia 2013.

Kaikilla näillä helleaalloilla oli vakavia vaikutuksia yhteiskuntaan. Ne aiheuttivat monia lämpökuolemia, laajoja metsäpaloja tai satotappioita. Kuolleisuus ja sairastuvuus ovat vahvasti sidoksissa helleaallon kestoon. Kuolemantapausten määrä lisääntyy jokaista kuumaa päivää kohden. Lisäksi äärimmäiset sääilmiöt tyypillisesti aiheuttavat suuria vaikutuksia siksi, etteivät yhteiskunta ja ekosysteemit ole sopeutuneet niihin. Näiden syiden takia on tärkeää tutkia, kuinka kuukausittaisten lämpöennätysten määrä on muuttumassa maailmanlaajuisesti ja missä määrin tämä voidaan selittää ilmaston lämpenemisellä.

Uudessa tutkimuksessa (Coumou, D., Robinson, A., Rahmstorf, S. 2013: Global increase in record-breaking monthly-mean temperatures) selvitetään sitä kysymystä, kuinka suuri osa nykyään havaituista ennätyksellisistä helleaalloista liittyy ilmastonmuutokseen ja kuinka paljon helleaaltoja olisi tapahtunut vakaassa ilmastossa ilman pitkän aikavälin lämpenemistä. Tutkimus keskittyy pitkiin, useita viikkoja kestäviin helleaaltoihin ja kuukausittaisiin lämpöennätyksiin.

Lämpeneminen voimakkainta 1970-luvun jälkeen

Tutkimuksessa käytettiin 131 vuoden (1880-2010, NASA-GISS) havaintosarjaa, jossa on yhdistetty maa-alueiden ja valtamerten pinnan lämpötila-aineistot. Se kertoo kuukausittaisten keskimääräisten pintalämpötilojen poikkeamat verrattuna tavanomaisiin lämpötiloihin maailmanlaajuisessa hilaruudukossa, jossa ruudun koko on 2 × 2 astetta. Ilman napaseutuja (leveyspiireiltä 70 astetta navoille päin olevat alueet, joilla tietojen kattavuus on huono) saadaan noin 12 500 hilaruutua, joista kustakin on 12 aikasarjaa (yksi kullekin kalenterikuukaudelle) eli yhteensä noin 150 000 erillistä aikasarjaa.

Maailmanlaajuiset kunkin kuukauden lämpötilojen keskiarvot osoittavat lämpenemisen tapahtuneen kahdella eri ajanjaksolla: noin 1910-luvulta 1940-luvulle ja suurin osa lämpenemisestä 1970-luvulta nykypäivään. Lämpenemistrendi vaihtelee huomattavasti 131 vuoden aikana.

Kun kaikkien kuukausien ennätykset yhdistetään, useimmilla mantereilla lämpöennätysten määrä on yli kaksinkertaistunut 40 viime vuoden (1971-2010) aikana. Afrikassa, Amazoniassa, Etelä-Aasiassa ja Itä-Euroopassa ennätysten määrä on yli nelinkertaistunut. Pohjois-Amerikassa, Pohjois-Euraasiassa ja Australiassa kehitys on ollut maltillisempaa.

Euroopassa sekä läntisessä Pohjois-Amerikassa lämpöennätyksiä on syntynyt paljon enemmän kesäaikaan kuin talvella. Sen sijaan Keski-Euraasian alueella havaittiin vastoin odotuksia paljon talviajan lämpöennätyksiä. Muuten havaittu ja tietokonemallilla ennustettu lämpöennätysten kehittyminen maa-alueilla pitivät melko hyvin yhtä. Havaitut ennätykset kuitenkin keskittyivät ennustettua enemmän samoille alueille. Tämä on hyvin ymmärrettävää siksi, ettei malli ota huomioon paikallisia palautemekanismeja vaan perustuu taustalla tapahtuvaan pitkäaikaiseen lämpenemistrendiin.

Jos havaintoaineistossa on suurta vaihtelevuutta verrattuna trendiin, ilmastonmuutoksen vaikutus ennätysten lisääntymiseen on suhteellisen vähäinen. Siksi nykyinen lämpenemisnopeus on toistaiseksi lisännyt yksittäisten sääasemien päiväkohtaisia lämpöennätyksiä vain kohtalaisesti. Sitä vastoin hyvin vähän vaihtelevassa havaintoaineistossa, jollainen maapallon keskilämpötila on, melkein kaikki viimeaikaiset ennätykset johtuvat pitkäaikaisesta ilmaston lämpenemistä, koska vaihtelu on pientä verrattuna trendiin. Odotettavissa siis on huomattava kasvu kuukausittaisissa lämpöennätyksissä.

Lämpöennätyksistä 80 prosenttia ilmastonmuutoksen aiheuttamia

Jos ilmasto ei muuttuisi, vuosikymmenen aikana pitäisi havaita todennäköisyyslaskennan mukaan laskettuna keskimäärin yksi mittaushistorian kuumin kuukausi. Havaittu kuukausittaisten lämpöennätysten määrä viime vuosikymmenellä on kuitenkin noin viisi.

Viimeisimmän vuosikymmenen aikana erityisen paljon koko 131-vuotisen havaintohistorian lämpöennätyksiä on tehty tropiikissa, esimerkiksi Itä-Afrikassa, Intiassa ja Amazoniassa. Näillä alueilla on havaittu 12 kertaa niin paljon ennätyksiä kuin pitäisi laskennallisesti olla odotettavissa. Tämä tarkoittaa sitä, että vuoden aikana on keskimäärin yksi ennätyslämmin kuukausi. Myös Länsi-Euroopan kesäaikaan on havaittavissa vastaavanlainen ennätysten suuri lisääntyminen.

Todennäköisyys, että viimeisimmän vuosikymmenen ennätykset näillä alueilla johtuvat ilmastonmuutoksesta, on yli 90 prosenttia. Maailmanlaajuisesti vastaava todennäköisyys on noin 80 prosenttia ja useilla manneralueilla jopa enemmän. Tämä koskee sitä todennäköisyyttä, että ennätys on rikottu riippumatta siitä, kuinka paljon se on ylittynyt. Merkittäviä poikkeuksia ovat Yhdysvaltojen itäosat, Australia, Kaakkois-Aasia ja Argentiina, joissa todennäköisyydet vaihtelevat paikasta toiseen 10 ja 50 prosentin välillä.

Tutkimuksessa selvitettiin myös sitä, miten ennätysten määrä suhteessa odotettuun ennätysmäärään on vaihdellut ajan myötä. Näin tarkastellen paljastuu selvä ennätysten määrän kasvu viimeisimmän 50 vuoden aikana. Eniten ennätyksiä havaittiin vuosina 1998, 1983 ja 2010.

Havaitut ennätykset ja ennustemallit yhteneväisiä muutamin poikkeuksin

Kun todellinen havaittu lämpötilakehitys (GISS, globaali keskiarvo) syötettiin ennustemalliin, myös malli näytti lämpöennätysten määrän kasvavan jyrkästi 1970-luvun jälkeen johtuen maapallon nopeasta lämpenemisestä. Malli näytti kuukausittaisten lämpöennätysten määrän nousevan lopulta noin viiteen vuosikymmenessä, mikä pitää yhtä viimeisimmän vuosikymmenen havaintojen kanssa.

Havaittu lämpöennätysten määrä sopii hyvin yhteen mallin ennustamien tulosten kanssa lukuun ottamatta kolmea selvää poikkeusta: 1940-luku, 1980-luvun alkupuoli ja vuosi 1998. Kaksi viimeksi mainittua käy yhteen erityisen voimakkaiden El Niño –ajankohtien kanssa (1982/1983 ja 1998). Näinä ajankohtina lämpöennätyksiin onkin vaikuttanut ilmaston pitkäaikaisen lämpenemisen ja satunnaisen vaihtelun lisäksi El Niño.

Lämpöennätysten määrä on keskimäärin kasvanut viisinkertaiseksi verrattuna siihen, mikä olisi odotettavissa ilman ilmaston pitkäaikaista lämpenemistä. Ennätysmäärien kasvu on ollut erityisen jyrkkä viimeisimpien 40 vuoden aikana, jolloin maailmanlaajuiset kuukausittaiset keskilämpötilat ovat nousseet lähes lineaarisesti.

NAO, El Niño ja lumipeite vaikuttavat ilmastonmuutoksen lisäksi

Positiivisen NAO-indeksin vuosina esiintyy epänormaalin kylmiä meriveden pintalämpötiloja subtropiikissa ja Pohjois-Atlantin subpolaarisilla alueilla, kun taas keskileveyksillä on suhteellisen lämmintä. NAO-indeksi muuttui 1990-luvun suhteellisen pysyvästä positiivisesta vaiheesta negatiiviseksi 2000-luvulla. Tämä sykli aiheutti subtrooppisilla ja subpolaarisilla alueilla ylimääräistä lämpenemistä siirryttäessä 1990-luvulta 2000-luvulle ja vähensi lämpenemistä keskileveysasteilla.

El Niñon huippuvuosi 1998 johti ennätyksellisiin meren pintalämpötiloihin trooppisella itäisen Tyynenmeren alueella Perun rannikolla. Koska vuoden 1998 lämpötilat tällä alueella olivat niin äärimmäisiä, niitä ei ole ylitetty sen jälkeen. Tämä selittää sen, miksi havaittu ennätysten määrä tällä alueella oli viime vuosikymmenellä pienempi kuin mallin perusteella odotettavissa oleva määrä.

Monet talvella havaitut Euraasian ennätykset, jotka eivät ole ennustemallin mukaisia, voivat liittyä lumipeitteen vaihteluun. Nämä kolme esimerkkiä (NAO, El Niño, lumipeite) osoittavat mekanismien monimutkaisuutta joillakin alueilla sekä selittävät eroja havaintojen ja ennustemallin välillä.

Voiko yksittäisiä helleaaltoja yhdistää ilmastonmuutokseen?

Yksittäiset helleaallot liittyvät usein epälineaarisiin fysikaalisiin mekanismeihin, jotka eivät välttämättä ole yhteydessä pitkän aikavälin lämpötilatrendiin. Tällaisia prosesseja ovat El Niño, sulkukorkeapaineet ja maaperän kosteuteen liittyvät takaisinkytkennät. Yksittäisten helleaaltojen yhdistäminen ilmastonmuutokseen edellyttää siis perusteellista ymmärrystä taustalla vaikuttavista fysikaalisista tekijöistä, eikä se voi perustua pelkästään tilastollisiin tutkimuksiin.

Nämä epälineaariset prosessit kuitenkin esiintyvät yhdessä taustalla vaikuttavan hitaan mutta vakaan lämpenemisen kanssa. Siten luonnolliset mekanismit kuten El Niño voivat aiheuttaa helleaaltoja ja muita lämpöön liittyviä äärimmäisiä sääilmiöitä yhdessä taustalla vaikuttavan pitkäaikaisen lämpenemisen kanssa, jolloin syntyy uusia sääennätyksiä. Ilmastonmuutos vaikuttaa lisäämällä ylimääräistä lämpöä ääri-ilmiöihin, jotka muuten olisivat jääneet ennätyskynnysten alapuolelle.

Siksi voimakkaina El Niño -vuosina kuten 1998 esiintyy paljon enemmän ennätyksiä kuin olisi odotettavissa yksinomaan pitkän aikavälin lämpenemisen vaikutuksesta. Tällaiset epälineaariset mekanismit voivat myös aiheuttaa sään ääri-ilmiöiden keskittymistä tietyille alueille. Esimerkiksi sulkukorkeapaineen vallitessa maaperän kosteuteen liittyvät palautemekanismit voivat vahvistaa kyseisen alueen sään lämpenemistä. Näiden mekanismien vaikutus ei niinkään liity paikalliseen lämpenemistrendiin vaan maaperän kosteuspitoisuuteen, jolla puolestaan ei välttämättä ole mitään pitkän aikavälin trendiä, vaan joka riippuu lähinnä edellisten kuukausien sademääristä ja haihtumisesta. Tällaiset mekanismit voivat selittää sen, että todellisuudessa havaitut ennätykset keskittyvät ajallisesti ja alueellisesti enemmän kuin ennustemallissa.

Kesäaikaan syntyvät kuukausien lämpöennätykset voivat aiheuttaa pitkäaikaisia ja laajalti vaikuttavia helleaaltoja. Tutkimuksen tulosten mukaan tällaisten kesäkuukausien lämpöennätysten määrä on lisääntynyt voimakkaasti laajoilla manneralueilla, esimerkiksi osassa Eurooppaa, Afrikassa, Amazoniassa ja Etelä-Aasiassa. Tämä on sopusoinnussa aiempien tilastollisten tutkimusten kanssa, joissa on selvitetty helleaaltojen yleistymistä 1900-luvulla. Viimeaikaisissa yksittäisiin helleaaltoihin (Eurooppa 2003, Venäjä 2010) keskittyvissä tutkimuksissa ja mallinnuksissa on arvioitu, että ilmastonmuutos on lisännyt näiden helleaaltojen todennäköisyyden noin nelinkertaiseksi. Tämän uuden tutkimuksen tulokset ovat yhdenmukaisia näiden havaintojen kanssa. Samoin johtopäätökset vahvistavat viimeaikaisia mallinnuksia, joiden mukaan trooppisella alueella on odotettavissa erityisen paljon ennätyksellisiä kausilämpötiloja tulevalla vuosisadalla.

Kolmen vuosikymmenen kuluttua lämpöennätyksiä 12-kertainen määrä normaaliin verrattuna

Tulevaisuuden ennusteet pohjautuvat tutkimuksessa voimakkuudeltaan keskitasoa olevaan IPCC:n vuoden 2007 ilmastonmuutosskenaarioon RCP4.5, jonka mukaan maapallo lämpenee 0,7 astetta vuodesta 2011 vuoteen 2040.

Tutkimuksessa käytetyn ennustemallin mukaan kuukausittaisten lämpöennätysten määrä vuosikymmenessä nousee vuoteen 2040 mentäessä globaalisti yli kahteentoista, siis noin 12 kertaa niin yleiseksi kuin muuttumattomassa ilmastossa. Paikoitellen nousua tapahtuu enemmänkin. Lisäksi on huomattava, että 2040-luvulla ennätysten on oltava lämpimämpiä kuin 2020- ja 2030-luvun ennätykset, jotka puolestaan ovat jo nykyisiä ennätyksiä lämpimämpiä. Helleaallot siis tulevat olemaan entistäkin voimakkaampia.

Tämän tutkimuksen mukaan ilmastonmuutos on lisännyt kuukausittaisten ennätyslämpötilojen todennäköisyyden maailmanlaajuisesti keskimäärin viisinkertaiseksi. Tutkimuksen tilastollinen analyysi ei ota kantaa ilmastonmuutoksen syihin. Tutkijoiden mukaan on kuitenkin luotettavasti osoitettu, että ilmaston lämpeneminen 1900-luvun toisella puoliskolla johtuu ihmisestä.

Niinpä voidaan päätellä, että noin 80 prosenttia viimeaikaisista kuukausien lämpöennätyksistä olisi jäänyt saavuttamatta ilman ihmisen vaikutusta ilmastoon. Jos voimakkuudeltaan keskitasoa oleva tulevaisuuden lämpenemisskenaario toteutuu, yli 90 prosenttia kuukausien lämpöennätyksistä johtuu ihmisen vaikutuksista vuoteen 2040 mennessä.

Lähteet

Coumou, D., Robinson, A., Rahmstorf, S. (2013): Global increase in record-breaking monthly-mean temperatures. Climatic Change (online) [doi:10.1007/s10584-012-0668-1].

Potsdam Institute for Climate Impact Research (14.1.2013):  Global warming has increased monthly heat records by a factor of five (press release).

Lumipeite vähenee jäätä nopeammin arktisella alueella

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Arktisilta alueilta saadut satelliittikuvat osoittavat, että lumen määrä vähenee pohjoisella pallonpuoliskolla jopa merijäätä nopeammin.

Kuva: Ilmatieteen laitos.

Uudet satelliittikuvien analyysit pohjoiselta pallonpuoliskota paljastavat, että lumipeite on kutistunut viitenä viimeisenä vuonna kesäkuussa uuteen ennätykseen. Uusin ennätys satelliittimittausten aikana lumen peittämässä alassa saavutettiin kesäkuussa 2012. Satelliittihavaintoja lumipeitteen globaalista kattavuudesta on tehty noin 45 vuotta.

Geophysical Research Letters -lehdessä lokakuussa 2012 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että lumen peittämä alue on vähentynyt kesäkuussa tehdyissä mittauksissa -17 % vuosikymmenessä. Lumen määrä on vähentynyt huomattavasti nopeammin kuin mitä ilmastomallit ovat ennustaneet. Samaan tulokseen ovat päätyneet sekä Environment Canadan että Euroopan avaruusjärjestön ESAn GlobSnow-hankkeessa mukana olleet tutkijat.

Vertailukohtana lumen sulamiselle voidaan pitää arktisen merijään minimipeittoa, joka ajoittuu vuosittain syyskuulle. Merijään syyskuussa peittämä ala on vähentynyt 1979 – 2012 tehdyissä mittauksissa -13 % tahtia vuosikymmenessä. Lumen peittämä ala on siis kutistunut merijäätä nopeammin.

Lumella ja jäällä yhtä suuri merkitys ilmastonmuutoksessa

– Vaikka merijään kutistuminen on saanut enemmän huomiota, Nature-lehdessä vuonna 2011 julkaistun tutkimuksen mukaan lumipeitteen ja jääpeitteen pienenemisillä on viimeisten 30-vuoden aikana ollut käytännössä yhtä suuri lämmittävä vaikutus koko maapallon mittakaavassa. Auringon säteitä heijastavan lumen ja jään sulaminen arktisilla alueilla kiihdyttää koko maapallon lämpenemistä, koska auringon säteet imeytyvät paremmin jään ja lumen alta paljastuvaan maaperään eivätkä heijastu takaisin avaruuteen, kertoo erikoistutkija Kari Luojus Ilmatieteen laitoksesta.

Satelliittitiedot lumen esiintyvyydestä, määrästä ja olomuodosta tarkentavat tulevaisuudessa ilmastomallien tuottamia ilmastoskenaarioita.

Ilmatieteen laitos on koordinoinut ESAn GlobSnow-projektia vuodesta 2008 lähtien. Ilmatieteen laitos on tutkinut projektissa erityisesti lumen vesiarvoa ja lumen peittoalan kehitystä pitkien satelliittiaikasarjojen aineistoista. Lumen vesiarvoa ja lumen kokonaismassaa seuraava aikasarja ulottuu vuodesta 1982 vuoteen 2012. – Tänä aikana lumen massa pohjoisella pallonpuoliskolla on vähentynyt tammi-huhtikuussa keskimäärin -7 % viimeisten kolmenkymmenen vuoden aikana. Vaikka pohjoisen pallonpuoliskon lumen kokonaismassa on pienentynyt lumipeitettä vähemmän, on muutos silti merkittävä.

GlobSnow-hankkeessa on kerätty ensimmäinen maailmanlaajuinen historiallinen aikasarja satelliittidatasta, joka määrittää lumipeitteen esiintyvyyttä, määrää ja olomuotoa. – Aikasarjat ovat merkittävä ilmaisin, joka kertoo arktisilla alueilla tapahtuvista muutoksista.

Lisätietoja:

Erikoistutkija Kari Luojus, puh. 040 505 8417, kari.luojus@fmi.fi
Tutkimusprofessori Jouni Pulliainen, puh. 050 589 5821, jouni.pulliainen@fmi.fi
www.globsnow.info

(Lumipeitteen minimi pohjoisella pallonpuoliskolla on vuosittain elokuussa, ei kesäkuussa. Tutkimuksessa on kuitenkin vertailtu kesäkuun peittoaloja, koska heinä- ja elokuun peittoalat ovat niin pieniä etteivät tilastolliset menetelmät anna muutoksista kovin tarkkaa kuvaa.)

Suomen 175-vuotias Ilmatieteen laitos on yksi maailman edistyksellisimpiä alallaan

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ilmatieteen laitos on tarjonnut yhteiskunnan turvallisuuden ja toiminnan kannalta tärkeitä sääpalveluja jo 175 vuoden ajan.

Kuva: Ilmatieteen laitos.

Suomen ilmasto on poikkeuksellisen haasteellinen yhteiskunnan eri toiminnoille, erityisesti liikenteelle. Uusien ja entistä laadukkaampien sääpalvelujen tarve kasvaa jatkuvasti, sillä yhteiskunta on muuttunut sääherkemmäksi. – Ilmatieteen laitoksen toiminnan keskiössä ovat asiakkaidemme tarpeet, Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas sanoo. – Olemme alamme kansainvälisiä edelläkävijöitä. Tähän meillä on hyvät edellytykset vahvan asiantuntijaosaamisemme, pitkälle kehitetyn 24/7-tuotantojärjestelmämme sekä laitoksessa tehtävän korkeatasoisen ilmakehä- ja meriaiheisen tutkimuksen ansiosta.

Liikenneministeri Merja Kyllönen korostaa Ilmatieteen laitoksen roolia turvallisuusviranomaisena. – Luottamus Ilmatieteen laitokseen on suuri ja yhteiskunta käyttää Ilmatieteen laitoksen palveluja laajasti jokapäiväisen toiminnan suunnittelussa ja varautumisessa, sekä varustautumisessa globaaliin ilmaston muuttumiseen, ministeri Kyllönen sanoo.

Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n presidentti David Grimes sanoo, että Ilmatieteen laitoksella tehtävä tutkimus lisännyt valtavasti ymmärrystä ilmakehän toiminnasta ja sen vaikutuksesta säähän ja ilmastoon. – Suomen Ilmatieteen laitos on osoittanut olevansa WMO:n arvokas kumppani, jonka osaamisesta hyötyy koko kansainvälinen yhteisö, Grimes kiittää. – Ilmatieteen laitos on kiistämättä yksi maailman edistyksellisimmistä alallaan.

Ilmatieteen laitoksella tehtävä tutkimus on kautta aikain vastannut yhteiskunnan uusiin haasteisiin. – Tällä hetkellä etsimme vastauksia mm. siihen, miten ilmastonmuutos vaikuttaa eri yhteiskunnan sektoreihin, millaisia uhkia ja mahdollisuuksia muutokset luovat ja millaisia tarpeita yhteiskunta kohtaa, Petteri Taalas tähdentää – Arktinen alue ja siellä tapahtuvat muutokset ovat yksi tutkimuksemme ja palvelukehityksemme painopistealueista. Ilmastonmuutoksen vaikutukset täällä meillä pohjoisessa ovat pääosin myönteisiä, mutta kun ilmastonmuutosta tarkastellaan koko maailman mittakaavassa, kielteiset vaikutukset heijastuvat myös pohjoisille alueille.

Ilmastonmuutoksen vaikutuksia käsitellään myös Kalifornian yliopiston (UCLA) professori ja Uusi pohjoinen – Maailma vuonna 2050 –kirjassa. Kirjan kirjoittaja Laurence C Smith maalailee kuvaa siitä, miltä maailma voi näyttää joidenkin kymmenien vuosien päästä, jos nykyiset trendit koskien väestönkasvua, resurssien kysyntää, globalisaatiota ja ilmastonmuutosta toteutuvat. Smithin mukaan pohjoiset maat, joihin kuuluvat Kanada, Yhdysvaltain pohjoisosat, Grönlanti/Tanska, Islanti, Norja, Ruotsi, Suomi ja Venäjä kokevat perustavanlaatuisen muutoksen näiden neljän tekijän vaikutuksesta tulevaisuudessa. Alueella tulee olemaan yhä suurempi strateginen arvo globaalissa maailmassa. – Maailma, jonka jätämme lapsillemme ja lapsenlapsillemme, tulee olemaan täysin erilainen kuin se maailma, jonka me tunnemme tänään, Smith tiivistää.

Ilmatieteen laitos toimii aktiivisesti useiden kansainvälisten organisaatioiden kuten tutkimuslaitosten, kansallisten ilmatieteen laitosten sekä yhteistyöjärjestöjen kanssa. UK Meteorological Officen pääjohtaja John Hirst luotsaa Euroopan johtavaa ilmatieteen laitosta. Myös Hirst näkee yhteiskunnalle elintärkeänä, että päätöksentekijät saavat tulevaisuudessa yhä tarkempaa ja pidemmän aikavälin tietoa sää- ja ilmasto-olosuhteista.– Esimerkiksi vaarallisia sääilmiöitä pitää pystyä ennustamaan yhä varhaisemmin, Hirst sanoo. – Lisäksi ilmastonmuutoksen edetessä tarvitaan yhä pidemmälle ulottuvia, luotettavia ennusteita.

Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas, WMO:n presidentti David Grimes, liikenneministeri Merja Kyllönen, professori Laurence C. Smith ja UK Meteorological Officen pääjohtaja John Hirst puhuvat tiistaina Ilmatieteen laitoksen 175-vuotissjuhlallisuuksissa. Tänä vuonna tulee kuluneeksi 175-vuotta Ilmatieteen laitoksen toiminnan aloittamisesta. Ilmatieteen laitoksen varhaisin edeltäjäorganisaatio, Helsingin yliopiston magneettis-meteorologinen observatorio, perustettiin Keisari Nikolai I:n allekirjoittamalla päätöksellä 28.3.1838. Jo tuolloin Ilmatieteen laitoksen tieteellinen toiminta oli varsin kunnianhimoista ja sen havainnot ja palvelut edustivat aikansa ehdotonta huippua. Ilmatieteen laitos on jatkanut näitä perinteitä alusta lähtien.

Lisätietoja:

Tiedottaja Eija Vallinheimo, Ilmatieteen laitos, puh. 029 539 2231

Vuosi 2012 paikoin poikkeuksellisen sateinen

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan vuosi 2012 oli Itä- ja Pohjois-Lappia lukuun ottamatta selvästi tavanomaista sateisempi.

Vuoden 2012 keskimääräinen vuosisade (mm, vertailukausi on 1981-2010). (Kuva: Ilmatieteen laitos)

Suurimmat sademäärät mitattiin etelärannikolla, Pohjois-Satakunnasta Kainuuseen ulottuvalla vyöhykkeellä, Pohjois-Karjalassa ja Meri-Lapissa. Havaintoasemista eniten satoi Kajaanin Saaresmäessä, jossa sadetta kertyi 1031 millimetriä. Vähiten satoi Inarin Angelissa, jossa sadetta kertyi 409 millimetriä.

Useilla havaintoasemilla sateisinta 50 vuoteen

Vuosi oli useilla Ilmatieteen laitoksen havainto-asemilla sateisin viimeisen 50 vuoden ajalta tarkasteltuna. Helsingin Kaisaniemessä satoi viime vuonna 907 millimetriä, mikä on toiseksi eniten aseman 1800-luvun alkupuolella alkaneen mittaushistorian aikana. Enemmän on satanut ainoastaan vuonna 1944, jolloin sademäärä oli 940 mm. Vuoden 2012 suurin vuorokautinen sademäärä, 96 mm, mitattiin Karvian Alkkiassa heinäkuun 8. päivänä.

Vuoden keskilämpötila lähellä tavanomaista

Vuoden 2012 keskilämpötila vaihteli lounaissaariston ja Ahvenanmaan runsaasta +6 asteesta Keski- ja Pohjois-Lapin noin -1 asteeseen. Poikkeamat pitkäaikaisesta keskiarvosta eivät olleet missään päin maata suuria. Hieman tavanomaista lämpimämpää oli ainoastaan osassa Pohjois-Lappia ja paikoin eteläisillä ja lounaisilla rannikkoalueilla. Muualla maassa lämpötila oli lähellä pitkäaikaista keskiarvoa tai hieman sen alle. Poikkeamat pitkäaikaisesta keskiarvosta olivat kuitenkin kaikkialla melko pieniä eli yleisesti alle puoli astetta. Vuoden ylin lämpötila 31,0 astetta mitattiin Lieksan Lampelassa heinäkuun 30. päivänä ja alin lämpötila -42,7 astetta Inarin Kaamasessa helmikuun 6. päivänä.

Säävuosi 2012 tiivistettynä

Talvikuukausien eli joulu-helmikuun keskilämpötila oli kylmästä helmikuusta huolimatta laajalti tavanomaista korkeampi, mihin on syynä huomattavasti tavanomaista lauhempi joulukuu. Lauhan alkutalven vuoksi terminen talvi pääsi alkamaan maan eteläosassa vasta vuodenvaihteessa, mikä on harvinaisen myöhään. Eniten satoi maan eteläosassa ja Meri-Lapissa, jossa sadetta kertyi paikoin runsaat 250 millimetriä. Runsassateisilla alueilla mitattiin useilla havaintoasemilla suurin talven sademäärä vuosikymmeniin.

Terminen kevät alkoi koko maassa tavanomaista aiemmin eli maan eteläosassa maaliskuun alkupuolella ja Pohjois-Lapissa huhtikuun 20. päivän jälkeen. Kevään sademäärä oli suurimmassa osassa maata tavanomaista suurempi, paikoin jopa harvinaisen suuri.

Hellepäivät olivat kesällä harvassa, sillä koko maassa hellepäivien lukumäärä jäi noin puoleen tavanomaisesta. Paikoin kesä-elokuun sademäärät olivat yli 1,5-kertaisia tavanomaiseen nähden, kun taas paikoin jäätiin pitkän ajan keskiarvojen alapuolelle. Eniten satoi maan itäosassa ja Kainuussa, vähiten Keski- Pohjois-Lapissa.

Ukkosta esiintyi kahteen edelliseen vuoteen verrattuna selvästi vähemmän. Touko-syyskuun aikana Suomen maa-alueille iskeneiden maasalamoiden lukumäärä 78 000 oli selvästi alle pitkäaikaisen keskiarvon, joka on 138 000. Eniten ukkosta esiintyi 28.–30. heinäkuuta, jolloin rekisteröitiin noin 50 000 maasalamaa.

Syksy (syys-marraskuu) oli koko maassa tavanomaista lämpimämpi ja sateisempi. Maan länsiosassa ja Lapissa satoi paikoin puolitoistakertaisesti pitkäaikaiseen keskiarvoon nähden.

Ilmatieteen laitoksen tiedotteissa on vuoden 2012 aikana siirrytty käyttämään vertailukautena vuosien 1981–2010 ajalta laskettuja tilastoja. Koko maan vuoden keskilämpötila on uudella vertailukaudella lähes 0,4 astetta edellistä korkeampi. Koko maassa sademäärät ovat hieman suurempia kuin vanhalla vertailukaudella.

Lisätietoja:

Vuositilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/vuositilastot

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (3,98 e/min+pvm)

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk numerossa 0600 1 0600 (3,98 e/min + pvm)

Joulukuu oli tavanomaista kylmempi

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Joulukuu oli selvästi tavanomaista kylmempi ja suuressa osassa maata tavanomaista sateisempi.

Joulukuun kuukausikeskilämpötilat Helsingissä ja Sodankylässä vuodesta 1951 lähtien. Punainen poikkiviiva kuvaa vertailukauden 1981-2010 keskiarvoa. (Kuva: Ilmatieteen laitos)

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan kuukauden keskilämpötila vaihteli lounaisrannikon ja Ahvenanmaan runsaasta -6 asteesta Koillismaan noin -16 asteeseen. Pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna poikkeama oli suurin maan keskiosassa. Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa, jossa oli runsaat viisi astetta tavanomaista kylmempää. Pienin poikkeama oli Ahvenanmaalla sekä Länsi- ja Pohjois-Lapissa, jossa oli vajaa kolme astetta tavanomaista kylmempää.

Kuukausi muistuttaa suuresti kahden vuoden takaista joulukuuta, joka oli yleisesti tätä joulukuuta kylmempi. Kylmä joulukuu on koettu viimeksi kuluneen 50 vuoden aikana myös vuosina 1967, 1978, 1995 ja 2002. Kuukauden alin lämpötila -34,7 astetta mitattiin Kuusamon Kiutakönkäällä 20. joulukuuta. Kylmä sää jatkui pääosin aina joulunpyhiin saakka, minkä jälkeen sää lauhtui ja muuttui maan etelä- ja länsiosassa suojaiseksi.

Kuukauden sademäärä kohosi maan etelä- ja länsiosassa paikoin runsaaseen 60 millimetriin, kun taas Pohjois-Lapissa jäätiin paikoin 10 ja 20 millimetrin välille. Havaintoasemista sateisinta oli Paraisten Fagerholmissa, jossa satoi 103 millimetriä. Suurin vuorokautinen sademäärä 20,0 mm mitattiin Kouvolan Anjalassa 16. päivänä. Vähiten satoi Enontekiön Näkkälässä, jossa sadetta kertyi vain 11 millimetriä. Pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna sademäärä oli lounaissaaristossa, Suomenlahden rannikolta Etelä-Pohjanmaalle ja Keski-Suomeen ulottuvalla vyöhykkeellä sekä Länsi-Lapissa tavanomaista suurempi. kun taas pohjoisimmassa Lapissa ja Pohjois-Karjalassa jäätiin paikoin noin puoleen joulukuun tavanomaisesta sademäärästä.

Lunta oli kuukauden lopussa koko maassa. Yli puolen metrin kinoksia löytyi Luoteis-Lapista ja paikoin myös Uudenmaan itäosasta. Eniten lunta, 73 cm, oli Kittilän Kenttärovassa. Vähiten lunta oli Ahvenanmaalla, Pohjois-Karjalan pohjoisosassa ja Perämeren rannikolla, jossa sitä oli yleisesti alle 20 senttiä. Ahvenanmaalla lumipeite oli kuukauden lopussa epäyhtenäinen.

Lisätietoja:

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (3,98 e/min + pvm)
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (3,98 e/min + pvm)

Joulukuun sääseuranta: http://ilmatieteenlaitos.fi/joulukuu
Lumitilanteen seuranta: http://ilmatieteenlaitos.fi/lumitilanne