Lama vähensi Itämeren laivaliikenteen päästöjä

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Taloudellinen lama on vähentänyt laivaliikenteen typen oksidien päästöjä kahdeksalla prosentilla (2009-2008).


Kuva: J. Vehkakoski, Ilmatieteen laitos.

Päästömäärät saavuttavat huippunsa kesäkuukausina, jolloin matkustajaliikenteessä on havaittavissa selkeä maksimi. Tämä käy ilmi Ilmatieteen laitoksella kehitetyn laivaliikenteen päästölaskentamallin (STEAM) tuloksista, joita käytettiin arvioimaan laivojen tuottamaa saasteiden määrää. Malli perustuu alusten lähettämään automaattiseen paikkatietoon (AIS) ja se antaa todellisen kuvan meriliikenteen tilanteesta Itämerellä. Tutkimus antaa kattavan kuvan eri alustyyppien, kokoluokkien ja lippuvaltioiden suhteellisista päästömääristä perustuen yksittäisten alusten teknisiin ominaisuuksiin.

Itämeren rantavaltioiden alusten tuottamien typenoksidien määrä on noin puolet laivaliikenteen kokonaispäästöstä ja pelkästään Pohjoismaihin liputettujen alusten osuus on reilusti yli kolmannes. Muiden EU-maiden osuus on noin kolmannes loppujen tullessa EU-maiden ulkopuolista aluksista. Päästömäärien arviointi on tärkeässä roolissa pohdittaessa laivaliikenteen typen oksidipäästöille mahdollisesti tulevaisuudessa asetettavia lisävelvoitteita, jotka sisältyvät kansainvälisiin meriliikenteen ympäristösopimuksiin.

Selvitystyötä on rahoittanut Liikenteen Turvallisuusvirasto (TraFi) ja Euroopan aluekehitysrahasto, mikä on mahdollistanut pitkäjänteisen kehitystyön.

Lisätietoja:

Erikoistutkija Jukka-Pekka Jalkanen, puh. 050 919 5455, jukka-pekka.jalkanen@fmi.fi

Tutkija Lasse Johansson, puh. 050 406 6737, lasse.johansson@fmi.fi

Tutkimusartikkeli:

Jukka-Pekka Jalkanen, Lasse Johansson, Jaakko Kukkonen, A Comprehensive Inventory of the Ship Traffic Exhaust Emissions in the Baltic Sea from 2006 to 2009, AMBIO, March 2013, DOI: 10.1007/s13280-013-0389-3. [tiivistelmä, koko artikkeli]

Talouskasvu ei vastoin yleistä luuloa ole kytkeytynyt irti energiankulutuksesta

On yleinen väärinkäsitys, että talouskasvu olisi irtikytkeytynyt energiankulutuksesta. Tällainen harhakuva syntyy helposti jos ei oteta huomioon, että maailmassa energiankulutus syntyy suurelta osin muualla kuin sen seurauksena syntynyt bruttokansantuote mitataan.

Copyright:  Yuriy Kobets.

Copyright: Yuriy Kobets.

On yleinen väärinkäsitys, että talouskasvu olisi irtikytkeytynyt energiankulutuksesta. Tällainen harhakuva tosin syntyy helposti jos vertailee jonkin kehittyneen maan talouskasvu- ja energiankulutustilastoja. Esimerkiksi taloustieteen professori Matti Pohjola on todennut, että Suomen talouskasvu on kestävää, koska Suomessa talous kasvoi vuosina 1985-2008 ja samaan aikaan hiilidioksidipäästöt kasvoivat taloutta hitaammin (täällä).  Pohjola ei kuitenkaan ota huomioon, että olemme ulkoistaneet suuren osan hiilidioksidipäästöistä kehittyviin maihin, kuten Kiinaan. Samaan tapaan Tim Harford tulkitsee Yhdysvaltain tilastoja tuoreessa kirjassaan Undercover Economist Strikes Back. Pohjolalta, Harfordilta ja oletettavasti monilta muilta taloustieteilijöiltä on jäänyt huomaamatta se, että länsimaiden talouskasvusta yhä suurempi osa tehdään kehittyvissä maissa, jolloin osa kehittyneiden maiden energiankulutuksesta ja hiilidioksidipäästöistä näkyy kehittyvien maiden ”kirjanpidossa”.

Tuoreen tutkimuksen mukaan vuonna 2004 maailman hiilidioksidipäästöistä 23-60 % (määritelmästä riippuen) liittyi kansainväliseen kauppaan. Voidaan perustellusti kysyä, että onko mielekästä tarkastella talouskasvun ja energiankulutuksen tilastoja pelkästään yhdessä maassa? Kuvan 1 mukaan sekä Suomessa että Yhdysvalloissa on tarvittu ajan saatossa vähemmän energiaa kansantalouden tuotannon arvoa kohti eli energiankulutus per dollari bruttokansantuotetta on laskenut. Pohjola ja Harford eivät siis kapeasti tulkiten ole väärässä. Talous voi (ainakin teoriassa) kytkeytyä irti energiankulutuksesta kahdella tavalla, suhteellisesti tai absoluuttisesti. Edellinen tarkoittaa, että talous kasvaa energiankulutusta nopeammin ja jälkimmäinen, että talous kasvaa energiankulutuksen pienentyessä. Harford toteaa kirjassaan, että Yhdysvalloissa energiankulutus (henkeä kohti) pieneni vuosina 1986-2011 keskimäärin 0,17 % vuodessa eli irtikytkeytyminen olisi absoluuttista. Mikäli tuossa luvussa huomioitaisiin kansainvälinen kauppa ja teollisuuden ulkoistaminen kehittyviin maihin, niin mitä todennäköisimmin tuo energiankulutuksen lasku kääntyisi kasvuksi. Yhdysvalloissa energiankulutus henkeä kohti on tuona aikana pienentynyt käytännössä vasta 2000-luvulla eli voimakkaan globalisoitumisvaiheen aikana (kuva 7 täällä).

Kuva 1. Pohjois-Amerikan ja Suomen energiankulutus per bruttokansantuote. Lähde: EIA. Btu = British thermal unit, energiayksikkö.

Kuva 1. Pohjois-Amerikan ja Suomen energiankulutus per bruttokansantuote. Lähde: EIA. Btu = British thermal unit, 1055 joulea.

Kuvasta 2 nähdään, että koko maailman osalta talouskasvu ei kuitenkaan ole kytkeytynyt irti energiankulutuksesta, vaan talouskasvun energiaintensiteetti oli vuonna 2010 samalla tasolla kuin 1983.

Koko maailman energiankulutus per bruttokansantuote. Lähde: EIA.

Kuva 2.Koko maailman energiankulutus per bruttokansantuote. Lähde: EIA. Btu = British thermal unit, 1055 joulea.

Jos tarkastelemme esimerkiksi Etelä- ja Väli-Amerikkaa, Thaimaata, Vietnamia ja Indonesiaa, niin huomaamme, että näissä maissa energiankulutus bruttokansantuotetta kohti on pikemminkin kasvanut kuin laskenut ajan myötä (kuva 3). Yhtenä selityksenä on se, että näihin maihin on ulkoistettu paljon länsimaista teollisuustuotantoa. 

Kuva 3. Joidenkin kehittyvien maiden energiankulutus per bruttokansantuote. Lähde: EIA.

Kuva 3. Joidenkin kehittyvien maiden energiankulutus per bruttokansantuote. Lähde: EIA.

Kiina ja Intia tunnetaan maailman ”hikipajoina” (kuva 4). Kiinassa energiankulutus per bruttokansantuote laski voimakkaasti ennen vuotta 2001, jolloin Kiinasta tuli Maailman kauppajärjestön (WTO) jäsen. Käänsikö kauppajärjestön jäsenyys Kiinan energiatehokkuuden kehityksen? Kuvissa 1-4 esitettyjen tilastojen perusteella on syytä kysyä, että olemmeko ulkoistaneet teollisia prosesseja energiatehokkaista maista maihin, joissa prosessit tuottavat enemmän päästöjä bruttokansantuoteyksikköä kohti?

jj

Kuva 4. Kiinan ja Intian energiankulutus per bruttokansantuote. Lähde: EIA. Btu = British thermal unit, 1055 joulea.

Koko maailman talouskasvun energiaintensiteetti on siis ollut hämmästyttävän vakio (kuva 2) vuosikymmenien ajan. Mikäli primäärienergiankulutusta ja bruttokansantuotetta tarkastellaan kahdella eri aikavälillä eli 1969-1999 (kuva 5) ja toisaalta 2000-2011 (kuva 6), niin huomataan, että 2000-luvulla käyrät ovat kulkeneet lähes päällekkäin.

Kuva 5. Maailman primäärienergia (vasen pystyakseli) ja bruttokansantuote vuoden 2005 dollareissa (oikea pystyakseli). Lähteet: BP Statistical Review of World Energy 2013 ja IMF.

Kuva 5. Maailman primäärienergia (vasen pystyakseli) ja bruttokansantuote vuoden 2005 dollareissa (oikea pystyakseli). Lähteet: BP Statistical Review of World Energy 2013 ja IMF.

Kuva 6.

Kuva 6. Maailman primäärienergia (vasen pystyakseli) ja bruttokansantuote vuoden 2005 dollareissa (oikea pystyakseli). Lähteet: BP Statistical Review of World Energy 2013 ja IMF.

Kuvista 5 ja 6 voidaankin nähdä, että maailman energiankulutus kasvoi aavistuksen hitaammin kuin talous vuosina 1969-1999, mutta tällä vuosituhannella ne ovat kasvaneet käytännössä samaa tahtia. Tämä tällä vuosituhannella alkanut kehitys johtunee ainakin osittain globalisaatiosta, sillä sekä Kiinan että Intian energiankulutus lähti räjähdysmäiseen kasvuun vuosituhannen vaihteessa samalla kuin Yhdysvalloissa ja Euroopassa se on lähtenyt laskuun (kuva 7). 

kuva 7

kuva 7. Energiankulutuksen trendejä. Lähde: BP Statistical Review of World Enerry 2013.

On olemassa selviä viitteitä siitä, että kehittyvät maat, kuten Kiina, toimivat kehittyneiden maiden ”savupiippuna”. Esimerkiksi vuosina 1990-2008 kehittyneiden maiden hiilidioksidipäästöt pienenivät 2 % kun samaan aikaan kehittyvien maiden hiilidioksidipäästöt kasvoivat 113 % (lähde täällä). Kun kansainvälinen kauppa otetaan huomioon, niin kehittyneiden maiden hiilidioksidipäästöt todellisuudessa kasvoivat, vaikka niiden kansalliset päästötilastot näyttävätkin vähennystä hiilidioksidipäästöissä. Koska suurin osa hiilidioksidipäästöistä tulee energiantuotannosta, niin myös energiaa on siten kulutettu paljon kehittyvissä maissa niin, että vastaavasti talouskasvua kirjataan kehittyneiden maiden tilinpidossa.

Johtopäätökset

Pohjolan kalvosarjan perusteella näyttää, että Suomessa talouskasvu ja energiankulutus ovat kytkeytyneet irti toisistaan suhteellisesti. Tämä kuitenkin heijastelee rajallista kirjanpitoa tai puutteellisesti aseteltuja ”taserajoja” maailmassa jossa raha, varallisuus, energiankantajat ja erilaiset väli- ja lopputuotteet liikkuvat suhteellisen vapaasti maiden rajojen yli. Siten Suomen ja Yhdysvaltojen talouskasvusta on globalisaation etenemisen myötä tullut yhä suurempi osa ulkomailla tapahtuvan energiankulutuksen tuloksena. Pohjolan ja Harfordin puolustukseksi on sanottava, että kaikkea energiaa, joka esimerkiksi Kiinassa kulutetaan, ei tietenkään voida liittää kehittyneiden maiden päästöiksi, mutta varsin merkittävä osa kuitenkin. Yhden arvion mukaan ainakin vuonna 2001 hiilidioksidipäästöjä syntyi nettomääräisesti kehittyvissä maissa niin, että varsinainen tuote ”kulutettiin” kehittyneissä maissa (Peters & Hertwich, 2008).

Ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta kansainvälisen kaupan suuri rooli talouskasvussa tarjoaa mielenkiintoisen vaihtoehdon. Mikäli fossiilisten polttoaineiden sisältämälle hiilelle asetettaisiin vero tai päästökiintiöhinta, niin hiilidioksidipäästöjä voitaisiin hillitä ja hallinnoida suhteellisen vähäisessä määrässä maita. Tämä johtuu siitä, että Kiina, Yhdysvallat, Lähi-Itä, Venäjä, Kanada, Australia, Intia ja Norja eli yhteensä vain noin 20 maata tuottavat noin 67 % fossiilisista polttoaineista. Verottamalla fossiilisten polttoaineiden hiiltä näissä maissa siirtyisi veron aiheuttama taloudellinen taakka varsin vähäisellä byrokratialla kansainvälisiin toimitusketjuihin. Tällöin toimitusketjun jokaisella lenkillä olisi kannustin alentaa hiilidioksidipäästöjä. Tämän veroluonteisen maksun tuoton ”oikeasta” jakautumisesta eri maiden välillä toki olisi varmasti monia eri näkemyksiä.

Lähteet

  1. Energiankulutus per dollari bruttokansantuotetta: EIA, taulukko: Energy Intensity – Total Primary Energy Consumption per Dollar of GDP (Btu per Year 2005 U.S. Dollars (Market Exchange Rates)).
  2. Maailman bruttokansantuote: IMF, World Economic Outlook database, Country Group .
  3. BP, Statistical Review of World Energy 2013. (http://www.bp.com/en/global/corporate/about-bp/statistical-review-of-world-energy-2013.html)
  4. Davisa, S.J., Petersb, G.P. & K. Caldeira (2011). The supply chain of CO2 emissions. PNAS.
  5. Harford, T. (2013) The Undercover Economist Strikes Back: How to Run or Ruin an Economy. Kindle-kirja.
  6. Peters, G.P. & E.G Hertwich. (2008) CO2 embodied in international trade with implications for global climate policy. Environ Sci Technol 42:1401–1407.

Voidaanko sää- ja ilmastomalleja säätää tarkemmaksi uusilla menetelmillä?

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ilmatieteen laitoksen tutkija Janne Hakkaraisen väitöskirja On state and parameter estimation in chaotic systems tuo uutta tietoa kaoottisten systeemien tila- ja parametriestimointiin.


Kuva: Eija Vallinheimo, Ilmatieteen laitos.

Väitöskirjassa esiteltävät menetelmät ovat syntyneet ilmakehätieteiden käytännön tarpeista. Työn keskeinen kysymys on miten sää- ja ilmastomalleja voidaan säätää tarkemmaksi. Tätä kysymystä on lähestytty menetelmäpainotteisesti.

”Kaoottisuus sää- ja ilmastomalleissa aiheuttaa sen, että pienetkin erot mallin alkutilassa johtavat hallitsemattomiin ennustevirheisiin simulaation myöhemmässä vaiheessa, Hakkarainen kertoo ja jatkaa, että siitä syystä yli viikkoa pidemmät sääennusteet menevät lähes järjestelmällisesti pieleen. ”Samasta syystä perinteisiä insinööritieteissä käytettyjä parametriestimointiin tarkoitettuja menetelmiä ei voida käyttää kaoottisten systeemien tutkimiseen.”

Kaoottisuutta pyritään saamaan kuriin sovittamalla mallia havaintoihin käyttäen data-assimilaatiomenetelmiä. Hakkaraisen väitöstyön keskeinen tulos onkin menetelmä, joka mahdollistaa mallin sisäisten parametrien estimoinnin ja tutkimisen tilastollisesti järkevällä tavalla data-assimilaatiota hyödyntäen. ”Toistaiseksi menetelmää on kuitenkin vielä pidettävä prototyyppinä. Vaikka menetelmä onkin osoittautunut loistavaksi työkaluksi matalaulotteisten kaoottisten systeemien tarkastelussa, niin loikka korkeaulotteisiin ilmakehämalleihin on valtava,” hän varoittaa.

Data-assimilaatiolla on myös muita sovelluskohteita. Työn varsinaisessa sovellusosassa on käsitelty GOMOS-satelliitti-instrumentin hankkimaa ilmakehädataa. Hakkarainen esittelee väitöstyössään muun muassa menetelmän, jolla voidaan parantaa arktisten alueiden otsoniprofiileja. Lisäksi hän esittelee miten GOMOS-instrumentin NO3-havainnoista voidaan kääntää data-assimilaation keinoin keski-ilmakehän lämpötilaprofiileja.

Filosofian maisteri Janne Hakkaraisen väitöskirja On state and paramter estimation in chaotic systems (Uusia menetelmiä kaoottisten systeemien tila- ja parametriestimointiin) tarkastetaan 29.11.2013 klo 14.00 Lappeenrannan teknillisen yliopiston salissa 2310. Vastaväittäjänä toimii professori Peter Jan van Leeuwen, Readingin yliopisto, Iso-Britannia, ja kustoksena professori Heikki Haario, Lappeenrannan teknillinen yliopisto.

Väitöskirja on julkaistu yliopiston Acta Universitatis Lappeenrantaensis – tutkimussarjassa numerolla 545 (ISBN 978-952-265-499-1, ISSN 1456-4491). Väitöskirjan painetun version voi ostaa Aalef-kirjakaupasta, puh. 044 744 5511 tai kirjakauppa(at)aalef.fi


Ilmatieteen laitoksen tutkija Janne Hakkarainen on syntynyt vuonna 1981 Helsingissä ja kirjoittanut ylioppilaaksi Korson lukiosta. Filosofian maisteriksi hän valmistui 2010 Helsingin ylipistosta.

Lisätietoja:

Janne Hakkarainen, 045 1240257, janne.hakkarainen@fmi.fi

Ikiroudan sulamisesta syntyneet pienet lammet metaanin päästölähteinä

Joukko kanadalaisia, yhdysvaltalaisia ja ranskalaisia tutkijoita ovat mitanneet ikiroudan sulamisesta aiheutuvia metaanipäästöjä Kanadan arktisella alueella. Tutkimuksen tuloksien perusteella ilmastomallit ovat aliarvioineet ilmakehään pääsevän metaanin määrää. Tutkimuksessa havaittiin lisäksi, että ikiroudan sulamisesta syntyneet lammet päästävät erityisen paljon metaania ilmakehään.

Ikilammet

”Havaitsimme, että vaikka tutkimukseemme kuuluneiden pienten matalien lampien osuus on vain 44 prosenttia vesipinta-alasta Bylotsaaren laaksossa, ne aiheuttavat 83 prosenttia metaanipäästöistä,” sanoo vesitieteitä opiskeleva Karita Negandhi.

Tutkijat vertailivat erikokoisia sekä -muotoisia lampia ja selvittivät niiden fysikaalisia ja kemiallisia ominaisuuksia sekä mikrobitoimintaa. He ottivat näytteitä, jotka ajoitettiin radiohiilimenetelmällä. Lisäksi sedimenttinäytteistä analysoitiin hiilenkierron prosesseihin osallistuvien mikrobien esiintymistä.

Lammista ilmakehään pääsevän metaanin isotooppikoostumus viittaa siihen, että osa metaanissa ilmakehään pääsevästä hiilestä on tuhansia vuosia vanhaa. Hiili on siis ollut ikiroudassa tuhansia vuosia ja on nyt sulanut. Turpeessa alkaa esiintyä eliöperäistä toimintaa ikiroudan sulaessa. Olosuhteet tulevat otollisiksi mikrobeille, jotka käyttävät jäästä vapautunutta hiiltä ja vapauttavat sen sitten ilmakehään metaanin ja hiilidioksidin muodossa. Ilmaston lämmetessä kesät pitenevät ja mikrobitoiminta voi vuosittain jatkua aikaisempaa kauemmin ja päästöt ilmakehään saattavat lisääntyä.

Ikiroudan sulamisesta syntyneitä pieniä lampia on toistaiseksi tutkittu melko vähän, mikä osittain johtuu lampien syrjäisestä ja vaikeapääsyisestä sijainnista. Ilmaston lämpenemisen kannalta niitä kannattaisi kuitenkin tutkia enemmän, koska lampien merkitys kasvihuonekaasulähteinä saattaa tulla yhä tärkeämmäksi.

Lähteet:

Karita Negandhi, Isabelle Laurion, Michael J. Whiticar, Pierre E. Galand, Xiaomei Xu, Connie Lovejoy. Small Thaw Ponds: An Unaccounted Source of Methane in the Canadian High Arctic. PLoS ONE, 2013; 8 (11): e78204 DOI: 10.1371/journal.pone.0078204. [tiivistelmä ja koko artikkeli]

Global Warming in the Canadian Arctic (ScienceDaily).

Joista ja puroista vapautuvan hiilidioksidin määrä on paljon aiemmin arvioitua suurempi

[Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tiedote:]


Kuva: Tutkimusartikkelin kuva 1 – jokien ja purojen kaasunvaihtoparametrejä.

Joista ja puroista vapautuvan hiilidioksidin määrä on paljon aiemmin arvioitua suurempi. Makean veden ekosysteemien vaikutusta globaaliin hiilen kiertoon ei aiemmin ole juuri huomioitu, koska ne peittävät vain murto-osan maapallon pinta-alasta. Suomen ympäristökeskuksen erikoistutkija Pirkko Kortelainen oli mukana ensimmäisessä sisävesistä tehdyssä maailmanlaajuisessa hiilidioksidivuokartoituksessa. Tulokset on nyt julkaistu arvostetussa Nature-tiedelehdessä.

Tutkimuksessa havaittiin, että hiilidioksidia vapautuu eniten trooppisista puroista ja joista, alueilla joilla sataa eniten. Näitä alueita ovat esimerkiksi Kaakkois-Aasia, Amazonin alue ja Väli-Amerikka. Noin 70 % sisävesien hiilidioksidista vapautuu vain noin 20 %:n alueella maapallon maapinta-alasta, kertoo työtä johtanut ekosysteemien ekologian professori Peter A. Raymond Yalesta Yhdysvalloista.

Maailmanlaajuisesti joista ja puroista vapautuu hiilidioksidia 1,8 miljardia tonnia vuosittain verrattuna järvistä ja tekojärvistä vuosittain vapautuvaan 0,32 miljardiin tonniin. Näin ollen maailmanlaajuisesti sisävesistä vapautuu vuosittain yhteensä noin 2,1 miljardia tonnia hiilidioksidia.

Ensimmäinen pienimmätkin purot ja järvet kattava maailmanlaajuinen kartta

Tutkimuksessa luotiin ensimmäinen pienimmätkin purot ja järvet huomioiva kartta veden peittämästä alueesta maapallolla. ”Olimme varmoja siitä, että joku olisi jo tehnyt tällaisen kartoituksen”, Raymond sanoo. ”Jouduimmekin toteamaan, että meidän täytyy tehdä se.”

Ryhmä kokosi myös ensimmäiset maailmanlaajuiset tiedot sisävesien hiilidioksidipitoisuuksista. Tietoja koottiin yli kymmenen vuoden ajalta, jotta voitiin luoda suurin jokia käsittelevä hydrokemiallinen tietokanta. Lopuksi tutkijat kartoittivat kaasun siirtymisnopeuden vedestä ilmaan erilaisissa sisävesissä.

Kun kartoitukset yhdistettiin, tutkijat havaitsivat, että hiilidioksidia vapautuu järvistä ja tekojärvistä itse asiassa aiemmin arvioitua vähemmän, kun taas joista ja puroista vapautuvan hiilidioksidin määrä on kolminkertainen aiempiin arvioihin nähden. Hiilidioksidin vapautuminen oli erityisen runsasta pienistä puroista, joissa veden turbulenssi on tavallisesti voimakkainta.

Löydökset parantavat käsitystä jokien ja purojen vaikutuksesta maailmanlaajuiseen hiilen kiertokulkuun. Tutkijat kuitenkin korostavat lisätutkimuksen tarvetta, jotta voidaan määrittää sisävesien hiilidioksidin lähde ja ihmisten toimien vaikutus hiilidioksidipitoisuuksiin. Sisävesien kartoittamiseen tarvittavat toimet jatkuvat, ja sisävesien vaikutusta maailmanlaajuisiin prosesseihin, kuten hiilivarastoihin, lajien elinympäristöihin ja puhtaan juomaveden tuottamiseen, tulisi selvittää edelleen.

Lisätietoja:

Erikoistutkija Pirkko Kortelainen
SYKEn Luontoympäristökeskus/Ekosysteemimuutosyksikkö
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Puh. +358 295 251 306

Tutkimusartikkeli:

Peter A. Raymond, Jens Hartmann, Ronny Lauerwald, Sebastian Sobek, Cory McDonald, Mark Hoover, David Butman, Robert Striegl, Emilio Mayorga, Christoph Humborg, Pirkko Kortelainen, Hans Dürr, Michel Meybeck, Philippe Ciais & Peter Guth, Global carbon dioxide emissions from inland waters, Nature, 503,355–359(21 November 2013), doi:10.1038/nature12760. [tiivistelmä]

Kauden kasvikset -kampanja tuo ilmastoystävälliset juurekset ruokapöytään

[Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tiedote:]


Kuva: pirkka.fi.

Juuresten viljelyn ilmastovaikutukset ovat hyvin pienet. Lisäämällä juureksia ruokavalioon omaa hiilijalanjälkeä voi pienentää helposti ja herkullisesti. Ruokakesko, Suomen ympäristökeskus (SYKE) ja Valonia kampanjoivat juuresten puolesta neljässä K-supermarketissa Varsinais-Suomessa. Kampanja tuo kasvikset esiin maukkaana ja ilmastoystävällisenä valintana.

Perjantaina 22.11. klo 13–17 järjestetään kampanjatapahtumat Naantalin (Ukko-Pekka), Raision (Raisio-Center), Laitilan ja Mynämäen K-supermarketeissa. Valonian ja SYKEn edustajat keskustelevat asiakkaiden kanssa ruuan ilmastovaikutuksista ja jakavat ruokareseptejä.

Kauden kasvikset -kampanja muistuttaa erityisesti juuresten monipuolisesta käytöstä. Juureksista voi valmistaa herkullisia kasvisruokalajeja, kuten punajuuri-kaprispihvejä, juurespyttipannua, selleripihvejä Waldorfin tapaan, palsternakka-omenavuokaa, sieni-juurespastaa ja juurescappucinoa. Juurekset sopivat myös erinomaisesti täydentämään liha- ja kalaruokia.

Kauden kasvikset -kampanja kannustaa kuluttajia tutustumaan siihen, miten oma hiilijalanjälki muodostuu ja miten siihen voi vaikuttaa. Esimerkiksi perunan ilmastovaikutus on noin 0,2 kg CO2-ekv/kg kun vastaavasti riisin ilmastovaikutus on 5kg CO2ekv/kg. Apuna voi hyödyntää Ilmastodieetti-laskuria sekä Pieniä tekoja -verkkopalvelua.

Kampanjamateriaalia

Reseptejä:
www.pirkka.fi/ruoka/reseptit/kasvisruoat

Ilmastodieetti-laskuri:
www.ilmastodieetti.fi

Pieniä tekoja:
www.pieniatekoja.fi

Lisätietoja:

Aluetuotepäällikkö Hanna Lähde, Ruokakesko, puh. 050 553 2410, etunimi.sukunimi@kesko.fi

Suunnittelija Kaarina Toivonen, Suomen ympäristökeskus, puh. 0295 251 698, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Projektipäällikkö Riikka Leskinen, Varsinais-Suomen kestävän kehityksen ja energia-asioiden palvelutoimisto Valonia, puh. 044 907 5995, etunimi.sukunimi@valonia.fi

Ilmaston lämpeneminen jatkuu ennusteiden mukaisesti

Uuden tutkimuksen mukaan viime vuosien tauko maapallon pintalämpötilan nousussa saattaa olla vain näennäinen. Tutkimuksessa kehitettiin menetelmä käyttää satelliittimittauksia täyttämään pintalämpötilamittausten aukot erityisesti arktisella alueella. Tuloksena oleva maapallon lämpötilasarja näyttää maapallon lämmenneen myös vuoden 1998 jälkeen lähes täsmälleen IPCC:n raportin tulosten mukaisesti.

Maapallon pintalämpötiloja arvioidaan monessa paikassa ja erityisesti yhdysvaltalaiset GISS (NASA) ja NOAA sekä englantilainen HadCRUT4 ovat tunnettuja pintalämpötila-analyysejä. Maapallon pintalämpötilassa on ollut vakaa jakso vuosikymmeniä kestäneen nopean lämpenemisjakson jälkeen. Tämä vakaa kausi on ollut erityisen selvä HadCRUT4-pintalämpötila-analyysissä.

HadCRUT4:n mittausverkosto kattaa vain 84 prosenttia maapallosta ja erityisen vähän mittauksia analyysissa on Afrikasta, arktiselta alueelta ja Etelämantereelta. Näistä arktinen alue lämpenee paljon nopeammin kuin muu maapallo. Onkin todennäköistä, että tämän vuoksi HadCRUT4 aliarvioi ilmaston lämpenemistä.

Vähäisistä mittauksista huolimatta arktisen alueen nopeasta lämpenemisestä on olemassa joitakin todisteita. Lämpeneminen näkyy niillä harvoilla mittausasemilla, jotka sijaitsevat arktisella alueella. Lämpeneminen näkyy myös satelliittimittauksissa, säähavaintopallojen mittauksissa, ilmastomalleissa, arktisen alueen jään sulamisessa sekä analyyseissä, jotka on tehty mallien ja mittauksien avulla.

Arktisen alueen lämpötilamittausten vähyys on tiedostettu ongelmaksi jo jonkin aikaa. Hansen (2006) mainitsi tämän ongelman selvitellessään, miksi GISSin lämpötila-analyysissä vuosi 2005 näkyi kuumimpana vuotena, kun se ei HadCRUTissa ollut kuumin vuosi. Aihetta on sittemmin sivuttu joissakin tutkimuksissa, ja HadCRUTia ylläpitävät tutkijatkin ovat tiedostaneet ongelman jo ainakin vuodesta 2009 lähtien. Juuri ilmestyneessä uudessa tutkimuksessa tehdään luultavasti toistaiseksi perusteellisin yritys ratkaista ongelma.

Puuttuvat alueet mittausverkostossa muodostavat siis ongelman. On ainakin kolme tapaa käsitellä tätä tilannetta. Ensimmäinen tapa on käyttää vain olemassa olevia mittauspaikkoja ja unohtaa puuttuvat alueet. Näin tekee HadCRUT4. Toinen tapa on täyttää puuttuvat alueet lähimpien mittauspaikkojen perusteella. Tätä tapaa käyttää NASAn GISS. Kolmas tapa on käyttää satelliittimittauksia täyttämään puuttuvat alueet.

Tutkimuksessa arvioitiin näiden kolmen eri menetelmän hyvyyttä. Erilaisissa kokeissa osoittautui, että sekä täyttömenetelmä että satelliittimittauksien käyttö antoivat luotettavampia tuloksia kuin puuttuvien kohtien poisjättäminen analyysistä. Täyttömenetelmä toimii erityisen hyvin merien alueella. Satelliittimittauksien käyttö taas toimii erityisen hyvin mittausverkoston tyhjien kohtien lähellä.

Toiseksi tutkimuksessa käytettiin satelliittimittauksia täyttämään HadCRUT4:n tyhjät kohdat. Tuloksena oleva ”hybridimittaussarja” näyttää kaksi ja puoli kertaa nopeampaa lämpenemistä vuoden 1998 jälkeen kuin HadCRUT4 ilman satelliittimittausten lisäystä. Vuoden 1998 jälkeinen tilanne onkin kaikista harhaanjohtavin HadCRUT4-analyysissä. Tutkimuksen tuloksien perusteella suurin osa HadCRUT4:n näennäisen vähäisestä lämpenemisestä viimeisen noin 15 vuoden aikana johtuu siitä, että arktinen alue lämpenee erittäin nopeasti ja puuttuu suurimmaksi osaksi HadCRUT4:stä.

Hybridimittaussarjan lämpenemistrendi on viimeisen 16 vuoden aikana 0,119 celsiusastetta per vuosikymmen, mikä on lähes täsmälleen IPCC:n raportin tulosten mukainen (IPCC, AR5). Tutkimuksen tuloksien perusteella näyttää siis siltä, että viime vuosien vakaa jakso maapallon pintalämpötilassa onkin ollut vain näennäinen ja ilmaston lämpeneminen on jatkunut ennusteiden mukaisesti.

Tutkimuksessa saatu lämpenemistrendi on hieman suurempi kuin vastaava trendi GISSissä ja selvästi suurempi kuin NOAAn analyysin lämpenemistrendi. Nämä erot lämpenemisen suuruudessa saattavat johtua siitä, että GISSin ja NOAAn analyyseissä on tunnettu vääristymä merenpinnan lämpötilamittauksiin liittyen. Vääristymä aiheutuu lämpötilamittausten siirtymisestä laivoista mittauspoijuihin ja näiden yhdistäminen yhtenäiseksi mittaussarjaksi on ollut ongelmallista. HadCRUTissa merenpinnan lämpötilamittauksien vääristymä on korjattu ja jos vastaava korjaus tehdään GISSin analyysiin, lämpötilatrendi on silloin 0,103 celsiusastetta per vuosikymmen, mikä on jo melko lähellä hybridimenetelmällä saatuun trendiä. Mainittakoon vielä, että hybridimenetelmällä korjattu HadCRUT4:n mittaussarja pysyy alkuperäisen HadCRUT4:n ilmoitetun epävarmuushaarukan sisällä.

Tutkimuksen tekijät, Kevin Cowtan ja Robert Way kuuluvat molemmat Skeptical Sciencen kirjoittajajoukkoon, johon myös minä kuulun.

Lähteet:

Kevin Cowtan, Robert G. Way, 2013, Coverage bias in the HadCRUT4 temperature series and its impact on recent temperature trends, Quarterly Journal of the Royal Meteorological Society, DOI: 10.1002/qj.2297. [tiivistelmä]

Tutkimuksen verkkosivusto.

Tutkimuksen esittelyvideo (englanninkielinen).

Hansen, J., Mki. Sato, R. Ruedy, K. Lo, D.W. Lea, and M. Medina-Elizade, 2006: Global temperature change. Proc. Natl. Acad. Sci., 103, 14288-14293, doi:10.1073/pnas.0606291103. [tiivistelmä, koko artikkeli]

IPCC:n viides arviointiraportti (IPCC AR5), Summary for policymakers.

Aiemmat juttumme aiheesta:

Ilmaston lämpeneminen ei ole pysähtynyt.

%d bloggers like this: