Harhaisia käsityksiä ilmastotieteestä

Matti Virtasen uuden kirjan arvostelussa selviää, että ”Ilmastopaniikki – Hoito-opas” on täynnä moneen kertaan jo ajat sitten vääriksi osoitettuja väitteitä ja vääristelyjä. Näitä esittävät Virtanen itse ja muut hänen haastattelemansa ilmastotieteen epäilijät. Ilmastotiedon lähteeksi kirjasta ei ole.

Toimittaja Matti Virtanen on tehnyt todellisen kulttuuriteon kirjaamalla ylös ilmastonmuutoksen kieltäjien moninaiset mielipiteet ilmastotutkimuksesta ja ilmastonmuutoksesta yleisemminkin. Tuotoksena on kirja ”Ilmastopaniikki – Hoito-opas” (Docendo 2019, 408 s). Virtanen vääntää ilmastotieteen ja siihen luottamisen uskonnoksi ja omanedun tavoitteluksi. Virtasen omin sanoin: ”Rinnastus uskontoihin ja ateismiin on mahdollinen, ehkä jopa väistämätön.” Esittelemilleen nojatuolitieteilijöille ja itseajattelijoille hän sen sijaan antaa sankarin sädekehän ja kutsuu heitä skeptikoiksi. Jälleen Virtasen omin sanoin: ”Skeptikot eivät ole tieteenvastaisia, päinvastoin. He kammoksuvat tieteen alistamista hallitustenvälisten paneelien ohjaukseen.”

Kirjassa on niin paljon löysiä heittoja, että niiden läpikäymiseen kuluisi vähintään yhtä monta sivua kuin itse kirjassakin on. Vanha sanonta, että yksi hullu kysyy enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata, pätee tässäkin. Ja viisailla tarkoitan tässä niitä, ei kymmentä, vaan useaa tuhatta IPCC:n raporteissa siteerattua todellista ilmastotutkijaa, joiden luotan kunkin olevan oman alansa parhaita asiantuntijoita.

Kirja on sekoitus Virtasen omia pohdintoja sekä Virtasen arvostamien ”skeptikkojen” mielipiteitä. Yhteistä monilla kriittisen puheenvuoron saaneilla henkilöillä on se, että he eivät ole ilmastotutkijoita. Lisäksi lähes kaikki heistä ovat jo eläkkeellä ja enemmän tai vähemmän irrallaan alan tiedeyhteisöstä. Virtanen itse on peruskoulutukseltaan kulttuurimaantieteilijä, joka on tehnyt uransa toimittajana. Kirjaan on haastateltu ”asiantuntijoina” muutamaa jollakin tavalla ilmastotutkimusta raapaisseiden lisäksi mm. antropologia, lintututkijaa, metsätutkijaa, muutamaa tekniikan tohtoria, fyysikkoa, kemistiä, maantieteilijää, taloustieteilijää, poliitikkoa ja lääketieteen tohtoria. Jälkimmäisille on yhteistä se, että he eivät ole tehneet oikeaa vertaisarvioitua ilmastotutkimusta, mutta uskaltavat siitä huolimatta kyseenalaistaa nojatuoleistaan hyvinkin monimutkaisen ilmastotutkimuksen, ilmastonmuutoksen ilmiöt ja sen seuraukset.

”Asiantuntijaskeptikot” tekevät kirjassa monia suuripiirteisiä, ja keskenään ristiriitaisia syklisyysuskonnolta haiskahtavia ennustuksia. Lintututkija Järvinen näkee, että lämpötiloissa ollaan menossa alaspäin, kun 70 vuoden syklissä ollaan menty tähän asti ylöspäin. Lustotutkija Timonen povaa, että 3000 vuoden ajan viilenee – tai sitten lämpenee vielä 500 vuoden ajan. Toimittaja Virtanen ennakoi, että 2020-luvulta lähtien viilenee – tai sitten lämpeneminen jatkuu ja se olisi hyödyllistä, ainakin 2100 asti, ainakin pohjoisessa, eikä mitään vaarallista ehtine tapahtua. Miten se nyt olikaan? Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy (Hebrealaiskirje: 11:1). Viilenemisuskonsa puolesta Virtanen on valmis lyömään jopa vetoa. Kannattaa muuten tarttua vetoon. Voiton takeena ovat ilmastotieteen valtavirran laskelmat tulevasta lämpötilakehityksestä.

Aurinkotutkija Mursula uskoo, että maapallon palautejärjestelmät pitävät ilmastojärjestelmän raiteillaan. Tämä usko muistuttaa kovasti USA:n eräiden uskonnollisten ajattelijoiden lujaa luottamusta, että jumala ei anna ilmaston muuttua oikeauskoisille epäedulliseksi. Samoilla linjoilla on ollut meteorologian emeritusprofessori Lindzen (s. 1940), joka on yksi kirjan muutamasta ilmastotutkimusta tehneestä tutkijasta. Lindzen uskoo, että maapallon palautemekanismit, lähinnä pilvisyyden muutokset pitävät lämpötilan nousun kurissa.

Lindzenin väite, että yhden asteen maapallon keskilämpötilan muutoksella ei olisi mitään merkitystä, on kummallinen – varsinkin meteorologilta. Yhden asteen globaalin keskilämpötilan muutos tarkoittaa mm. Suomessa kahta astetta ja tämä puolestaan on suunnilleen sama kuin Helsingin ilmaston siirtyminen Seinäjoelle ja Seinäjoen ilmaston siirtyminen Ouluun. Mitä on ajateltava ”ilmastotutkijasta” ja meteorologista, joka vertaa vuorokauden ja vuoden sisäisiä lämpötilavaihteluita vuoden keskilämpötilojen muutokseen? Joko toimittaja Virtanen on siteerannut Lindzeniä väärin, tai sitten Lindzenin ilmastoasiantuntijuus on enemmän kuin kyseenalaista.

Kirja on täynnä muitakin erikoisia yksinkertaistuksia. Tässä niistä kaksi. Virtasen sanoin: ”Ilmastopakolaisuudesta puhuminen vähättelee niiden ihmisten kärsimyksiä, jotka ovat joutuneet pakenemaan hirmuhallituksia tai sotaa. …jos esimerkiksi Syyrian pakolaiskriisi johtuu ilmastonmuutoksesta eikä sisällissodasta, niin sota ei varmaankaan lopu ennen kuin ilmastonmuutos loppuu, joten miksi tehdä mitään muuta kuin ilmastotoimia.” Ja tekniikan tohtori Ollilan sanoin: ”Suomessa ylivoimainen valtaosa metsäpaloista syttyy työkoneiden kipinöistä, tupakan tumpeista tai taitamattomasta tulen käsittelystä eli ihmisten sähläämisestä. Epäselväksi jää, miten tällainen varomattomuuskin aiheutuu ilmastonmuutoksesta.”

Ehkä kaikista yllättävimmät kommentit tulivat entiseltä mepiltä, kokoomuksen Eija-Riitta Korholalta. Korhola on opiskellut teoreettista filosofiaa ja teologiaa, väitellyt ilmastopolitiikasta ja on entinen kristillisdemokraatti ja Helsinki Mission valtuuskunnan jäsen. Tohtoriksi väitelleen entisen europarlamentaarikon ei uskoisi väittävän, että tutkijoiden ja muiden ilmastotoimijoiden työtä ajaa ahneus, vallanhalu ja epäpätevyys. Korhola väittää mm, että

– ympäristöjärjestöjen motivaationa on varainhankinta,
– IPCC ei tutki tosissaan ilmaston luonnollisia tekijöitä,
– IPCC ajaa nyt 1.5 asteen tavoitetta koska lämpeneminen ei ole Korholan mukaan edennyt ennustetusti,
– muoviongelma on otettu nyt esiin koska lämpeneminen ei ole Korholan mukaan edennyt ennustetusti,
– IPCC ei ole poliittisesti neutraali ja sen pitäisi välttää ilmaston ennustamista jne..

Ilmeisesti IPCC:n pitäisi Korholan mielestä vain kiltisti dokumentoida mitä tapahtuu, tapahtui mitä tapahtui? Ja vielä Korholan omin sanoin: ”Tutkijoiden skenaarioista on tehty ennusteita, ja heistä on tullut eräänlainen papisto. He jopa toivovat, että skenaarioiden tahto toteutuisi.”

Virtasten, Korholoiden ym. denialismi jatkuu ilmeisesti ikuisesti, sillä väärässä olemisella ja ontuvien argumenttien heittämisellä ei ole mitään seurauksia. Todellisuuden ympärillä on paljon tilaa. Kun ihminen itse uskoo ajavansa oikea asiaa, ulkona ja tieteessä tapahtuvilla asioilla ei ole väliä. Ja aina löytyy muita yhtä löysästi ajattelevia kavereita samaan kuplaan. Väärässä olemiselta on helppo suojautua väittämällä vastapuolta ilmastouskovaisiksi ja kuittaamalla tieteentekijät ja aihetta esillä pitävät poliitikot ym. ahneiksi ja vallanhaluisiksi salaliittolaisiksi. Ilmasto näyttää lisäksi muuttuvan sen verran hitaasti, että todellisuus ei lyö vielä kasvoihin ulos astuttaessa. Ei ainakaan meillä täällä pohjoisessa, ei ainakaan vielä, ei ainakaan pahasti.

Tässä joitakin kirjan erikoisia väitteitä ja tieteen vastauksia niihin:

MV: Globaalit ilmastomallit eivät pysty toistamaan esimerkiksi keskiajan lämpökautta (s. 51 ja 263)

Tiede ja todellisuus: Ilmastomalleilla on varmasti rajoituksensa – varsinkin kun pakotteiden suuruuden arvioinnilla on virhemarginaalinsa. Keskiajan lämpö ei proksiaineistojen perusteella ollut koko maapallolla samanaikainen, toisin kuin nykyinen lämpeneminen. IPCC:n raportin mukaan ilmastomallit pysyvät toistamaan pääosiltaan viimeisen 1200 vuoden ilmaston pohjoisella pallonpuoliskolla. Mallisimulaatioiden ja proksiaineistojen vertailun perusteella keskiajan lämpötilapoikkeama on seurausta mm. vähäisistä tulivuorten purkauksista, auringon säteilyn suhteellisesta voimakkuudesta ko. aikana ja lämpötilan alueellista ja ajallisista vaihteluista. [Lähde: WG1AR5 s. 409–415]

MV: 1850–1900 ei ole tyypillinen esiteollisen ajan lämpötila (s. 261)

Tiede ja todellisuus: Jakson 1850–1900 lämpötilan ero suhteessa keskiajan lämpötiloihin on proksiaineistojen perusteella luokkaa 0.2-0.3 astetta, eikä siis kovinkaan merkittävä, kun muistetaan, että maapallon keskilämpötila on noussut kokonaisuudessaan jo noin asteen. Yhtä hyvin voi sanoa, että maapallon oli muutenkin kylmenemässä (mitä Virtasen kirjan monet ”asiantuntijat” myös tuntuvat uskovan). Silloin ihmisen aiheuttama lämpeneminen on suurempaa kuin olemme arvioineet. [WG1AR5 s. 409–415]

MV: Mitään normaalin ajan lämpötilaa ei olekaan (s. 347)

Tiede ja todellisuus: Vaikea ymmärtää, mitä Humlum on tällä tarkoittanut ja ennen kaikkea minkälaista aikaskaalaa hän on tarkoittanut. Paleoilmastojen tutkimus on osoittanut, että maapallon keskilämpötila on tosiaan vaihdellut useamman asteen jäätiköitymisvaiheiden ja niiden välisten lämpimien aikojen välillä. Tällöin puhutaan vähintään tuhansista vuosista. Viimeisten 1200 vuoden aikaskaalalla lämpötila on vaihdellut paljon vähemmän, alle asteen verran ja nyt on menty sen yli. [WG1AR5 s. 409–415]

Jollain tavalla tämä väite muistuttaa vanhaa denialistihokemaa, että edes mitään maapallon keskilämpötilaa ei olekaan. Keskiarvon ja vaihtelun käsitteitä on ilmeisesti joidenkin vaikea ymmärtää. Taustalta pilkistää myös jonkinlainen syklisyysuskonto eli, että maapallon lämpötila olisi myös lyhyissä, esimerkiksi sadan tai muutaman sadan vuoden jaksoissa jatkuvassa pomppivassa muutosliikkeessä ja joka jotenkin mystisesti selittäisi viimeisen 150 vuoden nousevan lämpötilatrendin.

MV: Hiilidioksidi vain seuraa lämpötilan muutosta (s. 73 ja 210)

Tiede ja todellisuus: Jos hiilidioksidi vain seuraisi passiivisesti lämpötilaa, miksi ilmakehän hiilidioksidipitoisuus ei noussut 270–280 ppm:stä esimerkiksi holoseenin lämpömaksimin aikana 6500–8000 vuotta sitten? Aikaa olisi kyllä ollut ja hiiltä olisi piisannut.

Ilmastomallit tuottavat hyvin jääkauden ilmaston ja jääkauden päättymisen vain, mikäli hiilidioksidin lämmitysvaikutus otetaan mukaan. Ensin pohjoinen pallonpuolisko saa enemmän auringonlämpöä ratamuutosten seurauksena, sen seurauksena ilmakehän hiilidioksidipitoisuus alkaa nousta ja se lämmittää vesihöyryn kanssa ilmastoa lisää. Ei siis joko tai, vaan sekä että. [WG1AR5 s. 399–406]

MV: Syynä lämpenemiseen on joku muu tekijä tai muut tekijät kuin kasvihuonekaasut, kuten mm. kuu (s. 55), merivirrat (s. 57–59), maapallon vulkaaniset vuotokohdat (s. 138), aurinko (s. 190) ja kosmiset säteet (s. 200).

Tiede ja todellisuus: Nykytieto ei tue sitä olettamusta, että viimeisen 150 vuoden aikana tapahtuneen maapallon keskilämpötilan nousun takana olisi oleellisesti jokin muu tekijä tai jotkin muut tekijät kuin ihmisen toiminnasta vapautuvat kasvihuonekaasut.

Jos kuka tahansa onnistuisi todistamaan toisin, hän saisi työstään runsaasti kunniaa ja mammonaa – ja todennäköisesti myös Nobelin. Hyvistä yrityksistä huolimatta näin ei ole käynyt. Miksi? Joillekin tutkijoiden ja IPCC:n salaliitto jää ainoaksi selittäväksi tekijäksi.

MV: IPCC ei ota huomioon luonnollisia tekijöitä ilmastonmuutoksessa s. 142 ja 366

Tiede ja todellisuus: Tällaisen väitteen tekijä ei ole lukenut IPCC:n raportteja tai ainakaan ymmärtänyt mitä niihin on kirjoitettu. Raporteissa käsitellään runsaasti mm. auringon säteilyn, kosmisten säteiden, kiertoratamuutosten ja sisäisten vaihteluiden (kuten merivirtojen) vaikutusta lämpötiloihin.

Itse asiassa myös denialistien paljon kritisoima Mann aloitti tutkimustyönsä luonnollisten tekijöiden vaikutuksesta ilmastoon. Ei hän alunpitäen ollut edes kiinnostunut ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta. Niin kauan kuin Mann tutki vain luonnollisia ilmastomuuttujia, denialistit viittasivat hänen tutkimuksiinsa. Siinä vaiheessa kun Mann alkoi tutkia myös ihmisen vaikutusta, hänestä tuli denialistisfäärin ykkösvihollisia.

MV: Lätkämailasta oli hävitetty pieni jääkausi ja keskiajan lämpökausi

Tiede ja todellisuus: Tämä on kummallinen väite, sillä sekä pieni jääkausi että keskiajan lämpöpoikkeama olivat jo vuoden 2001 raportissa. Vuoden 2007 ja 2013 raporteissa lämpötilarekonstruktioita on voitu tarkentaa vielä uusilla prokseilla ja pystytty viemään ajallisesti 2000 vuoden päähän menneisyyteen. WG1AR5 s. 409–415

MV: Proksien perään oli liimattu lämpömittaridataa s. 68

Tiede ja todellisuus: Lämpömittaridata on liitetty prokseihin siltä osin kuin lämpömittaridata ja proksidata ovat samanaikaisia. Muunlainen toiminta olisi järjetöntä. Eihän niitä muuten voisi verrata toisiinsa. WG1AR5 s. 409–415

MV: Climategate oli katastrofi s. 68, 115 ja 245

Tiede ja todellisuus: Koko Climategate on aivan keksitty kohu, jonka tarkoituksena on ollut synnyttää epäluottamusta ilmastotutkijoita kohtaan ja häiritä heidän työtään. Kannattaa lukea Mannin kirja ’Climate Wars’. Siellä asia on selvitetty juurta jaksain. Asiaa on tutkittu myös muutamassa riippumattomassa komiteassa, eikä mitään väärinkäytöksiä ole havaittu.

Mannin sanoin: ”Tuhansista sähköposteista on irrotettu asiayhteyksistään yksittäisiä sanoja ja lauseita ja liitetty niitä yhteen tavoitteena mustamaalata minua ja kollegoita sekä koko ilmastotutkimusta.”

MV: Ilmastoherkkyys on jotain nollan ja puolentoista asteen välillä s. 112, 236 ja 266

Tiede ja todellisuus: Viimeaikaisissa tutkimuksissa ilmastoherkkyys on edelleen ollut keskimäärin kolmen asteen paikkeilla, kuten käy ilmi Zeke Hausfatherin selvityksestä. Tästä aiheesta on esitetty väitteitä, että viimeaikaiset tutkimukset näyttäisivät koko ajan pienempiä ilmastoherkkyyden arvoja, mutta sellaisissa väitteissä on katsottu valikoiden vain omaa mielipidettä tukevat tutkimustuloksia.

Ilmastoherkkyysarvion epävarmuutta lisäävät mm. albedon ja pilvisyyden säteilypakotteet sekä erilaiset takaisinkytkennät. Jääkausimallinnusten perusteella ilmastoherkkyys ei ole alle yhden asteen, eikä myöskään yli 6 asteen. AR5:n mukaan ilmastoherkkyys on hyvin suurella varmuudella 1.5 ja 4.5 asteen välillä.

Se, että herkkyyden alarajaa laskettiin uusimmassa raportissa 2 asteesta 1.5 asteeseen, ei tarkoita kuten lintututkija Järvinen esittää, että ”ilmastoherkkyys on laskeva käyrä, joka lähestyy nollaa.” Ilmasto voi tuottaa tulevaisuudessa myös sen yllätyksen, että ilmastoherkkyys onkin arvion ylärajalla. WG1AR5 s. 817–821

MV: Satelliittimittaukset ovat uskottavampia kuin pintamittaukset s. 165

Tiede ja todellisuus: Satelliittimittauksiin liittyy myös omat virhemahdollisuutensa. Ne ovat vain erilaisia kuin pintamittauksiin liittyvät virhemahdollisuudet.

Satelliitti mittaa koko välissä olevaa ilmakehää, pintamittauksissa mitataan vain sitä osaa, missä me elämme.

Ilmakehä ei lämpene tasaisesti koko osassaan, vaan alailmakehä lämpenee enemmän ja itse asiassa yläilmakehä viilenee – ihan kasvihuoneteorian mukaisesti. Satelliittimittauksissa joudutaan ottamaan tämä huomioon.

Lisäksi satelliittimittauksissa pitää pystyä arvioimaan satelliitin tarkka etäisyys maanpinnasta. Itse asiassa kirjassakin viitattu Spencer ja Christy ovat joutuneet muutamankin kerran korjaamaan satelliittimittauksiaan kun tämä etäisyys on muuttunut ajan mittaan. Muutokset he ovat tosin tehneet vasta, kun muut tutkijat ovat siitä heille huomauttaneet.

Satelliittimittaukset ja pintamittaukset tukevat toisiaan. Jälleen, ei joko tai, vaan sekä että.

MV: Lämpeneminen ei ole ollut niin nopeaa kuin ilmastomallit ovat ennustaneet s. 15, 44 ja 48

Tiede ja todellisuus: Ilmastomallien ennusteet ovat toistaiseksi olleet melko hyviä.

Ilmastomalleja on monenlaisia ja osa niistä tuottaa lyhyellä ajalla, kuten vaikkapa 1998–2012 aikana lämpenemisen hidastumista. Tämä voi johtua esim. ilmaston luonnollisista sisäisistä vaihteluista tai epävarmuuksista pakotearvioissa. WG1AR5 s. 769–794

AR5:ssä lämpötilaa oli seurattu vuoteen 2012 asti. Tämän jälkeen lämpeneminen on ollut jälleen nopeaa. Kaikki viisi viimeisintä vuotta ovat olleet mittaushistorian lämpimimpiä. Virtasen kirjan kirjoittamisen ja julkaisun aikaan tämä on tiedetty, mutta uusi tieto ei ole jostain syystä sopinut kirjan agendaan.

Uusi ilmastoraportti (AR6) tullee vuonna 2021 osoittamaan, että lämpötila on edennyt edelleen ilmastomallien mukaisesti.

MV: Globaali lämpeneminen ei ole ollut tilastollisesti merkitsevä 1998–2014 s. 19 ja 264

Tiede ja todellisuus: Jos valitaan keinotekoisen valikoivasti jokin lyhyt aikaväli, kuten tässä erityisen lämmin vuosi aloitusvuodeksi, näin voi olla. Tätä kutsutaan kirsikan poiminnaksi. Koko mittausdatasta laskettu lämpeneminen on tilastollisesti merkitsevä. Ja vain se on merkittävää. Kuka tahansa aloittelevakin luonnontieteilijä ymmärtää, että luonnossa on sisäistä vaihtelua, eikä mikään luonnonlaki määrää, että kaikkien lyhyidenkin jaksojen pitäisi noudattaa vaikkapa tasaista lämpötilan nousua. Ilmastotieteessä on syystä käytössä 30-vuoden tarkastelujakso.

MV: Jos vuoden 1997 ja 2016 El Niño-piikkejä ei oteta huomioon, niin lämpötila on noussut aika vähän

Tiede ja todellisuus: Ja sitten kuitenkaan ei pitäisi ottaa erityisen lämpimiä vuosia mukaan koko lämpenemisen tarkasteluun? Ja miksi ei? Lämpeneminen näkyy kyllä selvästi myös, vaikka mukaan lasketaan vain viileät La Nina-vuodet. Jälleen kerran: tällaista vuosien valikointia kutsutaan kirsikan poiminnaksi.

MV: Arktisen merijään laajuus ei ole viimeisten 10 vuoden aikana muuttunut miksikään s. 101

Tiede ja todellisuus: Aika erikoinen väite kun sen paikkansapitämättömyyden voi tarkistaa NSIDC:n sivulta kuka ja koska tahansa (http://nsidc.org/arcticseaicenews/)

MV: Lämpötilaero tropiikin ja napa-alueiden välillä kasvaa s. 47 …ei kun pienenee s. 167

Tiede ja todellisuus: Niin juuri. Lindzen on väärässä ja Bengtsson on oikeassa. Napa-alueet lämpenevät nopeammin kuin tropiikki ja siksi niiden välinen lämpötilaero pienenee. Jos meteorologi Lindzen väittää tällaista, hän on joko epäpätevä tai toimittaja Virtanen on epäpätevästi siteerannut Lindzeniä.

MV: Ihmiskunta on selvinnyt yli 120 metrin merenpinnan noususta, ehkä se selviää myös nykyisestä kolmen millin vuotuisesta nousuvauhdista s. 16

Tiede ja todellisuus: Kivikauden ihmiset eivät asuneet moderneissa miljoonakaupungeissa meren rannalla. Vertaus on vailla mieltä.

MV: Atollisaaret selviävät myös koko alkaneesta vuosituhannesta s. 73

Tiede ja todellisuus: Toimittaja Virtanen jätti kertomatta mm., että toisessa siteeratusta tutkimuksessa sanotaan, että atollisaaret pysyvät pinnalla JOS olot pysyvät suotuisina korallien kasvulle, EIKÄ merien lämpeneminen ja happamoituminen uhkaa korallien kasvua, EIKÄ merenpinta nouse selvästi nopeammin kuin nykyisin.

MV: Palsat kasvavat ja romahtavat kuten ennenkin s. 84

Tiede ja todellisuus: Vanhat palsat kyllä edelleenkin romahtelevat, mutta uusia ei enää synny samaan tahtiin. Itä-Suomen yliopiston tutkijan Tahvanaisen mukaan palsasoiden sulaminen on jo käytännössä pysäyttämätön ilmiö.

MV: Ilmatieteen kahdessa leirissä ollaan samaa mieltä, ettei hiilidioksidin kasvu johda sään ääri-ilmiöiden aiheuttamiin katastrofeihin s. 48

Tiede ja todellisuus: Tässä asiassa en kyllä ole havainnut tieteessä kahta ”leiriä”. Lämpeneminen lisää sään aiheuttamia katastrofeja (hellejaksot, tulvat, maastopalot jne.). Niissä tulee kuitenkin todennäköisesti olemaan alueellista vaihtelua niin, että joissakin paikoissa voi olla esimerkiksi jopa vähemmän kuivuutta kuin ennen, mutta toisilla alueilla vastaavasti enemmän.

Yleisesti ottaen mitä lämpimämpi ilmakehä on, sitä enemmän siinä on kosteutta ja sitä kovempia sateita. Samoin mitä lämpimämpi meri on, sitä kovempia hirmumyrskyjä, sillä hirmumyrsky saa voimansa meren lämmöstä.

Arktisen alueen lämpenemisellä on suuri vaikutus jäämeren perustuotantoon

[Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tiedote:]

Ilmaston lämpeneminen voi kasvattaa Pohjoisen jäämeren jäässä elävien levien tuotantoa, mutta lämpenemisen vaikutus vaihtelee suuresti eri leveysasteilla, kertoo arvostetussa Science Advances -tiedelehdessä julkaistu tutkimus. Pohjoisen jäämeren ravintoketju on lyhyt ja vähälajinen lisäksi sen energiansaanti on hyvin rajallista osan aikaa vuodessa. Siksi levien perustuotannon muutoksilla on suuri merkitys koko ravintoketjun toimintaan, aina ihmiseen asti.


Jäälevät elävät merijään sisällä olevissa käytävissä ja taskuissa, joissa merivesi on nestemäisessä muodossa. Meren jäälevät ja kasviplankton ovat mikroskooppisesta koostaan riippumatta elintärkeitä merien ja koko planeetan elämälle, sillä ne tuottavat noin puolet maapallon hapesta. © Seija Hällfors, SYKE

Pohjoinen jäämeri on kooltaan vain noin 3 % maailman valtameristä, mutta se vastaa noin 14 prosentista maailman merien hiilensidonnasta ja on siten ilmakehän hiilidioksidin merkittävä nielu. Pohjoisen jäämeren jääpeite pienenee nopeaa tahtia, mutta muutoksen vaikutuksista hiilen kiertoon tiedetään toistaiseksi vain vähän.

Erikoistutkija Letizia Tedesco Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) merikeskuksesta, professori Marcello Vichi Kapkaupungin yliopiston merentutkimuslaitoksesta Etelä-Afrikasta ja erikoistutkija Enrico Scorrimarro ilmastonmuutostutkimukseen erikoistuneesta keskuksesta Italiasta tutkivat, miten odotetut lumen ja merijään muutokset vaikuttavat arktisessa merijäässä elävien levien tuotantoon. Tutkimus on julkaistu arvostetussa kansainvälisessä Science Advances -tiedejulkaisussa. Tutkijat yhdistivät Tedescon kehittämän jäälevien tuotantoa kuvaavan matemaattisen mallin ilmastomalleihin. Tutkimuksessa käytetyt ilmastomallit kuvaavat hallitustenvälisen ilmastopaneeli IPCC:n skenaariota RCP 8,5, jossa ilmastopäästöt eivät vähene.

Jäälevät ovat ravintoketjun perusta

Jäälevät elävät merijään sisällä olevissa käytävissä ja taskuissa, joissa merivesi on nestemäisessä muodossa. Muiden meressä elävien levien tapaan jäälevät ovat perustuottajia, jotka yhteyttäessään muuttavat hiilidioksidin eloperäisiksi hiiliyhdisteiksi ja hapeksi. Levät ovat meren ravintoketjun perusta: ne ovat ruokaa eläinplanktonille, joka puolestaan on kalojen ja merilintujen ravintoa. Saman ravintoketjun korkeimmilla tasoilla ovat esimerkiksi hylkeet, valaat ja jääkarhut.

Jäämeren ravintoketjussa jään sisällä elävät levät ovat avainasemassa. ”Ne ovat sopeutuneet täydellisesti omaan erikoislaatuiseen ympäristöönsä. Ne pidentävät Pohjoisen jäämeren tuottavaa kautta, sillä ne kasvavat aikaisemmin kuin vedessä leijuva kasviplankton. Silloin, kun jään alla on vielä kasviplanktonin kasvulle liian pimeää, jäälevät tarjoavat ainoan ravinnonlähteen koko muulle ravintoketjulle”, Letizia Tedesco kertoo.

Mallitarkastelu osoitti, että esimerkiksi lumi- ja jääpeitteinen kausi olisivat vuosina 2061–2100 merkittävästi lyhyempiä kuin vuosina 1961–2005. Vuotta 2100 lähestyttäessä yksivuotinen jää sulaisi Pohjoisella jäämerellä noin kuukautta aikaisemmin kuin vuosina 1961–2005. Lisäksi 70. leveyspiirin eteläpuolella yksivuotisen jään määrä kutistuisi huolestuttavasti ja 70. leveyspiirin pohjoispuolella yksivuotisen jään määrä lisääntyisi merkittävästi samalla kuin monivuotisen jään määrä vähenisi. Tutkijat halusivat selvittää, vastaisivatko jään sulamisen aikaistuminen ja jäälevien kukinnan aikaistuminen toisiaan ja miten yksivuotisen jään pinta-alan muutos vaikuttaisi merijään elämään.


Mallinnustulokset ennustavat, että lähempänä pohjoisnapaa jäälevien perustuotanto voi kasvaa yli 20-kertaiseksi. Siellä levien kasvukausi siirtyisi syksystä valaistusolosuhteiltaan paljon suotuisampaan kesään

Levätuotannon muutoksissa suuria alueellisia eroja

Mallinnustulokset ennustavat, että kokonaisuudessaan Arktisen jäämeren alueella jäälevien perustuotanto kasvaisi 52 % nykyisestä vuoteen 2100 mennessä, mutta tilanne vaihtelee eri alueilla merkittävästi. Arktisen jäämeren eteläosissa, 66. leveyspiirin eteläpuolella, lumimäärä näyttää vähentyvän niin paljon, että jäälevien kasvukausi voi alkaa jopa pari kuukautta aiemmin. Myös 66. ja 74. leveyspiirin välisellä alueella jäälevien kukinta alkaisi huomattavasti nykyistä aiemmin, mutta levätuotanto kasvaisi vain vähän, sillä myös levien kasvun lopettava jään sulaminen aikaistuisi. Suhteellisesti eniten, peräti yli 20-kertaiseksi, jäälevien perustuotanto kasvaisi 74. leveyspiirin pohjoispuolella, sillä siellä levien kasvukausi siirtyisi syksystä valaistusolosuhteiltaan paljon suotuisampaan kesään.

Mallinnuksen perusteella Arktisen merijään vähenemisellä on suuria ja monitahoisia vaikutuksia jäässä elävien levien tuotantoon. Arktisen jäämeren ravintoketju on lyhyt ja vähälajinen, lisäksi sen energiansaanti on osan aikaa vuodessa. hyvin rajallista Siksi levien primaarituotannon muutoksilla on suuri merkitys koko ravintoketjun toimintaan.

”Oletamme, että ravintoketjun ylemmillä tasoilla olevien eliöiden voi olla vaikea sopeutua mallinnuksen ennustamaan levätuotannon aikaistumiseen etenkin Pohjoisen jäämeren eteläosissa. Jos levän laiduntaja[EJ1] t eivät pysty hyödyntämään aiempaa aikaisemmin tarjolle tulevaa ravintoa, ne eivät ehkä pysty lisääntymään. Toisaalta, jos laiduntajat pystyvät sopeutumaan jäälevien uuteen aikatauluun, niillä on varsinkin pohjoisimmilla merialueilla paljon enemmän syötävää kuin nykyään. Kummassakin tapauksessa muutos vaikuttaa laiduntajia syöviin kaloihin, joita myös ihminen, valaat, hylkeet ja jääkarhut käyttävät. Jos sopivaa saalista ei ole tarjolla oikeaan aikaan, voi ravintoketjun huipulla elävien saalistajien olemassaolo vaarantua”, sanoo Letizia Tedesco.

Lisätietoja (englanniksi ja italiaksi):

Erikoistutkija Letizia Tedesco, Suomen ympäristökeskus, p. +358 50 56 78 990, sähköposti: etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

– Artikkeli verkossa:
Letizia Tedesco (Marine Research Centre of the Finnish Environment Institute, Finland), Marcello
Vichi (Department of Oceanography at the University of Cape Town, South Africa) and Enrico
Scoccimarro (Euro-Mediterranean Centre on Climate Change, Bologna, Italy):
Sea-ice algal phenology in a warmer Arctic
Science Advances, 8 May 2019
– Kapkaupungin yliopiston verkkouutinen aiheesta: Life in the ice in a warmer arctic

Tutkimus: Hallittu ruokavaliomuutos voisi tuoda ilmastohyötyjä, parantaa ravitsemusta ja säilyttää maatalouden Suomessa

[Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) ja Luonnonvarakeskuksen (Luke) tiedote:]

Luonnonvarakeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen 10.5. julkaiseman Policy Briefin mukaan ravitsemussuositukset täyttävällä ruokavaliomuutoksella voidaan saavuttaa noin 40 prosenttia pienemmät ilmastovaikutukset ruoankulutuksessa. Peltomaiden hiilidioksidipäästöjen vähentäminen pienentää erityisesti eläinperäisiä tuotteita sisältävien ruokavalioiden ilmastovaikutusta. Muutos vaatii selkeää ohjausta sekä merkittäviä rakenteellisia muutoksia maa- ja elintarviketaloudessa.

Ruokavaliomuutos on tunnistettu yhdeksi keinoksi vähentää maatalous- ja ruokasektorin ilmastovaikutuksia. Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoimintaan kuuluvassa ja Luonnonvarakeskuksen ja Suomen ympäristökeskuksen toteuttamassa Ruokaminimin-hankkeessa tarkasteltiin, miten laajamittainen ruokavaliomuutos vaikuttaisi ilmastoon, ravintoaineiden saantiin ja maa- ja elintarviketalouteen. Lisäksi hankkeessa tarkasteltiin, miten maaperän hiilidioksidipäästöjä hillitsevät toimet vaikuttaisivat ruokavalioiden ilmastovaikutukseen ja arvioitiin keinoja, joilla ruokavaliomuutosta voidaan tukea.

Tulosten mukaan ilmastohyötyjä tuottava ruokavaliomuutos vaatii maa- ja elintarvikesektorilta uusien arvoketjujen rakentamista ja taloudellisia investointeja. Julkinen ohjaus voi tukea muutosta asettamalla selkeät strategiset tavoitteet sekä luomalla vaikuttavia taloudellisten ja tiedollisten ohjauskeinojen yhdistelmiä. Maataloustukiuudistuksessa on huomioitava peltojen hiilipäästöt ja tuotantokasvivalikoiman monipuolistaminen.

Kestävä ruokavalio yhdistää ympäristön ja ravitsemuksen

Hankkeessa tarkasteltiin vaihtoehtoisia ruokavalioita suhteessa nykyiseen ruokavalioon. Arvioinnin lähtökohtana oli, että muuttuneet ruokavaliot täyttävät ravitsemussuositukset ja että tuotevalikoimaa muuttamalla voidaan vaikuttaa ruokavalion ympäristövaikutuksiin. Vaihtoehtoisia ruokavalioita oli neljä: 1) lihojen määrä pienenee puoleen, 2) lihojen määrä pienenee kolmasosaan, 3) kalaisa ja 4) vegaani.

Hankkeen tulosten mukaan ruokavalion ilmastovaikutus ja rehevöittävä vaikutus pienenevät, kun eläinperäisten tuotteiden osuutta ruokavaliossa vähennetään. Runsaasti kotimaista luonnonkalaa sisältävän ruokavalion vaikutukset ovat pienemmät kuin lihaa sisältävien ruokavalioiden, mutta suuremmat kuin vegaaniruokavalion.

”Jonkin verran lihaa sisältävän ruokavalion ilmastovaikutuksessa päästään kuitenkin melko lähelle vegaaniruokavalion ilmastovaikutusta, jos maataloudessa tehdään samanaikaisesti toimenpiteitä peltomaan hiilivarannon ylläpitämiseksi”, toteaa hankkeen vastuullinen johtaja Merja Saarinen Lukesta.

Tarvitaan investointeja kasvintuotantoon ja -jalostukseen

Ilmasto- ja ravitsemushyötyjä tuovaan ruokavalioon siirtyminen lisää kasviperäisten tuotteiden määrää ruokavaliossa merkittävästi.

”Suomalaisen maatalouden nykyiset kilpailuedut ovat tehokkaassa kotieläin- ja kasvihuonetuotannossa, eivät niinkään kasvintuotannossa. Tuonti kasvaisi nykyiseen verrattuna kaikissa tutkituissa vaihtoehdoissa mutta erityisesti vegaaniruokavaliossa sekä tuotantopanoksina että ruoan tuontina”, sanoo Luken tutkimusprofessori Jyrki Niemi.

Muutokseen vastaaminen edellyttää elintarvike- ja maatalousalalla erittäin merkittäviä investointeja kasvintuotannon ja -jalostuksen lisäämiseksi. Se edellyttää myös uusien tuotteiden kehittämistä ja vaatii näin ollen kattavien arvoketjujen luomista.

Muutosta ohjataan politiikkayhdistelmillä

Hallittu ruokavaliomuutos vaatii tuekseen koko ruokajärjestelmään vaikuttavia toimenpiteitä. Kauppa, elintarviketeollisuus, ravintolat ja ruokapalvelut vaikuttavat keskeisesti siihen, mitä ja miten syömme. Suomalainen ruokapolitiikka on korostanut elintarvikealan vapaaehtoisia toimia vastuullisen ruokaketjun rakentamisessa.

”Arviointimme mukaan elintarvikealan toimet vaativat jatkossa tuekseen vahvoja julkisia yhteisesti sovittuja strategisia tavoitteita. Lisäksi tarvitaan vaikuttavia tiedollisen ja taloudellisen ohjauksen yhdistelmiä”, toteaa erikoistutkija Minna Kaljonen SYKEstä.

Ympäristökriteerit on integroitava vahvemmin ravitsemussuosituksiin. Myös maataloustukien ja verotuksen ohjausvaikutuksia on arvioitava yhdessä ilmasto- ja terveysvaikutusten osalta. Maataloustuissa on huomioitava peltojen hiilidioksidipäästöjen vähentäminen sekä proteiinipitoisten ja muiden tuotantokasvien valikoiman monipuolistaminen.

RuokaMinimi-hanketta (2018–2019) rahoitti Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta. Hankkeen loppuraportti julkaistaan touko-kesäkuun vaihteessa VNK:n julkaisusarjassa.

Lisätietoja (in English or Spanish):

– Hankkeen vastuullinen johtaja, tutkija Merja Saarinen (ruokavalioiden ilmastovaikutukset), Luonnonvarakeskus Luke, 0295326506, merja.saarinen@luke.fi

– Erikoistutkija Minna Kaljonen (politiikka-arviointi), Suomen ympäristökeskus SYKE, 0295251252, etunimi.sukunimi.kaljonen@ymparisto.fi

Policy Brief

RuokaMinimi-hankkeen loppuseminaarin tallenne

Tiedote (VNK 10.5.2019)

Huhtikuussa rikottiin lämpö- ja kuivuusennätyksiä

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Huhtikuussa rikottiin asemakohtaisia lämpöennätyksiä usealla Ilmatieteen laitoksen havaintoasemalla. 2000-luvulla valtaosa huhtikuista on ollut lämpimämpiä kuin 1900-luvulla keskimäärin.


Kuva: Eija Vallinheimo

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan huhtikuu oli monin paikoin 2–3,5 astetta pitkän ajan (1981–2010) keskiarvoa korkeampi. Monilla havaintoasemilla kuukausi oli poikkeuksellisen lämmin eli vastaava toistuu keskimäärin vain muutamia kertoja sadassa vuodessa. 2000-luvulla 85 prosenttia huhtikuista on ollut lämpimämpiä kuin 1900-luvun tyypillinen huhtikuu.

Huhtikuu oli lämpimin yhteensä 13 mittausasemalla. Toiseksi tulee vuosi 1921, jolloin huhtikuu oli lämpimin yhteensä yhdeksällä asemalla. Tuolloin havaintoverkosto ei kuitenkaan ollut yhtä kattava kuin nykyään. Asemakohtaisia huhtikuun ylimpien lämpötilojen ennätyksiä rikottiin muutamalla pitkäikäisellä havaintoasemalla. Esimerkiksi Utön saarella mitattu 15,9 astetta ylittää edellisen ennätyksen 1,4 asteella. Vertailukelpoinen aineisto alkaa Utössä vuodesta 1901. Rovaniemen Apukassa ja Kotkan Rankissa 1930-luvulta saakka tehdyissä mittauksissa saavutettiin uudet ennätykset (17,2 ja 18,6 astetta).

Kouvolassa lämpötila kohosi huhtikuussa vähintään 20 asteeseen viitenä päivänä, enemmän kuin kertaakaan yhdelläkään havaintoasemalla ainakaan 60 vuoteen eli digitoidun aineiston aikana.

Kuukauden ylin lämpötila oli Turun Artukaisten asemalla 27. päivänä mitattu 22,8 astetta. Alin lämpötila oli puolestaan Kilpisjärvellä kuun 5. päivänä mitattu -22,2 astetta.

Kuivuus aiheutti maastopaloja

Suuressa osassa maata satoi vain noin kolmannes tyypillisestä huhtikuun sademäärästä, mikä ruokki maastopaloja etenkin etelässä kuukauden loppupuoliskolla. Aivan kaikkialla sademäärät eivät kuitenkaan jääneet keskiarvojen alapuolelle. Kapealla kaistaleella Satakunnasta Etelä-Savoon satoi tavanomaista enemmän kuukauden 8. päivänä maan eteläosan yllä olleen matalapaineen seurauksena.

Lapissa huhtikuu oli monin paikoin mittaushistorian vähäsateisin. Esimerkiksi Pellon kirkonkylän 3,6 millimetriä on aseman lähes 50-vuotisen mittaushistorian pienin huhtikuun sademäärä.

Kuukauden suurin sademäärä oli Ikaalisten Vehuvarpeen asemalla mitattu 60,7 millimetriä ja pienin sademäärä puolestaan Paraisten Utössä mitattu 1,8 millimetriä.

Lunta oli kuukauden päättyessä jäljellä lähinnä Koillismaalla ja Lapissa, enimmillään noin 50 senttimetriä.

Lisätietoja:

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm)

Huhtikuun säätilastot

Sää on harvoin poikkeuksellinen. Meteorologit käyttävät sanaa poikkeuksellinen ainoastaan, kun sääilmiön tilastollinen esiintymismahdollisuus on keskimäärin kolme kertaa sadan vuoden aikana tai harvemmin. Harvinaiseksi kutsutaan, kun sääilmiön esiintymistiheys on harvemmin kuin keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa.

Väitös: Ilmaston lämpeneminen voi muuttaa kasviplanktonyhteisön koostumusta ja vähentää ravintoketjun ylemmille tuotantotasoille siirtyvää ravinnon määrää

[Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tiedote:]

Ilmaston lämpeneminen muuttaa meren kasviplanktonyhteisöjen koostumusta. ”Esimerkiksi Itämeren ekosysteemissä kevätkukintaa dominoivat piilevät voivat menettää valta-asemansa panssarisiimaleville. Tutkimukseni mukaan se voi heikentää ulapalla tapahtuvaa eloperäisen aineksen hajotustoimintaa ja vähentää ravintoketjun ylemmille tuotantotasoille siirtyvän ravinnon määrää,” sanoo tutkija, M.Sc. María Teresa Camarena Gómez Suomen ympäristökeskuksesta. Hän on keskiviikkona 10.4.2019 Helsingin yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan tutkinut piilevien ja panssarisiimalevien vaikutusta bakteeriyhteisön rakenteeseen ja dynamiikkaan.

Ilmaston lämpeneminen vaikuttaa meriekosysteemeihin maailmanlaajuisesti. Kohoavat pintalämpötilat muuttavat kasviplanktonyhteisöjen koostumusta, ja tietyissä ekosysteemeissä kevätkukintaa dominoivat piilevät voivat osin tai kokonaan menettää valta-asemansa panssarisiimaleville.

Piilevät ja panssarisiimalevät eroavat toisistaan niiden vapauttaman liuenneen eloperäisen aineen laadun ja määrän suhteen. Liuenneen eloperäisen aineen laatu ja määrä vaikuttaa ekosysteemien bakteeriyhteisöjen lajistoon ja toimintaan ja edelleen mikrobisilmukan kautta kulkevan hiilen määrään.


María Teresa Camarena Gómez tutki piilevien ja panssarisiimalevien vaikutusta bakteeriyhteisön rakenteeseen ja dynamiikkaan kokeellisesti ja kenttätutkimuksin Chilen rannikolla ja Itämerellä.

SYKEn merikeskuksessa työskentelevän M.Sc. María Teresa Camarena Gómezin väitöskirjatutkimuksen päätavoitteena oli arvioida kokeellisesti ja kenttätutkimuksin piilevien ja panssarisiimalevien vaikutusta bakteeriyhteisön rakenteeseen ja dynamiikkaan. Tutkimusta tehtiin Itämeren ja Chilen rannikolla sijaitsevan Humboldtin merivirran alueen ekosysteemeissä. Molemmilla alueilla nämä pii- ja panssarisiimaleväryhmät ovat vallitsevia kukinnan kasviplanktonlajistossa.

Molemmissa tutkituissa ekosysteemeissä kasviplanktonyhteisön lajisto ja kukinnan vaihe vaikuttivat selvästi bakteeriyhteisön rakenteeseen ja dynamiikkaan. Kaikissa tutkimuksissa hallitseva bakteeriluokka oli alphaproteobakteerit, pääosin SAR11-kladiin ja Rhodobacteraceae-heimoon kuuluvat bakteerit. Kopiotrofiset eli ravinteikkaassa ympäristössä viihtyvät bakteerit olivat runsaslukuisia ennen kevätkukintaa ja assosioituivat panssarisiimaleviin, kun taas vähäravinteisessa ympäristössä viihtyvien oligotrofisten bakteerien runsaudet olivat suorassa yhteydessä tiettyihin piilevälajeihin. Itämerellä havaittiin lisäksi, että piilevien vapauttama liuennut eloperäinen aines kiihdytti kevätkukintojen aikana tuottavampien bakteeriyhteisöjen muodostumista, mikä näkyi kopiotrofisten bakteerien dominoimien bakteeriyhteisöjen korkeampana tuotantona verrattuna SAR11-valtaisiin yhteisöihin.

Tulosten perusteella voidaan sanoa, että muutokset piilevien ja panssarisiimalevien määräsuhteissa kevätkukinnan aikana vaikuttavat hyvin todennäköisesti bakteeriyhteisön rakenteeseen ja toimintaan. Tietyt piilevälajit edistävät kopiotrofisten bakteerien kasvua, mikä näkyy korkeana bakteerituotantona ja kertoo eloperäisen aineen tehokkaasta kierrätyksestä veden pintakerroksessa.. Panssarisiimalevien yleistyminen ilmastonmuutoksen myötä saattaa heikentää tätä ulapalla tapahtuvaa eloperäisen aineksen kierrätystä ja vähentää ravintoketjun ylemmille tuotantotasoille siirtyvää ravinnon määrää.

M.Sc. María Teresa Camarena Gómez väittelee 10.4.2019 kello 12 Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa aiheesta ”Diatoms, dinoflagellates and their distinct effects on the structure and function of the bacterioplankton”. Väitöstilaisuus pidetään Viikin kampuksella, osoitteessa Raisio-Sali (Is B2), Latokartanonkaari 7. Vastaväittäjänä on professori Jarone Pinhassi Linnaeus Universitystä ja kustoksena professori Sakari Kuikka.

Väitöskirja julkaistaan sarjassa Walter and Andrée de Nottbeck Foundation Scientific Reports.

  • Linkki sähköiseen väitöskirjaan:
    Diatoms, dinoflagellates and their distinct effects on the structure and function of the bacterioplankton
  • Lisätietoja (in English or Spanish):

    Tutkija, M.Sc. María Teresa Camarena Gómez
    Suomen ympäristökeskus SYKE, merikeskus
    Puh. +358 40 1823 179
    Sähköposti: maria.camarena@ymparisto.fi

    Maaliskuu oli lauha ja paikoin poikkeuksellisen sateinen

    [Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

    Maaliskuun keskilämpötila vaihteli lounaissaariston noin +1 asteesta Pohjois-Lapin noin -9 asteeseen.


    Kuva: Heidi Pettersson

    Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan maaliskuu oli suuressa osassa maata 1–2 astetta tavanomaista leudompi. Näin leuto maaliskuu ei kuitenkaan ole harvinainen, vaan toistuu keskimäärin useamman kerran vuosikymmenessä. Ainoastaan Keski- ja Pohjois-Lapissa kuukauden keskilämpötila oli lähellä tavanomaista tai hieman sen alle.

    Maaliskuun ylin lämpötila oli Ahvenanmaan Jomalassa kuukauden 29. päivänä mitattu 13,4 astetta. Alin lämpötila oli puolestaan Utsjoen Kevojärvellä 2. päivänä mitattu -37,9 astetta.

    Idässä ja pohjoisessa oli paikoin poikkeuksellisen sateista

    Useita matalapaineita liikkui maaliskuun aikana maamme yli. Näiden vuoksi maaliskuu oli suuressa osassa maata tavanomaista sateisempi. Idässä ja pohjoisessa kuukauden sademäärä oli paikoin jopa poikkeuksellisen suuri eli vastaava toistuu harvemmin kuin kerran 30 vuodessa. Esimerkiksi Sodankylän Tähtelässä mitattiin aseman yli 100-vuotisen havaintohistorian suurin maaliskuun sademäärä, 66,6 millimetriä. Kuukauden suurin sademäärä mitattiin Puolangan Paljakassa, 85,3 millimetriä. Vähiten satoi Utsjoen Kevolla, missä kuukauden sademäärä jäi 11,0 millimetriin.

    Lunta oli kuukauden lopulla Pohjois-Karjalasta Lappiin ulottuvalla vyöhykkeellä yleisesti puolesta metristä metriin ja muualla maassa pääosin 10–50 senttimetriä. Etelä- ja länsirannikon läheisyydessä oli monin paikoin lumetonta. Lumensyvyydet olivat kuukauden vaihtuessa tavanomaista pienempiä suuressa osassa maata.

    Lisätietoja:

    Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)
    Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (3,85 e/min + pvm)

    Maaliskuun säätilastot

    Sää on harvoin poikkeuksellinen. Meteorologit käyttävät sanaa poikkeuksellinen ainoastaan, kun sääilmiön tilastollinen esiintymismahdollisuus on keskimäärin kolme kertaa sadan vuoden aikana tai harvemmin. Harvinaiseksi kutsutaan, kun sääilmiön esiintymistiheys on harvemmin kuin keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa.

    Väitös: Lumi sulaa pohjoisella pallonpuoliskolla entistä aiemmin

    [Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

    Ilmatieteen laitoksen tutkija Matias Takalan väitöstutkimus parantaa lumen sulantapäivän ja lumen vesiarvon seurantaa pohjoisella pallonpuoliskolla.

    Ilmatieteen laitoksen tutkija Matias Takalan väitöstutkimus osoittaa, että lumi sulaa pohjoisella pallonpuoliskolla aiemmin kuin kolme vuosikymmentä sitten. Myös lumen massa on samassa ajassa pienentynyt. Satelliiteilla tehdyt lumimittaukset antavatkin tarkkaa tietoa ilmastonmuutoksesta.

    Takala selvitti väitöstyössään lumen massan sekä sulamispäivän muutoksia käyttämällä satelliittimittauksia yli kolmen vuosikymmenen ajalta. Mittaukset on tehty mikroaaltoradiometreillä, jotka mittaavat kohteiden lähettämää sähkömagneettista säteilyä.

    ”Pitkä aikasarja lumen sulantapäivästä sekä lumen vesiarvosta auttaa esimerkiksi kehittämään entistä täsmällisempiä ilmastomalleja”, Matias Takala kertoo.

    Lumen vesiarvotietoa voidaan hyödyntää myös esimerkiksi jokien virtausennusteissa, jotka ovat merkittäviä vesivoimayhtiöille ja auttavat tulvien torjunnassa. Väitöstyön tuloksena myös päivittäisiä lumikarttoja on nyt saatavilla lähes reaaliaikaisena palveluna.

    Takala kehitti väitöstyössään myös uusia menetelmiä, joilla erityisesti boreaalisen metsävyöhykkeen lumipeitteen muutoksia voidaan seurata entistä luotettavammin satelliittien avulla.


    Lumen sulanta vuonna 2000 perustuen satelliittihavaintoihin.

    Lisätietoja:

    Tutkija Matias Takala, Ilmatieteen laitos, p. 040 527 9778, matias.takala@fmi.fi

    Väitöskirja on saatavilla Helda-palvelussa.

    Väitöstyö tarkastettiin 4. joulukuuta 2018 Aalto-yliopistossa. Aalto-yliopisto myönsi Matias Takalalle työstä väitöspalkinnon helmikuussa 2019.

    %d bloggers like this: