Suomalainen laskentamalli parantaa maankäytön ilmastovaikutusten arviointia

[Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tiedote:]


Kuva: © Päivi Tahvanainen / SYKE.

Maankäytön muutosten vaikutukset kasvihuonekaasujen päästöihin ovat tarkentuneet ratkaisevasti, kun arvostettuun saksalaiseen Max Planck -instituutin ilmastomalliin kytkettiin Suomen ympäristökeskuksen kehittämä maaperän hiilikiertoa kuvaava laskentamalli. Ilmastomallin kehitystyö tehtiin yhteistyössä Ilmatieteen laitoksen kanssa.

Juuri julkaistun tutkimuksen mukaan SYKEn Yasso-malli soveltuu maaperän hiilivarojen laskentaan maailmanlaajuisesti. Tulos on ajankohtainen ja tärkeä ilmastopolitiikan kannalta, koska maaekosysteemien hiilipäästöt ja -nielut ovat keskeinen asia Pariisin ilmastoneuvotteluissa.

Miljardi tonnia hiiltä ilmakehään

Maankäytön muutokset ovat maapallon toiseksi suurin kasvihuonekaasujen päästölähde ilmakehään heti fossiilisten polttoaineiden jälkeen. Metsien hävittäminen ja muut maankäytön muutokset aiheuttavat vuosittain lähes miljardin tonnin hiilipäästöt ilmakehään. Tämä on kymmenesosa fossiilisen hiilen päästöistä.

”Toisaalta osa maapallon metsistä toimii tärkeänä hiilinieluna ja poistaa ilmakehästä neljänneksen kaikista ihmisen aiheuttamista hiilipäästöistä hidastaen näin ilmastonmuutosta merkittävästi. Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ja ennustamiseksi on tunnettava sekä maankäytön muutosten aiheuttamat päästöt että maaekosysteemien hiilinielut”, SYKEn tutkimusprofessori Jari Liski korostaa.

Skenaarioita metsien ilmastovaikutuksista

”Malleilla voidaan laskea luotettavia skenaarioita maankäytön ja ilmaston muutosten vaikutuksista maaperän hiilivaroihin. Tällaisia skenaarioita tarvitaan arvioitaessa metsien ja muiden maaekosysteemien vaikutusta tulevaisuuden ilmastoon ja kehitettäessä keinoja ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi”, ryhmäpäällikkö Tuula Aalto Ilmatieteen laitokselta sanoo.

Max Planck-instituutin ilmastomalli on yksi maailman perusteellisimmista ilmastomalleista ja kuuluu niihin malleihin, joita hallitustenvälinen paneeli IPCC käyttää ilmastonmuutosarvioihinsa.

SYKEn, Ilmatieteen laitoksen ja Max Planck -instituutin tutkijat ovat tehneet maaperän hiilikierron mallitukseen liittyvää yhteistyötä lähes kymmenen vuoden ajan. Tutkimustyötä ovat rahoittaneet Suomessa Suomen Akatemia sekä Maj ja Tor Nesslingin säätiö. Uudet tutkimustulokset julkaistiin American Geophysical Unionin Global Biogeochemical Cycles -sarjassa.


Kuva yllä: SYKEn Yasso-mallilla ja Max Planck -instituutin ilmastomallilla laskettu kartta maapallon maaperän hiilivaroista vastaa mittauksia. Kivennäismaiden hiilitiheys on korkeimmillaan pohjoisella havumetsävyöhykkeellä.

Lisätietoja:

Tutkimusprofessori Jari Liski, SYKE
p. 0295 251 385, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Ryhmäpäällikkö Tuula Aalto, Ilmatieteen laitos
p. 0295 395 406, etunimi.sukunimi@fmi.fi

Lisää aiheesta

Soil carbon model – Yasso
• Tutkimusartikkeli: Goll, D., Brovkin, V., Liski, J., Raddatz,T., Thum, T. & Todd-Brown, K. 2015. Strong dependence of CO2 emissions from anthropogenic land cover change on initial land cover and soil carbon parametrization. Global Biochemical Cycles. doi: 10.1002/2014GB004988

Kesä näytti kyntensä elokuussa

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Kahden tavanomaista kylmemmän kuukauden jälkeen elokuusta muodostui koko maassa tavanomaista lämpimämpi. Koko maan keskilämpötila oli 14,9 °C, mikä on 1,4 astetta tavanomaista korkeampi. Hellepäiviä oli elokuussa 15. Viimeksi elokuu on ollut kesän lämpimin kuukausi vuonna 2006.


Kuva: Eija Vallinheimo.

Maan eteläosassa keskilämpötila oli paikoin runsaat 17 astetta, mutta Itä- ja Pohjois-Lapissa se jäi 13 asteen alapuolelle. Keskilämpötilan poikkeama pitkäaikaisesta keskiarvosta oli suurin Länsi- ja Pohjois-Lapissa, jossa oli runsaat kaksi astetta tavanomaista lämpimämpää. Länsi- ja Pohjois-Lapissa keskilämpötila oli harvinaisen korkea, pohjoisimmassa Lapissa paikoin jopa poikkeuksellisen korkea. Maan etelä- ja keskiosassa poikkeama jäi pienemmäksi eli oli vajaat kaksi astetta.

Lämpimän sään aiheutti sulkukorkeapaine, joka muodostui maahamme kuukauden puolivälissä ja kesti kuukauden loppuun saakka. Kun aiemmin kesän aikana oli ollut vain neljä hellepäivää, oli niitä elokuussa 15, mikä on kuusi tavanomaista enemmän. Kuukauden korkein lämpötila, 27,8 °C, mitattiin Turun Artukaisessa 27. päivänä. Korkeapaineeseen liittyi lämpimien päivien ohella muutamia erittäin kylmiä öitä, ja kylmimpinä öinä halla vieraili paikoin maan eteläosaa myöten. Kuukauden alin lämpötila, -1,1 °C, mitattiin Kittilän Lompolonvuomassa 16. päivänä.

Sadetta tavanomaista vähemmän

Kuukauden sademäärä jäi lähes koko maassa tavanomaista niukemmaksi. Se oli maan länsiosassa vajaat 40 millimetriä, Pirkanmaalla ja paikoin länsirannikolla vajaat 20 mm eli sademäärä jäi paikoin kolmannekseen tavanomaisesta. Eniten eli runsaat 70 mm satoi Pohjois-Karjalassa, Kainuussa, Koillismaalla ja osassa Etelä-Lappia, jossa sadetta kertyi paikoin jopa tavanomaista enemmän.

Havaintoasemista eniten satoi Tornion Aapajärvellä, jossa sadetta kertyi 97,5 mm. Vähiten eli 10,1 mm satoi Jomalassa Ahvenanmaalla. Runsaimmat sateet sattuivat kuukauden loppuun, ja suurin vuorokautinen sademäärä, 48,0 mm, mitattiin Kemijärven lentokentällä 28. päivänä.

Elokuu kesän lämpimin kuukausi

Tavanomaista kylmemmän kesä- ja heinäkuun vuoksi kesäkuukausien eli kesä-elokuun keskilämpötila jäi lounaissaaristoa lukuunottatta koko maassa tavanomaista alhaisemmaksi. Poikkeama pitkäaikaisesta keskiarvosta oli kuitenkin pieni ja oli koko maassa vajaan asteen. Kylmempi kesä on koettu viimeksi vuonna 2008, Keski- ja Pohjois-Lapissa vuonna 2012. Kesän lämpimin kuukausi oli poikkeuksellisesti elokuu, mikä on tapahtunut viimeksi vuonna 2006. Kesän korkein lämpötila, 31,4 °C, mitattiin Kouvolan Utissa heinäkuun 3. päivänä.

Kesän sademäärässä oli suuria eroja maan eri osien välillä. Runsaimmin satoi Kainuussa, Koillismaalla ja Etelä-Lapin kaakkoisosassa, jossa sadetta kertyi lähes 300 mm eli paikoin puolitoistakertaisesti tavanomaisesti nähden. Vähiten satoi Ahvenanmaalla. Pohjanmaan rannikolla, Kaakkois-Suomesta Pirkanmaalle ulottuvalla alueella ja Luoteis-Lapissa, jossa sademäärä jäi paikoin alle 150 millimetrin eli selvästi tavanomaista niukemmaksi. Havaintoasemista sateisin oli Puolangan Kotila, jossa satoi kesän aikana 407,3 mm. Niukimmille sateille jäätiin Enontekiön Näkkälässä, jossa satoi 118 mm.

Ukkosta ennätyksellisen vähän

Kuluneena kesänä on ukkosta esiintynyt Suomessa toistaiseksi ennätyksellisen vähän. Elokuun loppuun mennessä havaitut noin 25 000 maasalamaa on alle viidesosa tavanomaisesta. Jaksolla 1960-2014 on vähiten salamoita ollut vuonna 1996, jolloin esiintyi 39 000 salamaa. Vaikka syyskuussa voi vielä ukkostaa merkittävästikin, on luultavaa, että tästä vuodesta tulee tarkastelujakson hiljaisin ukkoskesä. Ukkosten vähyyteen ovat vaikuttaneet niille epäsuotuisat säätilat eli viileä alkukesä ja korkeapainevoittoinen loppukesä.

Lisätietoja:

Elokuun säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/elokuu

Kesän säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/kesatilastot

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)

Ilmatieteen laitoksen meteorologit Twitterissä: http://twitter.com/meteorologit
Ilmatieteen laitoksen tiedeuutisointia Twitterissä: http://twitter.com/IlmaTiede

Asiantuntijat ovat huolissaan Lapin sammalista

[Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tiedote:]


Sammaltyöryhmä Njallavárri-tunturin lumenviipymällä. © Kimmo Syrjänen.

Osa Lapin lumisilla alueilla kasvavista sammallajeista on jo taantunut ilmastonmuutoksen vuoksi.

Monet pohjoiset sammalet ovat riippuvaisia lumenviipymistä ja niistä sulavista vesistä. Lumenviipymä on vuoristossa tai tundralla oleva alue, jossa lumi sulaa vasta myöhään kesällä. Osassa Lapin lumenviipymistä niille tyypillinen sammallajisto on jo taantunut ja lajiston uhanalaistuminen todennäköisesti kiihtyy ilmastonmuutoksen edetessä.

Suomalaisista sammalasiantuntijoista koostunut työryhmä retkeili Utsjoella elokuun lopulla ja kartoitti muun muassa tunturien lumenviipymien sammallajistoa.

”Lumenviipymillä kasvava uhanalainen tunturikehräsammal (Moerckia blyttii) löytyi ensimmäistä kertaa Inarin Lapista. Tulevaisuus näyttää, kauanko se pystyy säilymään kasvupaikalla. Vaarassa ovat myös ahmansammalet (Kiaeria), tällä hetkellä vielä yleiset kuurasammalet (Anthelia) ja monet muut lumenviipymille tyypilliset kasvit”, projektipäällikkö Kimmo Syrjänen Suomen ympäristökeskuksesta kertoo.

Turun yliopiston Lapin tutkimuslaitos Kevo ja Turun Kasvimuseo ovat tiiviissä yhteistyössä selvittäneet Inarin Lapin kasvilajistoa jo 1950-luvulta lähtien, mikä tarjoaa hyvän pohjan lajiston muutosten yleiseen tarkasteluun.

”Lumenviipymien kasvillisuusmuutosten tarkempi analysointi ja seuranta kaipaavat kiireellisesti tieteellistä tutkimusta. Inarin Lapin retkeilyllä karttuneet tiedot tallennetaan kasvimuseoiden kokoelmiin ja ympäristöhallinnon tietojärjestelmiin, ja tietoja käytetään esimerkiksi lajien uhanalaisuusarviointeja tehtäessä”, sanoo Turun yliopiston kasvimuseon amanuenssi Sanna Huttunen.

Lajien uhanalaisuusarvioinnista vastaavat Suomessa vapaaehtoisvoimin toimivat eliötyöryhmät. Ne ovat yhteistyöverkostoja, joissa on mukana lajien parissa työtä tekeviä ja eläkkeellä olevia tutkijoita sekä asiantuntijoita. Sammaltyöryhmässä on jäseniä muun muassa yliopistoista, luonnontieteellisistä museoista, Suomen ympäristökeskuksesta ja Metsähallituksesta. Uhanalaisuuden arvioinnissa tarvitaan jatkuvasti myös uutta tietoa, jota asiantuntijat ja harrastajat kokoavat vapaaehtoisesti maastoretkeilyillä.

Lisää retkikuulumisia sammaltyöryhmän facebook-sivulla: http://www.facebook.com/sammaltyoryhma

Lisätietoja:

Projektipäällikkö Kimmo Syrjänen, Suomen ympäristökeskus, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi, p. 0295 251 666 tai p. 040 583 5747

Amanuenssi Sanna Huttunen, Turun yliopisto, kasvimuseo, sanna.huttunen@utu.fi, p. 02 333 5559

Linkit

Lajien suojelu: sammaltyöryhmä
Sammaltyöryhmän Facebook-sivu

Kuvia tiedotusvälineiden käyttöön

Lumenviipymä, Utsjoki Gistuskáidi, kuva Kimmo Syrjänen (3,3 Mt)
Tunturikarhunsammal, Utsjoki Njallavárri, kuva Kimmo Syrjänen (3,3 Mt)
Sammaltutkijoita, Utsjoki Njallavárri, kuva Kimmo Syrjänen (5,2 Mt)

Jäätävien olosuhteiden vaikutusta tuulivoiman tuotantoon voidaan analysoida uuden järjestelmän avulla

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ilmatieteen laitoksen tutkijat ovat olleet mukana kehittämässä järjestelmää, joka pystyy tuottamaan tietoa tuulivoimaloiden käyttöön liittyvistä sääparametreista muun muassa jäätämisen todennäköisyydestä, jäätämisen nopeudesta ja kertyneestä jääkuormasta sekä niiden vaikutuksesta tuuliturbiinien tuottamaan tehoon.


Kuva: Ilmatieteen laitos.

Ilmatieteen laitoksen ja yhdysvaltalaisen Leading Edge Atmospheric, LEAn tutkijat ovat tutkineet maanpintaa lähellä olevissa ilmakerroksissa tapahtuvia jäätämisprosesseja. Tutkimuksen tuloksena on saatu aikaan reaaliaikainen jäätämisen analyysijärjestelmä, joka voi tarjota arvokasta tietoa tuulivoimayhteisölle ja -yrityksille. LAPS-LOWICE- järjestelmä pystyy tuottamaan tietoa tuuliturbiinien jäätämisen todennäköisyydestä, jäätämisnopeudesta ja jääkuormasta.

Nämä tiedot ovat tärkeitä, sillä tuulivoimatuotanto on altista säälle erityisesti kylmissä ilmastoissa. Jäätäminen vaikuttaa selkeästi tuuliturbiinien tehokkuuteen ja voi aiheuttaa huomattavia tehonmenetyksiä. Jäätäminen lisää mekaanisten osien kulumista ja tuulivoimalan lavoista irtoava jää voi aiheuttaa turvallisuusuhkia.

”Tutkimustietoa jäätämisestä tarvitaan jatkuvasti yhä enemmän, koska tuulivoimaa rakennetaan yhä enemmän kylmissä olosuhteissa, joissa jäätämisriski on suuri. Siksi tarkat analyysit ja ennusteet tuuleen ja jäähän liittyvistä säämuuttujista ovat erittäin tärkeitä”, Ilmatieteen laitoksen tutkija Erik Gregow toteaa.

Jäätämisen ennustaminen vaikeaa

Jäätämisen analysointi ja ennustaminen on erittäin vaikeaa, etenkin maanpinnan lähellä. Reaaliaikaiset havainnot ovat ennusteissa hyvin arvokkaita, jos niitä osataan yhdistää malleihin oikein. ”Erityisesti kaikki pilviin ja sateisiin liittyvät tiedot ovat osoittautuneet erittäin merkittäviksi ja tärkeiksi tuuliturbiinien jäätämistä ja sähköntuotantoa koskevissa diagnooseissa”, Gregow sanoo.

Yhdistämällä kolmiulotteiset numeeriset mallikentät ja havainnot jäätämistä koskevan meteorologian kanssa yhdenmukaisella tavalla, saadaan tietoa jäätämisen todennäköisyydestä, jäätämisnopeudesta ja jääkuormasta. Tuloksista on käynyt selväksi, myös se, että turbiinien tehonmenetykset eivät ole niinkään riippuneet mitatuista jääkuormista vaan ne korreloivat enemmän jäätämisnopeuden aikahistorian kanssa. Myös tuulivoimalan lapoihin kertyneen jään sulaminen, sublimoituminen ja irtoaminen täytyy ottaa huomioon tuulivoimalan tehon tuotannon arvioinnissa.

LAPS-LOWICE -järjestelmä on todettu toimivaksi monissa Ruotsin tuulipuistoissa viiden talvikauden (2009–2014) aikana tehtyjen havaintojen ja analyysien perusteella. Seuraavassa vaiheessa on tarkoitus keskittyä myös jäätämisennusteiden kehittämiseen tuulivoima tuotannon tarpeita varten.

Lisätietoja:

Ryhmäpäällikkö Jarkko Hirvonen, Ilmatieteen laitos, puh. 029 539 5779, jarkko.hirvonen@fmi.fi

Tutkija Erik Gregow, Ilmatieteen laitos, puh. 029 539 4167, erik.gregow@fmi.fi

E. Gregow, B. Bernstein, I. Wittmeyer ja J. Hirvonen: Journal of Atmospheric and Oceanic Technology. Nidos 32, numero 8 (elokuu 2015) s. 1447–1463 http://dx.doi.org/10.1175/JTECH-D-14-00151.1

Maankäytön ympäristövaikutuksia aliarvioitu

[Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tiedote:]


© Vesa Kuusava

Maankäytön ympäristövaikutuksia on viime vuosina arvioitu runsaasti. Etenkin bioenergian ja ruoantuotannon hiilijalanjälki on ollut huomion kohteena. Arvioita käytetään niin julkishallinnon, teollisuuden kuin kuluttajienkin päätöksenteon tukena. Suurimmassa osassa elinkaariarvioita maankäytön ympäristövaikutukset on kuitenkin yllättäen aliarvioitu, kertoo tuore tutkimus.

Vertailutilanteen valinta kriittistä

Maata tarvitaan erilaisiin ihmisen toimintojen ylläpitämiseen kuten ruoan, rehun, bioenergian ja kuidun tuotantoon. Käytännössä kaikella ihmisen toiminnalla, myös maankäytöllä on ympäristövaikutuksensa.

Tutkimuksessa tehtiin laaja katsaus kansainväliseen tieteelliseen kirjallisuuteen, ja noin 700 systemaattisin periaattein valittua elinkaariarviointia analysoitiin maankäytön vertailutilanteen valinnan suhteen. Elinkaariarvioinnissa vertailutilanne on keskeinen menetelmällinen oletus, jota kohden tarkasteltavat ympäristövaikutukset lasketaan. Hyvin tyypillisesti vertailutilannetta ei ole huomioitu ollenkaan tai vertailutilanteeksi on valittu nykyinen maankäyttö.

”Toisin sanoen esimerkiksi pellon on oletettu pysyvän peltona ja metsän muuttumattomana metsänä”, kertoo tutkimusta johtanut tutkija Sampo Soimakallio Suomen ympäristökeskuksesta.

”Maaekosysteemit eivät kuitenkaan toimi näin vaan ne ovat dynaamisia. Kumpikaan edellä kuvatuista vertailutilanteista ei huomioi sitä tosiasiaa, että maankäyttö estää maan palautumisen luonnontilaan. Esimerkiksi maan pitäminen peltona tai puuplantaasina estää monin paikoin luontaisen metsittymisen, ja siten muun muassa hiilivaraston kertymisen”, Soimakallio jatkaa.

Arviointia tulisi korjata

Yleisesti on katsottu, että maankäytön vertailutilanteen voi valita vapaasti. Tämän lähestymistavan tutkimus osoittaa vääräksi.

”Maankäytön ympäristövaikutukset voidaan kuvata johdonmukaisesti vain, jos vertailutilanteeksi on valittu maan palautuminen luonnontilaan”, Soimakallio sanoo.

Maan luontainen kyky tuottaa biomassaa vaihtelee muun muassa maan laadun ja ilmastollisten olosuhteiden mukaan. Jotta erilaisten maa-alojen käyttöä voitaisiin arvostaa oikein, täytyy maankäytön ympäristövaikutukset huomioida johdonmukaisesti. Näin voidaan myös huomioida se, kuinka kaukana tietty maankäyttö on luonnontilasta, jolloin erilaisten maankäyttömuotojen ympäristövaikutuksia voidaan vertailla toisiinsa.

”Esimerkiksi talousmetsä on lähempänä luonnontilaa kuin metsästä raivattu pelto. Siitä huolimatta peltojen käytön kohdalla kuulee harvoin puhuttavan hiilivelasta, joka on kuitenkin noussut esille metsäbiomassan käytöstä keskusteltaessa”, Soimakallio selittää.

Arvioiden korjaaminen johdonmukaisiksi olisi keskeistä muun muassa maankäyttö- ja energiastrategioiden laadinnan kannalta.

Tutkimus on tehty Maj ja Tor Nessling -säätiön rahoituksella. Tutkimukseen osallistui kansainvälisiä elinkaariarvioinnin, bioenergian ilmastovaikutusten ja maankäytön ympäristövaikutusten asiantuntijoita.

Tutkimusartikkeli:

Soimakallio, S., Cowie, A., Brandão, M., Finnveden, G., Ekvall, T., Erlandsson, M., Koponen, K., Karlsson, P.-E: Attributional Life Cycle Assessment: is a land-use baseline necessary? The International Journal of Life Cycle Assessment.

Julkaistu sähköisenä 5.8.2015: DOI: 10.1007/s11367-015-0947-y.

Lisätietoja:

Dosentti, tekniikan tohtori Sampo Soimakallio, Suomen ympäristökeskus SYKE, puh. 0295 525 1830, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Viileä ja epävakainen sää hallitsi heinäkuutakin

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Heinäkuun keskilämpötila jäi koko maassa alle pitkäaikaisen keskiarvon. Maan itä- ja pohjoisosassa heinäkuu oli harvinaisen viileä ja Kainuussa ja Itä-Lapissa jopa poikkeuksellisen viileä. Hellepäiviä kertyi kuukauden aikana kolme.


Kuva: Eija Vallinheimo.

Heinäkuussa Suomi kuului kesäkuun tapaan pääasiassa matalapaineen alueeseen, mikä vuoksi epävakainen ja viileä sää oli vallitsevana lähes koko kuukauden ajan. Kuukauden keskilämpötila jäi koko maassa alle pitkäaikaisen keskiarvon vaihdellen maan eteläosan runsaasta 15 asteesta Pohjois-Lapin vajaaseen 11 asteeseen. Maan itä- ja pohjoisosassa oli harvinaisen viileää, eli näin viileä heinäkuu toistuu siellä keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa. Kainuussa ja Itä-Lapissa oli jopa poikkeuksellisen viileää, eli näin viileä heinäkuu toistuu siellä keskimäärin kerran 30 vuodessa.

Heinäkuussa kolme hellepäivää

Kuukauden alussa pääsi ohimenevästi hyvin lämmintä ilmaa virtaamaan etelästä maan etelä- ja keskiosaan, jolloin lämpötila kohosi siellä hellelukemiin. Kuukauden korkein lämpötila, 31,4 astetta, mitattiin Kouvolan Utissa 3. päivänä. Hellepäiviä kertyi heinäkuussa kolme, ja koko kesän aikana niitä on kertynyt kaikkiaan vain neljä, mikä on toiseksi vähiten vuodesta 1959 alkaen tarkasteltuna. Vähemmän hellepäiviä on ollut ainoastaan vuonna 1962, jolloin niitä oli koko kesän aikana kolme. Kuukauden alin lämpötila, -1,7 °C, mitattiin Sallan Naruskassa 6. päivänä. Maan eteläosassakin oli muutamia kylmiä öitä, jolloin esiintyi paikoin hallaa.

Vettä satoi paikoin jopa tuplasti tavanomaiseen heinäkuuhun nähden

Sademäärässä esiintyi suuria eroja, mutta keskimäärin ottaen oli tavanomaista sateisempaa. Suurimmat sademäärät mitattiin Ahvenanmaalla, länsirannikolla ja Kainuussa, joissa satoi jopa lähes kaksin verroin tavanomaiseen nähden. Vähiten vettä kertyi Perämeren rannikolla ja pohjoisimmassa Lapissa, jossa jäätiin noin puoleen tavanomaisesta sademäärästä. Havaintoasemista sateisin oli Suomussalmen Pesiö, jossa sadetta kertyi 160,9 millimetriä. Vähiten eli 26,4 mm satoi Utsjoen Kevolla. Suurin vuorokautinen sademäärä, 70,4 mm, mitattiin Uudenkaupungin Nervanderinpuistossa 7. päivänä. Kuukauden aikana sattui lisäksi muutamia paikallisia rankkasadetapauksia, jotka aiheuttivat äkkitulvia. Tällainen sattui muun muassa Tampereella 16. heinäkuuta.

Salamoita ennätyksellisen vähän

Salamoita paikannettiin heinäkuussa ennätyksellisen vähän, yhteensä runsaat 10 000, mikä on tilastojen alhaisin lukumäärä. Aikaisempi ennätys mitattiin vuonna 1968, jolloin heinäkuussa esiintyi 10 500 salamaa. Keskimäärin heinäkuun maasalamamäärä on noin 60 000. Eniten salamoita (noin 2 500 maasalamaa) rekisteröitiin 9.7. Yli tuhannen salamaniskun ukkospäiviä on ollut koko vuonna vain neljä. Vaikka salamointi on ollut vähäistä, heikompia ukkosia on esiintynyt lähes koko maan alueella.

Lisätietoja:

Heinäkuun säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/heinakuu
Kesän säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/kesakuu

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)

Ilmatieteen laitoksen meteorologit Twitterissä: http://twitter.com/meteorologit
Ilmatieteen laitoksen tiedeuutisointia Twitterissä: http://twitter.com/IlmaTiede

Ilmastonmuutos lisää vesistöjen säännöstelyn haasteita

[Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tiedote:]


Säännöstelypato © Milla Popova.

Ilmastonmuutos aiheuttaa vesistöjen säännöstelijöille yhä haastavampia tilanteita muuttuvien vedenkorkeuksien ja virtaamien vuoksi. SYKEn selvityksen mukaan jopa noin kolmannes 240 säännöstelyluvasta voidaan joutua tarkistamaan seuraavien vuosikymmenten aikana. Joitain lupien tarkistamisprosesseja on jo suunnitteilla tai käynnissä.

”Viimeksi merkittäviä ongelmia aiheutui poikkeuksellisen vähälumisesta talvesta 2013–2014. Silloin jouduttiin usealla järvellä hakemaan aluehallintovirastolta lupaa poiketa luvan mukaisista määräyksistä laskea vedenpinta keväällä”, toteaa kehitysinsinööri Tanja Dubrovin SYKEstä.

Luvan tarkistaminen voi olla vuosia kestävä prosessi sen edellyttämine selvityksineen sekä oikeuskäsittelyineen. Säännöstelyluvan muutosta hakee luvan haltija tai tietyillä edellytyksillä valtion viranomainen.

Säännöstelykäytäntöjä joudutaan sopeuttamaan muuttuviin vesiolosuhteisiin

SYKEssä tehdyn selvityksen mukaan noin kolmannes säännöstelyluvista sisältää sellaisia määräyksiä, joiden noudattaminen on tai saattaa olla ongelmallista ilmaston muuttuessa.

Yleisin ongelma on määräys alentaa vedenkorkeus kevättalvella tietylle tasolle tiettynä päivämääränä. Tämän ns. kevätkuopan tarkoituksena on tehdä järveen tilaa lumen sulamisvesille. Aikaisina ja vähälumisina keväinä luvassa edellytetty vedenkorkeuden alentaminen saattaa aiheuttaa sen, että vedenpinta jää kesäksi haitallisen matalalle.

Kevätkuopan lisäksi sopeutumistarpeita aiheuttavat mm. tarve varautua paremmin tulviin muinakin vuodenaikoina kuin keväällä, alhaisten vedenkorkeuksien lisääntyminen kesällä sekä vedenkorkeuksista ja virtaamista riippuvat veden ekologiset ja laatuongelmat.

Ilmastonmuutos muuttaa veden kierron vuodenaikaista vaihtelua

Ilmastonmuutos muuttaa tulevaisuudessa merkittävästi vesistöjen vedenkorkeuksien ja virtaamien vuodenaikaista vaihtelua. Eri ilmastoskenaarioiden perusteella lasketut arviot poikkeavat selvästi toisistaan, mutta pääpiirteissään muutokset ovat kaikissa samansuuntaisia:

Kevään lumen sulamistulvat pienenevät etenkin Etelä- ja Keski-Suomessa ja alhaisten vedenkorkeuksien riski kasvaa kesällä. Vesistöjen loppusyksyn ja talven tulvariskit kasvavat, kun sateet lisääntyvät ja lumi sulaa talvella. Hyydetulvien riski kasvaa joissain vesistöissä, kun talvivirtaamat ovat suuria ja jokeen ei pääse muodostumaan jääpeitettä. Eri vuosien välillä on kuitenkin vaihtelua, ja siksi myös runsaslumisiin talviin ja suuriin kevättulviin tulee varautua tulevaisuudessakin.

Säännöstelyluvat vaikuttavat yli 350 järveen

Suomessa on noin 240 voimassa olevaa vesilain mukaista säännöstelylupaa, jotka sisältävät juoksutuksia ja vedenkorkeuksia koskevia määräyksiä ja rajoituksia. Luvat vaikuttavat yli 350 järven vedenkorkeuksiin ja virtaamiin. Tämä vastaa noin kolmasosaa järvien kokonaispinta-alasta. Valtaosa säännöstelyistä on aloitettu 1950-, -60- ja -70-luvuilla. Tuolloin keskeisinä tavoitteina olivat vesivoimatuotanto ja tulvien torjunta. Nykyisin säännöstelyissä pyritään ottamaan huomioon myös vesien virkistyskäytön tavoitteet sekä mm. kalojen lisääntymisolosuhteet.

Lisää aiheesta:

Sopeutumistarve ilmastonmuutokseen vesistöjen säännöstelyssä 2015 – julkaisu (805 kt)
Julkaisun liite (945 kt)
Taustatietoa säännöstelyistä

Lisätietoja:

Kehitysinsinööri Tanja Dubrovin, Suomen ympäristökeskus SYKE
puh. 0295 251 751, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Viestintäasiantuntija Katri Haatainen, Suomen ympäristökeskus SYKE
puh. 0295 251 135, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 1 335 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: