Faktantarkastus: Onko tuulivoima kehittynyt tasolle, jossa se voi markkinaehtoisesti kilpailla uuden ydinvoimalla tuotetun sähkön kanssa

Blogissaan kansanedustajaehdokas Lilja Tamminen (vihr.) käsittelee sähköntuotannon kustannuksia, hintoja ja investointien kannattavuutta. Johtopäätöksiin hän kirjoittaa tarkastettavaksi päätyneen väitteen:

”Tuulivoima on kehittynyt tasolle, jossa se voi markkinaehtoisesti kilpailla uuden ydinvoimalla tuotetun sähkön kanssa, vaikka ydinvoimaa ei rakennettaisi markkinaehtoisesti. Suurin etu tulee tuulivoiman rakentamisen pienestä investointiriskistä verrattuna suurvoimaloiden poliittistaustaisiin ennusteisiin, jotka tapaavat paisua vähintään 2-3-kertaisiksi oikeassa maailmassa.”

Blogi

***

Maalle rakennettavan tuulivoiman tämänhetkiset tuotantokustannukset ovat karkeasti samalla tasolla länsimaisen ydinvoiman kanssa, mutta laskelmien takana olevat oletukset (diskonttokorko, integrointikustannukset ja niiden kehitys eri tuotantomuotojen yleistyessä) vaikuttavat vertailukustannuksiin merkittävästi. Väite myös sisältää keskenään ristiriitaisia oletuksia ja turhan yleistäviä vertailuja ja kommentteja, joista jäljempänä lisää. Väitteen toteaminen täysin vääräksi tai oikeaksi on mutkikasta ja riippuu oletuksista, esimerkiksi siitä miten ”markkinaehtoinen” määritellään. Väite pitää paikkansa ympäristössä, jossa esimerkiksi:

  1. Oletetaan että tuulivoimaa on verkossa suhteellisen vähän ja/tai
  2. Muuta, säätämiseen kykenevää kapasiteettia on riittävästi ja/tai
  3. Tuulivoiman tuottaja ei joudu erikseen vastaamaan säädön tai laajemman integroinnin kustannuksista
  4. Tarkastellaan tuotannon hintaa suhteellisen lyhyellä ajanjaksolla (korkeahko diskonttokorko)

Kaikki ehdot pitävät tällä hetkellä paikkansa Suomessa, mutta tämä ympäristö ei ole markkinaehtoinen, eikä se pysy samanlaisena jos tuulivoimaa lisätään voimakkaasti (tästä jäljempänä lisää). Investoinnin tuottojen tarkastelun aikaväli, johon vaikutetaan käyttämällä joko suurta tai pientä diskonttokorkoa, on myös ratkaisevassa asemassa kun tarkastellaan eri tuotantovaihtoehtojen LCOE-hintoja (levelized cost of electricity). LCOE-hintoja ja diskonttokorkoja ei käsitellä tässä tarkemmin, mutta yhteenvetona IPCC:n mukaan suurella diskonttokorolla (~10%) ydinvoima on tuulivoiman kanssa karkeasti samaa hintaluokkaa, kun se pienemmällä korolla on sitä reilusti edullisempaa, johtuen ydinvoimaloiden pidemmästä elinkaaresta.

Kirjoittaja kehottaa artikkelissaan rakentamaan tuulivoimaa ”paljon”, joten emme voi olettaa tuulivoiman kustannukseksi pelkästään tämän hetken ”marginaalikustannusta”, eli seuraavan voimalaitoksen kustannusta suhteessa arvioituun sähkön markkinahintaan. Tuulivoimaa on Suomessa tällä hetkellä rakenteilla ja suunnitteilla monella mittarilla paljon.

Suurvoimaloiden poliittistaustaiset ennusteet, jotka tapaavat paisua vähintään 2-3 kertaiseksi oikeassa maailmassa” on heikosti perusteltu ja turhan yleistävä väite. Näin on toki tapahtunut joissain tapauksissa – joskin esimerkiksi Olkiluoto 3:n tapauksessa kustannusten maksaja on vielä epäselvä sillä AREVA toimittaa sen avaimet käteen hinnalla – mutta tämän yleistäminen ”oikeaan maailmaan”, jossa ydinvoimaloita yleensä rakennetaan  paremmin budjetissa pysyen (isoissa rakennushankkeissa ylipäätään budjettiylitykset ovat varsin tavallisia, mutta 2-3 kertaiset harvinaisempia) on turhaa kärjistämistä. Artikkelissa eri hintojen ja kustannusten (tariffi, sähkön markkinahinta, LCOE-hinta, tuet, omakustannehinta) vertailut menevät keskenään hieman sekaisin. Kirjoittaja myös rohkeasti ennustaa sähkön hintatasoa 2030-luvulle, ja jättää huomiotta sen, että Suomeen Mankala-periaatteella rakennettavien ydinvoimaloiden keskeinen tarkoitus on pienentää ja hajauttaa omistajilleen sähkön hintariskiä tulevaisuudessa (ja lisätä sen ennustettavuutta), kun omistajat tietävät millä hinnalla Mankala-yhtiön omakustannehinnalla myytävä sähkö on tulevaisuudessa saatavilla.

Tuulivoiman markkinaehtoisuus
Tuulivoimaa ei ole rakennettu, eikä tällä hetkellä rakenneta markkinaehtoisesti merkittäviä määriä juuri missään. Sen rakentaminen on seurannut varsin tarkasti siitä maksettavia takuuhintoja ja tukia. Tuulivoima on myös riippuvainen siitä, että jokin muu tuotantomuoto hoitaa sen tarvitseman säädön, eli lisää tuotantoa silloin kun tuuli laantuu ja vähentää tuotantoa silloin kun tuuli yltyy, jotta sähköverkko pysyy toiminnassa ja laitteita ei rikkoudu. Tämän integroinnin kustannus on esimerkiksi Suomessa vielä pieni, mutta se nousee kun tuulivoiman osuus verkossa nousee. Oheisessa kuvassa on eräs arvio[1] tuulivoiman integrointikustannusten kehityksestä tuulivoiman markkinaosuuden kasvaessa, mutta on syytä muistaa että nämä perustuvat monimutkaisia järjestelmiä kuvaaviin mallinnuksiin, joissa joudutaan tekemään runsaasti oletuksia. Käyrä ei myöskään pyri kuvaamaan Suomen ympäristöä.

Screen Shot 2015-03-16 at 14.05.14

Tuulivoiman rakennuttajan riskit
Kuten kirjoittaja toteaa, takuuhinta poistaa rakentajalta merkittävän osan riskistä. Sellaisilla markkinoilla, joilla takuuhintaa tai muita merkittäviä tukia ei ole, rakentajan riskiksi nousee myös se, että iso osa melko laajankin alueen tuulivoimaloista tuottavat sähköä samanaikaisesti[2]. Tämä johtaa tuotannon voimakkaaseen vaihteluun. Suomessa tuulivoiman teho on 2015 aikana (8.3. mennessä) vaihdellut karkeasti 5 ja 450 megawatin välillä, kun asennettu kapasiteetti on noin 627 MW. Tämä alentaa tuulisena hetkenä sähkön markkinahintaa (sitä voimakkaammin mitä enemmän kapasiteettia on rakennettu), josta kärsivät ennen kaikkea tuulivoiman tuottajat, mutta myös muut sähköntuottajat, jotka joutuvat säätämään tuotantotehojaan ja siten laitostensa käyttökerrointa alemmas ja myymään osan sähköstä matalampaan hintaan. Niinpä väitteen oletus pienestä investointiriskistä pätee vain, mikäli tuulivoimaa on niin vähän, että se ei merkittävästi vaikuta sähkön hintaan tuulisina päivinä. Korjattu 18.3.2015: Suomen takuuhinta-käytäntö poistaa vain osan tästä riskistä, sillä tuulivoiman tuottaja saa kvartaalin sähkön keskihinnan ja luvatun takuuhinnan välisen eron. Tämä on ominaisuus jota monissa muissa syöttötariffijärjestelmissä ei yleensä ole. (Huom! Kvartaalin keskihinta voi olla korkeampi kuin markkinoille myydyn tuulisähkön keskihinta, joten tämä osa hintariskiä sisältyy tuulivoiman rakentajalle – tuulivoiman tuottaja tässä mielessä hyötyy siitä, että markkinoilla on muuta edullista tuotantokapasiteettia riittävästi, joka pitää myös kvartaalin keskihinnan matalana. Kiitos Jari Ihoselle tästä korjauksesta.)

Eri tuotantomuotojen ulkoiset kustannukset
Nykyinen järjestelmä ei ole markkinaehtoinen moniltakaan osin. Erityisesti polttamisen (biomassa/turve, maakaasu, kivihiili, öljy) kustannukset eivät ole mukana niiden hinnassa, vaan ympäristön ja yhteiskunnan maksettavina. Tämä tekee tällä hetkellä lähes kaikesta vähäpäästöisestä energiantuotannosta suhteessa kallista ja heikentää sen kilpailukykyä.

Kansainvälisen kestävän kehityksen instituutin (IISD) 2011 tekemä eri tutkimuksia yhdistelevä selvitys[3] toteaa, että ydinvoiman ulkoiskustannukset ovat 1,4 –  8,7 euroa tuotettua megawattituntia kohden. Tämä sisältää sekä onnettomuuksien vaikutukset (myös “vakuutustuen”), että muut vaikutukset. EU:n ympäristöviraston vuonna 2008 tekemässä katsauksessa käytetään arviota 2,5 euroa/MWh. Luvun mainitaan olevan aikaisempia arvioita merkittävästi korkeampi, mutta olettavan, että uudet reaktorit ovat vanhoja selvästi turvallisempia (mikä on näkynyt myös niiden rakennuskustannuksissa). Vaikka eri energiamuotojen ulkoiskustannusten vertailu onkin vaikeaa ja lukuja täytyy pitää vain suuntaa-antavina, päätyi IISD tulokseen, että uusiutuvien ulkoiskustannukset olivat samaa luokkaa tai suuremmat kuin ydinvoimalla. Fossiilisten ulkoistamat kustannukset olivat useita kertoja suuremmat verrattuna ydinvoimaan ja uusiutuviin. Uusiutuvien niputtaminen yhteen kategoriaan tosin on ongelmallista, sillä se sisältää toisistaan poikkeavia tuotantomuotoja.

€/MWh
Fossiiliset polttoaineet Suora rahallinen ja T&K-tuki 0,72 – 5,1
Ulkoiskustannukset 5,1 – 172,5
Ydinvoima Suora rahallinen ja T&K-tuki 3,6 – 84,1
Ulkoiskustannukset 1,4 – 8,7
Uusiutuvat Suora rahallinen ja T&K-tuki 12,3 – 111,6
Ulkoiskustannukset 1,4 – 23,2

Vertailun ongelmista
Tuulivoiman kustannusten vertaileminen ydinvoiman kustannuksiin on mutkikasta ja vaikeaa. Huomioitavia seikkoja on runsaasti, ja tarjolla on lähteitä, joissa oletuksia on tehty monenlaisin perustein ja monesti puutteellisesti tai painottuneesti esimerkiksi ulkoiskustannusten tai integrointikustannusten osalta. Markkinahintojen, takuuhintojen, tuotantokustannusten ja ulkoistettujen kustannusten vertailu keskenään on vaikeaa ja niiden sekoittaminen keskenään helppoa. Investointeja vertaillaan myös käyttäen apuna diskonttokorkoa, jonka valitsemalla pieneksi tai suureksi voi suosia lyhytikäisiä tai pitkäikäisiä investointeja. Tulevaisuuden sähkön hintojen ennustaminen nyt on puolestaan todella epävarmaa, ja riippuu monista muuttujista joista emme yksinkertaisesti voi olla varmoja. Näitä ovat talouden kehitys, teollisuuden tuotantonäkymät, ympäröivien toimijoiden tekemät toimenpiteet ja esimerkiksi se, mitä toimenpiteitä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi aletaan tehdä. Tilannetta voi hahmottaa esimerkiksi sillä, että moniko osasi 10 vuotta sitten ennustaa nykyisen sähkön alhaisen hinnan?

Kirjoittajat: Rauli Partanen ja Aki Suokko
Faktantarkastuksen koordinoijia (energia- ja ilmastopolitiikka)
Tämä kirjoitus julkaistiin Faktabaarissa 17.3.2015
Faktantarkastuspyyntöjä voi lähettää tämän lomakkeen avulla.

Loppuviitteet ja käytetyt lähteet

[1] Ueckerdt, F., Hirth, L., Luderer, G., & Edenhofer, O. (2013). System LCOE: What are the costs of variable renewables ? Energy, 63, 61–75. doi:10.1016/j.energy.2013.10.072

[2] Tätä ongelmaa voidaan pienentää parantamalla siirtoyhteyksiä ja luomalla suurempia sähkön markkina-alueita, mutta nämä vaikuttavat sekä kustannuksiin että tarkastelun muihin ehtoihin.

[3]Kitson, L., Wooders, P., Moerenhout, T. (2011) Subsidies and External Costs in Electric Power Generation: A comparative review of estimates. International Institute for Sustainable Development (IISD)/Global Subsidies Initiative. Winnipeg. s. 23.  http://www.iisd.org/gsi/sites/default/files/power_gen_subsidies.pdf

Uhkapeli ilmastolla -kirja tulossa kahdelta ilmastotiedon kirjoittajalta

kansi-webkauppaIlmastotiedossakin kirjoittaneet Janne M. Korhonen ja Rauli Partanen ovat koostaneet myöhemmin syksyllä julkaistavasta tuhdimmasta energia- ja ilmastoaiheisesta tietokirjastaan faktapohjaisen, ytimekkään ja helppolukuisen pamfletin nimellä

”Uhkapeli ilmastolla – vaarantaako ydinvoiman vastustus maailman tulevaisuuden?”

Tällä kirjallaan he haluavat tuoda vertaisarvioituihin lähteisiin ja kansainvälisten järjestöjen raportteihin perustuvaa tietoa eduskuntavaalien energia- ja ilmastokeskusteluun. Kirja on nyt ennakkotilattavissa hintaan 12,9 e toimitettuna.

Ennen 8.3.2015 tilatuista kirjoista kirjoittajat lupaavat jakaa toisen ilmaiskappaleen sopivalle taholle (linkki kampanjaan).

Kirjan yhteydessä he julkaisivat myös teemaan keskittyvän yhteisbloginsa osoitteessa:
http://uhkapeli-ilmastolla.net
Facebook: http://www.facebook.com/uhkapeliilmastolla
Twitter: @ilmastouhkapeli

Ilmastotieto tarkastaa vaalikeskustelun ilmasto- ja energiafaktoja

Ilmastotieto-blogi ja sen taustajoukot ovat mukana kevään 2015 eduskuntavaalikeskusteluun liittyvässä Faktabaari.fi -sivuston faktojen tarkistushankkeessa. Ilmastotieto tarkastaa vaalikeskustelun energiapolitiikkaan ja ilmastonmuutokseen liittyviä lausuntoja, uutisia ja väitteitä maaliskuun alusta vaalipäivään 19.4.2015 asti.

Tarkistukseen ja tulosten julkaisuun käytetään Faktabaari.fi sivustoa sekä sosiaalisen median eri kanavia, kuten Facebookia, Twitteriä ja blogeja.

Hanketta koordinoivat ilmastotiedon taustajoukosta Aki Suokko (FT, DI), Nina Jurvanen (FM) ja Rauli Partanen (tietokirjailija, BBA)

Faktantarkistuksessa tarvitsemme kuitenkin vaalikeskustelua seuraavan yleisön tukea ja apua. Pyydämme teitä ilmoittamaan, jos vaalikeskustelussa (väittelyt, lehtikirjoittelut sekä ehdokkailta että toimittajilta, vaalikonevastaukset, puolueohjelmat jne.) törmäätte faktoja vääristelevään tai ristiriitaiselta tuntuvaan kannanottoon, lausuntoon tai muuhun vastaavaan, jolla saattaa olla merkitystä eduskuntavaalien kannalta.

Kertokaa niistä meille, niin me selvitämme, perustuuko lausunto tai kirjoitus faktoihin, onko se puppua, vai jotain siltä väliltä.

Liitämme kaikkiin vastauksiin tarkistettavissa olevat lähdeviittaukset. Lähdeaineistona käytetään ensisijaisesti esimerkiksi Kansainvälisen Ilmastopaneelin IPCC:n tuoreita raportteja, YK:n alaisten järjestöjen ja Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n raportteja ja arvostettujen tiedeakatemioiden raportteja.

Nojaamme tieteen konsensukseen sekä toteutuneisiin ja raportoituihin asioihin. Tilastojen lähdeaineistona käytämme energia- ja ilmastoasioissa vakiintuneita lähteitä, kuten BP:n (aiemmilta nimiltään British Petroleum ja BP Amoco) ja IEA:n tilastoja.

Lisäksi aiheesta on koottu nettiin argumenttipankki, kun yli 20 suomalaista eri alojen asiantuntijaa osallistui tammi-helmikuussa noin viisi viikkoa kestäneeseen energia- ja ilmastokeskusteluun, joka käytiin uutta digitaalista suomalaisinnovaatiota, Debattibaari.fi -asiakeskustelualustaa hyväksi käyttäen.

Vihjeitä voit lähettää:
Lomakkeella tai sähköpostilla toimitus@faktabaari.fi

Keskustelua voi seurata ja siihen osallistua:
Twitterissä: @Ilmastotieto, @Faktabaari
Netissä: ilmastotieto.wordpress.com, Facebook (ilmastotiedon sivu) ja faktabaari.fi

Kiitämme lämpimästi Tieteen Tiedotus ry:tä hankkeen mahdollistavasta apurahasta, joka myönnettiin Avoin Yhteiskunta ry:lle. Apurahaa myönnettiin 1000 euroa kullekin yllämainitulle koordinaattorille.

Öljy ja ilmastonmuutos – luku kirjasta ”Suomi öljyn jälkeen”

suomi_oljyn_etukansiOhessa on näyteluku Ilmastotiedossa kirjoittajana toimivan Rauli Partasen (sekä Harri Paloheimon ja Heikki Wariksen) maalis-huhtikuun vaihteessa ilmestyvästä kirjasta Suomi öljyn jälkeen (kirjan Facebook-sivu on täällä). Kirja kertoo kattavasti öljyn tuotantohuipusta ja sen vaikutuksista niin kansainvälisestä kuin Suomenkin näkökulmasta. Ilmastotiedon teemaan sopivasti oheinen luku käsittelee öljyn tuotantohuipun suhdetta ilmastonmuutokseen muutamasta näkövinkkelistä. Kirjan voi ennakkotilata suoraan kirjailijalta (ohjeet), kustantajalta, ja ilmestyttyään se on tietysti saatavilla kirjakaupoista. Mikäli öljyn tuotantohuippu ja sen tuomat ongelmat ja riskit eivät ole tuttuja, niin tämän kirjan jälkeen ovat. Muita kirjan näytelukuja pääset lukemaan Raulin blogista.

*************

Kiihtyvä ilmaston lämpeneminen ja ihmisen vaikutus siihen on todennettu tuhansien tieteellisten tutkimusten kautta. Ihmisen vaikutuksista merkittävin on fossiilisten polttoaineiden polttaminen, mistä vapautuu ilmakehään kasvihuonekaasuja kuten hiilidioksidia. Kasvihuonekaasujen lisääntyminen ilmakehässä sitoo yhä enemmän auringon energiasta maapallon meriin, maan pintakerrokseen ja alailmakehään. Muita ilmastonmuutokseen vaikuttavia ihmisen toimia ovat esimerkiksi metsien hakkuut ja niiden hiilivarastojen vapauttaminen, ruuantuotanto ja maapallon heijastavuuden muutokset.

Pelastaako öljyhuippu meidät ilmastonmuutokselta?

Öljyhuipun, ja samalla muidenkin fossiilisten tuotantohuippujen myötä, voi herätä ajatus, että fossiilisia ei riittäisi poltettavaksi niin valtavia määriä kuin mitä ennusteissa on mainittu. Tämä pitää paikkansa. IPCC:n skenaariot (2007) fossiilisten tulevan käyttövauhdin kasvamisesta eivät ota huomioon näiden tuotannon geologisia rajoitteita. Asiaan vaikuttavat kuitenkin monet muutkin seikat.

Pelkät tunnetut öljyvarat polttamalla kasvatamme merkittävästi riskiä yli kahden asteen lämpenemiseen. Kahden asteen lämpenemistä on pidetty rajana, jonka ylityttyä riski itseään ruokkivaan ilmastonmuutokseen ja huomattavan rajuihin seurauksiin kasvaa nopeasti. Lähes puolet tästä lämpenemisestä, 0,8 astetta, on jo tapahtunut. Hitaiden mekanismien kautta lämpeneminen jatkuisi arviolta vielä toiset 0,8 astetta, vaikka lopettaisimme fossiilisten polttamisen tänään kokonaan. Ilmastotutkijoiden mallit ilmastonmuutoksen ja sen vaikutusten etenemisvauhdista korjautuvat jatkuvasti, mutta valitettavasti yleensä ihmiskunnan kannalta huonompaan suuntaan. Vaikutukset ovat alkaneet näkyä nopeammin kuin useimmat osasivat odottaa.

Päästöbudjetti

Tähän mennessä olemme päästäneet noin 500 gigatonnia hiilidioksidia, ja sen pitoisuus ilmakehässä on noussut tasolta 280 ppm tasolle 390 ppm.
Tutkijoiden meille asettama ”hiilibudjetti”, jolla on 63–92 % mahdollisuus pysyä alle kahden asteen lämpenemisessä, on 886 gigatonnia vuoteen 2050 mennessä. Siitä on jäljellä 565 gigatonnia.
Tunnetut öljyvarat polttamalla päästämme noin 550 gigatonnia hiilidioksidia.
Tunnetut maakaasuvarat polttamalla päästämme noin 350 gigatonnia hiilidioksidia.
Tunnetut kivihiilivarat polttamalla päästämme noin 2 000 gigatonnia hiilidioksidia.

Mikäli päädymme polttamaan lähestulkoon kaikki fossiiliset polttoainevaramme, meillä on edessämme asiantuntijoiden mukaan 4-6 celsiusasteen lämpeneminen ja todennäköisesti erilaisten takaisinkytkentöjen käynnistyminen. Näiden seuraukset muuttavat todennäköisesti planeetan ilmaston rajusti toisenlaiseksi siitä suhteellisen vakaasta ilmastosta, jossa ihmiskunta nykymuodossaan on syntynyt ja kehittynyt . Esimerkiksi ruuan tuotanto nykyisillä alueilla kärsii rajusti, ja loppuu monin paikoin kokonaan.

Vaikka polttamisen vauhti ei seuraavina vuosikymmeninä voikaan yltää useimpien IPCC:n skenaarioiden tasolle, hiilidioksidi pysyy ilmakehässä satoja vuosia. Ei ole vuosikymmenten aikajänteellä merkitystä miten nopeasti päästöt päästämme, jos ne kuitenkin päästämme. Itseään ruokkivat takaisinkytkennät käynnistyvät ilman suurempia ennakkovaroituksia, minkä jälkeen päästöjen vähentäminen rajustikaan ei enää auta. Öljyhuipun myötä tulevat ongelmat voivat kuitenkin peittää ilmastonmuutoksen taakseen ja viedä pois ne voimavarat, joita sen hillintään ja siihen valmistautumiseen voitaisiin muuten käyttää. Tilannetta synkentävät aerosolit, joita poltettaessa pääsee ilmakehään. Ne ovat arvioiden mukaan hillinneet lämpenemistä jopa useilla asteen kymmenyksillä, sillä ne heijastavat osan auringon energiasta takaisin avaruuteen. Toisin kuin hiilidioksidi, aerosolit pysyvät ilmakehässä vain viikkoja tai kuukausia. Jos lopetamme tai vähennämme polttamista, poistuu nopeasti myös aerosolien viilentävä vaikutus.

Voisiko öljyhuipun aiheuttama talouden taantuma vähentää kulutusta pysyvästi ja näin pysäyttää ilmaston lämpenemisen? Ensinnäkään ilmastomuutosta ei voi enää pysäyttää, sillä valtamerien kohonneen lämpötilan palautuminen normaaliksi vie jopa tuhat vuotta, vaikka kaikki ilmastoa lämmittävät päästöt lopetettaisiin tänään. Toiseksi, fossiilisen energian ja etenkin öljyn käyttöä on vaikeaa vähentää nopeasti, sillä yhteiskuntamme on siitä lähes täysin riippuvainen. Hinnan noustessa kulutusta kyllä tuhoutuisi länsimaissa, mutta kehittyvissä talouksissa juhlat vielä jatkuisivat. Hinnan laskettua riittävän alas, öljyn kulutus lähtisi meilläkin taas nousuun. Samalla kun päästöt taantuman myötä vähenevät, vähenee myös kyky ja halu rakentaa vähäpäästöistä energiantuotantoa. Ainoastaan globaali kokonaispäästöjen alentaminen pidemmän ajan kuluessa hidastaa ihmisen aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä. Pelkkä talouden paikallinen aaltoilu ei siihen vielä riitä.

Mitä tämä ”hiilibudjetti” tai halutut päästövähennykset tarkoittaisivat tavallisen suomalaisen kannalta? Hiilipäästömme ovat noin 10 tonnia vuodessa, kun intialaisella ne ovat noin yhden tonnin. Suomalaisen päästöjä pitää leikata 8 tonnilla. Tämä tarkoittaisi, että voisimme autoilla ja liikkua lähes nykyiseen malliin. Ja ei sitten paljon muuta. Ei lämmitystä. Ei sähköä. Ei ostoksia. Ei töitä. Ei palveluita. On hämmentävää, miten päästövähennyksen tarpeen massiivisuus ei ole lukuisista raporteista huolimatta auennut poliitikoille, kansalaisille tai edes kaikille ympäristöjärjestöille. Meillä tuntuu edelleen olevan varaa vastustaa lähes kaikkia vähäpäästöisiä energian tuotantotapoja tuulivoimasta ydinvoimaan.

Energiaturvallisuus, öljyhuippu, ilmastonmuutos…

Öljyhuippuun varautuminen on myös ilmastonmuutoksen hillintää, jos vähennetään yhteiskunnan öljyriippuvuutta sen sijaan, että keskitytään vain turvaamaan polttoaineiden saanti. Jos hallittua siirtymää öljypohjaisesta yhteiskunnasta ei saada tehtyä ajoissa, öljykriisiin tullaan reagoimaan kaikin keinoin, kuten korvaamalla tavanomaista öljyä epätavanomaisella.

Ongelma on, että lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä öljyhuippuun varautuminen monesti vahvistaa ilmastonmuutoksen taustatekijöitä ja vaarantaa kansainvälisten ilmastosopimusten tai hiiliverojen käyttöönoton. Tähän varautumiseen kuuluu esimerkiksi:

  • kahdenväliset sopimukset öljyntoimituksista
  • öljyn kohoavan hinnan kannustin sen tuotantoon ja etsintään
  • marginaalisempien epätavanomaisten lähteiden käyttöönotto
  • CtL-, GtL- ja BtL-laitokset, jotka lisäävät kokonaispäästöjä

Esimakua energiaturvallisuuden, talouden turvaamisen ja ilmastonmuutoksen torjunnan välisestä törmäyksestä on jo saatu. Muun muassa Kanada ja Yhdysvallat haraavat kansainvälisiä päästösopimuksia vastaan, sillä esimerkiksi Kanada saa merkittäviä tuloja öljyhiekastaan. Toisella kädellä samat maat kuitenkin pyrkivät vähentämään autokantansa keskikulutusta ja öljyriippuvuuttaan, mikä samalla palvelee myös ilmastonmuutoksen hillintää. Presidentti Barack Obama julisti 2008 valituksi tultuaan aloittavansa planeetan tervehdyttämisen. Vuonna 2012 hän toisaalta lupasi kotimaista öljyä porattavan ”kaikissa mahdollisissa paikoissa”. Kiina on maailman nopeimpia ydinvoiman, tuulivoiman ja aurinkoenergian käytön kasvattajia, mutta lisäksi maassa otetaan uusi kivihiilivoimala käyttöön noin viikon välein. Talouden kasvattamisen, ilmastonmuutoksen hillinnän ja energiaturvallisuuden kesken on valtavia ristiriitoja.

Suomessa epäjohdonmukaisesta ilmastopolitiikasta kielii hiilidioksidipäästöön kytketty porrastettu autoverotus. Äkkiseltään se vaikuttaa järkevältä – enemmän saastuttavalle ja kuluttavalle kulkupelille lyödään korkeampi hintalappu. Ongelma on siinä, että mitataan väärää asiaa. Ilmaston lämpenemistä ei hidasta uusien myytyjen autojen keskimääräisen päästötason aleneminen, vaan liikenteen kokonaispäästöt pidemmällä aikavälillä. Mikäli uusia vähäpäästöisiä autoja myydään (ja niillä ajetaan) aiempaa enemmän, kokonaispäästöt voivat kasvaa.

Päästövähennystoimet ja öljyhuippu

Miten ilmastonmuutoksen hidastaminen vertautuu öljyhuippuun? Ilmastonmuutosta ehkäisevät toimet tähtäävät pääosin vuosikymmenien päähän. Öljyhuipun vaikutukset puolestaan alkavat näkyä lähes välittömästi ja varautumistoimien pitäisi olla nopeita. Kriisien ja muutosten nopeus on siis varsin eri luokkaa. Öljyntuotannon hidas kasvu ja sen seuraukset aiheuttavat maailmantaloudessa jo nyt tuhoisaa jälkeä, vaikka teknisesti varsinainen tuotantohuippu voi olla vielä vuosien päässä tulevaisuudessa. Hallitsemattoman öljyntuotantohuipun laukaiseman äkillisen muutoksen seuraukset voivat olla teollistuneen yhteiskunnan kannalta vakavuudessaan verrattavissa ilmastonmuutoksen seurauksiin. Lisäksi yhteiskunnan rakenteellinen öljyriippuvuuden vähentäminen vie vähintään 10–20 vuotta. Nyt rakennettu hiilivoima on käytössä vielä vuosisadan puolivälissä. Nyt myyty uusi katumaasturi on sekin käyttökunnossa ehkä pitkälle 2020-luvulle. IEA:n mukaan nykytahdilla vuoden 2017 jälkeen kaikkien uusien tehtaiden ja voimalaitosten tulisi olla nollapäästöisiä, sillä jo rakennettu infrastruktuuri on lukinnut päästömme vuosikymmenten päähän.

On järkyttävää, että ihmiskunta tyytyy edelleen lähinnä väittelemään ilmiön olemassaolosta, kun mittavien toimien viimeinen looginen aloitusajankohta on jo kaukana menneisyydessä. Tämä pätee sekä öljyhuippuun että ilmastonmuutokseen.

Talousvaikeuksista ja energian hinnannoususta johtuen öljyhuippu voi rampauttaa myös investoinnit ilmastonmuutoksen hillintään pitkällä tähtäimellä. Ihmiskunnalla tuntuu olevan varaa suojella ympäristöään ja välittää toimintansa pitkän ajan seurauksista vain silloin, kun talous kasvaa ja elintaso on korkealla. Lyhyen aikavälin hyvinvointi (tai hengissä selviäminen) talloo lähes poikkeuksetta pitkän aikavälin tavoitteet alleen. Professori Jukka Tuomelan sanoin, ”Näyttää siltä, että voimme pelastaa maapallon vain, jos se on taloudellisesti kannattavaa.”

+2 astetta celsiusta

Kahden asteen ”turvallisena” pidetty lämpötilan nousu, ja siihen yhdistetty 450 ppm:n ilmakehän hiilidioksidipitoisuus ovat tavoitteitamme vain, koska olemme sopineet niin. Sekä +2 astetta että 450 ppm ovat kuitenkin venäläistä rulettia, jota pelaamme tulevaisuudellamme. Eri mailla on ruletissa eri panokset, sillä ilmastonmuutoksen vaikutukset jakautuvat epätasaisesti. 450 ppm:n pitoisuus on joidenkin ilmastotutkijoiden mukaan liian korkea, ja esimerkiksi NASAn James Hansen on laskenut tavoitteen 350 ppm:n pitoisuuteen pidemmällä aikavälillä – ja tuo taso ylitettiin jo viime vuosituhannella. Tämä voi tuntua monista epäreilulta, sillä olimme vasta hiljalleen tottumassa siihen, että päästöille kenties pitää joskus tehdä jotain (ja että tiede ja teknologian kehitys kyllä hoitaisivat ongelman). Tilanne muistuttaa hieman öljyhuippua, joka eräänä päivänä todisteiden valossa siirrettiin kaukaa tulevaisuudesta menneisyyteen. Samalla vedettiin vessanpöntöstä haaveet rauhallisesta ja järjestelmällisestä tilanteeseen sopeutumisesta. Luonto ei välitä siitä, mikä meistä tuntuu mukavalta ja mikä ei. Totuus ei löydy äärimmäisten mielipiteiden keskeltä, vaan sieltä, missä se fysiikan lakien mukaan on.

Voisi kuvitella, että ihmiskunnan päästövähennykset olisivat vuosikymmenten tietoisuuden ja neuvotteluiden jälkeen jo hyvässä vauhdissa. Valitettavasti tilanne on täysin päinvastainen: emme ole hädin tuskin kyenneet edes hidastamaan vuosittaisten päästöjen kasvunopeutta, saati vähentämään niitä. Nyt meidän kuitenkin pitäisi sopia entistä nopeammista ja isommista päästövähennyksistä samalla, kun maailmantalous rypee kriisissä. Aikaa ei ole teknologioiden kehittelyyn laboratorioissa: joko otamme kaikki nyt hyllystä löytyvät keinot päästöjen vähentämiseksi käyttöön tällä vuosikymmenellä, tai peli on menetetty. Monet ympäristöjärjestöt ja Vihreät ovat julkisesti kannustaneet Saksaa luopumaan ydinvoimasta. Se ikävä kyllä tarkoittaa, että uusiutuvien lisäksi Saksa rakentaa runsaasti fossiilista energiantuotantoa, jonka käyttöikä on jopa puoli vuosisataa. Fossiilisten, ja ennen kaikkea kivihiilen, synninpäästöksi kaavailtu hiilen talteenotto ja varastointi (CCS) on ristiriitainen teknologia. Se heikentää energiantuotannon hyötysuhdetta, lisää investointien ja polttoaineiden kustannuksia sekä pahentaa niiden tuotantopaineita. CCS:n pitkän ajan vaikutukset ovat heikosti tunnetut ja kaupallisen mittakaavan kustannukset valtavat. Sen massiivinen ja nopea käyttöönotto on kuitenkin esimerkiksi IEA:n, IPCC:n ja OECD:n päästövähennyssuunnitelmissa isossa osassa.

Menetetty peli tarkoittaa itseään ruokkivaa ilmastonmuutosta, jonka hidastamiseksi on enää tehtävissä varsin vähän. Öljyhuipun kohdalla se tarkoittaa romahtavaa taloutta ja kansainvälisen tilanteen kärjistymistä, yleistyviä resurssisotia ja luonnonvarojen kahmimista sekä globaalin talouden ja kaupankäynnin romahtamista.

Kun lähestymme kääntöpistettä, jossa ilmastonmuutos alkaa ruokkia itseään, on meillä käytössämme vielä erinäisiä ilmastonmuokkauksen keinoja. Nämä keinot vaihtelevat toteutuskelpoisista ”hullujen tiedemiesten päähänpistoihin”, mutta todennäköisesti joudumme ottamaan käyttöön niitäkin. Esimerkiksi Risto Isomäki on koonnut erääseen kirjaansa 66 tapaa sitoa hiiltä ja parantaa maapallon heijastuskykyä. Keinojen skaala on varsin laaja kattojen maalaamisesta valkoiseksi aurinkoa heijastavien rikkipartikkeleiden sirottelemiseen ilmakehään.

Näistä puhumista ja näiden kehittelyä on pidetty myös takaoven tarjoamisena polttamisen jatkumiselle. Lisäksi esimerkiksi heijastavuutta lisäävät keinot eivät vaikuta mitenkään vaikkapa valtamerien happamoitumiseen, joka uhkaa monia merien ekosysteemejä ja lajeja (ja siten esimerkiksi kalastusta). Useimmat keinoista myös vaativat jatkuvaa ylläpitoa, joten niiden käyttämistä tulisi jatkaa vähintään vuosisatoja. Jos heijastavuutta lisäävät toimet jossain vaiheessa äkisti loppuisivat, maapallo lämpenisi todella nopeasti ja rajusti. Nopean muutoksen seuraukset eri eliölajeille olisivat tuhoisia, sillä lajien sopeutuminen vaatii aikaa.

Kansainvälinen yhteistyö

Ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatisi johdonmukaisia maailmanlaajuisia toimia ja sitovia päästörajoituksia. Tähän yhtälöön sopii huonosti eri valtioiden itsekäs energiaturvallisuuden maksimointi muiden kustannuksella öljyhuipun koittaessa. Hallitsematon öljyntuotantohuippu voi siis käynnistää lumivyöryefektin, jonka seurauksena lapsenlapsemme pääsevät kokemaan myös hallitsemattoman ilmastonmuutoksen. Tuossa vaiheessa heillä ei välttämättä ole jäljellä helposti saatavilla olevaa energiaa seurausten helpottamiseksi ja niihin sopeutumiseksi. Hallittu öljyhuippu ei tätä lumivyöryefektiä vielä yksin pysäytä, mutta antaa siihen edes mahdollisuuden.

Kansainvälisen yhteistyön toimivuudesta myönteisenä esimerkkinä toimii otsonikadon laajenemisen uhan torjuminen. Yläilmakehän otsoni suojaa planeettamme auringon UV-säteiltä, ja ensimmäiset tieteelliset selvitykset otsoniongelmasta saatiin 1976. Vuonna 1985 maailmaa hätkähdytti uutinen, jonka mukaan ihmisen ilmakehään päästämät kemialliset yhdisteet (kuten CFC) olivat aikaansaaneet Antarktiksen yläpuolisen otsonikerroksen merkittävän ohentumisen. Tulevaisuus näytti uhkaavalta, mutta jo 1987 Montrealin pöytäkirjassa teollisuusmaat sopivat otsonikatoa aiheuttavien kemiallisten yhdisteiden käytön rajoittamisesta. CFC-päästöt vähenivät ja otsonikerroksen mahdollisesti 2060-luvulle ulottuva elpyminen on alkanut.

Montrealin sopimuksen kanssa samoihin aikoihin Brundtlandin komissio luovutti kestävän kehityksen raporttinsa ja latu aukesi vuoden 1992 Rio de Janeiron ilmastokokoukselle (UNFCCC). Miten näin lupaavan alun jälkeen olemme onnistuneet päätymään nykyisenkaltaiseen umpikujaamme? Yksi syy on, että CFC-yhdisteet eivät ole yhteiskunnan primäärienergiaa. Niiden poistaminen ei välittömästi iske talouskasvuun, yhteiskunnan toimintakykyyn ja energiaturvallisuuteen. Korvike CFC-yhdisteille löytyi lopulta varsin helposti. Teollisuusmaat näyttävät siis kykenevän nopeisiin muutoksiin ja leikkauksiin, kunhan keskeistä talouskehitystä ei uhata. Fossiilisten polttoaineiden syrjäyttämisen kohdalla tilanne on täysin toinen, eikä kiirettä näytä olevan. Vuosikymmenten puheista ja lupauksista huolimatta merkittävä vihreä talouskasvu on jäänyt toteutumatta samaten kuin globaalit päästörajoitukset tai hiiliverotkin. Talouskasvun tarjoilemaa kakkua ei voi sekä syödä että säästää jälkipolville.

Kategoria(t): Energia. Leave a Comment »

Pohjoisten soiden metsäojitus vähentää niiden kasvihuonekaasupäästöjä

Lakkasuon koeala, Hyytiälä. Edessä luonnontilaista sarasuota, takana metsäojitettu osa samasta suosta.

Varsin yleinen käsitys on, että kun luonnontilainen suo metsäojitetaan, se muuttuu hiilinielusta hiilen lähteeksi, ja lähinnä on keskusteltu siitä, kuinka paljon päästöt lisääntyvät. Tämä käsitys saattaa kuitenkin olla väärin. Samaten paikkaansa ei näyttäisi pitävän se, että metsäojitettuja soita kannattaisi palauttaa luonnontilaisiksi ilmastonmuutoksen torjunnan nimissä, vaan pikemminkin päinvastoin. Miksi?

Lyhyt vastaus on luonnontilaisten soiden metaanipäästöt ja metsäojitettujen soiden parempi hiilensidontakyky. Pidempi vastaus perusteluineen alla.

Metaani (CH4)
Metaani on sadan vuoden aikajänteellä yleisesti määritelty noin 20-kertaa pahemmaksi kasvihuonekaasuksi kuin hiilidioksidi. 20 vuoden aikajänteellä vaikutus on noin 60 -kertainen. Metaani viipyy ilmakehässä keskimäärin noin 10 vuotta, joten lyhyellä aikavälillä se on todella tehokas ilmaston lämmittäjä. Tämä on hyvä pitää mielessä kun arvioidaan soiden ojitusten ilmastovaikutuksia.

Ilmakehän metaanipitoisuuksia vähentämällä voidaan ilmaston lämpenemistä hillitä varsin nopeasti, koska metaani pysyy ilmakehässä vain vähän aikaa, vaikka muuttuukin sitten hiilidioksidiksi joka pysyy ilmakehässä kauan. Jos siis pystyisimme nyt vähentämään merkittävästi metaanipäästöjämme, olisi ilmakehässä 10 vuoden päästä huomattavasti vähemmän metaania, ja siten kasvihuoneilmiökin olisi lievempi sen osalta. Hiilidioksidi sen sijaan säilyy ilmakehässä satoja tai tuhansia vuosia. Vaikka nyt lopettaisimmekin hiilidioksidipäästöt kokonaan, näkyisi se ilmakehän pitoisuuksissa vasta pitkän ajan kuluttua.

Metsäojitettu suo vs. luonnontilainen suo
Luonnontilaisten soiden hiilensidontaprosessit ovat hyvin hitaita ja perustuvat turpeen hitaaseen, mutta jatkuvaan muodostumiseen. Luonnontilaisissa soissa muodostuu myös merkittäviä määriä metaania, jolla on voimakas, mutta suhteellisen lyhytaikainen vaikutus ilmastoon. Soiden metaanipäästöt vaihtelevat suotyypin mukaan välillä 2-25 g CH4-C / m2 / vuosi.

Soiden metsäojituksen tarkoituksena on yleensä ollut lisätä niiden puuston kasvua, joka luonnollisesti sitoo ilmakehän hiiltä itseensä. Tässä on onnistuttu Suomessa varsin hyvin, sillä sotien jälkeen ojitettujen suometsien puustoon sitoutuu tällä hetkellä hiiltä noin 3 miljoonaa tonnia vuodessa, kun puiden vuotuinen kasvu on noussut 1950-luvun 9,9 miljoonasta kuutiosta 17,4 miljoonaan kuutioon. Tästä valtaosa on ojituksen ja sen mahdollistaman aktiivisen metsänhoidon ansiota. On toinen kysymys, mitä tälle sitoutuneelle hiilelle teemme sitten kun metsä on hakkuukypsä.

Tämän lisäksi metsäojituksen jälkeiset muutokset suon kariketuotannossa mahdollistavat sen, että maaperään voi sitoutua hiiltä ojituksen jälkeenkin. Toisin sanoen lisääntynyt kariketuotanto saattaa pystyä kompensoimaan lisääntyneen turpeen hajotuksen aiheuttaman hiilipäästön.

Näiden lisäksi jo kevyt ojitus käytännössä lopettaa metaanipäästöt. Maan aerobisessa osassa metaania ravintonaan käyttävät bakteerit voivat jopa alkaa käyttämään ilmakehän metaania ravintonaan,  jolloin suosta voi tulla jopa metaanin-nielu. Tällä on nopea vaikutus kasvihuoneilmiöön, sillä metaani häviää ilmakehästä noin 10 vuodessa, jos sitä ei korvata uusilla metaanipäästöillä.

Karkeana yhteenvetona hehtaari metsäojitettua suota näyttää sitovan vuodessa vastaavan määrän kasvihuonekaasuja, kuin noin 40 000 kilometrin ajosta henkilöautolla pääsee ilmoille. Suomessa on lähteestä riippuen 4,7 – 5,7 miljoonaa hehtaaria metsäojitettuja soita.

Prosessi
Soiden anaerobisissa, eli veden pinnan alapuolella olevissa, kerroksissa muodostuu orgaanisen aineen hajotessa metaania. Suon ylemmissä aerobisen kerroksissa osa metaanista hapettuu sitä hajottavien bakteerien toimesta.  Luonnontilaisten soiden kasvillisuus, pääosin sarat, kasvattavat kuitenkin ns. ilmajuuria. Nämä ilmajuuret tarjoavat metaanille nopean ja helpon reitin suoraan ilmakehään ohi niiden maakerrosten, joissa metaani muuten voisi hajota.

Ojituksen seurauksena sarat väistyvät varpujen ja puiden vallatessa alaa, ja metaania tuottava anaerobinen kerros pienenee ja vetäytyy syvemmälle. Ojituksessa siis:

  • Suon pohjavesi laskee jolloin suon metaanipäästöt vähenevät.
  • Metaania kuljettavat sarat häviävät varpujen ja puiden tieltä.
  • Muuttunut kariketuotanto mahdollistaa, että maahan voi sitoutua hiiltä ojituksen jälkeenkin.
  • Syntyy sopiva ympäristö puuston kasvamiselle, joka sitoo myös hiiltä.

Tilastoja ja määriä
Suomen soiden metaanin päästökehitys on tähänastisen ojituksen vuoksi laskenut vuositasolla 900 000 tonnista noin 400 000 tonniin metaanihiiltä (0,9 Tg -> 0,4 Tg). Eli hieman alle puoleen. Metaanihiilellä tarkoitetaan ainoastaan metaaniin sisältyvää hiiltä, eli metaanihiilessä jätetään metaaniin sisältyvä vety (metaanimolekyylissä on yksi hiiliatomi ja neljä vetyatomia) ottamatta huomioon. Tämän takia metaanin massan ollessa 16 grammaa, metaanihiilen massa on vain 12 grammaa.

Metaanin lisäksi osa metsäojitetuista soista pystyy sitomaan maahan ja karikkeeseen myös hiilidioksidia luonnontilaista suota enemmän. Metsäojitettujen soiden maahan sitoutuvan hiilidioksidihiilen vuosittainen määrä Suomessa 1900 luvulta nykypäivään on lisääntynyt 3 100 000 tonnista 4 600 000 tonniin vuodessa (3,1 Tg -> 4,6 Tg).

Kun mukaan otetaan vielä se tekijä, että metsäojitettujen soiden puuston kasvu lisää niiden hiilen sidontakykyä verrattuna luonnontilaisiin soihin, muuttuu päästötase entisestään. Hiilen sitoutuminen puustoon riippuu paljon puuston iästä. Sotien jälkeen 1900-luvun puolivälissä metsäojitetuille soille istutettujen metsien hiilensidontakyky on tällä hetkellä parhaimmillaan, ja niihin sitoutuu noin 3 miljoonaa tonnia (3 Tg) hiilidioksidihiiltä vuodessa. Mikäli metsät hakataan, suuri osa hiilestä vapautuu takaisin ilmakehään seuraavina vuosikymmeninä, mutta osa jää myös pitkäaikaiseen säilytykseen joko kantoina maahan tai esim. rakennuksiin. Osa voidaan jopa muuttaa puuhiileksi ja käyttää maanparannukseen siten, että hiili ei palaudu ilmakehään. Uuden puuston kasvaminen alkaa aikanaan sitoa jälleen hiiltä.

Soiden pitämisellä luonnontilaisena on monia eri tavalla hyödyllisiä puolia, kuten esimerkiksi seuraavat:

  • Suurempi biodiversiteetti, joka auttaa soiden elinympäristöjä selviämään paremmin muuttuvissa olosuhteissa.
  • Ojitettujen soiden suurentunut riski palamiselle.
  • Luonnontilaisten soiden pitkäaikainen (satojen vuosien aikana tapahtuva) viilentävä vaikutus, jossa turpeeseen sitoutunut hiili on pysyvästi poissa ilmakehästä, kun taas metaani muuttuu ilmakehässä hiilidioksidiksi alle kymmenessä vuodessa.
  • Luonto- ja virkistysarvot, sillä luonnontilaiset suot ovat monien mielestä hienoja paikkoja.
  • Avoimien sara-soiden heijastavuus (albedo) on huomattavasti parempi kuin havumetsien, varsinkin keväisin. Mikäli metsäojitetuille soille kasvaa havupuita, voi heijastavuuden heikkeneminen korvata vähentyneiden kasvihuonekaasupäästöjen viilentävät vaikutukset kokonaan, ja jopa ylittää ne.

Käsillä onkin vaikea kysymys: suojellako paikallista luonnontilaista suoluontoa, vai käyttääkö soiden täysi hiilensidontapotentiaali ilmastonmuutoksen hidastamiseksi? Alan tutkijat ovat myös arvelleet, että kiihtyvä ilmastonmuutos voi itsessään kuivattaa soita. Kun haihtuminen lisääntyy, suot muuttuvat puustoisempaan suuntaan ja metaanipäästöt vähenevät.

Ps.
Risto Isomäelle terveisiä, että 65. tapa jäähdyttää planeettaa ja sitoa ilmakehän hiiltä on viedä kaikki saatavilla olevat kaivinkoneet Siperian tundralle ojitushommiin siinä vaiheessa kun ikirouta rupeaa sulamaan ja suot uhkaavat päästää valtavia määriä metaania ilmakehään.

Lähteet
Hökkä, H., S. Kaunisto, K. T. Korhonen, J. Päivänen, A. Reinikainen, and E. Tomppo (2002), Suomen suometsät 1951–1994 (in Finnish), Metsätieteenaikakauskirja, 2B, 201–357.

Lohila, A., Minkkinen, K., Aurela, M., Tuovinen, J.-P., Penttilä, T., Laurila, T.2011. Greenhouse gas flux measurements in a forestry-drained peatland indicate a large carbon sink. Biogeosciences Discuss. 8, 5787–5825

Lohila, A., Minkkinen, K., Laine, J., Savolainen, I.., Tuovinen, J.-P., Korhonen, L., Laurila, T.,  Tietäväinen, H., Laaksonen, A. 2010. Forestation of boreal peatlands: Impacts of changing albedo and greenhouse gas fluxes on radiative forcing, J. Geophys. Res., 115, doi:10.1029/2010JG001327

Minkkinen, K. 1999. Effect of Forestry Drainage on the Carbon Balance and Radiative Forcing of Peatlands in Finland, Academic dissertation. http://urn.fi/URN:ISBN:951-45-8757-X

Ojanen P. 2011.  Reducing emissions with peatland drainage? Oral presentation in HENVI Global Environmental Change Research Program: Final Seminar, Wed 9th November 2011.

Strakova, P. 2010. Carbon dynamics in peatlands under changing hydrology: Effects of water level drawdown on litter quality, microbial enzyme activities and litter decomposition rates, Dissertationes Forestales 112, http://urn.fi/URN:ISBN:978-951-651-314-3

%d bloggers like this: