IPCC:n uusi raportti: lämpötilan nousu pahimmillaan lähes viisi astetta

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Vakavimman skenaarion mukaan maapallon keskilämpötila voi nousta vuosisadan loppuun mennessä lähes viisi astetta.

Kuva: Ilmatieteen laitos.

Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n uusimman raportin ilmastotiedettä käsittelevä ensimmäinen osa on hyväksytty IPCC:n kokouksessa Tukholmassa. Vakavimman skenaarion mukaan maapallon keskilämpötila voi nousta vuosisadan loppuun mennessä lähes viisi astetta. Kansainvälisesti asetettu tavoite lämpötilan nousun rajoittamisesta kahteen asteeseen edellyttäisi kasvihuonekaasupäästöjen rajua vähentämistä.

IPCC:n raportissa arvioidaan neljää uutta kasvihuonekaasuskenaariota. Näistä vaihtoehdoista vakavin, nykytahdilla kasvavat kasvihuonekaasupäästöt, johtaisi maapallon keskilämpötilan kohoamiseen viime vuosikymmenten tasoon verrattuna lähes kolmesta viiteen astetta vuoteen 2100 mennessä. Jos taas päästöt onnistuttaisiin kääntämään nopeaan laskuun jo vuoden 2020 tienoilla, lämpötila nousisi silti noin asteen.

Valtaosa lisääntyneestä lämmöstä varastoituu meriin

Raportissa tuodaan esiin merien merkitys ilmastonmuutoksessa.
”On tärkeää tiedostaa, että ilmakehän lämpeneminen on ainoastaan yksi merkki ilmastonmuutoksesta. Nyt meillä on syvällisempää tietoa myös merien merkityksestä”, toteaa Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja ja Suomen IPCC-ryhmän puheenjohtaja Petteri Taalas.

Valtaosa, yli 90 prosenttia, maapallon ilmastojärjestelmän lisääntyneestä lämpöenergiasta on varastoitunut meriin. Lämmön varastoituminen meriin selittää osaksi sen, että ilmakehän lämpeneminen ei etene tasaisesti. Ilmastossa esiintyy vuosien ja vuosikymmenten välistä luonnollista vaihtelua, jolloin lämpeneminen välillä kiihtyy ja välillä hidastuu.

Jäätiköiden sulaminen ja meriveden lämpölaajeneminen nostavat merien pintaa. Valtamerien pinta on kohonnut aikavälillä 1901–2010 keskimäärin 1,7 mm vuodessa, vuosina 1971–2010 2,0 mm vuodessa ja vuosina 1993–2013 keskimäärin jo 3,2 mm vuodessa. Merenpinnan nousu kiihtynee ja jatkuu vuosisatoja. Merien on havaittu myös happamoituvan, kun ne sitovat ilmakehän lisääntyvää hiilidioksidia.

Ilmastonmuutos voimakkainta arktisella alueella

Maapallon lämpötila on kohonnut keskimäärin 0,85 astetta vuodesta 1880. Lämpenemisen tahti on ollut kiihtyvää: raportin mukaan viimeiset kolme vuosikymmentä ovat olleet maailmanlaajuisesti lämpimämpiä kuin yksikään aikaisempi vuosikymmen vuodesta 1850 alkaen.

Raportti vahvistaa tietoa, että ilmastonmuutoksen eteneminen näkyy voimakkaimmin pohjoisilla alueilla. Havaintotietojen mukaan arktisen merijään vuosittain peittämä alue on pienentynyt. Myös kevään lumipeite pohjoisella pallonpuoliskolla on kutistunut. Lumi- ja jääpeitteen vähenemisen arvioidaan jatkuvan tulevaisuudessa.

Tieteen viesti päättäjille yhä vahvempi

Ilmastonmuutoksen tieteelliseen taustaan keskittyvä ensimmäinen osaraportti vahvistaa entisestään IPCC:n vuosina 1990, 1995, 2001 ja 2007 julkaisemissa raporteissa esille tulleita tutkimustuloksia ilmastonmuutoksen etenemisestä.

”Tiedemaailma on heittänyt pallon meille päätöksentekijöille. Tosiasioiden tunnustaminen ei esiteltyjen faktojen valossa pitäisi olla vaikeaa. Nykyisen päästökehityksen tuloksena syntyvää maailmaa ei toivo kukaan. Kuten raportissa todetaan, päästöt on saatava roimaan laskuun jo ennen vuotta 2020 ja puoliintumaan vuoteen 2050 mennessä. Tämä vaatii rohkeita ja vastuullisia päätöksiä sekä kansallisesti että kansainvälisesti, kuten 2015 Pariisissa hyväksyttäväksi tuleva globaali ilmastosopimus”, ympäristöministeri Ville Niinistö sanoo.

IPCC kokoaa tietoa päätöksenteon tueksi

IPCC:n viides arviointiraportti koostuu nyt julkistetun raportin ohella ilmaston muutosten vaikutuksia sekä niihin sopeutumista ja ilmastonmuutoksen hillintää käsittelevistä raporteista. Nämä valmistuvat maalis–huhtikuussa 2014. Kaikkien osaraporttien yhteenveto valmistuu syksyllä 2014.

IPCC on hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli (Intergovernmental Panel on Climate Change), jonka ovat kutsuneet koolle Maailman ilmatieteen järjestö WMO ja YK:n ympäristöohjelma UNEP. Paneelin tavoitteena on tukea ilmastopoliittista päätöksentekoa. Sen tehtäviin kuuluu mm. arvioida ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia koskevaa tieteellistä tietämystä sekä erilaisia muutoksia rajoittavia toimenpiteitä. Raportin tekoon osallistui vuosina 2010–2013 noin 831 kirjoittajaa, joista viisi oli Suomesta.

Lisätietoja:

Pääjohtaja Petteri Taalas, Ilmatieteen laitos, petteri.taalas@fmi.fi, 029 539 2200.
Ryhmäpäällikkö Heikki Tuomenvirta, Ilmatieteen laitos, heikki.tuomenvirta@fmi.fi, 029 539 4122
Ympäristöministerin erityisavustaja Paloma Hannonen, ympäristöministeriö, paloma.hannonen@ymparisto.fi, puh. 040 772 3585

Vapaasti hyödynnettävissä olevaa suomenkielistä infografiikkaa raportin tuloksista:
www.ilmasto-opas.fi
lmatieteenlaitos.fi/ipcc-ilmastopaneeli

Raportti (tiedotteen julkaisuhetkellä saatavilla on vain englanninkielinen tiivistelmä):
www.climatechange2013.org

Terminen kesä oli Lapissa ennätyksellisen pitkä

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Terminen kesä on se aika vuodesta, jolloin vuorokauden keskilämpötila pysyy 10 asteen yläpuolella.

Kuva: Ilmatieteen laitos.

Käytännössä alkamis- ja päättymispäivien määrittäminen pohjautuu lämpösummaan. Lapin kesän teki ennätyksellisen pitkäksi se, että se alkoi selvästi tavanomaista aikaisemmin ja päättyi poikkeuksellisen myöhään.

Ilmatieteen laitoksen mukaan terminen kesä oli suurimmassa osassa Lapin havaintoasemista ennätyksellisen pitkä. Kesän pituus oli laajalti noin neljä kuukautta eli etenkin Pohjois-Lapissa jopa kaksi kuukautta keskimääräistä pidempi. Toisin sanoen Pohjois-Lapissa termisen kesän pituus oli yhtä pitkä kuin tyypillisesti maan eteläosassa.

Terminen kesä alkoi lähes koko Lapissa hieman toukokuun puolivälin jälkeen, 16.–21. toukokuuta, eli yleisesti 2–4 viikkoa tavanomaista aikaisemmin. Terminen kesä puolestaan päättyi suuressa osassa Lappia poikkeuksellisen myöhään eli perjantaina 20. syyskuuta. Ainoastaan vuonna 2001 kesä päättyi myöhemmin, 21. syyskuuta.

Pitkä ja lämmin kesä johti Lapissa myös ennätykselliseen kasvukauden lämpösummaan, jota on tähän mennessä kertynyt yleisesti yli 1000 vuorokausiastetta (°Cvrk). Vain pohjoisimmassa Lapissa lämpösummaa on kertynyt vähemmän. Lämpösumma on jo tähän mennessä kivunnut kaikilla Lapin pitkään toimineilla asemilla ennätyslukemiin.

Esimerkiksi Sodankylässä sijaitsevassa Lapin ilmatieteellisessä tutkimuskeskuksessa lämpösummaa on tähän mennessä kertynyt 1135 °Cvrk, kun edellinen ennätys vuodelta 2011 oli 1057 °Cvrk. Entiset lämpösummaennätykset on monilla asemilla tehty 2000-luvulla, vuosina 2011, 2005 ja 2002, sekä aivan Pohjois-Lapissa vuonna 1972.

”Muun maan osalta termisen kesän kestoa ja päättymistä sekä kasvukauden lämpösummaa ei vielä varmuudella tiedetä, vaikka on hyvin mahdollista, että terminen syksy alkoi viikonvaihteessa maan eteläosaa myöten. Lopulliset tiedot näiltä alueilta saadaan tarpeeksi pitkän seurantajakson jälkeen, ja tähän vaikuttaa muun muassa viikonvaihteessa alkanut viileä jakso ja sen kesto”, kertoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Pauli Jokinen.

Lisätietoja:

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)

Kesätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/kesatilastot
Terminen kasvukausi: http://ilmatieteenlaitos.fi/kasvukausi-2013
Syyskuun säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/syyskuu

Pohjoisella jäämerellä on havaittu ennennäkemättömän nopeaa meren happamoitumista

Meren happamoituminen etenee ennusteita nopeammin Pohjoisella jäämerellä uuden tutkimuksen mukaan. Nopean happamoitumisen syynä on todennäköisesti merijään nopea väheneminen. Happamoitumisella voi olla vakavia seurauksia Arktisen alueen ekosysteemeille.

Meren happamoitumisessa meriveden pH-arvo pienenee, koska aiempaa suurempia määriä hiilidioksidia sitoutuu ilmakehästä mereen. Laboratoriotutkimukset ovat osoittaneet, että meriveden happamoituessa kuoren muodostuminen muuttuu vaikeammaksi monilla kalkkikuorisilla eläimillä, kuten esimerkiksi simpukoilla ja koralleilla.

Joukko tutkijoita on havainnut, että merijään vähenemisellä on merkittäviä seurauksia Pohjoisen jäämeren pintavesissä. Merijään vähetessä yhä enemmän meren pinnasta paljastuu ilmakehälle, jonka hiilidioksidi alkaa sitoutua pintaveteen. Ilmakehästä mereen sitoutuva hiilidioksidi on meren happamoitumisen tärkein aiheuttaja.

Tilannetta vaikeuttaa se, että makeasta vedestä muodostuneen merijään sulamisvedet laimentavat meren pintavesiä ja aiheuttavat näin lisää happamoitumista sekä vähentävät kalsiumin ja karbonaatin pitoisuuksia. Kalsium ja karbonaatti ovat aragoniitin rakennusaineita. Aragoniitti ja muut karbonaattimineraalit muodostavat kovan osan kalkkikuoria käyttävien eläinten kuorissa. Kuoren muodostumisen vaikeutuessa myös eläinten selviytyminen vaikeutuu. Tämän jälkeen kalkkikuorisia eläimiä ravintonaan käyttävillä eläimillä on vähemmän ruokaa. Näin koko ekosysteemin toiminta vaarantuu.

Uuden tutkimuksen mukaan meren happamoituminen on nopeasti etenemässä aiemmin merijään peittämille alueille.

”Jopa 20 prosenttia Kanadan altaasta [syvänne Beaufortinmerellä, Kanadan pohjoisrannikolla] on muuttunut syövyttävämmäksi karbonaattimineraaleille ennennäkemättömän lyhyessä ajassa. Missään muualla maapallolla emme ole havainneet näin laaja-alaista ja nopeaa meren happamoitumista”, sanoo Lisa Robbins, joka on tutkimuksen johtava tutkija ja meren happamoitumisprojektin päällikkö U.S. Geological Surveyssä.

Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna merien pinta happamoituu, koska ihmiskunta on nostanut ilmakehän hiilidioksidipitoisuutta ja meriin sitoutuu aiempaa enemmän hiilidioksidia. Meren happamoitumismallien perusteella Pohjoisella jäämerellä happamoituminen etenee niin nopeasti, että jo ensi vuosikymmenellä aragoniitin ja muiden karbonaattimineraalien pitoisuudet saattavat olla ratkaisevan pieniä. Pohjoisella jäämerellä vähenevä monivuotinen merijää vapauttaa uusia merialueita ilmakehän hiilidioksidin vaikutukselle ja lisäksi jäästä liukeneva makea vesi laimentaa merivettä happamoittaen sitä lisää.

Lähteet:

Unprecedented Rate and Scale of Ocean Acidification Found in the Arctic – U.S. Geological Surveyn tiedote, 11.9.2013

Lisa L. Robbins, Jonathan G. Wynn, John T. Lisle, Kimberly K. Yates, Paul O. Knorr, Robert H. Byrne, Xuewu Liu, Mark C. Patsavas, Kumiko Azetsu-Scott, Taro Takahashi, Baseline Monitoring of the Western Arctic Ocean Estimates 20% of Canadian Basin Surface Waters Are Undersaturated with Respect to Aragonite, PLoS ONE 8(9): e73796, doi:10.1371/journal.pone.0073796. [koko artikkeli]

Aiemmat juttumme aiheesta:

Merieläimet hapoilla (25.10.2010, Esko Pettay)

Otsonikerroksen ennustetaan palautuvan hitaasti ennalleen

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Kansainvälistä otsonikerroksen suojelupäivää vietetään 16. syyskuuta, Montrealin pöytäkirjan allekirjoituspäivänä.

Kuva: Ilmatieteen laitos.

Otsonia tuhoavien aineiden vähennyksistä huolimatta arvioidaan, että otsonikerros palautuu ennalleen vasta noin vuonna 2050.

Montrealin pöytäkirjan ansiosta yläilmakehän eli stratosfäärin otsonia tuhoavien aineiden käyttöä ja valmistusta on onnistuttu vähentämään voimakkaasti. Otsonia tuhoavien aineiden pitoisuudet ilmakehässä ovat kääntyneet laskuun. Tutkijat arvioivat, että otsonikerros palautuu ennalleen vasta noin vuonna 2050, ja Etelämantereen yllä 10-20 vuotta myöhemmin.

UV-säteilyn määrä hienoisessa nousussa

Ohentunut otsonikerros ei pysty vaimentamaan Auringon ultraviolettisäteilyä yhtä tehokkaasti, joten UV-säteily Maan pinnalla voimistuu. Ihosyöpäriskiä on yleensä pidetty ihmisille ongelmallisimpana lisääntyneen UV-säteilyn seurauksena. Ilmatieteen laitoksen mukaan viime kesänä kohtalaisen UV-säteilyn päiviä, jolloin siis UV-indeksi on suurempi kuin kolme, oli Jokioisilla 5 prosenttia ja Sodankylässä 10 prosenttia normaalia enemmän. Pitkällä aikavälillä kohtalaisen säteilyn päivien määrä on ennallaan tai hienoisessa kasvussa, mutta voimakkaan säteilyn päivien määrä, jolloin indeksi on vähintään kuusi, osoittaa nousua 5 % per vuosi. Vaihtelu vuodesta toiseen on kuitenkin suurta. Joka tapauksessa huhti-elokuussa keskimäärin 60 – 80 prosenttia päivistä on sellaisia, jolloin pidempää oleskelua keskipäivän auringossa on syytä välttää tai on käytettävä suojaavaa vaatetusta.

Ekosysteemien tai ulkona käytettävien materiaalien keston kannalta UV-säteilyn kertymä on merkittävä suure. Tältä osin kulunut kesä oli kokonaisuutena lähellä normaalia. Oleellisin poikkeus oli toukokuussa Sodankylässä mitattu 24 prosenttia normaalia suurempi UV-kertymä. Koko 24 vuoden mittausaikasarjassa on havaittavissa positiivinen trendi, joka on esimerkiksi toukokuussa 0,3 prosenttia vuodessa ja elokuussa 0,6 prosenttia vuodessa. Vastaavasti Jokioisten 19 vuoden aikasarjassa touko- ja heinäkuussa nähdään +0.5%:n vuositrendi.

Otsonikato tänä vuonna samantapainen kuin keskimäärin

Otsonikadosta puhuttaessa tulee erottaa kaksi erillistä, mutta toisiinsa yhteydessä olevaa ilmiötä: hidas, melko vakaa ja maailmanlaajuinen stratosfäärin otsonin kokonaismäärän väheneminen, ja paljon voimakkaampi mutta jaksoittainen otsonin väheneminen Maan napa-alueilla. Etelämantereen yläpuolella havaittiin huomattava otsonin ohentuma ensimmäisen kerran vuonna 1985. Otsoniaukko muodostuu siellä elo–lokakuussa hyvin nopeasti: otsonin määrä romahtaa muutamassa viikossa. Tänä vuonna otsonikato on edennyt etelässä normaalisti eli se on arvioiden mukaan hyvin samantapainen kuin keskimäärin viimeisten 20 vuoden aikana.

Huhtikuussa 2011 olosuhteet myös pohjoisessa stratosfäärissä olivat poikkeuksellisen suotuisat otsonikadolle. Tällöin havaittiin ensi kertaa niin voimakasta otsonikatoa, että voitiin puhua ensimmäistä kertaa Arktisesta otsoniaukosta. Otsoniaukon suuruus nosti seuraavan kesän UV-arvoja jonkin verran.

Ilmatieteen laitos mittaa otsonin ja UV-säteilyn määrää

ympärivuotisesti Sodankylässä ja Jokioisilla ja UV-säteilyä neljällä muulla paikkakunnalla Suomessa. Tänä vuonna Sodankylän mittausasemalla on luotausten mukaan tavanomaisen kaltainen otsonikerros. Mainittujen paikkakuntien lisäksi Ilmatieteen laitos seuraa Etelämantereella Marambion tutkimusasemalla stratosfäärin otsonia, maanpinnan UV-säteilyä, aerosoli- ja kasvihuonekaasuja sekä lumen heijastuvuutta UV-aallonpituuksilla. Etelämantereen havaintotoiminta tehdään yhteistyössä Argentiinan meteorologisen laitoksen kanssa.

Ilmatieteen laitos isännöi ensi viikolla n. 40 hengen ryhmää kansainvälisiä otsonitutkijoita. Kokouksen tavoitteena on kerätä yhteen kaikki tieto otsoniprofiilien muutoksista viimeisten 30 vuoden ajalta. Envisat-satelliitin suomalais-ranskalainen GOMOS-mittalaite on merkittävässä roolissa, kun arvioidaan otsonikerroksen toipumista otsonikadosta.

Lisätietoja:

UV-indeksi: Tapani Koskela, puh. 050 584 9054, tapani.koskela@fmi.fi

Otsonikerros: Leif Backman, puh. 050 405 0752, leif.backman@fmi.fi
Otsonikokous ja satelliittimittaukset: Johanna Tamminen, puh. 040 737 8733, johanna.tamminen@fmi.fi

http://ilmatieteenlaitos.fi/otsoni

Suomi saa tunnustusta sääalan huippuosaamisesta

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

WMO:n kokouksessa pohditaan, miten ilmastopalveluita ja varoituksia voidaan kehittää, jotta voidaan varautua sään ääri-ilmiöiden lisääntymiseen.

Ilmatieteen laitoksen toimipiste. Kuva: Ilmatieteen laitos.

Uusimpien tutkimustulosten mukaan sään ääri-ilmiöiden määrä on kasvanut etenkin helleaaltojen ja tulvien osalta. Ilmiöt ovat koskettaneet myös Eurooppaa ja tuottaneet ennätyksellisen suuria taloustappioita. Nämä ovat keskeisiä kysymyksiä WMO:n Helsingissä järjestämässä kokouksessa.

Noin 200 asiantuntijaa 53 eri maasta kokoontuu 11. – 17. syyskuuta Helsinkiin WMO:n Euroopan alueen alueyhteisön kokoukseen pohtimaan, miten ilmastopalveluita ja sään ennakkovaroituksia voidaan kehittää, jotta voidaan varautua sään ääri-ilmiöiden lisääntymiseen.

Ilmastonmuutoksen myötä Arktisen alueen hyödynnettävyys on jatkuvasti parantunut. Tämä on lisännyt tarvetta kehittää alueelle sää-, meri- ja jääpalveluja merenkulun ja muun toiminnan turvallisuuden takaamiseksi. Helsingin kokouksessa laaditaan maiden kesken suunnitelma myös tähän liittyen.

Suomi on sääalan suurvalta

WMO:n pääsihteeri Michel Jarraud antaa tunnustusta Suomelle, joka on ollut mukana jakamassa osaamistaan ja henkilöresurssejaan auttaakseen vähemmän kehittyneitä maita sää- ja ilmastopalveluiden kehittämisessä.

”Suomella on hyvin keskeinen rooli koko maailman ilmatieteessä. Suomen alan tieteellinen ja palveluosaaminen edustavat maailman huipputasoa. Esimerkiksi suomalainen Vaisala Oyj on maailmanmarkkinajohtaja säälaitealalla”, Michel Jarraud sanoo.

Suomen Ilmatieteen laitos tukee alansa sisarlaitosten kehittymistä kaikkialla maailmassa konsultointi- ja kehityshankkeissa. Euroopassa Suomella on ollut merkittävä rooli esimerkiksi entisten Neuvostoliiton maiden ilmatieteen laitosten kehittämisessä. Lisäksi Ilmatieteen laitos on keskeinen toimija sekä EU:n sää- ja ilmastoalan tutkimushankkeissa.

Ilmatieteen laitos on vienyt osaamistaan ja toimintamallejaan eri puolille maailmaa kehitysyhteistyöprojektien avulla. – Tänä vuonna Ilmatieteen laitoksella on käynnissä 23 kansainvälistä hanketta, joissa edunsaajana yhteensä 58 maata, kertoo yksikön päällikkö Harri Pietarila. Rahoittajia ovat ulkoasiainministeriön lisäksi mm. Maailman Pankki, Aasian kehityspankki, EU, WMO sekä erimaiden omat kansalliset rahoitusinstrumentit.

Hankkeiden kautta Ilmatieteen laitos pyrkii parantamaan kansallisten sää- ja ilmastopalveluiden tasoa ja kestävää kehitystä ja tätä kautta turvaamaan väestön turvallisuuden ja talouden kehityksen edellytykset. Tyypillisessä hankkeessa keskitytään ennakkovaroitustoiminnan kehittämiseen, sisältäen koulutusta ja yhteistyötä sää- ja ilmastohavaintojen, tietoliikenteen, numeeristen mallien, datan käsittelyn, ennustustoiminnan, varoitusten räätälöinnin ja lopulta varoitusten vaikuttavuuden kehittämiseksi. Kansainvälisiin hankkeisiin ja kehitysyhteistyöhön osallistuu Ilmatieteen laitoksen kokeneita erikoisasiantuntijoita lähestulkoon kaikilta laitoksen osaamisalueilta.

WMO koostuu kuudesta alueyhteisöstä

Maailman ilmatieteen järjestön WMO:n Regional Association VI kattaa laajan alueen Islannista Kazakstaniin ja Huippuvuorilta Syyrian alueelle. Jäsenmaiden kulttuurit ja talous ovat erilaisia. Toimintamahdollisuudet ovat maissa hyvin erilaiset ja edes kaikilla eurooppalaisilla jäsenillä ei ole mahdollisuutta vastata tämän päivän tarpeisiin ja odotuksiin. Näiden syiden takia yhteistyön vahvistaminen on tärkeää maiden välillä. Kokouksessa etsitään mahdollisuuksia lisätä yhteistyötä ja selvitä tärkeistä tehtävistä taloudellisesti haasteellisena aikana.

Maailman ilmatieteen järjestö WMO on YK:n alainen erityisjärjestö johon kuuluu 189 jäsenmaata ja aluetta. WMO:n tavoitteena on huolehtia ensisijaisesti siitä, että jäsenvaltioilla on parhaat tekniset ja materiaaliset mahdollisuudet hoitaa viranomaisvelvoitteena oleva sääpalvelu ja siihen liittyvä varoitustoiminta.

Lisätietoja:

Ilmatieteen laitos, viestintä, puh. 029 539 2231, viestinta@fmi.fi

Luento biopolttoaineiden energiakäytöstä

Julkaisemme VTT:n tutkijan Sampo Soimakallion noin kuukausi sitten pitämän luennon biopolttoaineiden energiakäytöstä. Luennossa aihetta tarkastellaan erityisesti hiili- ja ilmastoneutraaliuden näkökulmasta. Luennossaan Soimakallio esittää kattavan yhteenvedon alan viimeisimmästä tutkimuksesta.

Aineistosta voidaan todeta esimerkiksi, että hiilineutraali ei ole sama kuin ilmastoneutraali, että bioenergian lisääminen ei aina ole kestävän kehityksen mukaista, ja että bioenergia ylipäätään ei ole niin ongelmatonta ja ilmastoneutraalia kuin yleisesti uskotaan.

Video on teräväpiirto-formaatissa. Luentokalvot näkyvät paremmin avaamalla video koko näytön tilassa.

Ainakin puolet viime vuonna havaituista sään ääri-ilmiöistä johtui osaksi ilmastonmuutoksesta

Vuoden 2012 kahdestatoista tutkitusta sään ääri-ilmiöstä kuuteen vaikutti ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos. Kuuteen muuhun ilmastonmuutoksen ei tutkimuksissa havaittu selvästi vaikuttaneen, mutta ilmastonmuutoksen osuutta niihin ei kuitenkaan voida täysin sulkea pois, vaan kyse voi olla tutkimusmenetelmiin liittyvistä puutteista. Kaikki viime vuoden ääri-ilmiöt olisivat tapahtuneet ilman ilmastonmuutostakin, mutta ainakin puolta näistä voimisti ilmastonmuutos. Näin kertoo viime tiistaina julkaistu tutkimuskokoelma, joka perustuu 18 tutkimusryhmän tekemään 19 vertaisarvioituun tutkimukseen sään ääri-ilmiöistä vuonna 2012.

Sandy-hurrikaanin tuhoja Yhdysvalloissa. Kuvan © Leonard Zhukovsky – Fotolia.com.

Tutkimuskokoelmassa analysoidut vuoden 2012 sään ääri-ilmiöt olivat vähäinen sademäärä Keski-Yhdysvalloissa, helleaalto USA:n itäosissa keväällä ja kesällä (kolme tutkimusta), Sandy-hurrikaani, syyskuun ennätyspieni arktisen merijään pinta-ala (kaksi tutkimusta), ohut jään paksuus Alankomaissa helmikuun kylmyydestä huolimatta, Euroopan poikkeukselliset sademäärät kesällä (Pohjois- ja Luoteis-Euroopassa sateista, mm. Isossa-Britanniassa tulvia ja sateisin kesä vuoden 1912 jälkeen; Lounais-Euroopassa kuivuus, mm. Espanjassa maastopaloja ja kuivin kesä 60 vuoteen; neljä tutkimusta), Iberian niemimaan talvikuivuus 2011-2012, sateiden puute Itä-Keniassa ja Etelä-Somaliassa, Pohjois-Kiinan tulvat, Lounais-Japanin rankkasateet, Itä- ja Kaakkois-Australian rankkasateet ja kahden päivän äärimmäinen sademäärä Uudessa-Seelannissa (muista analysoiduista ilmiöistä poiketen jo vuoden 2011 joulukuussa).

Ilmastonmuutos vastaa ylinopeuden aiheuttamaa onnettomuusriskiä

Ilmastonmuutosta voi verrata ylinopeuteen. Jos lisäät ajonopeuttasi hieman joka kuukausi, onnettomuuden todennäköisyys kasvaa. Silti varsinainen onnettomuuden aiheuttaja voi olla märkä tienpinta, eteen kurvaava kuorma-auto tai tekstiviestiä lähettävä kuljettaja eikä ylinopeus sinänsä. Ylinopeus vain lisää onnettomuuden todennäköisyyttä ja kasvattaa seurauksien vakavuutta. Onnettomuuteen ei kuitenkaan vaikuta pelkästään nopeus vaan myös olosuhteet.

Samoin sään ääri-ilmiöt johtuvat yleensä luonnollisesta vaihtelusta (vastaa ajo-olosuhteita), mutta ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos (esimerkiksi sademäärien lisääntyminen haihdunnan lisääntymisen myötä, vastaa ylinopeutta) lisää niiden todennäköisyyttä ja voimakkuutta. Lisäksi ihmisen vaikutuksen osuus vaihtelee sen mukaan, arvioidaanko säätapahtuman todennäköisyyden kasvua vai sen voimakkuuden lisääntymistä.

Yhdysvalloissa historian kuumin kuukausi, kevät ja vuosi

Kaikkein selvimmin ilmastonmuutos vaikutti kevään ja kesän helleaaltoon Yhdysvalloissa. Vuosi 2012 oli Yhdysvaltain mantereella koko tilastohistorian (alkaen vuodesta 1895) lämpimin. Yksittäisistä kuukausista maaliskuu oli tilastohistorian lämpimin maaliskuu ja heinäkuu kaikista kuukausista kaikkien aikojen lämpimin. Myös kevät kokonaisuutena oli mittaushistorian lämpimin. Luonnolliset säätapahtumat vaikuttivat helleaallon syntyyn, mutta ilmastonmuutos on voimistanut helleaaltoja ja lisännyt tällaisten helleaaltojen todennäköisyyden nelinkertaiseksi. Itä-USA:n maalis-toukokuun lämpötiloista 35 % oli tutkimuksen mukaan yhteydessä ilmastonmuutokseen.

Sandy-hurrikaanin kaltaiset hasardit yleistyvät

Yhdysvalloissa huomiota herättivät myös Sandy-hurrikaanin aiheuttamat tulvat.  Sandy on kuitenkin erityisen vaikea tutkimuskohde, koska sen syntyyn vaikuttivat useat eri tekijät, esimerkiksi samaan aikaan sattunut voimakas
nousuvesi ja erityisen voimakkaat länsisuuntaiset ilmavirtaukset.

Tutkimuksen mukaan Atlantic Cityn eteläpuolisilla alueilla Sandyn kaltaisen myrskytulvan esiintymistodennäköisyys oli 1950-luvulla kerran vuosisadassa, nyt kerran parissa vuosikymmenessä. Vuonna 2050 todennäköisyys tulee olemaan likimain sama tai hieman suurempi kuin vuonna 2012, jos merenpinta nousee vain vähän. Sen sijaan suurimpien merenpinnan nousuennusteiden toteutuessa Sandyn kaltaisia myrskytulvia voi esiintyä vuosittain. Vuonna 2100 niitä olisi vuosittain keskimääräisilläkin merenpinnan nousuennusteilla. Esiintymistodennäköisyyden kasvuun vaikuttaa siis erityisesti merenpinnan kohoaminen.

Pohjoisemmilla alueilla Sandyn kaltaisen hurrikaanin vaikutukset ovat suuremmat, mutta siellä sellaisen esiintymistodennäköisyys ei kasva aivan yhtä paljon. Sandyn kaltaisen myrskytulvan esiintymistodennäköisyys Sandy Hookin alueella olisi ollut vuoden 1950 olosuhteissa kerran 435 vuodessa, nykyisin kerran 295 vuodessa. Ennusteen mukaan vuonna 2100 vastaavia myrskytulvia tulee olemaan kerran 20 vuodessa, jos merenpinta nousee keskimääräisten ennusteiden mukaisesti. Jos sen sijaan merenpinta nousee suurimpien ennusteiden mukaisesti, vastaavia myrskytulvia tulee olemaan useammin kuin kahden vuoden välein.

Todellisuudessa tällaisilla tarkoilla vuosiluvuilla ei kuitenkaan ole merkitystä, sillä ne ovat vain yksittäisen tutkimuksen tuottamia tuloksia. Tärkeämpää on katsoa lähinnä sitä, yleistyvätkö vai harvinaistuvatko tietyt sääilmiöt ilmastonmuutoksen myötä. Sandyn kaltaisten myrskytulvienkin kohdalla pitäisi pikemminkin puhua todennäköisyyden kasvusta kolmanneksella tai kahdella kolmanneksella (verrattuna vuoteen 1950) kuin tarkoista vuosiluvuista.

Arktisen merijään pinta-ala mittaushistorian pienin

Arktisen merijään sulamisen pitkän aikavälin trendi vastaa hyvin ilmastonmuutosta. Pinta-ala oli 18. syyskuuta 2012 koko mittaushistorian pienin, vain 3,41 miljoonaa neliökilometriä. Tämä on vain noin puolet vuosien 1979-2000 syyskuun keskiarvosta ja 2,01 miljoonaa neliökilometriä vähemmän kuin vuosien 2000-2011 keskimääräinen syyskuun minimi sekä selvästi pienempi kuin malliparven (useiden eri mallien) ennusteet luotettavuusrajoilla 5-95 prosenttia. Mallit eivät siis osanneet ennustaa näin nopeaa arktisen merijään sulamista, vaan sulaminen oli voimakkaampaa kuin malliparven ennusteessa luonnollinen vaihtelu ja ihmisen vaikutus yhdistettyinä.

Olisiko mahdollista, että elokuun myrsky 6.-8.8.2012 olisi hajottanut ja kuljettanut jäätä pois (lämpimämmille alueille) niin paljon, että ennätyksellinen arktisen merijään minimi johtuisi tästä? Tutkimuksen mukaan myrskyn vaikutus kuitenkin näyttää vain minimaaliselta. Suurimpina syinä ovat ”merijään muisti” (pitkäaikaisen lämpenemistrendin aiheuttama merijään ohentuminen eli merijään tilavuuden pienentyminen) ja osittain pitkäaikaisesta lämpenemistrendistä johtuneet korkeat pintalämpötilat.

Mallien mukaan arktinen alue voi olla kesällä jäätön muutamassa vuosikymmenessä. Nykyisen suuntaisen jatkuessa näyttäisi kuitenkin siltä, että arktiselle alueelle voisi tulla lähes jäätön kesä jo alle vuosikymmenessä.

Alankomaiden luistelumaraton jäi haaveeksi

Luistelua Hollannin kanavilla. Kuvan © Bill Kret – Fotolia.com.

Alankomaissa perinteinen 11 kaupungin luistelumaraton kanavia pitkin on yli 200 kilometriä pitkä. Siihen osallistuu yli 16 000 luistelijaa ja yli miljoona katsojaa reitin varrella. Luistelumaraton päästiin järjestämään 15 kertaa 1900-luvulla, viimeksi tammikuussa 1997. Jotta luistelun järjestäminen olisi mahdollista, jään paksuuden on oltava vähintään 15 senttimetriä.

Joulukuu 2011 oli tilastohistorian viidenneksi lämpimin, mutta tammikuussa 2012 syntynyt laaja korkeapaine herätti toiveita luistelumaratonin onnistumisesta. Monin paikoin lämpötila pysytteli yli kahden viikon ajan yli kymmenen astetta tavanomaista alemmissa lukemissa.

Luistelumaratonia ei kuitenkaan pystytty järjestämään, koska jääpeite ei paksuuntunut riittävästi. Oliko ilmastonmuutos syynä riittämättömään jään kehittymiseen? Tutkimuksen mukaan ilmastonmuutos ei vaikuttanut asiaan, vaan syynä olivat runsaat lumisateet, jotka eristivät jään siten, ettei jään paksunemista pääsyt tapahtumaan.

Johtopäätökset

Ilmastonmuutoksen vaikutuksia tarkasteltaessa on muistettava vertailuajankohta. Sandyn kaltaiset myrskytulvat voivat Yhdysvaltojen kaakkoisosassa lisääntyä kolmanneksella tai kahdella kolmanneksella verrattuna vuoteen 1950. Jos lähtökohdaksi otettaisiin aika, jolloin ilmastonmuutos ei vielä ollut päässyt kunnolla käyntiin, esimerkiksi vuosi 1900, lisääntyminen olisi vieläkin suurempaa.

Säätapahtumien lisäksi myös ihmisen toiminta muuttuu. Esimerkiksi Yhdysvalloissa rannikot ovat yhä tiheämmin asuttuja verrattuna sisämaahan. Siksi myös tulvat pääsevät vaikuttamaan yhä enemmän.

Useissa tutkimuksissa vertailuajanjaksona käytetään melko tuoreita vuosikymmeniä, esimerkiksi 1970-2000. Niinpä tutkimusten tulokset ovatkin varsin konservatiivisia verrattuna ajankohtaan, jolloin ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos ei vielä ollut vauhdissa. Esimerkiksi vuosiin 1880-1920 verrattaessa saataisiin suurempia anomalioita (poikkeamia). Jos viime vuosikymmeniin verrattuna lämpenemistä olisi tapahtunut 0,5 astetta, vuosituhannen vaihteeseen verrattuna lämpenemistä voisikin jo olla esimerkiksi asteen verran. Ongelmana kuitenkin on se, ettei tuon aikakauden havaintoasemia enää ole kovinkaan paljon jäljellä. Niinpä tulosten vertailu olisi hyvin hankalaa.

Ilmastonmuutosta voidaan tutkia karkeasti jaotellen kolmella erilaisella lähestymistavalla. Ensimmäinen mahdollisuus on se, että tutkimus perustuu kaikkiin tehtyihin havaintoihin. Toiseksi tutkimus voi perustua tietokonemalleihin, joissa vertaillaan tilannetta ilman ihmisen vaikutusta ja ihmiskunnan kasvihuonekaasupäästöjen vaikuttaessa. Kolmanneksi on mahdollista se, ettei verratakaan kaikkia havaintoajankohtia vaan ainoastaan niitä, jolloin vallinneet sääolosuhteet ovat olleet samantyyppisiä. Näin saadaan paremmin selville se, kuinka epätavallinen esimerkiksi helleaalto on verrattuna muihin vastaaviin säätilanteisiin.

Näillä eri lähestymistavoilla tehtyjä tuloksia vertailemalla saadaan selvyyttä siihen, kuinka kirjaimellisesti tuloksia voi tulkita. Esimerkiksi Sandyn kaltaisten myrskytulvien todennäköisyys ei kasvakaan sananmukaisesti kerran 435 vuodessa tapahtuvasta ilmiöstä kerran 295 vuodessa tapahtuvaksi vaan hyvin harvinaisesta entistä todennäköisemmäksi, mutta silti yhä melko harvinaiseksi.

Tässä viime tiistaina julkaistussa tutkimuskokoelmassa eri menetelmillä saatiin erittäin samanlaisia tuloksia. Yhdysvaltojen lämpöaaltoa selvittäneet tutkimukset päätyivät hyvin samankaltaisiin johtopäätöksiin.

Kaikkein erilaisimmat tulkinnat tulivat kahdesta Itä- ja Kaakkois-Australian lokakuusta 2011 maaliskuuhun 2012 jatkuneita rankkasateita selvittäneestä tutkimuksesta, vaikka tutkimuksissa oli mukana yksi sama tutkija, David J. Karoly. Ensimmäisen tutkimuksen mukaan rankkasateet liittyivät voimakkaaseen La Niña -ilmiöön, mutta maaliskuussa sademäärä kasvoi ilmastonmuutoksen takia 15 prosentilla. Lämpimämpi meri haihduttaa ja lämpimämpi ilma sisältää enemmän kosteutta, jolloin sateitakin tulee enemmän. Toisen tutkimuksen mukaan taas luonnollinen vaihtelu oli selvästi dominoivana, vaikka ilmastonmuutoksen aiheuttama lämpeneminen saattoi hieman lisätä sademääriä. Kaiken kaikkiaan näissäkin kahdessa tutkimuksessa johtopäätökset ovat lähes samat, vaikka ne kerrotaankin erilaisin sanamuodoin.

Lähteet

Lindsey, R. 2013: Global warming, or just the weather? NOAA. Climate.gov. September 3, 2013.

NOAA News 2013. Explaining Extreme Events of 2012. September 4, 2013.

Peterson, T. C., M. P. Hoerling, P. A.Stott and S. Herring, Eds., 2013: Explaining Extreme Events of 2012 from a Climate Perspective. Bull. Amer. Meteor. Soc.,94 (9), S1–S74.

Aiemmat juttumme aiheesta

Ilmaston tila 2012

Ilmastonmuutoksesta johtuvat lämpöennätykset yleistyneet

327 kuukauden lämpöputki: Toukokuu 2012 globaalisti historian toiseksi lämpimin

Mittaushistorian lämpimin vuosikymmen kaikissa maanosissa

Lisääntyneet lumi- ja vesisateet sekä tulvat voivat olla seurausta ilmaston lämpenemisestä

Palmuöljytuotannon ympäristövaikutuksia Indonesiassa

Palmuöljy-yhtiöt polttavat Indonesiassa valtavia alueita sademetsää ja turvemaita palmunviljelyalueiksi. Palmuöljy-yhtiöiden sytyttämistä tulipaloista on seurannut vakavia ilmansaasteongelmia alueella. Metsien hävittämisestä seuraa kasvihuonekaasupäästöjä ja luonnon monimuotoisuus vaarantuu. Turvemaiden hiilivarastot karkaavat ilmakehään, mikä näkyy palmuöljyn tuotantoalueiden maanpinnan vajoamisena.

ScienceDaily-verkkosivuston mukaan Indonesiassa palaa metsää ja turvemaita laajalla alueella. Nämä metsäpalot eivät ole syttyneet vahingossa, vaan palmuöljy-yhtiöt ovat sytyttäneet ne tahallaan, jotta saavat valjastettua kyseiset alueet öljypalmujen viljelykseen. Tätä menetelmää maanviljelyksessä on käytetty vuosisatoja, mutta Indonesiassa sellaisten palojen sytyttäminen on nykyään laissa kielletty.

Öljypalmuplantaasien omistajat eivät tästä välitä, vaan jatkavat sademetsien ja turvemaiden polttamista. Laurel Sutherlin, joka on sanfranciscolaisen Rainforest Action Network -ympäristöjärjestön jäsen, lähetti The Huffington Post -verkkosivustolle sähköpostin, jossa hän kuvailee tilannetta näin: ”Laajalle levinnyt, laiton sademetsien ja turvemaiden raivaaminen polttamalla palmuöljy-, selluloosa- ja paperiplantaasien laajentamiseksi on valitettavasti vakiintunut vuotuinen rituaali Sumatralla.”

Tämän toiminnan pahin sivuvaikutus on metsäpaloista tuleva savusumu. Savusumun ansiosta alueelta on mitattu hyvin korkeita ilmansaastepitoisuuksia. Toisinaan pitoisuus nousee niin suureksi, että se katsotaan olevan kuolemanriski sairaille ja vanhuksille. Toiminnan muita vaikutuksia ovat kasvihuonekaasupäästöt ja sademetsien hävikki.

Kasvihuonekaasupäästöjä metsien hävittämisestä

Uudessa tutkimuksessa (Ramdani ja Hino, 2013) on selvitetty palmuöljytuotannon maankäyttöä 1990-luvulla, 2000-luvulla ja vuonna 2012 Indonesian Riau-provinssissa, joka on Indonesian suurin palmuöljyn tuotantoalue. Tutkimuksessa analysoitiin Landsat-satelliitin ottamia valokuvia. Kuvien perusteella trooppiset sademetsät kattoivat alueesta 1990-luvulla noin 63 prosenttia, mutta 2000-luvulla metsäkate oli enää noin 37 prosenttia. Vuonna 2012 metsäkate oli kutistunut noin 22 prosenttiin.

Metsien ja turvemaiden muokkauksen arvioitiin aiheuttaneen vuosittain noin 26,6 miljoonan tonnin hiilidioksidipäästöt 1990- ja 2000-lukujen välillä. Sademetsien kaatamisen osuus päästöistä arvioitiin olleen noin 59 prosenttia ja turvemaiden muokkauksen noin 41 prosenttia. Tilanne muuttui 2000-luvun ja vuoden 2012 välillä. Tuolloin hiilidioksidipäästöjen arvioitiin olleen noin 5,2 miljoonaa tonnia hiilidioksidia vuodessa, josta sademetsien osuus oli noin 28 prosenttia ja turvemaiden noin 70 prosenttia.

Tuloksien perusteella näyttää siltä, että alueen palmuöljytuotanto lisääntyi voimakkaasti 1990- ja 2000-lukujen välillä. Tuolloin hiilidioksidipäästöt johtuivat pääasiassa sademetsien ja turvemaiden hävittämisestä palmuöljytuotannon tieltä. Tilanteen muuttuminen 2000-luvun ja vuoden 2012 välillä saattaa johtua siitä, että sademetsien hävittämiskielto astui voimaan.

Luonnon monimuotoisuus uhattuna

Tutkijaryhmä David Wilcoven johdolla on selvitellyt sitä, miten luonnon monimuotoisuudelle käy Kaakkois-Aasiassa, kun sademetsät valjastetaan palmuöljytuotantoon. Heidän mukaansa Kaakkois-Aasiassa sademetsien hävikki on suurinta koko trooppisella vyöhykkeellä. Sademetsien muuttaminen palmuöljyn tuotantoalueeksi näyttää aiheuttavan paljon suuremman vahingon luonnon monimuotoisuudelle kuin tukkipuiden tuotanto riippumatta siitä, miten raskaasti alueita verotetaan tukkipuilla. Lisäksi metsäpalojen lisääntyminen aiheuttaa lisävahinkoa luonnon monimuotoisuudelle. Tutkimuksessa ei löydetty todisteita sille, että palmuöljyä tai kumia voitaisiin tuottaa niin, että metsälajisto säilyisi alueella.

Trooppisten turvemaiden hiilivarastot

Kaakkois-Aasian trooppiset turvemaat kattavat noin 440 000 neliökilometriä, joka on noin 11 prosenttia maailman turvemaiden pinta-alasta. Kaakkois-Aasian turvemaihin varastoitunut hiili käsittää noin 77 prosenttia trooppisen alueen turvemaiden hiilivarastoista ja noin 17-19 prosenttia koko maailman turvemaiden hiilivarastoista.

Viime vuosikymmeninä Kaakkois-Aasian turvemaita on alettu hyödyntää voimakkaasti maanviljelyssä sekä erityisesti palmuöljyn tuotannossa. Turvemaita on muokattu polttamalla, metsien kaadolla ja ojittamalla. Ojittamisen myötä maaperään sitoutunutta hiiltä saattaa alkaa päästä ilmakehään ja turvemaan pinta saattaa alkaa vajota.

Zhou ja muut ovat mitanneet Indonesian Sumatran turvemaille tehtyjen palmuöljytuotantoalueiden pinnan korkeutta vuosien 2007 ja 2011 välillä. Heidän tutkimuksessaan selvisi, että maanpinta yleisesti laski vaihtelevalla nopeudella. Maanpinnan vajoaminen saattoi olla jopa viisi senttimetriä vuodessa. Suurin havaittu maanpinnan vajoaminen oli 15 senttimetriä.

Lähteet

Illegal Fires Set in Indonesia Cause Smog Problem: Fires Clear Land for Palm Oil Companies – ScienceDaily

Ramdani F, Hino M (2013) Land Use Changes and GHG Emissions from Tropical Forest Conversion by Oil Palm Plantations in Riau Province, Indonesia. PLoS ONE 8(7): e70323. doi:10.1371/journal.pone.0070323. [tiivistelmä, koko artikkeli]

David S. Wilcove, Xingli Giam, David P. Edwards, Brendan Fisher, Lian Pin Koh, Navjot’s nightmare revisited: logging, agriculture, and biodiversity in Southeast Asia, Trends in Ecology & Evolution, Volume 28, Issue 9, September 2013, Pages 531–540, http://dx.doi.org/10.1016/j.tree.2013.04.005. [tiivistelmä]

Zhou, Zhiwei; Waldron, Susan; Li, Zhenhong; Quantifying changes in land-surface height in bioenergy palm oil plantations (Sumatra) using InSAR time series, EGU General Assembly 2013, held 7-12 April, 2013 in Vienna, Austria, p.13128. [tiivistelmä]

Aiemmat juttumme aiheesta

Mihin tietoon luottaa palmuöljydieseliin liittyen? (Tuomas Helin, 25.10.2010)

Kesä erityisesti Lapissa pitkä ja lämmin

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Kesä oli koko maassa keskimääräistä lämpimämpi, Lapissa jopa harvinaisen lämmin. Kuukausista kesäkuu ja elokuu olivat tavanomaista lämpimämpiä, heinäkuu keskimääräinen.

Kesän 2013 lämpötila- ja sadekartat. Kuva: Ilmatieteen laitos.

Ilmatieteen laitoksen mukaan elokuun keskilämpötila oli koko maassa tavanomaista korkeampi. Lämpötila vaihteli eteläisten ja lounaisten rannikkoalueiden runsaasta 17 asteesta Käsivarren Lapin vajaaseen 13 asteeseen. Suurin poikkeama pitkäaikaisesta keskiarvosta oli pohjoisimmassa Lapissa, jossa oli runsaat kolme astetta tavanomaista lämpimämpää. Pienimmät poikkeamat olivat maan länsiosassa, jossa oli vajaan asteen tavanomaista lämpimämpää.

Kuukauden korkein lämpötila 28,6 astetta mitattiin Nurmijärvellä 7. elokuuta ja alin lämpötila -2,5 astetta Vaalan Pelsossa kuukauden viimeisenä päivänä. Hellepäiviä oli kaikkiaan 9 kappaletta eli saman verran kuin keskimäärin elokuussa. Viimeinen hellepäivä koettiin elokuun 9. päivänä, jolloin Lappeenrannassa saavutettiin nipin napin helleraja, 25,1 astetta.

Kuukauden sademäärässä oli selvä jakautuma maan eri osien välillä. Maan etelä- ja itäosassa satoi selvästi enemmän kuin maan länsi- ja pohjoisosassa. Vähiten satoi Lapissa, jossa sademäärä jäi paikoin alle 40 millimetriin. Sen sijaan itäiseltä Uudeltamaalta Keski-Suomen eteläosaan ulottuvalla vyöhykkeellä sekä paikoin Pohjois-Karjalan pohjoisosassa sademäärä kohosi yli 100 millimetriin, paikoin yli 120 millimetriin. Määrä on lähes puolitoistakertainen määrä pitkäaikaiseen keskiarvoon verrattuna.

Yksittäisistä havaintoasemista eniten satoi Joutsassa, jossa sadetta kertyi 164 millimetriä. Vähiten eli 15 millimetriä satoi Kittilän kirkonkylässä. Kuukauden alkupuolella mitattiin maan etelä- ja itäosassa paikoin suuria vuorokautisia sademääriä. Suurin vuorokausisade 63,7 millimetriä mitattiin Asikkalan Urajärvellä 14. päivänä.

Lapin kesä harvinaisen lämmin ja pitkä

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan kesä oli lämmin. Kesäkuukausien eli kesä-elokuun keskilämpötila vaihteli maan kaakkoisosan runsaasta 17 asteesta Käsivarren Lapin vajaaseen 13 asteeseen. Keskilämpötila oli koko maassa tavanomaista korkeampi poikkeaman ollessa suurempi maan itä- ja pohjoisosassa kuin maan länsiosassa. Suurin poikkeama, runsaat 2 astetta oli Pohjois-Lapissa ja pienin poikkeama, vajaa aste länsirannikolla.

Yksittäisten kuukausien keskilämpötilat olivat melko lähellä toisiaan. Kesäkuu ja elokuu olivat tavanomaista lämpimämpiä, kun taas heinäkuun keskilämpötila oli lähellä pitkäaikaista keskiarvoa. Keski- ja Pohjois-Lapissa kesä oli jopa harvinaisen lämmin, eli näin lämmin kesä toistuu siellä keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa. Esimerkiksi Utsjoen Kevolla on lämpimämpi kesä koettu viimeisen 50 vuoden aikana ainoastaan vuonna 1972. Suurimmassa osassa maata on 2000-luvulla lämpimämpi kesä ollut vuosina 2002, 2006, 2010 ja 2011. Terminen kesä oli ehtinyt alkaa jo toukokuussa koko maassa, kun se tilastollisesti alkaa Pohjois-Lapissa vasta kesäkuun loppupuolella. Toisaalta terminen syksy ei ollut alkanut elokuun lopussa vielä missään päin maata, vaikka se tilastollisesti alkaa lähes koko Lapissa elokuun loppuun mennessä. Termisestä kesästä onkin tulossa Lapissa tänä vuonna harvinaisen pitkä.

Kesän korkein lämpötila 32,4 astetta mitattiin Liperin Tuiskavanluodolla kesäkuun 26. päivänä ja alin lämpötila -2,7 astetta Pyhäjärven Ojakylässä kesäkuun 13. päivänä. Hellepäiviä oli toukokuussa ja elokuussa 9 kappaletta sekä kesäkuussa ja heinäkuussa 17 kappaletta. Touko- ja kesäkuussa hellepäiviä oli selvästi tavanomaista enemmän, kun taas heinä- ja elokuussa niitä oli tavanomainen määrä. Havaintoasemista eniten hellepäiviä oli touko-elokuussa Salon Kärkässä, Kouvolan Utissa ja Kouvolan Anjalassa, joissa kussakin oli 25 hellepäivää.

Kesän sademäärässä oli suuria alueellisia eroja. Vähiten satoi maan lounaisosassa sekä Itä- ja Pohjois-Lapissa, jossa sademäärä jäi monin paikoin alle 125 millimetrin, mikä on kolmanneksen alle pitkäaikaisen keskiarvon. Sen sijaan maan itä- ja keskiosassa sademäärä kohosi yleisesti tavanomaista suuremmaksi, paikoin yli 250 millimetrin. Havaintoasemista eniten satoi Alajärven Möksyssä, jossa kolmen kuukauden sademäärä oli 363 mm. Pienin sademäärä 85 mm mitattiin Inarin kirkonkylässä. Auringonpaistetunteja oli kesä-elokuussa suurimmassa osassa maata jonkin verran tavanomaista vähemmän. Eniten paistoi Kuopiossa, jossa paistetunteja kertyi noin 700.

Ukkoskausi painottui vahvasti kesäkuuhun. Eniten salamoi maan länsiosassa. Elokuun loppuun mennessä Suomeen kertyneet 114 000 maasalamaa ovat hieman alle pitkäaikaisen keskiarvon (138 000). Syyskuussa voi vielä esiintyä merkittäviäkin ukkosia. Eniten ukkosti kesäkuun 27. päivänä, jolloin paikannettiin noin 28 500 maasalamaa.

Lisätietoja:

Elokuun säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/elokuu
Kesän säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/kesa-2013

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)