Lounais-Kiinassa luonnon monimuotoisuus vähenee metsäalan lisääntyessä

Lounais-Kiinan metsien pinta-ala on lisääntymässä, mutta samaan aikaan vanhat metsät ovat vähenemässä. Tämän seurauksena myös luonnon monimuotoisuus on vähentymässä. Tämä tapahtuu voimakkaasti suojellulla alueella, jossa panostetaan ekoturismiin.

Maankäyttöön liittyvistä asioista metsien kattaman alan muutokset ovat yksi tärkeimmistä. Vanhaa metsää häviää jatkuvasti huolimatta metsien suojelupyrkimyksistä. Toisaalta monessa maassa metsien kattama ala on kasvamassa ja pensaikkometsät ovat kasvava osa maailmanlaajuisia metsiä.

Nykyään käytetään paljon satelliittimittauksia metsien muutosten seuraamiseen, mutta satelliittimittauksista on vaikeaa erottaa nuoria ja vanhoja metsiä toisistaan. Uudessa tutkimuksessa on arvioitu metsätyyppien muutoksia, erityisesti vanhojen metsien, Lounais-Kiinassa sijaitsevan Yunnanin maakunnan luoteisosissa. Kyseinen alue on yksi Kiinan köyhimmistä ja Kiinan hallitus on määrännyt 1990-luvulta lähtien alueelle voimakkaita metsiensuojeluohjelmia ja ohjannut aluetta kiinnostavammaksi ekoturismille.

Tutkimuksessa käytettiin satelliittimittauksia metsätyyppien ja vanhojen metsien hävikin määrittämiseen kolmella erillisellä vuosien 1974 ja 2009 väliltä valitulla ajanjaksolla, joissa vallitsivat erilaiset metsän suojelutoimet ja ekoturismin asteet.

Tutkimuksen tuloksien perusteella metsänkaato väheni huomattavasti vuosien 1974 ja 2009 välillä. Vuosina 1990-2009 metsän kattama pinta-ala lisääntyi 62 prosentista 64 prosenttiin.

Metsien kaato kuitenkin muuttui siten, että vanhojen metsien hävikki kasvoi. Vuosien 1990 ja 1999 välillä, jolloin ei ollut metsien kaatokieltoa, vanhoja metsiä kaadettiin noin 1100 hehtaaria vuodessa. Metsien kaatokielto tuli voimaan vuonna 1999 ja sen jälkeen vanhoja metsiä on kaadettu noin 1500 hehtaaria vuodessa. Paradoksaalisesti vanhojen metsien kaato lisääntyi voimakkaimmin alueilla, joissa esiintyi eniten ekoturismia. Vuosina 1990-2009 vanhojen metsien osuus kaikista metsistä pieneni 26 prosentista 20 prosenttiin.

Suurin osa vuosien 1974 ja 1990 välillä kaadetusta metsä-alasta päätyi joko ei-metsittyneeksi alueeksi (14 prosenttia) tai pensaikkovaltaiseksi metsäksi (66 prosenttia). Lisäksi näyttää siltä, että suurin osa pensaikkovaltaisesta metsästä ei ole muuttumassa korkean luonnon monimuotoisuuden omaavaksi metsäksi. Tämä viittaa siihen, että vaikka metsäpinta-ala onkin lisääntymässä, luonnon monimuotoisuus on vähentymässä.

Tarkasteltu Yunnanin alue antaa esimerkin siitä, että nopea kehitys saattaa olla uhka luonnon monimuotoisuudelle. Lisäksi kyseinen alue edustaa parhaan tapauksen skenaariota, sillä siellä on voimassa voimakkaat metsien suojelutoimet ja ekoturismin kehitykseen panostetaan. Silti luonnon monimuotoisuus näyttää vähenevän.

Lähde: Jodi S. Brandt, Tobias Kuemmerle, c, Haomin Li, Guopeng Ren, Jianguo Zhu, Volker C. Radeloff, Using Landsat imagery to map forest change in southwest China in response to the national logging ban and ecotourism development, Remote Sensing of Environment, Volume 121, June 2012, Pages 358–369. [tiivistelmä]

Mittaushistorian lämpimin vuosikymmen kaikissa maanosissa

Maapallon lämpeneminen on kiihtynyt. Vuosina 1881-2010 maapallo lämpeni keskimäärin 0,06 astetta vuosikymmenessä. Vuoden 1971 jälkeen lämpenemistä on tapahtunut 0,166 astetta vuosikymmenessä. Vuosikymmen 2001-2010 oli mittaushistorian lämpimin kaikissa maanosissa ja myös globaalisti sekä meri- että maa-alueilla. Vuosikymmenen vuosista yhdeksän sijoittuu mittaushistorian kymmenen lämpimimmän vuoden joukkoon. Vuosi 2011 oli mittaushistorian lämpimin La Niña -vuosi ja arktisen merijään tilavuus oli pienempi kuin koskaan aiemmin.

Maapallon globaalit lämpötilatrendit. Punaisilla neliöillä vuosikymmenten keskilämpötilat. Katkoviivoilla ajanjakson 1971-2010 trendi (4 vuosikymmentä) ja ajanjakson 1881-2010 trendi (13 vuosikymmentä). Lähde: WMO.

Maailman ilmatieteen järjestö WMO vahvisti viime viikon perjantaina tulokset, joiden mukaan vuosi 2011 oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian (vuodesta 1850 alkaen) 11. lämpimin vuosi. Maapallon keskilämpötila viime vuonna oli 14,40 astetta, kun vuosien 1961-1990 keskiarvo oli 14,0 astetta.

Vuosi 2011 oli mittaushistorian lämpimin La Niña -vuosi. Vaikka viilentävä La Niña oli yksi voimakkaimmista 60 vuoteen, vuosi oli lämmin. Tulvia esiintyi kaikissa maanosissa. Kuivuudesta kärsittiin varsinkin Itä-Afrikan ja Pohjois-Amerikan joissakin osissa. Trooppisia sykloneja oli normaalia vähemmän, mutta Yhdysvalloissa tornadokausi oli tavallista tuhoisampi. Arktisen merijään pinta-ala oli lähes alimmillaan mittaushistorian aikana.

WMO julkisti myös alustavia tietoja koko vuosikymmenestä 2001-2010. Tämä oli mittaushistorian lämpimin vuosikymmen kaikissa maanosissa ja myös maailmanlaajuisesti sekä meri- että maa-alueilla. Maapallon keskilämpötila oli 14,46 astetta. Edellisen vuosikymmenen 1991-2000 keskilämpötila oli 14,25 astetta ja sitä edellisen vuosikymmenen 1981-1990 lämpötila 14,12 astetta.

Globaali yhdistetty maa- ja merialueiden lämpötila vuosikymmenen 2001-2010 eri vuosina NOAA:n, brittiläisen MetOfficen ja Nasan tilastojen keskiarvona. Viivoilla on esitetty vuosikymmenten keskiarvot (sinisellä 1981-1990, punaisella 1991-2000, harmaalla 2001-2010). Lähde: WMO.

Vuosikymmenen 2001-2010 vuosista yhdeksän sijoittui mittaushistorian kymmenen lämpimimmän vuoden joukkoon. Lämpimin vuosi oli 2010, jonka keskilämpötila oli 14,53 astetta. Toiseksi lämpimin vuosi oli 2005.

Useimmat Kanadan, Alaskan, Grönlannin, Aasian ja Pohjois-Afrikan alueet olivat peräti 1-3 astetta lämpimämpiä kuin vertailujakson 1961-1990 keskiarvo. Vuosikymmenen pahimmat lämpöaallot koettiin Euroopassa vuonna 2003 ja Venäjällä vuonna 2010. Kuolleisuus ja maastopalot lisääntyivät.

Ajanjakson tammikuu 2001 - joulukuu 2010 lämpötilojen poikkeamat vertailuajanjakson 1961-1990 lämpötiloista HadCRUT3-lämpötila-aineiston mukaan. Lähde: WMO.

Maapallon lämpeneminen on kiihtynyt. Vuosina 1881-2010 maapallo lämpeni keskimäärin 0,06 astetta vuosikymmenessä. Vuoden 1971 jälkeen lämpenemistä on tapahtunut jo 0,166 astetta vuosikymmenessä.

Lähes 90 prosentissa tarkasteltuja valtioita (102 valtiota) vuosikymmen oli mittaushistorian lämpimin. Lähes puolessa (47 %) valtioita mitattiin vuosikymmenen aikana koko mittaushistorian uusi maksimilämpötilaennätys. Edellisen vuosikymmenen 1991-2000 aikana uusi lämpötilaennätys mitattiin 20 prosentissa valtioita ja aiempina vuosikymmeninä noin kymmenessä prosentissa.

Kuinka monessa prosentissa tutkittuja valtioita eri vuosikymmenillä on mitattu tilastohistorian ennätyksiä vuorokauden sademäärässä, valtion absoluuttisessa alimmassa lämpötilassa ja valtion absoluuttisessa ylimmässä lämpötilassa. Lähde: WMO.

Maapallon maa-alueiden keskimääräinen sademäärä vuosikymmenen 2001-2010 aikana oli mittaushistorian (vuodesta 1901 alkaen) toiseksi korkein. Sateisin vuosikymmen on ollut 1951-1960. Tulvat olivat viime vuosikymmenen yleisin äärimmäinen sääilmiö. Historiallisen laajoja ja pitkäkestoisia tulvia esiintyi Itä-Euroopassa vuosina 2001 ja 2005, Intiassa vuonna 2005, Afrikassa vuonna 2008 ja Aasiassa (erityisesti Pakistanissa) sekä Australiassa vuonna 2010.

Vuosikymmenten keskimääräisen sademäärän poikkeamat (mm) vertailujaksosta 1961-1990. Lähde: WMO.

Alueelliset ja vuotuiset erot olivat kuitenkin suuria. Tavanomaista pienempiä sademäärät olivat Yhdysvaltojen länsiosissa, Kanadan lounaisosissa, Alaskassa, Afrikan keskiosissa, Etelä-Amerikan keskiosissa, Australian itä- ja kaakkoisosissa sekä useilla alueilla Etelä- ja Länsi-Euroopassa ja Etelä-Aasiassa. Äärimmäistä kuivuutta esiintyi Australiassa, Itä-Afrikassa, Amazoniassa ja Yhdysvaltojen länsiosissa.

Vuosikymmenen 2001-2010 keskimääräisten sademäärien alueelliset poikkeamat (mm/vuosi) vertailujaksosta 1951-2000. Lähde: WMO.

Vuosikymmenen aikana Pohjois-Atlantin alueella havaittiin historian suurin määrä trooppisia sykloneja. Erityisen tuhoisa oli vuoden 2005 hurrikaani Katrina, jonka seurauksena yli 1 800 ihmistä kuoli. Katrina on kaikkien aikojen eniten aineellista tuhoa Yhdysvalloissa aiheuttanut hurrikaani, jos tuhoja mitataan korvauksena maksetuilla rahamäärillä. Maailmanlaajuisesti katastrofaalisin oli kuitenkin vuonna 2008 Myanmarissa riehunut Nargis. Tämän trooppisen syklonin seurauksena kuolonuhreja tuli yli 70 000.

Arktisen merijään väheneminen alkoi 1960-luvun lopulla ja jatkui myös viime vuosikymmenellä. Mittaushistorian pienin arktisen merijään pinta-ala saavutettiin syyskuussa 2007, jolloin pinta-ala oli noin 4,2 miljoonaa neliökilometriä eli 39 prosenttia alle vertailujakson 1979-2000 keskiarvon.

Historian toiseksi pienin merijään pinta-ala mitattiin 9. syyskuuta 2011, jolloin se oli 4,33 miljoonaa neliökilometriä. Samaan aikaan merijään tilavuus oli kuitenkin pienempi kuin koskaan aiemmin, vain 4 200 kuutiokilometriä. Vuonna 2010 tilavuus oli ollut 4 580 kuutiokilometriä. Arktisen merijään pinta-ala ja paksuus ovat pienentyneet viimeisimmän 35 vuoden aikana ja viime vuosina sulaminen on vain kiihtynyt.

WMO:n pääsihteeri Michel Jarraud toteaa: ”Ilmastonmuutos tapahtuu nyt, eikä se ole mikään kaukainen tulevaisuuden uhka. Maailma lämpenee ihmisen toimintojen seurauksena, ja tämä aiheuttaa kauaskantoisia ja mahdollisesti peruuttamattomia muutoksia maapalloon, ilmakehään ja meriin.”

Lähteet:

WMO: WMO annual statement confirms 2011 as 11th warmest on record, Climate change accelerated in 2001-2010, according to preliminary assessment, Press Release No. 943

Aiheesta aiemmin kirjoitettua:

Vuosi 2011 lähes kymmenen lämpimimmän vuoden joukkoon ja vuodesta 2012 tulossa hieman lämpimämpi

Carbon Budget 2010 -raportti: Fossiilisten polttoaineiden hiilipäästöt suuremmat kuin koskaan ja ilmakehän hiilidioksidipitoisuus korkeimmillaan 800 000 vuoteen

Lisääntyneet lumi- ja vesisateet sekä tulvat voivat olla seurausta ilmaston lämpenemisestä

Mittaushistorian 20 lämpimintä vuotta: vuosi 2010 ehkä kaikkein kuumin

Viime viikon ilmastotutkimuksia 12/2012

Tässä on joitakin viime viikolla ilmestyneitä tutkimuksia ilmastoon liittyen. Tiedotamme tutkimuksista heti niiden ilmestyessä Ilmastotiedon Twitter- ja Facebook-syötteissä ja julkaisemme viikoittain täällä blogissamme kerralla kaikki edellisellä viikolla julkaistut tutkimukset, joista olemme tiedottaneet. Pyrimme kertomaan jokaisesta tutkimuksesta oleelliset asiat suomenkielellä muutamalla lauseella. Tämä lyhyt kuvaus julkaistaan sekä Facebookissa että täällä blogissa ja Twitterissä julkaistaan vain otsikko. Edellisten viikkojen julkaisut löytyvät ilmastouutiset-sivulta.

Pysyvätkö eliölajien levinneisyysalueet ilmastonmuutoksen tahdissa?

Eliölajien on levittävä uusille elinalueille ilmastonmuutoksen edetessä. Ei ole kuitenkaan tiedossa, että pystyvätkö lajit siirtymään tarpeeksi nopeasti. Paikallisten lajien leviämisnopeudet saattavat aliarvioida sen, kuinka nopeasti eliölajien on mahdollista levitä. Uudessa tutkimuksessa on siksi arvioitu Punaiselta mereltä Välimerelle Suezin kanavan kautta levinneiden merieliöiden ilmastonmuutokseen liittyviä leviämisnopeuksia maailmanlaajuisesti (siis arvio on maailmanlaajuinen ja lajit on valittu Suezin kanavan kautta levinneistä).

Tutkimuksen tuloksien perusteella 20 prosenttia tutkituista lajeista ei pysty leviämään tarpeeksi nopeasti 20 prosentilla maailman meristä pysyäkseen ilmastonmuutoksen vauhdissa. Tämä viittaa siihen, että luonnon monimuotoisuus saattaa vähentyä ilmastonmuutoksen myötä.

Merenpohjassa ilmastonmuutos etenee hitaammin kuin pintavesissä. Tutkimuksessa havaittiinkin pohjaeliöiden pysyvän paremmin ilmastonmuutoksen vauhdissa. Onkin mahdollista, että syvä meri toimii turvapaikkana osalle hitaasti leviävistä lajeista (toki vain niille, jotka pystyvät selviämään syvässä meressä).

Tutkimuksen tuloksien perusteella merieliöiden leviämisnopeudet vaikuttavat voimakkaasti luonnon monimuotoisuuteen ilmastonmuutoksen edetessä. Olisikin tärkeää saada tarkempia arvioita merieliöiden leviämisnopeuksista, jotta voisimme paremmin ennustaa ilmastonmuutoksen vaikutuksia meriluonnon monimuotoisuuteen.

Lähde: J.G. Hiddink, F. Ben Rais Lasram, J. Cantrill, Andrew J. Davies, Keeping pace with climate change: what can we learn from the spread of Lessepsian migrants?, Global Change Biology, DOI: 10.1111/j.1365-2486.2012.02698.x. [tiivistelmä]

Pilvisyys on vähentynyt Euroopassa vuoden 1984 jälkeen

Kesät ovat lämmenneet selvästi Euroopassa 1980-luvun jälkeen. Tähän on liittynyt helteiden esiintyminen useammin. Veden vähentyminen on vähentänyt maan pinnan jäähtymistä, mikä on yleisesti hyväksytty syy kuumille kesille. Uuden tutkimuksen mukaan Euroopan kesälämpötiloihin on vaikuttanut asaltaan myös pilvisyyden muutokset. Tutkimuksessa analysoitiin pilvipeitteen ja säteilyn satelliittimittauksia, joiden perusteella pääteltiin pilvipeitteen yleisesti vähentyneen Euroopassa Koillis-Eurooppaa lukuunottamatta. Euroopan itäpuolen alueilla pilvisyys näyttää lisääntyneen. Alueilla, joissa pilvisyys on vähentynyt, kesät ovat lämmenneet (alueilla, joissa pilvipeite on lisääntynyt, kesälämpötilat ovat joko pysyneet vakaana tai viilenneet). Näyttääkin siltä, että pilvipeite on joko aiheuttanut nämä paikalliset lämpötilan muutokset tai toimii lämpötilan muutosten ilmaisijana.

Lähde: Qiuhong Tang, Guoyong Leng, Pavel Ya. Groisman, European hot summers associated with a reduction of cloudiness, Journal of Climate 2012, doi: http://dx.doi.org/10.1175/JCLI-D-12-00040.1. [tiivistelmä]

Ilmastomallien uudelleenkalibrointia arktisen merijään vähenemisen osalta

Ilmastomallit ovat aliarvioineet arktisen alueen merijään vähenemisen. Uuden tutkimuksen mukaan tämä johtuu kahdesta eri tekijästä. Ensinnäkin suurin osa ilmastomalleista aliarvioi paljonko merijääalaa häviää jokaista celsiusasteen lämpenemistä kohti. Toiseksi monet ilmastomallit aliarvioivat arktisella alueella tapahtuvaa ilmaston lämpenemisen voimistumista. Tutkimuksessa kalibroitiin mallit uudelleen käyttäen apuna havaintoja 28 vuoden ajalta. Uudelleen kalibroiduilla malleilla saadaan syyskuisen merijään häviämiselle kokonaan rajaksi kaksi celsiusastetta globaalin ilmaston keskimääräistä lämpenemistä. Arviossa on kuitenkin paljon epävarmuutta ja lisäksi arktisella alueella on paljon luonnollista vaihtelua, mikä vaikeuttaa mallien kalibrointia.

Lähde: Mahlstein, I. and R. Knutti (2012), September Arctic sea ice predicted to disappear near 2°C global warming above present, J. Geophys. Res., doi:10.1029/2011JD016709. [tiivistelmä]

Arktisten alueiden ja Antarktiksen lämpötilojen välisen viimeaikaisen sahausliikkeen todisteet vähäisiä

Arktisten alueiden ja Antarktiksen lämpötilojen on raportoitu vaihtelevan käänteisesti toisiinsa nähden, eli napa-alueiden lämpötiloissa olisi ikään kuin ”sahausliike”; kun arktisilla alueilla on kylmää, Antarktiksella on lämmintä ja päinvastoin. Tämä tulos kuitenkin nojautuu havaintoaineistoon, jossa on hyvin vähän mittauspisteitä ennen 1950-lukua.

Uudessa tutkimuksessa on käytetty vähäisen havaintodatan lisäksi rekonstruktioita selvittämään napa-alueiden välistä sahausliikettä lämpötiloissa. Tutkimuksen tuloksissa ei näy yhteyttä Antarktiksen ja arktisten alueiden havaintoaineiston välillä. Myöskään Atlantilla vallitseva kymmenien vuosien aikaskaalalla toimiva oskillaatio (Atlantic Multidecadal Oscillation, AMO), jota on ehdotettu sahausliikettä ohjaavaksi mekanismiksi, ei näyttäisi olevan yhteydessä Antarktiksen havaintoaineiston kanssa. Antarktiksen havaintoaineisto näyttää olevan yhteydessä trooppisen Tyynenmeren pintalämpötiloihin. Tropiikki tai sahausliike eivät kuitenkaan kumpikaan pysty selittämään kokonaan Antarktiksen ilmaston vaihtelua.

Lähde: Schneider, D. P. and D. C. Noone (2012), Is a bipolar seesaw consistent with observed Antarctic climate variability and trends?, Geophys. Res. Lett., doi:10.1029/2011GL050826. [tiivistelmä]

Alle 10 prosenttia maapallon väestöstä hallitsee yli puolta virtuaalivedestä

Tuotteiden valmistamiseen liittyy veden käyttö. Ulkomailta tuotuihin tuotteisiin sisältyy maailman vesivarantojen kuormitusta, jota kutsutaan virtuaalivedeksi (veden kulutus ei näy tuotteen ostomaassa, joten se on ”virtuaalista” veden kulutusta). Virtuaaliveden virtoja on toistaiseksi tutkittu melko vähän.

Uudessa tutkimuksessa on arvioitu virtuaaliveden verkostoa maapallolla ja verkoston kehitystä vuodesta 1986 lähtien. Verkostossa virtaava virtuaaliveden määrä on yli kaksinkertaistunut ajan myötä. Verkoston säikeiden (eli virtuaaliveden kuljetus paikasta toiseen) määrä on kasvanut 92 prosentilla. Useissa valtioissa on vain muutamia säikeitä tai vain vähän virtuaalivettä kuljettavia säikeitä. Suurin osa virtauksesta kohdistuukin verkoston muutamiin säikeisiin ja solmukohtiin. Virtuaaliveden kokonaisvirtauksesta 50 prosenttia kulkee säikeistä vain 1,1 prosentin läpi. Keskimäärin 6-8 prosenttia maapallon väestöstä hallitsee yli 50 prosenttia maapallon virtuaaliveden kuljetuksesta. Verkosto muuttuu jatkuvasti ja vain harvat säikeet ovat pysyviä.

Lähde: Carr, J. A., P. D’Odorico, F. Laio, and L. Ridolfi (2012), On the temporal variability of the virtual water network, Geophys. Res. Lett., doi:10.1029/2012GL051247. [tiivistelmä]

Libyassa minimilämpötilat ovat nousseet

Uudessa tutkimuksessa on analysoitu Libyan minimilämpötiloja. Tutkimuksessa oli mukana 15 sääasemaa. Vuotuinen minimilämpötila nousi Libyassa vuoden 1983 jälkeen merkitsevästi suurimmalla osalla rannikon ja sisämaan sääasemista.

Lähde: I. Ageena, N. Macdonald, A. P. Morse, Variability of minimum temperature across Libya (1945–2009), International Journal of Climatology, DOI: 10.1002/joc.3452. [tiivistelmä]

Muita viime viikon tutkimuksia

– Voimakkaiden myrskyjen, helleaaltojen ja muiden vastaavien sään ääri-ilmiöiden yhteydessä kysytään usein, että aiheuttiko ilmastonmuutos kyseisen tapahtuman. Uudessa artikkelissa kirjoitetaan tämän olevan väärä kysymys, sillä ilmastonmuutos vaikuttaa kaikkiin sääilmiöihin, koska niiden tapahtumisympäristö on lämpimämpi ja kosteampi kuin ennen: Kevin E. Trenberth, Framing the way to relate climate extremes to climate change, Climatic Change, DOI: 10.1007/s10584-012-0441-5. [tiivistelmä]

– Ruoho saattaa kasvaa paremmin tulevaisuudessa Pohjois-Euroopassa, mutta pakkasvaurioiden riski saattaa kasvaa talvella ja joillakin alueilla myös keväällä, koska ilmaston lämpeneminen vaikeuttaa ruoholajien talvehtimista: Mats Höglind, Stig Morten Thorsen, Mikhail A. Semenov, Assessing uncertainties in impact of climate change on grass production in Northern Europe using ensembles of global climate models, Agricultural and Forest Meteorology, http://dx.doi.org/10.1016/j.agrformet.2012.02.010. [tiivistelmä]

– Satelliiteista voidaan mitata, milloin maisema on jäässä tai sulana. Uuden tutkimuksen mukaan pohjoisella pallonpuoliskolla vuoden sulana oleva aika on lisääntynyt 0,189 päivällä vuodessa. Tästä suurin osa on aiheutunut aikaisemmasta sulamisesta keväällä: Youngwook Kim, J.S. Kimball, K. Zhang, K.C. McDonald, Satellite detection of increasing Northern Hemisphere non-frozen seasons from 1979 to 2008: Implications for regional vegetation growth, Remote Sensing of Environment, Volume 121, June 2012, Pages 472–487. [tiivistelmä]

– Uudessa tutkimusartikkelissa väitetään, että suurin osa viime vuosikymmenien lämpötilan vaihtelusta olisi selitettävissä stratosfäärin otsonin muutoksien avulla ja että otsonimuutoksien taustalla tärkeimpänä tekijänä olisivat kosmiset säteet: N.A. Kilifarska, Climate sensitivity to the lower stratospheric ozone variations, Journal of Atmospheric and Solar-Terrestrial Physics, http://dx.doi.org/10.1016/j.jastp.2012.03.002. [tiivistelmä]

– Kalifornian Sierra Nevadassa sijaitsevasta järvestä on löytynyt puunkanto, joka osoittaa järven pinnan olleen keskiajalla noin viisi metriä alempana ja on näin ollen todiste tuona aikana vallinneesta kuivuudesta (josta on ollut todisteita jo aiemminkin): Christopher Morgan and Monique M. Pomerleau, New evidence for extreme and persistent terminal medieval drought in California’s Sierra Nevada, Journal of Paleolimnology, DOI: 10.1007/s10933-012-9590-9. [tiivistelmä]

Sää- ja ilmastopalveluista turvaa tulevaisuuteen

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Maailman ilmatieteen päivänä 23.3. Maailman ilmatieteen järjestö WMO muistuttaa sään ja ilmaston vaikutuksesta yhteiskuntien toimintaan ja kestävään kehitykseen.

Joka puolella maailmaa, joka hetki kansalliset meteorologiset laitokset keräävät ja analysoivat sää- ja ilmastodataa ja hyödyntävät sitä tuottaessaan yhteiskunnalle tärkeitä sää- ja ilmastopalveluita. Maailman ilmatieteen päivän (23.3.) kansainvälinen teema “Powering of future with weather, climate and water” muistuttaa sää- ja ilmastopalveluiden yhteiskunnallisesta merkityksestä: ne pelastavat ihmishenkiä ja turvaavat maatalouden ja elinkeinoelämän edellytyksiä ja ovat näin keskeisiä tekijöitä nykyisen ja tulevan hyvinvoinnin turvaamisessa.

Tehokkailla sää- ja ilmastopalveluilla voidaan parantaa riskienhallintaa ja pienentää sään ääri-ilmiöiden taloudellisia ja inhimillisiä haittavaikutuksia. Osaamisen lisääminen sekä investoinnit havaintotoimintaan, tietojärjestelmiin, ennustemalleihin japalvelujen tuottamiseen eri asiakasryhmille maksavat itsensä takaisin yhteiskunnalle tyypillisesti kymmenkertaisina.

Myös Suomi yhä sääherkempi

Kolme viimeisintä talvea ja mm. joulunajan 2011 myrskyt muistuttavat, että myös Suomessa sääolosuhteet voivat vaikuttaa voimakkaasti yhteiskuntaan. Sää – tuulet, myrskyt, lumi- ja jääkuorma, ukkonen – on merkittävin syy sähkönjakelukatkoksiin Suomessa. Yhteiskuntamme on yhä sääherkempi mm. teknistymisen, digitalisoitumisen sekä alati kasvavien logistiikka- ja nopeustarpeiden vuoksi.

Ilmatieteen laitos tuottaa yleisen turvallisuuden ja elinkeinoelämän toiminnan kannalta olennaisia sää-, meri- ja ilmastopalveluja. Laitos valvoo ympärivuorokautisesti sään kehitystä ja varoittaa tarvittaessa uhkaavista tilanteista. Laitoksen asiantuntijat tekevät jatkuvaa tutkimus- ja kehitystyötä kehittääkseen väestön ja asiakkaidensa tarpeisiin tuotteita ja palveluja, joilla sään vaihteluihin pystytään varautumaan entistä tehokkaammin.

Ilmatieteen laitos sääalan kansainvälinen kehittäjä

Sääherkkyys ja säätiedon tarve korostuvat etenkin köyhimmissä maissa, joissa esimerkiksi havaintoverkostot saattavat olla erittäin vaatimattomalla tasolla. Ilmatieteen laitos on sää- ja ilmastoalan kansainvälisen yhteistyön konkari, joka on toteuttanut lukuisia kehityshankkeita jo 1970-luvulta alkaen eri puolilla maailmaa, mm. ulkoministeriön rahoittamana.

Ilmatieteen laitos pyrkii hankkeidensa kautta parantamaan kansallisten sää- ja ilmastopalveluiden tasoa ja kestävää kehitystä ja tätä kautta turvaamaan väestön turvallisuuden ja talouden kehityksen edellytykset.

Tyypillisessä hankkeessa keskitytään ennakkovaroitustoiminnan kehittämiseen. Projektit sisältävät koulutusta ja yhteistyötä paikallisten asiantuntijoiden kanssa sää- ja ilmastohavaintojen, tietoliikenteen, numeeristen mallien, datan käsittelyn, ennustustoiminnan, varoitusten räätälöinnin ja lopulta varoitusten vaikuttavuuden kehittämiseksi.

Kansainvälisiin hankkeisiin ja kehitysyhteistyöhön osallistuu Ilmatieteen laitoksen erikoisasiantuntijoita lähestulkoon kaikilta laitoksen osaamisalueilta. Tällä hetkellä Ilmatieteen laitoksen kansainvälisiä hankkeita on käynnissä mm. Karibian alueella, Malawissa ja Mosambikissa, Nepalissa, Perussa, Sudanissa, Tyynen valtameren saarilla, Uzbekistanissa, Venäjällä ja Vietnamissa.

Maailman ilmatieteen päivä 23.3.

Vuosittain maaliskuun 23. päivänä vietetään maailmanlaajuista Maailman ilmatieteen päivää. Päivä juhlistaa kyseisenä päivänä vuonna 1950 voimaantullutta sopimusta, jolla perustettiin Maailman ilmatieteen järjestö WMO. Myöhemmin, vuonna 1951, WMO:sta tuli YK:n alainen erityisjärjestö. WMO:n edeltäjä Kansainvälinen ilmatieteen järjestö, IMO, perustettiin jo vuonna 1873.

Nykyään WMO:hon kuuluu 189 jäsenmaata. Suomi on ollut WMO:n jäsen heti sen perustamisvuodesta 1950 lähtien. Suomen edustajana WMO:ssa toimii Ilmatieteen laitos.

Lisätietoja:
viestintäpäällikkö Eeva-Kaisa Heikura, puh. (09) 1929 2230
Lisätietoja kansainvälisistä hankkeista:
yksikönpäällikkö Harri Pietarila, puh. (09) 1929 5432

Lisää Maailman ilmatieteen päivästä WMO:n nettisivuilla

Viime viikon ilmastotutkimuksia 11/2012

Tässä on joitakin viime viikolla ilmestyneitä tutkimuksia ilmastoon liittyen. Tiedotamme tutkimuksista heti niiden ilmestyessä Ilmastotiedon Twitter- ja Facebook-syötteissä ja julkaisemme viikoittain täällä blogissamme kerralla kaikki edellisellä viikolla julkaistut tutkimukset, joista olemme tiedottaneet. Pyrimme kertomaan jokaisesta tutkimuksesta oleelliset asiat suomenkielellä muutamalla lauseella. Tämä lyhyt kuvaus julkaistaan sekä Facebookissa että täällä blogissa ja Twitterissä julkaistaan vain otsikko. Edellisten viikkojen julkaisut löytyvät ilmastouutiset-sivulta.

Nopeimman merijään häviämisen alueilla jäästä vapaa kausi on pidentynyt kolmella kuukaudella

Arktisilla alueilla nopeimman merijään häviämisen alueilla merijää häviää keväällä nykyään kaksi kuukautta aikaisemmin kuin 1970- ja 1980-lukujen vaihteessa. Syksyllä näillä alueilla meri jäätyy kuukautta myöhemmin, eli kokonaisuudessaa jäästä vapaa aika vuodessa on pidentynyt kolmella kuukaudella.

Antarktiksen niemimaan lähistöllä tilanne on samankaltainen, mutta siellä jäät lähtevät kuukautta aikaisemmin ja meri jäätyy kahta kuukautta aikaisemmin. Sielläkin siis jäästä vapaa kausi on pidentynyt kolmella kuukaudella. Antarktiksella on kuitenkin alueita, joissa merijää ei vähene vaan lisääntyy. Rossinmeren länsisosissa jäästä vapaa kausi on lyhentynyt kahdella kuukaudella (jäät lähtevät kuukausi myöhemmin keväällä ja palaavat kuukausi aikaisemmin syksyllä).

Lähde: Stammerjohn, S., R. Massom, D. Rind, and D. Martinson (2012), Regions of rapid sea ice change: An inter-hemispheric seasonal comparison, Geophys. Res. Lett., 39, L06501, doi:10.1029/2012GL050874. [tiivistelmä]

Ontariojärvi on lämmennyt viimeisen 40 vuoden aikana

Sekä Ontariojärven veden että järven yläpuolisen ilman lämpötilat ovat nousseet vuodenaikojen ja vuosien aikaväleillä tarkasteltuna. Ontariojärven pintaveden vuotuinen keskilämpötila on noussut noin 1,4 celsiusastetta vuoden 1970 jälkeen. Järven yläpuolisen ilman vuosuinen keskilämpötila on noussut noin 1,3 celsiusastetta. Ilman lämpötila nousi veden lämpötilaa nopeammin syksyn ja talven aikana. Pintaveden lämpötila taas nousi nopeammin kevään ja kesän aikana.

Lähde: Anning Huang, Yerubandi R. Rao, and Weitao Zhang, On Recent Trends in Atmospheric and Limnological Variables in Lake Ontario, Journal of Climate 2012, doi: http://dx.doi.org/10.1175/JCLI-D-11-00495.1. [tiivistelmä]

Arktisen alueen merijään vähetessä pilvisyys lisääntyy

Arktisella alueella merijääpeite on vähentynyt dramaattisesti viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Ilmastomallien simulaatiot antoivat ennusteita, joissa merijään väheneminen on vähäisempää kuin havaittu. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että joitakin merijäähän vaikuttavia prosesseja ei ole saatu simuloitua oikein. Mallisimulaatioissa tärkein epävarmuuden lähde erityisesti napaseuduilla on pilvipeitteen muutos ilmaston lämmetessä. Vähenevän merijään ja pilvien yhteyden ymmärtäminen saattaisi auttaa mallien kehityksessä.

Uudessa tutkimuksessa on arvioitu merijään ja pilvien yhteyttä satelliittimittauksista vuosien 2000 ja 2010 välillä. Tutkimuksen tuloksien mukaan merijään väheneminen yhdellä prosentilla aiheuttaa pilvipeitteen lisääntymisen 0,36 – 0,47 prosenttia. Merijään vähetessä on siis odotettavissa yhä pilvisempi arktinen alue.

Lähde: Liu, Y., J. R. Key, Z. Liu, X. Wang, and S. J. Vavrus (2012), A cloudier Arctic expected with diminishing sea ice, Geophys. Res. Lett., 39, L05705, doi:10.1029/2012GL051251. [tiivistelmä]

Suurin osa ilmakehän dityppioksidin noususta on peräisin typpipohjaisista lannoitteista

Dityppioksidin (N2O, ilokaasu) pitoisuus ilmakehässä on lisääntynyt noin 20 prosenttia vuoden 1750 jälkeen. Dityppioksidi on voimakas kasvihuonekaasu ja lisäksi aiheuttaa otsonin vähenemistä stratosfäärissä, joten dityppioksidin pitoisuuden seuraaminen ja muutoksien syiden selvittäminen on tärkeää. Dityppioksidin suurimpien päästölähteiden suuruudet, sijainnit ja muutokset ajan myötä ovat kuitenkin vielä melko epäselviä.

Uudessa tutkimuksessa esitetään dityppioksidin isotooppien mittauksia Tasmaniasta vuosien 1940 ja 2005 välillä. Tutkimuksen tuloksissa nähdään dityppioksidin isotooppien vuodenaikaisvaihtelut, joiden avulla nähdään, miten dityppioksidin kulkeutuminen stratosfääriin ja merestä tulevat päästöt vaikuttavat isotooppipitoisuuksiin. Mittauksissa näkyy myös pitempiaikaisia vaihteluita sekä laskeva muutos isotooppikoostumuksessa. Näiden perusteella on mahdollista päätellä, että dityppioksidin lisääntyminen ilmakehässä on peräisin typpipohjaisten lannoitteiden yleistymisestä.

Lähde: S. Park, P. Croteau, K. A. Boering, D. M. Etheridge, D. Ferretti, P. J. Fraser, K-R. Kim, P. B. Krummel, R. L. Langenfelds, T. D. van Ommen, L. P. Steele & C. M. Trudinger, Trends and seasonal cycles in the isotopic composition of nitrous oxide since 1940, Nature Geoscience, 2012, doi:10.1038/ngeo1421. [tiivistelmä]

Muita viime viikon tutkimuksia

– Puiden vuosirengasanalyyseissä saattaa olla vääristymiä, koska puukronologioihin valitaan enemmän suuria ja hidaskasvuisia puita: Brienen, R. J. W., E. Gloor, and P. A. Zuidema (2012), Detecting evidence for CO2 fertilization from tree ring studies: The potential role of sampling biases, Global Biogeochem. Cycles, 26, GB1025, doi:10.1029/2011GB004143. [tiivistelmä, koko artikkeli]

– Ilmaston lämpenemisen voimistuminen arktisilla alueilla saattaa vaikuttaa sään ääri-ilmiöiden, kuten kuivuuden, tulvien, kylmien jaksojen ja helleaaltojen, esiintymiseen: Francis, J. A. and S. J. Vavrus (2012), Evidence linking Arctic amplification to extreme weather in mid-latitudes, Geophys. Res. Lett., 39, L06801, doi:10.1029/2012GL051000. [tiivistelmä]

– Ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuuksien väheneminen ja siitä johtunut ilmaston viileneminen saattoi olla yksi osasyy devonikauden päättäneeseen massasukupuuttoon noin 370 miljoonaa vuotta sitten: Xu, B., Z. Gu, C. Wang, Q. Hao, J. Han, Q. Liu, L. Wang, and Y. Lu (2012), Carbon isotopic evidence for the associations of decreasing atmospheric CO2 level with the Frasnian-Famennian mass extinction, J. Geophys. Res., 117, G01032, doi:10.1029/2011JG001847. [tiivistelmä]

– Hurrikaaniaktiivisuus saattaa pienentyä suurten tulivuorenpurkausten jälkeisinä vuosina: Evan, A. T. (2012), Atlantic hurricane activity following two major volcanic eruptions, J. Geophys. Res., 117, D06101, doi:10.1029/2011JD016716. [tiivistelmä]

– Monsuunin vaikutusalueet näyttävät lisääntyvän tulevaisuudessa maailmanlaajuisesti tarkasteltuna mallisimulöaatioiden perusteella. Lisäksi monsuunin voimakkuus ja sademäärä näyttävät lisääntyvän: Hsu, P., T. Li, J.-J. Luo, H. Murakami, A. Kitoh, and M. Zhao (2012), Increase of global monsoon area and precipitation under global warming: A robust signal?, Geophys. Res. Lett., 39, L06701, doi:10.1029/2012GL051037. [tiivistelmä]

– Yhdysvalloissa noin 10 prosenttia väestöstä elää tulevan merenpinnan nousun riskirajan alapuolella: Benjamin H Strauss et al 2012, Tidally adjusted estimates of topographic vulnerability to sea level rise and flooding for the contiguous United States, Environ. Res. Lett. 7 014033 doi:10.1088/1748-9326/7/1/014033. [tiivistelmä, koko artikkeli]

– Uudessa tutkimuksessa on tarkasteltu kaupunkialueiden sää- ja ilmastokysymyksiä: Vladimir Janković and Michael Hebbert, Hidden climate change – urban meteorology and the scales of real weather, Climatic Change, DOI: 10.1007/s10584-012-0429-1. [tiivistelmä]

– Maapallon maa-alueiden pintalämpötila-analyysi CRUTEM on saanut päivityksiä. Uusi versio on nimeltään CRUTEM4: Jones, P. D., D. H. Lister, T. J. Osborn, C. Harpham, M. Salmon, and C. P. Morice (2012), Hemispheric and large-scale land-surface air temperature variations: An extensive revision and an update to 2010, J. Geophys. Res., 117, D05127, doi:10.1029/2011JD017139. [tiivistelmä]

– Pohjois-Kiinan ruohikkoalueilla maaperä on happamoitunut huomattavasti: Yuanhe Yang, Chengjun Ji, Wenhong Ma, Shifeng Wang, Shaopeng Wang, Wenxuan Han, Anwar Mohammat, David Robinson, Pete Smith, Trends Significant soil acidification across northern China’s grasslands during 1980s-2000s, Global Change Biology, DOI: 10.1111/j.1365-2486.2012.02694.x. [tiivistelmä]

– Etelä-Afrikassa kuumat äärilämpötilat ovat yleistyneet ja kylmät äärilämpötilat harvinaistuneet: A. C. Kruger, S. S. Sekele, Trends in extreme temperature indices in South Africa: 1962–2009, International Journal of Climatology, DOI: 10.1002/joc.3455. [tiivistelmä]

– Australiassa on kaadettu paljon metsiä eurooppalaisten saapumisen jälkeen. Samaan aikaan erityisesti Itä-Australian lämpötila on noussut ja sademäärät vähentyneet. Uudessa tutkimuksessa on tehty mallisimulaatioita, joiden mukaan metsien kaataminen on vaikuttanut Itä-Australian kuivumiseen: Ravinesh C. Deo, A review and modelling results of the simulated response of deforestation on climate extremes in eastern Australia, Atmospheric Research, Volume 108, May 2012, Pages 19–38, http://dx.doi.org/10.1016/j.atmosres.2012.01.007. [tiivistelmä]

Uusi jäätämisatlas auttaa löytämään suotuisimmat tuulienergian tuotantopaikat

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Jäätämisatlas auttaa täydentämään Suomen Tuuliatlaksen antamaa kuvaa suotuisista tuulivoiman tuotantopaikoista Suomessa.

Kuva: Emilia Mänttäri

Jään kertyminen tuulivoimalan roottorin lapoihin heikentää tuulivoimalan sähköntuotantoa, kasvattaa jään lentämisen riskiä ja voi aiheuttaa tuulivoimalan komponenttien ennenaikaista kulumista. Jäätämisatlaksesta saatavaa uutta tietoa voivat hyödyntää erityisesti tuulivoimatuottajat, tuulivoimalavalmistajat, -suunnittelijat ja -rakentajat arvioidessaan jäätävien olosuhteiden vaikutusta voimaloiden käytettävyyteen. Uusi jäätämisatlas otetaan käyttöön 15. maaliskuuta klo 12 osana Suomen Tuuliatlas karttakäyttöliittymää osoitteessa http://tuuliatlas.fmi.fi/fi/.

Jäätämisolosuhteet vaikuttavat tuulienergian tuotantoon

Jäätämisatlakseen on tuotettu tietoa Suomen jäätämisolosuhteista tuulienergian tuotannon kannalta. Jäätämiskartasto täydentää olemassa olevaa Suomen Tuuliatlaksen tuulisuusaineistoa. Karttaliittymän avulla voidaan selvittää paikalliset jäätämisarviot koko Suomen alueelta yhdessä paikkatietojen ja maantieteellisten kohteiden kanssa.

–Jäätämisatlaksen tulosten perusteella jäätämisherkimmät alueet löytyvät Pohjois-Suomen tunturialueilta ja rannikkovyöhykkeiltä erityisesti Perämereltä. Näillä riskialueilla jäätämiskausi käynnistyy keskimäärin lokakuussa ja päättyy huhti- ja toukokuun vaihteessa, Ilmatieteen laitoksen ryhmäpäällikkö Sami Niemelä. Tavoitteena on ollut tuottaa kuvaus jäätämisolosuhteista, kuten jäätämisen aktiivisen ja passiivisen vaiheen kestosta sekä jäätämisen aiheuttamista tuulienergian tuotantotappioista. Jäätämisatlas on luotu yhdistämällä Tuuliatlaksessa tuotettu säämalleihin perustuva tuuli-, lämpötila- ja pilvien olomuotoaineisto jäätämisen voimakkuutta laskevan mallin kanssa.

Jäätämisen synnyttämiä tuulienergian tuotantotappioita arvioitiin tietokonemallinnukseen perustuen määrittämällä tuulivoimalan lapoihin kertyvän tyypillisen jään määrä ja muoto, laskemalla jään aiheuttamat aerodynaamiset muutokset sekä muutosten vaikutus tuotettuun sähkötehoon. Jäätämisatlaksessa on mallinnettu Suomen Tuuliatlaksessa käytetyt neljä referenssivuotta, jotka parhaiten edustavat Suomen tuuliolosuhteita viimeisten 20 vuoden osalta.

Jäätämisatlaksen tulokset ilmoitetaan vuosi- ja kuukausikeskiarvoina, jotka on laskettu kolmen tunnin välein mallinnetusta jäätämistiedosta. Jäätämisaineisto esitetään 2,5×2,5 kilometrin hilaruudussa sekä kolmella eri korkeudella: 50, 100 ja 200 metriä. Jäätämisprosessit ja muodostuvan jään muodot voivat todellisuudessa olla monimuotoisempia, kuin tietokonemallinnuksella voidaan ottaa huomioon. Sen vuoksi jäätämisen vaikutus tuotantotappioihin voi olla suurempi kuin Jäätämisatlaksessa on esitetty.

Jäätämisatlastyön on toteuttanut yhteistyössä Ilmatieteen laitos ja VTT. Työ on ollut osa TEKES:in rahoittamaa projektia, IEA R&D WIND 2009 – 2011.

Lisätiedot:

Ilmatieteen laitos, Säämallit ja jäätämismallinnus: ryhmäpäällikkö, Sami Niemelä, puh. 050 573 7738 etunimi.sukunimi@fmi.fi

VTT, Tuulivoima jäätävissä oloissa, tutkija, Tomas Wallenius, puh. 0400 174 953, etunimi.sukunimi@vtt.fi

Yleiset Ilmatieteen laitoksen tuulienergiapalveluihin liittyvät kysymykset: tuulipalvelut@fmi.fi

Yleiset VTT:n tuulienergiapalveluihin liittyvät kysymykset, asiakaspäällikkö, Geert-Jan Bluemink, etunimi.sukunimi@vtt.fi

Jäätämisatlaksen ohjeet Suomen Tuuliatlas ohjesivuilta: http://www.tuuliatlas.fi

Ilmatieteen laitos vastaanottaa NASA:n Suomi NPP –satelliitin tietoja

(Julkaisemme tästä lähtien Ilmatieteen laitoksen tiedotteita ainakin ilmastoaiheisiin liittyen. Kiitämme Ilmatieteen laitosta luvasta uudelleenjulkaista heidän tiedotteitaan.)

Sodankylän satelliittivastaanottoasemalla vastaanotetaan kansainvälisten satelliittien dataa, joiden avulla mm. sääennusteiden tarkkuutta voidaan parantaa.

Sodankylän satelliittivastaanottoasemalla on vastaanotettiin ensimmäiset NASA:n Suomi NPP-satelliitin välittämät tiedot helmikuun lopussa. Suomi NPP –satelliitista saatavaa dataa ja kuvia hyödynnetään mm. sääennustemallien kehittämisessä, otsoni- ja ultraviolettisäteilyn monitoroinnissa, hydrologisessa seurannassa sekä Itämeren jääkarttojen tekemisessä.

Suomi NPP:ssä on viisi erilaista instrumenttia, joiden tarkoituksena on antaa uutta ja tarkempaa tietoa maapallon ilmiöistä sekä laajentaa yöllä ja pimeään aikaan tehtäviä mittauksia. – Yleensä optisella alueella toimivat satelliitit tarvitsevat auringon valoa, mutta tämän avulla voidaan hyödyntää esim. kuusta heijastunutta valoa, Ilmatieteen laitoksen tutkija Timo Ryyppö kertoo. – Lisäksi Suomi NPP –satelliitissa etenkin tarkkuus on parantunut verrattuna vanhempiin satelliitteihin.

Suomi NPP mahdollistaa aikaisempien satelliittien aloittamien pitkien aikasarjojen jatkamisen. Pitkillä aikasarjoilla voidaan seurata esimerkiksi sitä, miten ihmisen toiminta on historian saatossa vaikuttanut ilmakehän otsonipitoisuuksiin.
 
Suomi NPP, aikaisemmalta nimeltään National Polar-orbiting Operational Environmental Satellite System Preparatory Project, laukaistiin napoja kiertävälle radalle 28.10.2011. Ilmatieteen laitoksen Sodankylän yksikössä on jo usean vuoden ajan valmisteltu Suomi NPP:n tuottaman tiedon hyödyntämistä. Sodankylään vuonna 2011 valmistunut 7,3 metriä halkaisijaltaan oleva antenni pystyy vastaanottamaan mm. Suomi NPP:n lähettämää signaalia reaaliaikaisesti. Myös vanhempi 2,4 metrin antenni on uusittu yhteensopivaksi Suomi NPP:n kanssa. Kahdella antennilla varmistetaan mahdollisuus vastaanottaa dataa Suomi NPP:stä, vaikka samaan aikaan vastaanotettaisiin tietoja toisesta satelliitista tai jos toiseen antenniin tulee toimintahäiriö.

Yhdysvaltojen avaruushallinto NASA nimesi uudelleen uusimman ympäristösatelliittinsa Suomi NPP:ksi (Suomi National Polar-orbiting Partnership) tammikuussa 2012. Uudella nimellä halutaan kunnioittaa edesmennyttä Verner E. Suomea (1915-1995), joka on tehnyt merkittävän uran satelliittimeteorologian parissa. Verner E. Suomen sukujuuret ovat Suomessa.

Lisätiedot: tutkija Timo Ryyppö, puh.  0405921210, timo.ryyppo@fmi.fi

Kuvia: http://media.digtator.fi/digtator//public/1729bd2d5498f48d541749aef2aa78c6/

 

%d bloggers like this: