Harhaisia käsityksiä ilmastotieteestä

Matti Virtasen uuden kirjan arvostelussa selviää, että ”Ilmastopaniikki – Hoito-opas” on täynnä moneen kertaan jo ajat sitten vääriksi osoitettuja väitteitä ja vääristelyjä. Näitä esittävät Virtanen itse ja muut hänen haastattelemansa ilmastotieteen epäilijät. Ilmastotiedon lähteeksi kirjasta ei ole.

Toimittaja Matti Virtanen on tehnyt todellisen kulttuuriteon kirjaamalla ylös ilmastonmuutoksen kieltäjien moninaiset mielipiteet ilmastotutkimuksesta ja ilmastonmuutoksesta yleisemminkin. Tuotoksena on kirja ”Ilmastopaniikki – Hoito-opas” (Docendo 2019, 408 s). Virtanen vääntää ilmastotieteen ja siihen luottamisen uskonnoksi ja omanedun tavoitteluksi. Virtasen omin sanoin: ”Rinnastus uskontoihin ja ateismiin on mahdollinen, ehkä jopa väistämätön.” Esittelemilleen nojatuolitieteilijöille ja itseajattelijoille hän sen sijaan antaa sankarin sädekehän ja kutsuu heitä skeptikoiksi. Jälleen Virtasen omin sanoin: ”Skeptikot eivät ole tieteenvastaisia, päinvastoin. He kammoksuvat tieteen alistamista hallitustenvälisten paneelien ohjaukseen.”

Kirjassa on niin paljon löysiä heittoja, että niiden läpikäymiseen kuluisi vähintään yhtä monta sivua kuin itse kirjassakin on. Vanha sanonta, että yksi hullu kysyy enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata, pätee tässäkin. Ja viisailla tarkoitan tässä niitä, ei kymmentä, vaan useaa tuhatta IPCC:n raporteissa siteerattua todellista ilmastotutkijaa, joiden luotan kunkin olevan oman alansa parhaita asiantuntijoita.

Kirja on sekoitus Virtasen omia pohdintoja sekä Virtasen arvostamien ”skeptikkojen” mielipiteitä. Yhteistä monilla kriittisen puheenvuoron saaneilla henkilöillä on se, että he eivät ole ilmastotutkijoita. Lisäksi lähes kaikki heistä ovat jo eläkkeellä ja enemmän tai vähemmän irrallaan alan tiedeyhteisöstä. Virtanen itse on peruskoulutukseltaan kulttuurimaantieteilijä, joka on tehnyt uransa toimittajana. Kirjaan on haastateltu ”asiantuntijoina” muutamaa jollakin tavalla ilmastotutkimusta raapaisseiden lisäksi mm. antropologia, lintututkijaa, metsätutkijaa, muutamaa tekniikan tohtoria, fyysikkoa, kemistiä, maantieteilijää, taloustieteilijää, poliitikkoa ja lääketieteen tohtoria. Jälkimmäisille on yhteistä se, että he eivät ole tehneet oikeaa vertaisarvioitua ilmastotutkimusta, mutta uskaltavat siitä huolimatta kyseenalaistaa nojatuoleistaan hyvinkin monimutkaisen ilmastotutkimuksen, ilmastonmuutoksen ilmiöt ja sen seuraukset.

”Asiantuntijaskeptikot” tekevät kirjassa monia suuripiirteisiä, ja keskenään ristiriitaisia syklisyysuskonnolta haiskahtavia ennustuksia. Lintututkija Järvinen näkee, että lämpötiloissa ollaan menossa alaspäin, kun 70 vuoden syklissä ollaan menty tähän asti ylöspäin. Lustotutkija Timonen povaa, että 3000 vuoden ajan viilenee – tai sitten lämpenee vielä 500 vuoden ajan. Toimittaja Virtanen ennakoi, että 2020-luvulta lähtien viilenee – tai sitten lämpeneminen jatkuu ja se olisi hyödyllistä, ainakin 2100 asti, ainakin pohjoisessa, eikä mitään vaarallista ehtine tapahtua. Miten se nyt olikaan? Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy (Hebrealaiskirje: 11:1). Viilenemisuskonsa puolesta Virtanen on valmis lyömään jopa vetoa. Kannattaa muuten tarttua vetoon. Voiton takeena ovat ilmastotieteen valtavirran laskelmat tulevasta lämpötilakehityksestä.

Aurinkotutkija Mursula uskoo, että maapallon palautejärjestelmät pitävät ilmastojärjestelmän raiteillaan. Tämä usko muistuttaa kovasti USA:n eräiden uskonnollisten ajattelijoiden lujaa luottamusta, että jumala ei anna ilmaston muuttua oikeauskoisille epäedulliseksi. Samoilla linjoilla on ollut meteorologian emeritusprofessori Lindzen (s. 1940), joka on yksi kirjan muutamasta ilmastotutkimusta tehneestä tutkijasta. Lindzen uskoo, että maapallon palautemekanismit, lähinnä pilvisyyden muutokset pitävät lämpötilan nousun kurissa.

Lindzenin väite, että yhden asteen maapallon keskilämpötilan muutoksella ei olisi mitään merkitystä, on kummallinen – varsinkin meteorologilta. Yhden asteen globaalin keskilämpötilan muutos tarkoittaa mm. Suomessa kahta astetta ja tämä puolestaan on suunnilleen sama kuin Helsingin ilmaston siirtyminen Seinäjoelle ja Seinäjoen ilmaston siirtyminen Ouluun. Mitä on ajateltava ”ilmastotutkijasta” ja meteorologista, joka vertaa vuorokauden ja vuoden sisäisiä lämpötilavaihteluita vuoden keskilämpötilojen muutokseen? Joko toimittaja Virtanen on siteerannut Lindzeniä väärin, tai sitten Lindzenin ilmastoasiantuntijuus on enemmän kuin kyseenalaista.

Kirja on täynnä muitakin erikoisia yksinkertaistuksia. Tässä niistä kaksi. Virtasen sanoin: ”Ilmastopakolaisuudesta puhuminen vähättelee niiden ihmisten kärsimyksiä, jotka ovat joutuneet pakenemaan hirmuhallituksia tai sotaa. …jos esimerkiksi Syyrian pakolaiskriisi johtuu ilmastonmuutoksesta eikä sisällissodasta, niin sota ei varmaankaan lopu ennen kuin ilmastonmuutos loppuu, joten miksi tehdä mitään muuta kuin ilmastotoimia.” Ja tekniikan tohtori Ollilan sanoin: ”Suomessa ylivoimainen valtaosa metsäpaloista syttyy työkoneiden kipinöistä, tupakan tumpeista tai taitamattomasta tulen käsittelystä eli ihmisten sähläämisestä. Epäselväksi jää, miten tällainen varomattomuuskin aiheutuu ilmastonmuutoksesta.”

Ehkä kaikista yllättävimmät kommentit tulivat entiseltä mepiltä, kokoomuksen Eija-Riitta Korholalta. Korhola on opiskellut teoreettista filosofiaa ja teologiaa, väitellyt ilmastopolitiikasta ja on entinen kristillisdemokraatti ja Helsinki Mission valtuuskunnan jäsen. Tohtoriksi väitelleen entisen europarlamentaarikon ei uskoisi väittävän, että tutkijoiden ja muiden ilmastotoimijoiden työtä ajaa ahneus, vallanhalu ja epäpätevyys. Korhola väittää mm, että

– ympäristöjärjestöjen motivaationa on varainhankinta,
– IPCC ei tutki tosissaan ilmaston luonnollisia tekijöitä,
– IPCC ajaa nyt 1.5 asteen tavoitetta koska lämpeneminen ei ole Korholan mukaan edennyt ennustetusti,
– muoviongelma on otettu nyt esiin koska lämpeneminen ei ole Korholan mukaan edennyt ennustetusti,
– IPCC ei ole poliittisesti neutraali ja sen pitäisi välttää ilmaston ennustamista jne..

Ilmeisesti IPCC:n pitäisi Korholan mielestä vain kiltisti dokumentoida mitä tapahtuu, tapahtui mitä tapahtui? Ja vielä Korholan omin sanoin: ”Tutkijoiden skenaarioista on tehty ennusteita, ja heistä on tullut eräänlainen papisto. He jopa toivovat, että skenaarioiden tahto toteutuisi.”

Virtasten, Korholoiden ym. denialismi jatkuu ilmeisesti ikuisesti, sillä väärässä olemisella ja ontuvien argumenttien heittämisellä ei ole mitään seurauksia. Todellisuuden ympärillä on paljon tilaa. Kun ihminen itse uskoo ajavansa oikea asiaa, ulkona ja tieteessä tapahtuvilla asioilla ei ole väliä. Ja aina löytyy muita yhtä löysästi ajattelevia kavereita samaan kuplaan. Väärässä olemiselta on helppo suojautua väittämällä vastapuolta ilmastouskovaisiksi ja kuittaamalla tieteentekijät ja aihetta esillä pitävät poliitikot ym. ahneiksi ja vallanhaluisiksi salaliittolaisiksi. Ilmasto näyttää lisäksi muuttuvan sen verran hitaasti, että todellisuus ei lyö vielä kasvoihin ulos astuttaessa. Ei ainakaan meillä täällä pohjoisessa, ei ainakaan vielä, ei ainakaan pahasti.

Tässä joitakin kirjan erikoisia väitteitä ja tieteen vastauksia niihin:

MV: Globaalit ilmastomallit eivät pysty toistamaan esimerkiksi keskiajan lämpökautta (s. 51 ja 263)

Tiede ja todellisuus: Ilmastomalleilla on varmasti rajoituksensa – varsinkin kun pakotteiden suuruuden arvioinnilla on virhemarginaalinsa. Keskiajan lämpö ei proksiaineistojen perusteella ollut koko maapallolla samanaikainen, toisin kuin nykyinen lämpeneminen. IPCC:n raportin mukaan ilmastomallit pysyvät toistamaan pääosiltaan viimeisen 1200 vuoden ilmaston pohjoisella pallonpuoliskolla. Mallisimulaatioiden ja proksiaineistojen vertailun perusteella keskiajan lämpötilapoikkeama on seurausta mm. vähäisistä tulivuorten purkauksista, auringon säteilyn suhteellisesta voimakkuudesta ko. aikana ja lämpötilan alueellista ja ajallisista vaihteluista. [Lähde: WG1AR5 s. 409–415]

MV: 1850–1900 ei ole tyypillinen esiteollisen ajan lämpötila (s. 261)

Tiede ja todellisuus: Jakson 1850–1900 lämpötilan ero suhteessa keskiajan lämpötiloihin on proksiaineistojen perusteella luokkaa 0.2-0.3 astetta, eikä siis kovinkaan merkittävä, kun muistetaan, että maapallon keskilämpötila on noussut kokonaisuudessaan jo noin asteen. Yhtä hyvin voi sanoa, että maapallon oli muutenkin kylmenemässä (mitä Virtasen kirjan monet ”asiantuntijat” myös tuntuvat uskovan). Silloin ihmisen aiheuttama lämpeneminen on suurempaa kuin olemme arvioineet. [WG1AR5 s. 409–415]

MV: Mitään normaalin ajan lämpötilaa ei olekaan (s. 347)

Tiede ja todellisuus: Vaikea ymmärtää, mitä Humlum on tällä tarkoittanut ja ennen kaikkea minkälaista aikaskaalaa hän on tarkoittanut. Paleoilmastojen tutkimus on osoittanut, että maapallon keskilämpötila on tosiaan vaihdellut useamman asteen jäätiköitymisvaiheiden ja niiden välisten lämpimien aikojen välillä. Tällöin puhutaan vähintään tuhansista vuosista. Viimeisten 1200 vuoden aikaskaalalla lämpötila on vaihdellut paljon vähemmän, alle asteen verran ja nyt on menty sen yli. [WG1AR5 s. 409–415]

Jollain tavalla tämä väite muistuttaa vanhaa denialistihokemaa, että edes mitään maapallon keskilämpötilaa ei olekaan. Keskiarvon ja vaihtelun käsitteitä on ilmeisesti joidenkin vaikea ymmärtää. Taustalta pilkistää myös jonkinlainen syklisyysuskonto eli, että maapallon lämpötila olisi myös lyhyissä, esimerkiksi sadan tai muutaman sadan vuoden jaksoissa jatkuvassa pomppivassa muutosliikkeessä ja joka jotenkin mystisesti selittäisi viimeisen 150 vuoden nousevan lämpötilatrendin.

MV: Hiilidioksidi vain seuraa lämpötilan muutosta (s. 73 ja 210)

Tiede ja todellisuus: Jos hiilidioksidi vain seuraisi passiivisesti lämpötilaa, miksi ilmakehän hiilidioksidipitoisuus ei noussut 270–280 ppm:stä esimerkiksi holoseenin lämpömaksimin aikana 6500–8000 vuotta sitten? Aikaa olisi kyllä ollut ja hiiltä olisi piisannut.

Ilmastomallit tuottavat hyvin jääkauden ilmaston ja jääkauden päättymisen vain, mikäli hiilidioksidin lämmitysvaikutus otetaan mukaan. Ensin pohjoinen pallonpuolisko saa enemmän auringonlämpöä ratamuutosten seurauksena, sen seurauksena ilmakehän hiilidioksidipitoisuus alkaa nousta ja se lämmittää vesihöyryn kanssa ilmastoa lisää. Ei siis joko tai, vaan sekä että. [WG1AR5 s. 399–406]

MV: Syynä lämpenemiseen on joku muu tekijä tai muut tekijät kuin kasvihuonekaasut, kuten mm. kuu (s. 55), merivirrat (s. 57–59), maapallon vulkaaniset vuotokohdat (s. 138), aurinko (s. 190) ja kosmiset säteet (s. 200).

Tiede ja todellisuus: Nykytieto ei tue sitä olettamusta, että viimeisen 150 vuoden aikana tapahtuneen maapallon keskilämpötilan nousun takana olisi oleellisesti jokin muu tekijä tai jotkin muut tekijät kuin ihmisen toiminnasta vapautuvat kasvihuonekaasut.

Jos kuka tahansa onnistuisi todistamaan toisin, hän saisi työstään runsaasti kunniaa ja mammonaa – ja todennäköisesti myös Nobelin. Hyvistä yrityksistä huolimatta näin ei ole käynyt. Miksi? Joillekin tutkijoiden ja IPCC:n salaliitto jää ainoaksi selittäväksi tekijäksi.

MV: IPCC ei ota huomioon luonnollisia tekijöitä ilmastonmuutoksessa s. 142 ja 366

Tiede ja todellisuus: Tällaisen väitteen tekijä ei ole lukenut IPCC:n raportteja tai ainakaan ymmärtänyt mitä niihin on kirjoitettu. Raporteissa käsitellään runsaasti mm. auringon säteilyn, kosmisten säteiden, kiertoratamuutosten ja sisäisten vaihteluiden (kuten merivirtojen) vaikutusta lämpötiloihin.

Itse asiassa myös denialistien paljon kritisoima Mann aloitti tutkimustyönsä luonnollisten tekijöiden vaikutuksesta ilmastoon. Ei hän alunpitäen ollut edes kiinnostunut ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta. Niin kauan kuin Mann tutki vain luonnollisia ilmastomuuttujia, denialistit viittasivat hänen tutkimuksiinsa. Siinä vaiheessa kun Mann alkoi tutkia myös ihmisen vaikutusta, hänestä tuli denialistisfäärin ykkösvihollisia.

MV: Lätkämailasta oli hävitetty pieni jääkausi ja keskiajan lämpökausi

Tiede ja todellisuus: Tämä on kummallinen väite, sillä sekä pieni jääkausi että keskiajan lämpöpoikkeama olivat jo vuoden 2001 raportissa. Vuoden 2007 ja 2013 raporteissa lämpötilarekonstruktioita on voitu tarkentaa vielä uusilla prokseilla ja pystytty viemään ajallisesti 2000 vuoden päähän menneisyyteen. WG1AR5 s. 409–415

MV: Proksien perään oli liimattu lämpömittaridataa s. 68

Tiede ja todellisuus: Lämpömittaridata on liitetty prokseihin siltä osin kuin lämpömittaridata ja proksidata ovat samanaikaisia. Muunlainen toiminta olisi järjetöntä. Eihän niitä muuten voisi verrata toisiinsa. WG1AR5 s. 409–415

MV: Climategate oli katastrofi s. 68, 115 ja 245

Tiede ja todellisuus: Koko Climategate on aivan keksitty kohu, jonka tarkoituksena on ollut synnyttää epäluottamusta ilmastotutkijoita kohtaan ja häiritä heidän työtään. Kannattaa lukea Mannin kirja ’Climate Wars’. Siellä asia on selvitetty juurta jaksain. Asiaa on tutkittu myös muutamassa riippumattomassa komiteassa, eikä mitään väärinkäytöksiä ole havaittu.

Mannin sanoin: ”Tuhansista sähköposteista on irrotettu asiayhteyksistään yksittäisiä sanoja ja lauseita ja liitetty niitä yhteen tavoitteena mustamaalata minua ja kollegoita sekä koko ilmastotutkimusta.”

MV: Ilmastoherkkyys on jotain nollan ja puolentoista asteen välillä s. 112, 236 ja 266

Tiede ja todellisuus: Viimeaikaisissa tutkimuksissa ilmastoherkkyys on edelleen ollut keskimäärin kolmen asteen paikkeilla, kuten käy ilmi Zeke Hausfatherin selvityksestä. Tästä aiheesta on esitetty väitteitä, että viimeaikaiset tutkimukset näyttäisivät koko ajan pienempiä ilmastoherkkyyden arvoja, mutta sellaisissa väitteissä on katsottu valikoiden vain omaa mielipidettä tukevat tutkimustuloksia.

Ilmastoherkkyysarvion epävarmuutta lisäävät mm. albedon ja pilvisyyden säteilypakotteet sekä erilaiset takaisinkytkennät. Jääkausimallinnusten perusteella ilmastoherkkyys ei ole alle yhden asteen, eikä myöskään yli 6 asteen. AR5:n mukaan ilmastoherkkyys on hyvin suurella varmuudella 1.5 ja 4.5 asteen välillä.

Se, että herkkyyden alarajaa laskettiin uusimmassa raportissa 2 asteesta 1.5 asteeseen, ei tarkoita kuten lintututkija Järvinen esittää, että ”ilmastoherkkyys on laskeva käyrä, joka lähestyy nollaa.” Ilmasto voi tuottaa tulevaisuudessa myös sen yllätyksen, että ilmastoherkkyys onkin arvion ylärajalla. WG1AR5 s. 817–821

MV: Satelliittimittaukset ovat uskottavampia kuin pintamittaukset s. 165

Tiede ja todellisuus: Satelliittimittauksiin liittyy myös omat virhemahdollisuutensa. Ne ovat vain erilaisia kuin pintamittauksiin liittyvät virhemahdollisuudet.

Satelliitti mittaa koko välissä olevaa ilmakehää, pintamittauksissa mitataan vain sitä osaa, missä me elämme.

Ilmakehä ei lämpene tasaisesti koko osassaan, vaan alailmakehä lämpenee enemmän ja itse asiassa yläilmakehä viilenee – ihan kasvihuoneteorian mukaisesti. Satelliittimittauksissa joudutaan ottamaan tämä huomioon.

Lisäksi satelliittimittauksissa pitää pystyä arvioimaan satelliitin tarkka etäisyys maanpinnasta. Itse asiassa kirjassakin viitattu Spencer ja Christy ovat joutuneet muutamankin kerran korjaamaan satelliittimittauksiaan kun tämä etäisyys on muuttunut ajan mittaan. Muutokset he ovat tosin tehneet vasta, kun muut tutkijat ovat siitä heille huomauttaneet.

Satelliittimittaukset ja pintamittaukset tukevat toisiaan. Jälleen, ei joko tai, vaan sekä että.

MV: Lämpeneminen ei ole ollut niin nopeaa kuin ilmastomallit ovat ennustaneet s. 15, 44 ja 48

Tiede ja todellisuus: Ilmastomallien ennusteet ovat toistaiseksi olleet melko hyviä.

Ilmastomalleja on monenlaisia ja osa niistä tuottaa lyhyellä ajalla, kuten vaikkapa 1998–2012 aikana lämpenemisen hidastumista. Tämä voi johtua esim. ilmaston luonnollisista sisäisistä vaihteluista tai epävarmuuksista pakotearvioissa. WG1AR5 s. 769–794

AR5:ssä lämpötilaa oli seurattu vuoteen 2012 asti. Tämän jälkeen lämpeneminen on ollut jälleen nopeaa. Kaikki viisi viimeisintä vuotta ovat olleet mittaushistorian lämpimimpiä. Virtasen kirjan kirjoittamisen ja julkaisun aikaan tämä on tiedetty, mutta uusi tieto ei ole jostain syystä sopinut kirjan agendaan.

Uusi ilmastoraportti (AR6) tullee vuonna 2021 osoittamaan, että lämpötila on edennyt edelleen ilmastomallien mukaisesti.

MV: Globaali lämpeneminen ei ole ollut tilastollisesti merkitsevä 1998–2014 s. 19 ja 264

Tiede ja todellisuus: Jos valitaan keinotekoisen valikoivasti jokin lyhyt aikaväli, kuten tässä erityisen lämmin vuosi aloitusvuodeksi, näin voi olla. Tätä kutsutaan kirsikan poiminnaksi. Koko mittausdatasta laskettu lämpeneminen on tilastollisesti merkitsevä. Ja vain se on merkittävää. Kuka tahansa aloittelevakin luonnontieteilijä ymmärtää, että luonnossa on sisäistä vaihtelua, eikä mikään luonnonlaki määrää, että kaikkien lyhyidenkin jaksojen pitäisi noudattaa vaikkapa tasaista lämpötilan nousua. Ilmastotieteessä on syystä käytössä 30-vuoden tarkastelujakso.

MV: Jos vuoden 1997 ja 2016 El Niño-piikkejä ei oteta huomioon, niin lämpötila on noussut aika vähän

Tiede ja todellisuus: Ja sitten kuitenkaan ei pitäisi ottaa erityisen lämpimiä vuosia mukaan koko lämpenemisen tarkasteluun? Ja miksi ei? Lämpeneminen näkyy kyllä selvästi myös, vaikka mukaan lasketaan vain viileät La Nina-vuodet. Jälleen kerran: tällaista vuosien valikointia kutsutaan kirsikan poiminnaksi.

MV: Arktisen merijään laajuus ei ole viimeisten 10 vuoden aikana muuttunut miksikään s. 101

Tiede ja todellisuus: Aika erikoinen väite kun sen paikkansapitämättömyyden voi tarkistaa NSIDC:n sivulta kuka ja koska tahansa (http://nsidc.org/arcticseaicenews/)

MV: Lämpötilaero tropiikin ja napa-alueiden välillä kasvaa s. 47 …ei kun pienenee s. 167

Tiede ja todellisuus: Niin juuri. Lindzen on väärässä ja Bengtsson on oikeassa. Napa-alueet lämpenevät nopeammin kuin tropiikki ja siksi niiden välinen lämpötilaero pienenee. Jos meteorologi Lindzen väittää tällaista, hän on joko epäpätevä tai toimittaja Virtanen on epäpätevästi siteerannut Lindzeniä.

MV: Ihmiskunta on selvinnyt yli 120 metrin merenpinnan noususta, ehkä se selviää myös nykyisestä kolmen millin vuotuisesta nousuvauhdista s. 16

Tiede ja todellisuus: Kivikauden ihmiset eivät asuneet moderneissa miljoonakaupungeissa meren rannalla. Vertaus on vailla mieltä.

MV: Atollisaaret selviävät myös koko alkaneesta vuosituhannesta s. 73

Tiede ja todellisuus: Toimittaja Virtanen jätti kertomatta mm., että toisessa siteeratusta tutkimuksessa sanotaan, että atollisaaret pysyvät pinnalla JOS olot pysyvät suotuisina korallien kasvulle, EIKÄ merien lämpeneminen ja happamoituminen uhkaa korallien kasvua, EIKÄ merenpinta nouse selvästi nopeammin kuin nykyisin.

MV: Palsat kasvavat ja romahtavat kuten ennenkin s. 84

Tiede ja todellisuus: Vanhat palsat kyllä edelleenkin romahtelevat, mutta uusia ei enää synny samaan tahtiin. Itä-Suomen yliopiston tutkijan Tahvanaisen mukaan palsasoiden sulaminen on jo käytännössä pysäyttämätön ilmiö.

MV: Ilmatieteen kahdessa leirissä ollaan samaa mieltä, ettei hiilidioksidin kasvu johda sään ääri-ilmiöiden aiheuttamiin katastrofeihin s. 48

Tiede ja todellisuus: Tässä asiassa en kyllä ole havainnut tieteessä kahta ”leiriä”. Lämpeneminen lisää sään aiheuttamia katastrofeja (hellejaksot, tulvat, maastopalot jne.). Niissä tulee kuitenkin todennäköisesti olemaan alueellista vaihtelua niin, että joissakin paikoissa voi olla esimerkiksi jopa vähemmän kuivuutta kuin ennen, mutta toisilla alueilla vastaavasti enemmän.

Yleisesti ottaen mitä lämpimämpi ilmakehä on, sitä enemmän siinä on kosteutta ja sitä kovempia sateita. Samoin mitä lämpimämpi meri on, sitä kovempia hirmumyrskyjä, sillä hirmumyrsky saa voimansa meren lämmöstä.

WWF:n lihaopas ja naudanlihan ilmastovaikutus

Tutkimuksissa luomunaudanlihan ja tehotuotetun naudanlihan ilmastovaikutukset näyttäisivät olevan melko samansuuruiset ja tehotuotettu naudanliha saattaa jopa olla ilmaston kannalta parempi vaihtoehto. WWF:n hiljattain julkaisema lihaopas antaa kuitenkin ymmärtää, että luomuliha olisi parempi myös ilmaston kannalta. WWF:n lihaoppaassa on muitakin kummallisuuksia, kuten arvioitujen ympäristövaikutusten tarkkojen arvojen puuttuminen sekä lähes kaiken lähdetiedon puuttuminen.

Julkisuudessa on ollut keskustelua WWF:n uudesta lihaoppaasta. Päätin katsoa, mitä oppaassa kerrotaan. Minulle oppaasta heräsi lähinnä kysymyksiä, joita käsittelen tässä kirjoituksessa. Tutustun myös hiukan asiaa käsitteleviin tutkimuksiin.

Kun WWF:n lihaoppaan lataa, se näyttää tältä (esimerkkinä naudan kohta oppaassa):

Tässä minua hiukan kummastuttaa se, että miksi eri ympäristövaikutusten arviointipallot on esitetty sumennettuna? Sumennuksen takia minun oli vaikea nähdä eri värejä, kun katsoin kuvaa läppärilläni.

Arviointialueen alla on teksti, jossa on kerrottu muun muassa näin:

Naudalla on selkeästi suurimmat haitalliset ilmastovaikutukset ja vesistöjä rehevöittävät päästöt. Punainen ”vältä”-merkintä kertoo, millä tuotteilla on suurimmat haitalliset ympäristövaikutukset.

Tämän perusteella on siis oletettavaa, että kun katsomme ilmaston ja rehevöitymisen yksityiskohtia, niin ylhäältä alaspäin ne muuttuvat ympäristölle suotuisammiksi, koska vasemmalla olevassa kokonaisarviossa ylimpänä on kaksi huonointa merkattu punaisella ja ”vältä”-maininnalla, siitä kaksi alempaa keltaisella ja kaikkein alimmaiset vihreällä. Aivan oikealla olevista nuolista klikkaamalla tilanne selkiytyy; arviointipallojen sumuisuus häviää ja lisää tekstiä tulee esiin. Voimme siis tarkistaa tilanteen ilmaston ja rehevöitymisen osalta, jotka oli haluttu korostaa tekstissä. Klikataanpa siis kaikki kohdat auki ja tarkastetaan tilanne. Katsotaan ensin arviointipallot. Olen koonnut niiden värit alla olevaan kuvaan:

Huomaamme yllättäen, että eri kategorioissa ilmasto- ja rehevöitymisvaikutus onkin arvioitu samansuuruiseksi, vaikka ensin näkynyt teksti vihjasi muuta. Ehkä niiden tarkat arviot kuitenkin tukevat tuota vihjattua käsitystä. Etsin tarkkoja arvioita oppaasta turhaan. Tarkennusteksteistä (erillisellä sivulla) löytyy vain raja-arvot erilaisille palloille. No, ei voi mitään. Tästä kohdasta herää siis kysymys: miksi ensin näkyvässä tekstissä on korostettu naudan ilmasto- ja rehevöitymisvaikutuksia, vaikka ne on arvioitu eri kategorioissa samansuuruisiksi?

Katsotaan seuraavaksi nuolien klikkaamisesta paljastuvia lisätekstejä. Lisäteksteissä kerrotaan tarkemmin kunkin kategorian ympäristövaikutuksista. Huomasin teksteistäkin yhden ihmettelyä herättävän piirteen. Osassa kategorioista on mainittu haitalliset ilmasto- ja rehevöitymisvaikutukset näin:

Naudanlihan tuotannolla on aina suuret ilmastovaikutukset. Lisäksi tuotanto aiheuttaa paljon vesistöjä rehevöittäviä päästöjä.

Kummallista kyllä, vaikka kaikki kategoriat on arvioitu samanarvoisiksi ilmasto- ja rehevöitymisvaikutusten osalta, niin silti ylläoleva maininta niistä on laitettu vain kategorioihin Muut EU-maat, Ruotsi ja Suomi. Maininta puuttuu kategorioista Luomu, Luonnonlaidunliha ja Etelä-Amerikka.

Tarkistin asian muiden tuotteiden kohdalta. Kaikissa tuotteissa ilmasto- ja rehevöitymisvaikutukset ovat eri kategorioissa samat. Lisäteksteissä ne mainitaan joidenkin kategorioiden kohdalla silloin kun vaikutus on arvioitu joko keltaiseksi tai punaiseksi. Luomun huono vaikutus ilmastoon tai rehevöitymiseen on jätetty mainitsematta kaikkien tuotteiden kohdalla, vaikka saman tuotteen kohdalla se olisikin mainittu joissain muissa kategorioissa. Tässä yhteenveto eri tuotteista, joille lisäteksteissä on joissain kategorioissa mainittu huonosta vaikutuksesta:

• Nauta: ympäristövaikutus sama eri kategorioissa: ilmasto, rehevöityminen, Huono vaikutus mainittu: Muut EU-maat, Ruotsi, Suomi, Huono vaikutus jätetty mainitsematta: Etelä-Amerikka, Luomu, Luonnonlaidunliha
• Sika: ympäristövaikutus sama eri kategorioissa: ilmasto, rehevöityminen, Huono vaikutus mainittu: Muut EU-maat, Suomi, Huono vaikutus jätetty mainitsematta: Suomi – ilman soijaa tai vastuullisella soijalla, Luomu
• Lammas: ympäristövaikutus sama eri kategorioissa: ilmasto, rehevöityminen, Huono vaikutus mainittu: Uusi-Seelanti, Suomi, Huono vaikutus jätetty mainitsematta: Luomu, Luonnonlaidunliha
• Juusto: ympäristövaikutus sama eri kategorioissa: ilmasto, rehevöityminen, Huono vaikutus mainittu: Ruotsi, Suomi, Huono vaikutus jätetty mainitsematta: Muut EU-maat, Luomu

On siis pakko kysyä: miksi huonot ilmastovaikutukset on mainittu joidenkin tuotteiden kohdalla vain osassa kategorioita, vaikka kyseinen huono vaikutus koskee tuotteen kaikkia kategorioita?

Emme myöskään voi välttyä kysymästä: miksi Luomun huonot ilmastovaikutukset on jätetty järjestelmällisesti mainitsematta?

Etsin oppaasta myös tietoa, mistä tietolähteistä arviot on koottu, mutta laihoin tuloksin. Tämä oli ainoa minkä löysin erilliseltä sivulta:

WWF:n Lihaoppaan lähteet

WWF on kansainvälinen ympäristöjärjestö, joka pohjaa työnsä kansainväliseen tutkimukseen. Myös WWF:n Lihaoppaan taustaselvityksissä on koottu tärkein ajankohtainen tutkittu tieto, mukaan lukien suomalaisten tutkimuslaitosten selvityksiä.

WWF:n Lihaopas pohjaa erityisesti aiheesta tehtyyn tutkimukseen: Röös E, Ekelund L, Tjärnemo, H (2013) Communicating the Environmental Impact of Meat Production: Challenges in the Development of a Swedish Meat Guide. Journal of Cleaner Production.

Eli ainoastaan yksi lähteistä on mainittu, joten on kysyttävä: Miksi muita lähteitä ei anneta?

Pikaisella tarkastelulla löysin siis heti monta kummallisuutta tästä oppaasta. Lähteiden ja tarkkojen numeroarvojen puuttumisen takia oppaan tietojen tarkempi tarkastaminen on työlästä. Esitystapakin oli harhaanjohtava.

Luomunaudanlihan ja tehotuotetun naudanlihan ympäristövaikutusten tutkimuksia

Koska lihaoppaassa oli tiedot annettu niin harhaanjohtavasti ja puutteellisesti, päätin tarkistaa itse tilanteen tutkimuksista. Otin esimerkin vuoksi käsittelyyn naudanlihan ilmastovaikutukset.

Naudanlihan ilmastovaikutuksia on tutkittu monissa tutkimuksissa ja tulokset vaihtelevat laidasta laitaan. Tämä johtuu monista syistä, kuten tutkimusten erilaisista menetelmistä (mitä asioita otetaan huomioon ja miten) ja erilaisista paikallisista olosuhteista. Tutkimustulosten vertailu keskenään onkin erittäin hankalaa. Onneksi muutamassa tutkimuksessa on esitetty arviot sekä luomutuotetun että tehotuotetun naudanlihan ilmastovaikutuksille, jolloin niitä voidaan vertailla. Tarkastelen näitä tutkimuksia tässä hiukan tarkemmin.

Tässä on yhteenveto löytämäni seitsemän tutkimuksen tuloksista luomutuotetun että tehotuotetun naudanlihan ilmastovaikutuksille:

• Buratti ja muut (2017): Ilmastopäästöt 24,62 (luomu) ja 18,21 (teho) kg CO2e per kg (tutkimus tehty Italiassa).
• Peters ja muut (2010): Ilmastopäästöt 7,9 (luomu) ja 8,0 (teho) kg CO2e per kg (tutkimus tehty Australiassa).
• Williams ja muut (2006): Ilmastopäästöt 10,4 (luomu) ja 8,7 (teho) kg CO2e per kg (tutkimus tehty Isossa-Britanniassa).
• Pelletier ja muut (2010): Ilmastopäästöt 19,2 (luomu) ja 14,8 (teho) kg CO2e per kg (tutkimus tehty Yhdysvalloissa – ei vertaa suoraan teho/luomu, mutta eri skenaarioiden ääripäät vastaavat melko hyvin teho/luomua).
• Casey ja Holden (2006): Ilmastopäästöt 11,1 (luomu) ja 13 (teho) kg CO2e per kg (tutkimus tehty Irlannissa).
• Cederberg ja Darelius (2000), tulokset kerrottu tutkimuksessa de Vries ja muut (2015): Ilmastopäästöt 16,9 (luomu) ja 16 (teho) kg CO2e per kg (tutkimus tehty Ruotsissa).
• Alig ja muut (2000), tulokset kerrottu tutkimuksessa de Vries ja muut (2015): Ilmastopäästöt 14,8 (luomu) ja 15,3 (teho) kg CO2e per kg (tutkimus tehty Sveitsissä).

Näissä tutkimuksissa saadaan siis melko erilaisia tuloksia. Eri tutkimuksissa sekä luomu- että tehotuotettu naudanliha saavat paremmat ilmastovaikutukset, mutta keskimäärin tehotuotettu naudanliha näyttäisi saavan hiukan vähäisemmät ilmastopäästöt. Näistä tutkimuksista ei siis oikein saa sitä käsitystä, että luomunaudanliha olisi ilmastovaikutukseltaan tehotuotettua selvästi parempi.

Näiden tutkimusten perusteella tehotuotetulla naudanlihalla olisi keskimäärin noin 7 prosenttia pienemmät ilmastopäästöt kuin luomulihalla. Tutkimusten mukaan luomulihan suurempi ilmastovaikutus näyttäisi johtuvan pääasiassa siitä, että tehotuotannossa lehmien ruokavaliota kontrolloidaan tarkemmin, jonka ansiosta lehmien suorat metaanipäästöt ja lannasta tulevat ilokaasupäästöt ovat vähäisemmät kuin luomulehmillä. Myös laitumeksi tarvitulla maapinta-alalla voi olla vaikutusta asiaan.

WWF:n lihaopas näyttäisi siis olevan harhaanjohtava ainakin naudanlihan ilmastovaikutuksen osalta. Tässä yhteydessä on hyvä mainita se, että myös WWF näyttää olevan tietoinen tilanteesta, joten lihaoppaan harhaanjohtavuus on varmaankin syntynyt epähuomiossa eikä tarkoituksellisesti.

Lähteet:

Alig, M., Grandl, F., Mieleitner, J., Nemecek, T., Gaillard, G., 2012. Ökobilanz von Rind-, Schweine- und Geflügelfleisch, Schlussbericht September 2012. Agroscope Reckenholz-Tänikon ART, Zürich, Switzerland.

C. Buratti, F. Fantozzi, M. Barbanera, E. Lascaro, M. Chiorri, L. Cecchini (2017) Carbon footprint of conventional and organic beef production systems: An Italian case study, Science of The Total Environment, Volume 576, 15 January 2017, Pages 129–137, doi:10.1016/j.scitotenv.2016.10.075. [tiivistelmä]

J. W. Casey and N. M. Holden (2006) Greenhouse Gas Emissions from Conventional, Agri-Environmental Scheme, and Organic Irish Suckler-Beef Units, Journal of Environmental Quality, Vol. 35 No. 1, p. 231-239, doi:10.2134/jeq2005.0121. [tiivistelmä]

Cederberg, C.,Darelius,K., 2002. Using LCA Methodology to Assess the Potential Environmental Impact of Intensive Beef and Pork Production. Department of Applied Environmental Science, Göteborg University, Sweden, Ph.D. thesis.

M. de Vries, C.E. van Middelaar, I.J.M. de Boer (2015) Comparing environmental impacts of beef production systems: A review of life cycle assessments, Livestock Science, Volume 178, August 2015, Pages 279–288, doi:10.1016/j.livsci.2015.06.020. [tiivistelmä]

Nathan Pelletier, Rich Pirog, Rebecca Rasmussen (2010) Comparative life cycle environmental impacts of three beef production strategies in the Upper Midwestern United States, Agricultural Systems, Volume 103, Issue 6, July 2010, Pages 380–389, doi:10.1016/j.agsy.2010.03.009. [tiivistelmä]

Gregory M. Peters, Hazel V. Rowley, Stephen Wiedemann, Robyn Tucker, Michael D. Short and Matthias Schulz (2010) Red Meat Production in Australia: Life Cycle Assessment and Comparison with Overseas Studies, Environ. Sci. Technol., 44 (4), pp 1327–1332, DOI: 10.1021/es901131e. [tiivistelmä]

Williams, A.G.; Audsley, E.; Sandars, D.L. Determining the Environmental Burdens and Resource Use in the Production of Agricultural and Horticultural Commodities; Cranfield University and Defra: Bedford, UK, 2006. [koko artikkeli]

Väitteet ilmaston lämpenemisen pysähtymisestä osoitettiin vääriksi jo 1980-1990 -luvuilla

Äskettäinen tauko maapallon pinnan lämpenemisessä on aiheuttanut tutkimusten tulvan, mutta asiaan liittyvää tutkimusta tehtiin jo 1980- ja 1990-luvuilla (ja varhaisimmat tutkimukset aiheesta tehtiin oikeastaan jo 1940-1970 -luvuilla). Tämä nayttää suurelta osin unohtuneen nykyistä ilmaston lämpenemisen taukoa tutkineilta ja varsinkin ilmastonmuutoksen hillinnän vastustajilta, jotka ovat levitelleet perättömiä tietoja aiheesta ainakin jo vuodesta 2006 lähtien ja tekevät niin edelleen.

Huomasin jokin aika sitten joitakin vanhoja tutkimusartikkeleita, joissa oli selvitetty maapallon pintalämpötilan kehitystä 1900-luvun puolivälin paikkeilla. Pintalämpötila oli noussut 1900-luvun alkupuolella, mutta tämä lämpeneminen näytti pysähtyneen vuoden 1940 paikkeilla ja lämpeneminen jatkui vasta 1970- ja 1980-lukujen taitteessa. Tässä käyn läpi joitakin noista varhaisista tutkimuksista.

Varhaiset tutkimukset 1900-luvun puolivälin ilmaston lämpenemisen tauosta

Maapallon pinta lämpeni 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla. Tämä lämpeneminen näytti pysähtyvän 1940-luvulla. Asian saattoi huomata ensimmäiseksi Kincer (1946), kun hän tutki uusimpia pintalämpötilamittauksia:

Vuoden 1945 loppuun asti on tullut uusia mittasarjoja saataville 13 vuoden verran. Nämä esitetään tässä alkuperäisen datan lisäksi suuntauksien selvittämiseksi vuodesta 1932 alkaen. Niistä näkyy, että yleinen nouseva trendi jatkui useiden vuosien ajan, mutta uusimmat mittasarjat osoittavat trendin laantuneen ja tällä hetkellä vihjaavat jopa trendin kääntymisestä.

Mitchell (1961, 1963) vahvisti tämän, kuten Wigley ja muut (1985) kertovat:

Mitchell (1961, 1963) jatkoi Willettin analyysiä vuodesta 1940 eteenpäin, paransi menetelmää pinta-alan suhteen keskiarvoistamisessa ja havaitsi, että ennen vuotta 1940 tapahtunut lämpeneminen oli kääntynyt viilenemiseksi (kuten Kincer [1946] oli ehdottanut).

Mitchell (1970) selvitti myöhemmin ihmiskunnan hiilidioksidi- ja aerosolipäästöjen vaikutusta 1900-luvun lämpötilakehitykseen. Mitchell kertoi hiilidioksidin vaikutuksesta seuraavaa:

Hiilidioksidista aiheutuva muutos ilmakehän lämpötilassa, jonka Manabe ja muut ovat laskeneet olevan 0,3 °C hiilidioksidin muuttuessa 10 prosenttia, on riittävä selittämään vain noin kolmasosan havaitusta 0,6 °C maapallon lämpenemisestä vuosien 1880 ja 1940 välillä, mutta muuttuu todennäköisesti hallitsevaksi planeetan lämpötilan muutoksiin vaikuttavaksi tekijäksi tämän vuosisadan loppuun mennessä.

Tuolloisesta ilmaston lämpenemisen tauosta Mitchell mainitsi seuraavaa:

Vaikka muutokset ilmakehän pölyn määrässä saattavat olla riittäviä selittämään havaitun 0,3 °C viilenemisen vuodesta 1940 lähtien, ihmisen vaikutuksen pölyn määrän muutoksiin katsotaan vaikuttaneen vain hyvin vähän lämpötilan alenemiseen.

Reitan (1974) jatkoi lämpötila-analyysiä vuoteen 1968 ja raportoi ilmaston lämpenemisen tauon jatkuneen. Brinkmann (1976) jatkoi analyysiä edelleen vuoteen 1973 ja näki ensimmäiset merkit ilmaston lämpenemisen tauon loppumiselle ja ilmaston lämpenemisen jatkumiselle.

Wigley ja muut (1985) kertoivat vielä joitakin mainitsemisen arvoisia seikkoja ilmaston lämpenemisen tauosta:

Kaikkina vuodenaikoina näkyy sama pitkän ajan trendi, joka on myös yhteinen kaikille maa-alueiden mittasarjoille: lämpenevää 1880-luvulta vuoden 1940 paikkeille, viilenevää 1960-luvun puoliväliin tai 1970-luvun alkupuolelle (tämä ei ole niin selvää talvella) ja sitten lämpenemistä, joka alkoi myöhemmin kesällä ja syksyllä kuin keväällä ja talvella.

Wigleyn ja muiden mukaan ilmaston lämpenemisen tauon syytä ei oltu vielä pystytty selvittämään kunnolla, vaikka tauko olikin pystytty joissakin tutkimuksissa selittämään melko onnistuneesti tulivuorien aerosolipäästöillä ja auringon aktiivisuuden muutoksilla (katso esimerkiksi Hansen ja muut [1981] ja Gilliland [1982]).

Tutkimuksia meristä ja pintalämpötilasta

Watts (1985) käytti tutkimuksessaan yksinkertaista mallia ja ehdotti, että muutokset syvän veden muodostumisessa merissä voisivat vaikuttaa maapallon pintalämpötilaan:

…vaihtelut syvän veden muodostumisen nopeudessa voivat johtaa vaihteluihin maapallon keskimääräisessä pintalämpötilassa, jotka suuruudeltaan ovat samanlaisia kuin viimeisten vuosisatojen aikana tapahtuneet vaihtelut maapallon pintalämpötilassa.

Gaffin ja muut (1986) saivat samanlaisia tuloksia:

Pohjoisen pallonpuoliskon maa-alueiden pintalämpötilan suurimmat piirteet ovat simuloitavissa käyttäen pelkästään ilmaston ja syvän meren takaisinkytkennän malliamme ja hiilidioksidipakotetta.

Jones ja muut (1987) tutkivat hiilidioksidin aiheuttaman ilmastonmuutoksen nopeutta ja tämän tutkimuksen yhteydessä he myös tarkastelivat, miten syvän veden muodostumisen muutokset vaikuttavat hiilidioksidin aiheuttamaan lämpenemiseen. He tekivät simulaation, jossa oli meneillään hiilidioksidin aiheuttama lämpeneminen ja sitten he käänsivät syvän veden muodostumisen pois päältä pohjoiselta pallonpuoliskolta (koska ilmaston lämpenemisen tauko näkyi voimakkaimmin pohjoisella pallonpuoliskolla). Tämä aiheutti pinnan viilenemisen heti kun syvän veden muodostuminen lakkasi, mutta myöhemmin lämpeneminen kuitenkin jatkui.

Edellämainittujen lisäksi 1980-luvun loppupuolella ja 1990-luvun alkupuolella julkaistiin myös muita samankaltaisia tutkimuksia.

Keskustelu ilmaston lämpenemisen tauosta 1990-luvun alkupuolella

Näyttää siis siltä, että 1980- ja 1990-lukujen taitteeseen mennessä oli julkaistu useita tutkimuksia, joiden mukaan merien muutokset voisivat saada muutoksia aikaan pintalämpötilassa. Tuolloin ilmaston lämpenemisen tauosta alkoi keskustelu tieteellisessä kirjallisuudessa. Tällä keskustelulla on yllättävän samanlaisia piirteitä nykyisen keskustelun kanssa.

Watts ja Morantine (1991) julkaisivat Springerin ”Climatic Change” -julkaisusarjassa kirjoituksen, jossa he tarkastelivat yllä kuvailemiani tutkimuksia. He mainitsivat energian kulkeutumisen mahdollisuuden pinnan ja syvän meren välillä ja sen perusteella päättelivät seuraavaa:

On hyvinkin mahdollista, että kasvihuonekaasujen ilmastonmuutossignaali on elossa hyvinvoivana ja piilottelee merien keskivesissä. Se on päässyt sinne joko lisääntyneen kumpuamisen aiheuttamana tai jonkin muun mekanismin, joka voi siirtää tehokkaasti lämpöä merien yläkerroksista merien valtavan lämpövaraston omaaviin keskivesiin ja syvään mereen.

Kellogg (1993) palasi aiheeseen samassa julkaisusarjassa kirjeellä, jonka nimi on ”An Apparent Moratorium on the Greenhouse Warming Due to the Deep Ocean”. Kellogg kuvaili uutta havaintoaineistoa merien roolista aiheessa. Siitä hän päätteli:

…meret voisivat eristää merkittävän osan voimistuvan kasvihuoneilmiön aiheuttamasta lämmöstä muutaman vuosikymmenen ajanjaksolla, jonka aikana pinnan lämpeneminen vähenisi.

Kellogg kirjoitti myös joistakin asioista ilmaston lämpenemisen tauon ajoitukseen liittyen ja mitä tapahtuisi, jos merillä ei olisikaan vaikutusta pintalämpötilaan. Kellogg mainitsi mielenkiintoisen seikan liittyen keskusteluun nykyisestä ilmaston lämpenemisen tauosta:

Yksi useimmista skeptikkojen argumenteista on se, että tällä vuosisadalla havaitun lämpenemisen olisi pitänyt olla suurempaa perustuen ilmastomalleihin, joissa ei ole otettu huomioon merivirtauksia, ja että teoreettisesti ilmaston lämpenemisessä ei olisi pitänyt olla taukoa vuosien 1940 ja 1975 välillä.

Kellogg jatkaa huomauttamalla, että jos merillä on vaikutus pintalämpötilaan, niin sellaista ongelmaa ei olisi.

Watts ja Morantine (1993) kirjoittivat myös aiheesta julkaisusarjan samassa numerossa (heille ehkä oli lähetetty Kelloggin kirje ja pyydetty kommentteja). He mainitsivat joitakin seikkoja, jotka ovat mielenkiintoisia nykyisen keskustelun kannalta. Ilmaston lämpenemisen tauon merkitsevyydestä he kirjoittivat:

Äskettäisessä artikkelissaan Galbraith ja Green (1992) tekivät sarjan tilastollisia testejä globaalin keskimääräisen lämpötilan aikasarjalle vuosien 1880 ja 1988 välillä (Hansen ja Lebedeff, 1987). He löysivät tilastollisesti merkitsevän trendin, jota voidaan kuvata likimääräisesti lineaarisella tekijällä. Poikkeaman tästä trendistä vuosien 1940 ja 1970 välillä havaittiin pysyvän otoksen vaihteluvälin sisällä.

Lisäksi he totesivat:

Maapallon pintalämpötila on tärkeä tieto, mutta lämpöenergian jakauma on kolmiulotteinen ongelma.

Olen esitellyt tässä vain osan aihetta käsittelevistä tutkimusartikkeleista kyseiseltä ajanjaksolta. Aiheen tutkimus on myös jatkunut tässä esiteltyjen tutkimusten jälkeen.

Merkitys nykyiselle keskustelulle

On selvää, että ennen 2000-lukua pintalämpötilan lyhytaikaista vaihtelua pitkäaikaisen lämpenemisen jatkuessa on tutkittu paljon. Vanhoissa tutkimuksissa myös osoitettiin todennäköisiä syitä vaihtelulle.

Ensimmäiset väitteet ilmaston lämpenemisen pysähtymisestä vuoden 1998 jälkeen tehtiin ilmeisesti vuonna 2006 tunnettujen ilmastonmuutoksen hillinnän vastustajien toimesta. Tuolloin oli ilmiselvästi liian aikaista sellaisille väitteille, eikä näkynyt merkkiäkään siitä, että väitteiden esittäjät olisivat olleet tietoisia aihetta käsitelleistä tutkimuksista. On myös huomattava, että kyseisiä väitteitä ei tehty tieteellisessä kirjallisuudessa, vaan tavallisessa uutismediassa (tämä väitteiden esitystapa on jatkunut sen jälkeenkin ja jatkuu edelleen).

Ilmaston lämpenemisen äskettäisestä tauosta on kuitenkin tehty suuri määrä tutkimuksia. Tutustuin joidenkin uusien tutkimusartikkelien lähdeluetteloihin ja näyttää siltä, että myös tieteellinen yhteisö on laajalti unohtanut, että aihetta on tutkittu jo kauan sitten. Tämä on valitettavaa ja laittaa miettimään, että unohdammeko nämä nykyiset tutkimukset siihen mennessä, kun seuraava ilmaston lämpenemisen tauko tulee?

Lähteet:

Waltraud A.R. Brinkmann (1976), Surface temperature trend for the Northern Hemisphere-updated, Quaternary Research, Volume 6, Issue 3, September 1976, Pages 355-358, doi:10.1016/0033-5894(67)90002-6.
http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/0033589467900026

Gaffin, S. R., M. I. Hoffert, and T. Volk (1986), Nonlinear coupling between surface temperature and ocean upwelling as an agent in historical climate variations, J. Geophys. Res., 91(C3), 3944–3950, doi:10.1029/JC091iC03p03944.
http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1029/JC091iC03p03944/full

Gilliland, R.L. (1982), Solar, volcanic, and CO2 forcing of recent climatic changes, Climatic Change, 4: 111. doi:10.1007/BF00140585.
http://rd.springer.com/article/10.1007/BF00140585

J. Hansen, D. Johnson, A. Lacis, S. Lebedeff, P. Lee, D. Rind, G. Russell (1981) Climate Impact of Increasing Atmospheric Carbon Dioxide, Science 28 Aug 1981: Vol. 213, Issue 4511, pp. 957-966, DOI: 10.1126/science.213.4511.957.
http://science.sciencemag.org/content/213/4511/957

Click to access hansen81sci.pdf

P. D. Jones, T. M. L. Wigley, , S. C. B. Raper (1986), The Rapidity of CO2-Induced Climatic Change: Observations, Model Results and Palaeoclimatic Implications, in Abrupt Climatic Change, Volume 216 of the series NATO ASI Series pp 47-55.
http://rd.springer.com/chapter/10.1007/978-94-009-3993-6_4

Kellogg, W.W. (1993), An apparent moratorium on the greenhouse warming due to the deep ocean, Climatic Change 25: 85. doi:10.1007/BF01094085.
http://rd.springer.com/article/10.1007%2FBF01094085

Kincer, J. B. (1946), Our changing climate, Eos Trans. AGU, 27(3), 342–347, doi:10.1029/TR027i003p00342.
http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1029/TR027i003p00342/abstract

Mitchell, J. M. (1961), RECENT SECULAR CHANGES OF GLOBAL TEMPERATURE. Annals of the New York Academy of Sciences, 95: 235–250. doi:10.1111/j.1749-6632.1961.tb50036.x
http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1111/j.1749-6632.1961.tb50036.x/abstract

J. Murray Mitchell Jr. (1970), A Preliminary Evaluation of Atmospheric Pollution as a Cause of the Global Temperature Fluctuation of the Past Century, 139-155. In, S.F. Singer (ed.), Global Effects of Environmental Pollution. Springer Verlag, New York, New York.
http://rd.springer.com/chapter/10.1007/978-94-010-3290-2_15

Clayton H. Reitan (1974), A climatic model of solar radiation and temperature change, Quaternary Research, Volume 4, Issue 1, March 1974, Pages 25–38, http://dx.doi.org/10.1016/0033-5894(74)90061-1.
http://www.sciencedirect.com/science/article/pii/0033589474900611

Watts, R. G. (1985), Global climate variation due to fluctuations in the rate of deep water formation, J. Geophys. Res., 90(D5), 8067–8070, doi:10.1029/JD090iD05p08067.
http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1029/JD090iD05p08067/full

Watts, R.G. & Morantine, M.C. (1991), Is the greenhouse gas-climate signal hiding in the deep ocean?, Climatic Change 18: iii. doi:10.1007/BF00142966.
http://rd.springer.com/article/10.1007%2FBF00142966

Wigley, T.M.L., Angell, J.K. and Jones, P.D., 1985. Analysis of the temperature record. In: M.C. MacCracken and F.M. Luther (Eds.), Detecting the Climatic Effects of Increasing Carbon Dioxide, (DOE/ER-0235), U.S. Department of Energy, Carbon Dioxide Research Division, Washington, D.C., 55-90.

Click to access Detecting_Climate_Effects_Increasing_CO2.pdf

Uhkapeli ilmastolla -kirja tulossa kahdelta ilmastotiedon kirjoittajalta

Ilmastotiedossakin kirjoittaneet Janne M. Korhonen ja Rauli Partanen ovat koostaneet myöhemmin syksyllä julkaistavasta tuhdimmasta energia- ja ilmastoaiheisesta tietokirjastaan faktapohjaisen, ytimekkään ja helppolukuisen pamfletin nimellä

”Uhkapeli ilmastolla – vaarantaako ydinvoiman vastustus maailman tulevaisuuden?”

Tällä kirjallaan he haluavat tuoda vertaisarvioituihin lähteisiin ja kansainvälisten järjestöjen raportteihin perustuvaa tietoa eduskuntavaalien energia- ja ilmastokeskusteluun. Kirja on nyt ennakkotilattavissa hintaan 12,9 e toimitettuna.

Ennen 8.3.2015 tilatuista kirjoista kirjoittajat lupaavat jakaa toisen ilmaiskappaleen sopivalle taholle (linkki kampanjaan).

Kirjan yhteydessä he julkaisivat myös teemaan keskittyvän yhteisbloginsa osoitteessa:
http://uhkapeli-ilmastolla.net
Facebook: http://www.facebook.com/uhkapeliilmastolla
Twitter: @ilmastouhkapeli

Ilmastotieto tarkastaa vaalikeskustelun ilmasto- ja energiafaktoja

Ilmastotieto-blogi ja sen taustajoukot ovat mukana kevään 2015 eduskuntavaalikeskusteluun liittyvässä Faktabaari.fi -sivuston faktojen tarkistushankkeessa. Ilmastotieto tarkastaa vaalikeskustelun energiapolitiikkaan ja ilmastonmuutokseen liittyviä lausuntoja, uutisia ja väitteitä maaliskuun alusta vaalipäivään 19.4.2015 asti.

Tarkistukseen ja tulosten julkaisuun käytetään Faktabaari.fi sivustoa sekä sosiaalisen median eri kanavia, kuten Facebookia, Twitteriä ja blogeja.

Hanketta koordinoivat ilmastotiedon taustajoukosta Aki Suokko (FT, DI), Nina Jurvanen (FM) ja Rauli Partanen (tietokirjailija, BBA)

Faktantarkistuksessa tarvitsemme kuitenkin vaalikeskustelua seuraavan yleisön tukea ja apua. Pyydämme teitä ilmoittamaan, jos vaalikeskustelussa (väittelyt, lehtikirjoittelut sekä ehdokkailta että toimittajilta, vaalikonevastaukset, puolueohjelmat jne.) törmäätte faktoja vääristelevään tai ristiriitaiselta tuntuvaan kannanottoon, lausuntoon tai muuhun vastaavaan, jolla saattaa olla merkitystä eduskuntavaalien kannalta.

Kertokaa niistä meille, niin me selvitämme, perustuuko lausunto tai kirjoitus faktoihin, onko se puppua, vai jotain siltä väliltä.

Liitämme kaikkiin vastauksiin tarkistettavissa olevat lähdeviittaukset. Lähdeaineistona käytetään ensisijaisesti esimerkiksi Kansainvälisen Ilmastopaneelin IPCC:n tuoreita raportteja, YK:n alaisten järjestöjen ja Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n raportteja ja arvostettujen tiedeakatemioiden raportteja.

Nojaamme tieteen konsensukseen sekä toteutuneisiin ja raportoituihin asioihin. Tilastojen lähdeaineistona käytämme energia- ja ilmastoasioissa vakiintuneita lähteitä, kuten BP:n (aiemmilta nimiltään British Petroleum ja BP Amoco) ja IEA:n tilastoja.

Lisäksi aiheesta on koottu nettiin argumenttipankki, kun yli 20 suomalaista eri alojen asiantuntijaa osallistui tammi-helmikuussa noin viisi viikkoa kestäneeseen energia- ja ilmastokeskusteluun, joka käytiin uutta digitaalista suomalaisinnovaatiota, Debattibaari.fi -asiakeskustelualustaa hyväksi käyttäen.

Vihjeitä voit lähettää:
Lomakkeella tai sähköpostilla toimitus@faktabaari.fi

Keskustelua voi seurata ja siihen osallistua:
Twitterissä: @Ilmastotieto, @Faktabaari
Netissä: ilmastotieto.wordpress.com, Facebook (ilmastotiedon sivu) ja faktabaari.fi

Kiitämme lämpimästi Tieteen Tiedotus ry:tä hankkeen mahdollistavasta apurahasta, joka myönnettiin Avoin Yhteiskunta ry:lle. Apurahaa myönnettiin 1000 euroa kullekin yllämainitulle koordinaattorille.

Miksi maapallon pinnan lämpeneminen on hidastunut

Maapallon keskimääräinen pintalämpötila on viimeisten 16 vuoden aikana noussut hitaammin kuin sitä ennen. Sveitsiläisen Zürichissä sijaitsevan ETH-yliopiston tutkijat ovat selvittäneet hitaamman lämpenemisen syyt, jotka heidän mukaansa ovat El Niñon ja La Niñan vaihtelu sekä auringon aktiivisuuden väheneminen. He uskovat, että ilmaston lämpeneminen nopeutuu taas pian.

Maapallon keskimääräinen pintalämpötila nousi rajusti 1990-luvun lopulla, mutta vuoden 1998 jälkeen lämpeneminen hidastui. Ilmastonmuutoksen epäilijät ovat käyttäneet tätä hyväkseen väittäen virheellisesti, että ilmaston lämpeneminen olisi kokonaan pysähtynyt. Ilmastotutkijoiden parissa on tiedetty jo pitkään, että kasvihuonekaasujen aiheuttama ilmaston lämpeneminen ei etene suoraviivaisesti, vaan välillä muut ilmastoon vaikuttavat tekijät aiheuttavat pintalämpötilan nousuun lyhyitä taukoja tai nopeamman lämpenemisen jaksoja.

Tutkijat ovat etsineet mahdollisia syitä lämpenemisen tauolle viime vuosina. ETH-yliopiston ilmastofysiikan professori Reto Knutti kollegoineen on tutkinut järjestelmällisesti kaikki nykyisin tunnetut syyehdokkaat. Tutkimus julkaistiin Nature Geoscience -lehden uusimmassa numerossa. Tutkimuksen tuloksien perusteella lämpenemisen hidastumiselle on kaksi pääsyytä.

El Niñon ja La Niñan vaihtelu

Yksi tärkeimmistä syistä on luonnollinen ilmaston vaihtelu, jonka yhtenä tärkeimmistä ja tunnetuimmista aiheuttajista on El Niñon ja La Niñan vaihtelu Tyynellämerellä. ”Vuosi 1998 oli vahvan El Niñon vuosi, minkä vuoksi sinä vuonna oli niin lämmintä”, Knutti sanoo. Viime vuosina taas on vallinnut El Niñon vasta-ilmiö La Niña, joka on viilentänyt maapallon pintaa. Ilmastomalleissa El Niñon ja La Niñan vaihtelu on yleensä mukana, mutta tällä hetkellä emme pysty vielä ennustamaan milloin vallitsee El Niño tai La Niña.

El Niñon vaihtuessa La Niñaksi lämpöä siirtyy pinnalta syvemmälle meriin. Maapallon merien on havaittu lämmenneen vuoden 1998 jälkeen, kuten aiemmassa kirjoituksessamme on kerrottu.

Auringon säteilyvoimakkuuden vaihtelu

Tutkimuksen mukaan toinen tärkeä syy lämpenemisen tauolle on se, että auringon säteilyvoimakkuus on ollut ennakoitua heikompaa viime vuosina. Tämä johtuu viime aikoina vallinneesta epätavallisen heikosta auringonpilkkujaksosta. Lisäksi useat tulivuorenpurkaukset, kuten Eyjafjallajökull Islannissa vuonna 2010, ovat lisänneet pienhiukkasten (aerosolien) pitoisuutta ilmakehässä, mikä on heikentänyt maanpinnalle saapuvan auringon säteilyn voimakkuutta entisestään.

Tutkimuksessa korjattiin mallilaskelmia El Niñon ja La Niñan vaihtelun ja auringon säteilyvoimakkuuden osalta. Tämän tuloksena mallien simulaatiot vastasivat maapallon pintalämpötilan kehitystä vuosien 1997 ja 2012 välillä.

Mittauksissakin on ongelmia

Viime aikoina on selvinnyt, että myös maapallon pintalämpötila-analyyseissä on ongelmia, jotka voimistavat hidastuneen lämpenemisen vaikutelmaa. Maapallon pintalämpötila-analyyseissä ei ole mittausasemia arktisen alueen pohjoisimmista osista. Tiedämme muun muassa satelliittimittauksista, että ilmaston lämpeneminen on ollut erityisen voimakasta juuri noilla alueilla. Alueiden puuttuminen analyysistä saa lopputuloksen näyttämään liian viileältä viime vuosien aikana.

Viime vuonna kaksi tutkijaa Isosta-Britanniasta ja Kanadasta korjasivat pintalämpötila-analyysiä yhdistämällä satelliittimittaukset siihen. Kun tuloksena olevaa havaintosarjaa ja Knuttin ja muiden mallituloksia vertaillaan, nähdään mallisimulaatioiden ja mittausten täsmäävän hyvin toisiinsa.

Lämpeneminen jatkuu

Väliaikaisesti hidastuneesta lämpenemisestä huolimatta ei ole mitään syytä epäillä, että ilmaston lämpeneminen tulee jatkumaan. ”Lyhyen aikavälin ilmastovaihtelut selittyvät helposti. Ne eivät muuta sitä tosiseikkaa, että ilmasto muuttuu huomattavasti lämpimämmäksi pitkällä aikavälillä kasvihuonekaasupäästöjen seurauksena”, Knutti sanoo. Hän uskoo, että maapallon lämpeneminen nopeutuu heti kun auringon aktiivisuus, aerosolien pitoisuudet ilmakehässä ja sääilmiöt, kuten El Niñon ja La Niñan vaihtelu, palautuvat menneiden vuosikymmenien arvoihinsa.

Lähteet:

Why global warming is taking a break – ETH-yliopiston tiedote

Tutkimusartikkeli:
Huber M, Knutti R: Natural variability, radiative forcing and climate response in the recent hiatus reconciled. Nature Geoscience, online publication 17 August 2014, doi: 10.1038/ngeo2228. [tiivistelmä]

”Maapallon ilmasto on viilentynyt koko elämäni ajan”

KUVA 1. Kun ilmastoa tarkastellaan ”oman elämäni trendikäyrien” (lyhyet aikavälit, jotka liittyvät oman elämäni tapahtumiin) perusteella, näyttää siltä, että maapallon ilmasto on koko ajan viilentynyt.

Synnyin 1960-luvun lopussa. Muutaman ensimmäisen vuoteni elin Lappeenrannan Mattilassa. Näiden vuosien aikana maapallon ilmasto viileni (kuvan 1 diagrammissa trendikäyrä 1).

Mattilasta perheemme muutti lähemmäksi Lappeenrannan keskustaa Alakylään, jossa vietin lapsuuteni peruskoulun alkuun saakka. Näidenkin lapsuusvuosieni aikana maapallon ilmasto viileni (trendikäyrä 2).

Ensimmäisten kouluvuosieni aikana opin työnteon moraalia perinteisen luokanopettajan järjestelmällisessä kurissa, mitä arvostan suuresti. Jälleen ilmasto viileni globaalisti (trendikäyrä 3).

Myöhemmin minulla oli peruskoulussa useita eri opettajia. Vaikka monet näistä opettajista osasivat luoda luokkaan lämpimän tunnelman, maailmanlaajuisesti ilmasto viileni (trendikäyrä 4). Vaikka tarkastelua jatketaan lukiovuosienikin loppuun saakka, koko koulunkäyntini ajan maapallon ilmasto viileni (trendikäyrä 5).

Lukion jälkeen pääsin heti yliopistoon opiskelemaan biologiaa ja maantiedettä aineenopettajan opintoihin. Hoidin ensin opinnot pois ja olin vuoden opettajana Lappeenrannassa Lauritsalan lukiossa sekä sen iltalinjalla ennen armeijaan menoa. Koko yliopisto-opintojeni ajan maapallon ilmasto viileni (trendikäyrä 6).

Armeijassa halusin opintojani vastaaviin tehtäviin ja pääsinkin sääaliupseeriksi. Palvelin Tikkakoskella ja Utissa, josta kotiuduin sääkersanttina. Armeijan jälkeen olin vuoden opettajana Lappeenrannassa. Samaan aikaan maapallon ilmasto viileni (trendikäyrä 7).

Seuraavana pääsin opettajaksi Kouvolaan, jossa olin aluksi virallisesti peruskoulun opettajana, vaikka opetinkin käytännössä lukion puolella. Taas ilmasto viileni (trendikäyrä 8).

Pian sain kuitenkin viran Kouvolan Lyseon lukiosta ja Kouvolan iltalukiosta. Ensimmäiset vuodet olivat kovaa työntekoa, kun perhettäkään ei ollut huolehdittavana. En edes ehtinyt huomata, että maapallon ilmasto viileni (trendikäyrä 9).

Perheeseemme syntyi kaksoset vuonna 2002. Heidän syntymänsä jälkeenkin maapallon ilmasto on viilentynyt (trendikäyrä 10).

Jos siis tarkastelemme maapallon ilmastoa tällaisten omaan elämääni liittyvien lyhyiden jaksojen avulla, huomaamme maapallon ilmaston viilentyneen koko elämäni ajan, mikäli tuijotamme vain trendikäyriä. Tämä on ”ilmastoskeptikoiden” käyttämä keino, jolla saadaan näyttämään maapallon ilmaston viilentyneen. Tällaiset ”ilmastoskeptikot” eivät olekaan oikeita tieteellisiä skeptikkoja vaan valeskeptikkoja tai ilmastodenialisteja.

Todellisuudessa maapallon ilmasto on lämmennyt koko elämäni ajan. Laskevia trendikäyriä saadaan vain silloin, jos valitaan sopivia lyhyitä jaksoja, joiden alkupuolelle sattuu lämpimiä ja loppupuolelle viileitä vuosia.

KUVA 2. Samat kymmenen ”oman elämäni trendikäyrää” kuin kuvassa 1. Lisäksi yksittäisten vuosien lämpötilat ja pitkän aikavälin trendikäyrä 1960-luvun lopulta vuoteen 2014. Maapallon ilmasto on selvästi lämmennyt, vaikka lyhyiden tarkastelujaksojen perusteella saadaankin näyttämään siltä, että ilmasto on (ajoittain) viilentynyt. Taustalla on kuitenkin koko ajan vaikuttanut lämpenevä trendi. Ilmastonmuutosta ei koskaan pitäisikään tarkastella lyhyen aikavälin perusteella.

Tämä blogikirjoitus perustuu Richard Alleyn alkuperäisideaan.

Diagrammien lähde

WoodForTrees.org

Aiemmat kirjoituksemme samasta aihepiiristä

Jatkuiko maapallon lämpeneminen vuosina 1998-2013 jopa voimakkaammin kuin 1979-1997?

Vuosi 2013 globaalisti mittaushistorian 2.-9. lämpimin

Mittaushistorian lämpimin vuosikymmen kaikissa maanosissa

Ilmaston lämpeneminen jatkuu ennusteiden mukaisesti

Ilmaston lämpeneminen ei ole pysähtynyt

Uudet tutkimukset paljastavat odotettua voimakkaamman ilmastonmuutoksen

Ilmaston lämpeneminen jatkuu ennusteiden mukaisesti

Uuden tutkimuksen mukaan viime vuosien tauko maapallon pintalämpötilan nousussa saattaa olla vain näennäinen. Tutkimuksessa kehitettiin menetelmä käyttää satelliittimittauksia täyttämään pintalämpötilamittausten aukot erityisesti arktisella alueella. Tuloksena oleva maapallon lämpötilasarja näyttää maapallon lämmenneen myös vuoden 1998 jälkeen lähes täsmälleen IPCC:n raportin tulosten mukaisesti.

Maapallon pintalämpötiloja arvioidaan monessa paikassa ja erityisesti yhdysvaltalaiset GISS (NASA) ja NOAA sekä englantilainen HadCRUT4 ovat tunnettuja pintalämpötila-analyysejä. Maapallon pintalämpötilassa on ollut vakaa jakso vuosikymmeniä kestäneen nopean lämpenemisjakson jälkeen. Tämä vakaa kausi on ollut erityisen selvä HadCRUT4-pintalämpötila-analyysissä.

HadCRUT4:n mittausverkosto kattaa vain 84 prosenttia maapallosta ja erityisen vähän mittauksia analyysissa on Afrikasta, arktiselta alueelta ja Etelämantereelta. Näistä arktinen alue lämpenee paljon nopeammin kuin muu maapallo. Onkin todennäköistä, että tämän vuoksi HadCRUT4 aliarvioi ilmaston lämpenemistä.

Vähäisistä mittauksista huolimatta arktisen alueen nopeasta lämpenemisestä on olemassa joitakin todisteita. Lämpeneminen näkyy niillä harvoilla mittausasemilla, jotka sijaitsevat arktisella alueella. Lämpeneminen näkyy myös satelliittimittauksissa, säähavaintopallojen mittauksissa, ilmastomalleissa, arktisen alueen jään sulamisessa sekä analyyseissä, jotka on tehty mallien ja mittauksien avulla.

Arktisen alueen lämpötilamittausten vähyys on tiedostettu ongelmaksi jo jonkin aikaa. Hansen (2006) mainitsi tämän ongelman selvitellessään, miksi GISSin lämpötila-analyysissä vuosi 2005 näkyi kuumimpana vuotena, kun se ei HadCRUTissa ollut kuumin vuosi. Aihetta on sittemmin sivuttu joissakin tutkimuksissa, ja HadCRUTia ylläpitävät tutkijatkin ovat tiedostaneet ongelman jo ainakin vuodesta 2009 lähtien. Juuri ilmestyneessä uudessa tutkimuksessa tehdään luultavasti toistaiseksi perusteellisin yritys ratkaista ongelma.

Puuttuvat alueet mittausverkostossa muodostavat siis ongelman. On ainakin kolme tapaa käsitellä tätä tilannetta. Ensimmäinen tapa on käyttää vain olemassa olevia mittauspaikkoja ja unohtaa puuttuvat alueet. Näin tekee HadCRUT4. Toinen tapa on täyttää puuttuvat alueet lähimpien mittauspaikkojen perusteella. Tätä tapaa käyttää NASAn GISS. Kolmas tapa on käyttää satelliittimittauksia täyttämään puuttuvat alueet.

Tutkimuksessa arvioitiin näiden kolmen eri menetelmän hyvyyttä. Erilaisissa kokeissa osoittautui, että sekä täyttömenetelmä että satelliittimittauksien käyttö antoivat luotettavampia tuloksia kuin puuttuvien kohtien poisjättäminen analyysistä. Täyttömenetelmä toimii erityisen hyvin merien alueella. Satelliittimittauksien käyttö taas toimii erityisen hyvin mittausverkoston tyhjien kohtien lähellä.

Toiseksi tutkimuksessa käytettiin satelliittimittauksia täyttämään HadCRUT4:n tyhjät kohdat. Tuloksena oleva ”hybridimittaussarja” näyttää kaksi ja puoli kertaa nopeampaa lämpenemistä vuoden 1998 jälkeen kuin HadCRUT4 ilman satelliittimittausten lisäystä. Vuoden 1998 jälkeinen tilanne onkin kaikista harhaanjohtavin HadCRUT4-analyysissä. Tutkimuksen tuloksien perusteella suurin osa HadCRUT4:n näennäisen vähäisestä lämpenemisestä viimeisen noin 15 vuoden aikana johtuu siitä, että arktinen alue lämpenee erittäin nopeasti ja puuttuu suurimmaksi osaksi HadCRUT4:stä.

Hybridimittaussarjan lämpenemistrendi on viimeisen 16 vuoden aikana 0,119 celsiusastetta per vuosikymmen, mikä on lähes täsmälleen IPCC:n raportin tulosten mukainen (IPCC, AR5). Tutkimuksen tuloksien perusteella näyttää siis siltä, että viime vuosien vakaa jakso maapallon pintalämpötilassa onkin ollut vain näennäinen ja ilmaston lämpeneminen on jatkunut ennusteiden mukaisesti.

Tutkimuksessa saatu lämpenemistrendi on hieman suurempi kuin vastaava trendi GISSissä ja selvästi suurempi kuin NOAAn analyysin lämpenemistrendi. Nämä erot lämpenemisen suuruudessa saattavat johtua siitä, että GISSin ja NOAAn analyyseissä on tunnettu vääristymä merenpinnan lämpötilamittauksiin liittyen. Vääristymä aiheutuu lämpötilamittausten siirtymisestä laivoista mittauspoijuihin ja näiden yhdistäminen yhtenäiseksi mittaussarjaksi on ollut ongelmallista. HadCRUTissa merenpinnan lämpötilamittauksien vääristymä on korjattu ja jos vastaava korjaus tehdään GISSin analyysiin, lämpötilatrendi on silloin 0,103 celsiusastetta per vuosikymmen, mikä on jo melko lähellä hybridimenetelmällä saatuun trendiä. Mainittakoon vielä, että hybridimenetelmällä korjattu HadCRUT4:n mittaussarja pysyy alkuperäisen HadCRUT4:n ilmoitetun epävarmuushaarukan sisällä.

Tutkimuksen tekijät, Kevin Cowtan ja Robert Way kuuluvat molemmat Skeptical Sciencen kirjoittajajoukkoon, johon myös minä kuulun.

Lähteet:

Kevin Cowtan, Robert G. Way, 2013, Coverage bias in the HadCRUT4 temperature series and its impact on recent temperature trends, Quarterly Journal of the Royal Meteorological Society, DOI: 10.1002/qj.2297. [tiivistelmä]

Tutkimuksen verkkosivusto.

Tutkimuksen esittelyvideo (englanninkielinen).

Hansen, J., Mki. Sato, R. Ruedy, K. Lo, D.W. Lea, and M. Medina-Elizade, 2006: Global temperature change. Proc. Natl. Acad. Sci., 103, 14288-14293, doi:10.1073/pnas.0606291103. [tiivistelmä, koko artikkeli]

IPCC:n viides arviointiraportti (IPCC AR5), Summary for policymakers.

Aiemmat juttumme aiheesta:

Ilmaston lämpeneminen ei ole pysähtynyt.

Huippututkijoiden vetoomus: ilmastoaktivistien tulisi kannattaa ydinvoimaa

Neljä maailman eturivin ilmasto- ja energiatutkijaa julkaisi eilen avoimen kirjeen, jossa he kehottavat ympäristöaktivisteja hyväksymään ja suorastaan edistämään ydinenergian käyttöä osana ilmastonmuutoksen helpottamiseen tähtäävää työtä. Heidän mukaansa pelkät uusiutuvat eivät luultavasti kehity tarpeeksi nopeasti vastatakseen maailman energiannälkään, ja ydinvoiman vastustaminen vaarantaa ihmiskunnan mahdollisuudet välttää vaarallinen ilmastonmuutos. 

Allekirjoittajista tunnetuin lienee James Hansen, ”ilmastonmuutoksen isoisäksi” toisinaan kutsuttu NASA:n entinen tutkija. Myös muilla allekirjoittajilla on painavia ansioita ilmastotutkimuksen saralla. Julkaisemme kirjeen suomennoksen alla.

 

Niille, jotka vaikuttavat ympäristöpolitiikkaan mutta vastustavat ydinenergiaa:

Kirjoitamme teille ilmastonmuutoksesta huolestuneina ilmasto- ja energiatutkijoina kehottaen teitä kannattamaan ja edistämään turvallisempien ydinenergiajärjestelmien kehittämistä ja käyttöönottoa. Arvostamme sekä organisaationne osoittamaa huolestumista ilmastonmuutoksesta, ja uusiutuvan energian hyväksi tekemäänne työtä. Mutta ydinvoiman jatkuva vastustaminen vaarantaa ihmiskunnan mahdollisuudet välttää vaarallinen ilmastonmuutos.

Pyydämme organisaatiotanne tukemaan turvallisempien ydinenergiajärjestelmien kehittämistä ja käyttöönottoa käytännöllisenä tapana helpottaa ilmastonmuutosongelmaa. Maailman energiankulutus kasvaa nopeasti, ja kasvun täytyy jatkua kehittyvien maiden tarpeiden vuoksi. Samaan aikaan tarve leikata jyrkästi kasvihuonekaasujen päästöjä käy entistä ilmiselvemmäksi. Energian tuotannon lisääminen ja kasvihuonekaasupäästöjen vähentäminen on yhtäaikaa mahdollista vain, jos uudet voimalat eivät enää käytä ilmakehää jätteidensä kaatopaikkana.

Uusiutuvat kuten tuuli- ja aurinkovoima sekä biomassa ovat varmasti tärkeässä osassa tulevaisuuden energiajärjestelmää, mutta nämä energianlähteet eivät kykene kasvamaan riittävän nopeasti tuottaakseen edullista ja luotettavaa energiaa maailmantalouden tarvitsemassa mittakaavassa. Vaikka ilmaston vakauttaminen saattaakin olla teoreettisesti mahdollista ilman ydinvoimaa, tosimaailmassa ei ole sellaista uskottavaa polkua vakaaseen ilmastoon, jossa ydinvoimalla ei ole merkittävää roolia.

Ymmärrämme, että nykyiset ydinvoimalat ovat kaukana täydellisistä. Passiiviset turvajärjestelmät ja muut edistysaskeleet voivat kuitenkin tehdä uusista voimaloista paljon turvallisempia. Moderni ydinteknologia voi vähentää ydinaseiden leviämisen riskiä ja ratkaista jätteen sijoitusongelmat ”polttamalla” nykyisen ydinjätteen ja käyttämällä polttoainetta paljon nykyistä tehokkaammin. Innovaatio ja mittakaavaedut voivat tehdä uusista voimaloista jopa nykyisiä voimalatyyppejä halvempia. Ja vaikka nämä edut eivät toteutuisikaan, ydinvoiman leviämistä täytyy edistää sen hyötyjen vuoksi.

Kvantitatiiviset analyysit osoittavat, että ydinvoiman laajennettuun käyttöön liittyvät riskit ovat useita kertaluokkia pienempiä kuin fossiilisten polttamiseen liittyvät riskit. Yksikään energiajärjestelmä ei ole ongelmaton. Pyydämme vain, että energiajärjestelmää koskevat päätökset perustuvat tosiasioihin, eivät tunteisiin ja ennakkoluuloihin, jotka eivät päde 2000-luvun ydinteknologioihin.

Vaikkemme usko mihinkään yksittäiseen teknologiaan patenttiratkaisuna, ilmastonmuutoksen vakavasti ottavien on tullut aika hyväksyä turvallisempien ydinvoimajärjestelmien kehittäminen ja käyttöönotto yhtenä monista teknologioista, jotka tulevat olemaan välttämättömiä mille tahansa uskottavalle yritykselle kehittää energiajärjestelmä, joka ei käytä ilmakehää kaatopaikkana.

Kun planeetta lämpenee ja hiilidioksidipäästöt lisääntyvät nopeammin kuin koskaan, meillä ei ole varaa kääntää selkäämme yhdellekään teknologialle, jolla on potentiaalia syrjäyttää merkittävä määrä hiilipäästöjämme. Paljon on muuttunut sitten 1970-luvun. Nyt on aika tuoreelle ajattelulle 2000-luvun ydinvoimasta.

Pyydämmekin Sinua ja organisaatiotasi osoittamaan todellista huolta ilmastonmuutoksen riskeistä vaatimalla kehittyneen ydinenergian kehittämistä ja käyttöönottoa.

Kunnioittavasti,

Ken Caldeira, tohtori, vanhempi tutkija, Globaalin ekologian laitos, Carnegie-instituutti

Kerry Emanuel, tohtori, ilmakehätutkija, MIT

James Hansen, tohtori, ilmastotutkija, Earth Institute, Columbia-yliopisto

Tom Wigley, tohtori, ilmastotutkija, Itä-Anglian yliopisto ja NCAR

PS. Artikkelissa mainituilla uuden sukupolven passiivisesti turvallisilla, jätettä syövillä reaktoreilla tarkoitetaan esim. IFR-tekniikkaan perustuvia reaktoreita. Näitä voi tilata esim. kauppanimellä PRISM.

Käännös ja huomiot J. M. Korhonen. Suomennos on julkaistu aiemmin täällä.

Ilmaston lämpeneminen ei ole pysähtynyt

Maapallon pintalämpötilamittauksissa näkyvä näennäinen lämpenemisen hidastuminen tai pysähtyminen ei ole vielä merkityksellistä maapallon ilmaston kannalta. Pintalämpötilan eteneminen näyttää myös etenevän IPCC:n ennusteiden rajoissa. Ilmastomallien simulaatioissa on näkynyt vastaavia taukoja jopa ennen nykyisen tauon alkamista, vaikka malleissa on hiilidioksidin vaikutus mukana. Malleilla voidaan myös toistaa lämpenemisessä ollut tauko. Tauon syykin alkaa olla selvillä: lämpeneminen on mennyt meriin, eikä ole jäänyt lämmittämään pintaa. Merien lämpeneminen onkin havaittu mittauksin. Samoin kasvihuonekaasujen lämmitysvaikutuksen jatkuminen näkyy mittauksissa. Ilmaston lämpeneminen kokonaisuutena siis jatkuu huolimatta pintalämpötilan näennäisestä tauosta.

Maapallon pintalämpötilan mittauksissa näkyy monta vuosikymmentä kestänyt lämpenemisjakso. Vuoden 1998 jälkeen pintalämpötilan nousu näyttää kuitenkin hidastuneen. Kovin varmoja tästä ei voida olla, koska kyseinen ajanjakso on hiukan lyhyt, jotta lämpötilan muutosta voitaisiin luotettavasti arvioida. Esimerkiksi Santer ja muut (2011) arvioivat satelliittimittauksista, että tarvitaan 17 vuotta mittauksia, ennen kuin ihmisen vaikutus alailmakehän lämpötilaan voidaan havaita. (Vaikka tarpeeksi aikaa kuluisi ilman lämpenemistä, ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että kasvihuonekaasut eivät lämmitäkään. Tämän näemme tarkemmin alla.)

Ilmasto käsitetäänkin yleensä pidemmän ajanjakson sään keskiarvona. Yleisen käytännön mukaan ilmasto on sään 30 vuoden keskiarvo. Tarkastellaanpa, mitä tämä merkitsee pintalämpötilan kannalta. Seuraavassa kuvassa on esitetty maapallon pintalämpötilan kehitys 30 vuoden liukuvana keskiarvona (tämä tarkoittaa sitä, että kuvaajan jokaisen pisteen arvo on sitä ympäröivän 30 vuoden lämpötilojen keskiarvo, eli esimerkiksi vuoden 1990 arvo on vuosien 1975 ja 2004 välisen 30-vuotisjakson lämpötilojen keskiarvo):

Kuten kuvasta nähdään, tässä tarkastelussa ei ole mitään merkkejä ilmaston lämpenemisen pysähtymisestä tai hidastumisesta. Ilmaston kannalta lämpeneminen siis jatkuu yhä. Tarkkasilmäiset huomaavat, että kuvassa X-akselilla esitetty aika loppuu kuvaajassa jo ennen vuotta 2000. Tämä johtuu siitä, että 30 vuoden liukuvassa keskiarvossa tällä hetkellä viimeinen esitettävissä oleva vuosi on 1998. Vuoden 1998 jälkeinen lämpötilakehitys on kuitenkin mukana vaikuttamassa kuvaajaan jo vuodesta 1983 lähtien. Kuvaajan loppuminen vuoteen 1998 merkitsee sitä, että meidän on vielä odotettava 15 vuotta, ennen kuin tiedämme, miten ilmasto on kehittynyt vuoden 1998 jälkeen.

Huolimatta siitä, että maapallon pintalämpötilan kehitys vuoden 1998 jälkeen ei ole vielä ilmaston kannalta tärkeä, ilmiötä on kuitenkin jo tutkittu melko paljon. Yksi julkisuudessa esiintynyt kysymys on se, että poikkeaako pintalämpötilan kehitys aiemmista ennusteista. Rahmstorf ja muut (2012) ovat selvitelleet, miten IPCC:n ennusteet pintalämpötilan kehityksestä täsmäävät mittauksien kanssa. Tässä heidän tuloksensa:

Maapallon pintalämpötilan kehitys ja IPCC:n ennusteet. Vaaleanpunaisella on esitetty korjaamaton pintalämpötilan kehitys ja korjattu kehitys on esitetty punaisella (selitys näille löytyy tekstistä). Sininen alue ja viivat ovat IPCC:n kolmannen arviointiraportin ennuste ja vihreä alue ja viivat ovat neljännen arviointiraportin ennusteita.

Kuvasta nähdään, että vaaleanpunaisella esitetty maapallon pintalämpötilan kehitys (yhden vuoden liukuva keskiarvo kaikkien saatavilla olevien pintalämpötila-analyysien keskiarvona) poikkeaa silloin tällöin ennusteiden ulkopuolelle. Tämä johtuu siitä, että IPCC:n ennusteissa ei ole mukana auringon aktiivisuuden muutoksia tai tulivuoria. Lisäksi ennusteissa El Niñoon liittyvä vaihtelu esiintyy satunnaiseen aikaan, eikä se siksi esiinny samaan aikaan kuin oikeassa elämässä. IPCC:n ennusteet perustuvat monien mallisimulaatioiden yhdistettyyn tulokseen, jolloin El Niñon eri simulaatioissa eri aikaan tapahtuva vaihtelu poistuu simulaatioita yhdistettäessä. Mainittakoon, että vaikka vaaleanpunaisella esitetty pintalämpötila ei pysy tässä esitetyn eri simulaatioiden keskiarvosta saadun alueen sisällä, niin se pysyy kaikkien simulaatioiden erikseen kattaman alueen sisällä (ei esitetty kuvassa).

Auringon, tulivuorien ja El Niñon vaihtelun vaikutus on korjattu punaisella esitetyssä kuvaajassa, joka esittää maapallon pintalämpötilaa, kun siitä on poistettu auringon, tulivuorien ja El Niñon vaihtelun vaikutus. Tämä kuvaaja pysyy jo melko hyvin ennusteiden sisällä erityisesti viime vuosien aikana. Alun heilahtelu alueen ulkopuolelle selittynee sillä, että jo mainittujen korjattujen vaikutusten lisäksi mittauksissa saattaa olla vielä muita sisäisen vaihtelun tekijöitä (samantapaisia kuin El Niñon vaihtelu), jotka vaikuttavat asiaan. Keskimäärin kuvaaja kuitenkin näyttää noudattavan ennustettua kehitystä myös alkupäässä.

Jo tapahtunut lämpötilakehitys voidaan toistaa yksinkertaisella mallilla myös niin, että ilmaston sisäinen vaihtelu sekä auringon ja tulivuorien vaihtelu on mallissa mukana (koska jälkeenpäin tiedetään esimerkiksi milloin tulivuorenpurkauksia tapahtui). Lean & Rind (2009) ovat tehneet näin ja seuraavassa kuvassa on esitetty heidän tuloksensa:

a) Maapallon havaittu pintalämpötilan kehitys (musta) sekä yksinkertaisen mallin avulla tuotettu simulaatio pintalämpötilan kehityksestä (oranssi). b) Pintalämpötilan kehitykseen vaikuttavat tekijät eriteltynä. Kuva on tutkimuksesta Lean & Rind (2009).

Kuvassa esitetyn yksinkertaisen mallin tulos on niin lähellä havaittua pintalämpötilan kehitystä, että meillä on hyvä syy uskoa tämän tutkimuksen antavan selityksen sille, miksi pintalämpötila ei ole noussut vuoden 1998 jälkeen. Kuvan alaosassa eriteltyjä tekijöitä tarkasteltaessa nähdään, että ENSO (eli El Niñon vaihtelu) näyttää kyseisellä aikavälillä vaihdelleen melko samalla tavalla kuin pintalämpötila. Pintalämpötilan pidempiaikaiselle nousullekin näyttää löytyvän syy: ihmiskunnan vaikutus on ainoa tekijöistä, jossa esiintyy pitkäaikaista nousua.

Ilmastomalleilla tehdyissä simulaatioissa näkyy itsestäänkin pitkiä jaksoja, jolloin pintalämpötila ei nouse, vaikka simulaatioissa on mukana myös ilmakehän lisääntyvä hiilidioksidipitoisuus. Tässä on joitakin esimerkkejä:

Ilmastomallien ennusteissa näkyy samanlaisia hitaamman lämpenemisen jaksoja kuin vuoden 1998 jälkeen. Vasemmalla on esitetty kolmen eri päästöskenaarion mallisimulaatioiden tuloksia IPCC:n neljännestä arviointiraportista. Oikealla ylhäällä on simulaatioesimerkki tutkimuksesta Easterling & Wehner (2009). Oikealla alhaalla vastaava esimerkki tutkimuksesta Meehl ja muut (2011).

Kaikissa simulaatioesimerkeissä näkyy jaksoja, jolloin pitkäaikainen lämpenemistrendi keskeytyy jopa kymmeniksi vuosiksi ja jatkuu sitten taas. Kuvassa on esitetty myös IPCC:n neljännen arviointiraportin ennustesimulaatioiden tuloksia, joissa siis myös näkyy taukoja lämpenemisessä. Kyseisessä raportissa puhutaan tulevasta lämpötilakehityksestä hiukan varomattomin sanankääntein. Sieltä voi saada sen kuvan, että lämpötilan pitäisi nousta joka vuosikymmen tietyn määrän. Kyseisessä tekstissä tietysti tarkoitetaan, että lämpötila nousee keskimäärin sen tietyn määrän, vaikkei välttämättä teekään niin jokaisena vuosikymmenenä. Ilmastonmuutoksen kieltäjät ovat kuitenkin käyttäneet tätä varomattomasti muotoiltua tekstiä harhaanjohtamaan ihmisiä, vaikka samassa raportissa on esitetty yllä esitetyt simulaatiot, joista asian oikea laita selviää.

Yllä esitetyt simulaatioesimerkit ovat kaikki aika uusia. Simulaatioissa on nähty samanlaisia asioita jo aiemmin. Seuraavassa kuvassa on esitetty simulaatioesimerkkejä IPCC:n toisesta arviointiraportista, joka julkaistiin vuonna 1995, siis ennen tämän nykyisen lämpenemistauon alkamista:

Mallisimulaatioiden tuloksia IPCC:n toisesta arviointiraportista. Vuosi nolla tarkoittaa vuotta 1990.

On mielenkiintoista havaita, että yhdessä IPCC:n toisen arviointiraportin simulaatioista esiintyy voimakas piikki noin vuoden 1995 paikkeilla. Tämä on verrattavissa maapallon pintalämpötilassa esiintyneeseen piikkiin vuonna 1998. Kyseisen simulaation voisi siis katsoa tavallaan ennustaneen tulevaa lämpenemistaukoa, sillä siinä simulaatiossa on selvästi pitkä tauko lämpenemisessä, vaikka sen vuoden 1995 jälkeistä kehitystä onkin vaikea seurata kuvaajasta. Ei se kuitenkaan aito ennustus ole, vaan kyseessä on sattuma. Se on jännä yksityiskohta joka tapauksessa.

Ilmastomallien simulaatioista nähdään siis selvästi, että kun kasvihuonekaasujen lisääntyminen nostaa maapallon lämpötilaa pitkällä aikavälillä, muut tekijät aiheuttavat ajoittain taukoja lämpötilan nousuun. Vastaavasti muut tekijät välillä nopeuttavat lämpötilan nousua. Tämä on todettu tutkimuksessa Easterling & Wehner (2009): ”Me osoitamme, että 2000-luvun ilmasto voi ja todennäköisesti tulee tuottamaan kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden jaksoja, jolloin maapallon keskimääräinen pintalämpötila ei nouse tai jopa hieman viilenee pitemmällä aikavälillä tapahtuvan lämpenemisen aikana”.

Tällä hetkellä lämpenemistaukoa aiheuttanut tekijä näyttää olleen El Niñon vaihtelu, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että kasvihuonekaasujen aiheuttama lämmitysvaikutus onkin mennyt meriin, eikä ole jäänyt lämmittämään maapallon pintaa. Tätä on selvitetty viimeaikaisissa tutkimuksissa.

Yllä jo esiteltiin tuloksia tutkimuksista Lean & Rind (2009) sekä Meehl ja muut (2011). Vastaavanlaisia tuloksia ovat saaneet myös Kaufmann ja muut (2011), Hunt (2011), Guemas ja muut (2013) sekä Watanabe ja muut (2013). Kaikkien näiden tutkimuksien mukaan lämmön kulkeutuminen meriin on tärkein syy lämpenemistauolle. Myös auringon vähäisen aktiivisuuden on sanottu saattaneen vaikuttaa asiaan jonkun verran. Lisäksi Solomon ja muut (2010) ovat tuoneet esiin mahdollisuuden, että vesihöyryn määrän muutokset stratosfäärissä olisivat saattaneet nopeuttaa lämpenemistä 1990-luvulla ja hidastaa lämpenemistä 2000-luvulla.

Meriin menevä lämpö on myös mitattu. Seuraavassa kuvassa on esitetty merien yläkerroksen (0-700 m) lämpötilakehitys, joka tässä tapauksessa on esitetty lämpömääränä. Kuva on tutkimuksesta Lyman ja muut (2010):

Kuvasta nähdään, että vuoden 1998 jälkeen lämpö maailman merissä on lisääntynyt selvästi.

Milloin maapallon pinnan lämpeneminen sitten jatkuu? Silloin kuin kaikkien ilmastoon vaikuttavien tekijöiden yhteisvaikutus on maapallon pintaa lämmittävä. Pysähdys voi kestää vaikka 50 vuotta, jos muut tekijät viilentävät maapallon pintaa tarpeeksi kumotakseen kasvihuonekaasujen vaikutuksen. Niin pitkä pysähdys ei kuitenkaan ole nykytietojen valossa kovin todennäköistä.

Lämpenemisen jatkumiselle on olemassa hyvät edellytykset. Viime vuosina maapallon pintalämpötila on pysynyt hyvin korkealla, lähellä ennätyslämpötiloja, vaikka auringon aktiivisuus oli hyvin alhainen ja El Niñon sekä La Niñan vaihtelussa on ollut pitkään La Niña -vaihe päällä. Ilman kasvihuonekaasujen vaikutusta nämä tekijät olisivat viilentäneet maapalloa huomattavasti. Nyt näin ei ole käynyt. Kasvihuonekaasujen lämmitysvaikutus näyttää siis olevan edelleen olemassa. Tästäkin on havaintotietoa olemassa, kuten seuraavaksi nähdään.

Maapallon ilmakehän satelliitista käsin tehtyjä lämpösäteilyn spektrimittauksia tarkastellut tutkijaryhmä (Chapman ja muut, 2013) havaitsi, että hiilidioksidin lämmitysvaikutus on 2000-luvulla edelleen noussut. He laskivat spektrimittausten perusteella, paljonko maapallolta pois lähtevän säteilyn määrä on muuttunut niillä taajuuksilla, joilla kasvihuonekaasut pidättävät maapallolta pois lähtevää lämpösäteilyä. Heidän tuloksiensa mukaan kasvihuonekaasut olivat vuosien 2002 ja 2012 välillä pidättäneet yhä enenevän määrän maapallolta pois lähtevästä säteilystä omilla taajuuksillaan. Näin tapahtui ainakin hiilidioksidin, otsonin ja metaanin tapauksessa hiilidioksidin vaikutuksen ollessa suurin. Havaitut muutokset vastasivat sitä, mitä oli odotettavissa kasvihuonekaasujen lisääntymisestä kyseisen kymmenen vuoden aikana. Seuraavassa kuvassa on esitetty heidän tuloksensa:

Huomautettakoon, että tämä Chapmanin ja muiden tutkimus oli esitetty huhtikuussa 2013 konferenssissa, eikä tutkimusta ole ilmaisesti vielä virallisesti julkaistu. Tässä esitetyt tiedot ovat peräisin konferenssijulkaisusta.

Lähteet:

IPCC:n toinen arviointiraportti (yli 50 MB PDF-tiedosto, tekstin kuvaaja löytyy PDF:n sivulta 314, joka on raportin sivu 300).

IPCC:n neljännen arviointiraportin simulaatiotulokset: kuva 10.5 kuvateksteineen.

D. Chapman, P. Nguyen, M. Halem, A decade of measured greenhouse forcings from AIRS, Proc. SPIE 8743, Algorithms and Technologies for Multispectral, Hyperspectral, and Ultraspectral Imagery XIX, 874313 (May 18, 2013); doi:10.1117/12.2017019. [tiivistelmä]

John A. Church, Neil J. White, Leonard F. Konikow, Catia M. Domingues, J. Graham Cogley, Eric Rignot, Jonathan M. Gregory, Michiel R. van den Broeke, Andrew J. Monaghan, Isabella Velicogna, Revisiting the Earth’s sea-level and energy budgets from 1961 to 2008, Geophysical Research Letters, Volume 38, Issue 18, 28 September 2011, DOI: 10.1029/2011GL048794. [tiivistelmä, koko artikkeli]

David R. Easterling, Michael F. Wehner, 2009, Is the climate warming or cooling? Geophysical Research Letters, Volume 36, Issue 8, April 2009, DOI: 10.1029/2009GL037810. [tiivistelmä, koko artikkeli]

Virginie Guemas, Francisco J. Doblas-Reyes, Isabel Andreu-Burillo & Muhammad Asif, Retrospective prediction of the global warming slowdown in the past decade, Nature Climate Change, 3, 649–653 (2013) doi:10.1038/nclimate1863. [tiivistelmä]

B. G. Hunt, The role of natural climatic variation in perturbing the observed global mean temperature trend, Climate Dynamics, February 2011, Volume 36, Issue 3-4, pp 509-521, DOI: 10.1007/s00382-010-0799-x. [tiivistelmä]

Robert K. Kaufmann, Heikki Kauppi, Michael L. Mann, and James H. Stock, Reconciling anthropogenic climate change with observed temperature 1998–2008, PNAS July 19, 2011 vol. 108 no. 29 11790-11793, doi: 10.1073/pnas.1102467108. [tiivistelmä, koko artikkeli]

Judith L. Lean, David H. Rind, How will Earth’s surface temperature change in future decades? Geophysical Research Letters, Volume 36, Issue 15, 16 August 2009, DOI: 10.1029/2009GL038932. [tiivistelmä, koko artikkeli]

John M. Lyman, Simon A. Good, Viktor V. Gouretski, Masayoshi Ishii, Gregory C. Johnson, Matthew D. Palmer, Doug M. Smith, & Josh K. Willis, Robust warming of the global upper ocean, Nature 465, 334–337 (20 May 2010) doi:10.1038/nature09043. [tiivistelmä, koko artikkeli]

Gerald A. Meehl, Julie M. Arblaster, John T. Fasullo, Aixue Hu & Kevin E. Trenberth, 2011, Model-based evidence of deep-ocean heat uptake during surface-temperature hiatus periods, Nature Climate Change, 1, 360–364 (2011) doi:10.1038/nclimate1229. [tiivistelmä, koko artikkeli]

Stefan Rahmstorf et al 2012, Comparing climate projections to observations up to 2011, Environ. Res. Lett. 7 044035 doi:10.1088/1748-9326/7/4/044035. [tiivistelmä, koko artikkeli]

B. D. Santer, C. Mears, C. Doutriaux, P. Caldwell, P. J. Gleckler, T. M. L. Wigley, S. Solomon, N. P. Gillett, D. Ivanova, T. R. Karl, J. R. Lanzante, G. A. Meehl, P. A. Stott, K. E. Taylor, P. W. Thorne, M. F. Wehner, F. J. Wentz, 2011, Separating signal and noise in atmospheric temperature changes: The importance of timescale, Journal of Geophysical Research: Atmospheres (1984–2012), Volume 116, Issue D22, November 2011, DOI: 10.1029/2011JD016263. [tiivistelmä, koko artikkeli]

Susan Solomon, Karen H. Rosenlof, Robert W. Portmann, John S. Daniel, Sean M. Davis, Todd J. Sanford, Gian-Kasper Plattner, Contributions of Stratospheric Water Vapor to Decadal Changes in the Rate of Global Warming, Science 5 March 2010: Vol. 327 no. 5970 pp. 1219-1223, DOI: 10.1126/science.1182488. [tiivistelmä, koko artikkeli]

Masahiro Watanabe, Youichi Kamae, Masakazu Yoshimori, Akira Oka, Makiko Sato, Masayoshi Ishii, Takashi Mochizuki, Masahide Kimoto, Strengthening of ocean heat uptake efficiency associated with the recent climate hiatus, Geophysical Research Letters, Volume 40, Issue 12, pages 3175–3179, 28 June 2013, DOI: 10.1002/grl.50541. [tiivistelmä]