Faktantarkastus: Pohjois-Atlantin merivirtauksen hidastumisen uutisointi

Pohjois-Atlantin merivirtaus on tuoreen tutkimuksen mukaan hidastunut.

435715main_atlantic20100325-full

Helsingin Sanomat uutisoi  23.3.2015, että Pohjois-Atlantin merivirtaus on hidastunut ja että syynä on tuoreen Nature Climate Change –julkaisusarjassa julkaistun tutkimuksen mukaan ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos.

Väite on totta.

HS näyttää käyttäneen lähteenään tutkimusjulkaisun lisäksi sen ensimmäisen kirjoittajan kirjoittamaa samaan tutkimukseen perustuvaa popularisoitua blogikirjoitusta Real Climate -blogissa, vaikka ei tätä mainitsekaan jutussaan.

Itse vertaisarvioidussa artikkelissa ei oteta kantaa ihmisen osuudesta merivirran hidastumiseen, mutta viittausketjuja seuraamalla päädytään siihen, että Grönlannin jäätiköistä ihmisen voimistaman ilmaston lämpenemisen myötä sulava makea vesi laimentaa Pohjois-Atlantin merivirtauksen toimimiselle välttämätöntä, suolaista ja tiheää vettä.

Atlantin viileä vesi on raskasta ja pyrkii siksi painumaan kohti pohjaa ja virtaamaan kohti eteläistä pallonpuoliskoa. Etelästä sen tilalle virtaa lämmintä vettä. Matkalla kohti pohjoista lämmin vesi jäähtyy ja muuttuu tiheämmäksi luovuttaessaan lämpöenergiaa ilmakehään.

Tarpeeksi kauas pohjoiseen matkattuaan lämmin vesi käy jäähtymisen myötä raskaammaksi, vajoaa vuorostaan kohti pohjaa ja alkaa virrata takaisin kohti etelää. Näin lämmön siirtyminen merestä ilmakehään pitää yllä termohaliinista kiertoliikettä, joka tuo lämpöä etelästä kauas pohjoiseen ja palauttaa viilenneen veden takaisin. Nasan merivirta-animaatio on täällä.

Grönlannin jäätiköiden sulamisesta mereen valuva vesi on makeaa vettä, joka vähäisen suolapitoisuutensa vuoksi on kevyempää kuin merivesi. Kevyen sulamisveden sekoittuminen meriveteen hidastaa pintaveden vajoamista syvemmälle, jolloin merivirta hidastuu. Grönlannin jäätiköiden sulamisen kiihtyminen puolestaan johtuu vallitsevan tieteellisen konsensuksen mukaan ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta. Tämä todetaankin selvästi tutkimusta käsittelevässä blogikirjoituksessa.

HS kertoi uutisessaan Pohjois-Atlannin merivirran pysähtymisen riskin todennäköisyyden olevan kuluvalla vuosisadalla ilmastopaneeli IPCC:n arvion mukaan yksi kymmeneen eli 10 prosenttia. Todellisuudessa IPCC:n arvio riskistä on matemaattisesti ilmaistuna < 10 % (IPCC,2007).

Tämä kirjoitus julkaistiin Faktabaarissa 7.4.

P.S. Tässä tarkastettavana väitteenä oli toimittajan alkuperäislähteen käyttäminen ja sen tulkitseminen. Itse varsinaista vertaisarvioitua tutkimusta emme arvioineet.

Faktantarkastus: Onko tuulivoima kehittynyt tasolle, jossa se voi markkinaehtoisesti kilpailla uuden ydinvoimalla tuotetun sähkön kanssa

Blogissaan kansanedustajaehdokas Lilja Tamminen (vihr.) käsittelee sähköntuotannon kustannuksia, hintoja ja investointien kannattavuutta. Johtopäätöksiin hän kirjoittaa tarkastettavaksi päätyneen väitteen:

”Tuulivoima on kehittynyt tasolle, jossa se voi markkinaehtoisesti kilpailla uuden ydinvoimalla tuotetun sähkön kanssa, vaikka ydinvoimaa ei rakennettaisi markkinaehtoisesti. Suurin etu tulee tuulivoiman rakentamisen pienestä investointiriskistä verrattuna suurvoimaloiden poliittistaustaisiin ennusteisiin, jotka tapaavat paisua vähintään 2-3-kertaisiksi oikeassa maailmassa.”

Blogi

***

Maalle rakennettavan tuulivoiman tämänhetkiset tuotantokustannukset ovat karkeasti samalla tasolla länsimaisen ydinvoiman kanssa, mutta laskelmien takana olevat oletukset (diskonttokorko, integrointikustannukset ja niiden kehitys eri tuotantomuotojen yleistyessä) vaikuttavat vertailukustannuksiin merkittävästi. Väite myös sisältää keskenään ristiriitaisia oletuksia ja turhan yleistäviä vertailuja ja kommentteja, joista jäljempänä lisää. Väitteen toteaminen täysin vääräksi tai oikeaksi on mutkikasta ja riippuu oletuksista, esimerkiksi siitä miten ”markkinaehtoinen” määritellään. Väite pitää paikkansa ympäristössä, jossa esimerkiksi:

  1. Oletetaan että tuulivoimaa on verkossa suhteellisen vähän ja/tai
  2. Muuta, säätämiseen kykenevää kapasiteettia on riittävästi ja/tai
  3. Tuulivoiman tuottaja ei joudu erikseen vastaamaan säädön tai laajemman integroinnin kustannuksista
  4. Tarkastellaan tuotannon hintaa suhteellisen lyhyellä ajanjaksolla (korkeahko diskonttokorko)

Kaikki ehdot pitävät tällä hetkellä paikkansa Suomessa, mutta tämä ympäristö ei ole markkinaehtoinen, eikä se pysy samanlaisena jos tuulivoimaa lisätään voimakkaasti (tästä jäljempänä lisää). Investoinnin tuottojen tarkastelun aikaväli, johon vaikutetaan käyttämällä joko suurta tai pientä diskonttokorkoa, on myös ratkaisevassa asemassa kun tarkastellaan eri tuotantovaihtoehtojen LCOE-hintoja (levelized cost of electricity). LCOE-hintoja ja diskonttokorkoja ei käsitellä tässä tarkemmin, mutta yhteenvetona IPCC:n mukaan suurella diskonttokorolla (~10%) ydinvoima on tuulivoiman kanssa karkeasti samaa hintaluokkaa, kun se pienemmällä korolla on sitä reilusti edullisempaa, johtuen ydinvoimaloiden pidemmästä elinkaaresta.

Kirjoittaja kehottaa artikkelissaan rakentamaan tuulivoimaa ”paljon”, joten emme voi olettaa tuulivoiman kustannukseksi pelkästään tämän hetken ”marginaalikustannusta”, eli seuraavan voimalaitoksen kustannusta suhteessa arvioituun sähkön markkinahintaan. Tuulivoimaa on Suomessa tällä hetkellä rakenteilla ja suunnitteilla monella mittarilla paljon.

Suurvoimaloiden poliittistaustaiset ennusteet, jotka tapaavat paisua vähintään 2-3 kertaiseksi oikeassa maailmassa” on heikosti perusteltu ja turhan yleistävä väite. Näin on toki tapahtunut joissain tapauksissa – joskin esimerkiksi Olkiluoto 3:n tapauksessa kustannusten maksaja on vielä epäselvä sillä AREVA toimittaa sen avaimet käteen hinnalla – mutta tämän yleistäminen ”oikeaan maailmaan”, jossa ydinvoimaloita yleensä rakennetaan  paremmin budjetissa pysyen (isoissa rakennushankkeissa ylipäätään budjettiylitykset ovat varsin tavallisia, mutta 2-3 kertaiset harvinaisempia) on turhaa kärjistämistä. Artikkelissa eri hintojen ja kustannusten (tariffi, sähkön markkinahinta, LCOE-hinta, tuet, omakustannehinta) vertailut menevät keskenään hieman sekaisin. Kirjoittaja myös rohkeasti ennustaa sähkön hintatasoa 2030-luvulle, ja jättää huomiotta sen, että Suomeen Mankala-periaatteella rakennettavien ydinvoimaloiden keskeinen tarkoitus on pienentää ja hajauttaa omistajilleen sähkön hintariskiä tulevaisuudessa (ja lisätä sen ennustettavuutta), kun omistajat tietävät millä hinnalla Mankala-yhtiön omakustannehinnalla myytävä sähkö on tulevaisuudessa saatavilla.

Tuulivoiman markkinaehtoisuus
Tuulivoimaa ei ole rakennettu, eikä tällä hetkellä rakenneta markkinaehtoisesti merkittäviä määriä juuri missään. Sen rakentaminen on seurannut varsin tarkasti siitä maksettavia takuuhintoja ja tukia. Tuulivoima on myös riippuvainen siitä, että jokin muu tuotantomuoto hoitaa sen tarvitseman säädön, eli lisää tuotantoa silloin kun tuuli laantuu ja vähentää tuotantoa silloin kun tuuli yltyy, jotta sähköverkko pysyy toiminnassa ja laitteita ei rikkoudu. Tämän integroinnin kustannus on esimerkiksi Suomessa vielä pieni, mutta se nousee kun tuulivoiman osuus verkossa nousee. Oheisessa kuvassa on eräs arvio[1] tuulivoiman integrointikustannusten kehityksestä tuulivoiman markkinaosuuden kasvaessa, mutta on syytä muistaa että nämä perustuvat monimutkaisia järjestelmiä kuvaaviin mallinnuksiin, joissa joudutaan tekemään runsaasti oletuksia. Käyrä ei myöskään pyri kuvaamaan Suomen ympäristöä.

Screen Shot 2015-03-16 at 14.05.14

Tuulivoiman rakennuttajan riskit
Kuten kirjoittaja toteaa, takuuhinta poistaa rakentajalta merkittävän osan riskistä. Sellaisilla markkinoilla, joilla takuuhintaa tai muita merkittäviä tukia ei ole, rakentajan riskiksi nousee myös se, että iso osa melko laajankin alueen tuulivoimaloista tuottavat sähköä samanaikaisesti[2]. Tämä johtaa tuotannon voimakkaaseen vaihteluun. Suomessa tuulivoiman teho on 2015 aikana (8.3. mennessä) vaihdellut karkeasti 5 ja 450 megawatin välillä, kun asennettu kapasiteetti on noin 627 MW. Tämä alentaa tuulisena hetkenä sähkön markkinahintaa (sitä voimakkaammin mitä enemmän kapasiteettia on rakennettu), josta kärsivät ennen kaikkea tuulivoiman tuottajat, mutta myös muut sähköntuottajat, jotka joutuvat säätämään tuotantotehojaan ja siten laitostensa käyttökerrointa alemmas ja myymään osan sähköstä matalampaan hintaan. Niinpä väitteen oletus pienestä investointiriskistä pätee vain, mikäli tuulivoimaa on niin vähän, että se ei merkittävästi vaikuta sähkön hintaan tuulisina päivinä. Korjattu 18.3.2015: Suomen takuuhinta-käytäntö poistaa vain osan tästä riskistä, sillä tuulivoiman tuottaja saa kvartaalin sähkön keskihinnan ja luvatun takuuhinnan välisen eron. Tämä on ominaisuus jota monissa muissa syöttötariffijärjestelmissä ei yleensä ole. (Huom! Kvartaalin keskihinta voi olla korkeampi kuin markkinoille myydyn tuulisähkön keskihinta, joten tämä osa hintariskiä sisältyy tuulivoiman rakentajalle – tuulivoiman tuottaja tässä mielessä hyötyy siitä, että markkinoilla on muuta edullista tuotantokapasiteettia riittävästi, joka pitää myös kvartaalin keskihinnan matalana. Kiitos Jari Ihoselle tästä korjauksesta.)

Eri tuotantomuotojen ulkoiset kustannukset
Nykyinen järjestelmä ei ole markkinaehtoinen moniltakaan osin. Erityisesti polttamisen (biomassa/turve, maakaasu, kivihiili, öljy) kustannukset eivät ole mukana niiden hinnassa, vaan ympäristön ja yhteiskunnan maksettavina. Tämä tekee tällä hetkellä lähes kaikesta vähäpäästöisestä energiantuotannosta suhteessa kallista ja heikentää sen kilpailukykyä.

Kansainvälisen kestävän kehityksen instituutin (IISD) 2011 tekemä eri tutkimuksia yhdistelevä selvitys[3] toteaa, että ydinvoiman ulkoiskustannukset ovat 1,4 –  8,7 euroa tuotettua megawattituntia kohden. Tämä sisältää sekä onnettomuuksien vaikutukset (myös “vakuutustuen”), että muut vaikutukset. EU:n ympäristöviraston vuonna 2008 tekemässä katsauksessa käytetään arviota 2,5 euroa/MWh. Luvun mainitaan olevan aikaisempia arvioita merkittävästi korkeampi, mutta olettavan, että uudet reaktorit ovat vanhoja selvästi turvallisempia (mikä on näkynyt myös niiden rakennuskustannuksissa). Vaikka eri energiamuotojen ulkoiskustannusten vertailu onkin vaikeaa ja lukuja täytyy pitää vain suuntaa-antavina, päätyi IISD tulokseen, että uusiutuvien ulkoiskustannukset olivat samaa luokkaa tai suuremmat kuin ydinvoimalla. Fossiilisten ulkoistamat kustannukset olivat useita kertoja suuremmat verrattuna ydinvoimaan ja uusiutuviin. Uusiutuvien niputtaminen yhteen kategoriaan tosin on ongelmallista, sillä se sisältää toisistaan poikkeavia tuotantomuotoja.

€/MWh
Fossiiliset polttoaineet Suora rahallinen ja T&K-tuki 0,72 – 5,1
Ulkoiskustannukset 5,1 – 172,5
Ydinvoima Suora rahallinen ja T&K-tuki 3,6 – 84,1
Ulkoiskustannukset 1,4 – 8,7
Uusiutuvat Suora rahallinen ja T&K-tuki 12,3 – 111,6
Ulkoiskustannukset 1,4 – 23,2

Vertailun ongelmista
Tuulivoiman kustannusten vertaileminen ydinvoiman kustannuksiin on mutkikasta ja vaikeaa. Huomioitavia seikkoja on runsaasti, ja tarjolla on lähteitä, joissa oletuksia on tehty monenlaisin perustein ja monesti puutteellisesti tai painottuneesti esimerkiksi ulkoiskustannusten tai integrointikustannusten osalta. Markkinahintojen, takuuhintojen, tuotantokustannusten ja ulkoistettujen kustannusten vertailu keskenään on vaikeaa ja niiden sekoittaminen keskenään helppoa. Investointeja vertaillaan myös käyttäen apuna diskonttokorkoa, jonka valitsemalla pieneksi tai suureksi voi suosia lyhytikäisiä tai pitkäikäisiä investointeja. Tulevaisuuden sähkön hintojen ennustaminen nyt on puolestaan todella epävarmaa, ja riippuu monista muuttujista joista emme yksinkertaisesti voi olla varmoja. Näitä ovat talouden kehitys, teollisuuden tuotantonäkymät, ympäröivien toimijoiden tekemät toimenpiteet ja esimerkiksi se, mitä toimenpiteitä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi aletaan tehdä. Tilannetta voi hahmottaa esimerkiksi sillä, että moniko osasi 10 vuotta sitten ennustaa nykyisen sähkön alhaisen hinnan?

Kirjoittajat: Rauli Partanen ja Aki Suokko
Faktantarkastuksen koordinoijia (energia- ja ilmastopolitiikka)
Tämä kirjoitus julkaistiin Faktabaarissa 17.3.2015
Faktantarkastuspyyntöjä voi lähettää tämän lomakkeen avulla.

Loppuviitteet ja käytetyt lähteet

[1] Ueckerdt, F., Hirth, L., Luderer, G., & Edenhofer, O. (2013). System LCOE: What are the costs of variable renewables ? Energy, 63, 61–75. doi:10.1016/j.energy.2013.10.072

[2] Tätä ongelmaa voidaan pienentää parantamalla siirtoyhteyksiä ja luomalla suurempia sähkön markkina-alueita, mutta nämä vaikuttavat sekä kustannuksiin että tarkastelun muihin ehtoihin.

[3]Kitson, L., Wooders, P., Moerenhout, T. (2011) Subsidies and External Costs in Electric Power Generation: A comparative review of estimates. International Institute for Sustainable Development (IISD)/Global Subsidies Initiative. Winnipeg. s. 23.  http://www.iisd.org/gsi/sites/default/files/power_gen_subsidies.pdf

Faktantarkastus: ydinvoima ja Ranskan CO2-päästövähennykset

Ilmastotieto tarkastaa yhdessä Faktabaarin kanssa vaalikeskustelun energiapolitiikkaan ja ilmastonmuutokseen liittyviä lausuntoja, uutisia ja väitteitä. Tämä kirjoitus käsittelee tarkastuspyynnön koskien Ranskassa ydinvoiman avulla saavutettuja CO2-päästövähennyksiä.

mitigation

Eduskuntavaaliehdokas Petrus Pennanen kirjoittaa blogissaan: ”Ydinvoiman ansiosta Ranskan päästöt romahtivat peräti 60%”. Ehdokas Pennasen käyttämästä Maailmanpankin datasta voidaan päätellä, että vuosina 1979-1987 Ranskan sähkön- ja lämmöntuotannosta syntyvät CO2-päästöt vähenivät 62,7 %. Pennanen ei mainitse vertailuvuosia käyttämässään kahdeksanvuotisjaksossa, mutta ne ovat siis 1979-1987, sillä muina jaksoina jäätiin alle 60 prosentin vähennykseen. Ranskan kokonaispäästöt kuitenkin laskivat BP:n (2014) mukaan ”vain” 26 % tuolla Pennasen tarkastelemalla aikavälillä.

Ranskan sähkön- ja lämmöntuotannon historiallisen suuri CO2-päästövähennys 1979-1987 voidaan tulkita ydinvoiman ansioksi, sillä vaikka uusiutuvan energian (lähinnä vesivoima) tuotanto kasvoi samana aikana, niin se kasvoi hitaammin kuin sähkönkulutus. Sähkönkulutus kasvoi Ranskassa voimakkaasti 1979-1987, joten ydinvoiman päästövähennysvaikutus oli todellisuudessa suurempi kuin toteutunut vähennys, koska osa uudesta ydinvoimasta meni kasvaneen kulutuksen kattamiseen. Lämmönkulutusta tilastoissa ei ole eritelty, mutta oletettavasti sen merkitys ei ole kovin suuri.

Pennasen väite 60 %:n CO2-päästövähennyksestä ydinvoiman ansiosta energiantuotannossa (sähkön ja lämmön tuotanto) pitää siis paikkansa. Kokonaisuudessaan Ranskan CO2-päästöt vähenivät ”vain” 26 % 1979-1987.

Pennasen kirjoitus koskee Ranskan ja Saksan sähkön- ja lämmöntuotannon CO2-päästöjen kehitystä. Mikä on ollut uusien energiamuotojen vaikutus CO2-päästöihin globaalisti? Vaikka Ranskassa ydinvoiman päästövähennykset ovat olleet suuret ja ydinvoima aidosti korvasi öljyä ja kivihiiltä sähköntuotannossa, niin globaalisti uudet energiamuodot ovat tähän asti aina tulleet edellisten lisäksi, eivät niitä korvaamaan. Näin ollen maailmanlaajuiset CO2-päästöt ovat kasvaneet huolimatta uusista energiankantajista ja energiateknologioista. Kivihiilenkin käyttö on kasvanut tähän asti, vaikka öljyä ja maakaasua on otettu käyttöön kasvavia määriä (kuva 1). Ilmastonmuutoksen hillinnän haasteen suuruutta kuvaakin hyvin se, että näihin päiviin asti mikään uutena mukaan tullut energiamuoto ei ole onnistunut kääntämään pitkäaikaisesti laskuun jo olemassa olevaa energiantuotantomuodon tuotantoa. Tarkemmin 2000-luvun energiatrendeistä ja ”kivihiilen paluusta” on löydettävissä mm. täältä.

GLobaali energiankulutus 1820-2008. Lähde: Vaclav Smil, Energy Transitions, 2010.

Globaali energiankulutus 1820-2008. Lähde: Vaclav Smil, Energy Transitions, 2010. Vain suurimmat kuusi energiamuotoa ovat mukana.

 

Kirjoittajat: Aki Suokko ja Rauli Partanen,

Faktantarkastuksen koordinoijia (energia- ja ilmastopolitiikka)

Tiedote faktantarkastuksesta on luettavissa täällä. Edellinen faktantarkastus koski EU:n talouskasvun ja CO2-päästöjen yhteyttä.

Tämä kirjoitus julkaistiin hiukan lyhennettynä Faktabaarissa 4.3.

Faktantarkastuspyyntöjä voi lähettää tämän lomakkeen avulla.

Käytetyt lähteet

World Bank’s Development Indicators 1960-2011.

BP Statistical Review of World Energy 2014.

Energy Transitions. History, Requirements, Prospects. Vaclav Smil, 2010.

Faktantarkastus: EU:n talouskasvu ja CO2-päästöt

EU:n talouskasvu ei ole irtautunut CO2-päästöjen kasvusta vastoin varsin yleistä harhaluuloa. Kehittyviin maihin on ulkoistettu melkein kaksi kertaa niin paljon CO2-päästöjä kuin omalla maaperällä vähennettiin 1990-2008.

Print

Eduskuntavaaliehdokas Jaana Pelkonen (kok) kirjoittaa Maailmantalouden tekijät-blogissa: ”EU on onnistunut vähentämään kasvihuonekaasupäästöjään yli 18 % vuoden 1990 tasosta. Se on näin osoittanut, että päästöjen leikkaamisen ei tarvitse tarkoittaa talouskasvun leikkaamista, sillä talous on kasvanut yli 40 % tänä aikana.”

Tämä väite ei pidä paikkaansa.

Eurooppa on kokonaisuudessaan vähentänyt omalla maaperällään syntyviä CO2-päästöjä vuodesta 1990 vuoteen 2008, mutta vastaavasti siirtänyt noin kaksinkertaisen määrän CO2-päästöjä kehittyviin maihin (kuva 1). Kansainväliseen kauppaan liittyvät CO2-päästöt nelinkertaistuivat välillä 1990-2008 eikä niitä voi globaalien toimitusketjujen ja pääoman vapaan liikkumisen aikana jättää huomiotta. Pelkosen puolustukseksi on sanottava, että tutkimusaiheena globaalien toimitusketjujen myötä eri maissa syntyvät päästöt on varsin uusi ja esimerkiksi Kioton protokolla huomioi vain omalla maaperällä syntyvät (tuotantoperusteiset) CO2-päästöt.

Kuva 1. Omalla maaperällä vähennetyt päästöt (vasen puoli kuvassa) ja muualle ulkoistetut päästöt (oikea puoli). LÄhde: Peters et al., 2011.

Kuva 1. Omalla maaperällä vähennetyt päästöt (vasen puoli kuvassa) ja muualle ulkoistetut päästöt (oikea puoli). Lähde: Peters et al., 2011. ”Europe” kuvassa on EU27-maat lisättynä Kroatialla, Islannilla, Liechtensteinilla, Norjalla ja Sveitsillä. Punainen asterisk-merkki tarkoittaa Kioton protokollan mukaisia päästötavoitteita.

Teollisuusmaat tavallaan käyttävät kehittyviä maita savupiippunaan, jolloin niiden omalla maaperällään tuottamat päästöt pienenevät. Esimerkiksi Bangladeshissa tuotetun, mutta Ruotsissa jälleenmyydyn t-paidan CO2-päästöt voidaan kirjata sekä Bangladeshiin (tuotanto) että Ruotsiin (kulutus).

Tähän asti kenties kattavimmassa tutkimuksessa (Peters et al., 2011) arvioitiin kansainväliseen kauppaan liittyviä CO2-virtoja käyttämällä laajahkoa aineistoa, jossa analysoitiin 113 valtiota jakamalla talous 57 sektoriin. Tutkimuksen perusteella esimerkiksi Ruotsin, joka usein mainitaan esimerkkinä maasta joka on kyennyt katkaisemaan talouskasvun ja CO2-päästöjen määrän kasvun yhteyden, CO2-päästöt olivat jopa 69 % suuremmat vuonna 2008, jos Ruotsin alueella syntyneiden CO2-päästöjen lisäksi huomioitiin kansainvälinen kauppa.

Suomenkin CO2-päästöt olivat yli 40% suuremmat kulutusperusteisesti kohdistettuna vuonna 2008. Koko Euroopan tai EU:n osalta luvut ovat maltillisemmat, mutta silti EU:n CO2-päästövähenemä omalla maaperällä lähes tuplattiin kehittyvissä maissa 1990-2008 kun vienti ja tuonti huomioidaan (kuva 1) eli CO2-päästöjen kasvu ei taittunut 1990-2008. Globaalissa taloudessa teollisuusmaat nettona vievät energiankulutusta ja päästöjä kehittyviin maihin, joista ne puolestaan nettona tuovat arvonlisää ja kulutushyödykkeitä jolloin alueellisten päästöjen kehitys teollisuusmaissa antaa harhaanjohtajan kuvan arvonlisän muodostumisen ja aineellisten resurssien kulutuksen yhteydestä. Koko maailman yhteenlaskettu BKT:n on kasvanut hiukan nopeammin kuin energiankulutus tai CO2-päästöt eli suhteellista irtikytkentää on tapahtunut (kuva 2), mutta absoluuttista irtikytkentää, jossa talouskasvu ei vaadi luonnonvarojen, energian tai CO2-päästöjen kasvua, ei ole tapahtunut teollisissakaan maissa kansainvälinen kauppa huomioiden.

Kuva 2. Koko maailman BKT:n energia- ja CO2-intesiteetit. Lähde: EIA.

Kuva 2. Koko maailman BKT:n energia- ja CO2-intensiteetit. Lähde: EIA.

Kuvasta 2 voidaan havaita, että  globaalin BKT:n CO2-päästöintensiteetti on laskenut vuodesta 1989 vuoteen 2011 viidenneksellä eli noin 1,5 % vuodessa.  1990-luvun taitteeseen osuva piikki (kuva 2) johtunee paljolti Neuvostoliiton hajoamisesta. Globaali BKT on kasvanut moninkertaisella nopeudella BKT:n CO2-päästöintensiteetin laskuun verrattuna, joten kokonaisuudessaan maailmanlaajuiset CO-päästöt ovat kasvaneet (kuva 3). CO2-päästöt ovat kasvaneet 2000-luvulla nopeammin kuin esimerkiksi vuosina 1983-1997.

Kuva 3.

Kuva 3. Globaalit CO2-päästöt. Lähde BP (2014).

Tämä kirjoitus julkaistiin hiukan lyhennettynä Faktabaarissa 2.3. Tuossa Faktabaarin kirjoituksessa mainittiin myös Osmo Soininvaaran (vihr) todenneen taannoisessa blogikirjoituksessaan, että absoluuttinen irtikytkentä olisi tapahtunut. Soininvaara kirjoitti blogissaan 24.2.15: ”Teollisissa maissa yhteys reaalisella BKT:lla mitatun talouden volyymin ja raaka-aineiden ja energian käytön välillä taittui. Näin kävi, vaikka luonnonvarojen kulutukseen laskettaisiin mukaan tuontitavaroihin sisältyvät panokset.” Soininvaara teki 3.3.15 lisäyksen kirjoitukseensa, jossa mainitsi viitauksensa ”tehdään vähemmästä enemmän” tarkoittaneen absoluuttisen irtikytkennän sijaan suhteellista irtikytkentää, jossa tuotoksen lisäämiseen tarvitaan siltikin enemmän panoksia, mutta tuotos suurenee nopeammin kuin panosten käyttö. Näin ollen Soininvaara ei väittänyt, että absoluuttinen irtikytkentä talouskasvun ja luonnonvarojen käytön kasvun välillä olisi tapahtunut, vaan tarkoitti suhteellista irtikytkentää. Näiden termien ero on huomattava, joten niiden käytössä on tärkeää olla tarkkana.

Suhteellinen ja absoluuttinen irtikytkentä ovat nimittäin ilmastonmuutoksen hillinnän lopputuloksen kannalta kaksi täysin eri asiaa. Suhteellisen irtikytkennän täytyy toki edeltää absoluuttista irtikytkentää, mutta siitä itsessään on vielä laihanlaisesti lohtua, jos absoluuttinen irtikytkentä ei tapahdu ja talous jatkaa kasvamista. Talouden ”koolla” ei ole lopulta suurta merkitystä, jos ajamme planeetan absoluuttisten päästöjen kasvun (tai liian hitaan pienenemisen) seurauksena katastrofaaliseen ilmastonmuutokseen. Tässä mielessä tulkinnanvarainen terminologia voi lopulta vaikeuttaa ilmastonmuutoksen hillinnän haasteen hahmottamista. Jos ihmiset saavat käsityksen, että päästöt ovat laskussa vaikka talous kasvaa, heille jää helposti käsitys, että ilmastonmuutos voidaan torjua jatkamalla nykyisellä polulla.

Tämä tuskin riittää, sillä todellisuudessa esimerkiksi länsimaiden absoluuttisten päästöjen tulee pienentyä lähes kolme prosenttia vuodessa, joka vuosi, ainakin vuoteen 2050 asti, mikäli tarvittaviin ja suunniteltuihin päästövähennyksiin aiotaan päästä. Mikäli globaali talous kasvaa odotetusti, talouden täytyy PricewaterhouseCoopersin julkaiseman Low Carbon Economy Indexin (2014) mukaan vähentää päästöintensiteettiään (CO2/BKT) 6,2 prosenttia vuodessa, joka vuosi, vuoteen 2100 saakka, jos haluamme suhteellisen todennäköisesti pysytellä alle kahden asteen lämpenemisen rajan. Tämä vauhti on noin viisinkertainen nykyiseen verrattuna, joten ainakin PwC:n laskelmien mukaan olemme vielä kaukana absoluuttisesta päästöjen ja talouden irtikytkennästä.

Absoluuttisen irtikytkennän haastavuuteen viittaavat myös Minq Lin (2014) laskelmat, joiden mukaan globaalin talouden kasvaessa 5 % vuodessa täytyy joka vuosi uuden pääoman olla päästöintensiteetiltään 50%  pienempi kuin jo olemassa oleva pääomakanta keskimäärin (Li olettaa laskuissaan, että 5 % vanhasta pääomakannasta vaihtuu uuteen poistojen myötä vuosittain), jotta CO2-päästöt eivät kasva. Ei siis riitä, että tuleva pääomakanta on 50 % CO2-tehokkaampaa jatkossa kuin nyt vaan tehostumisen täytyy korkoa korolle -ilmiön vuoksi jatkua joka vuosi ollakseen 50 % pienempi päästöintensiteeltään kuin olemassa oleva pääomakanta (joka tehostuu koko) ajan ja tällöinkin saadaan CO2-päästöjen kasvu laskevan uran sijaan vasta pysäytettyä. Mikäli talous kasvaisi ”vain” 3 % vuodessa, niin olemassa olevaa pääomakantaa 50 % CO2-tehokkaampi pääoma saisi aikaan CO2-päästöjen pienentymisen yhdellä prosentilla vuosittain. Absoluuttiseen irtikytkentään vaadittava CO2-päästöintensiteetin pienennys riippuu siis sekä uuden pääomakannan CO2-tehokkuudesta että talouden kasvuvauhdista. Ja pelkkä päästöjen kasvun pysäyttäminen ei siis riitä, vaan CO2-päästöt pitäisi saada vähenemään lähes 3 % vuodessa.

Monet IPCC:n skenaariot, joilla pysytään kohtuullisen todennäköisesti alle kahden asteen lämpenemisen, sisältävät jonkinlaisen oletuksen tulevasta ilmastonmuokkauksesta (geoengineering). Mittakaava hiilidioksidin poistamisessa on huikea, sillä jo lähivuosikymmeninä hiilidioksidia pitäisi poistaa ilmakehästä vuosittain määriä, jotka ovat kymmenen kertaa suurempia kuin maailmanlaajuinen raudan vuosituotanto tai suurempi kuin ihmiskunnan vuosittain tuottaman öljyn, kivihiilen ja maakaasun yhteismäärä. Haaste CO2-päästöjen laskuun saamisessa on historiallisen suuri. Ja mitä nopeammin talous kasvaa ja mitä hitaammin BKT:n CO2-päästöintensiteetti laskee, niin sitä suuremmat haasteet ovat.

Kirjoittajat: Aki Suokko ja Rauli Partanen,

Faktantarkastuksen koordinoijia (energia- ja ilmastopolitiikka)

Tämä kirjoitus julkaistiin hiukan lyhennettynä Faktabaarissa 2.3.

Faktantarkastuspyyntöjä voi lähettää tämän lomakkeen avulla.

Lähteet:

  1. Glen P. Peters et al. (2011) PNAS 108: 8903–8908. Growth in emission transfers via international trade from 1990 to 2008.
  2. Steven J. Davis & Ken Kaldeira. (2010) PNAS 107:5687–5692. Consumption-based accounting of CO2 emissions.
  3. Andreas Malm. (2012) China as Chimney of the World: The Fossil Capital Hypothesis. Organization & Environment 25:146–177.
  4. EIA:n CO2- ja energiaintensiteettidata, joka löytyy täältä. Käytettiin ostovoimapariteettikorjattua dataa.
  5. BP Statistical Review of WOrld Energy 2014.
  6. PricewaterhouseCoopers LLP (2014).
  7. Minq Li. (2014) Peak Oil, Climate Change, and the Limits to China’s Economic Growth. (Routledge Studies in Ecological Economics)

Soininvaaran teksti

Pelkosen teksti

Ilmastotieto tarkastaa vaalikeskustelun ilmasto- ja energiafaktoja

Ilmastotieto-blogi ja sen taustajoukot ovat mukana kevään 2015 eduskuntavaalikeskusteluun liittyvässä Faktabaari.fi -sivuston faktojen tarkistushankkeessa. Ilmastotieto tarkastaa vaalikeskustelun energiapolitiikkaan ja ilmastonmuutokseen liittyviä lausuntoja, uutisia ja väitteitä maaliskuun alusta vaalipäivään 19.4.2015 asti.

Tarkistukseen ja tulosten julkaisuun käytetään Faktabaari.fi sivustoa sekä sosiaalisen median eri kanavia, kuten Facebookia, Twitteriä ja blogeja.

Hanketta koordinoivat ilmastotiedon taustajoukosta Aki Suokko (FT, DI), Nina Jurvanen (FM) ja Rauli Partanen (tietokirjailija, BBA)

Faktantarkistuksessa tarvitsemme kuitenkin vaalikeskustelua seuraavan yleisön tukea ja apua. Pyydämme teitä ilmoittamaan, jos vaalikeskustelussa (väittelyt, lehtikirjoittelut sekä ehdokkailta että toimittajilta, vaalikonevastaukset, puolueohjelmat jne.) törmäätte faktoja vääristelevään tai ristiriitaiselta tuntuvaan kannanottoon, lausuntoon tai muuhun vastaavaan, jolla saattaa olla merkitystä eduskuntavaalien kannalta.

Kertokaa niistä meille, niin me selvitämme, perustuuko lausunto tai kirjoitus faktoihin, onko se puppua, vai jotain siltä väliltä.

Liitämme kaikkiin vastauksiin tarkistettavissa olevat lähdeviittaukset. Lähdeaineistona käytetään ensisijaisesti esimerkiksi Kansainvälisen Ilmastopaneelin IPCC:n tuoreita raportteja, YK:n alaisten järjestöjen ja Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n raportteja ja arvostettujen tiedeakatemioiden raportteja.

Nojaamme tieteen konsensukseen sekä toteutuneisiin ja raportoituihin asioihin. Tilastojen lähdeaineistona käytämme energia- ja ilmastoasioissa vakiintuneita lähteitä, kuten BP:n (aiemmilta nimiltään British Petroleum ja BP Amoco) ja IEA:n tilastoja.

Lisäksi aiheesta on koottu nettiin argumenttipankki, kun yli 20 suomalaista eri alojen asiantuntijaa osallistui tammi-helmikuussa noin viisi viikkoa kestäneeseen energia- ja ilmastokeskusteluun, joka käytiin uutta digitaalista suomalaisinnovaatiota, Debattibaari.fi -asiakeskustelualustaa hyväksi käyttäen.

Vihjeitä voit lähettää:
Lomakkeella tai sähköpostilla toimitus@faktabaari.fi

Keskustelua voi seurata ja siihen osallistua:
Twitterissä: @Ilmastotieto, @Faktabaari
Netissä: ilmastotieto.wordpress.com, Facebook (ilmastotiedon sivu) ja faktabaari.fi

Kiitämme lämpimästi Tieteen Tiedotus ry:tä hankkeen mahdollistavasta apurahasta, joka myönnettiin Avoin Yhteiskunta ry:lle. Apurahaa myönnettiin 1000 euroa kullekin yllämainitulle koordinaattorille.

%d bloggers like this: