Tammikuussa esiintyi runsaita sateita ja lämpötilan vaihteluita

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Tammikuu 2015 oli maan etelä- ja keskiosassa tavanomaista leudompi, Lapissa sen sijaan oli kylmää. Sademäärät olivat monin paikoin lähes kaksinkertaisia keskimääräiseen tammikuuhun verrattuna


Kuva: Ilmatieteen laitos.

Lämpötilalukemat kaksijakoisia

Tammikuussa maan etelä- ja keskiosassa oli monin paikoin tavanomaista leudompaa lämpötilapoikkeaman ollessa pääasiassa kahdesta kolmeen astetta. Keski- ja Pohjois-Lapissa kuukausi oli sen sijaan yhdestä kahteen astetta keskimääräistä kylmempi.

Kuukauden keskilämpötila ei kerro kuitenkaan kuukauden lämpöoloista koko totuutta, sillä kuukaudelle olivat tyypillisiä suuret lämpötilan vaihtelut lauhoine ja kylmine jaksoineen. Kuukauden alin lämpötila, -39,6 °C, mitattiin Utsjoella 11. päivänä ja ylin lämpötila, +7,5 °C, Kristiinankaupungissa 1. päivänä.

Runsaita sateita eri olomuodoissa – ennätyksiä hätyyteltiin

Länsirannikon läheisyydessä sekä Kainuusta Meri-Lappiin ulottuvalla alueella oli tammikuussa poikkeuksellisen sateista. Sademäärät olivat näillä alueilla lähes kaksinkertaisia tavanomaiseen tammikuuhun verrattuna. Maan länsiosassa useilla havaintoasemilla saavutettiin suurin tammikuun sademäärä vuodesta 1961 alkaen tarkasteltuna.

Havaintoasemista sateisin oli Tornion Torppi, jossa satoi 129 mm, ja siellä mitattiin myös suurin vuorokautinen sademäärä 33,7 mm 29. päivänä. Tavanomaista vähemmän satoi ainoastaan Pohjois-Lapissa. Vähiten satoi Inarin kirkonkylässä, jossa sademäärä oli ainoastaan 13,8 mm.

Kuun lopulla Ylä-Kainuussa toista metriä lunta

Lunta oli kuukauden päättyessä harvinaisen paljon Keski- ja Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Etelä-Lapissa. Näin runsaasti lunta on keskimäärin kerran kymmenessä vuodessa. Eniten lunta oli Kainuussa ja Etelä-Lapissa, jossa lumensyvyys oli yleisesti yli 80 cm, Ylä-Kainuussa paikoin toista metriä.

Sen sijaan eteläisimmässä Suomessa, pohjoisimmassa Lapissa ja osassa Itä-Suomea lunta oli tavanomaista vähemmän, Käsivarren Lapissa jopa harvinaisen vähän. Kuukauden lopulla lunta satoi harvinaisen paljon Kainuusta Meri-Lappiin ulottuvalla alueella, ja esimerkiksi Tornion Torpissa lumensyvyys kasvoi kolmessa päivässä 30 cm.

Lisätietoja:

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)

Tammikuun säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/tammikuu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: