Talouskasvu ei vastoin yleistä luuloa ole kytkeytynyt irti energiankulutuksesta

On yleinen väärinkäsitys, että talouskasvu olisi irtikytkeytynyt energiankulutuksesta. Tällainen harhakuva syntyy helposti jos ei oteta huomioon, että maailmassa energiankulutus syntyy suurelta osin muualla kuin sen seurauksena syntynyt bruttokansantuote mitataan.

Copyright:  Yuriy Kobets.

Copyright: Yuriy Kobets.

On yleinen väärinkäsitys, että talouskasvu olisi irtikytkeytynyt energiankulutuksesta. Tällainen harhakuva tosin syntyy helposti jos vertailee jonkin kehittyneen maan talouskasvu- ja energiankulutustilastoja. Esimerkiksi taloustieteen professori Matti Pohjola on todennut, että Suomen talouskasvu on kestävää, koska Suomessa talous kasvoi vuosina 1985-2008 ja samaan aikaan hiilidioksidipäästöt kasvoivat taloutta hitaammin (täällä).  Pohjola ei kuitenkaan ota huomioon, että olemme ulkoistaneet suuren osan hiilidioksidipäästöistä kehittyviin maihin, kuten Kiinaan. Samaan tapaan Tim Harford tulkitsee Yhdysvaltain tilastoja tuoreessa kirjassaan Undercover Economist Strikes Back. Pohjolalta, Harfordilta ja oletettavasti monilta muilta taloustieteilijöiltä on jäänyt huomaamatta se, että länsimaiden talouskasvusta yhä suurempi osa tehdään kehittyvissä maissa, jolloin osa kehittyneiden maiden energiankulutuksesta ja hiilidioksidipäästöistä näkyy kehittyvien maiden ”kirjanpidossa”.

Tuoreen tutkimuksen mukaan vuonna 2004 maailman hiilidioksidipäästöistä 23-60 % (määritelmästä riippuen) liittyi kansainväliseen kauppaan. Voidaan perustellusti kysyä, että onko mielekästä tarkastella talouskasvun ja energiankulutuksen tilastoja pelkästään yhdessä maassa? Kuvan 1 mukaan sekä Suomessa että Yhdysvalloissa on tarvittu ajan saatossa vähemmän energiaa kansantalouden tuotannon arvoa kohti eli energiankulutus per dollari bruttokansantuotetta on laskenut. Pohjola ja Harford eivät siis kapeasti tulkiten ole väärässä. Talous voi (ainakin teoriassa) kytkeytyä irti energiankulutuksesta kahdella tavalla, suhteellisesti tai absoluuttisesti. Edellinen tarkoittaa, että talous kasvaa energiankulutusta nopeammin ja jälkimmäinen, että talous kasvaa energiankulutuksen pienentyessä. Harford toteaa kirjassaan, että Yhdysvalloissa energiankulutus (henkeä kohti) pieneni vuosina 1986-2011 keskimäärin 0,17 % vuodessa eli irtikytkeytyminen olisi absoluuttista. Mikäli tuossa luvussa huomioitaisiin kansainvälinen kauppa ja teollisuuden ulkoistaminen kehittyviin maihin, niin mitä todennäköisimmin tuo energiankulutuksen lasku kääntyisi kasvuksi. Yhdysvalloissa energiankulutus henkeä kohti on tuona aikana pienentynyt käytännössä vasta 2000-luvulla eli voimakkaan globalisoitumisvaiheen aikana (kuva 7 täällä).

Kuva 1. Pohjois-Amerikan ja Suomen energiankulutus per bruttokansantuote. Lähde: EIA. Btu = British thermal unit, energiayksikkö.

Kuva 1. Pohjois-Amerikan ja Suomen energiankulutus per bruttokansantuote. Lähde: EIA. Btu = British thermal unit, 1055 joulea.

Kuvasta 2 nähdään, että koko maailman osalta talouskasvu ei kuitenkaan ole kytkeytynyt irti energiankulutuksesta, vaan talouskasvun energiaintensiteetti oli vuonna 2010 samalla tasolla kuin 1983.

Koko maailman energiankulutus per bruttokansantuote. Lähde: EIA.

Kuva 2.Koko maailman energiankulutus per bruttokansantuote. Lähde: EIA. Btu = British thermal unit, 1055 joulea.

Jos tarkastelemme esimerkiksi Etelä- ja Väli-Amerikkaa, Thaimaata, Vietnamia ja Indonesiaa, niin huomaamme, että näissä maissa energiankulutus bruttokansantuotetta kohti on pikemminkin kasvanut kuin laskenut ajan myötä (kuva 3). Yhtenä selityksenä on se, että näihin maihin on ulkoistettu paljon länsimaista teollisuustuotantoa. 

Kuva 3. Joidenkin kehittyvien maiden energiankulutus per bruttokansantuote. Lähde: EIA.

Kuva 3. Joidenkin kehittyvien maiden energiankulutus per bruttokansantuote. Lähde: EIA.

Kiina ja Intia tunnetaan maailman ”hikipajoina” (kuva 4). Kiinassa energiankulutus per bruttokansantuote laski voimakkaasti ennen vuotta 2001, jolloin Kiinasta tuli Maailman kauppajärjestön (WTO) jäsen. Käänsikö kauppajärjestön jäsenyys Kiinan energiatehokkuuden kehityksen? Kuvissa 1-4 esitettyjen tilastojen perusteella on syytä kysyä, että olemmeko ulkoistaneet teollisia prosesseja energiatehokkaista maista maihin, joissa prosessit tuottavat enemmän päästöjä bruttokansantuoteyksikköä kohti?

jj

Kuva 4. Kiinan ja Intian energiankulutus per bruttokansantuote. Lähde: EIA. Btu = British thermal unit, 1055 joulea.

Koko maailman talouskasvun energiaintensiteetti on siis ollut hämmästyttävän vakio (kuva 2) vuosikymmenien ajan. Mikäli primäärienergiankulutusta ja bruttokansantuotetta tarkastellaan kahdella eri aikavälillä eli 1969-1999 (kuva 5) ja toisaalta 2000-2011 (kuva 6), niin huomataan, että 2000-luvulla käyrät ovat kulkeneet lähes päällekkäin.

Kuva 5. Maailman primäärienergia (vasen pystyakseli) ja bruttokansantuote vuoden 2005 dollareissa (oikea pystyakseli). Lähteet: BP Statistical Review of World Energy 2013 ja IMF.

Kuva 5. Maailman primäärienergia (vasen pystyakseli) ja bruttokansantuote vuoden 2005 dollareissa (oikea pystyakseli). Lähteet: BP Statistical Review of World Energy 2013 ja IMF.

Kuva 6.

Kuva 6. Maailman primäärienergia (vasen pystyakseli) ja bruttokansantuote vuoden 2005 dollareissa (oikea pystyakseli). Lähteet: BP Statistical Review of World Energy 2013 ja IMF.

Kuvista 5 ja 6 voidaankin nähdä, että maailman energiankulutus kasvoi aavistuksen hitaammin kuin talous vuosina 1969-1999, mutta tällä vuosituhannella ne ovat kasvaneet käytännössä samaa tahtia. Tämä tällä vuosituhannella alkanut kehitys johtunee ainakin osittain globalisaatiosta, sillä sekä Kiinan että Intian energiankulutus lähti räjähdysmäiseen kasvuun vuosituhannen vaihteessa samalla kuin Yhdysvalloissa ja Euroopassa se on lähtenyt laskuun (kuva 7). 

kuva 7

kuva 7. Energiankulutuksen trendejä. Lähde: BP Statistical Review of World Enerry 2013.

On olemassa selviä viitteitä siitä, että kehittyvät maat, kuten Kiina, toimivat kehittyneiden maiden ”savupiippuna”. Esimerkiksi vuosina 1990-2008 kehittyneiden maiden hiilidioksidipäästöt pienenivät 2 % kun samaan aikaan kehittyvien maiden hiilidioksidipäästöt kasvoivat 113 % (lähde täällä). Kun kansainvälinen kauppa otetaan huomioon, niin kehittyneiden maiden hiilidioksidipäästöt todellisuudessa kasvoivat, vaikka niiden kansalliset päästötilastot näyttävätkin vähennystä hiilidioksidipäästöissä. Koska suurin osa hiilidioksidipäästöistä tulee energiantuotannosta, niin myös energiaa on siten kulutettu paljon kehittyvissä maissa niin, että vastaavasti talouskasvua kirjataan kehittyneiden maiden tilinpidossa.

Johtopäätökset

Pohjolan kalvosarjan perusteella näyttää, että Suomessa talouskasvu ja energiankulutus ovat kytkeytyneet irti toisistaan suhteellisesti. Tämä kuitenkin heijastelee rajallista kirjanpitoa tai puutteellisesti aseteltuja ”taserajoja” maailmassa jossa raha, varallisuus, energiankantajat ja erilaiset väli- ja lopputuotteet liikkuvat suhteellisen vapaasti maiden rajojen yli. Siten Suomen ja Yhdysvaltojen talouskasvusta on globalisaation etenemisen myötä tullut yhä suurempi osa ulkomailla tapahtuvan energiankulutuksen tuloksena. Pohjolan ja Harfordin puolustukseksi on sanottava, että kaikkea energiaa, joka esimerkiksi Kiinassa kulutetaan, ei tietenkään voida liittää kehittyneiden maiden päästöiksi, mutta varsin merkittävä osa kuitenkin. Yhden arvion mukaan ainakin vuonna 2001 hiilidioksidipäästöjä syntyi nettomääräisesti kehittyvissä maissa niin, että varsinainen tuote ”kulutettiin” kehittyneissä maissa (Peters & Hertwich, 2008).

Ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta kansainvälisen kaupan suuri rooli talouskasvussa tarjoaa mielenkiintoisen vaihtoehdon. Mikäli fossiilisten polttoaineiden sisältämälle hiilelle asetettaisiin vero tai päästökiintiöhinta, niin hiilidioksidipäästöjä voitaisiin hillitä ja hallinnoida suhteellisen vähäisessä määrässä maita. Tämä johtuu siitä, että Kiina, Yhdysvallat, Lähi-Itä, Venäjä, Kanada, Australia, Intia ja Norja eli yhteensä vain noin 20 maata tuottavat noin 67 % fossiilisista polttoaineista. Verottamalla fossiilisten polttoaineiden hiiltä näissä maissa siirtyisi veron aiheuttama taloudellinen taakka varsin vähäisellä byrokratialla kansainvälisiin toimitusketjuihin. Tällöin toimitusketjun jokaisella lenkillä olisi kannustin alentaa hiilidioksidipäästöjä. Tämän veroluonteisen maksun tuoton ”oikeasta” jakautumisesta eri maiden välillä toki olisi varmasti monia eri näkemyksiä.

Lähteet

  1. Energiankulutus per dollari bruttokansantuotetta: EIA, taulukko: Energy Intensity – Total Primary Energy Consumption per Dollar of GDP (Btu per Year 2005 U.S. Dollars (Market Exchange Rates)).
  2. Maailman bruttokansantuote: IMF, World Economic Outlook database, Country Group .
  3. BP, Statistical Review of World Energy 2013. (http://www.bp.com/en/global/corporate/about-bp/statistical-review-of-world-energy-2013.html)
  4. Davisa, S.J., Petersb, G.P. & K. Caldeira (2011). The supply chain of CO2 emissions. PNAS.
  5. Harford, T. (2013) The Undercover Economist Strikes Back: How to Run or Ruin an Economy. Kindle-kirja.
  6. Peters, G.P. & E.G Hertwich. (2008) CO2 embodied in international trade with implications for global climate policy. Environ Sci Technol 42:1401–1407.
Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: