Kukat kukkivat aikaisemmin

Kun lumet sulavat pois keväällä, monet kasvilajit alkavat kukkia (esimerkiksi monelle tuttu leskenlehti, jonka kirjoittaja on jo nähnyt kukkivan tänä keväänä). Eri kasvilajit kukkivat eri aikaan, joten vielä loppukesästäkin jotkut kasvilajit vasta alkavat kukkia. Monet tekijät säätelevät kasvien kukkimisen aloittamista. Lämpötila on yksi näistä tekijöistä. Ilmaston lämmetessä onkin odotettavissa, että monet kasvilajit aloittaisivat kukkimisen aikaisemmin. Japanilainen tutkija Amano ja kumppanit ovat tutkineet asiaa ja julkaisset tuloksensa äskettäin.


Kasvit kukkivat nykyään hiukan aikaisemmin. Uudessa tutkimuksessa oli mukana myös Suomessa kasvavia lajeja, mm. leskenlehti, peltokanankaali, kevättähtimö ja valkovuokko. Kuva: Ari Jokimäki.

Kasvien ja muiden eliölajien toiminnan ajoituksen muutokset ovat merkittäviä tekijöitä ekosysteemissä. Jos kasvin kukkimisaika aikaistuu, mutta sen pölyttäjähyönteislajin lentoaika ei aikaistu samalla, sekä kasvin että hyönteisen lisääntyminen heikentyy, koska kasvin siementuotto vähenee ja hyönteisen ravinnonsaanti vaikeutuu. Asiaa on tutkittu aiemminkin, mutta kokonaiskuvan saaminen on hankalaa, koska lajien pitkän ajan seurannasta on verrattain vähän tietoa tarjolla. Lisäksi ilmastonmuutos on sen verran hidas ilmiö, että sen vaikutukset eivät vielä ole kovin selvästi nähtävissä joka paikassa.

Amanon ja kumppanien tukimukseen valittiin kasvilajeja, joiden tiedetään olevan ekologisesti tai taloudellisesti tärkeitä ja joihin viimeaikaisen ilmastonmuutoksen tiedetään vaikuttaneen, ja joiden on aiemmin ehdotettu olevan hyviä ilmastonmuutoksen indikaattorilajeja. Tutkimukseen valittiin yhteensä 405 lajia ja tutkimus tehtiin eri puolilla Isoa-Britanniaa. Lajien seuranta kattoi ajanjakson vuodesta 1753 nykyaikaan, mutta eri lajien seuranta kattoi eri ajat, joten kerrallaan seurannassa oli parhaimmillaan hieman yli 200 lajia ja ennen 1900-lukua lajeja oli yleensä alle 10 seurannassa samaan aikaan.

Tutkimuksen tuloksena oli, että viimeisten vuosikymmenien aikana kasvien kukinta on selvästi aikaistunut. Viimeisen 25 vuoden keskiarvo on alhaisempi (joka tarkoittaa aikaisempaa kukintaa) kuin yhdenkään peräkkäisen 25 vuoden jakson keskiarvo tutkimuksen seuranta-aikana. Kukat kukkivat aikaisempiin 25 vuoden jaksoihin verrattuna 2,2 – 12,7 päivää aikaisemmin. Ajanjaksolla 1910-1934 oli toiseksi aikaisin kukinta. He laskivat lisäksi korrelaation kukinta-ajan ja lämpötilan välille ja niillä oli selvä negatiivinen korrelaatio, joka oli voimakkaimmillaan helmi-huhtikuun lämpötilojen keskiarvoille. Tämä tarkoittaa sitä, että helmi-huhtikuun lämpötilojen ollessa korkeampia kukinta-aika on aikaisempi.

Kiitos kommenteista Jarille ja Pasille.

Lähde: Tatsuya Amano, Richard J. Smithers, Tim H. Sparks and William J. Sutherland, 2010, A 250-year index of first flowering dates and its response to temperature changes, Published online before print April
7, 2010, doi: 10.1098/rspb.2010.0291, [tiivistelmä].

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: