Kahden viime talven aikana esiintyneet kylmät jaksot saivat paljon huomiota, mutta lämpimät jaksot olivat paljon merkittävämpiä. Joillakin pohjoisen pallonpuoliskon alueilla koettiin kylmimpiä jaksoja vuosikymmeniin, mutta viime talvien aikana pohjoisella pallonpuoliskolla esiintyi myös erittäin voimakkaita, joskin ilmeisesti uutisarvoltaan vähäisempiä, lämpimiä jaksoja.
San Diegossa sijaitsevan Scrippsin merentutkimuslaitoksen tutkijat tarkastelivat päivittäisiä talvilämpötilojen ääriarvoja vuodesta 1948 alkaen. He havaitsivat, että kahden viime talven aikana lämpimät ääriarvot olivat paljon voimakkaampia ja yleisempiä kuin kylmät ääriarvot. Lisäksi, vaikka kylmät ääriarvot olivat enimmäkseen selitettävissä luonnollisella ilmaston vaihtelulla, niin lämpimät ääriarvot eivät olleet selitettävissä niin.
”Tutkimme ilmaston luonnollisten tilojen ja äärilämpötilojen (kylmien ja lämpimien) suhdetta. Luonnollisella vaihtelulla voitiin selittää kylmät äärilämpötilat. Havaittu lämpeneminen oli yhdenmukainen pitkän ajan lämpenemistrendin kanssa”, sanoo Scrippsin merentutkimuslaitoksen tutkijatohtori Kristen Guirguis, joka on Geophysical Research Letters -lehdessä julkaistavan tutkimusartikkelin pääkirjoittaja.
Tutkijat loivat äärilämpötilaindeksit viimeisille 63 talvelle ja sijoittivat kaksi viime talvea tähän historialliseen taustaan. Talvet 2009-10 ja 2010-11 sijoittuivat sijoille 21 ja 34 kylmien äärilämpötilojensa osalta koko pohjoista pallonpuoliskoa tarkasteltaessa. Lämpimien äärilämpötilojen osalta nämä kaksi talvea sijoittuivat sijoille 12 ja 4 tässä tarkastelussa.
Tutkimusryhmä päätteli, että kylmien äärilämpötilojen esiintyminen sopii suurin piirtein siihen, mitä on odotettavissa Pohjois-Atlantin oskillaation (NAO) negatiivisessa vaiheessa (NAO on suursäätila, jonka tiedetään tuovan kylmää säätä Euraasian pohjoisosiin ja Pohjois-Amerikan itäosiin). Tähän tulokseen tutkimusryhmä tuli tutkittuaan NAOn negatiivisen vaiheen erilaisia toteutumisvaihtoehtoja tilastollisella mallilla.
Tutkimusryhmä vertasi samalla tavalla kahden viime talven lämpimiä äärilämpötiloja NAOn ja El Niño – Southern Oscillation (ENSO) -värähtelyn indekseihin sekä myös Tyynenmeren oskillaation (Pacific Decadal Oscillation, PDO) indeksiin. Vertailu kuitenkin paljasti, että suurin osa lämpimistä äärilämpötiloista jäi selittämättä. Lineaarisen lämpenemisen sisällyttäminen vertailuun selitti lämpimät äärilämpötilat paremmin, mutta aliarvioi silti viimeaikaiset äärilämpötilat.
”Viimeisten parin vuoden aikana luonnollinen vaihtelu näyttää tuottaneen kylmät äärilämpötilat, kun taas lämpimien äärilämpötilojen muutokset tapahtuivat aivan kuten olisi odotettavissa ilmaston kiihtyvän lämpenemisjakson aikana”, sanoo Scrippsin ilmastotutkija Alexander Gershunov, yksi tutkimusartikkelin kirjoittajista.
Gershunov kuitenkin huomautti tutkimuksen osoittavan, että vaikka kahden viime talven kylmät äärilämpötilat ovatkin luonnollisten tekijöiden aikaansaannosta, kylmät äärilämpötilat sopivat silti myös ilmaston lämpenemistrendeihin. Ilman ilmaston lämpenemistä kylmät äärilämpötilat olisivat olleet vielä kylmemmät.
Lähde: How Extremely Warm Were the Last Two Notoriously Cold Winters? (Scrippsin merentutkimuslaitoksen tiedote)
Tutkimusartikkeli: Guirguis, K., A. Gershunov, R. Schwartz, and S. Bennett (2011), Recent warm and cold daily winter temperature extremes in the Northern Hemisphere, Geophys. Res. Lett., 38, L17701, doi: 10.1029/2011GL048762. [tiivistelmä]
Ilmastotieto 
Jätä kommentti