Ohessa on näyteluku Ilmastotiedossa kirjoittajana toimivan Rauli Partasen (sekä Harri Paloheimon ja Heikki Wariksen) maalis-huhtikuun vaihteessa ilmestyvästä kirjasta Suomi öljyn jälkeen (kirjan Facebook-sivu on täällä). Kirja kertoo kattavasti öljyn tuotantohuipusta ja sen vaikutuksista niin kansainvälisestä kuin Suomenkin näkökulmasta. Ilmastotiedon teemaan sopivasti oheinen luku käsittelee öljyn tuotantohuipun suhdetta ilmastonmuutokseen muutamasta näkövinkkelistä. Kirjan voi ennakkotilata suoraan kirjailijalta (ohjeet), kustantajalta, ja ilmestyttyään se on tietysti saatavilla kirjakaupoista. Mikäli öljyn tuotantohuippu ja sen tuomat ongelmat ja riskit eivät ole tuttuja, niin tämän kirjan jälkeen ovat. Muita kirjan näytelukuja pääset lukemaan Raulin blogista.
*************
Kiihtyvä ilmaston lämpeneminen ja ihmisen vaikutus siihen on todennettu tuhansien tieteellisten tutkimusten kautta. Ihmisen vaikutuksista merkittävin on fossiilisten polttoaineiden polttaminen, mistä vapautuu ilmakehään kasvihuonekaasuja kuten hiilidioksidia. Kasvihuonekaasujen lisääntyminen ilmakehässä sitoo yhä enemmän auringon energiasta maapallon meriin, maan pintakerrokseen ja alailmakehään. Muita ilmastonmuutokseen vaikuttavia ihmisen toimia ovat esimerkiksi metsien hakkuut ja niiden hiilivarastojen vapauttaminen, ruuantuotanto ja maapallon heijastavuuden muutokset.
Pelastaako öljyhuippu meidät ilmastonmuutokselta?
Öljyhuipun, ja samalla muidenkin fossiilisten tuotantohuippujen myötä, voi herätä ajatus, että fossiilisia ei riittäisi poltettavaksi niin valtavia määriä kuin mitä ennusteissa on mainittu. Tämä pitää paikkansa. IPCC:n skenaariot (2007) fossiilisten tulevan käyttövauhdin kasvamisesta eivät ota huomioon näiden tuotannon geologisia rajoitteita. Asiaan vaikuttavat kuitenkin monet muutkin seikat.
Pelkät tunnetut öljyvarat polttamalla kasvatamme merkittävästi riskiä yli kahden asteen lämpenemiseen. Kahden asteen lämpenemistä on pidetty rajana, jonka ylityttyä riski itseään ruokkivaan ilmastonmuutokseen ja huomattavan rajuihin seurauksiin kasvaa nopeasti. Lähes puolet tästä lämpenemisestä, 0,8 astetta, on jo tapahtunut. Hitaiden mekanismien kautta lämpeneminen jatkuisi arviolta vielä toiset 0,8 astetta, vaikka lopettaisimme fossiilisten polttamisen tänään kokonaan. Ilmastotutkijoiden mallit ilmastonmuutoksen ja sen vaikutusten etenemisvauhdista korjautuvat jatkuvasti, mutta valitettavasti yleensä ihmiskunnan kannalta huonompaan suuntaan. Vaikutukset ovat alkaneet näkyä nopeammin kuin useimmat osasivat odottaa.
Päästöbudjetti
Tähän mennessä olemme päästäneet noin 500 gigatonnia hiilidioksidia, ja sen pitoisuus ilmakehässä on noussut tasolta 280 ppm tasolle 390 ppm.
Tutkijoiden meille asettama ”hiilibudjetti”, jolla on 63–92 % mahdollisuus pysyä alle kahden asteen lämpenemisessä, on 886 gigatonnia vuoteen 2050 mennessä. Siitä on jäljellä 565 gigatonnia.
Tunnetut öljyvarat polttamalla päästämme noin 550 gigatonnia hiilidioksidia.
Tunnetut maakaasuvarat polttamalla päästämme noin 350 gigatonnia hiilidioksidia.
Tunnetut kivihiilivarat polttamalla päästämme noin 2 000 gigatonnia hiilidioksidia.
Mikäli päädymme polttamaan lähestulkoon kaikki fossiiliset polttoainevaramme, meillä on edessämme asiantuntijoiden mukaan 4-6 celsiusasteen lämpeneminen ja todennäköisesti erilaisten takaisinkytkentöjen käynnistyminen. Näiden seuraukset muuttavat todennäköisesti planeetan ilmaston rajusti toisenlaiseksi siitä suhteellisen vakaasta ilmastosta, jossa ihmiskunta nykymuodossaan on syntynyt ja kehittynyt . Esimerkiksi ruuan tuotanto nykyisillä alueilla kärsii rajusti, ja loppuu monin paikoin kokonaan.
Vaikka polttamisen vauhti ei seuraavina vuosikymmeninä voikaan yltää useimpien IPCC:n skenaarioiden tasolle, hiilidioksidi pysyy ilmakehässä satoja vuosia. Ei ole vuosikymmenten aikajänteellä merkitystä miten nopeasti päästöt päästämme, jos ne kuitenkin päästämme. Itseään ruokkivat takaisinkytkennät käynnistyvät ilman suurempia ennakkovaroituksia, minkä jälkeen päästöjen vähentäminen rajustikaan ei enää auta. Öljyhuipun myötä tulevat ongelmat voivat kuitenkin peittää ilmastonmuutoksen taakseen ja viedä pois ne voimavarat, joita sen hillintään ja siihen valmistautumiseen voitaisiin muuten käyttää. Tilannetta synkentävät aerosolit, joita poltettaessa pääsee ilmakehään. Ne ovat arvioiden mukaan hillinneet lämpenemistä jopa useilla asteen kymmenyksillä, sillä ne heijastavat osan auringon energiasta takaisin avaruuteen. Toisin kuin hiilidioksidi, aerosolit pysyvät ilmakehässä vain viikkoja tai kuukausia. Jos lopetamme tai vähennämme polttamista, poistuu nopeasti myös aerosolien viilentävä vaikutus.
Voisiko öljyhuipun aiheuttama talouden taantuma vähentää kulutusta pysyvästi ja näin pysäyttää ilmaston lämpenemisen? Ensinnäkään ilmastomuutosta ei voi enää pysäyttää, sillä valtamerien kohonneen lämpötilan palautuminen normaaliksi vie jopa tuhat vuotta, vaikka kaikki ilmastoa lämmittävät päästöt lopetettaisiin tänään. Toiseksi, fossiilisen energian ja etenkin öljyn käyttöä on vaikeaa vähentää nopeasti, sillä yhteiskuntamme on siitä lähes täysin riippuvainen. Hinnan noustessa kulutusta kyllä tuhoutuisi länsimaissa, mutta kehittyvissä talouksissa juhlat vielä jatkuisivat. Hinnan laskettua riittävän alas, öljyn kulutus lähtisi meilläkin taas nousuun. Samalla kun päästöt taantuman myötä vähenevät, vähenee myös kyky ja halu rakentaa vähäpäästöistä energiantuotantoa. Ainoastaan globaali kokonaispäästöjen alentaminen pidemmän ajan kuluessa hidastaa ihmisen aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä. Pelkkä talouden paikallinen aaltoilu ei siihen vielä riitä.
Mitä tämä ”hiilibudjetti” tai halutut päästövähennykset tarkoittaisivat tavallisen suomalaisen kannalta? Hiilipäästömme ovat noin 10 tonnia vuodessa, kun intialaisella ne ovat noin yhden tonnin. Suomalaisen päästöjä pitää leikata 8 tonnilla. Tämä tarkoittaisi, että voisimme autoilla ja liikkua lähes nykyiseen malliin. Ja ei sitten paljon muuta. Ei lämmitystä. Ei sähköä. Ei ostoksia. Ei töitä. Ei palveluita. On hämmentävää, miten päästövähennyksen tarpeen massiivisuus ei ole lukuisista raporteista huolimatta auennut poliitikoille, kansalaisille tai edes kaikille ympäristöjärjestöille. Meillä tuntuu edelleen olevan varaa vastustaa lähes kaikkia vähäpäästöisiä energian tuotantotapoja tuulivoimasta ydinvoimaan.
Energiaturvallisuus, öljyhuippu, ilmastonmuutos…
Öljyhuippuun varautuminen on myös ilmastonmuutoksen hillintää, jos vähennetään yhteiskunnan öljyriippuvuutta sen sijaan, että keskitytään vain turvaamaan polttoaineiden saanti. Jos hallittua siirtymää öljypohjaisesta yhteiskunnasta ei saada tehtyä ajoissa, öljykriisiin tullaan reagoimaan kaikin keinoin, kuten korvaamalla tavanomaista öljyä epätavanomaisella.
Ongelma on, että lyhyellä ja keskipitkällä aikavälillä öljyhuippuun varautuminen monesti vahvistaa ilmastonmuutoksen taustatekijöitä ja vaarantaa kansainvälisten ilmastosopimusten tai hiiliverojen käyttöönoton. Tähän varautumiseen kuuluu esimerkiksi:
- kahdenväliset sopimukset öljyntoimituksista
- öljyn kohoavan hinnan kannustin sen tuotantoon ja etsintään
- marginaalisempien epätavanomaisten lähteiden käyttöönotto
- CtL-, GtL- ja BtL-laitokset, jotka lisäävät kokonaispäästöjä
Esimakua energiaturvallisuuden, talouden turvaamisen ja ilmastonmuutoksen torjunnan välisestä törmäyksestä on jo saatu. Muun muassa Kanada ja Yhdysvallat haraavat kansainvälisiä päästösopimuksia vastaan, sillä esimerkiksi Kanada saa merkittäviä tuloja öljyhiekastaan. Toisella kädellä samat maat kuitenkin pyrkivät vähentämään autokantansa keskikulutusta ja öljyriippuvuuttaan, mikä samalla palvelee myös ilmastonmuutoksen hillintää. Presidentti Barack Obama julisti 2008 valituksi tultuaan aloittavansa planeetan tervehdyttämisen. Vuonna 2012 hän toisaalta lupasi kotimaista öljyä porattavan ”kaikissa mahdollisissa paikoissa”. Kiina on maailman nopeimpia ydinvoiman, tuulivoiman ja aurinkoenergian käytön kasvattajia, mutta lisäksi maassa otetaan uusi kivihiilivoimala käyttöön noin viikon välein. Talouden kasvattamisen, ilmastonmuutoksen hillinnän ja energiaturvallisuuden kesken on valtavia ristiriitoja.
Suomessa epäjohdonmukaisesta ilmastopolitiikasta kielii hiilidioksidipäästöön kytketty porrastettu autoverotus. Äkkiseltään se vaikuttaa järkevältä – enemmän saastuttavalle ja kuluttavalle kulkupelille lyödään korkeampi hintalappu. Ongelma on siinä, että mitataan väärää asiaa. Ilmaston lämpenemistä ei hidasta uusien myytyjen autojen keskimääräisen päästötason aleneminen, vaan liikenteen kokonaispäästöt pidemmällä aikavälillä. Mikäli uusia vähäpäästöisiä autoja myydään (ja niillä ajetaan) aiempaa enemmän, kokonaispäästöt voivat kasvaa.
Päästövähennystoimet ja öljyhuippu
Miten ilmastonmuutoksen hidastaminen vertautuu öljyhuippuun? Ilmastonmuutosta ehkäisevät toimet tähtäävät pääosin vuosikymmenien päähän. Öljyhuipun vaikutukset puolestaan alkavat näkyä lähes välittömästi ja varautumistoimien pitäisi olla nopeita. Kriisien ja muutosten nopeus on siis varsin eri luokkaa. Öljyntuotannon hidas kasvu ja sen seuraukset aiheuttavat maailmantaloudessa jo nyt tuhoisaa jälkeä, vaikka teknisesti varsinainen tuotantohuippu voi olla vielä vuosien päässä tulevaisuudessa. Hallitsemattoman öljyntuotantohuipun laukaiseman äkillisen muutoksen seuraukset voivat olla teollistuneen yhteiskunnan kannalta vakavuudessaan verrattavissa ilmastonmuutoksen seurauksiin. Lisäksi yhteiskunnan rakenteellinen öljyriippuvuuden vähentäminen vie vähintään 10–20 vuotta. Nyt rakennettu hiilivoima on käytössä vielä vuosisadan puolivälissä. Nyt myyty uusi katumaasturi on sekin käyttökunnossa ehkä pitkälle 2020-luvulle. IEA:n mukaan nykytahdilla vuoden 2017 jälkeen kaikkien uusien tehtaiden ja voimalaitosten tulisi olla nollapäästöisiä, sillä jo rakennettu infrastruktuuri on lukinnut päästömme vuosikymmenten päähän.
On järkyttävää, että ihmiskunta tyytyy edelleen lähinnä väittelemään ilmiön olemassaolosta, kun mittavien toimien viimeinen looginen aloitusajankohta on jo kaukana menneisyydessä. Tämä pätee sekä öljyhuippuun että ilmastonmuutokseen.
Talousvaikeuksista ja energian hinnannoususta johtuen öljyhuippu voi rampauttaa myös investoinnit ilmastonmuutoksen hillintään pitkällä tähtäimellä. Ihmiskunnalla tuntuu olevan varaa suojella ympäristöään ja välittää toimintansa pitkän ajan seurauksista vain silloin, kun talous kasvaa ja elintaso on korkealla. Lyhyen aikavälin hyvinvointi (tai hengissä selviäminen) talloo lähes poikkeuksetta pitkän aikavälin tavoitteet alleen. Professori Jukka Tuomelan sanoin, ”Näyttää siltä, että voimme pelastaa maapallon vain, jos se on taloudellisesti kannattavaa.”
+2 astetta celsiusta
Kahden asteen ”turvallisena” pidetty lämpötilan nousu, ja siihen yhdistetty 450 ppm:n ilmakehän hiilidioksidipitoisuus ovat tavoitteitamme vain, koska olemme sopineet niin. Sekä +2 astetta että 450 ppm ovat kuitenkin venäläistä rulettia, jota pelaamme tulevaisuudellamme. Eri mailla on ruletissa eri panokset, sillä ilmastonmuutoksen vaikutukset jakautuvat epätasaisesti. 450 ppm:n pitoisuus on joidenkin ilmastotutkijoiden mukaan liian korkea, ja esimerkiksi NASAn James Hansen on laskenut tavoitteen 350 ppm:n pitoisuuteen pidemmällä aikavälillä – ja tuo taso ylitettiin jo viime vuosituhannella. Tämä voi tuntua monista epäreilulta, sillä olimme vasta hiljalleen tottumassa siihen, että päästöille kenties pitää joskus tehdä jotain (ja että tiede ja teknologian kehitys kyllä hoitaisivat ongelman). Tilanne muistuttaa hieman öljyhuippua, joka eräänä päivänä todisteiden valossa siirrettiin kaukaa tulevaisuudesta menneisyyteen. Samalla vedettiin vessanpöntöstä haaveet rauhallisesta ja järjestelmällisestä tilanteeseen sopeutumisesta. Luonto ei välitä siitä, mikä meistä tuntuu mukavalta ja mikä ei. Totuus ei löydy äärimmäisten mielipiteiden keskeltä, vaan sieltä, missä se fysiikan lakien mukaan on.
Voisi kuvitella, että ihmiskunnan päästövähennykset olisivat vuosikymmenten tietoisuuden ja neuvotteluiden jälkeen jo hyvässä vauhdissa. Valitettavasti tilanne on täysin päinvastainen: emme ole hädin tuskin kyenneet edes hidastamaan vuosittaisten päästöjen kasvunopeutta, saati vähentämään niitä. Nyt meidän kuitenkin pitäisi sopia entistä nopeammista ja isommista päästövähennyksistä samalla, kun maailmantalous rypee kriisissä. Aikaa ei ole teknologioiden kehittelyyn laboratorioissa: joko otamme kaikki nyt hyllystä löytyvät keinot päästöjen vähentämiseksi käyttöön tällä vuosikymmenellä, tai peli on menetetty. Monet ympäristöjärjestöt ja Vihreät ovat julkisesti kannustaneet Saksaa luopumaan ydinvoimasta. Se ikävä kyllä tarkoittaa, että uusiutuvien lisäksi Saksa rakentaa runsaasti fossiilista energiantuotantoa, jonka käyttöikä on jopa puoli vuosisataa. Fossiilisten, ja ennen kaikkea kivihiilen, synninpäästöksi kaavailtu hiilen talteenotto ja varastointi (CCS) on ristiriitainen teknologia. Se heikentää energiantuotannon hyötysuhdetta, lisää investointien ja polttoaineiden kustannuksia sekä pahentaa niiden tuotantopaineita. CCS:n pitkän ajan vaikutukset ovat heikosti tunnetut ja kaupallisen mittakaavan kustannukset valtavat. Sen massiivinen ja nopea käyttöönotto on kuitenkin esimerkiksi IEA:n, IPCC:n ja OECD:n päästövähennyssuunnitelmissa isossa osassa.
Menetetty peli tarkoittaa itseään ruokkivaa ilmastonmuutosta, jonka hidastamiseksi on enää tehtävissä varsin vähän. Öljyhuipun kohdalla se tarkoittaa romahtavaa taloutta ja kansainvälisen tilanteen kärjistymistä, yleistyviä resurssisotia ja luonnonvarojen kahmimista sekä globaalin talouden ja kaupankäynnin romahtamista.
Kun lähestymme kääntöpistettä, jossa ilmastonmuutos alkaa ruokkia itseään, on meillä käytössämme vielä erinäisiä ilmastonmuokkauksen keinoja. Nämä keinot vaihtelevat toteutuskelpoisista ”hullujen tiedemiesten päähänpistoihin”, mutta todennäköisesti joudumme ottamaan käyttöön niitäkin. Esimerkiksi Risto Isomäki on koonnut erääseen kirjaansa 66 tapaa sitoa hiiltä ja parantaa maapallon heijastuskykyä. Keinojen skaala on varsin laaja kattojen maalaamisesta valkoiseksi aurinkoa heijastavien rikkipartikkeleiden sirottelemiseen ilmakehään.
Näistä puhumista ja näiden kehittelyä on pidetty myös takaoven tarjoamisena polttamisen jatkumiselle. Lisäksi esimerkiksi heijastavuutta lisäävät keinot eivät vaikuta mitenkään vaikkapa valtamerien happamoitumiseen, joka uhkaa monia merien ekosysteemejä ja lajeja (ja siten esimerkiksi kalastusta). Useimmat keinoista myös vaativat jatkuvaa ylläpitoa, joten niiden käyttämistä tulisi jatkaa vähintään vuosisatoja. Jos heijastavuutta lisäävät toimet jossain vaiheessa äkisti loppuisivat, maapallo lämpenisi todella nopeasti ja rajusti. Nopean muutoksen seuraukset eri eliölajeille olisivat tuhoisia, sillä lajien sopeutuminen vaatii aikaa.
Kansainvälinen yhteistyö
Ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatisi johdonmukaisia maailmanlaajuisia toimia ja sitovia päästörajoituksia. Tähän yhtälöön sopii huonosti eri valtioiden itsekäs energiaturvallisuuden maksimointi muiden kustannuksella öljyhuipun koittaessa. Hallitsematon öljyntuotantohuippu voi siis käynnistää lumivyöryefektin, jonka seurauksena lapsenlapsemme pääsevät kokemaan myös hallitsemattoman ilmastonmuutoksen. Tuossa vaiheessa heillä ei välttämättä ole jäljellä helposti saatavilla olevaa energiaa seurausten helpottamiseksi ja niihin sopeutumiseksi. Hallittu öljyhuippu ei tätä lumivyöryefektiä vielä yksin pysäytä, mutta antaa siihen edes mahdollisuuden.
Kansainvälisen yhteistyön toimivuudesta myönteisenä esimerkkinä toimii otsonikadon laajenemisen uhan torjuminen. Yläilmakehän otsoni suojaa planeettamme auringon UV-säteiltä, ja ensimmäiset tieteelliset selvitykset otsoniongelmasta saatiin 1976. Vuonna 1985 maailmaa hätkähdytti uutinen, jonka mukaan ihmisen ilmakehään päästämät kemialliset yhdisteet (kuten CFC) olivat aikaansaaneet Antarktiksen yläpuolisen otsonikerroksen merkittävän ohentumisen. Tulevaisuus näytti uhkaavalta, mutta jo 1987 Montrealin pöytäkirjassa teollisuusmaat sopivat otsonikatoa aiheuttavien kemiallisten yhdisteiden käytön rajoittamisesta. CFC-päästöt vähenivät ja otsonikerroksen mahdollisesti 2060-luvulle ulottuva elpyminen on alkanut.
Montrealin sopimuksen kanssa samoihin aikoihin Brundtlandin komissio luovutti kestävän kehityksen raporttinsa ja latu aukesi vuoden 1992 Rio de Janeiron ilmastokokoukselle (UNFCCC). Miten näin lupaavan alun jälkeen olemme onnistuneet päätymään nykyisenkaltaiseen umpikujaamme? Yksi syy on, että CFC-yhdisteet eivät ole yhteiskunnan primäärienergiaa. Niiden poistaminen ei välittömästi iske talouskasvuun, yhteiskunnan toimintakykyyn ja energiaturvallisuuteen. Korvike CFC-yhdisteille löytyi lopulta varsin helposti. Teollisuusmaat näyttävät siis kykenevän nopeisiin muutoksiin ja leikkauksiin, kunhan keskeistä talouskehitystä ei uhata. Fossiilisten polttoaineiden syrjäyttämisen kohdalla tilanne on täysin toinen, eikä kiirettä näytä olevan. Vuosikymmenten puheista ja lupauksista huolimatta merkittävä vihreä talouskasvu on jäänyt toteutumatta samaten kuin globaalit päästörajoitukset tai hiiliverotkin. Talouskasvun tarjoilemaa kakkua ei voi sekä syödä että säästää jälkipolville.
Ilmastotieto 