Nature Communications: Auringon aktiivisuus vaikuttaa napa-alueiden otsoniin

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]


Kuva: NASA.

Nature Communications -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan Aurinko vaikuttaa keski-ilmakehän otsoniin ja mahdollisesti sitä kautta ilmastoon alueellisella tasolla, mutta ei globaalisti.

Ihminen on vastuussa ilmastomme globaalista lämpenemisestä lisäämällä kasvihuonekaasujen määrää ilmakehässä. Tuoreen tutkimuksen mukaan Auringon aktiivisuuden vaihtelu vaikuttaa keski-ilmakehän otsoniin ja voi näin olla merkittävä tekijä alueellisen ilmastonvaihtelun selittämisessä. Ilmastonvaihtelu ei ole ilmastonmuutoksen kaltainen trendi vaan syklittäistä vaihtelua auringon aktiivisuuden mukana. ”Havaittu otsonivaihtelu voi osaltaan selittää Pohjois-Euroopan, myös Suomen, lauhojen ja kylmien talvien vuorottelua, sillä aikaisemmissa tutkimuksista on saatu viitteitä siitä, että keski-ilmakehän otsonimuutokset voivat kytkeytyä maan pinnalle asti ja vaikuttaa mm. Atlantilta tuleviin ilmavirtauksiin ja Euroopan talvisäähän”, pohdiskelee Ilmatieteen laitoksen tutkija Pekka Verronen.

Nyt julkaistu tutkimus vahvistaa ensimmäistä kertaa auringon aktiivisuuden mukana vaihtelevan elektronipresipitaation pitkän aikavälin vaikutuksen ylemmän keski-ilmakehän otsoniin. Tulokset osoittavat, että vaikutukset ovat voimakkaita polaarialueilla. Otsonin määrä vaihtelee 70 – 80 km korkeuksilla jopa yli 30 prosentilla yhden aurinkosyklin eli noin 11 vuoden aikana. Havaittu otsonivaihtelu auringon aktiivisuuden ääripäiden välillä on niin suurta, että sen voi olettaa merkittävästi vaikuttavan ilmakehän lämpötasapainoon, koska otsoni vaimentaa Auringon UV-säteilyä. Nämä lämpötilamuutokset voivat vaikuttaa edelleen ilmakehän tuuliin.

Eletronisade kytkee avaruuden ja keski-ilmakehän otsonin

Ilmatieteen laitoksen, Otagon yliopiston ja British Antarctic Surveyn tekemän tutkimuksen mukaan säteilyvöistä ilmakehään ”satavat” elektronit eli ns. elektronipresipitaatio aiheuttaa merkittävää aurinkosyklivaihtelua polaarimesosfäärin otsonissa. Käytännössä siis otsonin määrä vähenee keski-ilmakehässä elektronipresipitaation vaikutuksesta. ”Nyt julkaistu tutkimus on vasta ensimmäinen mutta tärkeä askel, jotta voimme paremmin ymmärtää elektronipresipitaation pitkän ajan ilmakehävaikutuksia ja sen osuutta Auringon aiheuttamassa ilmastonvaihtelussa”, kertoo Ilmatieteen laitoksen tutkija Monika Andersson.

Säteilyvyöt ovat maan lähiavaruuden alue, joka sisältää valtavan määrän Auringosta peräisin olevia elektroneja, jotka maan magneettikenttä on vanginnut. Aurinkotuulen ajamien magneettisen myrskyjen aikana elektronit kiihtyvät suuriin nopeuksiin ja syöksyvät ilmakehään polaarialueilla. Ilmakehässä elektronit ionisoivat kaasuja, minkä seurauksena syntyy otsonia katalyyttisesti tuhoavia yhdisteitä. Nyt esitettyjen satelliittimittausten perusteella elektronipresipitaatio voi yksittäisten, muutamia päiviä kestävien myrskyjen aikana vähentää ylemmän keski-ilmakehän (60-80 km) otsonia hetkellisesti jopa 90 prosenttia.

Kansainvälinen tutkijaryhmä selvitti asiaa käyttämällä tutkimuksessaan otsonihavaintoja 11 vuoden ajalta, vuosilta 2002–2012. Havainnot olivat peräisin kolmesta eri satelliittimittalaitteesta: GOMOS/Envisat (Global Ozone Monitoring by Occultation of Stars), SABER/TIMED (Sounding of the Atmosphere using Broadband Emission Radiometry) ja MLS/Aura (Microwave Limb Sounder). Lisäksi tutkimuksessa käytettiin MEPED/POES-mittalaitteen (Medium-Energy Proton and Electron Detector) elektronivuohavaintoja.

Tutkimus julkaistiin Nature Communications-lehdessä 14. lokakuuta 2014, ja on suurelta osin Suomen Akatemian rahoittama.

Lisätietoja:

Pekka Verronen, puh. 029 539 4642, pekka.verronen@fmi.fi
Monika Andersson, puh. 050 380 2160, monika.andersson@fmi.fi

http://www.nature.com/ncomms/2014/141014/ncomms6197/full/ncomms6197.html

Sään ääri-ilmiöt herättävät maat sopeutumaan ilmastonmuutokseen

[Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tiedote:]


Kuva: SYKE.

Suurin osa Euroopan maista on herännyt tarpeeseen sopeutua ilmastonmuutokseen etenkin sään ääri-ilmiöiden takia. Tämä käy ilmi tuoreesta selvityksestä, joka on laajin tähän mennessä tehdyistä maiden sopeutumistilannetta kuvaavista selvityksistä Euroopassa. Suomen ympäristökeskus (SYKE) oli tekemässä selvitystä yhdessä neljän muun eurooppalaisen tutkimuslaitoksen ja Euroopan ympäristöviraston kanssa.

Neljä viidesosaa Euroopan maista on ottanut ilmastonmuutokseen sopeutumisen poliittiselle agendalleen.

“Tämä on huomattava muutos verrattuna tilanteeseen kymmenen vuotta sitten, jolloin Suomi ensimmäisenä Euroopan maana sai valmiiksi kansallisen sopeutumisstrategian”, SYKEn ilmastonmuutosohjelman johtaja Mikael Hildén sanoo.

Lähes kaikki maat arvioivat poikkeuksellisten sääolojen luoneen tarvetta sopeutumiseen. Lisäksi painetta asiaan tarttumiseen on tullut EU:n politiikasta, lisääntyneistä vahingoista ja niiden kustannuksista sekä tieteellisestä tutkimuksesta.

Suurin osa maista koki, että niillä ei ole tarpeeksi resursseja asiaan puuttumiseen. Etenkin puuttuu aikaa, rahaa ja teknologioita. Lisäksi ilmastonmuutoksen suuruudesta koettiin epävarmuutta sekä siitä, minkä tahon pitäisi ryhtyä hoitamaan ilmastonmuutokseen sopeutumista.

Näistä haasteista huolimatta puolet maista kertoi olevansa halukkaita kehittämään kansallista sopeutumispolitiikkaansa. Tämä johtunee osittain kasvavasta tietoisuudesta ilmastonmuutoksesta ja sen vaikutuksista, minkä kaksi kolmasosaa eri maiden vastaajista arvioi lisääntyneen viimeisten viiden vuoden aikana.

21 maalla on nyt kansallinen sopeutumisstrategia, mutta useissa maissa konkreettiset toimet ovat vasta aluillaan. 13 maata on ryhtynyt toimeen, Suomi on edennyt jo strategiansa uudistamisvaiheeseen. Suomen uusi sopeutumisstrategia hyväksytään todennäköisesti vielä lokakuussa.

Selvityksen mukaan tiedon tarjoaminen on yleisin tapa tarttua sopeutumisasiaan ja vesihuolto sektori, jolla on ensimmäiseksi ryhdytty sopeutumistoimiin eri maissa. Useissa maissa on ryhdytty seuraamaan, arvioimaan ja raportoimaan sopeutumisen edistymisestä ja puolet maista ilmoittaa aikovansa ryhtyä tähän piakkoin.

Raportista

Euroopan ympäristöviraston (EEA) uusi raportti ‘National adaptation policy processes in European countries – 2014’ sisältää analyysin 30 eurooppalaisen maan kyselytutkimuksen tuloksista. Kysely oli vapaaehtoinen ja perustui maiden itsearviointiin. Raportin tavoitteena on auttaa sopeutumiskokemusten jakamisessa ja niistä oppimisessa sekä levittää hyviä käytäntöjä.

Raportin työstivät Euroopan ympäristövirasto EEA, Austrian Environment Agency Itävallasta, Alterra Hollannista, CMCC Italiasta, SYKE Suomesta and UKCIP Iso-Britanniasta.

Lisätietoa sopeutumisesta

Lisätietoa sopeutumisesta
Ilmasto-opas.fi
Climate-ADAPT, the European Climate Adaptation Platform, on kattava portaali sopeutumisesta ilmastonmuutokseen EU:ssa. Se sisältää tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista, case-tutkimuksia, tietoa EU-politiikasta, maakohtaista tietoa ja työkaluja päätöksenteon tueksi.

Professori Mikael Hildén, Suomen ympäristökeskus p. 0295 215 173
Tutkija Kirsi Mäkinen, Suomen ympäristökeskus p. 0295 251 445

Pohjoisen jäämeren jään laajuus jäi keskimääräistä pienemmäksi

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Syyskuussa, jolloin sulamiskausi päättyy, Pohjoisen jäämeren merijään laajuus oli 5,28 miljoonaa neliökilometriä.


Kuva: National Snow and Ice Data Center (Jään laajuus syyskuussa 2014, punaisella viivalla näkyy keskiarvo vuosilta 1981 – 2010).

Koko vuodesta 1979 alkavan mittausjakson aikana merijään laajuus on pienentynyt 13,7 prosenttia vuosikymmenessä. ”Jos tarkastelemme vain viimeistä kymmenen vuoden aikajaksoa, siihen verrattuna tänä vuonna jään laajuus on melko tavanomainen. Mutta kun tarkastelemme koko jaksoa, silloin tämän vuoden jään laajuus on selkeästi pienempi kuin keskimäärin”, toteaa Ilmatieteen laitoksen Merentutkimus-yksikön päällikkö Jari Haapala.

Ennen vuotta 2000 merijään vuosittainen pienin laajuus vaihteli 6,2–8,0 miljoonan neliökilometrin välillä. Vuoden 2012 syyskuussa mitattu 3,7 miljoonaa neliökilometriä on koko mittausjakson tähän mennessä mitattu pienin määrä. Vuosien välinen ero on normaalia ilmaston vaihtelevuutta, mutta samalla merijään laajuus on pienentynyt koko mittausjakson ajan. Erityisen voimakasta pieneneminen on ollut viimeisten kymmenen vuoden aikana. Viimeisten kymmenen vuoden havaintojen perusteella muutosnopeus on ollut miljoona neliökilometriä vuosikymmenessä. Koko mittausjakson kymmenen pienintä arvoa on mitattu viimeisten kymmenen vuoden aikana.

Satelliittihavaintoja vuodesta 1979

Merijäätä voidaan luotettavasti havainnoida usean eri satelliitin avulla. Havainnot alkavat vuodesta 1979. Havainnoista voidaan laskea jääpeitteisen merialueiden pinta-ala tai koko jääkentän laajuus. Jääkentän laajuuden laskemisessa otetaan huomioon ainoastaan ne alueet, missä jään konsentraatio kokonaispinta-alasta on yli 15 %.

Pohjoisen jäämeren jään vuosittainen pienin laajuus riippuu merijään paksuudesta, kesäkauden aikana tapahtuvasta sulamisesta ja tuulten aiheuttamista jääkentän liikkeistä. Ilmaston luonnollinen vaihtelevuus on Arktikassa hyvin suurta. Esimerkiksi vuosina 2007 ja 2012 merijään poikkeuksellisen voimakkaat sulamiset johtuivat tuulista, jotka rikkoivat ja ajoivat jääkenttää eteläisimmille merialueille. Kuluneena kesänä tuulisuus on puolestaan edistänyt merijään pysyvyyttä Jäämerellä.

Ilmastonmuutoksen vaikutuksesta jäänpaksuus on ohentunut, monivuotisen jään määrä ja laajuus on vähentynyt.


Merijään laajuuden muutos Pohjoisella Jäämerellä. Datalähde NSIDC (National Ice and Snow Data Center, USA).

Lisätietoja:

Yksikön päällikkö Jari Haapala, puh. 040 757 3621, jari.haapala@fmi.fi

Aurinkoenergia varteenotettava energiamuoto Helsingin Östersundomissa

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ilmatieteen laitos on selvittänyt Helsingin Östersundomin auringonsäteilyoloja. Pitkät ja aurinkoiset kesäpäivät tuottavat hyvin energiaa, ja lisäksi tutkimuksessa nousi esiin rannikon vaikutus auringonsäteilyolosuhteisiin.


Kuva: Plugi / Pentti Sormunen.

Kesäaikaan Östersundomin sijainti aurinkoisen Suomenlahden tuntumassa yhdistettynä maamme pitkiin kesäpäiviin vahvistavat aurinkoenergian tuotantopotentiaalia verrattuna Pohjois-Euroopan muihin kohteisiin. Vuositasolla Etelä-Suomi saa suurin piirtein saman verran auringonsäteilyä kuin Pohjois-Saksa. Saksassa aurinkoenergialla on kuitenkin jo merkittävästi suurempi rooli.

Hyvänä kesäpäivänä Östersundomin säteilykertymä on noin 8 kilowattituntia neliölle. Pilvisenä kesäpäivänä luku voi olla alle 2 kWh/m2. ”Käytännössä Östersundomissa saataisiin yhden omakotitalon sähköntarve katettua noin 50 neliön kokoisen aurinkopaneelin avulla”, kertoo Ilmatieteen laitoksen tutkija Anders Lindfors.

Alueelle tulevan auringonsäteilyn määrä vaihtelee sään mukaan eri vuosina ja vuodenaikoina. Talvea kohti auringonsäteilyn määrä vähenee voimakkaasti. Östersundomissa suoritettujen mittausten mukaan loka–helmikuun päiväkertymät jäivät noin 1 kWh/m2 tasolle tai alle. ”Vaikka talvella ei saada juurikaan auringonsäteilyä, kesää ei kannata jättää hyödyntämättä. Suomessa on tällä hetkellä vähän verkkoon kytkettyä aurinkosähköä, vaikka olosuhteet ovat hyvät”, Lindfors toteaa.

Satelliittien tuottamien pilvihavaintojen avulla olisi nykyisin mahdollista myös ennustaa lähituntien auringonsäteilyn määrää. Ennusteesta olisi hyötyä aurinkoenergiantuotannon ja sähköverkon ylläpidon kannalta. Toisaalta ennusteesta olisi hyötyä myös tulevaisuuden älykkäiden sähköverkkojen kannalta, joissa esimerkiksi yksittäiset kotitaloudet voivat siirtää ylimääräisen uusiutuvan energian yleiseen verkkoon.

Satelliiteista saadaan myös tarkempaa tietoa auringonsäteilyn alueellisesta jakaumasta. Suomenlahdella auringonsäteilyä on kesällä jonkin verran enemmän kuin Östersundomissa, jossa sitä on puolestaan enemmän kuin sisämaassa. Etäisyydestä riippuen ero Östersundomin ja Suomenlahden välillä on kesä—elokuussa 5–10 %. Muina vuodenaikoina ero on pienempi.

Aurinkopaneeleille varattu tila Porvoonväylän varresta

Östersundomiin perustettiin projektia varten auringonsäteilyn mittausasema, joka oli toiminnassa juhannuksesta 2013 kesäkuun loppuun 2014. Östersundom on Helsingin, Vantaan ja Sipoon yhteinen yleiskaava-alue, johon suunnitellaan rakennettavan tulevaisuudessa noin 70 000 asukkaan asuin- ja työpaikka-alue. Yksi teema alueen kehitystyössä on aurinkoenergiaa hyödyntäminen energiantuotannossa. Alueen yleiskaavaan on tulossa laaja panostus aurinkosähkön tuotantoon. ”Porvoon moottoritien pohjoispuolelta varataan noin 40 hehtaarin alue aurinkopaneeleille”, kertoo Tuula Pipinen Helsingin kaupungin kaupunkisuunnitteluvirastosta.

Selvitystyö hankittiin Innovatiivisuutta Julkisiin Investointeihin -hankkeessa, jota toteutti Lahden Seudun Kehitys LADEC Oy ja rahoitti mm. Euroopan aluekehitysrahasto, Helsingin kaupunki, Helsingin Energia.

Lisätietoja:

Ilmatieteen laitos
Anders Lindfors, anders.lindfors@fmi.fi, puh. 050 433 1055

Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia, aluerakentaminen

Ari Karjalainen, projektinjohtaja, puh.040 149 5473, ari.karjalainen@hel.fi

Helsingin Energia
Jouni Kivirinne, jouni.kivirinne@helen.fi, puh. (09) 617 2936

Koko raportti löytyy osoitteesta http://hdl.handle.net/10138/135830

Syyskuussa tavanomaista lämpimämpää

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Syyskuun keskilämpötila oli koko maassa tavanomaista korkeampi. Lännessä oli monin paikoin myös harvinaisen kuivaa.


Kuva: Ilmatieteen laitos.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan lämpötila vaihteli syyskuussa rannikko- ja saaristoalueiden runsaasta 12 asteesta Pohjois-Lapin vajaaseen 7 asteeseen. Poikkeama oli suurimmassa osassa maata 1–2 astetta, Meri-Lapissa ja paikoin maan lounaisimmassa osassa runsaat kaksi astetta.

Kuukauden ylin lämpötila, 23,1 °C, mitattiin Kokemäen Tulkkilassa 8. päivänä ja alin lämpötila, -9,7 °C, Inarin Saariselällä 22. päivänä.

Terminen syksy oli edennyt kuukauden loppuun mennessä maan keskiosaan saakka, kun se tilastollisesti kattaa syyskuun lopussa jo koko maan eteläisiä saaristoalueita lukuun ottamatta.

Sademäärä lähes koko maassa tavanomaista vähäisempi

Kuukauden sademäärä jäi maan länsiosassa alle 30 millimetrin mutta kohosi maan itäosassa monin paikoin yli 70 millimetrin. Sadetta kertyi lähes koko maassa tavanomaista vähemmän, Pohjanmaan maakunnissa ja Keski-Suomessa yleisesti jopa harvinaisen vähän sademäärän jäädessä siellä alle kolmannekseen tavanomaisesta.

Tavanomaista enemmän satoi vain paikoin maan itäosassa, mutta sielläkin sademäärä kohosi näin suureksi vasta loppukuun sateiden ansiosta.

Yksittäisistä havaintoasemista satoi eniten Paraisten Utössä, jossa sadetta kertyi 101 mm. Runsaan sademäärän aiheutti rankkasade lounaissaaristossa 22. päivänä, ja tällöin mitattiin Utössä myös kuukauden suurin vuorokautinen sademäärä, 60,3 mm. Toiseksi eniten satoi kuukauden aikana Joensuun Huhtilammella, jossa sadetta kertyi 92,7 mm. Vähiten satoi Alavudella, jossa sadetta kertyi vain 12,1 mm.

Kuukauden lopulla sattuneen kylmän ilman purkauksen yhteydessä satoi ensilumi Pohjois-Karjalasta Lappiin ulottuvalla alueella. Tämä on Pohjois-Karjalassa harvinaisen varhain, muuallakin selvästi tavanomaista varhemmin. Paksuimmat kinokset mitattiin Posiolla, jossa lunta oli 25. päivänä 25 cm. Enemmän lunta on ollut syyskuussa viimeksi vuonna 1968, jolloin sitä oli Sodankylässä 30 cm.

Syyskuun ja syksyn säätilastoja:

ilmatieteenlaitos.fi/syyskuu
ilmatieteenlaitos.fi/syksytilastot

Lisätietoja:

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)
Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)

Tutkimusretkikunta suuntaa kohti Himalajaa

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ilmatieteen laitoksen tutkijat osallistuvat lokakuussa 2014 kansainväliseen retkikuntaan yhdessä Helsingin yliopiston ja intialaisen The Energy and Resources Instituten (TERI) tutkijoiden kanssa.


Kuva: Heikki Lihavainen.

Retkikunta tutkii ilmansaasteiden vaikutusta Intian Himalajan alueella sijaitsevan Pindari- jäätikön sulamiseen. Tutkimushankkeen rahoittajina ovat Suomen Akatemia ja National Geographic Society’n Global Exploration Fund. Syksyn retkikunta on ensimmäinen kolmesta ja toimii vertailukohteena keväällä 2015 ja 2016 toteutettaville tutkimusmatkoille.

Matka etenee ensin Delhin kautta Ilmatieteen laitoksen ja TERI:n perustamalle ilmanlaatumittausasemalle Mukteshwarissa, 2100m korkeudessa. Mukteshwarissa tarkistetaan aseman ilmalaatumittaukset, jotka toimivat referenssinä jäätiköllä suoritettaville mittauksille. Tämän jälkeen matkataan ajoneuvoilla n. 130 km pohjoiseen Bageshwariin (2000 m), mistä retkikunta kantajineen vaeltaa jalan turistireittiä n. neljä päivää Pindari- jäätikön juurelle (n. 3900 m). Perillä Ilmatieteen laitoksen tutkijat asentavat sääaseman jäätikön reunaan (4500 m) keräämään havaintoja ympäri vuorokauden. Lisäksi mitataan muun muassa hiukkassaasteiden pitoisuuksia ilmasta ja lumesta sekä tutkitaan niiden vaikutuksia lumen heijastuvuuteen. Helsingin yliopiston ja TERI:n tutkijat mittaavat pintalumen ja jään ominaisuuksia sekä itse jäätikön dynamiikkaa kuten sulamisveden määrää.

Syksyn tutkimusretken tehtävänä on myös tutustua olosuhteisiin Pindari-jäätiköllä ja selvittää mittalaitteiden ja varusteiden soveltuvuutta retkellä. Lisäksi kartoitetaan retkeen liittyviä logistisia haasteita kuten itse jäätikön päälle pääseminen ja sähkön saatavuus mittalaitteille. Retkikunnan on määrä palata Suomeen lokakuun loppupuolella.

Lisätietoja:

Ryhmäpäällikkö Antti-Pekka Hyvärinen, puh. 029 539 5444, antti-pekka.hyvarinen@fmi.fi

Yksikön päällikkö Heikki Lihavainen, puh. 050 362 3773, heikki.lihavainen@fmi.fi

Väitös: Ilmastopolitiikka tarvitsee uusia toteutuskeinoja

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ilmatieteen laitoksella erikoistutkijana työskentelevän Hanna Virran mukaan ilmastopolitiikka voisi hyötyä uusista toteutuskeinoista.


Kuva: Eija Vallinheimo.

Kulutuspohjaiset päästökiintiöt ohjaavat kulutusta vähähiiliseen suuntaan ja vähentävät hiilivuotoa

Nykyiset ilmastosopimukset tähtäävät tuotannon kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamiseen. Jos vain osa valtioista on sitoutunut tällaiseen sopimukseen, syntyy monia ongelmia. ”Tällöin esimerkiksi tuotantoa voidaan siirtää sellaisiin maihin, joissa päästöjä ei ole rajoitettu. Tämä niin kutsuttu hiilivuoto saattaa kumota tavoitellut globaalit päästövähennykset”, Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Hanna Virta toteaa.

Päästöjen rajoittaminen kulutuspohjaisesti on tuotantopohjaisia rajoituksia tehokkaampi ratkaisu, mikäli vain osa valtioista on sitoutunut päästöjen vähentämiseen. Tällöin sopimukseen sitoutuneet valtiot vastaavat maassa kulutettujen tuotteiden ja palveluiden kasvihuonekaasupäästöistä riippumatta siitä, missä ne on tuotettu. Siksi sopimuksesta ei synny kannustinta siirtää tuotantoa sellaisiin maihin, joissa päästöjä ei ole rajoitettu.

Väitöstutkimuksessa tarkasteltiin kulutuspohjaisiin päästökiintiöihin perustuvaa henkilökohtaista päästökauppaa järjestelmässä, jossa kuluttajat voivat käydä kauppaa päästökiintiöillään.

Henkilökohtainen päästökauppa parantaa kuluttajien vaikutusmahdollisuuksia

Henkilökohtainen päästökauppa viittaa sellaiseen kasvihuonekaasujen päästökauppaan, jossa yksittäiset kuluttajat ovat tavalla tai toisella mukana.Väitöstutkimuksessa hahmotellaan Kaupattavat kuluttajakiintiöt -instrumentti, jota tarkastellaan panos–tuotos-taloudessa. Kaupattavat kuluttajakiintiöt -instrumentti on henkilökohtaisen päästökaupan muoto, jossa kaikilla tavaroilla ja palveluilla on rahamääräisen hinnan lisäksi päästöoikeuksina ilmaistu päästöhinta. Tulosten mukaan instrumentti vähentää kokonaispäästöjä ja ohjaa sekä kulutusta että tuotantoa vähäpäästöiseen suuntaan.

Kaupattavat kuluttajakiintiöt -instrumentin mukaan kasvihuonekaasupäästöjen kokonaistasosta päätetään kansainvälisissä neuvotteluissa. Kansallinen, kulutuksen päästöjä rajoittava päästökiintiö jaetaan päästöoikeuksina kansalaisten eli kuluttajien kesken sovitun jakomenettelyn mukaan, esimerkiksi tasan. Jaetut päästöoikeudet talletetaan pankkitiliä tai bonusjärjestelmiä vastaavalle tilille, josta niitä käytetään esimerkiksi pankkikortin avulla ostotapahtumien yhteydessä. Kuluttajat voivat myydä ja ostaa päästöoikeuksia päästöoikeusmarkkinoilla. Jos instrumenttia sovelletaan kansainvälisesti, myös päästöoikeusmarkkinat ovat kansainväliset.

Kaupattavat kuluttajakiintiöt -instrumentti tarjoaa kuluttajille suoran mahdollisuuden vaikuttaa kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärään: kuluttaja voi jättää osan jaetuista tai ostetuista päästöoikeuksistaan käyttämättä ja näin vähentää kokonaispäästöjä. Aikaisempien tutkimusten perusteella tällaisen järjestelmän myötä kuluttajien kyky ymmärtää ja hallita kulutusvalintojensa ilmastovaikutuksia paranee.

Lindahlin tasapaino tarjoaa ratkaisumallin kansainvälisille päästöneuvotteluille

Lindahlin tasapaino -käsitteen avulla voidaan analysoida yhteistoimintaan perustuvia sopimuksia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Näyttäisi kuitenkin olevan epäselvää, mitä Lindahlin tasapainolla tarkoitetaan ilmastonmuutoksen yhteydessä. Siksi väitöstyössä esitetään määritelmä ilmastonmuutokseen sovelletusta Lindahlin tasapainosta.

Tällaiselle tasapainolle tunnusomaisia tekijöitä ovat päästömaksut ja kompensaatiot. Kompensaatioiden avulla korvataan globaalien päästöjen alueellisia vaikutuksia: mitä enemmän alue kärsii ilmastonmuutoksen vaikutuksista, sitä enemmän sille maksetaan kompensaatiota. Tasapainossa päästömaksut kattavat kompensaatiomaksut, kaikki alueet ovat yksimielisiä globaalien päästöjen määrästä ja kulutuksen, investointien ja päästöjen alueellinen jakautuminen on tehokasta (Pareto-optimaalista). Lindahlin tasapaino voidaan toteuttaa päästökauppaa hyödyntävällä Lindahlin mekanismilla. Siinä päästöoikeudet jaetaan eri alueille siten, että voimakkaasti ilmastonmuutoksen vaikutuksista kärsivät maat saavat kompensaationa enemmän päästöoikeuksia kuin vähän kärsivät maat. Väitöstyössä tutkittiin Lindahlin tasapainoa useissa erityyppisissä asetelmissa.

Väitöstyön tulosten mukaan kaikki valtiot eivät hyödy maailmanlaajuiseen, Lindahlin tasapainoon pohjautuvaan sopimukseen sitoutumisesta. Jos vähiten sopimuksesta hyötyville valtioille maksetaan ulkopuolista rahaa sopimukseen sitoutumisesta, maailmanlaajuinen sopimus voidaan saada aikaiseksi. Väitöstyön tulosten perusteella tällaisten ulkopuolisten maksujen yhteissumma saattaisi jäädä kohtuulliseksi. Tulokset pohjautuvat Nordhausin ja Boyerin Yalen yliopistossa kehittämän integroidun ilmasto–talous-mallin RICE-99 aineistoon.

Ilmatieteen laitoksen erikoistutkijan, KTM, FM Hanna Virran väitöskirja Climate Change Policy Instruments for Future Use: Personal Carbon Trading and Lindahl Mechanisms tarkastetaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Vastaväittäjänä toimii professori Knut Einar Rosendahl (Norwegian University of Life Sciences, School of Economics and Business) ja kustoksena professori Markku Kallio (Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu). Väitöstilaisuus on perjantaina 19.9.2014 klo 12 Kauppakorkekoulun Chydenia-rakennuksen Stora Enso -salissa (H-324, 3. krs., Runeberginkatu 22–24). Väitöskirja on julkaistu Aalto-yliopiston Doctoral Dissertations -julkaisusarjassa, ja sen elektroninen versio on saatavissa osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-60-5819-1.

Lisätietoja:

Erikoistutkija Hanna Virta, puh. 050 431 0049, hanna.virta@fmi.fi

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

%d bloggers like this: