Globaalin mittaushistorian ylivoimaisesti lämpimimmät helmikuu ja talvi: Helmikuu viides peräkkäinen ennätyskuukausi ja mittaushistorian kaikista kuukausista anomalialtaan lämpimin

helmikuu2016_3

Pelkkien helmikuiden globaali maa- ja merialueiden yhdistetty lämpötila-anomalia (poikkeama vertailukauden 1951-1980 keskiarvosta, joka on diagrammin nollakohta) celsiusasteina vuosina 1880-2016 Nasan GISS-tilastojen mukaan. Helmikuu 2016 oli koko mittaushistorian lämpimin, +1,35 astetta verrattuna tavanomaiseen. Mittaushistorian toiseksi lämpimin helmikuu on vuodelta 1998 (+0,88 astetta) ja kolmanneksi lämpimin vuodelta 2015 (+0,87 astetta). Aiempi ennätys ylittyi nyt siis peräti 0,47 asteella, mikä on globaaleissa keskilämpötiloissa iso ero. Viimeksi ja ehkä viimeistä kertaa pitkän aikavälin keskiarvoa viileämpi helmikuu oli vuonna 1985. Credit: HotWhopper.

Nasan viikonloppuna julkaisemien GISS-lämpötilatietojen mukaan helmikuu 2016 oli maa- ja merialueet yhdistettyinä maailmanlaajuisesti keskimäärin 1,35 celsiusastetta pitkän aikavälin keskiarvoa (helmikuut 1951-1980) lämpimämpi. Tämä tekee kuluneesta helmikuusta koko vuodesta 1880 alkavan mittaushistorian lämpimimmän helmikuun ja lisäksi myös anomalialtaan (lämpötilapoikkeamaltaan verrattuna tavanomaiseen ko. kuukauden globaaliin keskilämpötilaan) koko mittaushistorian kaikista kuukausista lämpimimmän.

Mittaushistorian toiseksi lämpimin helmikuu on vuodelta 1998 (+0,88 astetta verrattuna pitkän aikavälin keskiarvoon) ja kolmanneksi lämpimin vuodelta 2015 (+0,87 astetta). Aiempi ennätys ylittyi nyt siis peräti 0,47 asteella, mikä on globaaleissa keskilämpötiloissa iso ero. Viimeksi ja ehkä viimeistä kertaa pitkän aikavälin keskiarvoa viileämpi helmikuu oli vuonna 1985.

Viimeisimmän viiden kuukauden aikana kaikki kuukaudet ovat olleet mittaushistorian lämpimimpiä ko. kuukausia ja koko mittaushistorian kaikkien kuukausien lämpötila-anomaliaennätys on rikottu neljä kertaa. Tammikuun 2007 anomaliaennätys +0,96 astetta oli voimassa pitkään, kunnes sen ylittivät lokakuu 2015 (+1,06 astetta), joulukuu 2015 (+1,10 astetta), tammikuu 2016 (+1,14 astetta) ja nyt myös helmikuu 2016 (+1,35 astetta).

Helmikuun lämpötilapoikkeamat olivat sitä korkeampia, mitä pohjoisempana maapallolla mittauspiste oli. Pohjoisella pallonpuoliskolla oli keskimäärin 2,76 astetta tavanomaista (helmikuiden 1951-1980 keskiarvo) lämpimämpää. Pohjoisnavan ympäristössä oli peräti noin kuusi astetta lämpimämpää kuin helmikuussa tavanomaisesti kyseisellä alueella. Koko arktinen alue oli keskimäärin 5,36 astetta yli normaalin. Etelänavan ympäristössä sen sijaan oli hieman tavanomaista kylmempää.

helmikuu2016_1

Globaali vuosittainen maa- ja merialueiden yhdistetty lämpötila-anomalia (poikkeama vertailukauden 1951-1980 keskiarvosta, joka on diagrammin nollakohta) celsiusasteina Nasan GISS-tilastojen mukaan. Koko vuosien keskilämpötilojen lisäksi ylin katkoviiva esittää helmikuun 2016 globaalia keskilämpötilaa. Vertailuun on suhtauduttava sikäli varauksella, että yksittäisten kuukausien anomaliat helposti vaihtelevat enemmän kuin kokonaisten vuosien anomaliat. Credit: HotWhopper.

Pohjoisen pallonpuoliskon talvi (joulukuu-helmikuu) oli Nasan mukaan globaalisti keskimäärin 1,20 astetta tavanomaista lämpimämpi, mikä tekee siitä mittaushistorian lämpimimmän pohjoisen pallonpuoliskon talviajan. Edelliset ennätykset olivat +0,82 astetta talvelta 2014-2015 ja +0,81 astetta talvelta 2006-2007. Viimeksi ja ehkä viimeistä kertaa vertailukautta 1951-1980 viileämpi talvi oli 1975-1976.

Tänään myös Japanin ilmatieteen laitos on vahvistanut helmikuun ja koko talven olleen globaalisti mittaushistorian lämpimimpiä.

helmikuu2016_2

Globaali maa- ja merialueiden yhdistetty lämpötila-anomalia (poikkeama vertailukauden 1951-1980 keskiarvosta) celsiusasteina valikoituina El Niño -vuosina kuukausittain Nasan GISS-tilastojen mukaan. Varjostettu alue esittää niitä kuukausia, jolloin El Niño tyypillisesti esiintyy. Pitkäaikaisen ilmastonmuutoksen vaikutus tämänhetkisiin lämpöennätyksiin näkyy siten, että nyt globaalit lämpötilat ovat kohonneet korkeammiksi kuin aiempina El Niño -vuosina. Credit: HotWhopper.

Maapallon tämänhetkiseen lämpimyyteen on ilmastonmuutoksen lisäksi vaikuttanut erityisen voimakas El Niño -vaihe 2015-2016. Tämä El Niño on yksi mittaushistorian voimakkaimmista, mahdollisesti jopa voimakkain. Asiaa ei voi kuitenkaan täysin yksiselitteisesti sanoa, koska on monia eri tapoja mitata El Niñoa.

Näyttää siltä, että nykyinen El Niño ja edellisen suuren El Niñon (1997-1998) jälkeen ilmastonmuutoksen myötä meriin varastoitunut lämpö ovat vaikuttaneet yhdessä. Vuosi 2015 ja talvi 2015-2016 olisivat hyvin todennäköisesti olleet globaalisti ennätyslämpimiä ilman El Niñoakin, joskaan ei aivan yhtä suurella marginaalilla kuin nyt.

Kevään mittaan El Niñon ennustetaan heikkenevän, jolloin myös globaalit lämpöennätykset toistaiseksi loppuvat ainakin pienen viiveen jälkeen. El Niñon vaikutus voi kuitenkin kestää jopa 6-8 kuukautta talven El Niño -piikin jälkeenkin.

Suomi tarjoaa jatkossa puitteet Euroopan ilmakehätutkimukselle

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ilmakehätutkimuksen infrastruktuuri ACTRIS tulee tulevaisuudessa olemaan keskeinen toimija, joka tarjoaa tietoa ilmastonmuutoksen ja ilmanlaadun tarpeisiin tuottamalla tietoa pienhiukkasista ja pilvistä. Pienhiukkaset ovat ilmastonmuutoksen mielenkiintoisin tutkimuskohde tällä hetkellä.


Kuva: Timo Lindholm.

ACTRIS (Aerosols, Clouds and Trace gases Research Infrastructure) on eurooppalainen koordinoitu tutkimusympäristö. Se tarjoaa tutkijoille ainutlaatuisen tutkimusympäristön sekä laadukasta mittausaineistoa ilmakehästä. ACTRIS keskittyy tuottamaan tietoa pienhiukkasista, pilvistä ja hivenkaasuista erityisesti ilmastonmuutoksen, ilmanlaadun ja terveystutkimuksen tarpeisiin. ACTRIS:n avulla saadaan tuotettua tietoa mm. seuraavaa IPCC-raporttia varten. Mittausaineistoja voivat hyödyntää myös eri alojen yritykset omassa toiminnassaan.

Pienhiukkaset aiheuttavat yhä edelleen suurimmat epävarmuudet ilmastonmuutoksessa. Pienhiukkasilla saattaa olla vielä täysin tuntemattomia vaikutuksia ilmastojärjestelmässä, sillä niiden vaikutus ilmastonmuutokseen on monimutkainen. Arvioidaan, että pienhiukkaspäästöt ja siten ilmakehän pienhiukkaspitoisuudet vähenevät tulevina vuosikymmeninä. Ihmisten terveyden kannalta tämä on hyvä uutinen, mutta toisaalta ilmanlaadun parantuminen saattaa lämmittää ilmastoa. Tähän saakka pienhiukkaset ovat kokonaisuutena jarruttaneet ilmastonmuutosta.

”Ilmastonmuutokseen liittyvien vuorovaikutusmekanismin selvittäminen edellyttää mm. pienhiukkasten synnyn ja kasvun tarkkaa tuntemista. Tiedon tarkentaminen vaatii kattavaa havaintoaineistoa ja laajaa kansainvälistä mittausverkostoa”, Suomen Akatemian ilmakehätutkimuksen huippuyksikköä vetävä Markku Kulmala Helsingin yliopistosta korostaa.

Suomi johtaa eurooppalaista ilmakehätutkimuksen puitteiden ja palvelujen valmistelua

”Suomalaisittain merkittävää on se, että arvoltaan noin 450 miljoonan arvoista ja liikevaihdoltaan jopa 50 miljoonan euron tutkimusinfrastruktuuria tullaan johtamaan jatkossa Helsingin Kumpulasta. On upeaa, että suomalaiset toimijat ovat keskeisessä asemassa rakentamassa globaalisti merkittävää tutkimusinfrastruktuuria”, toteaa Ilmatieteen laitoksen tutkimuspäällikkö Sanna Sorvari, joka vetää ACTRIS-hanketta yhdessä Markku Kulmalan kanssa.

ACTRIS valittu tärkeäksi eurooppalaiseksi tutkimusinfrastruktuuriksi

ACTRIS on hyväksytty uutena hankkeena Euroopan 2016 tutkimusinfrastruktuuritiekartalle. Tiekartalle on valittu arviointiin perustuen hankkeet, joiden odotetaan tuottavan maailmanluokan tutkimusympäristöt tutkimusyhteisölle sekä tukevan yritysten tuotekehittelyä ja tuottavan laadukasta tietoa päätöksenteon tueksi.

”Tiekartalle pääsi lopulta tiukan karsinnan jälkeen yhteensä kuusi uutta hanketta, joista ACTRIS on yksi – ja ainoa, jonka valmistelua Suomi johtaa. Valintaan vaikutti tieteellisen merkityksen lisäksi se, että hankkeessa on laaja tuki ja osallistuminen Euroopan maista”, Markku Kulmala tiivistää.

Hankkeen valmisteluvaihe kestää viisi vuotta. Rahoitus tulee seuraavan viiden vuoden aikana hankkeeseen osallistuvien maiden kansallisista lähteistä sekä EU:lta eri rahoitusinstrumenttien kautta ja myöhemmin suoraan infrastruktuurin jäsenvaltioilta. Suomessa mukana ovat Ilmatieteen laitos, Helsingin yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja Itä-Suomen yliopisto sekä taustatahoina opetus- ja kulttuuriministeriö sekä liikenne- ja viestintäministeriö.

Lisätietoja:

Professori Markku Kulmala, puh. 040 596 2311, markku.kulmala@helsinki.fi

Tutkimuspäällikkö Sanna Sorvari, puh. 050 415 4729, sanna.sorvari@fmi.fi

Itä-Suomen yliopisto: Professori Kari Lehtinen, puh. 040 867 7844, kari.lehtinen@uef.fi

Tampereen teknillinen yliopisto: Associate professor Miikka Dal Maso, puh. 050 337 7914, miikka.dalmaso@tut.fi

Lisätietoja ESFRI tiekartasta http://www.esfri.eu/roadmap-2016

Väitös: Mallihiukkasten avulla tarkennetaan pienhiukkasten ilmastovaikutuksia

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ilmatieteen laitoksen tutkija Sini Merikallio on väitöskirjassaan tutkinut ilmakehän pienhiukkasten, erityisesti kompleksisten aavikko- ja tulivuoripölyn, valon sironnan mallinnusta.


Kuva: Sini Merikallio.

Väitös on tehty käyttäen yksinkertaistettuja mallihituja. Tulokset tutkittujen mallien käyttökelpoisuudesta ovat rohkaisevia ja niitä onkin jo hyödynnetty Ilmatieteen laitoksella ilmastomallinnuksessa.

Ilmatieteen laitoksella toteutetussa väitöstyössään Sini Merikallio on mallintanut sitä, voitaisiinko valon sirontaa ilmakehän pienhiukkasista mallintaa nykyistä paremmin ja käytännöllisemmin käyttämällä yksinkertaistettuja, hieman pallomuodoista poikkeavia, mallihituja. Mallihiukkasia käytettiin tarkentamaan ilmakehän pölyn sirontamallinnusta eli esimerkiksi sitä, miten Auringon säteily siroaa takaisin avaruuteen tulivuorten tuhkasta ja viilentää näin ilmakehää.

Mallia pienhiukkasten valon sironnasta on käytetty myös avaruustutkimuksessa; Marsin pölyn sirontaominaisuuksia on selvitetty sitä muistuttavaa palagoniittia hyödyntäen. Mars-planeetan pinta ja kaasukehä lämpenevät tai jäähtyvät riippuen siitä, kuinka paljon pöly heijastaa sinne tulevaa valoa takaisin avaruuteen, paljonko säteilyä imeytyy hiukkasiin itseensä ja paljonko pääsee Marsin pinnalle asti. Tämä kaikki vaikuttaa paljon myös planeetan kaukomittausten tulkintaan.

Tuloksia on jo käytetty hyväksi ilmastomalleissa

”Tutkimuksen tulokset ovat rohkaisevia; mitatut optiset ominaisuudet saadaan toistettua mallihiukkasilla paljon tarkemmin kuin yleisesti mallinnuksessa käytetyillä pyöreillä hiukkasmuodoilla. Tuloksia onkin jo käytetty Ilmatieteen laitoksen ECHAM-ilmastomallin parantamiseen ja tulevaisuudessa niitä tullaan käyttämään myös mm. AATSR-satelliitti-instrumentin kaukomittausten käsittelyyn. Mitään yleisesti kaikkiin tilanteisiin sopivaa muotojakaumaratkaisua ei kuitenkaan löytynyt ja tulokset erosivat paljon eri materiaaleilla ja valon aallonpituuksilla”, Sini Merikallio kertoo.

Pölyhiukkasten mitattuja optisia ominaisuuksia on pyritty toistamaan malleilla, joissa hitujen muotoina on käytetty ellipsoidimuotoja. ”Mallihiukkasten oletetut muodot eivät kuitenkaan tarkoita, että olettaisimme oikeiden hiukkasten muotojen olevan samankaltaisia, vaan ellipsoidit olivat tässä ainoastaan mallinnuksen välineitä”.

Väitöstilaisuus 11.3. Espoon Otaniemessä

Sini Merikallion väitöskirja ”Computer modeling of light scattering by atmospheric dust particles with spheroids and ellipsoids”, tarkastetaan Aalto-yliopistossa Espoon Otaniemessä salissa F239a (Otakaari 3) perjantaina 11.3.2016 klo 12. Vastaväittäjänä toimii professori Gorden Videen US Army Research Labista ja kustoksena professori Jukka Tulkki Aalto-yliopistosta, Neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitokselta. Työn ovat ohjanneet tohtori Timo Nousiainen ja tohtori Ari-Matti Harri Ilmatieteen laitokselta.

Sini Merikallio on syntynyt Myrskylässä, kirjoittanut ylioppilaaksi Herttoniemen yhteiskoulun lukiosta ja valmistui diplomi-insinööriksi Otaniemestä. Nyt hän on työskennellyt avaruus- ja ilmastomuutostutkimuksen parissa Ilmatieteen laitoksella.

Väitöstä edeltävä sirontatutkimuksen superseminaari 10.3.

Väistöskirjan vastaväittäjä, tohtori Gorden Videen puhuu 10.3 klo 13:15 alkavassa avoimessa seminaaritilaisuudessa Ilmatieteen laitoksen Brainstorm auditoriossa (Erik Palménin aukio 1, Helsinki). Aiheena hänellä on hyvin hentoisten pilvien havainnointi: ”Detecting super-thin clouds using the optical glory”. Samassa tilaisuudessa puhuu myös NASA JPL:n tutkija, tohtori David Crisp, hiilidioksidin kaukomittauksesta satelliitista käsin: ”Measuring CO2 from Space: Early Results from the NASA Orbiting Carbon Observatory-2 (OCO-2) Mission”.

Lisätietoja:

Tutkija Sini Merikallio, puh. 050 409 7566, sini.merikallio@fmi.fi
Työn ohjaaja, tohtori Timo Nousiainen, puh. 050 4415451, timo.nousiainen@fmi.fi

Elektroninen väitöskirja: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-60-6658-5

Perustieteiden korkeakoulun väitöskirjat: https://aaltodoc.aalto.fi/handle/123456789/52

Helmikuu ja koko talvi oli lauha ja sateinen

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan helmikuun koko Suomen keskimääräinen sademäärä oli mittaushistorian toisiksi suurin vuodesta 1961 lähtien. Vielä sateisempi helmikuu oli vuonna 1990.


Kuva: Eija Vallinheimo.

Helmikuussa sataa keskimäärin noin 30 mm, mutta päättyneessä helmikuussa mitattu sademäärä oli monin paikoin kaksinkertainen, paikoin jopa kolminkertainen tavanomaiseen nähden. Kouvolan Anjalassa mitattiin helmikuun sademääräksi jopa 131,6 millimetriä, mikä on uusi helmikuun Suomen ennätys. Laajalti hyvin sateisia helmikuita on ollut viimeksi mm. vuosina 1995,1998 ja 2002.

Epävakaisen ja sateisen suursäätyypin vuoksi auringonpaistetta mitattiin helmikuussa laajalti keskimääräistä vähemmän. Esimerkiksi Jyväskylässä aurinko paistoi yhteensä vain 15,9 tuntia normaalin 73 tunnin sijasta.

Sateinen sää kasvatti lumipeitettä merkittävästi Lapissa. Etenkin Keski-Lapissa lumipeite oli helmikuun lopulla noin metrin paksuinen, mikä on ajankohtaan nähden harvinaisen paljon.

Viime vuoden tapaan harvinaisen lauhaa

Helmikuu oli laajalti harvinaisen lauha. Helmikuun keskilämpötila oli maan eteläosassa -0,5…-2, maan keskiosassa -2…-3, ja maan pohjoisosassa -4…-7 astetta. Havaitut lukemat ovat laajalti noin 5, idässä jopa 6-7 astetta tavanomaista korkeampia. Kuukauden korkein lämpötila +5,3 astetta mitattiin Porissa 8. helmikuuta ja myös Salossa 10. helmikuuta. Vastaavasti kuukauden alin lämpötila -33,9 astetta mitattiin Utsjoella 28.2.

Talvi lauha ja sateinen kylmästä tammikuusta huolimatta

Myös talvi (joulu-helmikuu) oli keskimäärin tavanomaista lauhempi ja laajalti harvinaisen sateinen, maan keskivaiheilla jopa ennätyksellisen sateinen. Joulu-helmikuun yhteenlaskettu sademäärä oli alueella lähes kaksinkertainen tavanomaiseen verrattuna.

Joulu-, ja helmikuusta poiketen sää oli tammikuussa kuitenkin tilapäisesti hyvin kylmää ja kuivaa.

Lisätietoja:

Lisätietoja helmikuun säätilastoista saa nyt myös osoitteesta www.ilmastokatsaus.fi

Helmikuun tilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/helmikuu
Koko talvea koskevat tilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/talvitilastot

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)

SYKE selvitti: panssarisiimalevä aiheutti viime kesän kalakuolemat, uudet levämyrkyt yleistymässä Suomen rannikkovesissä

[Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tiedote:]

SYKEn merikeskuksen tutkijat ovat selvittäneet todennäköisen syyn viime heinäkuun kalakuolemiin Ersöströmmenin alueella lähellä Tammisaarta. Kuoleman aiheutti myrkyllisen panssarisiimalevä Karlodinium veneficumin kukinta. Kyseisen levälajin ei tiedetä aiemmin muodostaneen kukintoja Suomen vesistöissä.


Huomattava määrä kaloja löytyi kuolleena heinäkuussa 2015 Ersöströmmenin alueelta lähellä Tammisaarta. © Simon Lundström.

Kalakuolemien löytöpaikalta otetut vesinäytteet olivat väriltään ruskeita ja SYKEn merikeskuksen mikroskopoinnissa näytteissä havaittiin epätavallisen runsaasti (yli 10 miljoonaa solua litrassa) pieniä, noin 10 µm:n kokoisia panssarisiimaleviä.

”Myöhemmät DNA-analyysit varmistivat, että laji oli Karlodinium veneficum. Tämä panssarisiimalevä tuottaa voimakkaita karlotoksiini-myrkkyjä, jotka hajottavat erityyppisiä soluja. Kaloissa karlotoksiinit vahingoittavat erityisesti kidussoluja, jolloin kalat tukehtuvat”, toteaa erikoistutkija Anke Kremp SYKEn merikeskuksesta.

Lajin muodostamat kukinnat ovat aiheuttaneet massiivisia kalakuolemia ympäri maailman, etenkin matalissa rannikkovesissä ja vähäsuolaisissa jokisuistoissa. Tämä levä pystyy käyttämään ravinnokseen muuta kasviplanktonia, jonka se tappaa erittämiensä karlotoksiinien avulla. Vesien rehevöityminen suosii kasviplanktonin, ja sitä kautta myös myrkyllisen Karlodiniumin kasvua.


Panssarisiimalevä Karlodinium veneficumin kasvustoa mikroskoopissa. © Sirpa Lehtinen, SYKE.

Vaikka tämän lajin tiedetään esiintyvän eri puolilla Itämerta, se ei ole tiettävästi aiemmin muodostanut haitallisia kukintoja. Ainoastaan yhden Ruotsin etelärannikolla sattuneen kalakuoleman on epäilty, muttei varmistettu olleen Karlodinium veneficumin aiheuttama.

Kaloja tappavien leväkukintojen riski Itämeren rannikoilla on kohonnut, mikä on todennäköisesti yhteydessä kesän korkeisiin veden lämpötiloihin. Maailmanlaajuisesti merkittävät Karlodinium-kukinnat ovat esiintyneet yli 20-asteisissa vesissä. Vaikka kukinnat eivät ole suoraan haitallisia ihmisille, ne voivat aiheuttaa huomattavia menetyksiä kalanviljelylle ja kalastukselle.

Ahvenanmaalta löytyi uusi levämyrkky

Toinen myrkyllinen panssarisiimalevälaji, pimeässä hohtava Alexandrium ostenfeldii, on jo aiemmin herättänyt suomalaistenkin tutkijoiden huomion alkaessaan muodostaa säännöllisiä hermomyrkkyjä tuottavia kukintoja Itämeren rannikkovesissä lämpiminä kesinä.

Alexandrium-laji tuottaa saksitoksiinimyrkkyjä, jotka voivat aiheuttaa halvaannuttavia oireita ihmisille, jotka ovat syöneet näitä myrkkyjä sisältäviä meren eläviä. Saksitoksiinien lisäksi laji voi tuottaa myös toisentyyppisiä hermomyrkkyjä, joita kutsutaan syklisiksi imiineiksi.

SYKEn merikeskuksen ja Helsingin yliopiston yhteistyötutkimuksissa suomalaisesta Alexandrium-materiaalista on hiljattain löydetty uusi syklinen imiini, gymnodimiini-D. Gymnodimiinejä tuottaa tiettävästi vain kaksi meressä kasvavaa panssarisiimalevälajia.

Tätä myrkkyä on löytynyt Ahvenanmaan näytteistä suuria pitoisuuksia.

”Maailmanlaajuisesti tunnetaan myös kolme muuta gymnodimiinityyppiä. Näiden myrkkyjen vaikutukset ympäristössä ovat yhä paljolti tuntemattomia, koska gymnodimiinejä tuottavien panssarisiimalevien muodostamia kukintoja on esiintynyt vain harvoin”, Kremp sanoo.

Myrkylliset panssarisiimalevät yleistyneet

Gymnodimiinejä tuottavat panssarisiimalevät ovat viime aikoina yleistyneet murtovesialueilla maailmanlaajuisesti ja uusia myrkyllisiä kukintoja on ilmoitettu Itämeren ulkopuolelta esimerkiksi Hollannista, Yhdysvalloista ja Japanista. Tämä on lisännyt huolta gymnodimiinien haitoista ja näiden myrkkyjen tutkimusta ja seurantaa on alettu pitää yhä tärkeämpänä. Myrkkyjen tiedetään voivan kertyä simpukoihin.

Gymnodimiinien aiheuttamia ihmisten myrkytystapauksia ei ole tiedossa. Niiden määrää elintarvikkeissa tai ympäristössä ei tällä hetkellä seurata, koska niiden myrkyllisyys ihmisille on vielä epäselvää. Tilanne voi kuitenkin muuttua, kun gymnodimiinien määrät ympäristössä kasvavat.

Myös gymnodimiinejä tuottavien panssarisiimaleväkukintojen yleistyminen johtuu vesien yleisestä lämpenemisestä ja pidemmistä lämpimän veden kausista kesäisin.

Lisätietoja:

Erikoistutkija, dosentti Anke Kremp, SYKEn merikeskus
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Puh. 040 1823245

Vanhempi tutkija, dosentti Sanna Suikkanen, SYKEn merikeskus
etunimi.sukunimi@ymparisto.fi
Puh. 0295 251660

Ydinvoiman rakennuskustannukset eivät ole yleisesti nousseet

Vastoin yleistä luuloa ydinvoiman rakennuskustannukset eivät ole nousseet yleisesti uuden tutkimuksen mukaan. Joissain maissa rakentamiskustannukset ovat nousseet ja joissain laskeneet. Ydinvoiman rakennuskustannukset ovat muuttuneet eri suuntiin eri aikakausina, eri maissa ja rakennuskokemuksen mukaan.

ydinvoiman_kustannukset

Hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin (IPCC) mukaan ydinvoima on hiilipäästöjen vähennyksessä avainasemassa. Tällä hetkellä ydinvoiman osuus vähähiilisestä energiasta on noin kolmannes. Korkeat rakennuskustannukset ovat hidastaneet ydinvoiman käyttöönottoa kehitysmaissa, koska vähähiilinen ydinvoima ei pysty kilpailemaan halvemman fossiilienergian kanssa ainakaan vapailla markkinoilla. Ydinvoiman kustannusarviot ovatkin tärkeitä, kun arvioidaan tulevaa kehitystä ilmastonmuutoksen hillinnässä.

Ydinvoiman rakennuskustannuksia on tutkittu yllättävän vähän. Aiemmissa tutkimuksissa on keskitytty lähinnä 1970- ja 1980-luvuilla tapahtuneisiin kustannusten muutoksiin Yhdysvalloissa ja Ranskassa. Näiden tutkimusten piiriin on kuulunut vain 26 prosenttia tähän mennessä valmistuneista ydinreaktoreista. Yhdysvallat ja Ranska eivät välttämättä anna kaikkein parasta kuvaa rakennuskustannusten kehityksestä, sillä molemmat maat olivat voimakkaasti mukana ydinvoiman kehitysvaiheessa ja molemmat maat rakensivat suurimman osan reaktoreistaan yli 30 vuotta sitten. Yhdysvaltojen uusinta valmistunutta reaktoria alettiin rakentaa vuonna 1978. Lisäksi Three Mile Islandissa vuonna 1979 tapahtuneeseen onnettomuuteen reagoitiin ydinvoima-alalla voimakkaasti, mikä saattoi vaikuttaa rakennuskustannuksiin.

Yhdysvalloissa ja Länsi-Euroopassa lopetettiin ydinvoiman rakennus 1990-luvulla, mutta Itä-Euroopassa ja Aasiassa jatkettiin ydinvoiman rakentamista. Paljon ydinvoimaa rakensivat Japani, Etelä-Korea, Intia ja Kiina. Näiden alueiden rakennuskustannusten on todettu olleen pienet, mutta kyseisillä alueilla ei ole kunnolla tutkittu rakennuskustannusten kehitystä pidemmällä aikavälillä.

Uudessa tutkimuksessa on selvitetty ydinvoiman rakennuskustannusten muutoksia pitkällä aikavälillä maailmanlaajuisesti. Tutkimus kattaa 58 prosenttia maailman ydinreaktoreista. Mukana on 349 reaktoria seitsemästä maasta (Yhdysvallat, Ranska, Saksa, Kanada, Japani, Etelä-Korea ja Intia). Tarkoituksena oli ottaa mukaan kaikki suurimmat ydinvoimamaat, mutta Venäjän, Kiinan ja Ison-Britannian ydinreaktoreista ei löytynyt luotettavaa tietoa.

Tutkimuksen tuloksissa verrataan ensin Yhdysvaltojen uusia tuloksia aiempien tutkimusten tuloksiin. Aiempien tutkimusten mukaan rakennuskustannukset ovat nousseet Yhdysvalloissa voimakkaasti. Uuden tutkimuksen kattavampi aineisto osoittaa, että tilanne ei ole aivan niin yksinkertainen. Rakennuskustannukset olivat nimittäin huomattavan korkeat 1950- ja 1960-luvuilla ja kustannukset laskivat 1970-luvulle tultaessa. Aiemmat tutkimukset keskittyivät 1970- ja 1980-luvuille, joten niissä ei näkynyt alkuvaiheen korkeita kustannuksia. Kustannukset alkoivat taas nousta, mikä todennäköisesti johtuu Three Mile Islandin onnettomuuden vaikutuksista, kuten oheinen kuva osoittaa.

USA3mile

Seuraavaksi vertailtiin Ranskan uusia tuloksia aiempien tutkimuksien tuloksiin. Ranskassakin ydinvoiman rakennuskustannukset olivat aluksi korkeat ja laskivat huomattavasti 1970-luvulle tultaessa. Sen jälkeen kustannukset ovat olleet tasaisessa mutta lievässä nousussa (1950- ja 1960-lukujen kustannukset olivat nykyistä suuremmat tai samansuuruiset). Ranskan lievän kustannusten nousun on arvioitu johtuneen työvoimakustannusten noususta, lisääntyneestä ydinvoimateknologian valvonnasta ja suurempien reaktoreiden vaatimasta monimutkaisemmasta tekniikasta. Lisäksi Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus vuonna 1986 näyttää aiheuttaneen pienen, mutta havaittavissa olevan nousun ydinvoiman rakennuskustannuksiin Ranskassa.

Kanadan rakennuskustannukset ovat kehittyneet melko samalla tavalla kuin Ranskassa, eli ensin korkeat kustannukset, nopea kustannusten lasku ja sitten hidas, tasainen nousu. Saksassa tilanne on enemmän Yhdysvaltojen kaltainen: korkeat kustannukset, nopea lasku ja nopea nousu. Japanissa kustannusten kehitys on aluksi samanlainen kuin Yhdysvalloissa ja Saksassa, mutta kustannusten kasvu pysähtyi 1980-luvun alussa ja sen jälkeen kustannukset ovat pysyneet muuttumattomana. Intiassa rakennettiin melko halpoja reaktoreita 1960- ja 1970-luvuilla, mutta kustannukset nousivat yhtäkkiä korkeammiksi 1970-luvun loppupuolella. Kustannukset nousivat edelleen 1990 luvulle asti, mutta 2000-luvulla rakennettiin muutama reaktori, joiden kustannukset olivat pudonneet noin kymmenen prosenttia 1990-luvun alkupuolella rakennetuista reaktoreista. Etelä-Koreassa ydinreaktoreiden rakennuskustannukset ovat laskeneet melko tasaisesti 1970-luvulta lähtien.

Maailmanlaajuisesti tarkasteltuna rakennuskustannusten muutokset ovat monimutkaiset, eikä niitä välttämättä ole mielekästä edes tarkastella kokonaisuutena. Uusissa ydinvoimamaissa, jotka ovat aloittaneet ydinvoiman rakentamisen vasta 1980-luvulla, ydinvoiman rakennuskustannukset ovat muuttuneet eri tavalla kuin 1950-luvulla rakentamisen aloittaneissa pioneerimaissa. Yleisesti ottaen ydinvoiman rakentaminen oli aluksi kallista, koska tekniikka oli vielä uutta. Sen jälkeen rakentaminen halpeni rajusti. Tämän jälkeen rakennuskustannusten muutokset ovat erilaisia alueittain ja rakennuskokemuksen suhteen. Aasiassa rakentaminen on pysynyt melko samanhintaisena tai jopa laskenut, kun taas Länsi-Euroopassa ja Yhdysvalloissa kustannukset ovat yleisesti nousseet ja paikoin voimakkaasti.

Tutkimuksessa verrattiin myös ydinvoiman rakennuskustannusten kehitystä aurinkovoiman ja hiilivoiman hintakehityksiin. Kaikissa kolmessa energiamuodossa on nähtävissä sama alkuvaiheen kehitys, että kustannukset ovat aluksi korkeat ja laskevat sitten nopeasti. Aurinkovoiman tapauksessa rakennuskustannukset ovat laskeneet jatkuvasti ja toivottavasti tämä kehitys jatkuu edelleen. Alkuvaiheen kustannusten laskun jälkeen hiilivoiman rakennuskustannukset ovat nousseet todennäköisesti voimaloiden päästöjen sääntelyn tuloksena.

Lähde: Jessica R. Lovering, Arthur Yip, Ted Nordhaus (2016), Historical construction costs of global nuclear power reactors, Energy Policy, Volume 91, April 2016, Pages 371–382, doi:10.1016/j.enpol.2016.01.011. [koko artikkeli on vapaasti luettavissa]

Kategoria(t): Energia. Leave a Comment »

Uusi verkkotyökalu auttaa arvioimaan maastohiihdon tulevaisuutta Suomessa

[Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tiedote:]
Luonnonvarakeskus ja Suomen ympäristökeskus tiedottavat

Maastohiihto on yksi suosituimmista liikuntamuodoistamme, mutta muuttuvassa ilmastossa sen harrastaminen väistämättä vaikeutuu. Suomen ympäristökeskus ja Luonnonvarakeskus ovat kehittäneet yhdessä työkalun, jonka avulla arvioidaan maastohiihdon tulevaisuutta Suomessa. Työkalu löytyy Ilmasto-opas.fi-portaalista.


© Kuva: Luonnonvarakeskus/Erkki Oksanen.

“Suotuisat luonnonolot maastohiihdon harrastamiseen vähenevät tulevina vuosikymmeninä etenkin Etelä-Suomessa. Pohjois-Suomessa hiihtäminen onnistuu tulevaisuudessakin, tosin sielläkin hiihtokausi lyhenee nykyisestä”, hydrologi Noora Veijalainen SYKEstä kertoo.

Keinolumella ja lumen varastoinnilla voidaan osittain kompensoida muutoksien vaikutuksia, mutta tämä vaatii investointeja ja soveltuu vain tiettyihin paikkoihin. Myös harrastajien kokema elämys hiihtotapahtumasta muuttuu, kun hiihdetään harmaassa maisemassa keinoladulla.

Etelä-Suomessa hiihtäminen todennäköisesti vähenee

Kuinka hiihtäjät reagoivat harrastusolojen muutokseen? Lopettavatko he harrastuksen kokonaan vai ovatko he valmiita matkustamaan pitkiä matkoja päästäkseen hiihtämään? Luken tutkija Marjo Neuvonen haastatteli eri puolilta Suomea 769 hiihtäjää, jotka olivat iältään 15-74 vuotiaita.

”Hiihtäjiä on enemmän pohjoisessa kuin etelässä ja tämä ero nähtävästi entisestään kasvaa tulevaisuudessa, kun osa Etelä-Suomessa asuvista luopuu hiihtoharrastuksesta ilmastonmuutoksen myötä”, ennakoi Neuvonen.

Uusi työkalu visualisoi muutoksen ja osoittaa muutokselle herkät alueet

Suomen kansalliseen ilmastonmuutosportaaliin kehitetty uusi karttatyökalu osoittaa, kuinka lumiolot muuttuvat. VYyökalussa voi valita eri muuttujia, joiden avulla voi tarkastella muutosta oman kunnan alueella. Niiden avulla voi luoda karttoja, joista selviävät muutokselle herkimmät alueet Suomessa.

”Karttatyökalun avulla käyttäjät voivat tarkastella muutoksen vaikutuksia Suomen eri osissa ja keinoja, joilla näihin muutoksiin voidaan sopeutua”, tutkimusta johtanut SYKEn professori Tim Carter kertoo.

Työkalun toivotaan auttavan palveluntarjoajia hiihtomahdollisuuksien suunnittelussa ja kehittämisessä. Sen toivotaan myös lisäävän tietoisuutta ilmastonmuutoksen vaikutuksista.

Työkalu löytyy verkosta osoitteesta http://ilmasto-opas.fi/fi/datat/sopeutumiskyky-ja-haavoittuvuus.

Ilmasto-opas.fi-portaalia ylläpitävät Ilmatieteen laitos ja Suomen ympäristökeskus ja tiedontuottamiseen osallistuvat myös monien muiden tutkimuslaitosten asiantuntijat.

Lisätietoja:

Tutkija Marjo Neuvonen, Luonnonvarakeskus (Luke), p. 029 532 5406, etunimi.sukunimi@luke.fi

Vanhempi tutkija, Tuija Sievänen, Luonnonvarakeskus (Luke), p. 029 532 5269, etunimi.sukunimi@luke.fi

Hydrologi Noora Veijalainen, Suomen ympäristökeskus (SYKE), p. 0295 251 732, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Professori Timothy Carter, Suomen ympäristökeskus (SYKE), p. 0295 251 094, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Julkaisu

Neuvonen, M., Sievänen, T., Fronzek, S, Lahtinen, I, Veijalainen, N. & Carter, T. R. 2015. Vulnerability of cross-country skiing to climate change in Finland – An interactive mapping tool. Journal of Outdoor Recreation and Tourism, Volume 11: 64–79. http://dx.doi.org/10.1016/j.jort.2015.06.010 (manuscript PDF)

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 1 537 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: