Arktisen merijään laajuus oli tavanomainen

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Tämän vuoden syyskuussa jään keskimääräinen laajuus Pohjoisella jäämerellä oli 4,9 miljoonaa neliökilometriä, joka on kaikkien aikojen kahdeksanneksi pienin arvo. Kaikki alhaisimmat merijään laajuudet on mitattu viimeisten yhdentoista vuoden aikana.


Kuva: NSDC.

Jään pienin hetkellinen laajuus, 4,6 miljoonaa neliökilometriä, mitattiin syyskuun 14. päivä. Kaksikymmentä vuotta sitten tämä olisi ollut hyvin poikkeuksellista, mutta nykyilmastossa tämän vuoden merijään peittävyys on hyvin tavanomainen.

Pohjoisella jäämerellä merijäätä muodostuu syksyn ja talven aikana ja laajimmillaan jääpeite on maaliskuussa. Kevään ja kesän aikana jääpeite sulaa osittain, ja pienimmillään merijään peittävyys on syyskuussa. Merijään laajuuteen vaikuttavat myös tuulet ja merivirrat, jotka pakkaavat tai levittävät jääkenttää sekä kuljettavat jäälauttoja lämpimimmille merialueille.

Talvi 2017 oli Jäämerellä keskimääräistä lämpimämpi, joten sekä merijään paksuus että laajuus olivat keskimääräistä alhaisemmalla tasolla sulamiskauden alkaessa. Silloin arvioitiin, että kesän sulamiskauden jälkeen merijään laajuus olisi keskimääräistä pienempi, mutta kesän aikana tuuliolot suosivat jään pysyvyyttä keskisellä Jäämerellä ja siten hidastivat jään sulamista.

Ilmastonmuutoksen vaikutuksesta Pohjoisen jäämeren jäänpaksuus on ohentunut ja monivuotisen jään määrä ja laajuus on vähentynyt. Ennen vuotta 2000 merijään vuosittainen pienin laajuus vaihteli 6,2–7,9 miljoonan neliökilometrin välillä. Viimeisen kymmenen vuoden aikana jään laajuus on vaihdellut kuitenkin 5,4 – 3,6 miljoonan neliökilometrin välillä.

Vuoden 2012 syyskuussa mitattu 3,7 miljoonaa neliökilometriä on koko mittausjakson tähän mennessä mitattu pienin määrä. ”Vuosien välinen ero on normaalia ilmaston vaihtelevuutta, mutta samalla merijään laajuus on pienentynyt koko mittausjakson ajan. Muutosvauhti on yli 13 % vuosikymmenessä huolimatta että viimeisien vuosien aikana jään laajuus on ollut suurempi kuin vuonna 2012”, Ilmatieteen laitoksen yksikön päällikkö Jari Haapala toteaa ja muistuttaa, että merten jääpeite on yksi ilmastonmuutoksen tärkeimmistä indikaattoreista.

Pohjoisen jäämeren jääpeitettä on mitattu tarkasti vuodesta 1979 alkaen. Kattavimmat tiedot merijään muutoksista saadaan satelliittien mittauksista, joiden perusteella voidaan laskea kuinka merijään peittävä alue muuttuu ja miten se vaihtelee vuosien ja kuukausien välillä.

Lisätietoja:

Yksikön päällikkö Jari Haapala, puh. 040 757 3621 , jari.haapala@fmi.fi

https://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/ilmio/-/artikkeli/4be2265d-15bd-43c4-828f-f1224960ef47/napamerien-jaapeite.html

Mainokset

Lumen varhainen sulaminen lisää hiilidioksidin sitoutumista metsiin

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ilmatieteen laitoksen johtamassa tutkimuksessa yhdistettiin lumen sulamista koskevia satelliittitietoja ja hiilidioksimittauksia. Lumen sulamisen aikaistuminen lisää metsien hiilinielua.


Kuva: Eija Vallinheimo.

”Tuoreessa tutkimuksessa havaittiin, että pohjoisten havumetsien fotosynteesi on aikaistunut viimeisten noin neljäkymmenen vuoden aikana noin 8 päivällä keväisin”, sanoo Ilmatieteen laitoksen tutkimusprofessori Jouni Pulliainen. Samalla boreaalisten metsien perustuotannon arvioitiin kasvavan vuoden alkupuoliskolla 4 – 6 prosenttia kymmenessä vuodessa, mikä on huomattava lisäys globaalissa hiilinielussa, mikä rajoittaa osaltaan ilmaston lämpenemistä.

Ilmatieteen laitos tekee sekä hiilidioksidimittauksia että seuraa lumen peittoalan muutoksia satelliittien avulla pohjoisella pallonpuoliskolla. Tutkimuksessa yhdistettiin ainutlaatuisella tavalla metsäekosysteemeissä tehdyt hiilidioksidin vaihdon mittaukset, ilmastomallinnus sekä satelliittihavainnot. Näiden tietojen yhdessä tuottamat löydökset auttavat ymmärtämään hiilidioksidin sitoutumista pohjoisen havumetsävyöhykkeen metsiin.

Metsien hiilenkierto on tärkeä osa ilmastosysteemiä. Ilmakehään tulevista hiilidioksidipäästöistä vähän alle puolet jää ilmakehään ja yli puolet päästöistä sitoutuu meriin ja metsiin. Pohjoisessa sijaitsevat boreaaliset metsät ovat tärkeitä globaalin hiilenkierron kannalta, sillä ne toimivat suurina hiilinieluina ja -varastoina.

Monissa maissa puuston hiilivarasto nykyisin kasvaa, koska puuston kasvussa hiiltä sitoutuu enemmän kuin sitä poistuu metsänhakkuissa, puiden kariketuotannossa, eli kun neulaset, lehdet, oksat ja juuret maatuvat, sekä puuston luontaisessa poistumassa.

Metsät ovat merkittäviä myös Suomen kasvihuonekaasujen taseessa. Suomessa metsiin sitoutuu joka vuosi enemmän hiiltä kuin niistä poistuu. Tämän vuoksi metsien hiilivarasto kasvaa eli metsät toimivat hiilinieluna.

Tutkimus on tehty yhteistyössä Helsingin yliopiston ja Suomen Akatemian ilmakehäntutkimuksen huippuyksikön kanssa. Se on myös osa Suomen akatemian rahoittamaa arktisten alueiden ARKTIKO-tutkimusohjelmaa ja siinä on hyödynnetty monien ICOS-mittausasemien aineistoja. Hankkeeseen on osallistunut laaja joukko alan johtavia kansainvälisiä yhteistyökumppaneita.

Lisätietoja:

Ilmatieteen laitos, tutkimusprofessori Jouni Pulliainen, puh. 050 589 5821, Jouni.pulliainen@fmi.fi

Helsingin yliopisto, professori Timo Vesala, puh. 040 577 9008, timo.vesala@helsinki.fi

Registered journalists can directly access this article through this link: https://www.eurekalert.org/emb_releases/2017-10/potn-esa092717.php


Lumen sulanta vuonna 2000 perustuen satelliittihavaintoihin.


Lumen sulannasta määrätty arvio kevään heräämisestä eli kasvukauden alusta, menetelmässä hyödynnetyt hiilidioksidimittausasemat merkitty ympyröillä.


Vuosille 1979 – 2014 määrätty kevään heräämisen aikaistumisen. (päiviä per vuosikymmen)

Syyskuussa päivät olivat viileitä ja yöt lämpimiä

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Syyskuun keskilämpötila oli Lappia lukuun ottamatta lähellä tavanomaista. Maan itäosassa oli tavanomaista sateisempaa, Virolahdella satoi lähes 160 millimetriä.


Kuva: Eija Vallinheimo.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan syyskuun keskilämpötila oli suuressa osassa Lappia noin asteen tavanomaista korkeampi, muualla maassa keskilämpötila oli lähellä tavanomaista. Suomessa on ollut viimeksi tavanomaista kylmempi syyskuu yhdeksän vuotta sitten.

Runsaasta pilvisyydestä johtuen päivälämpötilat jäivät monin paikoin tyypillisten arvojen alapuolelle, mutta yölämpötilat olivat puolestaan tavanomaista korkeampia.

Kuukauden ylin lämpötila, 19,6 astetta, mitattiin Kaarinassa kuun 24. päivänä. Kuukauden alin lämpötila, -3,8 astetta, mitattiin Sallan Naruskassa 6. syyskuuta.

Idässä sateista, lännessä kuivempaa

Syyskuu oli maan itäosassa, Kainuussa sekä Koillismaalla tavanomaista sateisempi, kun taas maan länsiosassa sekä Lapissa syyskuu oli tavanomaista kuivempi. Kuukausi jakautui sateiden osalta kolmeen jaksoon: alussa ja lopussa oli korkeapaineen myötä pääosin poutaa, mutta kuukauden keskivaiheilla satoi paikoin runsaasti.

Maan kaakkoisosassa Virolahdella mitattiin suurin kuukauden sademäärä, 157,5 millimetriä, mikä on harvinaisen paljon eli näin paljon sataa noin kerran kymmenessä vuodessa. Kuivinta oli Enontekiön Näkkälässä, jossa satoi 17,6 millimetriä.

Runsaasta pilvisyydestä ja sumuista johtuen aurinko paistoi lähes koko maassa selvästi tavanomaista vähemmän. Ainoastaan Pohjois-Lapissa auringonpaistetuntien määrä kohosi yli pitkän ajan keskiarvon.

Lisätietoja:

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)

Syyskuun sää ja tilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/syyskuu

http://ilmatieteenlaitos.fi/ilmasto
http://www.ilmastokatsaus.fi/

Ilmastonmuutos vaikuttaa vesistöjen säännöstelyyn Kokemäenjoen vesistöalueella

[Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen ELY-keskusten ja Suomen ympäristökeskuksen yhteistiedote:]


Näkymä Kokemäenjoelta Kilpikosken yläpuolelta © Isid Diar

Pirkanmaan ja Varsinais-Suomen ELY-keskukset ja Suomen ympäristökeskus SYKE ovat selvittäneet, miten Kokemäenjoen vesistöalueella on syytä varautua ilmastonmuutoksesta aiheutuviin muutoksiin vesistöalueen virtaamissa ja vedenkorkeuksissa.

Vesistöaluetta koskevan padotus- ja juoksutusselvityksen tavoitteena oli selvittää mahdollisuuksia pienentää merkittävien tulvariskialueiden, Porin ja Huittisten, tulvariskejä sekä vesistöalueen kuivuusriskejä. Selvitys perustui vuonna 2014 tehtyyn vesilain muutokseen, jonka tavoitteena on helpottaa ilmastonmuutoksen aiheuttamiin ääri-ilmiöihin varautumista.

Pirkanmaan järvien säännöstelyjen kehittämisselvityksessä tarkasteltiin puolestaan aiemmin annettujen säännöstelysuositusten toteutumista ja päivitettiin Näsijärveä, Vanajavettä, Pyhäjärveä ja Rauta-Kulovettä koskevat suositukset. Lisäksi laadittiin säännöstelysuositukset Kyrösjärvelle ja Siuronkosken yläpuolisille Mahnalanselälle ja Kirkkojärvelle.

Pirkanmaan järvien säännöstelysuositukset vuodesta 2017 alkaen

Tulvariskejä voidaan pienentää säännöstelyjä kehittämällä

Merkittävimmät tulvariskit aiheutuvat talviaikaisista hyydetulvista Kokemäenjoella. Padotus- ja juoksutusselvityksen keskeisimmät toimenpide-ehdotukset liittyvätkin ennakoiviin säännöstelytoimiin, joilla hyydetulvariskiä voidaan pienentää Kokemäenjoen alajuoksulla.

”Säännöstelytoimet pystytään selvityksen mukaan tekemään Kyrösjärveä lukuun ottamatta olemassa olevien säännöstelylupien puitteissa. Yhteistyö tulvariskien ehkäisemiseksi onkin ollut tiivistä säännöstelystä vastaavien yhtiöiden ja ELY-keskusten välillä”, toteaa johtava vesitalousasiantuntija Juha-Pekka Triipponen Varsinais-Suomen ELY-keskuksesta.

Padotus- ja juoksutusselvityksen toinen merkittävä, useaa järveä koskeva toimenpide-ehdotus liittyy ns. kevätkuoppaan, jolla tarkoitetaan järven vedenkorkeuden alentamista talven ja alkukevään aikana, jotta järvessä olisi tilaa lumen sulamisvesille. Koska vähälumiset talvet yleistyvät ilmastonmuutoksen seurauksena, järvien vedenkorkeutta ei ole enää useinkaan tarvetta laskea keväisin samaan tapaan kuin aiemmin.

”Uuteen tilanteeseen sopeutuminen eli kevätkuopan muuttaminen joustavaksi vaatii selvityksen mukaan joidenkin alueen järvien osalta lupamuutoksia”, kertoo Triipponen.

Järvien säännöstelysuositukset laadittiin yhdessä eri intressitahojen kanssa

Pirkanmaan järvien säännöstelysuositukset laadittiin yhteistyössä vesistöjen ja säännöstelyjen parissa toimivien tahojen kanssa niin, että eri intressitahojen tavoitteet voitiin sovittaa mahdollisimman hyvin yhteen.

”Suositukset sisältävät sellaisia toimia, joiden toteuttamiseen säännöstelijät voivat osallistua omilla toimillaan. Tavoitteena on edistää riittävää ja avointa tiedon saantia, kohdella vesistön eri käyttäjäryhmiä tasapuolisesti, ottaa huomioon erilaiset vesitilanteet sekä olla aiheuttamatta kohtuutonta ja vältettävissä olevaa haittaa vesiluonnolle tai vesien käytölle”, kertoo johtava vesitalousasiantuntija Diar Isid Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Suosituksia on yhteensä kymmenen ja ne koskevat muun muassa vedenkorkeustavoitteita eri vuodenaikoina, juoksutuksia, säännöstelylupien muutostarpeita, Vanajaveden säännöstelyrakenteiden muokkaamista sekä säännöstelyyn liittyvää viestintää ja yhteistyötä.

”Työ suositusten käytäntöön viemiseksi on jo aloitettu. Esimerkiksi Näsijärven ja Pyhäjärven säännöstelylupien tarkistamista selvitetään parhaillaan”, Isid jatkaa.

Pirkanmaan järvien säännöstelyjen kehittämishankkeessa laadittiin kaksi julkaisua, joista toinen koskee säännöstelyjen kehittämissuosituksia ja hankkeen toteuttamista ja toinen hankkeen taustaselvityksiä. Taustaselvityksinä tehtiin kolme luontoselvitystä sekä ranta-asukkaille ja vesistön käyttäjille suunnattu kyselytutkimus.

Selvitysraportit

Pirkanmaan järvien säännöstelyjen kehittämishankkeessa laaditut julkaisut ja Kokemäenjoen vesistöalueen padotus- ja juoksutusselvitys löytyvät ymparisto.fi-sivuston kohdasta Kokemäenjoen vesistöalueen säännöstely.

Lisätietoja:

• Pirkanmaan ELY-keskus: johtava vesitalousasiantuntija Diar Isid, puh. 0295 036 188, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi ja vesitalousasiantuntija Harri Mäkelä, puh. 0295 036 359, etunimi.t.sukunimi@ely-keskus.fi

• Varsinais-Suomen ELY-keskus: johtava vesitalousasiantuntija Juha-Pekka Triipponen, puh. 0295 022 953, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi

• Suomen ympäristökeskus SYKE: kehitysinsinööri Tanja Dubrovin, puh. 0295 251 751, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Suojelualueiden merkitys korostuu muuttuvassa ilmastossa

[Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tiedote:]


Suomenlahdella merenpinnan arvioidaan nousevan 30 – 90 cm seuraavan sadan vuoden aikana
ilmaston lämmetessä. Muutos tulee vaikuttamaan merenrantojen elinympäristöihin ja lajiyhteisöihin. Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualue, Helsinki. © Ninni Mikkonen.

Luonnonsuojelualueiden tärkein tehtävä on luonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Ilmastonmuutos tuo tähän tehtävään uusia haasteita, sillä sen vaikutukset luontoon voivat olla merkittäviä. Suomen ympäristökeskus on julkaissut esiselvityksen ja käynnistänyt hankkeen, jossa arvioidaan ensi kertaa Suomen suojelualueverkoston riittävyyttä muuttuvassa ilmastossa.

Ilmastonmuutoksen vaikutukset luontoon voimistuvat lähivuosikymmeninä

Ennusteiden mukaan ilmasto lämpenee pohjoisilla leveysasteilla selvästi nopeammin kuin maapallolla keskimäärin. Ilmastonmuutoksen vaikutukset suojelualueiden luontoon voivat siten olla nopeita ja merkittäviä. Suojelualuesuunnittelussa ei ole kuitenkaan perinteisesti varauduttu voimakkaisiin muutoksiin.

”Ilmastonmuutoksen vaikutukset luontoon näkyvät paikoin jo nyt. Tulevaisuudessa joidenkin suojelualueiden lajien ja luontotyyppien ilmastollisesti suotuisat alueet saattavat siirtyä Suomen rajojen ulkopuolelle. Ilmastonmuutoksen vaikutusten ennustamiseen liittyy kuitenkin myös epävarmuuksia. Näiden voimakkaiden, mutta vaikutuksiltaan epävarmojen, muutosten johdosta luonnonsuojelu on huomattavien haasteiden edessä. Tarvitaan sopeutuvaa, muutosten ennakointiin perustuvaa ja joustavaa suojelusuunnittelua”, sanoo vanhempi tutkija Kaisu Aapala Suomen ympäristökeskuksesta.

Ilmastonmuutoksen ennusteiden mukaan lämpötila nousee Suomessa 2 – 6 astetta vuosisadan loppuun mennessä. Myös vuotuisten sademäärien ennustetaan lisääntyvän merkittävästi.

Suojelualueverkoston riittävyydestä muuttuvassa ilmastossa tarvitaan tietoa

Sopeutuvan suojelusuunnittelun tueksi tarvitaan tietoa lajien ja luontotyyppien herkkyydestä ilmastonmuutokselle.

”Suomessa on tutkittu erityisesti lintujen ja perhosten levinneisyysalueiden sekä lajien runsaussuhteiden muutoksia. Aikaisempien tutkimusten perusteella tiedetään, että ilmaston muuttuessa suojelualueilla on keskeinen merkitys linnuille. Lisää tietoa tarvitaan muista eliöryhmistä ja ilmastonmuutoksen vaikutuksista eri elinympäristöihin”, sanoo projektipäällikkö Saija Kuusela Suomen ympäristökeskuksesta

Ilmastonmuutoksen nopeus ja suojelualueiden topografian ominaispiirteet ovat myös keskeisessä osassa, kun arvioidaan suojelualueverkoston sopeutumiskykyä. Maanpinnanmuodoiltaan ja elinympäristöiltään monipuoliset suojelualueet voivat tarjota erilaisia pienilmastoja ja siten turvapaikkoja lajistolle ilmaston muuttuessa.

Kohti ilmastoviisasta luonnonsuojelua

Ilmastoviisas luonnonsuojelu ottaa ilmastonmuutoksen vaikutukset suunnitelmallisesti huomioon sekä suojelusuunnittelussa että -toimenpiteissä. SYKEssä nyt julkaistu esiselvitys ja sen jatkona käynnistynyt tutkimushanke Suojelualueverkosto muuttuvassa ilmastossa (SUMI) tukevat askeleita kohti tätä tavoitetta. Suojelualueverkoston arviointi ilmastonmuutoksen näkökulmasta tehdään nyt ensimmäistä kertaa.

Suojelualueverkosto muuttuvassa ilmastossa -esiselvitys
Suojelualueverkosto muuttuvassa ilmastossa (SUMI) hanke-esittely

Linkkejä aiempiin tutkimuksiin:

Suojelualueet hidastavat ilmastonmuutoksen haitallisia linnustovaikutuksia (Tiedote, 19.8.2014)
Tulevaisuudessa Suomen luonnonsuojeluverkko riittämätön metsien lintulajistolle (Tiedote, 27.5.2013)
Suojelualueet ovat linnuille elintärkeitä ilmaston muuttuessa (Tiedote, 4.1.2013)

Lisätietoja hankkeesta

Hankkeen projektipäällikkö
Vanhempi tutkija Kaisu Aapala, Suomen ympäristökeskus SYKE
p. 0295 251 052, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Hankkeen vastuullinen johtaja
Projektipäällikkö Saija Kuusela, Suomen ympäristökeskus SYKE
p. 0295 251 647, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Lisätietoja tutkimuksesta

Tutkimusmenetelmät, paikallisilmaston muutosnopeus
Erikoistutkija Risto Heikkinen, Suomen ympäristökeskus SYKE
p. 0295 251 151, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Ilmastonmuutoksen vaikutukset perhoslajistoon
Erikoistutkija Juha Pöyry, Suomen ympäristökeskus SYKE
p. 0295 251 534, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Ilmastonmuutoksen vaikutukset lintulajistoon
Johtava tutkija Raimo Virkkala, Suomen ympäristökeskus SYKE
p. 0295 251 747, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Kuva tiedotusvälineiden käyttöön

Vanhankaupunginlahti (jpg, 5,4 MB) Kuva: Ninni Mikkonen

Suomen linnusto muuttuu voimakkaasti ilmastonmuutoksen ja maankäytön seurauksena

[Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) ja Luonnontieteellisen keskusmuseon tiedote:]


Pohjoisten metsien valtalaji järripeippo on vähentynyt ja sen levinneisyysalue supistunut. Kuva Jorma Tenovuo.

Tuoreen tutkimuksen mukaan 235 Suomessa pesivästä lintulajista 87 lajin levinneisyysalue on laajentunut ja 82 lajin pienentynyt. 66 lajilla ei havaittu merkitseviä muutoksia levinneisyysalueessa. Ilmaston lämmetessä lajimäärän on ennustettu kasvavan Pohjois-Euroopassa, kun eteläisiä lajeja levittäytyy pohjoiseen.

Tutkimus perustui vuosien 1974–89 ja 2006–10 Suomen lintuatlasten vertailuun. Lintulajien kokonaismäärässä tutkimusruuduissa ei havaittu muutoksia ajanjaksojen välillä. Lintuatlaksissa kunkin lajin esiintyminen ja pesiminen on selvitetty 10 x 10 km:n ruuduissa.

”Maankäytöllä, kuten metsä- ja maataloudella sekä vesistöjen rehevöitymisellä on ollut kielteinen vaikutus monien lajien esiintymiseen, ja lajeille sopivien elinympäristöjen puute on voinut rajoittaa lajien leviämistä”, toteaa johtava tutkija Raimo Virkkala Suomen ympäristökeskuksesta.

Pohjoiset lajit, kuten tunturialueiden linnut, ovat vähentyneet ilmaston lämmetessä. Pohjoisten lajien levinneisyysalueet myös siirtyivät voimakkaasti pohjoista kohti, esimerkiksi riekon levinneisyysalueen keskipiste siirtyi 145 km, hiiripöllön 150 km ja järripeipon 170 km pohjoiseen tutkimusjakson aikana.

”Eri linturyhmistä erityisesti kaukomuuttajat, jotka talvehtivat Afrikassa tai Aasiassa, ovat vähentyneet ja niiden levinneisyysalueet ovat keskimäärin pienentyneet,” sanoo akatemiatutkija Aleksi Lehikoinen Helsingin yliopiston luonnontieteellisestä keskusmuseosta, Luomuksesta.

Ihmisen toiminnalla on ollut myös myönteisiä vaikutuksia lintulajeihin. Suojelun ansiosta monet aiemmin erittäin uhanalaiset lajit, kuten laulujoutsen, maa- ja merikotka, muuttohaukka ja valkoselkätikka, ovat runsastuneet ja laajentaneet levinneisyysaluettaan.

Suomen pesimälinnuston lajikoostumuksen vaihtuvuus on viimeisten vuosikymmenien aikana ollut suuri. Lähes kaikkien lajien (96 % lajeista) levinneisyysalue joko muuttui kooltaan tai siirtyi. Tämä vaihtuvuus tulee todennäköisesti jatkumaan, joten tulevaisuuden pesimälintuyhteisöjen lajikoostumus eroaa entistä enemmän sekä nykyisistä että aiemmista lintuyhteisöistä.

”Lintuatlasten aineiston ovat keränneet tuhannet aktiiviset lintuharrastajat, joiden panos linnustonseurannassa on korvaamaton”, kiittelee Lehikoinen.

Tutkimus on julkaistu kansainvälisessä Ecology and Evolution –tiedesarjassa: Birds on the move in the face of climate change: High species turnover in northern Europe

Lisätietoja:

Johtava tutkija Raimo Virkkala, Suomen ympäristökeskus SYKE
puh. 0295 251 747, etunimi.sukunimi@ymparisto.fi

Akatemiatutkija Aleksi Lehikoinen, Luonnontieteellinen keskusmuseo LUOMUS
puh. 045-1375732, etunimi.sukunimi@helsinki.fi

Lisää aiheesta

Lintuatlas
Eteläsuomalaiset metsälintuyhteisöt yksipuolistuvat (Tiedote 7.1.2016)
Jorma Tenovuon lintukuvia

Elokuu harvinaisen pilvinen, kesä viileä

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Elokuun keskilämpötila oli melko tavanomainen johtuen viileistä päivistä ja lämpimistä öistä. Koko kesä oli laajalti harvinaisen viileä.


Kuva: Eija Vallinheimo.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan elokuu oli keskilämpötiloiltaan laajalti lähellä tavanomaista. Ainoastaan Pohjois-Karjalassa kuukausi oli keskimääräistä lämpimämpi. Elokuussa vallinneen suursäätilan vuoksi lämpimimmät ilmamassat pysyttelivät Suomen etelä- ja itäpuolella.

Elokuu oli monin paikoin harvinaisen pilvinen. Pilvisyyden vaikutus näkyi osittain päivän ylimmissä lämpötiloissa, jotka olivat etenkin maan etelä- ja länsiosassa tavanomaista viileämpiä. Yöt olivat sen sijaan suurimmassa osassa maata tavanomaista lämpimämpiä, Pohjois-Karjalassa jopa harvinaisen lämpimiä. Näin ollen lämpimät yöt kompensoivat viileiden päivälämpötilojen vaikutusta keskilämpötilaan.

Elokuun lämpimin päivä oli 12. päivänä, jolloin lämpötila kohosi maan etelä- ja itäosassa laajalti 25 asteen tuntumaan. Kyseisenä päivänä mitattiin kuukauden ylimmäksi lämpötilaksi Helsinki-Vantaan lentokentällä 26,0 astetta. Samana iltana Kiira-rajuilmassa paikannettiin maan etelä- ja itäosassa yhteensä yli 6 000 maasalamaa ja etenkin Uudenmaan ja Kymenlaakson alueella oli myös runsaasti tuulivahinkoja.

Elokuun sademäärä oli suuressa osassa maata vähän tavanomaista suurempi. Eniten sadetta kertyi Kainuun ja Pohjois-Pohjanmaan tienoilla, jossa elokuun sademäärä oli paikoin harvinaisen suuri eli toistuu noin kerran 10 vuodessa. Kuukauden suurin sademäärä 149,5 millimetriä mitattiin Puolangan Kotilassa. Kuukauden pienin sademäärä 43,3 millimetriä mitattiin sen sijaan Rovaniemellä.

Kesän ylin lämpötila mitattiin Utsjoella

Kesä (kesäkuu-elokuu) oli keskilämpötiloiltaan maan etelä- ja keskiosassa laajalti harvinaisen viileä. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan keskilämpötila poikkesi monin paikoin yli asteen tavanomaisesta. Maan pohjoisosassa kesän keskilämpötila oli noin 0,5 astetta tavanomaista viileämpi. Kesä oli monin paikoin harvinaisen pilvinen, Pohjanmaalla ja Lapissa paikoin poikkeuksellisen pilvinen, mikä osaltaan selittää viileitä lämpötiloja.

Päivittäiset ylimmät lämpötilat olivat tänä kesänä keskimäärin kuudenneksi kylmimmät 1960-luvun alusta lukien, mikä on melko harvinaista. Lämpötiloiltaan erikoisesta kesästä kertoo myös se, että koko maan kesän korkein lämpötila 27,6 astetta mitattiin 28. heinäkuuta Utsjoella. Tätä alempi kesän ylin lämpötila on viimeksi mitattu vuonna 1976.

Hellepäiviä, jolloin lämpötila kohosi yli 25 asteen, mitattiin jossain päin maata yhteensä 19 päivänä. Edellisen kerran yhtä monta hellepäivää oli kesällä 2015. Oulunsalon Pellonpään sekä Mikkelin lentoasemalla mitattiin eniten hellepäiviä, yhteensä viisi. Erityisesti maan keskivaiheilla ei tänä kesänä ollut yhtään hellepäivää.

Salamoita on elokuun loppuun mennessä paikannettu vain noin 29 000, mikä on poikkeuksellisen vähän. Ainoastaan vuonna 2015 jäätiin tämän lukeman alle.

Kesän sademäärä oli yleisesti ottaen lähellä tavanomaista, mutta kuten yleensäkin kesäisin, sateissa esiintyi suurta paikallista vaihtelua. Harvinaisen paljon sadetta mitattiin etenkin Pohjois-Lapissa.

Lisätietoja:

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)
http://ilmatieteenlaitos.fi/ilmasto
http://www.ilmastokatsaus.fi/

%d bloggers like this: