Kevät eteni maaliskuussa

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Maaliskuu oli kuiva, lauha ja keskimääräistä lämpimämpi.


Kuva: Juha Poutanen.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan maaliskuu oli kahdesta neljään astetta pitkän ajan keskiarvoa lämpimämpi. Suurimmat poikkeamat tavanomaiseen nähden olivat maan pohjoisosassa. Kuukauden ylin lämpötila 12,8 astetta mitattiin sekä Tampereella että Kokemäellä kuukauden 29. päivänä. Alin lämpötila -26,6 astetta mitattiin puolestaan Muoniossa 22. päivänä.

Sateet jäivät vähiin eikä lumipeite juuri kasvanut

Maaliskuun sademäärä jäi suuressa osassa maata 5-20 millimetriin mikä on vain vajaa puolet tavanomaisesta. Maan länsi- ja pohjoisosassa maaliskuu oli harvinaisen kuiva. Edellisen kerran kuivempi maaliskuu oli maan länsiosassa vuonna 2005 ja pohjoisessa lähinnä vuonna 2013. Vain Etelä- ja Pohjois-Karjalassa sademäärä oli lähellä pitkän ajan keskiarvoa.

Auringonpaistetunneissa ei ollut merkittäviä poikkeamia tavanomaiseen maaliskuuhun verrattuna. Lumi oli kuukauden päättyessä sulanut etelä- ja länsirannikon läheisyydestä. Lumensyvyys oli etenkin maan keskiosassa harvinaisen pieni eli 20 – 40 cm keskiarvojen alapuolella. Ainoastaan Koillismaalla sekä Lapissa lunta oli vielä yleisesti yli puoli metriä mikä on tähän aikaan vuodesta tavallista.

Keskilämpötiloihin perustuva terminen kevät voitiin vahvistaa alkaneeksi maan lounaisosassa maaliskuun ensimmäisellä viikolla ja joillakin rannikkopaikkakunnilla jo tammikuun lopulla. Muun maan osalta termisen kevään tarkempaa alkamisajankohtaa ei voitu vielä vahvistaa. Maan keskivaiheilla kevät on alkanut aikaisimmillaan vuodesta 1961 alkaen jo ennen maaliskuun puoliväliä ja Lapissakin jo huhtikuun alussa, viimeksi vuosina 2010 ja 2011.

Lisätietoja:

Lisätietoja helmikuun säätilastoista saa nyt myös osoitteesta www.ilmastokatsaus.fi

Maaliskuun tilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/maaliskuu
Kevättä koskevat tilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/kevattilastot

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)

Väitös: Pienhiukkasten avulla mahdollista viilentää ilmastoa merkittävästi

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ilmaston lämpenemistä olisi mahdollista hidastaa tai jopa hetkellisesti pysäyttää kasvattamalla ilmakehän pienhiukkaspitoisuutta, osoittaa FM Anton Laakson tuore väitöskirjatutkimus. Menetelmät eivät kuitenkaan ole vaihtoehto kasvihuonekaasuihin kohdistuville päästövähennyksille.

Ilmatieteen laitoksen tutkijan Anton Laakson väitöskirjassa tarkasteltiin ilmakehän pienhiukkasten kykyä viilentää ilmastoa, sekä niiden aiheuttamia seurauksia globaalien ilmastomallien avulla. Tutkimuksessa tarkasteltiin ns. ilmastonmuokkausmenetelmiä, joilla pyritään tarkoituksellisesti viilentämään ilmastoa kasvattamalla ilmakehän hiukkaspitoisuutta keinotekoisesti. Lisäksi tutkimuksessa tarkasteltiin nykyisten hiukkaspäästöjen viilennysvaikutuksia. ”Erittäin tehokkaaksi tavaksi viilentää ilmastoa osoittautuivat yläilmakehään kuljetetut pienhiukkaset. Menetelmällä jäljitellään suuria tulivuorenpurkauksia, jotka vapauttavat auringonvaloa heijastavia hiukkasia jopa vuosiksi yläilmakehään viilentämään ilmastoa.” Laakso kertoo. Alailmakehään syötetyt hiukkaset taas vaikuttaisivat tehokkaasti ilmastoon pilvien kautta. Hiukkaset kasvattavat pilvien pilvipisaroiden lukumäärää ja tekevät pilvistä valkoisempia jolloin ne heijastavat tehokkaammin auringonvaloa takaisin avaruuteen.

Väitöskirjatyö osoitti, että myös nykyiset liikenteen ja teollisuuden aiheuttamat hiukkaspäästöt viilentävät ilmastoa. Niiden vaikutus maapallon lämpötilaan on silti selvästi pienempi kuin mitä nykyiset kasvihuonekaasupäästöt lämmittävät. Kuitenkin esimerkiksi kansainvälinen lento- ja laivaliikenne voitaisiin valjastaa ilmakehän lämpötilan säätelyyn kasvattamalla polttoaineiden rikkipitoisuuksia. Näin voitaisiin merkittävästi lisätä yläilmakehän hiukkaspitoisuutta tai pilvien heijastavuutta avomerellä. Polttoaineiden rikkipitoisuutta olisi kuitenkin kasvatettava kansainvälisten sopimusten asettamien rajojen yli. Lisäksi viilennys kohdistuisi pääosin pohjoiselle pallonpuoliskolle, jonne nykyinen kansainvälinen liikenne keskittyy huomattavasti eteläistä pallonpuoliskoa enemmän.

Ilmastonmuokkauksesta ei apua loputtomasti

Tutkimuksen tulokset paljastivat myös sen, että edes lupaavimmat ilmastonmuokkausmenetelmät eivät pysty viilentämään ilmastoa, jos kasvihuonekaasupäästöjen kasvua ei saada hillittyä. Tämä käy ilmi tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin tulivuorenpurkauksen ilmastovaikutuksia silloin, kun yläilmakehän hiukkaspitoisuutta on lisätty ilmastonmuokkaustarkoituksessa. Tällöin tulivuorenpurkauksesta seurannut viilennys oli huomattavasti heikompi kuin mitä se normaalissa olosuhteissa olisi ollut. Tulivuoresta vapautunut rikkidioksidi yhdessä ilmastonmuokkausta varten syötetyn rikkidioksidin kanssa johtaa kooltaan suhteellisesti suurempiin hiukkasiin verrattuna purkaukseen nykyisissä olosuhteissa. Suurten hiukkasten kyky heijastaa auringonvaloa on heikompi ja elinaika ilmakehässä lyhyempi kuin pienempien hiukkasten.

Käytännössä seuraukset olisivat samanlaisia tilanteessa, jossa yläilmakehän hiukkaspitoisuutta kasvatetaan ilmastonmuokkaustarkoituksessa. Jos kasvihuonekaasupäästöt edelleen kasvavat, sen aiheuttaman lämpenemisen kumoaminen ilmastonmuokkauksella vaatisi yhä suurempien hiukkasmäärien syöttämisen ilmakehään. Tämä johtaisi suhteellisesti yhä suurempiin hiukkasiin, joiden viilennysvaikutus olisi pienempi ja ilmastonmuokkauksen suhteellinen teho heikkenisi. ”Ilmastonmuokkauksella ei siis edes teoriassa pystytä kumoamaan kasvaneiden hiilidioksidipäästöjen aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä, jos kasvihuonekaasupäästöt kasvavat edelleen nykyisellä nopeudella myös tulevaisuudessa.” Laakso toteaa. Lisäksi ilmastonmuokkauksella ei pystytä täysin kumoamaan kaikkia ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kasvun aiheuttamia seurauksia, kuten esimerkiksi sateisuuden muutoksia. ”Ilmastonmuutosta vastaan on taisteltava vähentämällä kasvihuonekaasupäästöjä ja ilmastonmuokkauksesta olisi parhaimmillaankin vain väliaikainen apu olosuhteissa, jotka vaativat äärimmäisiä toimenpiteitä.” Laakso kertoo.

Väitöstilaisuus 9.4 Kuopiossa

Ilmatieteen laitoksen tutkijan, FM Anton Laakson väitöskirja Modelling radiative and climate effects of aerosols: from Anthropogenic emissions to geoengineering tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimii apulaisprofessori Ilona Riipinen Tukholman yliopistosta ja kustoksena tutkimusprofessori Hannele Korhonen Ilmatieteen laitokselta.

Anton Laakso on syntynyt vuonna 1985 Lohjalla ja kirjoittanut ylioppilaaksi Kuopion klassillisesta lukiosta 2004. Laakso on suorittanut filosofian maisterin tutkinnon teoreettisesta fysiikasta Jyväskylän yliopistosta vuonna 2010. Siitä lähtien hän on toiminut ilmastotutkijana Ilmatieteenlaitoksen Itä-Suomen ilmatieteellisessä tutkimuskeskuksessa. Syksyllä hän siirtyy vuodeksi jatkamaan tutkimustaan Minnesotan Yliopistoon Yhdysvaltoihin.

Anton Laakson väitöstilaisuus järjestetään 9.4.2016 kello 12 Kuopion kampuksella (sali SN201, Snellmania).

Metsillä suuri merkitys metaanitaseissa märkinä vuosina

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Pohjoisen havumetsävyöhykkeen metsillä saattaa olla aiemmin ymmärrettyä suurempi merkitys maaperän metaanipäästöissä.


Kuva: Tero Pajukallio / Diaidea.

Hyvin märkinä syksyinä metsien maaperä muuttuu metaanin nielusta sen lähteeksi. Koska metsiä on enemmän kuin soita, niiden merkitys alueellisissa metaanitaseissa on märkinä vuosina jopa yhtä suuri kuin soiden.

Kun aiemmin metsiä on pidetty ilmakehän metaanin nieluina ja soita pääasiallisena luonnon lähteenä, osoittaa uusi tutkimus, että märkinä vuosina metsät saattavat olla yhtä tärkeitä metaaninpäästäjiä kuin suot. Tämän seurauksena alueelliset metaanipäästöt saattavat jopa kaksinkertaistua märkinä vuosina, joita ilmaston lämmetessä saatetaan kokea entistä useammin. Tutkimuksen tulos olisi jatkossa syytä ottaa huomioon metaanin ja hiilen kiertoa ennustavissa ilmastomalleissa.

Pallakselta vuosina 2004 – 2012 kerätystä aineistosta käy ilmi, että märkänä ja lämpimänä syksynä 2011 kuusimetsä muuttui merkittäväksi metaanin lähteeksi. Samalla valuma-alueella sijaitsevan suon metaanipäästöissä ei kuitenkaan näkynyt muutosta. Metsistä peräisin oleva päästö näkyi myös Sammaltunturilla mitatuissa taustailman pitoisuuksissa. Vaikka metsämaan päästö ei hehtaaria kohti ollut niin suuri kuin suopäästö, metsien roolia metaanitaseessa lisää se, että metsiä on Suomessa ja koko havumetsävyöhykkeellä keskimäärin selvästi enemmän kuin soita. Tätä pinta-alojen suhdetta ei ole aiemmissa laskelmissa otettu huomioon, jonka nyt julkaistu tutkimus korjaa. Tutkimuksessa saatiin myös viitteitä siitä, että valuma-alueen järven – tässä tapauksessa Pallasjärvi – veden korkeus syksyllä ennusti ilmakehään metsistä päässeen metaanin määrää.

Ilmatieteen laitos on tutkinut kasvihuonekaasujen pitoisuuksia ja maaperäpäästöjä sekä ympäristöolosuhteita Länsi-Lapissa metsissä ja soilla jo yli kymmenen vuotta. Nyt julkaistussa tutkimuksessa, joka tehtiin yhteistyössä SYKE:n, GTK:n ja LUKE:n kanssa saatiin uutta tietoa metsien roolista ilmakehän metaanipitoisuuden säätelijänä. Havainto on uusi ja tarkentaa käsityksiä metaanin päästöjen ja pitoisuuksien vaihteluista. Tutkimus on hyvä esimerkki pitkäaikaisten, monipuolisten mittausten tärkeydestä ja eri laitosten välisen yhteistyön merkityksestä. Pallaksella yhteistyö on ollut saumatonta ja kerätyt aineistot toisiaan täydentäviä.

Lisätietoja:

Erikoistutkija Annalea Lohila, puh. 029 539 5498, etunimi.sukunimi@fmi.fi

Lohila A., Aalto T., Aurela M., Hatakka J., Tuovinen J.-P., Kilkki J., Penttilä T., Vuorenmaa J., Hänninen P., Sutinen R., Viisanen Y. and Laurila T. 2016. Large contribution of boreal upland forest soils to a catchment-scale CH4 balance in a wet year. Geophysical Research Letters, DOI 10.1002/2016GL067718.

Tutkimusartikkelin tiivistelmä: http://onlinelibrary.wiley.com/doi/10.1002/2016GL067718/abstract

Ilmasto-oppaan Metaani-artikkeli: http://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/ilmio/-/artikkeli/dec264e2-6350-418c-a1bc-3ef7c80676aa/metaani.html

Sää- ja ilmastoriskejä ei aina arvioida tai hallita systemaattisesti

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Sää ja ilmasto aiheuttavat merkittäviä riskejä eri organisaatioille Suomessa. Riskien hallintaa rajoittavat kuitenkin resurssien vähyys sekä ilmastotiedon ymmärrettävyys ja siihen liittyvät epävarmuudet. Tämä selvisi kunnille ja muille toimijoille tehdystä kyselystä.


Kuva: Olavi Alatalo.

Sää- ja ilmastoriskien arviointi ja hallinta on vain harvassa kunnassa systemaattista, vaan valtaosassa niitä on käsitelty joko satunnaisesti tai kertaluonteisesti. Suurimmassa osassa muita julkisia ja yksityisiä toimijoita sää- ja ilmastoriskejä on arvioitu satunnaisesti ja yksittäin, mutta yli kolmasosassa riskien arviointi on säännöllistä. Kuntien ja muiden organisaatioiden sää- ja ilmastoriskien hallintaa on kartoitettu ELASTINEN-hankkeessa (Ennakoiva lyhyen aikavälin sää-, talous- ja ilmastoriskien hallitseminen) kahden kyselyn avulla.

”Sää- ja ilmastoriskien arviointi ja hallinta on eri toimijoille tärkeää paitsi taloudellisten menetysten välttämiseksi ja esimerkiksi kuntien teknisen palvelujen toimivuuden turvaamiseksi niin myös uusien liiketoimintamahdollisuuksien tunnistamiseksi”, toteaa ELASTINEN-hankkeen vetäjä, yksikönpäällikkö Hilppa Gregow Ilmatieteen laitoksesta.

Yksityiset toimijat ovat valmiita tarttumaan julkisia hanakammin sään ja ilmastonmuutoksen tarjoamiin mahdollisuuksiin

ELASTINEN-hankkeen kyselyjen mukaan eri toimijat pitävät haitallisimpina sääilmiöinä rankkasateita, tulvia ja myrskytuulia. Joskus haitalliset sääilmiöt voivat antaa kuitenkin alkusysäyksen uudelle liiketoiminnalle. Yksityinen sektori näkee myös ilmastonmuutoksessa enemmän myönteisiä vaikutuksia kuin julkinen sektori.

Kunnissa sää- ja ilmastoriskien hallintaa rajoittaa taloudellisten ja henkilöstöresurssien vähyys. Muut kyselyyn vastanneet julkiset ja yksityiset toimijat kokevat, että riskien hallinnassa haasteena on resurssien vähäisyyden lisäksi ilmastotiedon ymmärrettävyys ja siihen liittyvät epävarmuudet. Kunnissa koetaan, että ilmastotietoa ja -työtä on yleensä vaikea sovittaa kunnan päätöksentekoon.

Riskienhallintaa edistävät verkostot, vaikutustiedon avoimuus ja räätälöity ilmastotieto

Sää- ja ilmastoriskien hallinnan kannalta hyödyllisimpänä tietolähteenä pidetään yhteyksiä oman organisaation ulkopuolisiin asiantuntijoihin. Verkostojen kehittäminen ja ylläpito onkin tärkeää. Valitettavan harva toimija kerää sääilmiöiden vaikutuksista tietoa tai se ei ole avointa, mikä voisi edesauttaa yhteiskunnan sopeutumista ja varautumista näihin riskeihin. Kyselyvastaajat toivovat myös, että ilmastotieto sovitettaisiin paremmin käyttäjien tarpeisiin, todennäköisyydet sisällytettäisiin ennusteisiin ja arvioihin sekä tiedon käytettävyyttä kehitettäisiin.

ELASTINEN-hankkeessa kartoitettiin kuntien ja muiden organisaatioiden sää- ja ilmastoriskien hallintaa sekä tiedonlähteitä kahden verkkokyselyn avulla 30.11.–13.12.2015. Kunnille suunnattuun kyselyyn saatiin 33 vastausta (27 % ilmastotyötä tehneistä kunnista) ja muille organisaatioille suunnattuun 118 vastausta, joista 54 % oli julkisilta organisaatioilta ja 46 % yksityisiltä organisaatioilta (yritykset tai järjestöt). Lisäksi aihepiiristä järjestettiin tammikuussa työpaja, jonka tulokset selvensivät kyselyistä saatua kuvaa.

Monitieteistä ELASTINEN-hanketta koordinoi Ilmatieteen laitos. Siinä ovat lisäksi mukana Helsingin yliopisto, Suomen ympäristökeskus, Luonnonvarakeskus, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä Gaia Consulting Oy. Hanketta rahoitetaan Valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan määrärahoista.

Lisätietoja:

Yksikönpäällikkö Hilppa Gregow, puh. 029 539 3510, hilppa.gregow@fmi.fi

Tarkemmat raportit kuntakyselystä ja organisaatiokyselystä saatavissa verkosta: http://ilmatieteenlaitos.fi/elastinen /

Sää- ja ilmastoriskien hallinta ja tiedonlähteet Suomen kunnissa – ELASTINEN-hankkeen kuntakyselyn tulokset (pdf) http://ilmatieteenlaitos.fi/documents/30106/113768131/ELASTINEN_kuntakyselyraportti_04032016.pdf/27b50cfe-2bbf-4361-81b7-14a11683741b

Sää- ja ilmastoriskien hallinta ja tietolähteet suomalaisissa organisaatioissa – ELASTINEN-hankkeen organisaatiokyselyn tulokset (pdf) http://ilmatieteenlaitos.fi/documents/30106/113768131/elastinen_organisaatiokyselytulokset_final_10022016.pdf/4a95dea8-0249-4778-942b-74de45108666

Näkökulmia sää- ja ilmastoriskien hallintaan – Yhteenveto ELASTINEN-hankkeen työpajasta (pdf) http://ilmatieteenlaitos.fi/documents/30106/113768131/ELASTINEN_ty%C3%B6pajaraportti_02032016.pdf/9a00f0fc-1212-4794-aa38-b96ead60f09a

Globaalin mittaushistorian ylivoimaisesti lämpimimmät helmikuu ja talvi: Helmikuu viides peräkkäinen ennätyskuukausi ja mittaushistorian kaikista kuukausista anomalialtaan lämpimin

helmikuu2016_3

Pelkkien helmikuiden globaali maa- ja merialueiden yhdistetty lämpötila-anomalia (poikkeama vertailukauden 1951-1980 keskiarvosta, joka on diagrammin nollakohta) celsiusasteina vuosina 1880-2016 Nasan GISS-tilastojen mukaan. Helmikuu 2016 oli koko mittaushistorian lämpimin, +1,35 astetta verrattuna tavanomaiseen. Mittaushistorian toiseksi lämpimin helmikuu on vuodelta 1998 (+0,88 astetta) ja kolmanneksi lämpimin vuodelta 2015 (+0,87 astetta). Aiempi ennätys ylittyi nyt siis peräti 0,47 asteella, mikä on globaaleissa keskilämpötiloissa iso ero. Viimeksi ja ehkä viimeistä kertaa pitkän aikavälin keskiarvoa viileämpi helmikuu oli vuonna 1985. Credit: HotWhopper.

Nasan viikonloppuna julkaisemien GISS-lämpötilatietojen mukaan helmikuu 2016 oli maa- ja merialueet yhdistettyinä maailmanlaajuisesti keskimäärin 1,35 celsiusastetta pitkän aikavälin keskiarvoa (helmikuut 1951-1980) lämpimämpi. Tämä tekee kuluneesta helmikuusta koko vuodesta 1880 alkavan mittaushistorian lämpimimmän helmikuun ja lisäksi myös anomalialtaan (lämpötilapoikkeamaltaan verrattuna tavanomaiseen ko. kuukauden globaaliin keskilämpötilaan) koko mittaushistorian kaikista kuukausista lämpimimmän.

Mittaushistorian toiseksi lämpimin helmikuu on vuodelta 1998 (+0,88 astetta verrattuna pitkän aikavälin keskiarvoon) ja kolmanneksi lämpimin vuodelta 2015 (+0,87 astetta). Aiempi ennätys ylittyi nyt siis peräti 0,47 asteella, mikä on globaaleissa keskilämpötiloissa iso ero. Viimeksi ja ehkä viimeistä kertaa pitkän aikavälin keskiarvoa viileämpi helmikuu oli vuonna 1985.

Viimeisimmän viiden kuukauden aikana kaikki kuukaudet ovat olleet mittaushistorian lämpimimpiä ko. kuukausia ja koko mittaushistorian kaikkien kuukausien lämpötila-anomaliaennätys on rikottu neljä kertaa. Tammikuun 2007 anomaliaennätys +0,96 astetta oli voimassa pitkään, kunnes sen ylittivät lokakuu 2015 (+1,06 astetta), joulukuu 2015 (+1,10 astetta), tammikuu 2016 (+1,14 astetta) ja nyt myös helmikuu 2016 (+1,35 astetta).

Helmikuun lämpötilapoikkeamat olivat sitä korkeampia, mitä pohjoisempana maapallolla mittauspiste oli. Pohjoisella pallonpuoliskolla oli keskimäärin 2,76 astetta tavanomaista (helmikuiden 1951-1980 keskiarvo) lämpimämpää. Pohjoisnavan ympäristössä oli peräti noin kuusi astetta lämpimämpää kuin helmikuussa tavanomaisesti kyseisellä alueella. Koko arktinen alue oli keskimäärin 5,36 astetta yli normaalin. Etelänavan ympäristössä sen sijaan oli hieman tavanomaista kylmempää.

helmikuu2016_1

Globaali vuosittainen maa- ja merialueiden yhdistetty lämpötila-anomalia (poikkeama vertailukauden 1951-1980 keskiarvosta, joka on diagrammin nollakohta) celsiusasteina Nasan GISS-tilastojen mukaan. Koko vuosien keskilämpötilojen lisäksi ylin katkoviiva esittää helmikuun 2016 globaalia keskilämpötilaa. Vertailuun on suhtauduttava sikäli varauksella, että yksittäisten kuukausien anomaliat helposti vaihtelevat enemmän kuin kokonaisten vuosien anomaliat. Credit: HotWhopper.

Pohjoisen pallonpuoliskon talvi (joulukuu-helmikuu) oli Nasan mukaan globaalisti keskimäärin 1,20 astetta tavanomaista lämpimämpi, mikä tekee siitä mittaushistorian lämpimimmän pohjoisen pallonpuoliskon talviajan. Edelliset ennätykset olivat +0,82 astetta talvelta 2014-2015 ja +0,81 astetta talvelta 2006-2007. Viimeksi ja ehkä viimeistä kertaa vertailukautta 1951-1980 viileämpi talvi oli 1975-1976.

Tänään myös Japanin ilmatieteen laitos on vahvistanut helmikuun ja koko talven olleen globaalisti mittaushistorian lämpimimpiä.

helmikuu2016_2

Globaali maa- ja merialueiden yhdistetty lämpötila-anomalia (poikkeama vertailukauden 1951-1980 keskiarvosta) celsiusasteina valikoituina El Niño -vuosina kuukausittain Nasan GISS-tilastojen mukaan. Varjostettu alue esittää niitä kuukausia, jolloin El Niño tyypillisesti esiintyy. Pitkäaikaisen ilmastonmuutoksen vaikutus tämänhetkisiin lämpöennätyksiin näkyy siten, että nyt globaalit lämpötilat ovat kohonneet korkeammiksi kuin aiempina El Niño -vuosina. Credit: HotWhopper.

Maapallon tämänhetkiseen lämpimyyteen on ilmastonmuutoksen lisäksi vaikuttanut erityisen voimakas El Niño -vaihe 2015-2016. Tämä El Niño on yksi mittaushistorian voimakkaimmista, mahdollisesti jopa voimakkain. Asiaa ei voi kuitenkaan täysin yksiselitteisesti sanoa, koska on monia eri tapoja mitata El Niñoa.

Näyttää siltä, että nykyinen El Niño ja edellisen suuren El Niñon (1997-1998) jälkeen ilmastonmuutoksen myötä meriin varastoitunut lämpö ovat vaikuttaneet yhdessä. Vuosi 2015 ja talvi 2015-2016 olisivat hyvin todennäköisesti olleet globaalisti ennätyslämpimiä ilman El Niñoakin, joskaan ei aivan yhtä suurella marginaalilla kuin nyt.

Kevään mittaan El Niñon ennustetaan heikkenevän, jolloin myös globaalit lämpöennätykset toistaiseksi loppuvat ainakin pienen viiveen jälkeen. El Niñon vaikutus voi kuitenkin kestää jopa 6-8 kuukautta talven El Niño -piikin jälkeenkin.

Suomi tarjoaa jatkossa puitteet Euroopan ilmakehätutkimukselle

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ilmakehätutkimuksen infrastruktuuri ACTRIS tulee tulevaisuudessa olemaan keskeinen toimija, joka tarjoaa tietoa ilmastonmuutoksen ja ilmanlaadun tarpeisiin tuottamalla tietoa pienhiukkasista ja pilvistä. Pienhiukkaset ovat ilmastonmuutoksen mielenkiintoisin tutkimuskohde tällä hetkellä.


Kuva: Timo Lindholm.

ACTRIS (Aerosols, Clouds and Trace gases Research Infrastructure) on eurooppalainen koordinoitu tutkimusympäristö. Se tarjoaa tutkijoille ainutlaatuisen tutkimusympäristön sekä laadukasta mittausaineistoa ilmakehästä. ACTRIS keskittyy tuottamaan tietoa pienhiukkasista, pilvistä ja hivenkaasuista erityisesti ilmastonmuutoksen, ilmanlaadun ja terveystutkimuksen tarpeisiin. ACTRIS:n avulla saadaan tuotettua tietoa mm. seuraavaa IPCC-raporttia varten. Mittausaineistoja voivat hyödyntää myös eri alojen yritykset omassa toiminnassaan.

Pienhiukkaset aiheuttavat yhä edelleen suurimmat epävarmuudet ilmastonmuutoksessa. Pienhiukkasilla saattaa olla vielä täysin tuntemattomia vaikutuksia ilmastojärjestelmässä, sillä niiden vaikutus ilmastonmuutokseen on monimutkainen. Arvioidaan, että pienhiukkaspäästöt ja siten ilmakehän pienhiukkaspitoisuudet vähenevät tulevina vuosikymmeninä. Ihmisten terveyden kannalta tämä on hyvä uutinen, mutta toisaalta ilmanlaadun parantuminen saattaa lämmittää ilmastoa. Tähän saakka pienhiukkaset ovat kokonaisuutena jarruttaneet ilmastonmuutosta.

”Ilmastonmuutokseen liittyvien vuorovaikutusmekanismin selvittäminen edellyttää mm. pienhiukkasten synnyn ja kasvun tarkkaa tuntemista. Tiedon tarkentaminen vaatii kattavaa havaintoaineistoa ja laajaa kansainvälistä mittausverkostoa”, Suomen Akatemian ilmakehätutkimuksen huippuyksikköä vetävä Markku Kulmala Helsingin yliopistosta korostaa.

Suomi johtaa eurooppalaista ilmakehätutkimuksen puitteiden ja palvelujen valmistelua

”Suomalaisittain merkittävää on se, että arvoltaan noin 450 miljoonan arvoista ja liikevaihdoltaan jopa 50 miljoonan euron tutkimusinfrastruktuuria tullaan johtamaan jatkossa Helsingin Kumpulasta. On upeaa, että suomalaiset toimijat ovat keskeisessä asemassa rakentamassa globaalisti merkittävää tutkimusinfrastruktuuria”, toteaa Ilmatieteen laitoksen tutkimuspäällikkö Sanna Sorvari, joka vetää ACTRIS-hanketta yhdessä Markku Kulmalan kanssa.

ACTRIS valittu tärkeäksi eurooppalaiseksi tutkimusinfrastruktuuriksi

ACTRIS on hyväksytty uutena hankkeena Euroopan 2016 tutkimusinfrastruktuuritiekartalle. Tiekartalle on valittu arviointiin perustuen hankkeet, joiden odotetaan tuottavan maailmanluokan tutkimusympäristöt tutkimusyhteisölle sekä tukevan yritysten tuotekehittelyä ja tuottavan laadukasta tietoa päätöksenteon tueksi.

”Tiekartalle pääsi lopulta tiukan karsinnan jälkeen yhteensä kuusi uutta hanketta, joista ACTRIS on yksi – ja ainoa, jonka valmistelua Suomi johtaa. Valintaan vaikutti tieteellisen merkityksen lisäksi se, että hankkeessa on laaja tuki ja osallistuminen Euroopan maista”, Markku Kulmala tiivistää.

Hankkeen valmisteluvaihe kestää viisi vuotta. Rahoitus tulee seuraavan viiden vuoden aikana hankkeeseen osallistuvien maiden kansallisista lähteistä sekä EU:lta eri rahoitusinstrumenttien kautta ja myöhemmin suoraan infrastruktuurin jäsenvaltioilta. Suomessa mukana ovat Ilmatieteen laitos, Helsingin yliopisto, Tampereen teknillinen yliopisto ja Itä-Suomen yliopisto sekä taustatahoina opetus- ja kulttuuriministeriö sekä liikenne- ja viestintäministeriö.

Lisätietoja:

Professori Markku Kulmala, puh. 040 596 2311, markku.kulmala@helsinki.fi

Tutkimuspäällikkö Sanna Sorvari, puh. 050 415 4729, sanna.sorvari@fmi.fi

Itä-Suomen yliopisto: Professori Kari Lehtinen, puh. 040 867 7844, kari.lehtinen@uef.fi

Tampereen teknillinen yliopisto: Associate professor Miikka Dal Maso, puh. 050 337 7914, miikka.dalmaso@tut.fi

Lisätietoja ESFRI tiekartasta http://www.esfri.eu/roadmap-2016

Väitös: Mallihiukkasten avulla tarkennetaan pienhiukkasten ilmastovaikutuksia

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ilmatieteen laitoksen tutkija Sini Merikallio on väitöskirjassaan tutkinut ilmakehän pienhiukkasten, erityisesti kompleksisten aavikko- ja tulivuoripölyn, valon sironnan mallinnusta.


Kuva: Sini Merikallio.

Väitös on tehty käyttäen yksinkertaistettuja mallihituja. Tulokset tutkittujen mallien käyttökelpoisuudesta ovat rohkaisevia ja niitä onkin jo hyödynnetty Ilmatieteen laitoksella ilmastomallinnuksessa.

Ilmatieteen laitoksella toteutetussa väitöstyössään Sini Merikallio on mallintanut sitä, voitaisiinko valon sirontaa ilmakehän pienhiukkasista mallintaa nykyistä paremmin ja käytännöllisemmin käyttämällä yksinkertaistettuja, hieman pallomuodoista poikkeavia, mallihituja. Mallihiukkasia käytettiin tarkentamaan ilmakehän pölyn sirontamallinnusta eli esimerkiksi sitä, miten Auringon säteily siroaa takaisin avaruuteen tulivuorten tuhkasta ja viilentää näin ilmakehää.

Mallia pienhiukkasten valon sironnasta on käytetty myös avaruustutkimuksessa; Marsin pölyn sirontaominaisuuksia on selvitetty sitä muistuttavaa palagoniittia hyödyntäen. Mars-planeetan pinta ja kaasukehä lämpenevät tai jäähtyvät riippuen siitä, kuinka paljon pöly heijastaa sinne tulevaa valoa takaisin avaruuteen, paljonko säteilyä imeytyy hiukkasiin itseensä ja paljonko pääsee Marsin pinnalle asti. Tämä kaikki vaikuttaa paljon myös planeetan kaukomittausten tulkintaan.

Tuloksia on jo käytetty hyväksi ilmastomalleissa

”Tutkimuksen tulokset ovat rohkaisevia; mitatut optiset ominaisuudet saadaan toistettua mallihiukkasilla paljon tarkemmin kuin yleisesti mallinnuksessa käytetyillä pyöreillä hiukkasmuodoilla. Tuloksia onkin jo käytetty Ilmatieteen laitoksen ECHAM-ilmastomallin parantamiseen ja tulevaisuudessa niitä tullaan käyttämään myös mm. AATSR-satelliitti-instrumentin kaukomittausten käsittelyyn. Mitään yleisesti kaikkiin tilanteisiin sopivaa muotojakaumaratkaisua ei kuitenkaan löytynyt ja tulokset erosivat paljon eri materiaaleilla ja valon aallonpituuksilla”, Sini Merikallio kertoo.

Pölyhiukkasten mitattuja optisia ominaisuuksia on pyritty toistamaan malleilla, joissa hitujen muotoina on käytetty ellipsoidimuotoja. ”Mallihiukkasten oletetut muodot eivät kuitenkaan tarkoita, että olettaisimme oikeiden hiukkasten muotojen olevan samankaltaisia, vaan ellipsoidit olivat tässä ainoastaan mallinnuksen välineitä”.

Väitöstilaisuus 11.3. Espoon Otaniemessä

Sini Merikallion väitöskirja ”Computer modeling of light scattering by atmospheric dust particles with spheroids and ellipsoids”, tarkastetaan Aalto-yliopistossa Espoon Otaniemessä salissa F239a (Otakaari 3) perjantaina 11.3.2016 klo 12. Vastaväittäjänä toimii professori Gorden Videen US Army Research Labista ja kustoksena professori Jukka Tulkki Aalto-yliopistosta, Neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitokselta. Työn ovat ohjanneet tohtori Timo Nousiainen ja tohtori Ari-Matti Harri Ilmatieteen laitokselta.

Sini Merikallio on syntynyt Myrskylässä, kirjoittanut ylioppilaaksi Herttoniemen yhteiskoulun lukiosta ja valmistui diplomi-insinööriksi Otaniemestä. Nyt hän on työskennellyt avaruus- ja ilmastomuutostutkimuksen parissa Ilmatieteen laitoksella.

Väitöstä edeltävä sirontatutkimuksen superseminaari 10.3.

Väistöskirjan vastaväittäjä, tohtori Gorden Videen puhuu 10.3 klo 13:15 alkavassa avoimessa seminaaritilaisuudessa Ilmatieteen laitoksen Brainstorm auditoriossa (Erik Palménin aukio 1, Helsinki). Aiheena hänellä on hyvin hentoisten pilvien havainnointi: ”Detecting super-thin clouds using the optical glory”. Samassa tilaisuudessa puhuu myös NASA JPL:n tutkija, tohtori David Crisp, hiilidioksidin kaukomittauksesta satelliitista käsin: ”Measuring CO2 from Space: Early Results from the NASA Orbiting Carbon Observatory-2 (OCO-2) Mission”.

Lisätietoja:

Tutkija Sini Merikallio, puh. 050 409 7566, sini.merikallio@fmi.fi
Työn ohjaaja, tohtori Timo Nousiainen, puh. 050 4415451, timo.nousiainen@fmi.fi

Elektroninen väitöskirja: http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-60-6658-5

Perustieteiden korkeakoulun väitöskirjat: https://aaltodoc.aalto.fi/handle/123456789/52

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 1 563 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: