Uusi ilmakehän lämpötilarekonstruktio vuosille 1918-1957

Toisin kuin maapallon pintalämpötila-analyysit, jotka ulottuvat 1800-luvulle, ilmakehän lämpötilamittauksien globaalit analyysit ovat toistaiseksi ulottuneet parhaimmillaankin vain vuoteen 1948. Nyt on julkaistu uusi, vuoteen 1918 asti ulottuva rekonstruktio ilmakehän lämpötilamittauksista.


Uuden rekonstruktion antamat lämpötilat eri alueille vuosilta (ylhäältä alas ja vasemmalta oikealle) 1920, 1930, 1940 ja 1950. Kuvasta nähdään myös kuinka rekonstruktion kattavuus paranee ajan myötä.

Maapallon ilmaston tilan analysoimiseksi tarvitaan tarkempia ja ajassa pidemmälle ulottuvia mittaussarjoja sekä niistä tehtyjä globaaleja analyysejä. Tämä on tärkeää ilmaston luonnollisen vaihtelun ymmärtämiseksi paremmin. Maapallon globaalit pintalämpötila-analyysit ulottuvat tällä hetkellä 1800-luvulle, mutta ilmakehän aiemmat analyysit ulottuvat vain vuosiin 1948 (NCEP/NCAR-analyysi) ja 1957 (ERA-40 -analyysi). Muutaman viime vuoden aikana on julkaistu pari analyysiä, jotka ulottuvat pidemmälle, mutta useimmat niistä ovat tavalla tai toisella vaillinaisia (CHUAN, REC1 – näistä lisää alla, sekä 20CR).

Vuonna 1957 perustettiin globaali radiosondiverkosto (radiosondit ovat säähavaintopallojen mukana lentäviä mittalaitteita), jossa mittaukset tehtiin yhtenevillä menetelmillä ja mittauslaitteistoilla. Pelkästään radiosondeihin perustuvia, ja siten vain vuoteen 1957 asti menneisyydessä ulottuvia, analyysejä on olemassa useita, kuten esimerkiksi HadAT2, RAOBCORE ja RATPAC.

Aiemmin on tehty paljon työtä varhaisempien ilmakehän mittausten parissa. Historiallisia mittausarkistoja on koottu yhteen ja muutettu sähköiseen muotoon. Arkistoista on myös tehty jo joitakin rekonstruktioita. Hiljattain esimerkiksi julkaistiin ilmanpaineen analyysi, joka ulottui vuoteen 1871. Historialliset mittaussarjat ovat tärkeitä tutkittaessa ilmaston ilmiöitä, kuten esimerkiksi El Niño ja arktisten alueiden lämpeneminen.

Olemassaolevista historiallisen ilmastodatan analyyseistä CHUANin ongelmana on se, että mittaukset eivät ole yhteneväisiltä korkeuksilta, mittausajat vaihtelevat ja mittauksiin sisältyy virheitä. REC1 on tilastollinen rekonstruktio, mutta siinä on oletettu ilmakehän suuren mittakaavan prosessien pysyvän muuttumattomana, mikä ei välttämättä sovi kaikkiin analyyseihin. Uudessa tutkimusartikkelissa esitellään uusi rekonstruktio, jossa näihin ongelmiin on paneuduttu. Tuloksena oleva rekonstruktio on nimeltään REC2 ja se on periaatteessa tilastollinen rekonstruktio, mutta se on rakenteellisesti mahdollisimman lähellä historiallista dataa. Se on siis eräänlainen REC1:n ja CHUANin välimuoto.

REC2 pohjautuu CHUANin dataan. CHUANissa on 12,6 miljoonaa mittausprofiilia vuotta 1958 edeltävältä ajalta. Lisäksi REC2:ssa käytettiin mittausdataa Integrated Global Radiosonde Archive -arkistosta. Mittausdataan tehtiin tarvittavat korjaukset ja säädöt ja sitten datasta muodostettiin kuukausikeskiarvot. Rekonstruktiossa käytettiin lisäksi apuna lämpötilan ja ilmanpaineen mittauksia maapallon pinnalta sekä ERA-40 ilmakehäanalyysiä.

REC2:ssa rekonstruktio tehtiin erikseen kuudella eri korkeudella ilmakehässä. Rekonstruktio kattaa vuodet 1918-1957. Rekonstruktion erottelukyky vaakatasossa on 2,5 x 2,5 astetta.

REC2:n data on aluksi hyvin harvassa. Ensimmäinen kuukausi, jolta on dataa, on vuoden 1918 lokakuu. Aluksi rekonstruktio kattaa vain Yhdysvaltojen itäosan. Melko pian siihen sisältyy myös Eurooppa. Kattavuus lisääntyy huomattavasti 1930-luvun aikana ja vuoteen 1950 mennessä rekonstruktioon kuuluu jo yli 50 % maapallosta. Tässä vaiheessa eteläisen pallonpuoliskon kattavuus on kuitenkin vielä erittäin heikko.

Tekijät suosittelevat, että uutta rekonstruktiota käytetään yhdessä muiden rekonstruktioiden kanssa (REC1, CHUAN, 20CR, BL2004). Lisäksi he sanovat, että rekonstruktioiden parissa on vielä tehtävä lisää kehitystyötä, jotta 1900-luvun alkupuolen tilanne saadaan paremmin selville.

Lähde: Stefan Brönnimann, Thomas Griesser and Alexander Stickler, A gridded monthly upper-air data set from 1918 to 1957, Climate Dynamics, 2010, DOI: 10.1007/s00382-010-0940-x. [tiivistelmä, koko artikkeli]

Lisätietoa: Verkkosivusto, jossa uuden rekonstruktion datojen mainittiin löytyvän, mutta josta tätä kirjoittaessa ohjataan CHUAN-verkkosivustolle, mistä näyttäisi löytyvän vain vanha CHUAN-data. REC2-data luultavasti ilmestyy annettuun osoitteeseen lähiaikoina.

Alaskasta 6000 vuoden lämpötilarekonstruktio

Uudessa järven sedimenttikerroksesta löytyneisiin muinaisten hyönteisten jäänteisiin perustuvassa lämpötilarekonstruktiossa on havaittu, että Alaskan kesälämpötilat alkoivat laskea tasaisesti noin 4000 vuotta sitten jatkuen aina 1900-luvulle saakka. Tämän oletetaan johtuvan maapallon ratamuutoksista.

Maapallon muinaisten lämpötilojen selvittämiseksi on olemassa monia eri menetelmiä, kuten esimerkiksi puiden vuosirenkaiden leveyden tulkitseminen tai syvältä maan sisältä mitatut lämpötilat. Eräs tällainen menetelmä on järvien sedimenteistä löytyvien hyönteisten jäännöksien tutkiminen. Esimerkiksi surviaissääsket ovat tutkimuksien mukaan hyvä lämpötilan indikaattori. Jotkut surviaissääskilajit viihtyvät kylmemmissä olosuhteissa kuin toiset lajit. Siksi surviaissääskilajien kirjo tiettynä aikana kertoo sen aikaisen lämpötilan. Jos kylmässä viihtyviä lajeja löytyy normaalia enemmän, kyseisenä aikana on ollut normaalia kylmempi lämpötila. Lajien määrällisiä suhteita tarkemmin tutkimalla voidaan määrittää lämpötilalle numeerinen arvo. On kuitenkin huomattava, että tulos kertoo ainoastaan kesän lämpötilan kyseiseltä paikalta.

Surviaissääskien toukkien jäännöksiä löytyy järvien pohjiin kertyvistä sedimenttikerrostumista. Toukkien pää on hyvin säilyvä erityisesti toukilla, jotka ovat kolmannessa tai neljännessä toukkavaiheessa. Näitä hyvin säilyneitä surviaissääsken toukkien fossilisoituneita päitä löytyy jopa tuhansien vuosien takaa. Niistä voidaan lämpötilan lisäksi määrittää ainakin muinaisia suolapitoisuuksia, happipitoisuuksia ja järvien rehevöitymisastetta.

Joukko tutkijoita Yhdysvalloista, Kanadasta ja Sveitsistä on selvitellyt Alaskassa sijaitsevan Moose-järven lämpötilaa 6000 vuoden taakse. He määrittivät heinäkuun keskimääräisen ilmalämpötilan surviaissääskien avulla. Tutkittu aikaväli alkoi vuodesta 6000 BP (BP tarkoittaa ennen vuotta 1950) ja loppui vuoteen 1970. Tulokseksi saadut lämpötilat ovat jokseenkin yhteensopivia alueelta mitattujen lämpötilojen kanssa sekä alueelta tehtyjen puiden vuosirenkaisiin perustuvien lämpötilarekonstruktioiden kanssa.


Alaskan heinäkuun lämpötilat 6000 vuoden ajalta.

Tuloksena olevan lämpötilarekonstruktion perusteella Moose-järven alueen heinäkuun lämpötila oli melko korkea aikavälillä 6000-4000 BP, mutta kyseisellä ajanjaksolla esiintyi voimakkaita, suhteellisen lyhytaikaisia lämpötilanvaihteluita. Tämä osuu ajallisesti yhteen holoseenin lämpökaudeksi kutsutun ajanjakson kanssa. Vuoden 4000 BP paikkeilla heinäkuun lämpötila alkoi laskea tasaisesti jatkuen aina rekonstruktion loppuun 1900-luvun puolivälin jälkeen. Tämän oletetaan johtuneen maapallon ratamuutoksien, erityisesti prekession, vaikutuksesta.

Yleisesti laskevassa lämpötilassa näkyy kuitenkin paljon vaihteluita, joista monet näkyvät myös muualta Alaskasta ja pohjoiselta pallonpuoliskolta saaduissa rekonstruktioissa. Keskiajan lämpökausi (vuoden 1000 paikkeilla) näkyy rekonstruktiossa selvästi. Myös pieni jääkausi (vuoden 1700 paikkeilla) näkyy rekonstruktiossa, samaten viileneminen ensimmäisen vuosituhannen aikana.

Lähde: Benjamin F. Clegg, Gina H. Clarke, Melissa L. Chipman, c, Michael Chou, Ian R. Walker, Willy Tinner and Feng Sheng Hu, Quaternary Science Reviews, Article in Press, Corrected Proof, doi:10.1016/j.quascirev.2010.08.001. [tiivistelmä, tutkimuksen data]

Lisätietoja:
Brodersen & Anderson (2000) tutkimusartikkeli, jossa kuvaus surviaissääskiin perustuvasta lämpötilarekonstruktiosta.
Moose-järven sijainti.

Harhaisia käsityksiä ilmastotieteestä

Matti Virtasen uuden kirjan arvostelussa selviää, että ”Ilmastopaniikki – Hoito-opas” on täynnä moneen kertaan jo ajat sitten vääriksi osoitettuja väitteitä ja vääristelyjä. Näitä esittävät Virtanen itse ja muut hänen haastattelemansa ilmastotieteen epäilijät. Ilmastotiedon lähteeksi kirjasta ei ole.

Toimittaja Matti Virtanen on tehnyt todellisen kulttuuriteon kirjaamalla ylös ilmastonmuutoksen kieltäjien moninaiset mielipiteet ilmastotutkimuksesta ja ilmastonmuutoksesta yleisemminkin. Tuotoksena on kirja ”Ilmastopaniikki – Hoito-opas” (Docendo 2019, 408 s). Virtanen vääntää ilmastotieteen ja siihen luottamisen uskonnoksi ja omanedun tavoitteluksi. Virtasen omin sanoin: ”Rinnastus uskontoihin ja ateismiin on mahdollinen, ehkä jopa väistämätön.” Esittelemilleen nojatuolitieteilijöille ja itseajattelijoille hän sen sijaan antaa sankarin sädekehän ja kutsuu heitä skeptikoiksi. Jälleen Virtasen omin sanoin: ”Skeptikot eivät ole tieteenvastaisia, päinvastoin. He kammoksuvat tieteen alistamista hallitustenvälisten paneelien ohjaukseen.”

Kirjassa on niin paljon löysiä heittoja, että niiden läpikäymiseen kuluisi vähintään yhtä monta sivua kuin itse kirjassakin on. Vanha sanonta, että yksi hullu kysyy enemmän kuin kymmenen viisasta ehtii vastata, pätee tässäkin. Ja viisailla tarkoitan tässä niitä, ei kymmentä, vaan useaa tuhatta IPCC:n raporteissa siteerattua todellista ilmastotutkijaa, joiden luotan kunkin olevan oman alansa parhaita asiantuntijoita.

Kirja on sekoitus Virtasen omia pohdintoja sekä Virtasen arvostamien ”skeptikkojen” mielipiteitä. Yhteistä monilla kriittisen puheenvuoron saaneilla henkilöillä on se, että he eivät ole ilmastotutkijoita. Lisäksi lähes kaikki heistä ovat jo eläkkeellä ja enemmän tai vähemmän irrallaan alan tiedeyhteisöstä. Virtanen itse on peruskoulutukseltaan kulttuurimaantieteilijä, joka on tehnyt uransa toimittajana. Kirjaan on haastateltu ”asiantuntijoina” muutamaa jollakin tavalla ilmastotutkimusta raapaisseiden lisäksi mm. antropologia, lintututkijaa, metsätutkijaa, muutamaa tekniikan tohtoria, fyysikkoa, kemistiä, maantieteilijää, taloustieteilijää, poliitikkoa ja lääketieteen tohtoria. Jälkimmäisille on yhteistä se, että he eivät ole tehneet oikeaa vertaisarvioitua ilmastotutkimusta, mutta uskaltavat siitä huolimatta kyseenalaistaa nojatuoleistaan hyvinkin monimutkaisen ilmastotutkimuksen, ilmastonmuutoksen ilmiöt ja sen seuraukset.

”Asiantuntijaskeptikot” tekevät kirjassa monia suuripiirteisiä, ja keskenään ristiriitaisia syklisyysuskonnolta haiskahtavia ennustuksia. Lintututkija Järvinen näkee, että lämpötiloissa ollaan menossa alaspäin, kun 70 vuoden syklissä ollaan menty tähän asti ylöspäin. Lustotutkija Timonen povaa, että 3000 vuoden ajan viilenee – tai sitten lämpenee vielä 500 vuoden ajan. Toimittaja Virtanen ennakoi, että 2020-luvulta lähtien viilenee – tai sitten lämpeneminen jatkuu ja se olisi hyödyllistä, ainakin 2100 asti, ainakin pohjoisessa, eikä mitään vaarallista ehtine tapahtua. Miten se nyt olikaan? Usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy (Hebrealaiskirje: 11:1). Viilenemisuskonsa puolesta Virtanen on valmis lyömään jopa vetoa. Kannattaa muuten tarttua vetoon. Voiton takeena ovat ilmastotieteen valtavirran laskelmat tulevasta lämpötilakehityksestä.

Aurinkotutkija Mursula uskoo, että maapallon palautejärjestelmät pitävät ilmastojärjestelmän raiteillaan. Tämä usko muistuttaa kovasti USA:n eräiden uskonnollisten ajattelijoiden lujaa luottamusta, että jumala ei anna ilmaston muuttua oikeauskoisille epäedulliseksi. Samoilla linjoilla on ollut meteorologian emeritusprofessori Lindzen (s. 1940), joka on yksi kirjan muutamasta ilmastotutkimusta tehneestä tutkijasta. Lindzen uskoo, että maapallon palautemekanismit, lähinnä pilvisyyden muutokset pitävät lämpötilan nousun kurissa.

Lindzenin väite, että yhden asteen maapallon keskilämpötilan muutoksella ei olisi mitään merkitystä, on kummallinen – varsinkin meteorologilta. Yhden asteen globaalin keskilämpötilan muutos tarkoittaa mm. Suomessa kahta astetta ja tämä puolestaan on suunnilleen sama kuin Helsingin ilmaston siirtyminen Seinäjoelle ja Seinäjoen ilmaston siirtyminen Ouluun. Mitä on ajateltava ”ilmastotutkijasta” ja meteorologista, joka vertaa vuorokauden ja vuoden sisäisiä lämpötilavaihteluita vuoden keskilämpötilojen muutokseen? Joko toimittaja Virtanen on siteerannut Lindzeniä väärin, tai sitten Lindzenin ilmastoasiantuntijuus on enemmän kuin kyseenalaista.

Kirja on täynnä muitakin erikoisia yksinkertaistuksia. Tässä niistä kaksi. Virtasen sanoin: ”Ilmastopakolaisuudesta puhuminen vähättelee niiden ihmisten kärsimyksiä, jotka ovat joutuneet pakenemaan hirmuhallituksia tai sotaa. …jos esimerkiksi Syyrian pakolaiskriisi johtuu ilmastonmuutoksesta eikä sisällissodasta, niin sota ei varmaankaan lopu ennen kuin ilmastonmuutos loppuu, joten miksi tehdä mitään muuta kuin ilmastotoimia.” Ja tekniikan tohtori Ollilan sanoin: ”Suomessa ylivoimainen valtaosa metsäpaloista syttyy työkoneiden kipinöistä, tupakan tumpeista tai taitamattomasta tulen käsittelystä eli ihmisten sähläämisestä. Epäselväksi jää, miten tällainen varomattomuuskin aiheutuu ilmastonmuutoksesta.”

Ehkä kaikista yllättävimmät kommentit tulivat entiseltä mepiltä, kokoomuksen Eija-Riitta Korholalta. Korhola on opiskellut teoreettista filosofiaa ja teologiaa, väitellyt ilmastopolitiikasta ja on entinen kristillisdemokraatti ja Helsinki Mission valtuuskunnan jäsen. Tohtoriksi väitelleen entisen europarlamentaarikon ei uskoisi väittävän, että tutkijoiden ja muiden ilmastotoimijoiden työtä ajaa ahneus, vallanhalu ja epäpätevyys. Korhola väittää mm, että

– ympäristöjärjestöjen motivaationa on varainhankinta,
– IPCC ei tutki tosissaan ilmaston luonnollisia tekijöitä,
– IPCC ajaa nyt 1.5 asteen tavoitetta koska lämpeneminen ei ole Korholan mukaan edennyt ennustetusti,
– muoviongelma on otettu nyt esiin koska lämpeneminen ei ole Korholan mukaan edennyt ennustetusti,
– IPCC ei ole poliittisesti neutraali ja sen pitäisi välttää ilmaston ennustamista jne..

Ilmeisesti IPCC:n pitäisi Korholan mielestä vain kiltisti dokumentoida mitä tapahtuu, tapahtui mitä tapahtui? Ja vielä Korholan omin sanoin: ”Tutkijoiden skenaarioista on tehty ennusteita, ja heistä on tullut eräänlainen papisto. He jopa toivovat, että skenaarioiden tahto toteutuisi.”

Virtasten, Korholoiden ym. denialismi jatkuu ilmeisesti ikuisesti, sillä väärässä olemisella ja ontuvien argumenttien heittämisellä ei ole mitään seurauksia. Todellisuuden ympärillä on paljon tilaa. Kun ihminen itse uskoo ajavansa oikea asiaa, ulkona ja tieteessä tapahtuvilla asioilla ei ole väliä. Ja aina löytyy muita yhtä löysästi ajattelevia kavereita samaan kuplaan. Väärässä olemiselta on helppo suojautua väittämällä vastapuolta ilmastouskovaisiksi ja kuittaamalla tieteentekijät ja aihetta esillä pitävät poliitikot ym. ahneiksi ja vallanhaluisiksi salaliittolaisiksi. Ilmasto näyttää lisäksi muuttuvan sen verran hitaasti, että todellisuus ei lyö vielä kasvoihin ulos astuttaessa. Ei ainakaan meillä täällä pohjoisessa, ei ainakaan vielä, ei ainakaan pahasti.

Tässä joitakin kirjan erikoisia väitteitä ja tieteen vastauksia niihin:

MV: Globaalit ilmastomallit eivät pysty toistamaan esimerkiksi keskiajan lämpökautta (s. 51 ja 263)

Tiede ja todellisuus: Ilmastomalleilla on varmasti rajoituksensa – varsinkin kun pakotteiden suuruuden arvioinnilla on virhemarginaalinsa. Keskiajan lämpö ei proksiaineistojen perusteella ollut koko maapallolla samanaikainen, toisin kuin nykyinen lämpeneminen. IPCC:n raportin mukaan ilmastomallit pysyvät toistamaan pääosiltaan viimeisen 1200 vuoden ilmaston pohjoisella pallonpuoliskolla. Mallisimulaatioiden ja proksiaineistojen vertailun perusteella keskiajan lämpötilapoikkeama on seurausta mm. vähäisistä tulivuorten purkauksista, auringon säteilyn suhteellisesta voimakkuudesta ko. aikana ja lämpötilan alueellista ja ajallisista vaihteluista. [Lähde: WG1AR5 s. 409–415]

MV: 1850–1900 ei ole tyypillinen esiteollisen ajan lämpötila (s. 261)

Tiede ja todellisuus: Jakson 1850–1900 lämpötilan ero suhteessa keskiajan lämpötiloihin on proksiaineistojen perusteella luokkaa 0.2-0.3 astetta, eikä siis kovinkaan merkittävä, kun muistetaan, että maapallon keskilämpötila on noussut kokonaisuudessaan jo noin asteen. Yhtä hyvin voi sanoa, että maapallon oli muutenkin kylmenemässä (mitä Virtasen kirjan monet ”asiantuntijat” myös tuntuvat uskovan). Silloin ihmisen aiheuttama lämpeneminen on suurempaa kuin olemme arvioineet. [WG1AR5 s. 409–415]

MV: Mitään normaalin ajan lämpötilaa ei olekaan (s. 347)

Tiede ja todellisuus: Vaikea ymmärtää, mitä Humlum on tällä tarkoittanut ja ennen kaikkea minkälaista aikaskaalaa hän on tarkoittanut. Paleoilmastojen tutkimus on osoittanut, että maapallon keskilämpötila on tosiaan vaihdellut useamman asteen jäätiköitymisvaiheiden ja niiden välisten lämpimien aikojen välillä. Tällöin puhutaan vähintään tuhansista vuosista. Viimeisten 1200 vuoden aikaskaalalla lämpötila on vaihdellut paljon vähemmän, alle asteen verran ja nyt on menty sen yli. [WG1AR5 s. 409–415]

Jollain tavalla tämä väite muistuttaa vanhaa denialistihokemaa, että edes mitään maapallon keskilämpötilaa ei olekaan. Keskiarvon ja vaihtelun käsitteitä on ilmeisesti joidenkin vaikea ymmärtää. Taustalta pilkistää myös jonkinlainen syklisyysuskonto eli, että maapallon lämpötila olisi myös lyhyissä, esimerkiksi sadan tai muutaman sadan vuoden jaksoissa jatkuvassa pomppivassa muutosliikkeessä ja joka jotenkin mystisesti selittäisi viimeisen 150 vuoden nousevan lämpötilatrendin.

MV: Hiilidioksidi vain seuraa lämpötilan muutosta (s. 73 ja 210)

Tiede ja todellisuus: Jos hiilidioksidi vain seuraisi passiivisesti lämpötilaa, miksi ilmakehän hiilidioksidipitoisuus ei noussut 270–280 ppm:stä esimerkiksi holoseenin lämpömaksimin aikana 6500–8000 vuotta sitten? Aikaa olisi kyllä ollut ja hiiltä olisi piisannut.

Ilmastomallit tuottavat hyvin jääkauden ilmaston ja jääkauden päättymisen vain, mikäli hiilidioksidin lämmitysvaikutus otetaan mukaan. Ensin pohjoinen pallonpuolisko saa enemmän auringonlämpöä ratamuutosten seurauksena, sen seurauksena ilmakehän hiilidioksidipitoisuus alkaa nousta ja se lämmittää vesihöyryn kanssa ilmastoa lisää. Ei siis joko tai, vaan sekä että. [WG1AR5 s. 399–406]

MV: Syynä lämpenemiseen on joku muu tekijä tai muut tekijät kuin kasvihuonekaasut, kuten mm. kuu (s. 55), merivirrat (s. 57–59), maapallon vulkaaniset vuotokohdat (s. 138), aurinko (s. 190) ja kosmiset säteet (s. 200).

Tiede ja todellisuus: Nykytieto ei tue sitä olettamusta, että viimeisen 150 vuoden aikana tapahtuneen maapallon keskilämpötilan nousun takana olisi oleellisesti jokin muu tekijä tai jotkin muut tekijät kuin ihmisen toiminnasta vapautuvat kasvihuonekaasut.

Jos kuka tahansa onnistuisi todistamaan toisin, hän saisi työstään runsaasti kunniaa ja mammonaa – ja todennäköisesti myös Nobelin. Hyvistä yrityksistä huolimatta näin ei ole käynyt. Miksi? Joillekin tutkijoiden ja IPCC:n salaliitto jää ainoaksi selittäväksi tekijäksi.

MV: IPCC ei ota huomioon luonnollisia tekijöitä ilmastonmuutoksessa s. 142 ja 366

Tiede ja todellisuus: Tällaisen väitteen tekijä ei ole lukenut IPCC:n raportteja tai ainakaan ymmärtänyt mitä niihin on kirjoitettu. Raporteissa käsitellään runsaasti mm. auringon säteilyn, kosmisten säteiden, kiertoratamuutosten ja sisäisten vaihteluiden (kuten merivirtojen) vaikutusta lämpötiloihin.

Itse asiassa myös denialistien paljon kritisoima Mann aloitti tutkimustyönsä luonnollisten tekijöiden vaikutuksesta ilmastoon. Ei hän alunpitäen ollut edes kiinnostunut ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta. Niin kauan kuin Mann tutki vain luonnollisia ilmastomuuttujia, denialistit viittasivat hänen tutkimuksiinsa. Siinä vaiheessa kun Mann alkoi tutkia myös ihmisen vaikutusta, hänestä tuli denialistisfäärin ykkösvihollisia.

MV: Lätkämailasta oli hävitetty pieni jääkausi ja keskiajan lämpökausi

Tiede ja todellisuus: Tämä on kummallinen väite, sillä sekä pieni jääkausi että keskiajan lämpöpoikkeama olivat jo vuoden 2001 raportissa. Vuoden 2007 ja 2013 raporteissa lämpötilarekonstruktioita on voitu tarkentaa vielä uusilla prokseilla ja pystytty viemään ajallisesti 2000 vuoden päähän menneisyyteen. WG1AR5 s. 409–415

MV: Proksien perään oli liimattu lämpömittaridataa s. 68

Tiede ja todellisuus: Lämpömittaridata on liitetty prokseihin siltä osin kuin lämpömittaridata ja proksidata ovat samanaikaisia. Muunlainen toiminta olisi järjetöntä. Eihän niitä muuten voisi verrata toisiinsa. WG1AR5 s. 409–415

MV: Climategate oli katastrofi s. 68, 115 ja 245

Tiede ja todellisuus: Koko Climategate on aivan keksitty kohu, jonka tarkoituksena on ollut synnyttää epäluottamusta ilmastotutkijoita kohtaan ja häiritä heidän työtään. Kannattaa lukea Mannin kirja ’Climate Wars’. Siellä asia on selvitetty juurta jaksain. Asiaa on tutkittu myös muutamassa riippumattomassa komiteassa, eikä mitään väärinkäytöksiä ole havaittu.

Mannin sanoin: ”Tuhansista sähköposteista on irrotettu asiayhteyksistään yksittäisiä sanoja ja lauseita ja liitetty niitä yhteen tavoitteena mustamaalata minua ja kollegoita sekä koko ilmastotutkimusta.”

MV: Ilmastoherkkyys on jotain nollan ja puolentoista asteen välillä s. 112, 236 ja 266

Tiede ja todellisuus: Viimeaikaisissa tutkimuksissa ilmastoherkkyys on edelleen ollut keskimäärin kolmen asteen paikkeilla, kuten käy ilmi Zeke Hausfatherin selvityksestä. Tästä aiheesta on esitetty väitteitä, että viimeaikaiset tutkimukset näyttäisivät koko ajan pienempiä ilmastoherkkyyden arvoja, mutta sellaisissa väitteissä on katsottu valikoiden vain omaa mielipidettä tukevat tutkimustuloksia.

Ilmastoherkkyysarvion epävarmuutta lisäävät mm. albedon ja pilvisyyden säteilypakotteet sekä erilaiset takaisinkytkennät. Jääkausimallinnusten perusteella ilmastoherkkyys ei ole alle yhden asteen, eikä myöskään yli 6 asteen. AR5:n mukaan ilmastoherkkyys on hyvin suurella varmuudella 1.5 ja 4.5 asteen välillä.

Se, että herkkyyden alarajaa laskettiin uusimmassa raportissa 2 asteesta 1.5 asteeseen, ei tarkoita kuten lintututkija Järvinen esittää, että ”ilmastoherkkyys on laskeva käyrä, joka lähestyy nollaa.” Ilmasto voi tuottaa tulevaisuudessa myös sen yllätyksen, että ilmastoherkkyys onkin arvion ylärajalla. WG1AR5 s. 817–821

MV: Satelliittimittaukset ovat uskottavampia kuin pintamittaukset s. 165

Tiede ja todellisuus: Satelliittimittauksiin liittyy myös omat virhemahdollisuutensa. Ne ovat vain erilaisia kuin pintamittauksiin liittyvät virhemahdollisuudet.

Satelliitti mittaa koko välissä olevaa ilmakehää, pintamittauksissa mitataan vain sitä osaa, missä me elämme.

Ilmakehä ei lämpene tasaisesti koko osassaan, vaan alailmakehä lämpenee enemmän ja itse asiassa yläilmakehä viilenee – ihan kasvihuoneteorian mukaisesti. Satelliittimittauksissa joudutaan ottamaan tämä huomioon.

Lisäksi satelliittimittauksissa pitää pystyä arvioimaan satelliitin tarkka etäisyys maanpinnasta. Itse asiassa kirjassakin viitattu Spencer ja Christy ovat joutuneet muutamankin kerran korjaamaan satelliittimittauksiaan kun tämä etäisyys on muuttunut ajan mittaan. Muutokset he ovat tosin tehneet vasta, kun muut tutkijat ovat siitä heille huomauttaneet.

Satelliittimittaukset ja pintamittaukset tukevat toisiaan. Jälleen, ei joko tai, vaan sekä että.

MV: Lämpeneminen ei ole ollut niin nopeaa kuin ilmastomallit ovat ennustaneet s. 15, 44 ja 48

Tiede ja todellisuus: Ilmastomallien ennusteet ovat toistaiseksi olleet melko hyviä.

Ilmastomalleja on monenlaisia ja osa niistä tuottaa lyhyellä ajalla, kuten vaikkapa 1998–2012 aikana lämpenemisen hidastumista. Tämä voi johtua esim. ilmaston luonnollisista sisäisistä vaihteluista tai epävarmuuksista pakotearvioissa. WG1AR5 s. 769–794

AR5:ssä lämpötilaa oli seurattu vuoteen 2012 asti. Tämän jälkeen lämpeneminen on ollut jälleen nopeaa. Kaikki viisi viimeisintä vuotta ovat olleet mittaushistorian lämpimimpiä. Virtasen kirjan kirjoittamisen ja julkaisun aikaan tämä on tiedetty, mutta uusi tieto ei ole jostain syystä sopinut kirjan agendaan.

Uusi ilmastoraportti (AR6) tullee vuonna 2021 osoittamaan, että lämpötila on edennyt edelleen ilmastomallien mukaisesti.

MV: Globaali lämpeneminen ei ole ollut tilastollisesti merkitsevä 1998–2014 s. 19 ja 264

Tiede ja todellisuus: Jos valitaan keinotekoisen valikoivasti jokin lyhyt aikaväli, kuten tässä erityisen lämmin vuosi aloitusvuodeksi, näin voi olla. Tätä kutsutaan kirsikan poiminnaksi. Koko mittausdatasta laskettu lämpeneminen on tilastollisesti merkitsevä. Ja vain se on merkittävää. Kuka tahansa aloittelevakin luonnontieteilijä ymmärtää, että luonnossa on sisäistä vaihtelua, eikä mikään luonnonlaki määrää, että kaikkien lyhyidenkin jaksojen pitäisi noudattaa vaikkapa tasaista lämpötilan nousua. Ilmastotieteessä on syystä käytössä 30-vuoden tarkastelujakso.

MV: Jos vuoden 1997 ja 2016 El Niño-piikkejä ei oteta huomioon, niin lämpötila on noussut aika vähän

Tiede ja todellisuus: Ja sitten kuitenkaan ei pitäisi ottaa erityisen lämpimiä vuosia mukaan koko lämpenemisen tarkasteluun? Ja miksi ei? Lämpeneminen näkyy kyllä selvästi myös, vaikka mukaan lasketaan vain viileät La Nina-vuodet. Jälleen kerran: tällaista vuosien valikointia kutsutaan kirsikan poiminnaksi.

MV: Arktisen merijään laajuus ei ole viimeisten 10 vuoden aikana muuttunut miksikään s. 101

Tiede ja todellisuus: Aika erikoinen väite kun sen paikkansapitämättömyyden voi tarkistaa NSIDC:n sivulta kuka ja koska tahansa (http://nsidc.org/arcticseaicenews/)

MV: Lämpötilaero tropiikin ja napa-alueiden välillä kasvaa s. 47 …ei kun pienenee s. 167

Tiede ja todellisuus: Niin juuri. Lindzen on väärässä ja Bengtsson on oikeassa. Napa-alueet lämpenevät nopeammin kuin tropiikki ja siksi niiden välinen lämpötilaero pienenee. Jos meteorologi Lindzen väittää tällaista, hän on joko epäpätevä tai toimittaja Virtanen on epäpätevästi siteerannut Lindzeniä.

MV: Ihmiskunta on selvinnyt yli 120 metrin merenpinnan noususta, ehkä se selviää myös nykyisestä kolmen millin vuotuisesta nousuvauhdista s. 16

Tiede ja todellisuus: Kivikauden ihmiset eivät asuneet moderneissa miljoonakaupungeissa meren rannalla. Vertaus on vailla mieltä.

MV: Atollisaaret selviävät myös koko alkaneesta vuosituhannesta s. 73

Tiede ja todellisuus: Toimittaja Virtanen jätti kertomatta mm., että toisessa siteeratusta tutkimuksessa sanotaan, että atollisaaret pysyvät pinnalla JOS olot pysyvät suotuisina korallien kasvulle, EIKÄ merien lämpeneminen ja happamoituminen uhkaa korallien kasvua, EIKÄ merenpinta nouse selvästi nopeammin kuin nykyisin.

MV: Palsat kasvavat ja romahtavat kuten ennenkin s. 84

Tiede ja todellisuus: Vanhat palsat kyllä edelleenkin romahtelevat, mutta uusia ei enää synny samaan tahtiin. Itä-Suomen yliopiston tutkijan Tahvanaisen mukaan palsasoiden sulaminen on jo käytännössä pysäyttämätön ilmiö.

MV: Ilmatieteen kahdessa leirissä ollaan samaa mieltä, ettei hiilidioksidin kasvu johda sään ääri-ilmiöiden aiheuttamiin katastrofeihin s. 48

Tiede ja todellisuus: Tässä asiassa en kyllä ole havainnut tieteessä kahta ”leiriä”. Lämpeneminen lisää sään aiheuttamia katastrofeja (hellejaksot, tulvat, maastopalot jne.). Niissä tulee kuitenkin todennäköisesti olemaan alueellista vaihtelua niin, että joissakin paikoissa voi olla esimerkiksi jopa vähemmän kuivuutta kuin ennen, mutta toisilla alueilla vastaavasti enemmän.

Yleisesti ottaen mitä lämpimämpi ilmakehä on, sitä enemmän siinä on kosteutta ja sitä kovempia sateita. Samoin mitä lämpimämpi meri on, sitä kovempia hirmumyrskyjä, sillä hirmumyrsky saa voimansa meren lämmöstä.

Arktisen alueen lämpeneminen ennennäkemätöntä 2000 vuoteen

Uusien tutkimusten mukaan Huippuvuorilla nykyiset kesälämpötilat ovat ennennäkemättömiä viimeisen 1800 vuoden aikana ja maailman pohjoisimman järven eliöstö on herännyt yli 2000 vuoden talvihorroksesta. Yhdessä aiempien tutkimustuloksien kanssa nämä viittaavat siihen, että arktisen alueen ilmasto näyttää poistuneen luonnollisen vaihtelun rajoista.

Arktisella alueella odotetaan ilmaston lämpenemisen olevan voimakkaampaa kuin matalammilla leveysasteilla. Arktisen merijään laajuudessa on ollut pienenevä suuntaus jo vuosikymmenien ajan ja tänä vuonna se väheni taas ennätyspieneksi. Arktisella alueella tapahtuu myös muilla mittareilla mitattuna. Lumipeitteen laajuudessa ja ilman lämpötilassa on selvästi havaittavissa nopeampaa lämpenemistä kuin muilla maapallon vastaavankokoisilla alueilla. Onko arktisen alueen lämpeneminen jo ylittänyt luonnollisen vaihtelun rajat?

Tähän kysymykseen vastaaminen ei ole helppoa. Luonnollisen vaihtelun määrää arvioitaessa on katsottava, kuinka suurta vaihtelua menneisyydessä on tapahtunut. Arktiselta alueelta ei löydy kuin harvoja suoria lämpötilan mittauksia, jotka ulottuvat 1900-lukua pidemmälle historiaan. Tutkijoiden katseet suuntautuvatkin epäsuorista lämpötilan indikaattoreista tehtyihin lämpötilarekonstruktioihin, joiden avulla päästään pidemmälle historiaan.

Yksi perinteisimmistä ja ehkä tunnetuin lämpötilarekonstruktiomenetelmä perustuu puiden vuosirenkaiden leveyden ja lämpötilan yhteyteen. Arktisella alueella ei kuitenkaan kasva paljoa puita, joten se menetelmä ei ole kovin käyttökelpoinen tässä tapauksessa. Lisäksi alueen puuvartisilla pensailla on hyvin ohuet vuosirenkaat, eikä uutta kasvurengasta välttämättä edes synny joka vuosi. Arktisen alueen tapauksessa parhaat menneen ajan lämpötilarekonstruktiot saadaan jäätiköiltä, järvistä ja merestä. Myös pienempään kasvillisuuteen perustuvia lämpötilarekonstruktioita kehitellään.

Jäätiköiltä otetuista jääkairanäytteistä saadaan eroteltua tietoja vuotuisella tasolla ja jopa eri vuodenaikojen tasolla. Näihin kuitenkin liittyy omat ongelmansa. Grönlannin jäätikön laelta otetut näytteet eivät kuvaa merenpinnan tason lämpötilaa kovin hyvin. Matalammalla sijaitsevilla jäätiköillä taas pinnan sulaminen ja jäätikön sisään imeytyvä sulavesi häiritsevät jatkuvan lämpötilarekonstruktion muodostamista. Merenpohjan sedimenteistä taas saadaan jatkuvia rekonstruktioita, mutta niissä ei päästä kovin tarkkaan ajalliseen erottelukykyyn, koska sedimentit kerrostuvat hitaasti. Arktiselta alueelta löytyy järviä, joissa sedimenttikertymä on nopeaa. Järvien sedimenttinäytteistä saattaakin olla mahdollista saada vastaus kysymykseemme.

Kahdessa uudessa tutkimuksessa on selvitetty menneen ajan lämpötiloja arktisella alueella järvien sedimenttinäytteiden perusteella. Perren ja muut raportoivat Pohjois-Grönlannissa sijaitsevan maailman pohjoisimman järven biologisen toiminnan heräämisestä tuhansien vuosien tauon jälkeen. D’Andrea ja muut esittävät 1800 vuotta menneisyyteen ulottuvan lämpötilarekonstruktion Huippuvuorilta.

Maailman pohjoisin järvi kukkii

Maailman pohjoisin järvi sijaitsee Pohjois-Grönlannin pohjoisimmalla rannikolla ja on epäviralliselta nimeltään Kaffeklubben Sø. Se on pieni järvi (pinta-ala on noin 48 hehtaaria ja maksimisyvyys on 14,5 metriä). Järvi pysyy jääpeitteisenä ympäri vuoden lukuun ottamatta ohutta rannan ja jääpeitteen väliin kesällä sulavaa kaistaletta. Vuotuinen ilman keskilämpötila järvellä on noin -18 celsiusastetta ja nykyään kesäisin päästään juuri ja juuri pakkasrajan yläpuolelle (30 kilometrin päässä tehdyissä mittauksissa heinäkuun keskilämpötila 1980-1999 oli 1,6 astetta plussan puolella).

Perren ja muut ovat ottaneet järvestä sedimenttinäytteen. Näytteen perusteella järvi on ollut lähes täysin eloton yli 2000 vuoden ajan. Järvessä on tuona aikana esiintynyt vain hiukan sinileviä (jotka yleisesti käytetystä nimestään huolimatta eivät ole leviä vaan bakteereita – niitä kutsutaan myös sinibakteereiksi tai syanobakteereiksi). Viime vuosisadan alussa levät kuitenkin ilmestyivät järveen uudelleen. Nykyään levät esiintyvät järvessä yhtä monimuotoisina tai vielä monimuotoisempina kuin 2400 vuotta sitten, jolloin ne katosivat järvestä.

Sedimenttinäytteestä mitatut typen isotoopit viittaavat siihen, että järven ”henkiinherääminen” ei johdu ilmakehän kautta kulkeutuneen typen lannoitusvaikutuksesta. Tutkimuksessa tehdäänkin johtopäätös, että järvi on ollut umpijäässä yli 2000 vuotta ja ilmaston lämpeneminen on noin 1920-luvulta lähtien sulattanut järveä niin, että fotosynteesiä käyttävät levät voivat kukkia lyhyen kesän aikana.

Tämä tulos sopii yhteen aiempien tutkimustulosten kanssa. Lämpötila nousi arktisella alueella vuosien 1920 ja 1940 välillä huomattavasti. Samaan aikaan Grönlanninmerellä havaittiin merijään vähenevän huomattavasti ja koko arktisella alueella nykypäivään asti jatkunut merijään laajuuden pieneneminen käynnistyi oltuaan sitä ennen hyvin vakaa 1300 vuoden ajan. Näiden tapahtumien ansiosta Pohjois-Grönlannissa on ollut enemmän lämpöä, mikä näyttää herättäneen jopa maailman pohjoisimman järven kukkimaan yli 2000 vuoden talvihorroksen jälkeen.

Huippuvuorilla on nykyään huippulämmintä

D’Andrea ja muut ovat tehneet lämpötilarekonstruktion Huippuvuorten länsiosassa sijaitsevan järven pohjasedimenteistä. Rekonstruktio ulottuu 1800 vuotta menneisyyteen ja on ajalliselta erottelukyvyltään tarkempi kuin aiemmat tutkimukset. Tutkimuksessa on muitakin uraauurtavia piirteitä. Tutkimuksessa pystyttiin ajoittamaan tulivuorien purkauksista aiheutuneet kerrokset ensimmäistä kertaa Huippuvuorilta. Aiemmat yritykset ovat epäonnistuneet, koska tulivuorien purkauksista peräisin olevaa materiaalia on ollut liian vähän järvien pohjasedimenteissä ja siksi niiden yhdistäminen tunnettuihin purkauksiin on ollut vaikeaa.

Tutkimuksessa muodostettiin lämpötilarekonstruktio levien tuottamiin orgaanisiin aineisiin perustuen. Kesälämpötiloja kuvaavassa rekonstruktiossa lämpötilat vaihtelevat paljon. Rekonstruktion lämpimin jakso osuu viimeisen sadan vuoden ajalle. Tämä on sopusoinnussa aiemmassa tutkimuksessa tehdyn merilämpötilojen rekonstruktion kanssa, mikä viittaa läheisten merialueiden lämpenemisen ja Huippuvuorten lämpenemisen olevan yhteydessä toisiinsa.

Hiukan odottamaton tulos on rekonstruktiossa näkyvä lämpeneminen 1700- ja 1800-luvuilla, sillä tämä ajanjakso osuu pieneksi jääkaudeksi kutsuttuun, yleisesti kylmään aikakauteen. Huippuvuorilta tiedetään jäätiköiden kasvaneen tuohon aikaan, mikä näyttäisi olevan ristiriidassa tämän uuden rekonstruktion tuloksien kanssa. D’Andrea ja muut ehdottavat, että talviaikaisten sateiden lisääntyminen on saattanut aiheuttaa jäätiköiden kasvun.

Muut viimeaikaiset tutkimustulokset alueelta tukevat tätä hypoteesia. Huippuvuorten länsi- ja keskiosasta otettujen jääkairanäytteiden perusteella talvet olivat tuolloin kylmiä. Yhdessä tänä vuonna ilmestyneessä tutkimuksessa esitellään todisteita, joiden perusteella ympäröivien merialueiden lämpeneminen vähenevä merijää voimistuttaisi haihtumista, mikä saattaisi johtaa suurempiin sademääriin ja jäätiköiden kasvuun Huippuvuorilla. Viime vuonna julkistetussa Huippuvuorten läntisen puolen meren lämpötilan rekonstruktiossa näkyy myös 1700-luvulla alkava lämpeneminen, mikä tukee tämän uuden rekonstruktion tuloksia. Tilanne on joka tapauksessa monimutkainen ja asiassa tarvitaan lisää tutkimuksia.

Niin sanotun keskiajan lämpökauden (noin vuosien 950 ja 1250 välillä) aikainen tilanne on tässä rekonstruktiossa myös mielenkiintoinen. Oikeastaan minkäänlaista erityisen lämmintä jaksoa ei näy ja ajanjakso vaikuttaa olevan oikeastaan kylmin koko tutkimuksen kattamana aikana. Vuosien 1010 ja 1060 välillä esiintyy suhteellisen lämmin jakso, mutta sekin jää noin 2,5 astetta kylmemmäksi kuin nykylämpötila.

Arktisen alueen ilmasto näyttää poistuneen luonnollisen vaihtelun rajoista

Nämä kaksi uutta tutkimusta yhdessä viimevuotisen meren lämpötilan rekonstruktion kanssa tuovat siis lisää todisteita siitä, että arktisen alueen olosuhteet ovat ennennäkemättömiä ainakin viimeisen 2000 vuoden aikana ja seurausta viimeisen sadan vuoden aikana tapahtuneesta ilmaston lämpenemisestä. Vastaus kysymykseemme näyttää siis olevan, että arktisen alueen lämpeneminen on ylittänyt luonnollisen vaihtelun rajat ainakin viimeisten tuhansien vuosien aikaskaalassa tarkasteltuna.

Arktisen alueen odotetaan lämpenevän vielä huomattavasti enemmän. Jotta voisimme selvittää, minkälaiset olosuhteet alueella vallitsevat silloin, me tarvitsemme tietoja menneiltä ajoilta, jolloin merijäätä on ollut vähemmän.

Yksi tällainen ajanjakso voisi olla holoseenin lämpömaksimi, joka esiintyi useita tuhansia vuosia sitten. Maksimin tarkka aika vaihtelee hyvin paljon eri paikoilla, mutta lämpömaksimi liittyy noin 9000-10000 vuotta sitten korkeilla leveysasteilla tapahtuneeseen Auringon insolaation maksimiin. Tämä ajanjakso on mielenkiintoinen, koska tuolloin arktisen merijään laajuus oli ilmeisesti hyvin pieni. Meillä ei kuitenkaan ole tarpeeksi tarkkoja rekonstruktioita tuolta ajalta, jotta voisimme varmistaa asian.

Toinen mahdollinen vertailukohta menneisyydessä on edellistä jäätiköitymistä (ns. jääkautta) edeltänyt lämmin, nykyistä holoseenia vastannut jäätiköitymisten välinen lämmin jakso (ns. interglasiaali), joka tapahtui noin 130-115 tuhatta vuotta sitten. Tuoltakaan ajalta ei ole riittävän tarkkoja tietoja, mutta se näyttää olleen lämmin jakso, jolloin merijäätä oli vähän.

Nykyaika näyttää siis ilmaston kannalta ennennäkemättömältä geologisessa mielessä lyhyen ajan tarkastelussa. Tarvitsemme kuitenkin lisää tietoja aiemmista lämpimistä ajanjaksoista, jotka voisivat kertoa meille millainen tulevaisuuden arktinen alue on.

Lähteet:

Artikkeli seuraa Spielhagenin Geology-lehdessä julkaistua kirjoitusta, jossa käsitellään uutisen aiheena olleita kahta tutkimusta.

Robert F. Spielhagen, Hotspots in the Arctic: Natural archives as an early warning system for global warming, Geology, v. 40 no. 11 p. 1055-1056, doi: 10.1130/focus112012.1. [koko artikkeli]

Bianca B. Perren, Alexander P. Wolfe, Colin A. Cooke, Kurt H. Kjær, David Mazzucchi and Eric J. Steig, Twentieth-century warming revives the world’s northernmost lake, Geology, v. 40 no. 11 p. 1003-1006, doi: 10.1130/G33621.1. [tiivistelmä, koko artikkeli]

William J. D’Andrea, David A. Vaillencourt, Nicholas L. Balascio, Al Werner, Steven R. Roof, Michael Retelle and Raymond S. Bradley, Mild Little Ice Age and unprecedented recent warmth in an 1800 year lake sediment record from Svalbard, Geology, v. 40 no. 11 p. 1007-1010, doi: 10.1130/G33365.1. [tiivistelmä]

Viime viikon ilmastotutkimuksia 41/2012

Tässä on joitakin viime viikolla ilmestyneitä tutkimuksia ilmastoon liittyen. Tiedotamme tutkimuksista heti niiden ilmestyessä Ilmastotiedon Twitter- ja Facebook-syötteissä ja julkaisemme viikoittain täällä blogissamme kerralla kaikki edellisellä viikolla julkaistut tutkimukset, joista olemme tiedottaneet. Pyrimme kertomaan jokaisesta tutkimuksesta oleelliset asiat suomenkielellä muutamalla lauseella. Tämä lyhyt kuvaus julkaistaan sekä Facebookissa että täällä blogissa ja Twitterissä julkaistaan vain otsikko. Edellisten viikkojen julkaisut löytyvät ilmastouutiset-sivulta.

Ilmastotiedon viikottaiset tutkimuskatsaukset loppuvat

Aikapulan vuoksi emme valitettavasti enää ainakaan toistaiseksi pysty tarjoamaan näitä viikottaisia ilmastotutkimuksen katsauksia. Uusia tutkimuksia uutisoidaan jatkossa muilla tavoin ja Facebookissa sekä Twitterissä saatamme edelleen tiedottaa joistakin uusista tutkimuksista entiseen malliin. Viikottaiset tutkimuskoosteet jatkuvat edelleen englanninkielisenä AGW Observer ja Skeptical Science -blogeissa.

Grönlannin eteläosissa makean veden virtaus on lisääntynyt odotettua enemmän

Pohjoiseen jäämereen liittyvät makean veden virrat sateeseen, jokiin ja haihduntaan liittyen ovat melko hyvin kuvattu ilmastomalleissa. Grönlantiin liittyvät makean veden virrat yleensä kuitenkin puuttuvat kokonaan, vaikka ne saattavat olla tärkeitä merivirroille ja meren biologialle. Uudessa tutkimuksessa on tehty rekonstruktio Grönlannin makean veden virroista vuosien 1958 ja 2010 välille.

Tutkimuksen tuloksien mukaan makean veden virta Grönlannista Pohjoiseen jäämereen on lisääntynyt jonkin verran tutkimuksen kattamalla aikavälillä. Makean veden virta Irmingerin altaaseen (vesialue Grönlannin eteläpuolella Tanskansalmen ja Labradorinmeren välillä) on lisääntynyt 50 prosentilla alle 20 vuodessa. Tämä ylittää aiemmat arviot selvästi.

Lähde: Bamber, J. L., M. R. van den Broeke, J. Ettema, J. T. M. Lenaerts, and E. Rignot (2012), Recent large increases in freshwater fluxes from Greenland into the North Atlantic, Geophys. Res. Lett., doi:10.1029/2012GL052552. [tiivistelmä]

Muita viime viikon tutkimuksia

– Kanadan jäätiköiden sulavesien vaikutus globaalin merenpinnan nousuun on melko suuri. Pelkästään Baffinin ja Bylotin saarien jäätiköiden osuus on 16 prosenttia kaikkien Grönlannin ja Etelämantereen ulkopuolisten jäätiköiden vaikutuksesta merenpinnan nousuun: Gardner, A., Moholdt, G., Arendt, A., and Wouters, B.: Accelerated contributions of Canada’s Baffin and Bylot Island glaciers to sea level rise over the past half century, The Cryosphere, 6, 1103-1125, doi:10.5194/tc-6-1103-2012, 2012. [tiivistelmä, koko artikkeli]

– Havaintoja Atlantin merivirtojen vaihtelusta: McCarthy, G., E. Frajka-Williams, W. E. Johns, M. O. Baringer, C. S. Meinen, H. L. Bryden, D. Rayner, A. Duchez, C. Roberts, and S. A. Cunningham (2012), Observed interannual variability of the Atlantic meridional overturning circulation at 26.5°N, Geophys. Res. Lett., 39, L19609, doi:10.1029/2012GL052933. [tiivistelmä, koko artikkeli]

– Ilmastonmuutoksen vaikutuksia Tahoejärveen: G. B. Sahoo, S. G. Schladow, J. E. Reuter, R. Coats, M. Dettinger, J. Riverson, B. Wolfe and M. Costa-Cabral, The response of Lake Tahoe to climate change, Climatic Change, 2012, DOI: 10.1007/s10584-012-0600-8. [tiivistelmä, koko artikkeli]

– Ilmastorekonstruktioiden oikeellisuutta voidaan arvioida vanhojen säähavaintojen avulla: Brohan, P., Allan, R., Freeman, E., Wheeler, D., Wilkinson, C., and Williamson, F.: Constraining the temperature history of the past millennium using early instrumental observations, Clim. Past, 8, 1551-1563, doi:10.5194/cp-8-1551-2012, 2012. [tiivistelmä, koko artikkeli]

– Tutkimus siitä, miten jäätiköt ja ilmasto vaikuttavat toisiinsa: Gregory, J. M., Browne, O. J. H., Payne, A. J., Ridley, J. K., and Rutt, I. C.: Modelling large-scale ice-sheet–climate interactions following glacial inception, Clim. Past, 8, 1565-1580, doi:10.5194/cp-8-1565-2012, 2012. [tiivistelmä, koko artikkeli]

– Rekonstruktio maapallon hedelmällisyydestä viimeisen 400 000 vuoden ajalta: Blunier, T., Bender, M. L., Barnett, B., and von Fischer, J. C.: Planetary fertility during the past 400 ka based on the triple isotope composition of O2 in trapped gases from the Vostok ice core, Clim. Past, 8, 1509-1526, doi:10.5194/cp-8-1509-2012, 2012. [tiivistelmä, koko artikkeli]

– Pohjoisen pallonpuoliskon kesäkuinen lumipeite vähenee nopeammin kuin arktisten alueiden merijää: Derksen, C. and R. Brown (2012), Spring snow cover extent reductions in the 2008–2012 period exceeding climate model projections, Geophys. Res. Lett., 39, L19504, doi:10.1029/2012GL053387. [tiivistelmä]

– Antarktiksen niemimaan jäätikköjen alavien osien pinta on laskenut keskimäärin noin 30 senttimetriä vuodessa 1960-luvun puolivälin jälkeen: Kunz, M., M. A. King, J. P. Mills, P. E. Miller, A. J. Fox, D. G. Vaughan, and S. H. Marsh (2012), Multi-decadal glacier surface lowering in the Antarctic Peninsula, Geophys. Res. Lett., 39, L19502, doi:10.1029/2012GL052823. [tiivistelmä]

– Liitukauden aikaisesta ilmastosta on saatu viitteitä siitä, että kun ilmakehän hiilidioksidipitoisuus ylittää 1000 ppm:ää, niin Hadleyn solu saattaa kutistua nopeasti niin, että sen vajoava kuiva ilma osuu leveysasteelle 15° N leveysasteen 30° N sijasta: William W. Hay, Sascha Floegel, New thoughts about the cretaceous climate and oceans, Earth-Science Reviews, http://dx.doi.org/10.1016/j.earscirev.2012.09.008. [tiivistelmä]

Viime viikon ilmastotutkimuksia 40/2012

Tässä on joitakin viime viikolla ilmestyneitä tutkimuksia ilmastoon liittyen. Tiedotamme tutkimuksista heti niiden ilmestyessä Ilmastotiedon Twitter- ja Facebook-syötteissä ja julkaisemme viikoittain täällä blogissamme kerralla kaikki edellisellä viikolla julkaistut tutkimukset, joista olemme tiedottaneet. Pyrimme kertomaan jokaisesta tutkimuksesta oleelliset asiat suomenkielellä muutamalla lauseella. Tämä lyhyt kuvaus julkaistaan sekä Facebookissa että täällä blogissa ja Twitterissä julkaistaan vain otsikko. Edellisten viikkojen julkaisut löytyvät ilmastouutiset-sivulta.

La Niña vaikutti maailman merien pinnan laskuun vuonna 2011

Maailman merien keskimääräinen pinta kääntyi laskuun ja laski noin puolen senttimetrin verran vuosien 2010 ja 2011 aikana. Tätä ennen maailman merien keskimääräinen pinta oli noussut keskimäärin noin 3 millimetriä vuodessa satelliitimittauksian kattaman 18 vuoden aikana. Uuden tutkimuksen mukaan äkillinen pinnan lasku johtuu veden massan vähenneen merissä ja vastaavasti nousseen manneralueilla, erityisesti Australiassa, Etelä-Amerikan pohjoisosissa sekä Kaakkois-Aasiassa. Tämä vesimassojen väliaikainen siirtymä meresta maa-alueille liittyy läheisesti tuolloin vallinneeseen voimakkaaseen La Niña -vaiheeseen, joka vaikutti sateiden esiintymiseen maailmanlaajuisesti. Tämä uusi julkaisu näyttäisi olevan virallinen tutkimusartikkeli tutkimuksista, joista uutisoimme jo viime vuonna.

Lähde: Boening, C., J. K. Willis, F. W. Landerer, R. S. Nerem, and J. Fasullo (2012), The 2011 La Niña: So strong, the oceans fell, Geophys. Res. Lett., 39, L19602, doi:10.1029/2012GL053055. [tiivistelmä]

Euroopan kesälämpötilojen vaihtelu saattaa kasvaa tulevaisuudessa

Mallisimulaatioiden perusteella Keski-Euroopan kesälämpötilojen vaihtelun on ennustettu kasvavan ihmiskunnan kasvihuonekaasupäästöjen seurauksena. Uudessa tutkimuksessa asiaa on analysoitu entistä kattavammalla mallivalikoimalla. Tutkimuksen tuloksien mukaan ne mallit, jotka kuvaavat nykypäivän ilmastoa oikein, ennustavat kesälämpötilojen vaihtelun lisääntyvän kuluvan vuosisadan aikana. Maaperän kosteus on tärkeä tekijä lämpötilojen vaihtelun lisääntymisessä. Lisäksi mallien simulaatioiden mukaan talvilämpötilojen vaihtelu näyttää vähenevän. Näyttääkin siltä, että kesäaikaan Etelä- ja Keski-Euroopassa kuumimmat lämpötilat lämpenevät lämpötilan keskiarvoa enemmän ja Pohjois-Euroopassa talvien kylmimmät lämpötilat lämpenevät keskilämpötiloja nopeammin.

Lähde: Fischer, E. M., J. Rajczak, and C. Schär (2012), Changes in European summer temperature variability revisited, Geophys. Res. Lett., 39, L19702, doi:10.1029/2012GL052730. [tiivistelmä]

Muita viime viikon tutkimuksia

– Tutkimus Auringon aktiivisuuden muutoksien vaikutuksesta Euroopan kesälämpötiloihin viimeisen tuhannen vuoden aikana: Swingedouw, D., Terray, L., Servonnat, J., and Guiot, J.: Mechanisms for European summer temperature response to solar forcing over the last millennium, Clim. Past, 8, 1487-1495, doi:10.5194/cp-8-1487-2012, 2012. [tiivistelmä, koko artikkeli]

– Auringon aktiivisuuden muutoksien vaikutus pilvipeitteeseen näkyy joillakin alueilla, muttei globaalisti: M Voiculescu and I Usoskin 2012, Persistent solar signatures in cloud cover: spatial and temporal analysis, Environ. Res. Lett. 7 044004 doi:10.1088/1748-9326/7/4/044004. [tiivistelmä, koko artikkeli]

– ”Ilmastoskeptismin” näkyminen uutistarjonnassa rajoittuu pääasiassa Yhdysvaltoihin ja Isoon-Britanniaan: James Painter and Teresa Ashe 2012, Cross-national comparison of the presence of climate scepticism in the print media in six countries, 2007–10, Environ. Res. Lett. 7 044005 doi:10.1088/1748-9326/7/4/044005. [tiivistelmä, koko artikkeli]

– Pilvien korkeusmuutoksissa näkyy positiivinen trendi globaalisti: Evan, A. T. and J. R. Norris (2012), On global changes in effective cloud height, Geophys. Res. Lett., 39, L19710, doi:10.1029/2012GL053171. [tiivistelmä]

– Arvio ihmiskunnan metaanipäästöistä vuosien 2005 ja 2030 välillä: Höglund-Isaksson, L.: Global anthropogenic methane emissions 2005–2030: technical mitigation potentials and costs, Atmos. Chem. Phys., 12, 9079-9096, doi:10.5194/acp-12-9079-2012, 2012. [tiivistelmä, koko artikkeli]

– Kahden suurelta osin toisistaan riippumattoman havaintoverkoston perusteella maailman merien pintavedet ovat lämmenneet vuoden 1900 jälkeen: Gouretski, V., J. Kennedy, T. Boyer, and A. Köhl (2012), Consistent near-surface ocean warming since 1900 in two largely independent observing networks, Geophys. Res. Lett., 39, L19606, doi:10.1029/2012GL052975. [tiivistelmä]

– Antarktiksen jäätiköt Amundseninmeren rannikolla ohenevat: Flament, Thomas; Rémy, Frédérique, Dynamic thinning of Antarctic glaciers from along-track repeat radar altimetry, Journal of Glaciology, Volume 58, Number 211, September 2012 , pp. 830-840(11), DOI: http://dx.doi.org/10.3189/2012JoG11J118. [tiivistelmä]

– Pallosalaman syntyä on käsitelty yksityiskohtaisten silminnäkijähavaintojen perusteella: Lowke, J. J., D. Smith, K. E. Nelson, R. W. Crompton, and A. B. Murphy (2012), Birth of ball lightning, J. Geophys. Res., 117, D19107, doi:10.1029/2012JD017921. [tiivistelmä]

– Ihmiskunnan toiminnan vaikutus (kasvihuonekaasujen ja aerosolien päästöt) näkyy Välimeren alueella pinnan kosteuden muutoksissa: Barkhordarian, A., H. von Storch, and E. Zorita (2012), Anthropogenic forcing is a plausible explanation for the observed surface specific humidity trends over the Mediterranean area, Geophys. Res. Lett., 39, L19706, doi:10.1029/2012GL053026. [tiivistelmä]

– Uudella menetelmällä ilmastomallien ennusteiden puutteita voidaan korjata jälkeenpäin: Kharin, V. V., G. J. Boer, W. J. Merryfield, J. F. Scinocca, and W.-S. Lee (2012), Statistical adjustment of decadal predictions in a changing climate, Geophys. Res. Lett., 39, L19705, doi:10.1029/2012GL052647. [tiivistelmä]

– Uudessa tutkimuksessa esitetään ilmastorekonstruktio viimeisen 14000 vuoden ajalta Itä-Afrikasta: Melissa A. Berke, Thomas C. Johnson, Josef P. Werne, Kliti Grice, Stefan Schouten, Jaap S. Sinninghe Damsté, Molecular records of climate variability and vegetation response since the Late Pleistocene in the Lake Victoria basin, East Africa, Quaternary Science Reviews, Volume 55, 8 November 2012, Pages 59–74, http://dx.doi.org/10.1016/j.quascirev.2012.08.014. [tiivistelmä]

– Itä-Aasiassa kesälämpötilat ovat viilenneet. Uuden tutkimuksen mukaan viilenemisen aiheuttajina ovat olleet kasvihuonekaasut ja aerosolit. Valitettavasti tutkimuksen tiivistelmä ei kerro, minkä prosessien kautta kasvihuonekaasut ovat aiheuttaneet viilenemistä (kasvihuonekaasujen suora vaikutushan on lämmittävä): Bian He, Qing Bao, Jiandong Li, Guoxiong Wu, Yimin Liu, Xiaocong Wang and Zhaobo Sun, Influences of external forcing changes on the summer cooling trend over East Asia, Climatic Change, 2012, DOI: 10.1007/s10584-012-0592-4. [tiivistelmä]

Viime viikon ilmastotutkimuksia 39/2012

Tässä on joitakin viime viikolla ilmestyneitä tutkimuksia ilmastoon liittyen. Tiedotamme tutkimuksista heti niiden ilmestyessä Ilmastotiedon Twitter- ja Facebook-syötteissä ja julkaisemme viikoittain täällä blogissamme kerralla kaikki edellisellä viikolla julkaistut tutkimukset, joista olemme tiedottaneet. Pyrimme kertomaan jokaisesta tutkimuksesta oleelliset asiat suomenkielellä muutamalla lauseella. Tämä lyhyt kuvaus julkaistaan sekä Facebookissa että täällä blogissa ja Twitterissä julkaistaan vain otsikko. Edellisten viikkojen julkaisut löytyvät ilmastouutiset-sivulta.

Pohjois-Atlantin oskillaation indeksi seuraa pohjoisen pallonpuoliskon ilmastoa, paitsi Keskiajan lämpökaudella

Pohjois-Atlantin oskillaatio vaikuttaa voimakkaasti Arktisten alueiden ja Luoteis-Euroopan ilmastoon. Pohjois-Atlantin oskillaation indeksi kertoo ilmakehän kiertoliikkeiden toiminnasta ja suursäätilasta. Kun indeksi on positiivinen, Euroopassa ja Yhdysvaltojen Itäosissa säätila on leuto ja kostea, kun taas Grönlannissa ja Pohjois-Kanadassa säätila on kylmä ja kuiva. Kun indeksi on negatiivinen, suursäätilanne on päinvastainen.

Pohjois-Atlantin oskillaation menneiden aikojen rekonstruktiot ovat toistaiseksi rajoittuneet viimeiseen 900 vuoteen. Uudessa tutkimuksessa esitetään 5200 vuotta menneisyyteen ulottuva, Lounais-Grönlannissa sijaitsevasta järvestä otettuun sedimenttinäytteeseen perustuva rekonstruktio Pohjois-Atlannin oskillaation indeksistä. Rekonstruktion perusteella indeksi muuttui yleisesti positiivisesta vaihtelevaksi (eli ajoittain myös negatiiviseksi) noin 4500 vuotta sitten, kun holoseenin lämpimin jakso päättyi. Tämä tilanne jatkui pienen jääkauden alkuun asti, joka tapahtui noin 650 vuotta sitten. Yleisesti ottaen Pohjois-Atlantin oskillaation indeksi näyttäisi noudattavan pohjoisen pallonpuoliskon ilmaston vaihteluita. Poikkeuksellisesti keskiajan lämpökauden alkamiseen ei kuitenkaan näytä liittyvän erityistä muutosta Pohjois-Atlantin oskillaation indeksissä.

Lähde: Jesper Olsen, N. John Anderson, & Mads F. Knudsen, Variability of the North Atlantic Oscillation over the past 5,200 years, Nature Geoscience(2012), doi:10.1038/ngeo1589. [tiivistelmä]

Metsien istutuksella on sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia ilmastoon Nigeriassa

Metsien istutusta pidetään yleensä hyvänä keinona torjua ilmaston lämpenemisen vaikutuksia paikallisesti. Uuden tutkimuksen tuloksien mukaan metsien istutuksella saattaa olla suuremmat vaikutukset kuin aiempien tutkimuksien perusteella on ajateltu. Tutkimuksessa selvitettiin metsien istutuksen vaikutusta tulevaisuuden ilmastoon ja sään ääri-ilmiöiden esiintymiseen Nigeriassa. Tutkimus tehtiin alueellisen ilmastomallin simulaatioiden avulla. Käytössä olleen ilmastomallin (RegCM3) toiminta tarkistettiin nykyisen ilmaston simulaatioilla ja malli näytti toimivan hyvin nykyisen ilmaston oleellisten osien ja ääri-ilmiöiden osalta.

Tulevaisuuden simulaatioiden tulosten perusteella näyttää siltä, että metsien istutuksella on sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia alueen ilmastoon ja sään ääri-ilmiöihin. Metsien istutus vähentää ilmaston lämpenemistä ja lisää sademäärää metsitetyllä alueella (ja rannikolla), mutta voimistaa lämpenemistä ja pienentää sademäärää Koillis-Nigeriassa. Tämän lisäksi metsien istutus lisää rankkasateiden ja niistä seuraavien tulvien esiintymistä rannikkoalueilla sekä helleaaltojen ja kuivuuden esiintymistä puolikuivilla alueilla. Positiiviset ja negatiiviset vaikutukset eivät rajoitu Nigerian aueelle, vaan ulottuvat myös naapurimaihin. Metsien istutus Nigeriaan näyttää vähentävän ilmaston lämpenemistä ja lisäävän sademäärää Beninissä, mutta voimistavan ilmaston lämpenemistä ja vähentävän sademäärää Nigerissä, Tsadissa ja Kamerunissa.

Lähde: Babatunde J. Abiodun, Ayobami T. Salami, Olaniran J. Matthew and Sola Odedokun, Potential impacts of afforestation on climate change and extreme events in Nigeria, Climate Dynamics, 2012, DOI: 10.1007/s00382-012-1523-9. [tiivistelmä]

Nigeriassa viljelijät ovat huomanneet ilmaston muuttuneen ja aloittaneet sopeutumistoimet

Afrikan savannialue on mantereelle tärkeä viljelysalue, johon ilmastonmuutos vaikuttaa voimakkaasti. Alueella täytyy sopeutua ilmastonmuutokseen ja siksi on tärkeää tietää, miten hyvin alueen viljelijät ovat perillä asiasta ja mitä he ovat jo tehneet ilmastonmuutokseen sopeutumiseksi. Uudessa tutkimuksessa on selvitetty Nigerian savannialueen pienviljelijöiden tilannetta. Tutkimuksessa tehtiin kysely 200 pienviljelijätaloudelle kahdelta erilliseltä viljelysalueelta.

Tutkimuksen tuloksien mukaan suurin osa viljelijöistä on huomannut ilmaston muuttuneen. Tämän seurauksena he ovat muuttaneet viljelyskäytäntöjään sopeutuakseen ilmastonmuutokseen. Tärkeimmät käytetyt sopeutumiskeinot ovat olleet istutusajan muutos, kuivuutta kestävien ja varhain kypsyvien lajikkeiden käyttö sekä puiden istutus. Jotkut viljelijöistä eivä kuitenkaan pysty sopeutumaan ilmastonmuutokseen sopivien sopeutumistoimien puuttumisen ja tiedon- sekä rahanpuutteen takia.

Lähde: Justice Akpene Tambo and Tahirou Abdoulaye, Smallholder farmers’ perceptions of and adaptations to climate change in the Nigerian savanna, Regional Environmental Change, 2012, DOI: 10.1007/s10113-012-0351-0. [tiivistelmä]

Muita viime viikon tutkimuksia

– Atlantin matalilla leveysasteilla kasvavista koralleista on tehty merenpinnan lämpötilan rekonstruktio viimeisen 235 vuoden ajalta: Vásquez-Bedoya, L. F., A. L. Cohen, D. W. Oppo, and P. Blanchon (2012), Corals record persistent multidecadal SST variability in the Atlantic Warm Pool since 1775AD, Paleoceanography, doi:10.1029/2012PA002313. [tiivistelmä]

– Ilmakehän hiilidioksidipitoisuudessa tapahtui nopea muutos edellisen jäätiköitymisen (tai ”jääkauden”) aikana: Ahn, J., E. Brook, A. Schmittner, and K. J. Kreutz (2012), Abrupt change in atmospheric CO2 during the last ice age, Geophys. Res. Lett., doi:10.1029/2012GL053018. [tiivistelmä]

– Hiilenpolton vähentäminen saattaa johtaa nopeaan lämpenemiseen lyhyellä aikavälillä: Chalmers, N., E. J. Highwood, E. Hawkins, R. T. Sutton, and L. J. Wilcox (2012), Aerosol contribution to the rapid warming of near-term climate under RCP 2.6, Geophys. Res. Lett., doi:10.1029/2012GL052848. [tiivistelmä, koko artikkeli]

– Helleaaltojen odotetaan voimistuvan tulevaisuudessa Kalifornian rannikolla: Gershunov, A. and K. Guirguis (2012), California heat waves in the present and future, Geophys. Res. Lett., doi:10.1029/2012GL052979. [tiivistelmä]

– Arktisen merijään sulaessa jään pinnalle muodostuu lätäköitä sulavedestä, mikä vaikuttaa pinnan heijastuskykyyn. Tämä saattaa vaikuttaa niin voimakkaasti merijään sulamiseen, että lätäköiden vaikutus olisi otettava huomioon mallisimulaatioissa, joissa arvioidaan merijään tulevaisuuden kehitystä: Flocco, D., D. Schroeder, D. L. Feltham, and E. C. Hunke (2012), Impact of melt ponds on Arctic sea ice simulations from 1990 to 2007, J. Geophys. Res., doi:10.1029/2012JC008195. [tiivistelmä]

– Hiljattain julkaistiin tutkimus, jossa ehdotettiin linkkiä kosmisten säteiden ja päivän minimi- ja maksimilämpötilan erotuksen välille. Uudessa tutkimuksessa tällaista linkkiä ei kuitenkaan löydetty. Uudessa tutkimuksessa todetaan lisäksi, että aiempi tutkimus ilmeisesti löysi linkin, koska tietojen tilastollinen merkitsevyys oli arvioitu väärin: Laken, B., J. Čalogović, T. Shahbaz, and E. Pallé (2012), Examining a solar-climate link in diurnal temperature ranges, J. Geophys. Res., 117, D18112, doi:10.1029/2012JD017683. [tiivistelmä]

– Sveitsin Rhone-laaksossa mäntymetsät ovat muuttumassa tammimetsiksi. Tämä saattaa liittyä ilmaston lämpenemiseen: A. Rigling, C. Bigler, B. Eilmann, E. Feldmeyer-Christe, U. Gimmi, C. Ginzler, U. Graf, P. Mayer, G. Vacchiano, P. Weber, T. Wohlgemuth, R. Zweifel, M. Dobbertin, Driving factors of a vegetation shift from Scots pine to pubescent oak in dry Alpine forests, Global Change Biology, DOI: 10.1111/gcb.12038. [tiivistelmä]

Viime viikon ilmastotutkimuksia 38/2012

Tässä on joitakin viime viikolla ilmestyneitä tutkimuksia ilmastoon liittyen. Tiedotamme tutkimuksista heti niiden ilmestyessä Ilmastotiedon Twitter- ja Facebook-syötteissä ja julkaisemme viikoittain täällä blogissamme kerralla kaikki edellisellä viikolla julkaistut tutkimukset, joista olemme tiedottaneet. Pyrimme kertomaan jokaisesta tutkimuksesta oleelliset asiat suomenkielellä muutamalla lauseella. Tämä lyhyt kuvaus julkaistaan sekä Facebookissa että täällä blogissa ja Twitterissä julkaistaan vain otsikko. Edellisten viikkojen julkaisut löytyvät ilmastouutiset-sivulta.

Nisäkäslajisto siirtyi pohjoisemmaksi ilmaston lämmetessä miljoonia vuosia sitten

Paleoseeni muuttui eoseeniksi noin 55 miljoonaa vuotta sitten. Tuolloin tapahtui nopea maailmanlaajuinen ilmaston lämpenemisjakso (Paleocene-Eocene Thermal Maximum, PETM). Yhdysvaltojen Wyomingin pohjoisosista on löydetty todisteita, joiden mukaan kyseisen lämpimän jakson aikana alueen nisäkäslajisto oli kooltaan pienempi, mutta muuten samankaltainen myöhemmin eoseenin aikana esiintyneeseen lajistoon verrattuna. Tätä kokoeroa on yritetty selittää eri tavoin.

Uudessa tutkimuksessa esitetään todisteita, joiden mukaan lajiston koon muutos selittyy pienempien eteläisempien lajien levittäytymisestä pohjoisemmaksi ilmaston lämmetessä. Lajien siirtyminen pohjoisemmaksi ilmaston lämmetessä on nykytiedon valossa odotettua ja myös nykyisestä ilmaston lämpenemisestä saattaa seurata samankaltainen lajiston muutos.

Lähde: Benjamin John Burger, Northward range extension of a diminutive-sized mammal (Ectocion parvus) and the implication of body size change during the Paleocene-Eocene Thermal Maximum, Palaeogeography, Palaeoclimatology, Palaeoecology, http://dx.doi.org/10.1016/j.palaeo.2012.09.008. [tiivistelmä]

Atlantilta Pohjoiselle jäämerelle tuleva vesi on ollut poikkeuksellisen lämmintä 2000-luvulla

Uudessa tutkimuksessa on selvitetty Pohjoiselle jäämerelle Atlantilta tulevan veden lämpötiloja 150 ja 900 metrin syvyysvälillä. Tutkimuksen kattama ajanjakso alkaa 1950-luvulta jatkuen nykyaikaan. Erityisesti keskitytään tarkastelemaan 2000-luvun lämpötiloja. Tutkimuksen tuloksissa näkyy lämpenemistä eri aikaskaaloilla ja 2000-luku näyttäytyy poikkeuksellisen lämpimänä jaksona, jolle ei löydy vastinetta 1950-luvun jälkeen eikä todennäköisesti koko Pohjoisen jäämeren mittaushistorian aikana.

Viimeisen vuosikymmenen aikaista lämpenemistä hallitsi yksittäinen voimakas lämpöpulssi jatkuvan lämpenemisen lisäksi. Kanadan allas näyttää lämmenneen Euraasian allasta nopeammin vuoden 1997 jälkeen.

Lähde: Igor V. Polyakov, Andrey V. Pnyushkov, and Leonid A. Timokhov, Warming of the intermediate Atlantic Water of the Arctic Ocean in the 2000s, Journal of Climate 2012, doi: http://dx.doi.org/10.1175/JCLI-D-12-00266.1. [tiivistelmä]

Muita viime viikon tutkimuksia

– Ilmastoherkkyys ja meren happamoitumisen määrä pintavesiä syvemmällä eivät välttämättä kulje käsi kädessä: Katsumi Matsumoto, Ben McNeil, Decoupled response of ocean acidification to variations in climate sensitivity, Journal of Climate 2012, doi: http://dx.doi.org/10.1175/JCLI-D-12-00290.1. [tiivistelmä]

– Kanada on lämmennyt viimeisen 50 vuoden aikana: Vincent, L. A., X. L. Wang, E. J. Milewska, H. Wan, F. Yang, and V. Swail (2012), A second generation of homogenized Canadian monthly surface air temperature for climate trend analysis, J. Geophys. Res., 117, D18110, doi:10.1029/2012JD017859. [tiivistelmä]

– Rekonstruktio muinaisten merien lämpötiloista: Jörg Mutterlose, Matthias Malkoc, Stefan Schouten, Jaap S. Sinninghe Damsté, Palaeogeography, Palaeoclimatology, Palaeoecology, http://dx.doi.org/10.1016/j.palaeo.2012.09.006. [tiivistelmä]

– Tulivuorien purkaukset ovat saattaneet vaikuttaa Atlantin merivirtoihin: Didier Swingedouw, Juliette Mignot, Sonia Labetoulle, Eric Guilyardi and Gurvan Madec, Initialisation and predictability of the AMOC over the last 50 years in a climate model, Climate Dynamics, 2012, DOI: 10.1007/s00382-012-1516-8. [tiivistelmä]

– Arktisen alueen ilmaston muuttumisen ennustamisen epävarmuuksia on selvitetty uudessa tutkimuksessa. Mallisimulaatioiden parametrit ovat tärkein epävarmuuden lähde, mutta myös Atlantilta alueelle kulkeutuvan lämmön määrä ja arktisen merijään tilavuuden muuttuminen ovat tärkeitä epävarmuuden lähteitä: Daniel L. R. Hodson, Sarah P. E. Keeley, Alex West, Jeff Ridley, Ed Hawkins and Helene T. Hewitt, Climate Dynamics, 2012, DOI: 10.1007/s00382-012-1512-z. [tiivistelmä, koko artikkeli]

– Ilman typpiyhdistepitoisuuksien (NO2 ja NOx) mittauksia Euroopan eri alueilta: Josef Cyrys et al., Variation of NO2 and NOx concentrations between and within 36 European study areas: Results from the ESCAPE study, Atmospheric Environment, Volume 62, December 2012, Pages 374–390, http://dx.doi.org/10.1016/j.atmosenv.2012.07.080. [tiivistelmä]

– Tutkimus siitä, miten pilvet ja sademäärä ovat vaikuttaneet Pohjois-Amerikan kesälämpötilaan vuosien 1982 ja 2009 välillä: Qiuhong Tang, Guoyong Leng, Changes in cloud cover, precipitation, and summer temperature in North America from 1982 to 2009, Journal of Climate 2012, doi: http://dx.doi.org/10.1175/JCLI-D-12-00225.1. [tiivistelmä]

Viime viikon ilmastotutkimuksia 37/2012

Tässä on joitakin viime viikolla ilmestyneitä tutkimuksia ilmastoon liittyen. Tiedotamme tutkimuksista heti niiden ilmestyessä Ilmastotiedon Twitter- ja Facebook-syötteissä ja julkaisemme viikoittain täällä blogissamme kerralla kaikki edellisellä viikolla julkaistut tutkimukset, joista olemme tiedottaneet. Pyrimme kertomaan jokaisesta tutkimuksesta oleelliset asiat suomenkielellä muutamalla lauseella. Tämä lyhyt kuvaus julkaistaan sekä Facebookissa että täällä blogissa ja Twitterissä julkaistaan vain otsikko. Edellisten viikkojen julkaisut löytyvät ilmastouutiset-sivulta.

Kasvukausi on pidentynyt melkein päivällä per vuosikymmen vuoden 1901 jälkeen

Ilmaston lämpenemisen odotetaan pidentävän kasvukautta, mistä onkin jo havaittu merkkejä eri puolilta maapalloa. Maailmanlaajuista arviota kasvukauden pituuden muuttumisesta vaikeuttaa kuitenkin pitkäaikaisten havaintosarjojen vähyys.

Uudessa tutkimuksessa analysoitiin pitkiä havaintosarjoja yhdeksältä paikalta eri puolilta maapalloa. Analyysissä selvisi, että lämpötilan ja kasvukauden pituuden muutoksien yhteys on hyvin vakaa, eli yhden celsiusasteen muutos vastasi melko tarkalleen tietyn mittaista muutosta kasvukauden pituudessa. Kasvukauden alun siirtyminen on pääteltävissä huhtikuun lämpötilasta ja kasvukauden päättymisen siirtyminen on pääteltävissä lokakuun lämpötilasta. Tämän tiedon perusteella voidaan arvioida kasvukauden muutoksia lämpötilan mittaussarjoista, joita on paremmin saatavilla kuin kasvukauden pituuden havaintosarjoja.

Näin arvioituna näyttää siltä, että kasvukausi on pidentynyt keskimäärin 0,89 päivää per vuosikymmen vuosien 1901 ja 2009 välillä. Tämä johtuu pääasiassa kasvukauden aloituksen aikaistumisesta (-0,58 päivää per vuosikymmen). Tämä arvio on pienempi kuin 1900-luvun loppupuolen tilanteesta tehdyt arviot, mikä johtuu ilmaston luontaisesta pitkän aikavälin vaihtelusta. Luontaisen vaihtelun osuutta arvioitiin tarkemmin ja ilmaston luontaisen vaihtelun osuus kasvukauden pitenemisestä pohjoisella pallonpuoliskolla saattaa olla noin 53 prosenttia vuosien 1980 ja 2009 välillä.

Lähde: Jiangjiang Xia, Zhongwei Yan and Peili Wu, Multidecadal variability in local growing season during 1901–2009, Climate Dynamics, 2012, DOI: 10.1007/s00382-012-1438-5. [tiivistelmä, koko artikkeli]

Rankkasateet lisääntyvät ja heikot sateet vähenevät – tuloksena tulvia ja kuivuutta

Uudessa tutkimuksessa on selvitetty sateen ääripäiden muutoksia tulevaisuudessa maailmanlaajuisesti ilmaston lämmetessä. Tutkimuksen tuloksien mukaan rankkasateet lisääntyvät huomattavasti. Sellaiset sateet, joiden voimakkuus on vuoden sateista voimakkaimman kymmenen prosentin joukossa, lisääntyisivät tutkimuksen mukaan sadalla prosentilla maapallon lämpötilan noustessa yhdellä celsiusasteella. Heikot sateet puolestaan näyttäisivät vähenevän noin 20 prosenttia samassa tilanteessa. Tällaiset muutokset sateissa nostavat tulvien ja kuivuuden riskiä, mikä vaikuttaa voimakkaasti maapallon ekosysteemeihin. Tutkimuksen tulokset sopivat hyvin yhteen aiempien arvioiden kanssa ja erityisesti Global Precipitation Climatology -projektin vuonna 2009 julkaistujen tuloksien kanssa.

Lähde: Shiu, C.-J., S. C. Liu, C. Fu, A. Dai, and Y. Sun (2012), How much do precipitation extremes change in a warming climate?, Geophys. Res. Lett., doi:10.1029/2012GL052762. [tiivistelmä]

Ikiroudasta vapautuva hiili saattaa voimistaa ilmaston lämpenemistä merkittävästi ja myös vähäisillä päästöskenaarioilla

Ikiroudan vallassa olevassa maaperässä on arvioiden mukaan hiiltä varastossa melkein kaksinkertainen määrä ilmakehässä tällä hetkellä olevaan hiileen verrattuna (ikiroudassa olevan hiilen määräksi arvioidaan 1700 petagrammaa, eli 1700 miljoonaa miljardia grammaa). Ilmaston lämmetessä ikirouta sulaa ja maaperästä alkaa vapautua hiiltä ilmakehään, mikä saattaa voimistaa ilmaston lämpenemistä entisestään.

Mallisimulaatioiden avulla on aiemmin arvioitu, että ikiroudan sulaessa maaperästä saattaa vapautua 7-138 petagrammaa hiiltä vuoteen 2100 mennessä. Uudessa tutkimuksessa on mallisimulaatioilla tehty uusi arvio vapautuvan hiilen määrästä ja siitä aiheutuvasta lisälämpenemisestä maailmanlaajuisesti.

Tutkimuksen tuloksien mukaan ikiroudan sulaminen vapauttaisi hiiltä ilmakehään 68-508 petagrammaa vuoteen 2100 mennessä. Tästä aiheutuisi lisälämpenemistä 0,13-1,69 celsiusastetta vuoteen 2300 mennessä. Lisälämpenemisen määrä ei riipu paljoakaan ihmiskunnan päästöjen kehityksestä. Lisäksi lisälämpenemisen maksimi saatetaan saavuttaa vähäisemmilläkin päästöskenaarioilla. Ikiroudan sulamisesta aiheutuvat hiilipäästöt saattavat siis aiheuttaa merkittävästi lisää lämpenemistä myös vähäisien päästöskenaarioiden tapauksissa.

Lähde: Andrew H. MacDougall, Christopher A. Avis & Andrew J. Weaver, Significant contribution to climate warming from the permafrost carbon feedback, Nature Geoscience, 2012, doi:10.1038/ngeo1573. [tiivistelmä]

Muita viime viikon tutkimuksia

– Uudessa tutkimuksessa on arvioitu minkälaisia rajoituksia alueellisessa ilmastomallissa on arktisen merijään vähenemisen simuloinnissa: Dorn, W., Dethloff, K., and Rinke, A.: Limitations of a coupled regional climate model in the reproduction of the observed Arctic sea-ice retreat, The Cryosphere, 6, 985-998, doi:10.5194/tc-6-985-2012, 2012. [tiivistelmä, koko artikkeli]

– Pohjoisella jäämerellä meren jäätyminen siirtyy syksyisin myöhäisemmäksi, minkä takia keväisen lumipeitteen syvyys pienenee: Hezel, P. J. J., X. Zhang, C. M. M. Bitz, B. P. Kelly, and F. Massonnet (2012), Projected decline in spring snow depth on Arctic sea ice caused by progressively later autumn open ocean freeze-up this century, Geophys. Res. Lett., doi:10.1029/2012GL052794. [tiivistelmä]

– Libyassa vuonna 1922 mitattu 58 celsiusasteen ilman lämpötila on hylätty maailmanennätyksenä, koska mittaustapahtumaan liittyy paljon epäselvyyksiä (muun muassa mittauslaitteistoon, havaitsijaan ja paikan mikroilmastoon liittyen). Virallinen ennätys on nyt Yhdysvaltojen Kuolemanlaaksossa (Death Valley) vuonna 1913 mitattu 56,7 celsiusasteen lämpötila: Khalid Ibrahim El Fadli, Randall S. Cerveny, Christopher C. Burt, Philip Eden, David Parker, Manola Brunet, Thomas C. Peterson, Gianpaolo Mordacchini, Vinicio Pelino, Pierre Bessemoulin, José Luis Stella, Fatima Driouech, M.M Abdel wahab, Matthew B. Pace, Bulletin of the American Meteorological Society 2012, doi: http://dx.doi.org/10.1175/BAMS-D-12-00093.1. [tiivistelmä, koko artikkeli]

– Tropiikissa olosuhteet vaihtelevat huomattavasti, mikä tekee tropiikin stratosfäärin alaosista havaitun otsonipitoisuuden vähenemisen epävarmaksi: Solomon, S., P. J. Young, and B. Hassler (2012), Uncertainties in the evolution of stratospheric ozone and implications for recent temperature changes in the tropical lower stratosphere, Geophys. Res. Lett., doi:10.1029/2012GL052723. [tiivistelmä]

– Rekonstruktio ikiroudan sulamisesta 170 vuoden ajalta Itä-Siperiasta: A.P. Fedotov, M.A. Phedorin, I.V. Enushchenko, K.E. Vershinin, M.S. Melgunov, T.V. Khodzher, A reconstruction of the thawing of the permafrost during the last 170 years on the Taimyr Peninsula (East Siberia, Russia), Global and Planetary Change, DOI: 10.1016/j.gloplacha.2012.09.002. [tiivistelmä]

– Trooppiset myrskyt saattavat olla yksi tekijä arktisen merijään vaihteluissa: Scoccimarro, E., S. Gualdi, and A. Navarra (2012), Tropical cyclone effects on Arctic Sea ice variability, Geophys. Res. Lett., 39, L17704, doi:10.1029/2012GL052987. [tiivistelmä]

– Kaupunkilämpösaareke-ilmiö on osaltaan vaikuttanut kasvukauden pitenemiseen Kiinan itäosissa: Dr Xuchao Yang, Zhan Tian, Baode Chen, Thermal growing season trends in east China, with emphasis on urbanization effects, International Journal of Climatology, DOI: 10.1002/joc.3590. [tiivistelmä]

– Ilmasto-olosuhteet (erityisesti kaksi kylmää ja kuivaa jaksoa) saattoivat johtaa muinaisen kiinalaisen kaupungin romahdukseen: Jianxin Cui and Hong Chang, The possible climate impact on the collapse of an ancient urban city in Mu Us Desert, China, Regional Environmental Change, 2012, DOI: 10.1007/s10113-012-0345-y. [tiivistelmä]

– Maailmanlaajuisessa analyysissä 27 prosentilla viljelysalueista kasvukauden pituus on muuttunut ja suurin osa näistä muutoksista on kasvukauden pitenemisen suuntaan: M.E. Brown, K.M. de Beurs, M. Marshall, Global phenological response to climate change in crop areas using satellite remote sensing of vegetation, humidity and temperature over 26 years, Remote Sensing of Environment, Volume 126, November 2012, Pages 174–183, http://dx.doi.org/10.1016/j.rse.2012.08.009. [tiivistelmä]

Viime viikon ilmastotutkimuksia 31/2012

Tässä on joitakin viime viikolla ilmestyneitä tutkimuksia ilmastoon liittyen. Tiedotamme tutkimuksista heti niiden ilmestyessä Ilmastotiedon Twitter- ja Facebook-syötteissä ja julkaisemme viikoittain täällä blogissamme kerralla kaikki edellisellä viikolla julkaistut tutkimukset, joista olemme tiedottaneet. Pyrimme kertomaan jokaisesta tutkimuksesta oleelliset asiat suomenkielellä muutamalla lauseella. Tämä lyhyt kuvaus julkaistaan sekä Facebookissa että täällä blogissa ja Twitterissä julkaistaan vain otsikko. Edellisten viikkojen julkaisut löytyvät ilmastouutiset-sivulta.

Metaanikatastrofin simulointi

Uudessa tutkimuksessa on ilmastomallin avulla arvioitu minkälaisia seurauksia olisi, jos merenpohjan sedimenteistä pääsisi valtava metaanipurkaus. Tutkimuksessa oletettiin, että ilmakehän metaanipitoisuus nousisi hetkessä yhdestä miljooonasosasta tuhanteen miljoonasosaan.

Tällaisessa tapauksessa maapallo lämpenisi keskimäärin yli kuusi celsiusastetta 80 vuoden aikana. Hiilen sitoutuminen maa-alueiden eliöstöön vähenisi yli 25 prosenttia. Tämä johtuisi pääasiassa tropiikin kasvillisuuden tuottavuuden vähenemistä lämpenemisen alkuvaiheissa. Pohjoisilla korkeilla leveysasteilla kasvillisuus lisääntyisi lämpötilan muuttuessa kasvillisuudelle otolliseksi, mutta kokonaisuudessaan kasvillisuus siis kuitenkin vähenisi maapallolta.

Lähde: Atsushi Obata and Kiyotaka Shibata, Damage of land biosphere due to intense warming by 1000-fold rapid increase in atmospheric methane: Estimation with a climate-carbon cycle model, Journal of Climate 2012, doi: http://dx.doi.org/10.1175/JCLI-D-11-00533.1. [tiivistelmä]

Kahden asteen lämpenemisellä vain pieni vaikutus Euroopan talouteen – neljän asteen lämpenemisen vaikutus on negatiivinen

Uudessa tutkimuksessa on arvioitu ilmastonmuutoksen vaikutusta Euroopan maiden talouteen, kun ilmasto lämpenee kahdella tai neljällä celsiusasteella. Tutkimus pohjautuu olemassaoleviin tutkimuksiin siitä, miten ilmastonmuutos voi vaikuttaa eri maiden eri liiketoimintasektorien talouskehitykseen.

Tutkimuksen tuloksien mukaan kahden celsiusasteen lämpenemisellä on vain pienehkö vaikutus talouteen. Joillakin Euroopan alueilla vaikutus on tuolloin jopa positiivinen. Neljän celsiusasteen lämpenemisellä on selvä negatiivinen vaikutus talouteen joka puolella Eurooppaa. Voimakkain vaikutus on Euroopan eteläosissa. Ilmastonmuutos näyttää myös aiheuttavan palkkaeroja Euroopan eri alueiden välillä, mikä saattaa aiheuttaa muuttoliikettä Euroopan eteläosista pohjoisosiin, erityisesti Pohjoismaihin.

Lähde: Asbjørn Aaheim, Helene Amundsen, Therese Dokken, Taoyuan Wei, Impacts and adaptation to climate change in European economies, Global Environmental Change, 2012, http://dx.doi.org/10.1016/j.gloenvcha.2012.06.005. [tiivistelmä]

Läntisen Pohjois-Amerikan puulajit ovat saattaneet jo jäädä jälkeen niille suotuisista ilmasto-olosuhteista

Uudessa tutkimuksessa on selvitetty ilmaston lämpenemisen vaikutusta läntisen Pohjois-Amerikan puulajeihin ja lajien sopeutumista lämpenevään ilmastoon. Tutkimuksessa oli mukana kolme puupopulaatiota.

Ilmaston lämmetessä lajien odotetaan siirtyvän viileämpiä alueita kohti, jotka vastaavat niiden ilmasto-olosuhteita ennen lämpenemistä. Pohjoisella pallonpuoliskolla maantieteellinen siirtymä tapahtuu yleensä pohjoista kohti, mutta lajit voivat siirtyä mahdollisuuksien mukaan myös korkeammalla sijaitseville kasvupaikoille.

Tämän uuden tutkimuksen mukaan puulajit ovat jo nyt jäljessä niille suotuisista ilmasto-olosuhteista. Maantieteellisessä siirtymässä ne näyttävät olevan jäljessä noin 130 kilometriä ja korkeussiirtymässä noin 60 metriä. Vastaavasti 2020-luvulla puulajit olisivat jäljessä maantieteellistä ja korkeussiirtymää noin 310 kilometriä ja 140 metriä. Puulajit ovat eniten jäljessä suosiollisista ilmasto-oloista Kalliovuorilla ja pohjoisissa metsissä. Tutkimuksen tuloksia saattaa olla mahdollista hyödyntää, kun suunnitellaan metsien istutuksia ja mietitään kullekin alueelle sopivia lajeja.

Lähde: Laura K. Gray and Andreas Hamann, Tracking suitable habitat for tree populations under climate change in western North America, Climatic Change, 2012, DOI: 10.1007/s10584-012-0548-8. [tiivistelmä]

Katoavan merijään paljastama meri luovuttaa lämpöä ilmakehään voimistaen lämpenemistä arktisilla alueilla

Uusissa ilmastomalleilla tehdyissä simulaatioissa on selvitetty Pohjoisen jäämeren lämpötasetta. Simulaatioissa näkyy ilmaston lämpenemisen voimistuminen pinnanläheisessä ilmassa, mutta merenpinnan lämpötila nousee hitaammin kuin maapallon lämpötila keskimäärin. Tämä johtuu lämmön kulkeutumisesta merestä ilmakehään merijään kattaman alueen pienentyessä. Lisäksi merijään katoaminen merialueilta näyttää vaikuttavan merivirtauksiin niin, että lisää lämmintä vettä virtaa pintaan ja luovuttaa lämpöä ilmakehään voimistaen lämpenemistä edelleen.

Lähde: Tim Graham and Michael Vellinga, Heat budget of the upper Arctic Ocean under a warming climate, Climate Dynamics, 2012, DOI: 10.1007/s00382-012-1454-5. [tiivistelmä]

Miten pieni jääkausi ilmeni etelänavalla?

On yhä enemmän todisteita siitä, että pieni jääkausi oli koko maapallon laajuinen ilmastonmuutos. Asian selvittämistä vaikeuttaa se, että eteläiseltä pallonpuoliskolta on tällä hetkellä melko vähän menneen ilmaston rekonstruktioita. Uudessa tutkimuksessa selvitetään pienen jääkauden esiintymistä Etelämantereella Rossinmeren alueelta otetusta jääkairanäytteestä saatujen tietojen perusteella.

Tutkimuksen tulosten perusteella Rossinmeren alueella vallitsi ennen vuotta 1850 keskimäärin noin 1,6 celsiusastetta viileämpi ilmasto kuin viimeisen 150 vuoden aikana. Lisäksi alueen ilmastolle oli ominaista kylmien laskutuulten (katabaattisten tuulten) esiintyminen vallitsevana tuulityyppinä vuosien 1500 ja 1800 välillä. Voimakkaimmat katabaattiset tuulet ja viileimmät lämpötilat koettiin kyseisellä alueella vuosien 1690, 1770 ja 1840 tienoilla. Rossinmerellä merijäästä vapailla alueilla biologinen tuottavuus oli korkeampi ennen vuotta 1875 kuin toistaiseksi koskaan sen jälkeen.

Lähde: Rhodes, R. H., Bertler, N. A. N., Baker, J. A., Steen-Larsen, H. C., Sneed, S. B., Morgenstern, U., and Johnsen, S. J.: Little Ice Age climate and oceanic conditions of the Ross Sea, Antarctica from a coastal ice core record, Clim. Past, 8, 1223-1238, doi:10.5194/cp-8-1223-2012, 2012. [tiivistelmä, koko artikkeli]

Muita viime viikon tutkimuksia

– Puiden vuosirenkaista on mahdollista muodostaa luotettava lämpötilarekonstruktio jopa nopeasti lämpenevässä ilmastossa (ilman, että niin kutsuttu divergenssi-ilmiö vääristäisi viimeaikaisia puiden vuosirenkaista arvioituja lämpötiloja): Kevin J. Anchukaitis, Rosanne D. D’Arrigo, and Laia Andreu-Hayles, David Frank and Anne Verstege, Ashley Curtis, Brendan M. Buckley, Gordon C. Jacoby, and Edward R. Cook, Tree-ring reconstructed summer temperatures from northwestern North America during the last nine centuries, Journal of Climate 2012, doi: http://dx.doi.org/10.1175/JCLI-D-11-00139.1. [tiivistelmä]

– Satelliittien avulla voidaan nykyään saada koko maapallon laajuinen kattavuus ilmakehän hiilidioksidimittauksiin. Uudessa tutkimuksessa on tarkasteltu hiilidioksidin alueellisia muutoksia maapallolla vuosien 2003 ja 2009 välillä: Alexander Ruzmaikin, Hartmut H. Aumann, and Thomas S. Pagano, Patterns of CO2 variability from global satellite data, Journal of Climate 2012, doi: http://dx.doi.org/10.1175/JCLI-D-11-00223.1. [tiivistelmä]

– Australian kaakkoisosissa sademäärät ovat pienentyneet 1950-luvulta lähtien. Tämä saattaa johtua siitä, että ilmakehän ja merien kiertoliikkeet ovat siirtyneet etelänapaa kohti: Wenju Cai and Tim Cowan, Southeast Australia autumn rainfall reduction: A climate-change induced poleward shift of ocean-atmosphere circulation, Journal of Climate 2012, doi: http://dx.doi.org/10.1175/JCLI-D-12-00035.1. [tiivistelmä]

– Satelliiteista otetut pilvisyyden mittaussarjat ovat vasta viime aikoina saavuttaneet riittävän pituuden, jotta pilvisyyden muutoksia ajan myötä voidaan luotettavasti tutkia satelliittimittauksista: Michael J. Foster, Andrew Heidinger, PATMOS-x: Results from a Diurnally-Corrected Thirty-Year Satellite Cloud Climatology, Journal of Climate 2012, doi: http://dx.doi.org/10.1175/JCLI-D-11-00666.1. [tiivistelmä]

– Uuden tutkimuksen mukaan lämpeneminen vuosien 1950 ja 2000 välillä johtui suurimmaksi osaksi kasvihuonekaasujen ja aerosolien määrien muutoksista ilmakehässä. Ilmaston sisäinen vaihtelu aiheutti alle 10 prosenttia lämpenemisestä ja lisäksi enintään 25 prosenttia saattoi johtua jostain tuntemattomasta tekijästä: Bruce T. Anderson, Jeff R. Knight and Mark A. Ringer, Jin-Ho Yoon, Annalisa Cherchi, Testing for the possible influence of unknown climate forcings upon global temperature increases from 1950-2000, Journal of Climate 2012, doi: http://dx.doi.org/10.1175/JCLI-D-11-00645.1. [tiivistelmä]

– Ilmaston takaisinkytkentöjen havaintojen ja mallisimulaatioiden tulosten vertailua vuosien 2000 ja 2010 välillä – suurimmat erot ovat edelleen pilvien takaisinkytkennässä: A. E. Dessler, Observations of climate feedbacks over 2000-2010 and comparisons to climate models, Journal of Climate 2012, doi: http://dx.doi.org/10.1175/JCLI-D-11-00640.1. [tiivistelmä]

– Uudessa tutkimuksessa esitetään korkean resoluution mittauksia ja analyysi Etelämantereelta otetusta jääkairanäytteestä, joiden avulla menneestä ilmastosta saadaan jopa eri vuodenaikojen mittaustietoja: Marcel Küttel, Eric J. Steig, Qinghua Ding, Andrew J. Monaghan and David S. Battisti, Seasonal climate information preserved in West Antarctic ice core water isotopes: relationships to temperature, large-scale circulation, and sea ice, Climate Dynamics, 2012, DOI: 10.1007/s00382-012-1460-7. [tiivistelmä, koko artikkeli]

– Hyvin nopeiden muutoksien analyysissä Pohjoisen pallonpuoliskon menneiden aikojen lämpötilarekonstruktioissa näkyy nopeita muutoksia keskiajan lämpökauden aikana (enemmän korkeilla leveysasteilla kuin matalilla), muttei pienen jääkauden aikana: István Matyasovszky and Fredrik Charpentier Ljungqvist, Abrupt temperature changes during the last 1,500 years, Theoretical and Applied Climatology, 2012, DOI: 10.1007/s00704-012-0725-8. [tiivistelmä]

– Kiinassa tehdyssä tutkimuksessa ilmenee, että vaikka ilmaston lämpeneminen suurentaa riisisatoja, niin aerosolien aiheuttama auringonsäteilyn heikkeneminen pienentää riisisatoja. Näiden kahden yhteisvaikutus näyttää olleen riisisatoja pienentävä vuosien 1980 ja 2008 välillä: Jiabing Shuai, Zhao Zhang, Xiaofei Liu, Yi Chen, Pin Wang and Peijun Shi, Increasing concentrations of aerosols offset the benefits of climate warming on rice yields during 1980–2008 in Jiangsu Province, China, Regional Environmental Change, 2012, DOI: 10.1007/s10113-012-0332-3. [tiivistelmä]

– Selvitys aerosolien ja otsonin ilmastovaikutuksista vuosien 1850 ja 2100 välillä: Sophie Szopa, Y. Balkanski, M. Schulz, S. Bekki, D. Cugnet, A. Fortems-Cheiney, S. Turquety, A. Cozic, C. Déandreis and D. Hauglustaine, et al., Aerosol and ozone changes as forcing for climate evolution between 1850 and 2100, Climate Dynamics, 2012, DOI: 10.1007/s00382-012-1408-y. [tiivistelmä, koko artikkeli]

%d bloggers like this: