Talvien lauhtuessa metsien lumituhoriski kasvaa Itä- ja Pohjois-Suomessa

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ilmatieteen laitoksen ja Itä-Suomen yliopiston yhteistutkimuksessa kävi ilmi, että ilmastonmuutos vaikuttaa metsien lumituhoriskeihin.


Kuva: Joonas Korpilaakso.

Puiden latvoihin talvella kertyvä tykkylumi voi aiheuttaa metsien arvoa alentavia puustovaurioita sekä katkoksia sähkönjakelussa, kun vaurioituneet puut kaatuvat tai taipuvat voimalinjoille. Tykkyä kertyy Suomen oloissa eniten Itä- ja Pohjois-Suomen vaaraseuduilla, missä puut ovat toisaalta parhaiten sopeutuneita tykkylumeen. Tykkylumen aiheuttamia metsätuhoja voi esiintyä kuitenkin missä päin Suomea tahansa. Lumi tarttuu puiden latvuksiin parhaiten, kun sataa raskasta märkää lunta lämpötilan ollessa nollan lähellä. Etenkin korkeilla paikoilla myös huurteen muodostuminen kerryttää runsaasti tykkyä.

Ilmastonmuutoksen seurauksena Suomen talvet muuttuvat aiempaa lauhemmiksi ja samaan aikaan sademäärät talvella lisääntyvät. Metsien lumituhojen kannalta oleellisimpia ovat muutokset tykkylumen kertymiselle otollisten sääolosuhteiden esiintymisessä. Tutkimuksessa saatujen tulosten perusteella talven raskaimmat tykkylumikuormat keskimäärin kevenevät Etelä- ja Länsi-Suomessa kuluvan vuosisadan aikana. Sen sijaan Itä- ja Pohjois-Suomessa metsien lumituhoriski näyttäisi kasvavan. ”Näillä alueilla talvet säilyvät riittävän kylminä, jotta suurin osa sateesta tulee lumena ja talvien lauhtuessa märän lumen kertymät lisääntyvät. Lisäksi lisääntyvä kosteus lisää huurteen kertymiselle otollisten säätilanteiden esiintymistä näillä maastonmuodoiltaan huurteen kertymiselle alttiilla alueilla. Tulosten perusteella kasvava lumituhoriski olisi syytä huomioida metsänhoidossa riskialueilla”, arvioi Ilmatieteen laitoksen tutkija Ilari Lehtonen.

Tutkimusta on rahoittanut Suomen Akatemia ADAPT- ja FORBIO-hankkeiden kautta.

Lisätietoja:

Tutkija Ilari Lehtonen, puh. 050 380 2870, ilari.lehtonen@fmi.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: