Helmikuu ja koko talvi oli lauha ja sateinen

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan helmikuun koko Suomen keskimääräinen sademäärä oli mittaushistorian toisiksi suurin vuodesta 1961 lähtien. Vielä sateisempi helmikuu oli vuonna 1990.


Kuva: Eija Vallinheimo.

Helmikuussa sataa keskimäärin noin 30 mm, mutta päättyneessä helmikuussa mitattu sademäärä oli monin paikoin kaksinkertainen, paikoin jopa kolminkertainen tavanomaiseen nähden. Kouvolan Anjalassa mitattiin helmikuun sademääräksi jopa 131,6 millimetriä, mikä on uusi helmikuun Suomen ennätys. Laajalti hyvin sateisia helmikuita on ollut viimeksi mm. vuosina 1995,1998 ja 2002.

Epävakaisen ja sateisen suursäätyypin vuoksi auringonpaistetta mitattiin helmikuussa laajalti keskimääräistä vähemmän. Esimerkiksi Jyväskylässä aurinko paistoi yhteensä vain 15,9 tuntia normaalin 73 tunnin sijasta.

Sateinen sää kasvatti lumipeitettä merkittävästi Lapissa. Etenkin Keski-Lapissa lumipeite oli helmikuun lopulla noin metrin paksuinen, mikä on ajankohtaan nähden harvinaisen paljon.

Viime vuoden tapaan harvinaisen lauhaa

Helmikuu oli laajalti harvinaisen lauha. Helmikuun keskilämpötila oli maan eteläosassa -0,5…-2, maan keskiosassa -2…-3, ja maan pohjoisosassa -4…-7 astetta. Havaitut lukemat ovat laajalti noin 5, idässä jopa 6-7 astetta tavanomaista korkeampia. Kuukauden korkein lämpötila +5,3 astetta mitattiin Porissa 8. helmikuuta ja myös Salossa 10. helmikuuta. Vastaavasti kuukauden alin lämpötila -33,9 astetta mitattiin Utsjoella 28.2.

Talvi lauha ja sateinen kylmästä tammikuusta huolimatta

Myös talvi (joulu-helmikuu) oli keskimäärin tavanomaista lauhempi ja laajalti harvinaisen sateinen, maan keskivaiheilla jopa ennätyksellisen sateinen. Joulu-helmikuun yhteenlaskettu sademäärä oli alueella lähes kaksinkertainen tavanomaiseen verrattuna.

Joulu-, ja helmikuusta poiketen sää oli tammikuussa kuitenkin tilapäisesti hyvin kylmää ja kuivaa.

Lisätietoja:

Lisätietoja helmikuun säätilastoista saa nyt myös osoitteesta www.ilmastokatsaus.fi

Helmikuun tilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/helmikuu
Koko talvea koskevat tilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/talvitilastot

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: