Ilmastotieto tarkastaa vaalikeskustelun ilmasto- ja energiafaktoja

Ilmastotieto-blogi ja sen taustajoukot ovat mukana kevään 2015 eduskuntavaalikeskusteluun liittyvässä Faktabaari.fi -sivuston faktojen tarkistushankkeessa. Ilmastotieto tarkastaa vaalikeskustelun energiapolitiikkaan ja ilmastonmuutokseen liittyviä lausuntoja, uutisia ja väitteitä maaliskuun alusta vaalipäivään 19.4.2015 asti.

Tarkistukseen ja tulosten julkaisuun käytetään Faktabaari.fi sivustoa sekä sosiaalisen median eri kanavia, kuten Facebookia, Twitteriä ja blogeja.

Hanketta koordinoivat ilmastotiedon taustajoukosta Aki Suokko (FT, DI), Nina Jurvanen (FM) ja Rauli Partanen (tietokirjailija, BBA)

Faktantarkistuksessa tarvitsemme kuitenkin vaalikeskustelua seuraavan yleisön tukea ja apua. Pyydämme teitä ilmoittamaan, jos vaalikeskustelussa (väittelyt, lehtikirjoittelut sekä ehdokkailta että toimittajilta, vaalikonevastaukset, puolueohjelmat jne.) törmäätte faktoja vääristelevään tai ristiriitaiselta tuntuvaan kannanottoon, lausuntoon tai muuhun vastaavaan, jolla saattaa olla merkitystä eduskuntavaalien kannalta.

Kertokaa niistä meille, niin me selvitämme, perustuuko lausunto tai kirjoitus faktoihin, onko se puppua, vai jotain siltä väliltä.

Liitämme kaikkiin vastauksiin tarkistettavissa olevat lähdeviittaukset. Lähdeaineistona käytetään ensisijaisesti esimerkiksi Kansainvälisen Ilmastopaneelin IPCC:n tuoreita raportteja, YK:n alaisten järjestöjen ja Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n raportteja ja arvostettujen tiedeakatemioiden raportteja.

Nojaamme tieteen konsensukseen sekä toteutuneisiin ja raportoituihin asioihin. Tilastojen lähdeaineistona käytämme energia- ja ilmastoasioissa vakiintuneita lähteitä, kuten BP:n (aiemmilta nimiltään British Petroleum ja BP Amoco) ja IEA:n tilastoja.

Lisäksi aiheesta on koottu nettiin argumenttipankki, kun yli 20 suomalaista eri alojen asiantuntijaa osallistui tammi-helmikuussa noin viisi viikkoa kestäneeseen energia- ja ilmastokeskusteluun, joka käytiin uutta digitaalista suomalaisinnovaatiota, Debattibaari.fi -asiakeskustelualustaa hyväksi käyttäen.

Vihjeitä voit lähettää:
Lomakkeella tai sähköpostilla toimitus@faktabaari.fi

Keskustelua voi seurata ja siihen osallistua:
Twitterissä: @Ilmastotieto, @Faktabaari
Netissä: ilmastotieto.wordpress.com, Facebook (ilmastotiedon sivu) ja faktabaari.fi

Kiitämme lämpimästi Tieteen Tiedotus ry:tä hankkeen mahdollistavasta apurahasta, joka myönnettiin Avoin Yhteiskunta ry:lle. Apurahaa myönnettiin 1000 euroa kullekin yllämainitulle koordinaattorille.

Ilmatieteen laitos tarjoaa toimittajille koulutusta jo kymmenettä kertaa

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ilmatieteen laitos järjestää jälleen maaliskuussa ilmastonmuutoskoulutuksen toimittajille. Tänä vuonna koulutuksen teemana on ”Ilmasto muuttuu – riskit puntarissa”. Toivottu ja suosittu kurssi järjestetään nyt kymmenettä kertaa.


Kuva: Antonin Halas

Kaksipäiväisen kurssin aikana asiantuntijat kertovat ilmastonmuutoksen syistä, seurauksista ja muutoksen aiheuttamien riskien hallinnasta. Ensimmäisen kurssipäivän aikana käydään läpi muun muassa ilmastoa lämmittäviä tekijöitä, lämpenemisen vaikutuksia arktisella alueella sekä ilmastonmuokkaukseen liittyviä kysymyksiä. Ilmatieteen laitoksen ilmastokeskus, sääpäivystys ja Ilmasto-opas.fi-verkkosivusto esittäytyvät ja kertovat medialle hyödyllisistä palveluistaan.

Ilmasto lämpenee – riskit on tiedostettava

Toisen kurssipäivän aikana ilmastonmuutokseen pureudutaan yhteiskunnallisena, riskinhallintaa ja ennakointia vaativana ilmiönä. Teemaan liittyen asiantuntijat kertovat riskien käytännön hallinnasta, lämpenemisen ja sään ääri-ilmiöiden suhteesta sekä ilmastonmuutokseen sopeutumisen talousvaikutuksista.

Myös ilmastopolitiikan toteutuskeinoja ja -mahdollisuuksia käydään läpi. Aihe on ajankohtainen Pariisissa joulukuussa järjestettävien ilmastoneuvottelujen johdosta.

Kurssilla luennoi alan parhaita asiantuntijoita sekä Ilmatieteen laitoksesta että Suomen ympäristökeskuksesta, ympäristöministeriöstä, Huoltovarmuuskeskuksesta ja Helsingin yliopistosta.

Kurssilla vielä tilaa – ilmoittaudu mukaan!

Koulutus järjestetään Ilmatieteen laitoksella Kumpulassa Helsingissä 10.–11.3.2015.

Koulutuksen hinta on 150 euroa/päivä. Hintaan sisältyy luentomateriaali sekä lounas ja kahvit kurssipäivän aikana.

Ilmoittautuminen sähköpostitse osoitteeseen toimittajakoulutus@fmi.fi 27.2.2015 mennessä. Kurssille otetaan enintään 40 osallistujaa ilmoittautumisjärjestyksessä.

Lisätietoja:

www.ilmatieteenlaitos.fi/koulutus-toimittajille

Viestintäasiantuntija Anna Toppari, anna.toppari@fmi.fi tai puh. 029 539 4009

%d bloggaajaa tykkää tästä: