[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]
Ilmatieteen laitoksella erikoistutkijana työskentelevän Hanna Virran mukaan ilmastopolitiikka voisi hyötyä uusista toteutuskeinoista.
Kuva: Eija Vallinheimo.
Kulutuspohjaiset päästökiintiöt ohjaavat kulutusta vähähiiliseen suuntaan ja vähentävät hiilivuotoa
Nykyiset ilmastosopimukset tähtäävät tuotannon kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamiseen. Jos vain osa valtioista on sitoutunut tällaiseen sopimukseen, syntyy monia ongelmia. ”Tällöin esimerkiksi tuotantoa voidaan siirtää sellaisiin maihin, joissa päästöjä ei ole rajoitettu. Tämä niin kutsuttu hiilivuoto saattaa kumota tavoitellut globaalit päästövähennykset”, Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Hanna Virta toteaa.
Päästöjen rajoittaminen kulutuspohjaisesti on tuotantopohjaisia rajoituksia tehokkaampi ratkaisu, mikäli vain osa valtioista on sitoutunut päästöjen vähentämiseen. Tällöin sopimukseen sitoutuneet valtiot vastaavat maassa kulutettujen tuotteiden ja palveluiden kasvihuonekaasupäästöistä riippumatta siitä, missä ne on tuotettu. Siksi sopimuksesta ei synny kannustinta siirtää tuotantoa sellaisiin maihin, joissa päästöjä ei ole rajoitettu.
Väitöstutkimuksessa tarkasteltiin kulutuspohjaisiin päästökiintiöihin perustuvaa henkilökohtaista päästökauppaa järjestelmässä, jossa kuluttajat voivat käydä kauppaa päästökiintiöillään.
Henkilökohtainen päästökauppa parantaa kuluttajien vaikutusmahdollisuuksia
Henkilökohtainen päästökauppa viittaa sellaiseen kasvihuonekaasujen päästökauppaan, jossa yksittäiset kuluttajat ovat tavalla tai toisella mukana.Väitöstutkimuksessa hahmotellaan Kaupattavat kuluttajakiintiöt -instrumentti, jota tarkastellaan panos–tuotos-taloudessa. Kaupattavat kuluttajakiintiöt -instrumentti on henkilökohtaisen päästökaupan muoto, jossa kaikilla tavaroilla ja palveluilla on rahamääräisen hinnan lisäksi päästöoikeuksina ilmaistu päästöhinta. Tulosten mukaan instrumentti vähentää kokonaispäästöjä ja ohjaa sekä kulutusta että tuotantoa vähäpäästöiseen suuntaan.
Kaupattavat kuluttajakiintiöt -instrumentin mukaan kasvihuonekaasupäästöjen kokonaistasosta päätetään kansainvälisissä neuvotteluissa. Kansallinen, kulutuksen päästöjä rajoittava päästökiintiö jaetaan päästöoikeuksina kansalaisten eli kuluttajien kesken sovitun jakomenettelyn mukaan, esimerkiksi tasan. Jaetut päästöoikeudet talletetaan pankkitiliä tai bonusjärjestelmiä vastaavalle tilille, josta niitä käytetään esimerkiksi pankkikortin avulla ostotapahtumien yhteydessä. Kuluttajat voivat myydä ja ostaa päästöoikeuksia päästöoikeusmarkkinoilla. Jos instrumenttia sovelletaan kansainvälisesti, myös päästöoikeusmarkkinat ovat kansainväliset.
Kaupattavat kuluttajakiintiöt -instrumentti tarjoaa kuluttajille suoran mahdollisuuden vaikuttaa kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärään: kuluttaja voi jättää osan jaetuista tai ostetuista päästöoikeuksistaan käyttämättä ja näin vähentää kokonaispäästöjä. Aikaisempien tutkimusten perusteella tällaisen järjestelmän myötä kuluttajien kyky ymmärtää ja hallita kulutusvalintojensa ilmastovaikutuksia paranee.
Lindahlin tasapaino tarjoaa ratkaisumallin kansainvälisille päästöneuvotteluille
Lindahlin tasapaino -käsitteen avulla voidaan analysoida yhteistoimintaan perustuvia sopimuksia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Näyttäisi kuitenkin olevan epäselvää, mitä Lindahlin tasapainolla tarkoitetaan ilmastonmuutoksen yhteydessä. Siksi väitöstyössä esitetään määritelmä ilmastonmuutokseen sovelletusta Lindahlin tasapainosta.
Tällaiselle tasapainolle tunnusomaisia tekijöitä ovat päästömaksut ja kompensaatiot. Kompensaatioiden avulla korvataan globaalien päästöjen alueellisia vaikutuksia: mitä enemmän alue kärsii ilmastonmuutoksen vaikutuksista, sitä enemmän sille maksetaan kompensaatiota. Tasapainossa päästömaksut kattavat kompensaatiomaksut, kaikki alueet ovat yksimielisiä globaalien päästöjen määrästä ja kulutuksen, investointien ja päästöjen alueellinen jakautuminen on tehokasta (Pareto-optimaalista). Lindahlin tasapaino voidaan toteuttaa päästökauppaa hyödyntävällä Lindahlin mekanismilla. Siinä päästöoikeudet jaetaan eri alueille siten, että voimakkaasti ilmastonmuutoksen vaikutuksista kärsivät maat saavat kompensaationa enemmän päästöoikeuksia kuin vähän kärsivät maat. Väitöstyössä tutkittiin Lindahlin tasapainoa useissa erityyppisissä asetelmissa.
Väitöstyön tulosten mukaan kaikki valtiot eivät hyödy maailmanlaajuiseen, Lindahlin tasapainoon pohjautuvaan sopimukseen sitoutumisesta. Jos vähiten sopimuksesta hyötyville valtioille maksetaan ulkopuolista rahaa sopimukseen sitoutumisesta, maailmanlaajuinen sopimus voidaan saada aikaiseksi. Väitöstyön tulosten perusteella tällaisten ulkopuolisten maksujen yhteissumma saattaisi jäädä kohtuulliseksi. Tulokset pohjautuvat Nordhausin ja Boyerin Yalen yliopistossa kehittämän integroidun ilmasto–talous-mallin RICE-99 aineistoon.
Ilmatieteen laitoksen erikoistutkijan, KTM, FM Hanna Virran väitöskirja Climate Change Policy Instruments for Future Use: Personal Carbon Trading and Lindahl Mechanisms tarkastetaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Vastaväittäjänä toimii professori Knut Einar Rosendahl (Norwegian University of Life Sciences, School of Economics and Business) ja kustoksena professori Markku Kallio (Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu). Väitöstilaisuus on perjantaina 19.9.2014 klo 12 Kauppakorkekoulun Chydenia-rakennuksen Stora Enso -salissa (H-324, 3. krs., Runeberginkatu 22–24). Väitöskirja on julkaistu Aalto-yliopiston Doctoral Dissertations -julkaisusarjassa, ja sen elektroninen versio on saatavissa osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-60-5819-1.
Lisätietoja:
Erikoistutkija Hanna Virta, puh. 050 431 0049, hanna.virta@fmi.fi
Ilmastotieto