Uudenlainen tutka käyttöön Korppoossa: sadehavainnot tarkentuvat

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ilmatieteen laitoksen neljäs kaksoispolarisaatiotutka on otettu käyttöön Turun saaristossa Korppoossa syyskuun lopulla. Tutkan on toimittanut Vaisala Oyj.


Kuva: Jani Gustafsson.

Uusi teknologia mahdollistaa muun muassa liikenneturvallisuuden parantamisen, sillä sateiden havainnointi ja ennustaminen tarkentuvat.

Ilmatieteen laitoksen säätutkaverkkoon kuuluu kahdeksan tutkaa. Korppoon tutkan lisäksi Vantaalla, Kouvolassa ja Ikaalisissa sijaitsevat tutkat hyödyntävät jo kaksoispolarisaatiotekniikkaa.

Uuden teknologian ansiosta tutkat pystyvät erottelemaan sateen eri olomuodot, kuten veden, lumen ja rakeet toisistaan. Lisätiedon ansiosta meteorologit voivat havaita ja ennustaa sateiden voimakkuutta entistä tarkemmin. Ilmatieteen laitos odottaa uuden teknologian parantavan myös mittausdatan laatua, sillä tutkakuvista saadaan entistä paremmin erotelluksi toisistaan paitsi eri sadetyypit mutta myös linnut ja hyönteiset.

– Saaristomeren vaikeat olosuhteet aiheuttavat haasteita tutkamittauksille, toteaa Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Elena Saltikoff. Esimerkiksi merenpinnan aaltojen ja matalalla olevan sateen erottaminen toisistaan on perinteisin tutkamittauksin ollut haastavaa. Kaksoispolarisaatio tuo uusia mahdollisuuksia erottaa aaltojen ja muiden ei-meteorologisten kohteiden vaikutus sateen mittaukseen. Myös uusia kaksoispolarisaatiosäätutkaan perustuvia palveluja kehitetään tutkimus- ja tuotekehitysprojekteissa; mm. ilmailulle kehitetään muuttolintujen törmäysriskistä varoittavia tutkatuotteita.

Ilmatieteen laitos tuottaa säätutkakuvia julkiseen ja asiakkaiden käyttöön. Yksi tutka kartoittaa sadealueet noin 250 kilometrin säteellä tutkan ympäriltä. Yleisölle välitettävät koko Suomen alueen kuvat on rakennettu usean tutkan yhdistelmästä, sillä se antaa parhaan kuvan sadetilanteesta.

Säätutkien uusi sukupolvi: kaksoispolarisaatio

Uudet tutkat hyödyntävät kaksoispolarisaatioteknologiaa, jossa tutkan antenni lähettää vaaka- ja pystysuuntiin polarisoituja mikroaaltopulsseja. Näiden pulssien avulla saadaan tietoa mitattavan kohteen muodosta, jonka avulla mittauskohteen olomuoto voidaan laskea. Myös sateen voimakkuus voidaan mitata vaaka- ja pystysuuntaisten pulssien avulla perinteistä tutkaa tarkemmin.

Vaisala aloitti kaksoispolarisaatiotutkan kehittämisen 2000-luvun alussa yhteistyössä mm. Helsingin ja Coloradon yliopistojen kanssa. Myös Ilmatieteen laitos on ollut mukana kehitystyössä. Vuonna 2007 uuden sukupolven tutkat tulivat osaksi Vaisalan tuotetarjontaa. Markkinoiden avautumista vauhditti Sigmet-yrityskauppa Yhdysvalloissa, jonka myötä Vaisala sai käyttöönsä maailman johtavaa osaamista säätutkien signaaliprosessoreista ja sovellusohjelmistoista. Kaikkiaan Vaisalan tutkia on tilattu yli 50 kappaletta 20 eri maahan.

Lisätietoja:

Meteorologi Heikki Pohjola, Vaisala Oyj
puh. 040 7331 381, heikki.pohjola@vaisala.com

Havaintopalvelut yksikön päällikkö, Keijo Leminen, Ilmatieteen laitos
puh. 029 539 5700, keijo.leminen@fmi.fi

Ilmatieteen laitoksen säätutkaverkosto: http://ilmatieteenlaitos.fi/suomen-tutkaverkko

Kaksoispolarisaatiotutkat: http://ilmatieteenlaitos.fi/uudet-tutkat

Vaisalan säätutkat: http://www.vaisala.fi/fi/meteorology/products/weatherradars/Pages/default.aspx

Vaisala on maailman johtava ympäristön ja teollisuuden mittausratkaisuja tarjoava yritys. 75-vuotisen kokemuksensa avulla Vaisala mahdollistaa paremman elämänlaadun tarjoamalla kattavan valikoiman innovatiivisia havainto- ja mittaustuotteita ja palveluja meteorologian, valittujen säästä riippuvaisten toimialojen sekä teollisuuden mittaustarpeisiin. Vaisalan pääkonttori sijaitsee Suomessa, ja yhtiön palveluksessa on noin 1400 ammattilaista ympäri maailmaa. www.vaisala.fi

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: