Kevään 2013 sääennuste

Millainen on kevään ja kesän 2013 sää Suomessa? Tässä kokoelma kuuden kansainvälisen tutkimuslaitoksen vuodenaikaisennusteista. Eri ennusteet ovat melko yksimielisiä siitä, että Suomen kevät on hyvin tavanomainen tai pienellä todennäköisyydellä sitä lämpimämpi. Erittäin alustavissa kesän sääennusteissa myös Suomen kesä vaikuttaa melko tavanomaiselta.

Kuvan © irum – Fotolia.com

ECMWF: normaali kevät

Euroopan keskipitkien ennusteiden keskus (ECMWF) on tehnyt vuodenaikaisennusteen, jonka mukaan Suomen kevät maaliskuusta toukokuuhun vaikuttaa lämpötiloiltaan tavanomaiselta. Aivan Suomen itäisimmissä osissa voi olla hieman keskimääräistä lämpimämpää.  Sademäärät näyttävät normaaleilta. ECMWF:n vuodenaikaisennusteita ja kuukausiennusteita sekä niiden päivittymistä seurataan tarkemmin Ilmatieteen laitoksen nettisivuilla.

NOAA/NWS: normaali kevät ja kesä, Lapissa ajoittain normaalia lämpimämpää

Yhdysvaltalainen NOAA/NWS ennustaa kolmen kuukauden jaksojen keskimääräisiä lämpötiloja näin: sekä maalis-toukokuussa, huhti-kesäkuussa, touko-heinäkuussa, kesä-elokuussa että heinä-syyskuussakin Suomen lämpötilat ovat tavanomaisia, paitsi Pohjois-Suomessa voi ajoittain olla hieman keskimääräistä lämpimämpää. Kolmen kuukauden jaksojen sademäärät koko aikavälillä maaliskuusta syyskuuhun näyttävät koko Suomessa hyvin tavallisilta. Lämpötilojen kuukausittaisessa tarkastelussa maaliskuu näyttää Etelä- ja Kaakkois-Suomessa selvästi pitkän aikavälin keskiarvoja kylmemmältä. Sen sijaan huhtikuu, toukokuu, kesäkuu ja heinäkuu näyttävät Etelä- ja Keski-Suomessa hyvin tavallisilta, kun taas Pohjois-Suomessa on hieman keskimääräistä lämpimämpää, erityisesti huhti-toukokuussa. Sademäärien kuukausittaisessa tarkastelussa maaliskuu vaikuttaa melko kuivalta. Huhtikuu, toukokuu, kesäkuu ja heinäkuu ovat sademääriltään hyvin tavallisia, vaikka ajoittain voikin olla keskimääräistä sateisempaa. Elokuu näyttää kuivalta. Edellä oleviin linkkeihin päivittyvät jatkuvasti uusimmat ennusteet. Lisää ennustekarttoja löytyy tästä linkistä.

Ranskan ilmatieteen laitos: maaliskuussa lämmintä, sen jälkeen melko tavanomaista

Ranskan ilmatieteen laitos antaa jälleen kaikkein tarkimmilta vaikuttavat ennustekartat. Ne ovat kuitenkin ilmeisesti jopa yksityiskohtaisempia kuin mihin käytetty säämalli antaa perusteita. Maaliskuuksi Suomeen ennustetaan asteen verran normaalia lämpimämpää ja kuivaa säätä. Huhtikuu näyttää Etelä-Suomessa tavanomaiselta, Keski-Suomessa puolisen astetta tavanomaista kylmemmältä ja Pohjois-Suomessa noin asteen tavanomaista kylmemmältä. Toukokuussa taas Etelä-Suomessa olisi hieman tavanomaista lämpimämpää, Keski-Suomessa normaalia ja Pohjois-Suomessa kylmempää. Suomi vaikuttaa siis olevan normaalia lämpimämmän Länsi-Euroopan ja normaalia kylmemmän Pohjois-Euroopan rajakohtana. Sademäärät ovat pitkän aikavälin keskiarvojen mukaisia sekä huhti- että toukokuussa. Kesä- ja heinäkuu näyttävät olevan koko Suomessa lämpötiloiltaan tavanomaisia, mutta varsinkin Pohjois-Suomessa sademäärät voivat olla keskimääräistä suurempia.

IRI: tavanomainen tai hieman sitä lämpimämpi kevät

IRI:n (International Research Institute for Climate and Society) ennusteissa jakso maaliskuusta toukokuun loppuun näyttää Suomessa lämpötiloiltaan tavanomaiselta. Aivan eteläisimmässä Suomessa on pieni mahdollisuus keskimääräistä lämpimämpään säähän. Huhti-, touko- ja kesäkuun jaksolla normaalia lämpimämmän sään todennäköisyys on koko Suomessa 40 %, normaalin 35 % ja normaalia kylmemmän 25 %. Touko-heinäkuun jakso näyttää lämpötiloiltaan tavanomaiselta. Sademäärät näyttävät olevan normaaleja koko kevään ja alkukesän ajan. Päivitetyt ja yksityiskohtaiset ennusteet löytyvät nettisivulta, jossa aukeavat ensin sade-ennusteet (precipitation). Valitse ”Forecast Type” -kohdasta ”Temperature”, jos haluat nähdä lämpötilaennusteet.

Venäjän ilmatieteen laitos: lämmin, sademääriltään normaali kevät

Venäjän ilmatieteen laitos ennustaa maalis-toukokuun jaksolle koko Suomeen keskimääräistä lämpimämpiä lämpötiloja. Sademäärät näyttävät tavanomaisilta.

WSI: lämmin kevät

WSI ennustaa maaliskuuksi Pohjoismaihin tavanomaista kylmempää säätä lukuun ottamatta Suomea. Huhtikuussa koko Eurooppa näyttää tavallista lämpimämmältä lukuun ottamatta Irlantia, Espanjaa ja Portugalia.

Kuinka luotettavia vuodenaikaisennusteet ovat?

Kaikissa pitkän aikavälin sääennusteissa on huomattava, etteivät ne ole Pohjois-Euroopassa kovinkaan luotettavia. Täällä ENSO-värähtely (El Niñon ja La Niñan vaihtelu) ei vaikuta yhtä voimakkaasti kuin tropiikissa. Tropiikissa vuodenaikaisennusteet ovatkin hieman luotettavampia kuin meillä, koska siellä säätyypit ovat pitkälti seurausta meriveden lämpötilan vaihteluista. Meillä taas äkilliset, hetkittäiset tekijät vaikuttavat enemmän. Pitkän aikavälin vuodenaikaisennusteet ovatkin vasta kehittelyvaiheessa.

Ennusteiden tulkinnassa on huomattava myös se, etteivät ne ennusta yksittäisiä säätapahtumia vaan antavat todennäköisyyksiä sille, kuinka paljon tietyn jakson (esimerkiksi maalis-toukokuun) keskilämpötila poikkeaa normaalista. Esimerkiksi poikkeama lämpimään suuntaan voi tarkoittaa joko sitä, että koko jakson ajan ollaan tavanomaisten keskiarvojen yläpuolella tai sitä, että tarkastelujakson aikana on yksi hyvin kuuma jakso ja muuten ollaan tavanomaisissa lukemissa.

Lisäksi täytyy huomata, että eri sääennusteissa käytetään erilaisia vertailujaksoja, kun verrataan lämpötiloja tavanomaisiin. Maailman meteorologisen järjestön (WMO) virallinen vertailukausi on 1961-1990, kun taas esimerkiksi Suomen Ilmatieteen laitos käyttää sääennusteissaan vertailukautta 1981-2010, jossa lämpötilat (erityisesti talvella) ovat ilmastonmuutoksen takia lämpimämpiä kuin virallisella kansainvälisellä vertailukaudella.

Tarjolla on jopa päiväkohtainen sääennuste kuukaudeksi 

Yhdysvaltalainen AccuWeather on alkanut julkaista Suomeenkin päiväkohtaisia ennusteita 25 päiväksi. Tässä esimerkkeinä maaliskuun ennusteet Helsinkiin, Kouvolaan, Tampereelle, Turkuun, Kuopioon ja Rovaniemelle. Harmaalla tai beigellä pohjavärillä näkyvät havainnot, sinisellä värillä ennusteet. Merkintä ”Hist. Avg.” tarkoittaa pitkän aikavälin tilastollista keskiarvoa ko. päivämäärän lämpötiloista (Lo = alin lämpötila). Linkeistä voit katsoa vaikkapa hiihtoloman sään jo nyt!

Tällaiset ennusteet ovat kuitenkin hyvin epävarmoja. Vaikka pitkän aikavälin säätä (esimerkiksi kolmea kuukautta) onkin mahdollista jossakin määrin ennustaa, malleihin sisältyvien epävarmuuksien takia paikkakunta- ja päiväkohtainen ennuste on erittäin epäluotettava

4 vastausta to “Kevään 2013 sääennuste”

  1. Antti Says:

    ECMWF on ainakin ollut talven ennusteissa niin kuutamolla kun vaan olla voi

  2. Jari Kolehmainen Says:

    Kiitos kommentistasi.

    Blogikirjoituksessamme 26.10.2012 sanotaan näin: ”Euroopan keskipitkien ennusteiden keskus (ECMWF) on tehnyt vuodenaikaisennusteen, jonka mukaan lauhat lounaiset ilmavirtaukset suuntautuvat Pohjois-Suomeen. Niinpä marras-tammikuun keskilämpötila Suomen pohjoisosissa näyttää olevan vajaan asteen normaalia korkeampi. Sen sijaan Keski- ja Etelä-Suomessa ollaan lähellä tavanomaisia lukemia.”

    Ei tämä nyt mielestäni täysin pieleen mennyt. Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan marraskuu oli koko Suomessa keskimääräistä lämpimämpi, kaikkein selvimmin Pohjois-Lapissa (jopa neljä astetta yli tavanomaisen). Joulukuussa koko Suomessa oli keskimääräistä kylmempää, mutta Länsi- ja Pohjois-Lapissa ero ei ollut niin suuri kuin muualla. Tammikuussa Etelä-Suomi oli hieman tavanomaista kylmempi, mutta Itä- ja Pohjois-Lapissa lämpötila oli kolme astetta yli tavanomaisen.

    ECMWF ei ennusta vuodenaikaisennusteissaan yksittäisten kuukausien lämpötiloja vaan kolmen kuukauden jakson keskilämpötilan poikkeamaa tavanomaisesta. Tässä ennuste onnistui kohtuullisen hyvin, varsinkin kun otetaan huomioon, että Pohjois-Suomi oli ennusteen mukaisesti Keski- ja Etelä-Suomea lämpimämpi katsottaessa poikkeamaa verrattuna ko. alueen keskimääräisiin tilastolämpötiloihin.

    Eivät nämä vuodenaikaisennusteet kuitenkaan vielä nykytietämyksellä mitenkään erityisen luotettavia ole, vaikka ne antavatkin jotakin suuntaa. Monta kertaa aiemmin vuodenaikaisennusteissa on oltu paljon enemmän kuutamolla kuin nyt.

  3. Jari Kolehmainen Says:

    Päivitetty kesän 2013 sääennuste löytyy tästä linkistä.

    Venäjän ilmatieteen laitoksen vuodenaikaisennusteen päivityksessä muuten näkyy yksi tyypillinen vuodenaikaisennusteiden ongelma. Ne näyttävät joskus jumittuvan ennustamaan hyvin samankaltaista säätyyppiä kuin ennusteen tekohetkellä vallinnut sää. Mielenkiintoista nähdä, pitävätkö nämä ennusteet todella paikkansa!

  4. Ripe Says:

    Välillä sataa ja välillä paistaa. Yöt ovat vielä pakkasen puolella varsinkin jos sattuu korkeapaine. Huhtikuussa ilmat lämpenevät, myös yölämpötilat. Toukokuussa yötkin lämpenevät ja Kesäkuussa alkaa kesä.

    HEI!!! TÄTÄHÄN ON TAPAHTUNUT JOKA HEMMETIN VUOSI/KYMMEN. KEsällä on kesä ja muulloin EI:


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: