Joulukuu alkanut tavanomaista kylmempänä

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Joulukuun alku on ollut selvästi tavanomaista kylmempi, maan eteläosassa jopa harvinaisen kylmä.


Vuorokauden ylin lämpötila on punainen ja vuorokauden alin lämpötila sininen viiva. Kuvissa on esitetty vuorokauden keskilämpötilan keskiarvo vertailukaudella 1981-2010 lilalla. Kirkkaat värit ovat tämän vuoden ja himmeämmät värit viime vuoden havaintoja.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan viimeksi kylmempi joulukuun alku on koettu maan etelä- ja keskiosassa vuonna 2002, maan pohjoisosassa vuonna 1999. Kylmimmät joulukuun alut ovat olleet viimeisen 50 vuoden aikana vuosina 1973 ja 1985. Maan etelä- ja keskiosassa oli kylmintä vuonna 1973 ja maan pohjoisosassa vuonna 1985. Tämän joulukuun alin lämpötila on tähän mennessä -31,3 astetta, ja se on mitattu Sodankylän Vuotsossa 5. päivä joulukuuta.

Sää jatkuu talvisena

Ilmatieteen laitoksen mukaan sää jatkuu edelleen talvisena koko maassa. Tiistaina 11.12. lumisadealue liikkuu maamme yli etelästä pohjoiseen. Etelärannikolla lumisade saattaa olla runsasta. Ajokeliä on hyvä pitää silmällä lumisateiden sekä pöllyävän lumen vuoksi. Toinen samanlainen lumisadealue liikkuu maan yli pohjoiseen torstaina. Voimassa olevat varoitukset kannattaa tarkistaa ennen liikenteeseen lähtemistä: www.ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset.

Lämpötila vaihtelee tällä viikolla -2 ja -10 asteen välillä, maan pohjoisosassa -5 ja -20 asteen välillä. Keskiviikkona sää lauhtuu tilapäisesti ja etelässä lämpötila käy nollan vaiheilla. Viikonloppuna ja myös ensi viikon alkupuolella vahva korkeapaine Venäjällä pitää pintansa ja Suomessa jatkuu pakkassää.

Lisätietoja:

Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (3,98e/min + pvm)
Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24h/vrk puh. 0600 1 0600 (3,98 e/min + pvm)

Joulukuun säätilastot: http://ilmatieteenlaitos.fi/joulukuu
Lumitilanne: http://ilmatieteenlaitos.fi/lumitilanne

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: