Ohjelma-aloite Pohjoisen Euraasian boreaalisen ja arktisen alueen ympäristömuutoksen tutkimisesta

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Arktiset ja boreaaliset alueet ovat suuresti muuttumassa. Alueet ovat tärkeitä energiantuotannon ja luonnonvarojen kannalta, mutta myös tärkeitä muuttuvassa ilmastossa.


Kuva: Ilmatieteen laitos

Pohjoisen Euraasian alueen ikiroudan muutokset ja havumetsävyöhykkeen biologisperäisten ilmiöiden ja ilmakehätekijöiden havainnot ja mallitus tulevat olemaan keskeinen ilmastonmuutoksen tutkimuskohde tällä ja tulevalla vuosikymmenellä. Tarkoitus on perustaa yhteistyössä SMEAR-asemaverkosto Euraasiaan.

Helsingissä on parhaillaan käynnissä Helsingin yliopiston ja Ilmatieteen laitoksen koordinoima kansainvälinen PanEurasian Experiment (PEEX) -kokous, johon osallistuu yli 70 tutkijaa ja tutkimushallinnon edustajaa yli kymmenestä eri maasta. Sen tavoitteena on käynnistää yhteistyössä eurooppalaisten, venäläisten ja kiinalaisten tutkimusorganisaatioiden kanssa ilmastonmuutokseen ja arktisen alueen muutoksiin liittyvä tutkimusohjelma. Siinä oleellisena osana on mittausinfrastruktuurin kehittäminen varsinkin Siperian alueella. Aluksi keskitytään Euraasian alueen pitkäaikaisiin ja kattaviin kasvihuonekaasujen ja aerosolihiukkasten mittauksiin sekä ikirouta-alueen muutoksien havainnointiin.

Euraasiaan SMEAR-asema

Helsingin yliopiston ja Ilmatieteen laitoksen pyrkimyksenä on perustaa SMEAR (Station for Measuring Forest Ecosystem-Atmosphere Relations) -tyyppinen mittausasemien verkosto Euraasian alueelle. SMEAR-tyyppisiä superasemia, joilla mitataan ekosysteemin biologista aktiivisuutta samanaikaisesti kasvihuonekaasujen ja meteorologisten suureiden kanssa, on tällä hetkellä Helsingin yliopiston Hyytiälän ja Värriön tutkimusasemilla sekä Ilmatieteen laitoksen Kuopion Puijon asemalla. Vastaavan kaltainen asema on Ilmatieteen laitoksen Global Atmospheric Watch asema Pallas-Sodankylä.

Venäläiset ja kiinalaiset tutkimustahot ovat antaneet tukensa Suomen vetovastuulle PEEX- aloitteessa. Akatemiaprofessori Markku Kulmala, Ilmatieteen laitoksen pääjohtaja Petteri Taalas ja tutkimusjohtaja Yrjö Viisanen on valittu International Eurasian Academy of Sciences (IEAS) jäseniksi. Lisäksi Markku Kulmala on nimitetty IEAS Euroopan alueen johtajaksi.

PEEX-hankeen tieteelliset tavoitteet ja infrastruktuurin kehittäminen linkittyvät useisiin EU-tutkimuksen 7. puiteohjelman ja Euroopan avaruusjärjestön ESAn rahoittamiin tutkimushakkeisiin, joissa kehitetään eurooppalaisia seuraavan sukupolven tutkimusinfrastruktuureja ja mittausaineistoja.

Lisätietoja:

Tutkimusjohtaja Yrjö Viisanen, Ilmatieteen laitos, puh. 050 336 6919
Akatemiaprofessori Markku Kulmala, Helsingin yliopisto, puh. 040 596 2311
http://ilmatieteenlaitos.fi/kasvihuonekaasujen-tutkimus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: