Lonnie Thompsonin haastattelu, osa 4/4

[osa 1, osa 2, osa 3]

Olet kutsunut jäätiköitä ilmaston lämpenemisen kanarialinnuiksi kaivoksessa. Ne antavat merkkejä tulevasta. Mikä odottaa jäätiköitä ja erityisesti trooppisia jäätiköitä tulevaisuudessa? Onko jäätiköiden kannalta jo liian myöhäistä vai päätyvätkö ne kaikki sinun pakastimeesi?

Uskoakseni monet niistä tulevat valitettavasti katoamaan. Meiltä on ilmestymässä tutkimusartikkeli Proceedings of the National Academy of Sciences –lehdessä Kilimanjaron jäätiköstä. Ajoimme sinne vuonna 2000 ja Furtwängler-jäätikkö ja kraateri on menettänyt 50 prosenttia jäämassastaan vuoden 2000 jälkeen, eli yhdeksässä vuodessa. Se jäätikkö tulee katoamaan vuoteen 2018 mennessä. Näemme samanlaisia asioita tapahtuvan jäätiköille täällä Perussa.

Vaikka ihmiskunta heräisikin ja päättäisi tehdä jotain ilmastonmuutokselle, meillä on jo 0,6 – 0,7 celsiusasteen verran lämpenemistä järjestelmässä, koska kasvihuonekaasujen pitoisuuksien nousun ja sen aiheuttaman lämpenemisen välillä on noin 20 – 30 vuoden viive. Siksi monien jäätiköiden kohtalo on jo sinetöity. Ne tulevat katoamaan ja niiden sisältämä tieto historiasta katoaa niiden mukana.

Mitä se tarkoittaa ihmiskunnalle? Kioton protokollan aikakausi on päättymässä ja uudet ilmastoneuvottelut ovat alkamassa. Mitä trooppiset jäätiköt meille lopulta opettavat?

Nähdäkseni jäätiköiden viesti on selvä esimerkiksi Perussa ja Intiassa. On katsottava, miten jäätiköiden menetykseen voidaan sopeutua ja miten tehdään itse se, minkä jäätiköt tekivät ilmaiseksi.

Sanoit, että jäätiköt tarjosivat muun muassa vesihuollon ilmaiseksi. Tekevätkö ne myös muita asioita?

Ne tarjoavat elinympäristön monille kasveille, eläimille ja ihmisille, jotka asuvat jäätiköiden lähellä. Jäätiköiden lähellä asuvat ovat sopeutuneet elämään jäätiköiden kanssa. Ne ovat osa heidän ympäristöään ja tärkeä osa. Peru on tässä mielessä haavoittuvaisempi kuin monet muut paikat. Perussa 80 prosenttia väestöstä elää Andien kuivalla puolella aavikkoalueilla. Perussa 76 prosenttia sähköstä tulee vesivoimasta. Suurin osa vesivoiman käyttämistä joista alkaa Andien jäätiköistä. Nämä järjestelmät ovat uhattuna erityisesti kuivan kauden aikana, jos jäätiköt katoavat. Tropiikissa on 2 – 4 kuukauden ajanjakso, joka oikeastaan määrittelee kokonaan alueen sadannan. Tähän asti jäätiköt ovat toimineet jokien virtauksen ylläpitäjänä kuivan kauden aikana. Ne syöttävät vettä vesivoimalaitoksille, kasteluun ja kunnalliselle vesihuollolle. Nuo kaikki ovat uhattuina jäätiköillä tapahtuvien muutoksien takia.

Mitä me voimme tehdä ja mitä meidän pitäisi tehdä tulevaisuutta silmällä pitäen?

Meidän täytyy miettiä keinoja varastoida vettä sadekaudella ja vapauttaa sitä kuivan kauden aikana. Tässä tulee kysymykseen jonkinlainen patojärjestelmä veden varastointiin. On myös katsottava mihin ihmiset muuttavat. Meillä on samoja ongelmia Yhdysvalloissa. Monet ihmiset muuttavat Lounais-Yhdysvaltoihin Etelä-Kaliforniaan, missä on jo nyt ongelmia veden kanssa ja ne tulevat vain pahenemaan ilmastonmuutoksen myötä. Perussa vesi on Andien itäpuolella. Jos minä olisin suunnittelemassa asioita, suunnittelisin rakentavani kaupunkeja sille puolelle vuoristoa, enkä jatkaisi kasvua lännen aavikkoalueille.

Vaikuttavatko jäätiköt veden kiertoon Amazonin alueella ja uhkaako jäätiköiden sulaminen siten myös Amazonin aluetta?

Sellainen uhka varmasti on olemassa. Quelccaya-jäätikön vedet virtaavat Titicaca-järveen ja Amazonjokeen Urubambajoen kautta. Urubambajoessa on Macchu Picchun vesivoimalaitos, joka tuottaa sähköä Keski-Perulle. Siellä virtaavan veden määrä tulee vähenemään kuivalla kaudella.

Voimme myös katsoa joitakin täällä Limassa tehtyjä suunnitelmia menetettävän veden korvaamiseksi. Näihin kuuluu muun muassa tunnelien rakentaminen Andien läpi. Niillä kerättäisiin Amazoniin menevä vesi ja siirrettäisiin se takaisin länteen. Amazoniin menisi silloin vähemmän vettä, mikä vaikuttaisi koko Amazonin altaaseen. Kaikki nämä järjestelmät ovat siis yhteydessä toisiinsa. Jos joltain alueelta otetaan vettä, niin se on pois veden alajuoksulla asuvilta ihmisiltä.

Puhuit maapallon lämpenemis- ja viilenemissykleistä, jotka riippuvat maapallon ratamuutoksista. Puhuit myös mullistavan tapahtuman mahdollisuudesta. Jos ilmaston lämpeneminen johtuu näistä tekijöistä, niin vapauttaako se meidät vastuusta kasvihuonekaasujen osalta? Olemmeko niin vastuullisia ilmaston lämpenemisestä kuin sanotaan ja jos suuria ilmastonmuutoksia tulee tapahtumaan meistä huolimatta, niin miksi meidän pitäisi välittää?

Mayojen kalenteriin liittyy paljon tuntemattomia asioita ja sen tulkinta riippuu siitä, kenen arkeologin kanssa asiasta puhutaan. On kuitenkin varmaa, etteivät mayat tienneet ihmiskunnan väestön kasvavan 6,7 miljardin kokoiseksi, tai että kuluttaisimme niin paljon fossiilisia polttoaineita, että se vaikuttaisi merkittävästi ilmakehän koostumukseen. Maapallon järjestelmää tarkasteltaessa on ymmärrettävä, että sen toimintaan kuuluu luonnollisia tapahtumia. Kun luonnollisia tapahtumia tapahtuu, ihmisten täytyy reagoida niihin. Niitä ei pystytä kontrolloimaan.

Tämänhetkisen ongelman hienous on siinä, että me olemme luoneet sen itse. Koska se on meidän itsemme luoma ongelma, me voimme tehdä sille jotain. Mayoilla ei ollut mahdollisuutta tehdä mitään luonnollisille sykleille.

Nykytilanteeseen liittyen tutkijat ovat tarkastelleet kaikkia mahdollisia ilmastoon vaikuttavia asioita ja ainoastaan yksi asia on kyennyt selittämään nähdyt muutokset esimerkiksi lämpötiloissa ja jäätiköissä. Tuo yksi asia on ihmisen vaikutus, eli fossiilisten polttoaineiden käyttö. Koko maailman täytyy liittyä yhteen parantaaksemme teknologiaa, energiatehokkuutta ja suojelutoimenpiteitä, joilla voimme vähentää ihmiskunnan vaikutusta. Se on kuitenkin asia, jonka pystymme tekemään, koska me aiheutimme sen.

Fossiilisten polttoaineiden käyttö ulottuu enintään 1300 – 1400 -luvuille Euroopassa metsien kaadon ja teollistumisen myötä. Sitten tuli teollinen vallankumous, joka voimisti tätä prosessia. Geologisella aikaskaalalla se on hyvin lyhyt aika – puhumme muutamasta sadasta vuodesta kuluneiden miljoonien vuosien aikana. Mistä tiedämme, ettei kyseessä ole vain yksittäinen piikki, joka olisi saattanut tapahtua meistä huolimatta? Mistä tiedämme, että ihmisen vaikutus on todella niin tärkeä kuin sanot?

Olemme onnekkaita siinä mielessä, että meillä on jääkairanäytteitä erityisesti Etelämantereelta, jotka ulottuvat ajassa taaksepäin jopa yli 800 000 vuoden taakse. Niistä olemme kyenneet mittaamaan hiilidioksidin, metaanin ja dityppioksidin pitoisuudet ja näkemään luonnolliset syklit. Se on hämmästyttävää, kun sitä katsoo. Siinä näkyvät Milankovichin jaksot hiilidioksidin pitoisuudessa. Siinä näkyy, että niin aikoina, kun maapalloa on peittänyt jää, hiilidioksidipitoisuus on ollut 180 – 190 tilavuuden miljoonasosaa. Lämpimämpinä jaksoina, kun jääpeite oli vähentynyt, hiilidioksidipitoisuus nousi noin 300 miljoonasosaan. Nykyään ilmakehän hiilidioksidipitoisuus on 386 miljoonasosaa. Emme ole nähneet sellaista 800 000 vuoteen siinä historiassa, mikä näkyy jääkairanäytteissä. Valitettavasti sille, mihin hiilidioksidipitoisuuden ennustetaan nousevan, ei ole luonnollista vastaavuutta jääkairanäytteiden historiassa.

Jos katsotaan ihmisen vaikutusta, niin muutos on tapahtunut viimeisen 500 vuoden aikana, mutta erityisesti viimeisen 150 vuoden aikana. Koko maailma on teollistunut ja puhutaan väestönkasvusta, joka jatkuu, mutta talouskehitys tapahtuu 4 – 7 kertaa nopeammin ympäri maailman. Se vaatii energiaa. Juuri nyt suurin osa siitä energiasta tulee fossiilisista polttoaineista. Se laittaa meidät sellaiselle kehityspolulle, jossa lämpötila muuttuu yhä nopeammin, jäätä menetetään nopeammin ja merenpinta nousee maailmanlaajuisesti.

Fossiilisten polttoaineiden vähentämisestä puhutaan paljon, mutta sen lisäksi puhutaan paljon myös keinoista vaikuttaa maapallon heijastuskykyyn keinotekoisesti. Esimerkiksi hiljattain ehdotettiin, että viljelisimme vaaleamman värisiä viljalajeja, jotta valoa heijastuisi pois enemmän ja maapallo viilenisi. Ovatko tällaiset keinot toimivia ja järkeviä?

Meidän pitää olla tässä asiassa hyvin varovaisia. Ihmiset menevät hyvin nopeasti ilmaston lämpenemisen epäilemisestä siihen, että uskotaan ilmaston lämpenemisen olevan kauheaa ja että meidän on tehtävä sille jotain todella nopeasti. Niinpä monet ihmiset puhuvat ilmastonmuokkauksesta, kuten sulfaatin laittamisesta stratosfääriin lentokoneiden avulla, jotta maan pinnalle tulevan säteilyn määrä pienenisi. On myös ehdotettu raudan kylvämistä meriin, mikä lisäisi meren kykyä sitoa ilmakehän hiilidioksidia. On jopa ehdotettu varjostimien laittamista meidän ja Auringon väliin.

Näiden kaikkien ongelma on se, että kun aletaan muuttaa koko järjestelmää, tulee tapahtumaan seurauksia, joita ei tarkoitettu tapahtuvaksi. Jotkut aiheutuvista muutoksista ovat hyviä ja jotkut huonoja. Rehellisesti sanottuna emme ymmärrä maapallon järjestelmää tarpeeksi hyvin, jotta voisimme tehdä niin suuria muutoksia.

Tutkijana uskon toki, että meidän tulisi tutkia ilmastonmuokkauskeinoja. Minua huolestuttaa se, että tutkijat ovat hyvin konservatiivisia (varovaisia) ihmisiä. Heillä on tapana aliarvioida kaikki sanomansa. Mitä jos meidät yllättääkin hyvin nopea ilmastonmuutos ja meidän pitäisi alkaa torjuntatoimiin hyvin nopeasti? Sellaisessa tilanteessa olisi hyvä, jos meillä olisi perustutkimus tehtynä ilmastonmuokkauskeinoista, jotta tietäisimme millä keinoilla olisi vähäisimmät epätoivotut seuraukset.

Ilmastonmuokkauskeinoista puhutaan kuitenkin koko ratkaisuna – mielestäni tärkeimmät ratkaisut ovat kuitenkin suojelutoimenpiteet, parempi energiatehokkuus ja tuotteiden (esimerkiksi autojen tai tietokoneiden) hyötysuhteen parantaminen, jotta voimme tehdä toimiamme vähemmällä energialla. Nämä asiat ovat se ensimmäinen askel, joka meidän täytyy ottaa. Emme voi laittaa toivoamme johonkin suunnitteluprojektiin, joka saattaisi pelastaa meidät. Ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta on liikaa esimerkkejä menneisyyden suurista projekteista, jotka eivät olekaan toimineet.

Kun katsot tulevaisuuteen, oletko optimistinen vai pessimistinen?

No… se oikeastaan riippuu päivästä. Minun on sanottava oman tutkimusohjelmani näkökulmasta, että tutkimusprojektimme ovat kansainvälisiä ja toimimme maapallon vaikeimpiin kuuluvissa ympäristöissä. Toimimme paikoissa, joissa on tuulta, kylmää ja hyvin vähän happea. Olemme ruokaketjun ääripäässä. Jotenkin kuitenkin pystymme asettamaan tavoitteen ja toteuttamaan sen. Olemme tehneet sen 55:llä eri tutkimusretkellä. Niinpä minusta tuntuu, että kun ihmiset lopulta tajuavat sen kriisin, minkä olemme kohtaamassa, ja kun alamme käsitellä sitä yhdessä, me voimme tehdä sen. Ennen kuin kaikki tajuamme, että olemme osa maapallon järjestelmää ja elämme vain tällä yhdellä maapallolla, emme kuitenkaan tule tekemään tarvittavia toimenpiteitä. On olemassa toimia, jotka on tehtävä, ja on tehtävä uhrauksia, mutta me tulemme tekemään ne. Luulenpa, että maailmassa on kuitenkin enemmän hyvää kuin pahaa. Siitä näkökulmasta olen optimistinen.

[osa 1, osa 2, osa 3]

Yksi vastaus to “Lonnie Thompsonin haastattelu, osa 4/4”

  1. Jyri_ Says:

    Hieno haastattelu, täyttä asiaa🙂


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: