Tiheämpi asuminen ei ehkä vähennäkään hiilidioksidipäästöjä?

Uuden tutkimuksen mukaan asutuksen tiheys ei ehkä pienennä hiilijalanjälkeä. Tutkimuksessa muodostettiin uusi elinkaarianalyysimalli kaupunkien hiilijalanjäljen arviointia varten. Tuloksien perusteella hiilijalanjälkeen vaikuttaa ennemminkin elintaso kuin asutuksen tiheys.

Suuri osa ihmiskunnan kasvihuonekaasupäästöistä on suoraan tai epäsuorasti liitettävissä kaupunkirakenteisiin. Useiden tutkimuksien mukaan rakennukset aiheuttavat 30 – 40 prosenttia maailman kasvihuonekaasupäästöistä. Kaupunkien on arvioitu aiheuttavan jopa 80 prosenttia kasvihuonekaasupäästöistä. Niinpä rakennusten tyyppi, rakentamisen tiheys ja sijainti sekä julkisen liikenteen toteutus ovat oleellisia tekijöitä yhteisön kasvihuonekaasupäästöissä.

Kaupunkien kehityksen kannalta nykyinen tapa arvioida päästöt sektorikohtaisesti (kuten rakennukset tai liikenne) ei tunnu riittävältä. Voisikin olla järkevää ottaa kaupunkisuunnittelussa huomioon kaikki ihmisen elämiseen ja kulutuskäyttäytymiseen liittyvät kasvihuonekaasupäästöt. On olemassa joitakin alustavia tutkimuksia siitä, että kulutukseen perustuvaa hiilijalanjälkeä voidaan käyttää kaupunkisuunnittelun apuna hillitsemään kasvihuonekaasupäästöjä.

Monien tutkimuksien mukaan merkittävä osuus tuotteen kasvihuonekaasupäästöistä syntyy tuotantoketjun toisessa tai kolmannessa portaassa. Siksi tuotteiden kasvihuonekaasupäästöt yleensä arvioidaan tuotteen elinkaarianalyysillä. Elinkaarianalyysi on kuitenkin erittäin työläs monimutkaisille järjestelmille, kuten kaupunkirakenteille, joissa oleellisten muuttujien määrä on suuri.

Joitakin kaupunki- ja aluekohtaisia elinkaarianalyysejä on tehty, mutta niissä on yleensä laskettu vain ne päästöt, jotka syntyvät tietyn alueen sisällä. Tämä laskentatapa ei ota huomioon tuotannon ulkoistamista alueen ulkopuolelle, mikä parantaa alueen hiilijalanjälkeä, mutta silti varsinaisia päästövähennyksiä ei synny (ne vain siirtyvät alueelta toiselle).
Elinkaarianalyysejä on kolmenlaisia: prosessipohjainen, syöte- ja vastepohjainen sekä hybridi. Prosessipohjaisessa elinkaarianalyysissä päästöt lasketaan tuotantoketjun energia- ja massavirroista. Syöte- ja vastepohjaisessa analyysissä päästöjen laskeminen perustuu rahavirtoihin. Hybridianalyysissä yhdistetään prosessipohjaisen sekä syöte- ja vastepohjaisen analyysin parhaat ominaisuudet.

Aalto-yliopiston tutkijat Jukka Heinonen ja Seppo Junnila ovat julkaisseet uuden tutkimuksen, jossa esitetään uusi hybridimenetelmä kaupunkirakenteiden elinkaarianalyysille. Menetelmä perustuu tuotannon sijasta kuluttamiseen. Menetelmää kokeiltiin Suomessa pääkaupunkiseudulla ja Tampereen seudulla. Tutkimuksessa selvitettiin asumistiheyden, vallitsevan rakennustyypin, tulojen määrän ja liikenteen vaikutusta hiilijalanjälkeen. Tutkimuksessa käytettiin Carnegie Mellon yliopistossa kehitettyä elinkaarianalyysimallia perustana muodostetulle hybridimallille.

Tutkimuksessa analysoitiin pääkaupunkiseudun kaupungit (Helsinki, Espoo ja Vantaa) erikseen ja Tampereen alueelta Tampere ja seitsemän ympäröivää kaupunkia ja kuntaa. Näistä voitiin verrata tiheämmin asuttuja alueita harvemmin asuttuihin. Tutkimuksen tiedot saatiin vuonna 2006 tehdystä kuluttajakyselystä, joka oli tarpeeksi yksityiskohtainen ja laaja, että se sopii hyvin käytettäväksi tällaisessa tutkimuksessa. Kyselyn tietoja käytettiin hybridimallin laskennassa.

Hiilijalanjäljen muodostuminen jaettiin kymmeneen eri sektoriin. Nämä olivat: lämpö ja sähkö, rakennukset ja kiinteistöt, käyttö ja ylläpito (mm. veden kulutus ja jätehuolto), yksityinen liikenne, julkinen liikenne, kulutustavarat, vapaa-ajan tavarat, vapaa-ajan palvelut, ulkomaan matkat ja terveyspalvelut.

Hybridimallin tuloksissa hiilijalanjälki oli selvästi yhdistettävissä elintasoon. Kaupunkirakenteeseen liittyvät lämpö ja sähkö, rakennukset ja kiinteistöt, käyttö ja ylläpito sekä liikenne näkyvät myös tuloksissa selvästi. Näiden osuus hiilen kokonaiskulutuksesta vaihtelee 66 – 75 prosentin välillä alueittain.

Asukastiheyden ja hiilijalanjäljen välillä ei näyttäisi olevan selkeää yhteyttä. Esimerkiksi Helsingissä asukastiheys on selvästi suurempi kuin Tampereella, mutta silti Helsingissä keskimääräinen hiilijalanjälki on suurempi.

Eri sektoreista suurin hiilijalanjälki on lämmöllä ja sähköllä. Tällä sektorilla on odotettavissa, että tiheämmän ja harvemman asutuksen välillä on eroja hiilijalanjäljessä. Tämä ero näkyy tutkimuksen tuloksissa, mutta melko vähäisenä.

Rakennusten ja kiinteistöjen hiilijalanjälki muodostuu suurimmaksi osaksi rakennusvaiheessa, mutta myös huonekalut, kodinkoneet ja remontit vaikuttavat merkittävästi. Kotitalousjätteiden osuus asukaskohtaisesta hiilijalanjäljestä on vain yhden prosentin luokkaa. Veden käytön vastaava osuus on noin kaksi prosenttia.

Yksityisliikenteen tuloksissa näkyy selvästi, että tiheämpi asutus aiheuttaa pienemmän hiilijalanjäljen. Liikenteen osuus kokonaiskulutuksesta näyttää kuitenkin jäävän melko pieneksi. Lisäksi julkisen liikenteen suurempi hiilijalanjälki tiheämmin asutuilla seuduilla pienentää vähäisemmän yksityisautoilun tuomaa hyötyä.

Muilla sektoreilla näkyy lähinnä tulojen määrän vaikutus hiilijalanjälkeen. Esimerkiksi lentomatkustuksen määrä lisääntyy selvästi tulojen kasvaessa. Tulojen noustessa hiilijalanjälki kasvaa koko ajan, mutta suuremmilla tuloilla hiilijalanjälki ei enää kasva niin paljoa kuin pienemmillä tuloilla. Tämä on luultavasti selitettävissä sillä, että suuremmista tuloista laitetaan suurempi osuus säästöön.

Lähde: Jukka Heinonen and Seppo Junnila, Implications of urban structure on carbon consumption in metropolitan areas, Environ. Res. Lett. 6 (January-March 2011) 014018, doi:10.1088/1748-9326/6/1/014018. [koko artikkeli]

%d bloggers like this: