Metsäpalot saattavat lisääntyä Suomessa tulevaisuudessa

Juuri julkaistussa tutkimuksessa on selvitelty metsäpalojen esiintymistä Suomessa ilmastonmuutoksen edetessä. Tutkimuksessa keskityttiin IPCC:n päästöskenaarioon A2, jossa kasvihuonekaasujen päästöt lisääntyvät koko kuluvan vuosisadan ajan.

Tuloksien perusteella metsäpalojen todennäköisyys kasvaa tulevaisuudessa ainakin tämän vuosisadan loppuun asti erityisesti Etelä-Suomessa. Vuotuinen metsäpalopäivien määrä näyttäisi kasvavan Etelä-Suomessa nykyisestä 60-100 päivästä 96-160 päivään vuosisadan loppuun mennessä. Pohjoisessa vastaava lisäys on 30 päivästä 36 päivään.

Metsäpalojen esiintyminen näyttäisi kasvavan 20 prosentilla koko maassa vuosisadan loppuun mennessä. Suurin lisäys oli eteläisimmässä Suomessa, missä metsäpalojen esiintyminen näyttäisi lisääntyvän 24-29 prosenttia. Tämän tuloksen perusteella eteläisimmässä Suomessa tapahtuisi vuosisadan lopussa keskimäärin 6-9 metsäpaloa vuosittain jokaista 1000 neliökilometriä kohti.

Lähde: Antti Kilpeläinen, Seppo Kellomäki, Harri Strandman and Ari Venäläinen, Climate change impacts on forest fire potential in boreal conditions in Finland, Climatic Change, Volume 103, Numbers 3-4, 383-398, DOI: 10.1007/s10584-009-9788-7. [tiivistelmä]

Mainokset

2 vastausta to “Metsäpalot saattavat lisääntyä Suomessa tulevaisuudessa”

  1. Boris Winterhalter Says:

    Joitain vuosia sitten uutisoitiin laajasti mm. Espanjan metsäpaloista. Tuolloin kävi ilmi, että metsäpalojen sammuttajien joukossa oli yksilöitä, jotka myös sytyttelivät uusia paloja työllisyyden (ylityökorvausten) varmistamiseksi.

    Tiivistelmästä ei käy ilmi miten tutkijat ovat tässä uudessa tutkimuksessa huomioineet metsäpalojen syyt. Aikoinaan höyryveturikaudella monet palot levisivät radanvarren kipinöistä ja huolimattomien retkeilijöiden tulista. Missä määrin palot ovat salamien tms. sytyttämiä ja missä määrin syntyneet huolimattomasta tulen käytöstä.

  2. Ari Jokimäki Says:

    Tiivistelmästä käy kyllä ilmi, mikä on se metsäpalojen todennäköisyyden lisääntymisen syy tässä tapauksessa: ”According to the results, the forest fire potential will have increased by the end of this century; as a result of increased evaporative demand, which will increase more than the rise in precipitation and especially in southern Finland.”

    Se, että joku jossain on joskus sytyttänyt metsäpalon tahallaan, tai että joskus on ollut myös joitakin muita metsäpalojen syitä, ei mitätöi tämän tutkimuksen tuloksia.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: