Tänä vuonna on rikottu 18 kansallista lämpöennätystä

Joensuussa Joensuun lentokentällä Liperissä (EDIT 2.9.2010) mitattiin 29.7.2010 kaikkien aikojen korkein virallinen lämpötila Suomessa,  37,2 astetta. Maailmanlaajuisestikin vuosi 2010 on ollut ennätyksellinen. Tänä vuonna maailmalla on tähän mennessä rikottu 18 kansallista kaikkien aikojen lämpöennätystä – enemmän kuin koskaan aiemmin yhden vuoden aikana.

Nämä ennätyksiä rikkoneet valtiot tms. kansalliset alueet kattavat 19 prosenttia koko maapallon maapinta-alasta. Koskaan aiemmin mittaushistorian aikana lämpötilaennätyksiä ei ole rikottu näin suurella pinta-alalla yhden vuoden aikana. Tällainen tarkastelu ei kuitenkaan ole täysin totuudenmukainen, koska esimerkiksi Venäjällä on paikoin (mm. Keski-Venäjän pohjoisosissa) ollut poikkeuksellisen kylmääkin.

Myanmarissa (Burmassa) mitattiin 12. toukokuuta kautta aikojen kuumin varjolämpötila (47,0 astetta) Kaakkois-Aasiassa. Saman kuukauden lopulla (26.5.) Pakistanissa taas saavutettiin kuumin koskaan Aasian mantereella virallisesti mitattu varjolämpötila 53,5 astetta.

Kansallinen kylmyysennätys on tänä vuonna rikottu toistaiseksi ainoastaan yhdessä valtiossa, kun Guineassa mitattiin 9. tammikuuta vain 1,4 astetta lämmintä.

Paikallisesti vaihtelu on kuitenkin ollut suurta. Viime talvena Yhdysvaltojen itärannikko oli poikkeuksellisen kylmä, länsirannikko taas lämmin. Tänä kesänä tilanne on ollut päinvastainen.

Heinäkuun 2010 lämpötilapoikkeamat verrattuna keskiarvoon 1951-1980. Harmaiden alueiden tiedot puuttuvat. Lähde: Data.GISS.NASA.gov.

Esimerkiksi Washingtonissa koko kesän keskilämpötila ylittää ensimmäistä kertaa 80 fahrenheitastetta (27 celsiusastetta) ja kesän keskimääräinen päivän ylin lämpötila 90 fahrenheitastetta (32 celsiusastetta). Tämä on myös kautta aikojen ensimmäinen kolmen kuukauden jakso, jolloin jokaisen kuukauden keskilämpötila on ollut yli 80 fahrenheitastetta. Louisvillen kaupungissa keskimääräinen lämpötila on ylitetty kesäkuun alun ja elokuun puolivälin välisenä aikana peräti 73 päivänä, Memphisissä 72 päivänä. Louisvillessa pitkän aikavälin tilastojen mukainen päivän keskilämpötila on jäänyt saavuttamatta vain viitenä päivänä.

Sen sijaan Kaliforniassa on ollut paikoin viileää. Heinäkuun alussa San Diegon lämpötila sivusi kaikkien aikojen alinta heinäkuun päivälämpötilaa (18 celsiusastetta) ja Los Angelesissa mitattiin heinäkuun alin päivän ylin lämpötila (19 celsiusastetta) vuoden 1926 jälkeen. Kaiken kaikkiaan Los Angeleskin on kuitenkin ollut kesän ajan lähellä normaalilämpötiloja, mutta San Franciscossa keskimääräinen lämpötila on ylitetty vain yhtenä päivänä.

Tällä hetkellä varsinkin eteläisessä Australiassa on meneillään poikkeuksellisen kylmä talvi. Kesäkuun 30. päivä Sydneyssä oli Telegraph-lehden mukaan kylmin kesäkuun aamu lähes 30 vuoteen, kun lämpötila jäi vain neljään asteeseen. Kylmempää on viimeksi ollut kesäkuussa vuonna 1983. Bourken maalaiskaupungissa lämpötila putosi jopa neljään pakkasasteeseen. Heinäkuun 2010 alussa Alice Springsin kaupungissa oli Telegraphin mukaan koko tilastohistorian kylmin päivä, kun lämpötila kohosi vain 6,3 asteeseen. Sen jälkeen lämpötilat ovat nousseet. Epätavallisen kylmää on ollut myös Etelä-Amerikan eteläosissa.

Maailmanlaajuisesti viime vuosikymmen (vuodet 2000-2009) oli keskilämpötilaltaan mittaushistorian kaikkien aikojen lämpimin vuosikymmen. Kaikkien aikojen lämpöennätys rikottiin 75 valtiossa (33 % maapallon valtioista) ja kylmyysennätys 15 valtiossa (6 % valtioista).

Vuoden 2010 ensimmäinen puolikas (tammikuu-heinäkuu) on ollut kaikkien aikojen lämpimin maapallolla koskaan mitattu vastaava seitsemän kuukauden jakso. Heinäkuu 2010 oli maailmanlaajuisesti (yhdistetty meri- ja maa-alueiden lämpötila) koko tilastohistorian toiseksi lämpimin heinäkuu. Heinäkuu oli myös 305. peräkkäinen kuukausi, jolloin kuukauden keskilämpötila maapallolla ylitti 1900-luvun keskiarvon. Viimeksi 1900-luvun keskiarvon alle on jääty helmikuussa 1985!

Suomessa ajanjakso 1.5.-17.8.2010 oli lämpimin (+13,94 astetta) vastaava ajanjakso ainakin vuodesta 1961 tarkasteltuna. Edellinen ennätys oli +13,79 astetta vuodelta 2002.

Alkuvuoden ajan on vaikuttanut lämmittävä El Niño ja muutenkin monet olosuhteet ovat olleet tänä vuonna hyvin poikkeukselliset ja otolliset esimerkiksi Suomen, muun Euroopan ja Venäjän helteille. Esimerkiksi Venäjällä on vallinnut sulkukorkeapaine, joka on vaikuttanut myös Pakistanin tulvien syntyolosuhteisiin (lännestä tullut kylmä ilma pohjoisen kautta Pakistanin ylle, jolloin se kohtasi lämpimät monsuunituulet).

Ei ole täyttä varmuutta siitä, kuinka ilmastonmuutos vaikuttaa näihin ääri-ilmiöitä synnyttäviin olosuhteisiin. NASAn ja NOAAn uudessa tutkimuksessa esimerkiksi El Niñon lämpökeskuksen on havaittu siirtyneen idästä Tyynenmeren keskikohdille mahdollisesti ilmastonmuutoksen seurauksena. El Niñon voimakkuus ja esiintymistiheys saattavat nousta. Meriveden lämpöjakauma voi vaikuttaa myös sulkukorkeapaineiden pitkäkestoisuuteen.

Paikoitellen maapallolla on ollut tänä kesänä keskimääräistä viileämpää, joskaan ei ennätyksellisen kylmää. Ilmastonmuutoksesta ei pidäkään tehdä johtopäätöksiä yhden alueen tai yhden vuoden perusteella. Ilmastonmuutos tulee näkyviin – ja näkyy jo nyt – pitkällä aikavälillä maailmanlaajuisesti tarkasteltuna.

Asiaa havainnollistaa Geophysical Research Letters -lehdessä julkaistu tutkimus ”The relative increase of record high maximum temperatures compared to record low minimum temperatures in the U.S.” (kirjoittajat Gerald A. Meehl, Claudia Tebaldi, Guy Walton, David Easterling, Larry McDaniel). Tutkimuksessa selvitettiin 1800 yhdysvaltalaisen sääaseman tiedot. Ylös kirjattiin kultakin vuodelta kaikkien aikojen päivittäisten lämpöennätysten lukumäärä (koko sääaseman mittaushistorian lämpimin mitattu lämpötila ko. päivämääränä) ja kylmyysennätysten määrä. Periaatteessa lämpö- ja kylmyysennätysten lukumääräsuhteen pitäisi lähestyä ajan myötä suhdetta 1:1, koska mittaushistorian pidentyessä uudet lämpöennätykset käyvät yhä harvinaisemmiksi, ellei ilmastossa tapahdu muutosta. 1950-luvulla lämpö- ja kylmyysennätysten suhde oli 1,09 : 1, 1960-luvulla 0,77 : 1, 1970-luvulla 0,78 : 1, 1980-luvulla 1,14 : 1, 1990-luvulla 1,36 : 1 ja 2000-luvulla 2,04 : 1. Ilmastonmuutos näkyy näissä suhdeluvuissa tilastollisesti merkitsevästi.

Lämpöennätysten määrä suhteessa kylmyysennätysten määrään on kasvanut selvästi. Kylmyysennätyksetkään eivät ole silti kadonneet, vaan säätilan luontainen vaihtelu jatkuu, vaikka pitkällä aikavälillä lämpötilakäyrän trendi onkin nouseva. Ilmaston lämpeneminen ei tarkoitakaan sitä, että kylmät jaksot katoaisivat kokonaan. Ilmastonmuutos voi jopa kiihdyttää lämpötilojen heilahtelua laidasta laitaan. Samaan aikaan, kun toisaalla on kylmää, toisaalla voi olla ennätyslämmintä.

Viilentävä La Niña käynnistyi heinäkuussa ja sen odotetaan vaikuttavan pohjoisella pallonpuoliskolla koko talven 2010-2011 ajan.

Lähteet:

Capital Climate: Summer of simmer update, counting down the heat parade

Climate Signals: 18 national heat records set so far in 2010

Climate Signals: July 2010 – the 305th consecutive month hotter than average

Climate Signals: This summer’s hottest U.S. cities

Dr. Jeff Masters’ WunderBlog

Jarin blogi: Kaikkien aikojen uusi lämpötilaennätys 37,2 astetta!

Jarin blogi: Miksi on kylmää, vaikka ilmastonmuutoksen pitäisi lämmittää?

Jarin blogi: Sään oikkuja – kylmät talvet, lämpimät kesät

Los Angeles Times: What summer? Record cold at LAX as July gloom continues

MeteorologyClimate.com: Extreme temperature records since 1850

NASA: Heatwave in Russia

New Scientist: Frozen jet stream links Pakistan floods, Russian fires

NOAA: NASA/NOAA study finds El Niños growing stronger

NOAA: Second warmest July and warmest year-to-date global temperature on record

NOAA: The Russian heat wave of 2010

Science Daily: Warmest year-to-date global temperature on record

Sääbriefing (Pauli J. Jokinen): Kesä, joka tullaan muistamaan

Sääbriefing (Pauli J. Jokinen): Syksy saapuu

Telegraph: Alice Springs, coldest day on record

Telegraph: Australians shiver through coldest winter morning in 30 years

The Huffington Post: Record heat – 9 nations that topped their highest temperatures this summer

YLE.fi: Suomalaistutkija – helteiden ja tulvien selitys johti harhaan

Mainokset

2 vastausta to “Tänä vuonna on rikottu 18 kansallista lämpöennätystä”

  1. Vaiheinen Says:

    Anekdootti, jolla ei ole merkitystä itse asian kannalta, mutta tuo Suomen lämpötilaennätys mitattiin Joensuun lentokentällä, joka sijaitsee Liperin kunnan alueella. Ei siis ”Joensuussa”. Toki varsin lähellä kaupungin rajaa, mutta kuitenkin.

  2. Jari Kolehmainen Says:

    Kiitän tarkasta kommentista. Korjasin tiedon artikkeliini.

    Jostakin syystä Joensuun lentoasema ilmoittaa osoitteekseen ”Lentoasemantie 30, 80140 Joensuu”, mutta se sijaitseekin juuri ja juuri Liperin puolella. Joensuun keskustasta lentoasemalla on matkaa noin yhdeksän kilometriä.

    Mielenkiintoinen huomio on myös se, että joissakin tilastoissa Ilmatieteen laitoskin ilmoittaa ennätyspaikaksi Joensuun (esim. Heinäkuun kuukausitilasto, Ilmastokatsaus 7/2010, s. 12). Havaintopaikaksi on tosiaankin merkitty Joensuu, ei Joensuu LA, eikä Liperi.

    Myös Joensuun kaupungissa (Linnunlahdella) samana päivänä mitattu lämpötila 36,8 astetta ylittää vanhan Suomen ennätyksen.


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: