Uuden tutkimuksen mukaan arktisilla alueilla oli melko kylmää 1800-luvun alkupuolella. Tämä tukee aiempia havaintoja ja oletuksia. Tutkimuksessa löytyi lisäksi kuitenkin joitakin alueita, missä oli yllättävän lämmintä ja vähän merijäätä joinakin vuosina.
Kaksi säähavainnoijaa ja arktisten alueiden tutkijaa – vasemmalla William Scoresby Junior ja oikealla HMS Isabellaa komentanut Sir John Ross.
Auringon aktiivisuus oli alhaisella tasolla 1800-luvun alkupuolella. Tätä jaksoa Auringon aktiivisuudessa kutsutaan Daltonin minimiksi. Tuohon aikaan sattui myös melko paljon tulivuorenpurkauksia, joista yksi oli kuuluisa Tamboran purkaus vuonna 1815. Myös näiden tulivuorenpurkausten vaikutus ilmastoon oli viilentävä. Niinpä oletetaan globaalin ilmaston olleen melko viileä tuohon aikaan.
Järjestelmälliset globaalit lämpötilamittaukset ulottuvat vain 1800-luvun puoliväliin menneisyydessä. Tätä ennenkin on olemassa jonkin verran mittauksia, muttei riittävästi globaalin analyysin tekemiseen. Vielä vanhemmat ilmastonmuutokset on tulkittava prokseista ja ilman mittalaitteita tehdyistä historiallisista havainnoista. Näiden asioiden johdosta emme tiedä tarkasti, kuinka viileä 1800-luvun alkupuolen maapallo oli. Emme myöskään tunne monien alueiden tilannetta siihen aikaan.
On kuitenkin olemassa paljon havaintoja ja mittauksia, joita ei toistaiseksi ole otettu ilmastotutkimuksessa kovinkaan laajalti huomioon. Historiallisten laivamatkojen säähavaintoja ja mittauksia on paljon tallessa laivojen lokikirjoissa. Niitä on viime aikoina siirretty sähköiseen muotoon. Lokikirjojen säähavainnot ovat siis tulossa helpommin tutkijoiden ulottuville.
Brohan ja kumppanit ovat tarkastelleet arktisille alueille 1800-luvun alkupuolella suuntautuneita laivaretkiä. Joukossa on valaanpyyntiretkiä ja tutkimusmatkoja. Brohan ja kumppanit ovat tutkineet näiden laivaretkien säähavaintoja ja mittauksia, joiden pohjalta he ovat selvitelleet 1800-luvun alkupuolen ilmastollisia olosuhteita arktisilla alueilla.
William Scoresby Junior oli valaanpyyntialuksen kapteeni, joka jatkoi ja kehitti edelleen isänsä perinteitä sääolosuhteiden mittaamisessa ja kirjaamisessa muistiin. Hän seilasi Framinsalmessa merijään reunan tuntumassa vuosien 1810-1818 kesinä ja lisäksi vuonna 1822 Grönlannin itärannikolla. Valaat löytyivät helpoiten jään reunan tuntumasta, joten valaanpyyntialukset suuntasivat pyyntimatkansa mahdollisimman pohjoiseen. Scoresbyn mittausmenetelmät eivät ole tiedossa, joten niiden vertaaminen nykymittauksiin on vaikeaa. Scoresbyn mittauksista voi joka tapauksessa määritellä eri vuosien väliset erot. Scoresbyn ehkä merkittävin havainto oli vuosien 1816 ja 1817 poikkeuksellisen lämpimät kesät Grönlanninmerellä. Scoresby raportoikin jäiden hävinneen Grönlanninmereltä kokonaan kyseisten vuosien aikana.
Pohjoiselle alueelle kohdistui myös monia tutkimusmatkoja. Brohan ja kumppanit käsittelevät niistä viittä, joiden lokikirjat on jo luettu sähköiseen muotoon. HMS Dorothea matkasi mahdollisimman pohjoiseen vuoden 1818 kesällä, mutta matka pysähtyi jäihin jo Framinsalmessa. HMS Isabella matkasi samaan aikaan HMS Dorothean kanssa. HMS Isabellan reitti kulki Baffininlahden kautta, mutta se kääntyi pian takaisin. HMS Isabellan ja HMS Dorothean yhteisen tutkimusmatkan tarkoitus oli löytää pohjoinen reitti Tyynelle valtamerelle, missä siis epäonnistuttiin. HMS Hecla jatkoi tätä yritystä vuosina 1819-1820. HMS Heclan epäonnistuttua tavoitteessaan seuraava retki tehtiin HMS Furylla ja HMS Heclalla vuosina 1821-1823, mutta vastaan tuli pysyvä jääpeite. Samat alukset tekivät uuden retken vuosina 1824-1825. Tällä retkellä HMS Fury vaurioitui törmätessään jäihin, joten retkikunnan oli palattava takaisin yhdellä laivalla. Näiltä retkiltä on tallella mittauksia meren lämpötilasta, ilmanpaineesta, ilmanlämpötilasta, ilmankosteudesta ja tuulen nopeudesta sekä suunnasta.
Brohan ja kumppanit vertailivat näiden tutkimusretkien mittauksia nykypäivän tilanteeseen. Vuonna 1818 Pohjois-Atlantilla oli hiukan lämpimämpää kuin vuosien 1979-2004 keskiarvo, mutta siitä pohjoisempana oli kylmempää kuin vuosien 1979-2004 keskiarvo. Framinsalmessa oli samana kesänä kylmempää kuin vuosien 1979-2004 keskiarvo ja merijäätä oli enemmän kuin nykyään. Vuonna 1819 Labradorinmerellä oli suunnilleen saman verran merijäätä kuin nykyään, mutta 1818-1819 talvi oli hyvin kylmä. Vuosien 1821-1823 kesät olivat kylmiä Kanadan koillisrannikolla ja meri jäätyi viikkoja aikaisemmin kuin se tekee nykyään, mutta talvet olivat melko tavallisia lämpötilaltaan. Toisaalta Scoresby havaitsi melko lämpimän sään vallitsevan vuonna 1822 Grönlanninmerellä. Vuosien 1824-1825 kesät jatkuivat kylminä Kanadan koillisrannikolla ja taas talvisin vallitsi normaalit lämpötilat.
Vuosien 1810-1825 merellinen ilmasto oli siis yleisesti ottaen kylmien kesien aikaa ja merijäätä oli paljon. Vaihtelua olosuhteissa oli kuitenkin paljon. Erityisesti Grönlanninmerellä oli yllättävänkin lämpimiä jaksoja.
Lähde: Brohan, P., C. Ward, G. Willetts, C. Wilkinson, R. Allan, and D. Wheeler, Arctic marine climate of the early nineteenth century, Clim. Past, 6, 315-324, 2010, doi:10.5194/cp-6-315-2010. [tiivistelmä, koko artikkeli]
Lisätietoa (englanninkielellä):
Digitised Logbook observations (viiden mainitun tutkimusretken säähavaintoja).
Scoresby, William, Jr. (1789-1857) (hiukan asiaa ja maalauksia Scoresbyn retkistä).
An Account of the Arctic Regions with a History and Description of the Northern Whale-fishery – William Scoresby Junior, 1820 (Scoresbyn kirja aiheesta vapaasti luettavissa)
William Edward Parry (HMS Heclan kapteeni 1818-1819, HMS Furyn kapteeni 1821-1823 ja uudelleen HMS Heclan kapteeni 1824-1825).
Ilmastotieto 