Ilmastonmuutos lisää liskolajien sukupuuttoriskiä

Uudessa tutkimuksessa on saatu todisteita siitä, että monet liskolajit ovat kuolemassa sukupuuttoon todennäköisesti ilmastonmuutoksen takia. Tutkimus on julkaistu Science-lehdessä ja tutkijaryhmässä oli mukana suomalainen biologian tutkija Tuula Oksanen Jyväskylän yliopistosta.


Ilmastonmuutoksen edetessä liskojen tulevaisuus ei näytä hyvältä, mutta suomalaisella vaskitsalla saattaa olla asiat paremmin kuin monilla muilla maailman liskolajeista. Kuva: Ari Jokimäki.

Ilmastonmuutoksen on ennustettu aiheuttavan eliölajien sukupuuttoja, mutta havaintotodisteet siitä ovat vielä vähäiset. Sukupuuttoja on myös vaikea yhdistää varmasti ilmastonmuutoksesta johtuvaksi. Esimerkkinä tästä on hiljattain uutisoimamme kultakonnan tapaus. Kultakonnan luultiin alunperin kuolleen sukupuuttoon loissieneen ilmastonmuutoksen vauhdittamana, mutta kyseisen alueen ilmastonvaihtelut olivatkin pysyneet luonnollisen vaihtelun rajoissa, joten todisteita ilmastonmuutoksen osuudesta ei siten ollut.

Uudessa tutkimuksessa oli tarkastelun alla 48 meksikolaisen liskolajin populaatioiden kehitys 200 paikalta vuodesta 1975 nykypäivään. Vaikka tutkimuksessa keskityttiin meksikolaisiin liskolajeihin, siinä tarkastellaan myös maailmanlaajuista tilannetta. Tätä varten Tuula Oksasen tutkimusryhmä keräsi tietoja Suomen ja Ruotsin sisiliskopopulaatioista. Lisäksi tutkimuksessa kehitettiin tehtyihin havaintoihin perustuva malli, jonka avulla liskolajien sukupuuttoriskiä on mahdollista ennustaa.

Liskot ovat vaihtolämpöisiä, eli ympäristön lämpötila vaikuttaa niiden omaan lämpötilaan. Siksi liskot joutuvat lämmittelemään aamulla auringonpaisteessa, mutta joutuvat myöhemmin päivällä hakeutumaan varjoon liiallisen kuumuuden takia. Ilmastonmuutos on aiheuttanut sen, että liskot joutuvat päivittäin viettämään enemmän aikaa varjossa jäähdyttelemässä. Niillä on siis vähemmän aikaa käytettävissä ravinnon etsimiseen. Tämä on erityisen vaarallinen tilanne lämpiminä keväinä, jolloin liskot lisääntyvät ja tarvitsevat siksi enemmän ravintoa.

Vuoden 1975 jälkeen 12 % meksikolaisista paikallisista populaatioista (ei siis koko laji, vaan yhdella alueella sijaitseva populaatio) oli kuollut sukupuuttoon. Tutkimuksessa arvioitiin myös, että 4 % koko maailman populaatioista on kuollut sukupuuttoon vuoden 1975 jälkeen. Nämä arviot tarkastettiin havainnoilla myös neljältä muulta mantereelta. Havainnot täsmäsivät arvion kanssa. Tämän perusteella tutkimuksessa pääteltiin, että liskot ovat jo ylittäneet kynnyksen kohti ilmastonmuutoksen aiheuttamia sukupuuttoja.

Linkki ilmastonmuutokseen saatiin myös toista kautta. Meksikon havaintoja verrattiin paikallisiin lämpötilamittauksiin ja niistä löytyi korrelaatio. Meksimilämpötilojen kasvaminen vastasi paikallisten populaatioiden sukupuuttoja. Varjossa vietettävien tuntien määrä oli merkitsevästi suurempi alueilla, joissa paikallisia sukupuuttoja tapahtui.

Tutkimuksessa arvioitiin myös tulevaisuuden sukupuuttoriskejä. Vuoteen 2080 mennessä maailman paikallisista liskopopulaatioista 39 % näyttäisi kuolevan sukupuuttoon. Suomessa riski on kuitenkin vähäinen (Suomen luonto -lehdessä juuri kirjoitettiin uusista Suomeen tulossa olevista liskolajeista ilmastonmuutoksen edetessä), mutta Etelä-Euroopan sisiliskopopulaatioista on jo nyt kuollut sukupuuttoon kolmasosa. Jos hiilidioksidipäästöt laskevat lähivuosikymmeninä, maailman populaatioiden sukupuuttoriski vähenee vuoteen 2080 mennessä. Vuoden 2050 tilanteeseen se ei kuitenkaan juuri vaikuttaisi, koska hiilidioksidipitoisuuden muutokset vaikuttavat viiveellä pintalämpötilaan.

Kiitos kommenteista Jarille.

Lähteet:
Sinervo, Barry, Fausto Méndez-de-la-Cruz, Donald B. Miles, Benoit Heulin, Elizabeth Bastiaans, Maricela Villagrán-Santa Cruz, Rafael Lara-Resendiz, Norberto Martínez-Méndez, Martha Lucía Calderón-Espinosa, Rubi Nelsi Meza-Lázaro, Héctor Gadsden, Luciano Javier Avila, Mariana Morando, Ignacio J. De la Riva, Pedro Victoriano Sepulveda, Carlos Frederico Duarte Rocha, Nora Ibargüengoytía, César Aguilar Puntriano, Manuel Massot, Virginie Lepetz, Tuula A. Oksanen, David G. Chapple, Aaron M. Bauer, William R. Branch, Jean Clobert, Jack W. Sites, Jr, 2010, Erosion of Lizard Diversity by Climate Change and Altered Thermal Niches, Science 14 May 2010: Vol. 328. no. 5980, pp. 894 – 899, DOI: 10.1126/science.1184695. [tiivistelmä]
Jyväskylän yliopisto: ”Jyväskyläläisbiologi Sciencessä: Ilmastonmuutos uhkaa ajaa liskot sukupuuttoon”
Skeptical Science: ”Species extinctions happening before our eyes”

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: