Minne tuuli kuljettaa merijäätä?

Arktisen merijään määrän kehittymistä on seurattu viime vuosina tarkasti ja siitä on tehty paljon tutkimuksia sekä uutisotsikoita. Juuri julkaistussa tutkimuksessa kaksi japanilaista ja yksi yhdysvaltalainen tutkija ovat tutkineet tuulen vaikutusta arktisen merijään laajuuteen. Tietyistä suunnista puhaltava tuuli voi kuljettaa merijäätä pois niin, että merijään pinta-ala pienenee. Näin tuuli voi aiheuttaa merijään näennäistä vähenemistä.

Arktisen merijään laajuus on vähentynyt voimakkaasti viime vuosikymmenien aikana. Osasyyllisiksi tähän on löydetty pintatuulien muutokset, merivirtojen muutokset, sekä kasvihuonekaasujen aiheuttama lämmitysvaikutus. Vuonna 2007 merijään laajuus oli vähimmillään mitatun historian aikana. Merijäätä oli silloin paljon vähemmän kuin missään IPCC:n malliennustuksissa. Syy merijään laajuuden yllättävän voimakkaaseen vähenemiseen on vielä epäselvä lukuisista tutkimuksista huolimatta. Tässä uudessa tutkimuksessa paneudutaan tuulen voimakkuuden ja suunnan rooliin merijään laajuuden vuosivaihteluissa sekä sen pitkäaikaisessa trendissä.

Maaliskuun merijään laajuus arktisilla alueilla vuosien 1979 ja 2010 välillä. Uuden tutkimuksen mukaan noin kolmasosa pitkän ajan trendistä (sininen viiva) saattaa olla tuulen aiheuttama. Lyhyen ajan vaihteluista (musta viiva) pitkän ajan trendin ympärillä jopa puolet saattaa olla tuulen aiheuttamia. Kuva: National Snow and Ice Center (linkki alla).

Tutkijat löytävät arktisen alueen tuulien havainnoista selvän kuvion, joka edeltää vähäisen merijään laajuuden vuosia. Tämä tuulikuvio aiheuttaa sen, että talvisen merijään reunoilta Barentsin- ja Karanmeriltä kulkeutuu jäätä tuulen mukana Grönlannin suuntaan ja siitä edelleen Grönlanninmeren kautta etelään. Näin arktinen merijää vähenee tuulen kuljettamana. He löytävät myös kesäiselle merijäälle vastaavan tuulikuvion, joka aiheuttaa jään poistumista tuulen mukana Grönlanninmeren kautta, mutta kesäinen merijää tulee eri paikasta kuin talvinen merijää, koska tuuli puhaltaa Tšuktšimereltä suoraan Pohjoisen Jäämeren yli Grönlanninmerelle, joten merijää tulee silloin suoraan pohjoisesta.

He tutkivat kuinka suuri vaikutus näillä tuulikuvioilla on merijään laajuuden vuotuiseen vaihteluun. He päätyvät siihen tulokseen, että tuulen vaikutus on 50 % merijään laajuuden vuosivaihteluista. He toistavat saman analyysin pitkän ajan muutoksille merijään laajuudessa ja havaitsevat, että noin yksi kolmasosa merijään laajuuden pitkän ajan trendistä on selitettävissä merijään poiskulkeutumisella tuulen mukana.

Lähde: Ogi, M., K. Yamazaki, and J. M. Wallace (2010), Influence of winter and summer surface wind anomalies on summer Arctic sea ice extent, Geophys. Res. Lett., 37, L07701, doi:10.1029/2009GL042356, [tiivistelmä, koko artikkeli].
Kuva on peräisin National Snow and Ice Centerin verkkosivuilta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: