Ilmastouutiset, viikko 12/2010

Uutinen ilmastouutisista

Jatkossa siirrymme viikoittaisen uutiskoosteen sijaan julkaisemaan yksittäisiä uutisia useammin. Näin saamme julkaistua uutiset tuoreempina.

Hansen selittää sään ja ilmaston

NASAn Goddard Institute for Space Studies (GISS) on julkaissut vedoksen James Hansenin ja kumppanien uudesta tutkimusartikkelista, jota ei ole virallisesti julkaistu vielä missään. Hansen on ollut yhteydessä Joseph Rommiin asian tiimoilta, ja Romm kertoo blogissaan Hansenin yhteenvedon artikkelissa kerrotuista tuloksista. Käytämme Hansenin yhteenvetoa tässä pääasiallisena lähteenä. Artikkelin aiheena on tämänhetkinen GISSin globaali pintalämpötila-analyysi, eli artikkelissa päivitetään heidän analyysinsä kuvaus. Onkin hyvä, että he julkaisevat aiheesta uuden artikkelin, koska heidän edellinen artikkelinsa on vuodelta 2001 ja analyysiin on tullut hiukan muutoksia sen jälkeen.

Otetaanpa kuitenkin aluksi heidän tiivistelmänsä suomennos:

Me päivitämme Goddard Institute for Space Studies (GISS) globaalin pintalämpötila-analyysin. Me käytämme satelliittien yövalaistusmittauksia äärimmäisessä pimeydessä sijaitsevien mittausasemien tunnistamiseen. Näitä asemia käytetään kaupunkialueilla ja kaupunkialueiden laidoilla sijaitsevien mittausasemien trendien säätämiseen, jotta saadaan pois vaikutukset, jotka eivät liity ilmastoon, ja jotta saadaan vahvistus sille, että kaupunkien vaikutukset ovat pieniä analysoidussa globaalissa muutoksessa. Koska GISSin analyysi yhdistää olemassaolevat merenpinnan lämpötilamittaukset meteorologisten asemien mittauksiin, testaamme vaihtoehtoisia valintoja merten mittaussarjoille ja osoitamme, että globaalin lämpötilan muutos on herkkä napa-alueiden arvioidulle lämpötilan muutokselle, missä mittaukset ovat rajallisia. Vertaamme GISSin, NCDC:n ja HadCRUTin globaalin lämpötilan rekonstruktioita keskenään. Teemme johtopäätöksen, että globaali lämpötila jatkoi nopeata nousuaan viime vuosikymmenellä suurista El Nino-La Nina-sykliin yhdistetyistä vuosivaihteluista huolimatta.

Tähän viimeiseen johtopäätökseen Hansen antaa Rommin jutussa myös tarkennuksen, ettei heidän analyysinsä perusteella lämpenemisen nousu edes hidastunut viime vuosikymmenellä. Tämä perustuu 5 ja 11 vuoden liukuvien keskiarvojen tarkasteluun.

Hansen ja kumppanit ennustavat, että vuosi 2010 tulee tekemään uuden globaalin lämpötilaennätyksen, elleivät loppuvuonna vaikuta La Nina -olosuhteet. Tämä ennätys tulee heidän mukaansa olemaan erityisen merkityksellinen, koska se tapahtuu juuri kun Auringon vaikutus on heikoimmillaan. Kun katsotaan liukuvaa 12 kuukauden keskiarvoa, he ennustavat lämpöennätyksen rikkoutuvan jo muutaman lähikuukauden aikana.

Heidän mukaansa kaupunkilämpösaarekkeen vaikutus on pieni, mikä ei ole uusi tai yllättävä tulos. He ottavat myös kantaa tämän talven outoon säähän pohjoisella pallonpuoliskolla. Tänä talvenahan oli se tilanne, että arktisilla alueilla oli erittäin lämmintä, kun taas keskisillä leveysasteilla oli erittäin kylmää. He toteavat, että tämä melko poikkeuksellinen tilanne sattui samaan aikaan, kun arktinen oskillaatio (AO) oli äärimmillään vuoden 1950 jälkeen. He kuitenkin esittävät vertailun USA:n lämpötiloista ja AO:n tilanteesta 2000-luvun loppupuolella ja 1970-luvulla. 1970-luvulla oli samantapaisia äärimmäisen AO:n tilanteita ja silloin USA:n lämpötilat olivat huomattavasti kylmemmät kuin tänä talvena. Hansen myös sanoo, ettei tämän ilmiön pitäisi toistua usein lähiaikoina, koska AO:n pitkäaikainen trendi on ollut kohti positiivisempia arvoja, joten lähivuosina lienee tiedossa taas leutoja talvia Suomeenkin. Hansen kuitenkin toteaa, että lämpenevässä maailmassa ilmakehässä on enemmän vesihöyryä, mikä voi aiheuttaa enemmän lunta niille seuduille, joissa lunta normaalistikin esiintyy.

Tässä tutkimusartikkelissa otetaan jonkin verran kantaa myös joihinkin julkisuudessa esillä oleviin kiistakysymyksiin, joten niistä asioista kiinnostuneiden kannattaa lukea artikkeli. Esimerkiksi artikkelissa on melko pitkä käsittely kaupunkilämpösaarekeilmiölle, joka on ollut yksi pitkäaikaisista julkisuudessa esillä olleista kiistakapuloista pintalämpötilamittauksiin liittyen.

Lähteet: Joseph Romm, ”NASA: ”It is nearly certain that a new record 12-month global temperature will be set in 2010″”
Hansen, J., Ruedy, R., Sato, M., Lo, K., ”Current GISS Global Surface Temperature Analysis”, GISS-verkkosivut [koko artikkeli].

Uudessa tutkimuksessa havaittiin Etelä-Grönlannin jäätiköiden sulaneen kiihtyvällä tahdilla vuoden 2003 jälkeen, mutta hidastuvalla tahdilla vuonna 2006. Vuoden 2006 sulaminen oli silti vielä paljon nopeampaa kuin ennen vuoden 2003 syksyä. Tämän lisäksi todettiin, että sulaminen on alkanut levitä myös Grönlannin luoteisrannikolle. Kuva: Esko Pettay.

Painovoimaa ja paikannusta jäätiköillä

Uudessa tutkimuksessa joukko tutkijoita Tanskasta ja USA:sta tarkastelee Grönlannin jäätikön sulamista. He mittaavat asiaa kahdella eri tavalla. Ensiksi he käyttävät GRACE-satelliitin painovoimamittauksia. Painovoimamittauksista näkee, kuinka paljon tietyllä paikalla on massaa. GRACEn toistuvista mittauksista on mahdollista seurata, kuinka tietyn paikan massan määrä kehittyy, siis massan väheneminen tai lisääntyminen. Jos jäätikkö sulaa ja siitä siksi valuu sulanutta vettä mereen, jäätikön massa pienenee ja se pitäisi näkyä GRACEn mittauksissa.

Toiseksi he käyttävät GPS-järjestelmää, eli tätä nykyään jo aika yleisesti tiedossa olevaa paikannusjärjestelmää, jossa myös satelliiteilla asioita mitataan. GPS:n avulla he mittaavat, kuinka paljon maankuori nousee tai laskee tietyillä paikoilla. Jään sulaessa ja valuessa vetenä mereen siitä aiheutuvan massan poistuminen johtaa maankuoren nousemiseen, koska sen päältä poistuu painoa. Näitä kahta tapaa he käyttävät yhdessä niin, että GRACEn massanmuutoksien perusteella he ennustavat, paljonko maankuori pitäisi nousta ja tarkistavat tuloksen sitten GPS-mittauksista.

Grönlannin jäätikön tiedetään sulavan kiihtyvällä tahdilla Grönlannin eteläosissa. Tässä uudessa tutkimuksessa havaittiin eteläisen Grönlannin jäätiköiden sulaneen kiihtyvällä tahdilla vuoden 2003 jälkeen, mutta hidastuvalla tahdilla vuonna 2006. Vuoden 2006 sulaminen oli silti vielä paljon nopeampaa kuin ennen vuoden 2003 syksyä. Tämän lisäksi he havaitsivat, että sulaminen on alkanut levitä myös Grönlannin luoteisrannikolle. Heidän käsityksensä mukaan se kehitys on alkanut vuoden 2005 tienoilla. Tärkeä tulos heidän tutkimuksestaan on myös se, että he osoittavat GPS-järjestelmän käyttökelpoisuuden tällaisissa mittauksissa.

Lähde: Khan, S. A., J. Wahr, M. Bevis, I. Velicogna, and E. Kendrick (2010), Spread of ice mass loss into northwest Greenland observed by GRACE and GPS, Geophys. Res. Lett., 37, L06501, doi:10.1029/2010GL042460 [tiivistelmä].

Mittauksia Golfvirran varrella

Yksi huolenaihe ilmastonmuutoksen yhteydessä varsinkin suomalaisille on Golfvirran mahdollinen hidastuminen tai jopa pysähtyminen joskus tulevaisuudessa. Josh Willis* on tutkinut joitakin mittauksia, joista asiaa voisi selvitellä. Hän käytti satelliittien mittauksia merenpinnan korkeudesta ja lämpötila-, suolaisuus- sekä nopeusmittauksia kelluvilta mittauslautoilta.

Näiden avulla hän yritti määrittää Golfvirran pohjoiseen päin virtaavan yläosan muutoksia. Suuria muutoksia hän ei löytänyt. Hän löysi pienen lisäyksen Golfvirran voimakkuudessa vuoden 1993 jälkeen, joka hänen mukaansa johtuu todennäköisesti Pohjois-Atlantin lämpenemisestä. Lisäksi virrassa esiintyy vuodenaikavaihteluita sekä useamman vuoden kestoisia vaihteluita, mutta pitkän ajan muutoksia hän ei siis havainnut ja hän toteaakin:

…nämä havainnot osoittavat, että Golf-virran merkittävää hidastumista ei tapahtunut viimeisen 7 vuoden aikana, eikä todennäköisesti tapahtunut viimeisen 20 vuoden aikana.

Eli toistaiseksi hyviä uutisia siltä rintamalta.

Lähde: Willis, J. K. (2010): ”Can in situ floats and satellite altimeters detect long-term changes in Atlantic Ocean overturning?”, Geophys. Res. Lett., 37, L06602, doi:10.1029/2010GL042372 [tiivistelmä].

*) Josh Willis on monelle ilmastoasioita seuranneelle tuttu mies. Hän oli mukana tutkijatiimissä, joka vuonna 2006 julkaisi tuloksia, joiden mukaan maailman meret olisivat viilenneet vuoden 2003 jälkeen. Myöhemmin selvisi, että se johtuikin joistakin ongelmista mittauslaitteistoissa. Nykyinen käsitys on, että meret ovat lämmenneet edelleen vuoden 2003 jälkeenkin. Willis itse oli avainroolissa asian selvittelyssä.

Satelliittikuva Niilistä kesäkuussa 2002. Pohjoisessa hedelmällinen delta. Kairo näkyy harmaalla värillä kohdassa, jossa joki juuri laajenee deltaksi. Idässä Punainenmeri ja Siinain niemimaa. Credit Jacques Descloitres, MODIS Land Rapid Response Team, NASA/GSFC, Visible Earth http://visibleearth.nasa.gov/.

Maailman suurin pumppu ja Niilin jokisuiston pelastaminen

Niilin deltaa uhkaa kaksi tekijää. Assuanin pato estää hedelmällisen lietteen kulkeutumisen joen suistoon, jolloin se vähitellen kuluu ja tiivistyy uuden materiaalin puutteen seurauksena. Myös Välimeren aallot aiheuttavat eroosiota. Asiaa pahentaa entisestään Välimeren pinnan ennustettu nouseminen ilmastonmuutoksen seurauksena. Sekä merenpinnan muutoksen että deltan supistumisen nopeudesta on esitetty hyvin ristiriitaisia arvioita.

Välimeressä Niilin laskukohdalla on aikoinaan ollut merenlahti, joka sittemmin täyttyi Niilin veden mukana kulkeutuneista sedimenteistä. Näin syntyi Niilin delta eli jokisuisto, joka ulottuu nykyään muuta rantaviivaa pitemmälle mereen. Tämä jokisuisto on erittäin hedelmällistä maata.

Tänä vuonna Egypti ja YK aloittavat viisivuotisen tutkimuksen mahdollisuuksista, kuinka Niilin deltaa olisi mahdollista suojella meren vaikutuksilta. Lisäksi suunnitteilla on erilaisia suurprojekteja Egyptin asuinkelpoisen alueen säilyttämiseksi ja jopa kasvattamiseksi. Yhden suunnitelman mukaan maailman suurimman pumppuaseman avulla olisi mahdollistaa johtaa 10 % Niilin vedestä asumattomalle aavikolle uuden deltan luomiseksi.

Lähde: Bohannon, John: ”The Nile Delta’s Sinking Future”, Science, March 19, 2010, doi: 10.1126/science.327.5972.1444 [tiivistelmä].

Valkopyrstöriekon vaikeudet ja suippopyrstösirkkusen surkeudet

Juuri julkaistu ”State of the Birds 2010” -raportti arvioi tulevia ilmastonmuutoksen vaikutuksia lintupopulaatioihin Yhdysvaltojen eri biomeissa eli suurekosysteemeissä. Jotkin lajit näyttävät menestyvän hyvin, toiset vähenevät, kolmannet katoavat.

Kaikkein herkimpiä ovat merestä riippuvaiset sekä Havaijin saarilla elävät lajit. Albatrossit, suulat, fregattilinnut ja muut merilinnut ovat erityisen haavoittuvaisia. Nämä lajit lisääntyvät melko hitaasti ja pesivät paikoilla, joita ilmastonmuutos uhkaa. Populaatioiden pienenemisen ainoa syy ei kuitenkaan ole ilmastonmuutos, koska myös ylikalastus, saastuminen ja tulokaslajit pienentävät näiden lintujen kantoja.

Rannikkoalueiden linnut eivät ole aivan yhtä haavoittuvaisia kuin varsinaiset merilinnut. Suippopyrstösirkkusta (Ammodramus caudacutus) ja yleensäkin rannikkolajeja kuitenkin uhkaavat nouseva merenpinta, lisääntyvä myrskyisyys ja ravintoketjujen muuttuminen veden lämmetessä. Muuttavilla lajeilla ongelmat voivat kärjistyä myös levähdys- ja talvehtimisalueilla. Merenpinnan nouseminen ja elinympäristön kutistuminen ovat myös saarilla elävien lajien ongelmia.

Melko herkkiä ovat myös arktiset ja vuoristolajit sekä ruohostoalueiden linnut. Valkopyrstöriekkoa (Lagopus leucura), ruusuvuoripeippoa (Leucosticte tephrocotis) ja muita vastaavia lajeja voivat uhata lisääntymis- ja ruokailupaikkojen katoaminen, kun lämpötilan kohoaminen muuttaa pintavesiä ja kasvillisuutta. Vuoristojen alpiininen kasvillisuusvyöhyke saattaa kadota. Lajien selviämistä kuitenkin auttanee se seikka, että näillä alueilla ihmisen aiheuttama häirintä on hyvin pientä.

Kaikkein kestävimpiä ovat kuivien alueiden, kosteikkojen ja metsien lajit. Nekään eivät kuitenkaan ole täysin turvassa. Esimerkiksi kosteikoilla elävät linnut kärsivät kuivuuden lisääntymisestä. Metsissä vaikuttavat muuttuva sademäärä ja metsäpalot sekä lisääntyvät loiset ja sairaudet. Monet metsien linnut ovat kuitenkin laajalle levinneitä ja nopeasti lisääntyviä, joten ilmastonmuutos ei ilmeisestikään ole niille suuri uhkatekijä.

Varmoja ennustuksia ilmastonmuutoksen vaikutuksista eri lajeihin on mahdotonta antaa. Edes itse ilmastonmuutoksen paikalliset vaikutukset eivät ole yksiselitteisiä. Lisäksi moniin lintuihin vaikuttavat samanaikaisesti useat muutkin uhkatekijät, eikä kaikista lajeista ole saatavilla tarpeeksi pohjatietoa.

Lähde: North American Bird Conservation Initiative, American Bird Conservancy, Association of Fish and Wildlife Agencies, Cornell Lab of Ornithology, Klamath Bird Observatory, National Aubudon Society, National Fish and Wildlife Foundation, The Nature Conservancy, U.S. Fish and Wildlife Service, U.S.D.A. Forest Service, and U.S. Geological Survey: ”The State of the Birds 2010 Report on Climate Change” [tiivistelmä, koko artikkeli].

Uutiskoosteen kirjoittivat Ari (Hansen, painovoima ja paikannus, Golfvirta) ja Jari (muut uutiset).

%d bloggaajaa tykkää tästä: