Suuret odotukset leväenergiaa kohtaan – realismia vai ei?

Maailmalla etsitään tällä hetkellä kuumeisesti ratkaisuja kahteen suureen haasteeseen. Niin uhkaava ilmastonmuutos kuin öljyn odotettavissa oleva hinnannousukin luovat paineita suurten muutosten toteuttamiselle energiantuotannossa. Katseet onkin suunnattu kohti uusiutuvia ja hiilineutraaleja energianlähteitä. Sähkön ja lämmöntuotantoon on jo saatavilla lukuisia vähäpäästöisiä ratkaisuja, mutta myös liikenteeseen kaivattaisiin pikaisesti öljyn korvaajaa.

Liikenteessä on jo otettu käyttöön lukuisia ns. ensimmäisen sukupolven biopolttoaineita, joista tällä hetkellä merkittävimpänä Euroopassa on kasviöljyistä jalostettu biodiesel. EU:n virallisena tavoitteena on nostaa uusiutuvien liikennepolttoaineiden osuus 10 %:iin jo vuoteen 2020 mennessä. Nykyiset ensimmäisen sukupolven liikenteen biopolttoaineet kilpailevat kuitenkin maankäytöstä ruoantuotannon ja luonnonmetsien kanssa. Siksi nykyisten biopolttoaineiden käyttö onkin kytketty moniin ei-toivottuihin seurauksiin, kuten riskiin ruoan hinnannoususta ja trooppisen metsäkadon kiihtymisestä. Aiheutetut haitat voivat osoittautua saavutettuja hyötyjä suuremmiksi. Viitteitä tähän suuntaan on jo julkaistu laajalti vertaisarvioidussa kirjallisuudessa. Siksi tarvitaan pikaisesti toisen sukupolven biopolttoaineita, kuten metsätähteistä, jätteistä tai levästä tuotettuja polttoaineita, jotka eivät kilpaile ruoantuotannon tai luonnonmetsien kanssa tuottoisasta maa-alasta.

Monet odottavatkin levistä (engl. microalgae) pikaista korvaajaa kasviöljyille biodieselin raaka-aineena. Osallistuin viime kesänä Hampurissa järjestettyyn Euroopan suurimpaan bioenergiakonferenssiin, 17th European Biomass Conference and Exhibition Hamburg, ja siellä yksi keskeisistä teemoista oli levät energiantuotannossa. Minkälainen on siis levien energiakäytön lähitulevaisuus konferenssiesitysten perusteella?

Leväenergialla suuri potentiaali

Levät ovat yksi lupaavimmista bioenergian lähteistä. Koska kilpailu maa-alasta tulee jatkossa kiristymään eri käyttötarkoitusten kesken, on tärkeätä että biopolttoaineiden tuotanto vaatii mahdollisimman vähän pinta-alaa. Levillä biomassan tuotto l. saanto on ylivertainen muihin eliöihin verrattuna, 20-100 tonnia biomassaa per hehtaari ja vastaavasti 15 000 – 80 000 litraa öljyä per hehtaari. Öljyn saanto on 3-13 kertaa suurempi kuin palmuöljyllä ja jopa 10-60 kertaa suurempi kuin Euroopassa kasvatettavalla rapsilla.

Edut eivät kuitenkaan jää tähän. Leviä voidaan kasvattaa niin maa-alueilla, jotka eivät ole kelvollisia maanviljelyyn tai otollisia metsän kasvuun, kuin myös teoriassa merivedessäkin. Siten niiden kasvatuksesta ei aiheudu käytännössä lainkaan kilpailua ruoantuotannon kanssa, jollei itse leviä aleta käyttää laajalti ravinnon lähteenä. Luonnostaan korkean proteiinipitoisuutensa puolesta ne voisivat ravinnoksi hyvinkin sopia. Toisin kun perinteiseen maatalouteen, levien tuotantoon ei tarvita lainkaan makeaa vettä eikä torjunta-aineita. Suljetuista levien kasvatusaltaista tai -putkistoista ei myöskään aiheudu rehevöittävien lannoitteiden huuhtoutumia vesistöihin.

Kuva 1. (klikkaa) Bioenergiapotentiaali Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa. Lähde: Skarka J, Karlsruhe Institute
Kuva 1. (klikkaa) Bioenergiapotentiaali Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa. Lähde: Skarka J, Karlsruhe Institute

Pienten ympäristövaikutusten lisäksi myös energiantuotannon potentiaali vaikuttaa lupaavalta. Erään arvion mukaan levistä voitaisiin saada Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa 350 PJ (1015 J) energiaa vuosittain, kuva 1. Tämä vastaa Suomen kaiken liikenteen kahden vuoden kulutusta. Potentiaalia rajoittaa se, että levien kasvatukseen tarvitaan teollinen hiilidioksidin lähde, runsaasti auringon valoa sekä riittävän suuri maa-ala teollisen hiilidioksidin lähteen lähellä. Ilman hiilidioksidipitoisuudet ovat liian pieniä levien teolliseen kasvatukseen. Täytyy kuitenkin muistaa, että bioenergiapotentiaalien arviointi on hankalaa ja eri tutkimusten tulokset vaihtelevat suurestikin. Leväenergian tuotanto voidaan myös yhdistää jäteveden käsittelyyn ja teollisten hiilidioksidipäästöjen kierrätykseen, jolloin saavutetaan yhdistettyjä etuja.

Lukuisia teknisiä ja taloudellisia haasteita ratkaisematta

Levien energiapotentiaaleista ja tuotannon positiivisista ympäristövaikutuksista puhuttaessa usein kuitenkin unohtuu toistaiseksi ylitsepääsemättömät tekniset, taloudelliset ja päästöihin liittyvät haasteet.

Teknisiä haasteita on lukuisia. Eräs keskeisimmistä on tunnistaa ja eristää bioöljyn tuotantoon otollisimmat levälajikkeet kymmenien tuhansien tai jopa sadantuhannen eri lajikkeen joukosta ja jalostaa ne esimerkiksi geenitekniikan avulla riittävän tehokkaiksi bioöljyn tuottajiksi. Toinen keskeinen haaste on riittävän edullisten ja valonsaannin kannalta tehokkaiden levien kasvatusjärjestelmien kehittäminen. Tällä hetkellä harkitut vaihtoehdot ovat avoimet kasvatusaltaat ja valoa läpäisevät bioreaktoriputkistot, kuva 2. Riippumatta valitusta kasvatusjärjestelmästä, suurin ratkaisua vailla oleva tekninen haaste liittyy levien keräilyyn. Levät kasvavat suolavedessä, erittäin pienissä pitoisuuksissa. Avoimissa bioreaktoreissa leviä voi maksimissaan kasvaa 0,5 grammaa litrassa vettä ja bioreaktoreissa 3 grammaa litrassa. Jotta leviä voitaisiin hyödyntää energianlähteenä, täytyy ne pystyä ensin erottamaan vedestä. Edullisen ja vähän energiaa kuluttavan erotustekniikan löytäminen on ehkä keskeisin vielä ratkaisematon tekninen haaste.

Kuva 2. Levien kasvatusaltaat ja bioreaktoriputkistot

Jotta bioenergian tuotanto levistä olisi mielekästä, täytyisi niiden tuotannon ja jalostuksen kuluttaa vähemmän energiaa kuin mitä levien tuottamasta bioöljystä on saatavissa. Myös tuotannossa vapautuneiden kasvihuonekaasupäästöjen määrä täytyisi olla pienempi kuin mitä fossiilisen öljyn poltosta aiheutuu, jotta energiantuotanto levien avulla olisi ilmaston kannalta mielekästä. Kumpikaan näistä ehdoista ei tällä hetkellä täyty. Levien tarvitsemien ravinteiden teollinen tuotanto, viljelyvaihe ja erityisesti levien erottaminen kasvuliuoksena toimivasta vedestä vaatii liian paljon energiaa. Huomattavia läpimurtoja tarvitaan etenkin erotustekniikan osalta ennen kuin levientuotannon energia- ja hiilidioksiditase saadaan positiiviseksi ja siten energiakäyttö mielekkääksi. Myös korkea ravinteiden tarve sitoo paljon luonnon resursseja ja viljelmät vaativat paljon pinta-alaa, vaikkei sen tarvitse maa- tai metsätaloudelle arvokasta maa-aluetta ollakaan. Kasvatus meressä ei ole kustannusten puolesta realistinen vaihtoehto ainakaan lähitulevaisuudessa.

Myös levien kasvatuksen korkeat kustannukset täytyisi saada huomattavan paljon pienemmiksi ennen kuin kaupallinen energiantuotanto levistä voi tulla kannattavaksi. Vuonna 2009 leväbiomassan tuotantokustannus oli noin 25-30 €/kg ja edistyneimmillä teknisillä ratkaisuilla voitiin saavuttaa 10 €/kg tuotantokustannus. Jotta leväbiomassa voisi olla kilpailukykyinen bioenergian lähteenä, täytyisi tuotantokustannusten olla alle 0,50 €/kg. Nykyisellä tuotantokustannuksella levästä tehdyn biopolttoaineen hinta olisi 3 €/l dieseliä. Vertailun vuoksi nykyisten fossiilisten liikennepolttoaineiden veroton markkinahinta on luokkaa 0,2-0,4 €/l dieseliä ja 1. sukupolven biodieselin raaka-aineena käytettävän malesialaisen palmuöljyn hinta markkinoilla on yli 0,6 €/l (MPOB 2010).

Levistä ei ole liikenteen polttoaineen raaka-aineeksi vielä tällä vuosikymmenellä?

Konferenssissa esitettyjen julkisten tietojen perusteella voidaan sanoa, että olemme vielä hyvin kaukana kilpailukykyisestä, liikenteen hiilidioksidipäästöjä vähentävästä polttoaineen lähteestä. Valitettavasti. Tarvitsemme vielä lukuisia edistysaskeleita ainakin biotekniikassa ja erotustekniikassa. Lähes ainoa keino saada energiantuotanto levistä lähitulevaisuudessa kaupallisesti kannattavaksi, on se että levistä tuotetaan samalla arvokkaita kemikaaleja esimerkiksi lääke- ja kosmetiikkateollisuudelle. Samalla levien tuotanto täytyisi integroida esimerkiksi jätevesien puhdistukseen tai muuhun palveluun, josta saadaan integroinnin myötä kustannusetuja. Biokaasun tuotanto tai muu kaasutus voi osoittautua tehokkaammaksi leväbioenergian tuotantoketjuksi kuin öljyn tuotanto biodieselin raaka-aineeksi. Nykyisin jalostettujen levälajien proteiinipitoisuus on öljypitoisuutta korkeampi. Siten voi olla että leviä tullaankin käyttämään tulevaisuudessa ennemmin rehun tai ravinnon lähteenä kuin energiantuotannossa.

Toki aina on mahdollista että yksityiset yritykset ovat pidemmällä tuotekehityksessä kuin mitä julkisuudessa on tiedossa. Oma näkemykseni kaiken levistä kuulemani ja lukemani perusteella on kuitenkin se, ettei niistä ole biodieselin raaka-aineeksi ainakaan vielä kuluvalla vuosikymmenellä. Liikenteeseen tarvitaan siis joitakin muita vaihtoehtoja kuin levät ennen vuotta 2020 – nykyisten fossiilisten ja 1. sukupolven uusiutuvien liikennepolttoaineiden tilalle.

Suuret kiitokset Arille ja Eskolle hyvistä tekstiä tarkentaneista kommenteista!

Tämän kirjoituksen lähteinä käytettyjä konferenssipapereita ja -esityksiä ei ole valitettavasti ilmaiseksi saatavilla. Otathan yhteyttä niin voin tarvittaessa lähettää näitä alkuperäisiä konferenssimateriaaleja. Lisää luettavaa aiheesta:

International Workshop on Aquatic Biomass: Sustainable Bioenergy from Algae? Berliini 2.11.2009. Esitykset saatavilla julkisella wiki-sivustolla

Rimppi, Heli. 2009. Kandidaatintyö: Leväbiomassan tuotanto energiatarkoituksiin: teknologian nykytila, haasteet ja mahdollisuudet Suomen olosuhteissa. Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Ympäristötekniikan koulutusohjelma.

Kategoria(t): Energia. Avainsanat: , , . 2 Comments »

Ilmastouutiset, viikko 10/2010

Yhä enemmän todisteita ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen alueellisista seurauksista

Uusimpien tutkimustulosten mukaan näyttää yhä todennäköisemmältä, että ihmistoiminta on nykyisen ilmastonmuutoksen kaikkein tärkein syy.

Tuoreessa selvityksessä analysoitiin sata tieteellistä tutkimusta, joista monet on julkaistu vasta IPCC:n viimeisimmän raportin jälkeen. Tutkimuksessa selvitettiin ilmaston lämpenemisen alueellisia vaikutuksia, jotka voivat huomattavastikin poiketa maapallon eri paikoissa. Tällaisessa alueellisessa lähestymistavassa oli mahdollista ottaa huomioon sekä ilmaston luonnollinen alueellinen vaihtelu että ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen erilaiset seuraukset eri alueilla.

Tarkastelun kohteina olivat esimerkiksi alueelliset lämpötilat, veden kiertokulku ja jääpeitteen sekä valtamerten muutokset. Tietokonemalleissa selvitettiin, kuinka maapallon eri alueilla jo havaitut muutokset olisi mahdollista selittää ihmistoiminnan ja kuinka luonnollisten syiden perusteella.

Malleissa otettiin luonnollisina tekijöinä huomioon Auringon säteilyn muutokset, tulivuorenpurkaukset ja El Niño -ilmiö. Tulosten mukaan näyttää yhä epätodennäköisemmältä, että ilmaston lämpenemisen tärkein syy voisi olla jokin luonnollinen tekijä ihmskunnan ilmaan päästämien kasvihuonekaasujen sijaan.

NASA:n mukaan viimeisin vuosikymmen oli mittaushistorian lämpimin vuosikymmen ja vuosi 2009 toiseksi lämpimin vuosi. Maapallon keskilämpötila on noussut 0,2 astetta vuosikymmenessä viimeisimpien 30 vuoden aikana ja kaikkiaan 0,8 astetta vuodesta 1880. Ihmistoiminnan aiheuttama lämpeneminen on nähtävissä jo kaikissa maanosissa.

Ilman lämpenemisen sijaan merkittävimmät todisteet ilmastonmuutoksesta löytyvät kuitenkin meristä. Yli 80 % kasvihuonekaasujen seurauksena maapallolle kertyneestä lisälämmöstä on mennyt valtameriin.

Myös merten suolapitoisuus on muuttunut. Ilman korkeampien lämpötilojen seurauksena haihtuminen meren pinnasta on voimakkaampaa, jolloin suolaisuus lisääntyy. Tämä on havaittavissa erityisesti Atlantin subtrooppisella alueella.

Lisääntyvän haihdunnan seurauksena myös ilmakehän kosteus on kaiken kaikkiaan lisääntynyt. Tämä on havaittu sekä sääasemilla että satelliittimittauksissa. Alueelliset erot ovat kuitenkin suuria. Esimerkiksi pohjoisen pallonpuoliskon korkeilla leveysasteilla ja isossa osassa eteläistä pallonpuoliskoa sademäärät ovat kasvaneet, tropiikissa ja subtropiikissa monin paikoin vähentyneet. Kosteat alueet näyttävät tulevan yhä märemmiksi ja kuivat yhä kuivemmiksi.

Arktinen merijää on vähentynyt. Kesäaikainen merijään minimipinta-ala on kutistunut noin 600 000 neliökilometriä vuosikymmenessä eli noin Madagaskarin pinta-alan verran.

Luonnolliset tekijät eivät riitä selittämään tällaisia muutoksia. Auringon säteily ei ole lisääntynyt, eikä Auringon säteilyn lisääntyminen olisi aiheuttanut havaittua troposfäärin (ilmakehän alaosan) lämpenemistä ja stratosfäärin (ilmakehän toiseksi alin kerros) alaosan viilentymistä.

Jos havaittu ilmastonmuutos olisi johtunut vain Auringosta, lämpenemisen olisi pitänyt olla tasaisempaa. Sekä troposfäärin että koko stratosfäärin olisi pitänyt lämmetä. Lisäksi Auringosta johtuvan lämpenemisen olisi pitänyt olla nopeampaa viime vuosisadan alkupuolella kuin loppupuolella. Lämpötilahavainnot kuitenkin todistavat asian olleen juuri päinvastoin.

Aiheesta aiemmin kirjoitettua:
Ilmastotieto: Havaintoja ihmisen aiheuttamasta ilmastonmuutoksesta

Lähteet:
Alok Jha: ”Met Office analysis reveals ’clear fingerprints’ of man-made climate change”, Guardian, March 5, 2010 [koko artikkeli]. Peter A. Stott, Nathan P. Gillett, Gabriele C. Hegerl, David J. Karoly, Dáithí A. Stone, Xuebin Zhang, and Francis Zwiers: ”Detection and attribution of climate change: a regional perspective”, Wiley Interdisciplinary Reviews, Climate Change, March 5, 2010, doi: 10.1002/wcc.34 [tiivistelmä, koko artikkeli, PDF]. 

Kasvihuonekaasujen vaikutus näyttää olevan lähitulevaisuudessa huomattavasti voimakkaampi kuin Auringon aktiivisuuden muutosten vaikutus. Kuva Jari Kolehmainen.

Auringon vaikutus tulevaan ilmastoon

Tutkijat Feulner ja Rahmstorf Saksalaisesta tutkimusinstituutista ”Potsdam Institute for Climate Impact Research” ovat tutkineet Auringon aktiivisuuden vaikutusta tulevaan ilmastoon.

Aurinko on jo pitkään ollut vähäisen aktiivisuuden tilassa ja on spekuloitu, että se voisi vaipua Maunderin minimin kaltaiseen tilaan. Maunderin minimi oli Auringon vähäisen aktiivisuuden jakso 1600-luvun loppupuolella. Nykykäsityksen mukaan se yhtenä tekijänä aiheutti erityisesti pohjoiselle pallonpuoliskolle erityisen kylmän ajanjakson, jota kutsutaan pieneksi jääkaudeksi.

Feulner ja Rahmstorf tutkivat, miten tulevaisuuden ilmasto kehittyisi, jos Aurinko vaipuisi nyt Maunderin minimin kaltaiseen tilaan. He käyttävät ilmastomalleja kahdella eri oletuksella kasvihuonekaasujen päästökehitykselle (toisessa kasvihuonekaasujen päästöjä rajoitetaan, toisessa ne jatkavat kasvuaan). Lisäksi he ajavat malleja kolmella erilaisella Auringon aktiivisuuskehityksellä; yhdessä Auringon aktiivisuus jatkaa normaalia sykliään ja kahdessa muussa Aurinko vaipuu Maunderin minimin kaltaiseen tilaan ja näissä kahdessa esiintyy sitten hiukan eri määrä vaihtelua tässä tilassa. Heidän tuloksiensa perusteella Auringon heikko aktiivisuus vaikuttaa enintään 0,3°C viilentävästi vuoteen 2100 mennessä. Heidän ajojensa tulokset eri kasvihuonekaasujen päästöskenaarioille Auringon normaaliaktiivisuudella olivat 3,7°C tai 4,5°C lämpenemistä vuoteen 2100 mennessä. Näihin verrattuna Auringon heikko aktiivisuus siis vaikuttaisi heidän mukaansa hyvin vähän (lämpeneminen olisi silloin vähintään 3,4°C tai 4,2°C eri päästöskenaarioille).

Kasvihuonekaasujen vaikutus näyttäisi siis olevan lähitulevaisuudessa huomattavasti voimakkaampi kuin Auringon aktiivisuuden muutosten vaikutus.

Aiheesta aiemmin kirjoitettua:
Ilmastotieto: Aiheuttaako Aurinko ilmaston lämpenemisen?

Lähteet:
Georg Feulner, and Stefan Rahmstorf: On the effect of a new grand minimum of solar activity on the future climate on Earth, Geophys.Res. Lett., 37, L05707, doi:10.1029/2010GL042710 [tiivistelmä]. Skeptical Science: What would
happen if the sun fell to Maunder Minimum levels? [koko artikkeli].

Tuottaako Kiina vai Yhdysvallat enemmän hiilidioksidipäästöjä?

Henkilöä kohden laskettuna eurooppalaisten käyttämien tuontitavaroiden hiilijalanjälki on lähes kaksinkertainen yhdysvaltalaisiin verrattuna.

Yleensä lasketaan vain valtion alueella tuotettuja hiilidioksidipäästöjä. Harvemmin tarkastellaan kaikkien maassa kulutettujen sekä koti- että ulkomaisten tuotteiden tuotannossa syntyneitä hiilidioksidipäästöjä. Uudessa tutkimuksessa laskettiin eri valtioiden ihmisten nettopäästöt. Niissä päästömääriin lisättiin tuontituotteiden valmistuksessa syntyneet päästöt ja vähennettiin vientituotteiden aiheuttamat päästöt.

Vuonna 2004 maailman hiilidioksidipäästöistä 23 % aiheutui sellaisten tavaroiden valmistamisesta, joita ei kulutettu itse tuottajamaassa. Kyseessä ovat erityisesti Kiinan ja muiden kehittyvien maiden länsimaisille vientimarkkinoille tuottamat tavarat.

Esimerkiksi Sveitsissä, Ruotsissa, Itävallassa, Isossa-Britanniassa ja Ranskassa kulutettujen tavaroiden tuottamisesta aiheutuneista päästöistä yli 30 % oli päästetty ilmaan jossakin muussa maassa. Keskimäärin eurooppalaisen kuluttajan nettopäästöihin pitäisi lisätä 4000 kilogrammaa hiilidioksidia, jos haluttaisiin ottaa huomioon tuontituotteiden valmistuksessa syntyneet päästöt.

Sen sijaan Yhdysvalloissa henkeä kohden laskettu päästöjen nettotuonti on vain 2500 kg. Tähän vaikuttaa voimakkaasti se, että Yhdysvallat itse tuottaa vientiin paljon päästöjä aiheuttavia tuotteita.

Vuonna 2006 Kiina ohitti valtiotilastoissa Yhdysvaltojen päästöt. Kiinassa kuitenkin 22,5 % päästöistä aiheutuu vientituotteista. Henkilöä kohden lasketuissa kulutuksen nettopäästöissä Yhdysvallat on kuitenkin edelleen maapallon suurin päästöjen tuottaja. Jos tavaroiden tuonti ja vienti otetaan huomioon, vuonna 2008 Yhdysvalloissa ihmisten kulutuspäästöt olivat 10 % alueellisesti tarkasteltuja (valtiossa tuotettuja) päästöjä suuremmat, Kiinassa taas parikymmentä prosenttia pienemmät.

”Jos haluamme ymmärtää päästöjalanjälkeämme, meidän täytyy ymmärtää, että muualla syntyy päästöjä puolestamme tuotettaessa kuluttamiamme tavaroita ja palveluita”, sanoo Ken Caldeira, joka on yksi tutkimuksen tekijöistä.

Aiheesta aiemmin kirjoitettua:
Jarin blogi: ”Ilmastonmuutos on kiinalaisten syytä, ei minun!”

Lähteet:
Steven J. Davis, and Ken Caldeira: ”Consumption-based accounting of CO2 emissions”, Proceedings of the National Academy of Sciences of the United States of America, PNAS Online, March 8, 2010, doi: 10.1073/pnas.0906974107[tiivistelmä, kartat ja taulukot]. Phil McKenna: ”US still responsible for most CO2 emissions”, NewScientist, March 8, 2010, koko artikkeli [koko artikkeli].

Tutkimuksen mukaan metsien lumivahinkoriski laskee sadassa vuodessa alle puoleen nykyisestä. Kuva Jari Kolehmainen.

Tieteen Suomi-Ruotsi -maaottelu: Ilmastonmuutoksen vaikutukset metsiin

Kaksi tutkijaryhmää ovat julkistaneet tuloksia samasta aiheesta, mutta hiukan eri näkökulmasta. Kyseinen aihe on ilmastonmuutoksen vaikutus metsiin. Tutkijaryhmät ovat Suomesta ja Ruotsista – tieteen Suomi-Ruotsi -maaottelu siis.

Molemmat tutkimukset on julkaistu Springerin Climatic Change -julkaisussa maaliskuun numerossa. Suomalaiset tutkijat (Joensuun yliopistosta ja Ilmatieteen laitokselta) tutkivat miten ilmastonmuutos vaikuttaa lumen aiheuttamien vahinkojen riskiin. Ruotsalaiset tutkijat (Etelä-Ruotsin metsäntutkimuskeskuksesta) tutkivat ilmastonmuutoksen vaikutusta tuulituhojen todennäköisyyteen.

Suomalaistutkimuksessa tutkittiin lumen kertymisen muuttumista ilmastonmuutoksen myötä. Osoittautui, että lumivahinkojen riski vähenee koko maassa ainakin mallinnetun 90 tulevan vuoden aikana. Ensimmäisen 30-vuotisjakson jälkeen lumivahinkoalttiiden päivien määrä oli vähentynyt 11 %, seuraavan 30-vuotisjakson jälkeen vähennys oli 23 % ja seuraavan 30-vuotisjakson jälkeen vähennys oli peräti 56 %, eli noin sadassa vuodessa metsien lumivahinkoriski laski vähempään kuin puoleen nykyisestä. Tässä on siis esimerkki ilmastonmuutoksen harvoista hyvistä puolista.

Ruotsalaistutkimuksessa selvisi, että todennäköisyys metsien tuulivahingoille kasvaa (olettaen lisäksi, ettei metsien hoitotavassa tapahdu muutoksia). Heidän mukaansa tuulivahinkojen todennäköisyyden kasvaminen johtuu pääasiassa tuuliolosuhteiden muutoksista, eikä metsien tuulensietokyvyn muutoksista. On kuitenkin huomattava, että he saivat eriäviä tuloksia kahdella eri mallilla; toisessa todennäköisyys tuulivahingoille ei muuttunut tai jopa hiukan väheni. Ruotsalaistutkimuksessakin metsien nettotuotto kasvoi ilmastonmuutoksen myötä.

Kumpiko voitti? No, ruotsalaisten tuloshan on aika ristiriitainen, joten täysin puolueeton tuomaristomme julistaa Suomen voittajaksi. Hyvä Suomi!

Lähteet:
Antti Kilpeläinen, Hilppa Gregow, Harri Strandman, Seppo Kellomäki, Ari Venäläinen and Heli Peltola: ”Impacts of climate change on the risk of snow-induced forest damage in Finland”, Climatic Change, Volume 99, Numbers 1-2 / March, 2010, 193-209, DOI: 10.1007/s10584-009-9655-6 [tiivistelmä]. Kristina Blennow, Mikael Andersson, Johan Bergh, Ola Sallnäs and Erika Olofsson: ”Potential climate change impacts on the probability of wind damage in a south Swedish forest”, Climatic Change, Volume 99, Numbers 1-2 / March, 2010, 261-278, DOI: 10.1007/s10584-009-9698-8 [tiivistelmä].

Australiassa on päättymässä poikkeuksellisen lämmin kesä ja tilastohistorian lämpimin yhdeksän kuukauden jakso

Australiassa tämä vuosi alkoi sietämättömässä helteessä. Paikoitellen mitattiin jopa 49 asteen varjolämpötiloja (Mardie). Kokonaisuudessaan Australian kesän 2009-2010 sää oli lämmin ja vaihteleva.

Länsi-Australiassa koko kesän keskilämpötila oli tilastohistorian korkein (29,6 astetta), 0,2 astetta yli edellisen ennätyksen (kesä 1997-1998) ja 1,3 astetta yli pitkäaikaisen kesälämpötilojen keskiarvon. Joulukuun keskilämpötila oli tilastohistorian kolmanneksi korkein, tammikuun toiseksi korkein ja helmikuun kolmanneksi korkein. Keskimääräinen vuorokauden ylin lämpötila oli 36,7 astetta, mikä on 1,5 astetta yli pitkän ajan keskiarvon ja ennätyslämpötiloissa jaetulla ensimmäisellä sijalla yhdessä vuoden 1997-1998 kanssa. Pilbarassa maksimilämpötilat olivat jopa viisi astetta yli normaalin.

Kesän keskimääräinen minimilämpötila Länsi-Australiassa oli 22,5 astetta, mikä on tilastohistorian korkein ja 1,1 astetta yli pitkäaikasen keskiarvon. Paikoin keskimääräinen minimilämpötila oli jopa kolme astetta tavanomaista korkeampi. Joillakin sääasemilla saavutettiin mittaushistorian korkein yksittäisen vuorokauden minimilämpötila. Sademäärä oli keskimääräinen tai hieman sen alle.

Myös koko Australiassa kesä oli tavanomaista lämpimämpi. Kun myös edeltävä talvi 2009 ja kevät 2009 olivat normaalia lämpimämpiä, Australiassa koettiin mittaushistorian lämpimin yhdeksän kuukauden jakso.

Koko valtion maksimilämpötilojen keskiarvo oli nyt mittaushistorian 11. korkein ja minimilämpötilojen keskiarvo viidenneksi korkein. Tasmaniassa maksimilämpötilojen keskiarvo oli mittaushistorian toiseksi korkein, 1,96 astetta yli keskiarvon.

Läntisintä osaa lukuun ottamatta kesä oli Australiassa sateinen, erityisesti itäosissa. Yhdestätoista viimeisimmästä kesästä kahdeksan sijoittuu 110-vuotisen mittaushistorian 20 sateisimman kesän joukkoon. Koko maan sademäärä oli 24 % yli tavanomaisen. Joissakin osavaltioissa sademäärät olivat 30-50 % normaalia suuremmat. Erityisesti Australian pohjoisrannikolla trooppinen sykloni Olga toi tammikuun lopulla suuria sademääriä.

Lähteet:
Juha Kersalo: ”Tammikuun sääoloista Pohjolassa ja maailmalla”, Ilmastokatsaus, tammikuu 2010, Ilmatieteen laitos. Western Australia Climate Services Centre, Bureau of Meteorology: ”Western Australia in summer 2009-10: Record hot summer for WA” [koko artikkeli]. Australian Government, National Climate Centre, Bureau of Meteorology: ”Australia in summer (December-February) 2009-10” [koko artikkeli].

Uutiskoosteen kirjoittivat Ari (Auringon vaikutus ja ilmastonmuutoksen vaikutukset metsiin) ja Jari (muut uutiset).

%d bloggaajaa tykkää tästä: