Syyskuussa tavanomaista lämpimämpää

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Syyskuun keskilämpötila oli koko maassa tavanomaista korkeampi. Lännessä oli monin paikoin myös harvinaisen kuivaa.


Kuva: Ilmatieteen laitos.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan lämpötila vaihteli syyskuussa rannikko- ja saaristoalueiden runsaasta 12 asteesta Pohjois-Lapin vajaaseen 7 asteeseen. Poikkeama oli suurimmassa osassa maata 1–2 astetta, Meri-Lapissa ja paikoin maan lounaisimmassa osassa runsaat kaksi astetta.

Kuukauden ylin lämpötila, 23,1 °C, mitattiin Kokemäen Tulkkilassa 8. päivänä ja alin lämpötila, -9,7 °C, Inarin Saariselällä 22. päivänä.

Terminen syksy oli edennyt kuukauden loppuun mennessä maan keskiosaan saakka, kun se tilastollisesti kattaa syyskuun lopussa jo koko maan eteläisiä saaristoalueita lukuun ottamatta.

Sademäärä lähes koko maassa tavanomaista vähäisempi

Kuukauden sademäärä jäi maan länsiosassa alle 30 millimetrin mutta kohosi maan itäosassa monin paikoin yli 70 millimetrin. Sadetta kertyi lähes koko maassa tavanomaista vähemmän, Pohjanmaan maakunnissa ja Keski-Suomessa yleisesti jopa harvinaisen vähän sademäärän jäädessä siellä alle kolmannekseen tavanomaisesta.

Tavanomaista enemmän satoi vain paikoin maan itäosassa, mutta sielläkin sademäärä kohosi näin suureksi vasta loppukuun sateiden ansiosta.

Yksittäisistä havaintoasemista satoi eniten Paraisten Utössä, jossa sadetta kertyi 101 mm. Runsaan sademäärän aiheutti rankkasade lounaissaaristossa 22. päivänä, ja tällöin mitattiin Utössä myös kuukauden suurin vuorokautinen sademäärä, 60,3 mm. Toiseksi eniten satoi kuukauden aikana Joensuun Huhtilammella, jossa sadetta kertyi 92,7 mm. Vähiten satoi Alavudella, jossa sadetta kertyi vain 12,1 mm.

Kuukauden lopulla sattuneen kylmän ilman purkauksen yhteydessä satoi ensilumi Pohjois-Karjalasta Lappiin ulottuvalla alueella. Tämä on Pohjois-Karjalassa harvinaisen varhain, muuallakin selvästi tavanomaista varhemmin. Paksuimmat kinokset mitattiin Posiolla, jossa lunta oli 25. päivänä 25 cm. Enemmän lunta on ollut syyskuussa viimeksi vuonna 1968, jolloin sitä oli Sodankylässä 30 cm.

Syyskuun ja syksyn säätilastoja:

ilmatieteenlaitos.fi/syyskuu
ilmatieteenlaitos.fi/syksytilastot

Lisätietoja:

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)
Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)

Tutkimusretkikunta suuntaa kohti Himalajaa

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ilmatieteen laitoksen tutkijat osallistuvat lokakuussa 2014 kansainväliseen retkikuntaan yhdessä Helsingin yliopiston ja intialaisen The Energy and Resources Instituten (TERI) tutkijoiden kanssa.


Kuva: Heikki Lihavainen.

Retkikunta tutkii ilmansaasteiden vaikutusta Intian Himalajan alueella sijaitsevan Pindari- jäätikön sulamiseen. Tutkimushankkeen rahoittajina ovat Suomen Akatemia ja National Geographic Society’n Global Exploration Fund. Syksyn retkikunta on ensimmäinen kolmesta ja toimii vertailukohteena keväällä 2015 ja 2016 toteutettaville tutkimusmatkoille.

Matka etenee ensin Delhin kautta Ilmatieteen laitoksen ja TERI:n perustamalle ilmanlaatumittausasemalle Mukteshwarissa, 2100m korkeudessa. Mukteshwarissa tarkistetaan aseman ilmalaatumittaukset, jotka toimivat referenssinä jäätiköllä suoritettaville mittauksille. Tämän jälkeen matkataan ajoneuvoilla n. 130 km pohjoiseen Bageshwariin (2000 m), mistä retkikunta kantajineen vaeltaa jalan turistireittiä n. neljä päivää Pindari- jäätikön juurelle (n. 3900 m). Perillä Ilmatieteen laitoksen tutkijat asentavat sääaseman jäätikön reunaan (4500 m) keräämään havaintoja ympäri vuorokauden. Lisäksi mitataan muun muassa hiukkassaasteiden pitoisuuksia ilmasta ja lumesta sekä tutkitaan niiden vaikutuksia lumen heijastuvuuteen. Helsingin yliopiston ja TERI:n tutkijat mittaavat pintalumen ja jään ominaisuuksia sekä itse jäätikön dynamiikkaa kuten sulamisveden määrää.

Syksyn tutkimusretken tehtävänä on myös tutustua olosuhteisiin Pindari-jäätiköllä ja selvittää mittalaitteiden ja varusteiden soveltuvuutta retkellä. Lisäksi kartoitetaan retkeen liittyviä logistisia haasteita kuten itse jäätikön päälle pääseminen ja sähkön saatavuus mittalaitteille. Retkikunnan on määrä palata Suomeen lokakuun loppupuolella.

Lisätietoja:

Ryhmäpäällikkö Antti-Pekka Hyvärinen, puh. 029 539 5444, antti-pekka.hyvarinen@fmi.fi

Yksikön päällikkö Heikki Lihavainen, puh. 050 362 3773, heikki.lihavainen@fmi.fi

Väitös: Ilmastopolitiikka tarvitsee uusia toteutuskeinoja

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ilmatieteen laitoksella erikoistutkijana työskentelevän Hanna Virran mukaan ilmastopolitiikka voisi hyötyä uusista toteutuskeinoista.


Kuva: Eija Vallinheimo.

Kulutuspohjaiset päästökiintiöt ohjaavat kulutusta vähähiiliseen suuntaan ja vähentävät hiilivuotoa

Nykyiset ilmastosopimukset tähtäävät tuotannon kasvihuonekaasupäästöjen rajoittamiseen. Jos vain osa valtioista on sitoutunut tällaiseen sopimukseen, syntyy monia ongelmia. ”Tällöin esimerkiksi tuotantoa voidaan siirtää sellaisiin maihin, joissa päästöjä ei ole rajoitettu. Tämä niin kutsuttu hiilivuoto saattaa kumota tavoitellut globaalit päästövähennykset”, Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Hanna Virta toteaa.

Päästöjen rajoittaminen kulutuspohjaisesti on tuotantopohjaisia rajoituksia tehokkaampi ratkaisu, mikäli vain osa valtioista on sitoutunut päästöjen vähentämiseen. Tällöin sopimukseen sitoutuneet valtiot vastaavat maassa kulutettujen tuotteiden ja palveluiden kasvihuonekaasupäästöistä riippumatta siitä, missä ne on tuotettu. Siksi sopimuksesta ei synny kannustinta siirtää tuotantoa sellaisiin maihin, joissa päästöjä ei ole rajoitettu.

Väitöstutkimuksessa tarkasteltiin kulutuspohjaisiin päästökiintiöihin perustuvaa henkilökohtaista päästökauppaa järjestelmässä, jossa kuluttajat voivat käydä kauppaa päästökiintiöillään.

Henkilökohtainen päästökauppa parantaa kuluttajien vaikutusmahdollisuuksia

Henkilökohtainen päästökauppa viittaa sellaiseen kasvihuonekaasujen päästökauppaan, jossa yksittäiset kuluttajat ovat tavalla tai toisella mukana.Väitöstutkimuksessa hahmotellaan Kaupattavat kuluttajakiintiöt -instrumentti, jota tarkastellaan panos–tuotos-taloudessa. Kaupattavat kuluttajakiintiöt -instrumentti on henkilökohtaisen päästökaupan muoto, jossa kaikilla tavaroilla ja palveluilla on rahamääräisen hinnan lisäksi päästöoikeuksina ilmaistu päästöhinta. Tulosten mukaan instrumentti vähentää kokonaispäästöjä ja ohjaa sekä kulutusta että tuotantoa vähäpäästöiseen suuntaan.

Kaupattavat kuluttajakiintiöt -instrumentin mukaan kasvihuonekaasupäästöjen kokonaistasosta päätetään kansainvälisissä neuvotteluissa. Kansallinen, kulutuksen päästöjä rajoittava päästökiintiö jaetaan päästöoikeuksina kansalaisten eli kuluttajien kesken sovitun jakomenettelyn mukaan, esimerkiksi tasan. Jaetut päästöoikeudet talletetaan pankkitiliä tai bonusjärjestelmiä vastaavalle tilille, josta niitä käytetään esimerkiksi pankkikortin avulla ostotapahtumien yhteydessä. Kuluttajat voivat myydä ja ostaa päästöoikeuksia päästöoikeusmarkkinoilla. Jos instrumenttia sovelletaan kansainvälisesti, myös päästöoikeusmarkkinat ovat kansainväliset.

Kaupattavat kuluttajakiintiöt -instrumentti tarjoaa kuluttajille suoran mahdollisuuden vaikuttaa kasvihuonekaasupäästöjen kokonaismäärään: kuluttaja voi jättää osan jaetuista tai ostetuista päästöoikeuksistaan käyttämättä ja näin vähentää kokonaispäästöjä. Aikaisempien tutkimusten perusteella tällaisen järjestelmän myötä kuluttajien kyky ymmärtää ja hallita kulutusvalintojensa ilmastovaikutuksia paranee.

Lindahlin tasapaino tarjoaa ratkaisumallin kansainvälisille päästöneuvotteluille

Lindahlin tasapaino -käsitteen avulla voidaan analysoida yhteistoimintaan perustuvia sopimuksia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Näyttäisi kuitenkin olevan epäselvää, mitä Lindahlin tasapainolla tarkoitetaan ilmastonmuutoksen yhteydessä. Siksi väitöstyössä esitetään määritelmä ilmastonmuutokseen sovelletusta Lindahlin tasapainosta.

Tällaiselle tasapainolle tunnusomaisia tekijöitä ovat päästömaksut ja kompensaatiot. Kompensaatioiden avulla korvataan globaalien päästöjen alueellisia vaikutuksia: mitä enemmän alue kärsii ilmastonmuutoksen vaikutuksista, sitä enemmän sille maksetaan kompensaatiota. Tasapainossa päästömaksut kattavat kompensaatiomaksut, kaikki alueet ovat yksimielisiä globaalien päästöjen määrästä ja kulutuksen, investointien ja päästöjen alueellinen jakautuminen on tehokasta (Pareto-optimaalista). Lindahlin tasapaino voidaan toteuttaa päästökauppaa hyödyntävällä Lindahlin mekanismilla. Siinä päästöoikeudet jaetaan eri alueille siten, että voimakkaasti ilmastonmuutoksen vaikutuksista kärsivät maat saavat kompensaationa enemmän päästöoikeuksia kuin vähän kärsivät maat. Väitöstyössä tutkittiin Lindahlin tasapainoa useissa erityyppisissä asetelmissa.

Väitöstyön tulosten mukaan kaikki valtiot eivät hyödy maailmanlaajuiseen, Lindahlin tasapainoon pohjautuvaan sopimukseen sitoutumisesta. Jos vähiten sopimuksesta hyötyville valtioille maksetaan ulkopuolista rahaa sopimukseen sitoutumisesta, maailmanlaajuinen sopimus voidaan saada aikaiseksi. Väitöstyön tulosten perusteella tällaisten ulkopuolisten maksujen yhteissumma saattaisi jäädä kohtuulliseksi. Tulokset pohjautuvat Nordhausin ja Boyerin Yalen yliopistossa kehittämän integroidun ilmasto–talous-mallin RICE-99 aineistoon.

Ilmatieteen laitoksen erikoistutkijan, KTM, FM Hanna Virran väitöskirja Climate Change Policy Instruments for Future Use: Personal Carbon Trading and Lindahl Mechanisms tarkastetaan Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulussa. Vastaväittäjänä toimii professori Knut Einar Rosendahl (Norwegian University of Life Sciences, School of Economics and Business) ja kustoksena professori Markku Kallio (Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu). Väitöstilaisuus on perjantaina 19.9.2014 klo 12 Kauppakorkekoulun Chydenia-rakennuksen Stora Enso -salissa (H-324, 3. krs., Runeberginkatu 22–24). Väitöskirja on julkaistu Aalto-yliopiston Doctoral Dissertations -julkaisusarjassa, ja sen elektroninen versio on saatavissa osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-60-5819-1.

Lisätietoja:

Erikoistutkija Hanna Virta, puh. 050 431 0049, hanna.virta@fmi.fi

Ilmaston tila 2013

Yhdysvaltain kansallinen meriin ja ilmakehään liittyvien tieteiden hallintoelin NOAA (National Oceanic and Atmospheric Administration) on julkaissut Ilmaston tila 2013 -raportin, jonka mukaan maapallon pintalämpötila oli jälleen mittaushistorian kymmenen lämpimimmän joukossa vuonna 2013. El Niñon ja La Niñan vaihtelu oli neutraalissa tilassa. Arktisen merijään minimilaajuus oli kuudenneksi vähäisin vuoden 1979 jälkeen.

StateOfClimate2013

Vuonna 2013 monet ilmastomuuttujat muuttuivat samaan suuntaan kuin niillä on ollut tapana viime vuosikymmeninä. El Niñon ja La Niñan vaihtelu (ENSO) oli neutraalissa tilassa koko vuoden, pysyen enimmäkseen neutraalin viileämmällä puolella. Tällä oli vain vähän vaikutuksia paikalliseen säähän ympäri maailman. Tätä ennen oli useina vuosina vallinnut joko La Niña tai El Niño.

Useiden toisistaan riippumattomien analyysien mukaan vuosi 2013 oli jälleen kymmenen lämpimimmän vuoden joukossa mittaushistorian aikana sekä maapallon pinnalla että koko troposfäärissä. Joillakin eteläisen pallonpuoliskon alueilla oli ennätyksellisen tai lähes ennätyksellisen lämmin vuosi. Australiassa oli mittaushistorian lämpimin vuosi. Argentiinassa oli toiseksi lämpimin ja Uudessa-Seelannissa kolmanneksi lämpimin vuosi. Etelämantereella, Amundsen-Scott South Pole -mittausasemalla oli vuonna 1957 aloitettujen mittausten lämpimin vuosi. Arktisilla alueilla oli mittaushistorian seitsemänneksi lämpimin vuosi. Alaskasta mitattiin ennätyskorkeita lämpötiloja 20 metrin syvyydestä joillakin ikiroudan mittauspaikoilla.

Pohjoisella pallonpuoliskolla ilmakehän virtaukset olivat epänormaalissa tilassa suurimman osan vuotta ja aiheuttivat sään ääri-ilmiöitä eri paikoissa. Euraasiassa poikkeuksellisen kylmiä talvilämpötiloja seurasi poikkeuksellisen lämmin kevät, joka liittyi toukokuun ennätyksellisen vähäiseen lumipeitteen laajuuteen.

Arktisen alueen merijään laajuus oli pienimmillään kuudenneksi vähäisin vuodesta 1979, jolloin satelliittimittaukset alkoivat. Kun vuosi 2013 lasketaan mukaan, kaikki seitsemän vähäisimmän merijään vuotta ovat olleet viimeisen seitsemän vuoden aikana. Toisaalta Antarktiksella merijään laajuus oli koko vuoden keskimääräistä suurempi, ja 116 päivänä laajuus oli päiväkohtainen ennätys. Lokakuun ensimmäisenä päivänä Antarktiksella saavutettiin uusi merijään laajuuden ennätys 19,57 neliökilometriä (tähän aiheeseen liittyen kannattaa tutustua äskettäin ilmestyneeseen kirjoitukseemme).

Neutraali ENSO sekä negatiivisessa tilassa ollut Tyynenmeren monikymmenvuotinen vaihtelu (Pacific Decadal Oscillation, PDO) vaikuttivat eniten maapallon merien keskimääräiseen pintalämpötilaan vuonna 2013. Pohjoisella Tyynellämerellä merenpinta oli ennätyksellisen lämmin ja maailmanlaajuisesti merien pintalämpötila oli mittaushistorian kymmenenneksi lämpimin. Merien pintavesien suolaisuus lisääntyi, kun taas keskisyvyyksillä suolaisuus väheni. Maapallon merien keskimääräinen pinta jatkoi nousuaan, pysyen viimeisen kahden vuosikymmenen 3,2 millimetriä per vuosi tahdissa. Tästä pienen osan (0,5 millimetriä vuodessa) on katsottu johtuvan PDO:n aiheuttamasta luontaisesta vaihtelusta jäätiköiden sulamisvesien ja merten lämpölaajenemisen lisäksi.

Trooppisten pyörremyrskyjen esiintymistiheys oli vuonna 2013 maailmanlaajuisesti hiukan keskimääräistä suurempi myrskyjen määrän ollessa 94. Pohjois-Atlantilla tosin oli hiljaisin pyörremyrskykausi vuoden 1994 jälkeen. Pohjoisen Tyynenmeren länsiosissa esiintyi pyörremyrsky Haiyan, joka oli tappavin trooppinen pyörremyrsky vuonna 2013. Haiyanista mitattiin 7. marraskuuta minuutin ajalta keskimääräinen tuuli, joka oli voimakkaimmillaan 87 metriä sekunnissa. Tämä on suurin koskaan trooppisesta pyörremyrskystä mitattu tuulennopeus.

Ilmakehässä hiilidioksidin, metaanin ja dityppioksidin pitoisuudet jatkoivat kaikki kasvuaan vuonna 2013. Näiden merkittävien kasvihuonekaasujen pitoisuudet saavuttivat historiallisen korkeat arvot edellisvuosien tapaan myö vuonna 2013. Arktisella alueella hiilidioksidin ja metaanin pitoisuudet ovat lisääntyneet samaan tahtia kuin näiden kaasujen pitoisuudet ovat nousseet maapallolla keskimäärin. Tämä johtuu todennäköisesti kaasujen kulkeutumisesta matalammilta leveysasteilta, eikä arktisen alueen kasvihuonekaasulähteiden, kuten sulavan ikiroudan, voimistumisesta. Havaijin Mauna Loalta mitattiin ensimmäisen kerran mittaushistoriassa yli 400 ppm:n hiilidioksidipitoisuus 9. toukokuuta.

Pohjoismaissa ja Baltiassa vuoden keskilämpötilat olivat keskimääräistä korkeammalla. Alueen länsiosissa lämpötilan poikkeama normaalista oli +0,5 celsiusastetta ja idässä paikoin jopa +2 astetta. Suomessa talven 2012-2013 keskilämpötila oli pari astetta keskimääräistä korkeampi, mikä selittyy pääosin tavanomaista huomattavasti lämpimämmällä tammi-helmikuun ajanjaksolla. Kevät oli normaalia viileämpi. Maaliskuussa Suomesta mitattiin jopa 4 astetta normaalia alhaisempia lämpötiloja. Toukokuussa oli taas lämpimämpää ja Suomesta mitattiin jopa yli 30 asteen lämpötiloja. Kesällä Suomessa koettiin lämpimin kesäkuu vuoden 1999 jälkeen. Normaalia lämpimämpi sää jatkui koko loppuvuoden. Esimerkiksi Itä-Suomessa oli marraskuussa jopa 2-3 astetta normaalia lämpimämpää.

Baltian ja Pohjoismaiden alueella sademäärät olivat pääosin normaalit tai normaalia pienemmät. Suomessa talvi 2012-2013 oli sademäärältään lähellä normaalia ja keväällä oli huomattavan kuivaa. Kesän sademäärää raportissa ei mainita suomen osalta. Syksyllä Suomen sademäärät olivat normaalia pienemmät lukuun ottamatta Itä-Suomea.

Lähde:

Jessica Blunden and Derek S. Arndt, 2014: State of the Climate in 2013. Bull. Amer. Meteor. Soc., 95, S1–S279. doi: http://dx.doi.org/10.1175/2014BAMSStateoftheClimate.1 [tiivistelmä, koko artikkeli]

Katso myös:

Ilmastonmuutos vaikutti hyvin todennäköisesti Australian ennätyslämpimään viime vuoteen – tammikuu 2014 samalla linjalla

Elokuun alku oli poikkeuksellisen lämmin

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Elokuu oli monin paikoin harvinaisen lämmin eli yhtä lämmin elokuu toistuu keskimäärin kerran 10 vuodessa. Heinä- ja elokuun lämpimyyden takia myös koko kesästä tuli tavanomaista lämpimämpi.


Kuva: Ilmatieteen laitos. Vuorokauden ylin lämpötila on punainen ja vuorokauden alin lämpötila sininen viiva. Kuvissa on esitetty vuorokauden keskilämpötilan keskiarvo vertailukaudella 1981-2010 lilalla. Kirkkaat värit ovat tämän vuoden ja himmeämmät värit viime vuoden havaintoja.

Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan elokuun keskilämpötila oli koko maassa tavanomaista korkeampi poikkeaman ollessa suurimmassa osassa maata 1-2 astetta. Keskilämpötila oli maan etelä- ja keskiosassa 15 – 17 astetta, rannikkoalueilla enemmän. Pohjois-Lapissa keskilämpötila jäi 12 asteen alapuolelle.

Kuukausi oli lämpöoloiltaan kaksijakoinen, kun kuukauden alkupuolella oli poikkeuksellisen lämmintä, ja kuukauden loppupuolella oltiin ajankohtaan nähden tavanomaisissa lukemissa. Elokuun alkupuolella oli yleisesti helteistä, ja lämpötila kohosi paikoin jopa 30 asteen yläpuolelle. Kuukauden ja samalla koko kesän korkein lämpötila, 32,8 astetta, mitattiin Porin rautatieasemalla 4. elokuuta.

Koko maan ylin lämpötila kohosi heinäkuun 6. – elokuun 12. päivään välisenä aikana päivittäin hellelukemiin eli 25 asteen yläpuolelle. Peräkkäisiä hellepäiviä kertyi kaikkiaan 38 kappaletta. Vuodesta 1961 alkaen tarkasteltuna, näin on käynyt aiemmin ainoastaan kerran, vuonna 1973. Alustavien tietojen mukaan terminen kesä päättyi kuukauden loppuun mennessä Keski- ja Pohjois-Lapissa, kun se tilastollisesti päättyy elokuun loppuun mennessä suurimmassa osassa Lappia ja Koillismaalla.

Elokuun lopussa sateista

Elokuun sademäärässä oli maan eri osien välillä suuria eroja. Eniten satoi maan lounaisosassa ja länsirannikolla, jossa sademäärä kohosi yli 120 millimetrin. Niukimmille sateille jäätiin Keski-Pohjanmaalta Pohjois-Karjalaan ulottuvalla alueella. Havaintoasemista sateisinta oli Someron Salkolassa, jossa satoi kuukauden aikana 236 millimetriä. Edellisen kerran elokuussa satoi yksittäisellä paikkakunnalla enemmän vuonna 1980. Vähiten satoi Halsuan Purolassa, jossa sadetta kertyi vain 31 mm. Suurin vuorokautinen sademäärä, 63 mm, mitattiin Vaasan Klemettilässä 4. päivänä. Tässä sateessa mitattiin myös kuukauden suurin tuntisade: 36,5 mm. Kuukauden alkupuolen hellejaksossa sateet olivat kuuroittaisia ja paikallisia, mutta kuukauden loppupuolella suursäätila oli matalapainevoittoinen, jolloin sateita esiintyi yleisemmin.

Kesä oli tavanomaista lämpimämpi

Kesäkuukausien eli kesä-elokuun keskilämpötila vaihteli maan eteläosan runsaasta 16 asteesta pohjoisimman Lapin vajaaseen 12 asteeseen. ”Vaikka kesäkuu oli harvinaisen kylmä, lämmin heinäkuu ja elokuu nostivat kesän keskilämpötilan koko maassa tavanomaista korkeammaksi. Länsirannikolla ja Lapissa noin 1,5 asteen poikkeama oli paikoin harvinaisen suuri, muualla poikkeama oli 0,5-1,0 astetta. Viimeksi lämpimämpi kesä on koettu suurimmassa osassa maata viime vuonna”, kertoo Ilmatieteen laitoksen meteorologi Asko Hutila. Hellepäiviä oli toukokuu mukaan lukien eniten Kouvolan Utissa, jossa niitä oli 43 eli yli kaksinkertaisesti tavanomaiseen nähden. Koko maan hellepäiviä oli touko-elokuussa 50, kun niitä keskimäärin on 36. Viime vuonna koko maan hellepäiviä oli 52.

Kesäkuukausina satoi eniten maan lounaisosassa, länsirannikon läheisyydessä sekä Lapin länsiosassa, jossa sademäärä ylitti yleisesti 250 mm, mikä on lähes puolitoistakertaisesti tavanomaiseen nähden. Vähiten satoi Keski-Pohjanmaalta Pohjois-Karjalaan ulottuvalla vyöhykkeellä sekä Pohjois-Lapissa, jossa sademäärä jäi yleisesti 180 millimetrin alapuolelle. Havaintoasemista Someron Salkola oli myös koko kesän mittakaavassa sateisin, kun sadetta kertyi siellä kaikkiaan 381 mm. Vähiten eli 116 mm satoi Enontekiön Kilpisjärvellä.

Salamointi runsasta, mutta ei poikkeuksellista

Ukkosia esiintyi touko-elokuun aikana huomattava määrä: salamoita havaittiin jakson aikana noin 200 000, kun pitkän jakson vuosikeskiarvo on noin 140 000. Etenkin heinäkuussa salamoi runsaasti, ja kuukauden salamamäärä oli noin 117 000, joka on yli puolet kaikista kesän salamoista. Paikallisesti runsaimmin salamoi Enontekiön Karesuvannossa, jossa salamatiheys oli 160 maasalamaa sataa neliökilometriä kohden. Ukkosta esiintyi runsaasti lähes koko Suomessa Lappia myöten.

Vuorokausista runsaimmin salamoi 31.7. (21 000 salamaa), 28.7. (16 000) sekä 15.7. (15 000). Heinäkuun 31. päivä havaittiin myös kesän suurimmat paikalliset salamatiheydet, kun Taivalkoskella ja Järvenpäässä salamoita havaittiin 90 maasalamaa sadalla neliökilometrillä vuorokaudessa. ”Tällainen ukkonen tuottaa hetkellisesti kyseisellä alueella keskimäärin yhden salaman sekunnissa, joten välke on ollut käytännössä taukoamatonta”, Asko Hutila toteaa. Runsassalamaisuudesta huolimatta salamamäärät eivät olleet ennätyksellisiä. Viimeksi ukkoskauden kokonaissalamamäärä on ylittänyt 200 000 vuonna 2003.

Lisätietoja:

Sääennusteet palvelevalta meteorologilta 24 h/vrk puh. 0600 1 0600 (4,01 e/min + pvm)
Säätilastoja Ilmastopalvelusta puh. 0600 1 0601 (4,01 e/min + pvm)

Elokuun sääseuranta: http://ilmatieteenlaitos.fi/elokuu
Kesän 2014 helteet: http://ilmatieteenlaitos.fi/kesa-2014

Energiatrendejä 2000-luvulla – kivihiilen paluu?

British Petroleum julkaisi kesän aikana jokavuotiseen tapaansa maailman energiankäytön tilastonsa Statistical Review of World Energy 2014. Tässä kirjoituksessa nostetaan noista ja osin muistakin tilastoista esille 2000-luvun alun energiatrendejä. 

Vuosimuutokset ovat yleensä pieniä ja alttiita erilaisille vaihteluille, joten pääpaino tässä on 2000-luvun (vuodet 2000-2013) alun trendeissä. Joissakin datasarjoissa tarkastellaan pidempiäkin aikoja. Sekä vuonna 2012 että 2013 fossiilisen energian osuus kaikesta energiankäytöstä oli 87 %. Mikäli muuta ei mainita, lähteenä on käytetty BP Statistical Review of World Energy 2014 -tilastoja, joista voi ladata koneelleen .xlsx-tiedoston.

Maailmanlaajuinen öljynkulutus on kasvanut noin 18 %, maakaasun 39 % ja kivihiilen kulutus noin 63 % vuosien 2000 ja 2013 välillä. Vuonna 2013 uusiutuvan energian osuus energian kulutuksesta oli maailmanlaajuisesti 8,9 %. Niin sanottujen uusien uusiutuvien eli tuulivoiman, aurinkovoiman, geotermisen ja aaltoenergian, biomassan ja jätteen osuus oli 2,2 % viime vuonna. Vesivoima on suurin yksittäinen uusiutuvan energian muoto ollen yli kolme kertaa niin suuri kuin muut uusiutuvat yhteensä. Ydinvoiman osuus primäärienergiasta oli 6,3 % vuonna 2000 ja 4,4 % vuonna 2013. Sähkönkulutus on maailmalla kasvanut 3,2 %:n vuosivauhtia 2000-luvulla. Hiilidioksidipäästöt kasvoivat 38 % vuosina 2000-2013 eli keskimäärin 2,5 % vuodessa. Uudet uusiutuvat energiamuodot (uusiutuva energia poislukien vesivoima) kasvaa kaikkein nopeimmin, mutta sen osuus kasvaa hitaasti, koska sen klähtötaso on alhainen. Vuonna 2012 tämän uusiutuvan, josta vesivoima on poistettu, osuus oli 1,9 % ja vuonna 2013 se oli 2,2 %

Osuudet maailman energiankulutuksesta energialähteittäin olivat alla olevan taulukon mukaiset vuonna 2013. 

  

Upota

Taulukko 1. Energiankantajien osuudet primäärienergiasta ja vuotuinen keskimääräinen kasvuvauhti 2000-2013. Lähde: BP.


Talouskasvun hiilidioksidipäästö-intensiteetti

Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) tilastojen mukaan maailman talous (BKT) kasvoi keskimäärin 5,6 % vuosien 2000 ja 2013 välillä. Maailman talouden koko on kaksinkertaistunut 2000-luvulla.  Kuvasta 1 nähdään, että talouskasvu ei ole irtikytkeytynyt hiilidioksidipäästöistä. Mikäli tehdään pienimmän neliösumman sovitus 2000-luvun aineistolle (kuva 2), niin prosentin talouskasvu korreloi 0,66 prosentin hiilidioksidipäästöjen kasvun kanssa (kuvan 2 suoran kulmakerroin on noin 2/3, selitysaste noin 0,58 eli kohtalainen). On hyvä muistaa, että syy-seuraussuhdetta ei tästä voi päätellä, vaan luultavasti kulkee molempiin suuntiin ja on erittäin vaikea asia tutkia. 

BKT ja CO2

Kuva 1. Hiilidioksidipäästöt ja talouden koko 2000-luvulla. Lähteet: BP ja IMF.

 Kuva 2. Hiilidioksidipäästöt ja talouskasvu 2000-luvulla

Kuva 2. Hiilidioksidipäästöt ja talouskasvu 2000-luvulla. Lähteet: BP ja IMF.


Kivihiili nousemassa tärkeimmäksi energianlähteeksi öljyn ohi

Kivihiili on jo varsin lähellä öljyn osuutta energiankäytössä ja sen käyttö on kasvanut viimeisten 13 vuoden aikana lähes neljä kertaa öljyn käyttöä nopeammin. Mikäli trendi jatkuu, niin ei mene kauan kun kivihiili on jälleen ihmiskunnan tärkein energialähde määrällä mitattuna. Kuten alla olevasta ns. Fisher-Fry -kuvaajasta (huomaa logaritminen asteikko) nähdään, niin öljy nousi kivihiilen ohi toisen maailmansodan jälkeen. Jos 2000-luvun alun trendi jatkuu, niin olemme pian jälleen ”kivihiilikaudella”. Kuvasta huomaa myös, että kivihiilen rooli ihmiskunnan energiapaletissa laski lähes 100 vuoden ajan, mutta on nyt siis nousussa.

Kuva 3. Energiankantajien ja -lähteiden osuus maailman energiankäytöstä 1800-2008. Lähde: Vaclav Smil.

Kuva 3. Energiankantajien ja -lähteiden osuus maailman energiankäytöstä 1800-2008. Lähde: Vaclav Smil, 2010.


Kiina käyttää yli puolet kivihiilestä

Kiina käytti viime vuonna yli puolet maailman vuotuisesta kivihiilestä. Kiinan osuus maailman bruttokansantuotteesta vuonna 2013 oli arviolta noin 15 %, joten tämä kehitys ainakin osin heijastanee Kiinan roolia OECD-maiden ”savupiippuna”. Kiinan tuotannon osuus maailman hiilidioksidi-päästöistä oli 27 % vuonna 2013, mutta jos tarkastelemme asiaa kulutuksen perusteella, niin Kiinan päästöistä voidaan kohdistaa iso osa OECD-maihin.

Kuva 4. Kiinan osuus maailman kivihiilen kulutuksesta. Lähde: BP.

Kuva 4. Kiinan osuus maailman kivihiilen kulutuksesta. Lähde: BP.


Öljyn reaalihinta korkeimmillaan yli sataan vuoteen

Öljyn reaalihinta on ollut viime vuosina korkeammalla kuin öljykriisien aikaan. 1970-luvun korkea hinta johtui OPECin tuotantokiintiöiden pienentämisestä geopoliittisista syistä, mutta nyt ei ole mitään yksittäistä ”helppoa” syytä öljyn korkealle hinnalle. Kansainvälisen energiajärjestö IEA:n mukaan perinteisen, alhaisten tuotantokustannusten öljyn tuotantohuippu oli vuonna 2006. Halpaa, perinteistä öljyä korvautuu kalliilla.

Kuva 5. Öljyn hinta 1900-2013. Vuoden 2013 dollareina. Lähde: BP.

Kuva 5. Öljyn hinta 1900-2013. Vuoden 2013 dollareina. Lähde: BP.


Kehittyvien maiden öljynkulutus ohitti teollisuusmaat ensi kerran

Öljynkulutuksen painopiste on yhä enemmän siirtymässä kehittyviin maihin. Mielenkiintoista on seurata, että kuinka pysyvää tämä trendi on. OECD-maissa talouskasvu on ollut hidasta viime vuosina ja monissa maissa on ollut taantumia, mikä lienee suurin selittäjä tässä laskevassa öljynkulutuksessa. Ainut tekijä se ei ole, sillä öljynkulutus lähti laskuun OECD-maissa jo 2005 eli vuosia ennen finanssikriisin puhkeamista.

Öljyn hinta on nyt ensi kertaa korkealla silloin kuin suurissa länsimaissa on kärsitty taantumista. Onko tämä yksi tekijä siinä, että talouskasvu ei ole OECD-maissa palannut potentiaaliselle uralleen sitten vuoden 2008 huolimatta nollakoroista ja muutenkin kevyestä rahapapolitiikasta? Öljyn hintaa seuraavat monien muidenkin energiankantajien markkinat. (Energiankantajalla tarkoitetaan tässä esimerkiksi maakaasua ja kivihiiltä, jotka eivät itsessään tuota energiaa vaan vain ”kantavat” sitä. Tässä linkissä on enemmän energiankantajan ja energialähteen eroista.)

Kuva 6. Öljynkulutus OECD- ja kehittyvissä maissa 1965-2013. Lähde BP.

Kuva 6. Öljynkulutus OECD- ja kehittyvissä maissa 1965-2013. Lähde BP.


Öljyntuotannossa investoinnit kasvaneet nopeammin kuin tuotanto

Öljyntuotanto on kasvanut selvästi hitaammin vuoden 2005 jälkeen ja vuonna 2006 oli ns. perinteisen öljyn tuotantohuippu (tämän julisti kansainvälinen energiajärjestö IEA vuoden 2010 raportissaan). BP:n tilastointitapa ei ole kovin hyvä öljyntuotannon tarkastelun kannalta, sillä se laskee öljyksi tilavuuden mukaan myös erilaisia polttonesteitä, joiden energiasisältö tilavuutta kohti on pienempi kuin raakaöljyn. Se tilastoi öljyksi myös jakeita, jotka eivät kelpaa sellaisenaan öljynjalostamoiden raaka-aineeksi. Etaani, jota tulee maakaasun sivutuotteena, on esimerkki tällaisesta. Öljyn hinta oli hämmästyttävän vakaa vuosina 2011-2012. Tästä huolimatta etaanin maailmanmarkkinahinta putosi 75 % vuosien  2011 ja 2012 aikana (Kuvat 1 ja 3 (järjestyksessä ylhäältä alas) täällä). Mikäli kolme neljäsosaa putoaa pois jonkin polttonesteen hinnasta vaikka öljynhinta ei muutu, niin onko perusteltua tilastoida tämä polttoneste öljyksi?

Tarkempaa öljyntuotannon tilastoa löytyy Yhdysvaltain energiaviranomaisen (EIA) tilastoista – hiukan vaivaa näkemällä tosin, sillä sekin tilastoi kuten BP, mutta eri jakeet saa omiin excel-tiedostoihinsa mikäli lataa ne erikseen. Kuvasta 7 nähdään, että varsinaisen raakaöljyn (sisältää myös sellaisenaan öljynjalostamoille kelpaavan ”lease condensate” osuuden) tuotanto on kasvanut varsin vähän vuoden 2005 jälkeen. Varsin suuri lisäys on tullut maakaasun sivutuotteena tulevien hiilivetyjen (kuten etaani ja propaani) tuotannosta (kuvassa NPGL). Huomaa, että tämän kuvaajan pystyakseli ei ala nollasta, jotta nuo perinteisen raakaöljyn lisäksi öljyksi tilastoitavat muut jakeet näkyisivät kuvassa paremmin.

Kuva 7. Öljyksi tilastoitavien polttonesteiden tuotanto 2000-2013. Lähde: EIA. CC = perinteinen raakaöljy, refenery gains = jalostamisen tehostuminen, other liquids = mm. biopolttoaineet ja NPGL = maakaasun sivutuotteena syntyvät paineessa nesteytyvät keveät hiilivedyt.

Kuva 7. Öljyksi tilastoitavien polttonesteiden tuotanto 2000-2013. Lähde: EIA. CC = perinteinen raakaöljy, refenery gains = jalostamisen tehostuminen, other liquids = mm. biopolttoaineet ja NPGL = maakaasun sivutuotteena syntyvät paineessa nesteytyvät keveät hiilivedyt.

Pohjois-Amerikan liuskeöljyntuotannon viimeisenä markkinoille tulleen tynnyrin (ns. teknologinen tynnyri, marginaalinen tynnyri) tuotantokustannukset nousivat 28 % vuodesta 2011 vuoteen 2012 (lähde). Julkisesti noteeratuista yhtiöistä monet leikkaavat investointibudjettejaan (lähde).

Alla olevasta kuvasta (kuva 8) nähdään öljy- ja kaasuinvestointien raju nousu 2000-luvulla. Öljy- ja kaasuinvestoinnit ovat kohonneet vuodesta 2000 vuoteen 2015 jopa 135 %, mutta öljyn ja kaasun tuotanto 18-39 % riippuen painotuksesta öljyn ja kaasun välillä. Kuten kuvasta nähdään, nesteytetyn maakaasun eli LNG:n infran osuus investoinneista on ollut varsin pieni, joten se ei selitä kasvaneita investointeja. Mikäli investoinnit kasvavat paljon nopeammin kuin tuotanto, on katteiden pienennyttävä ja/tai hintojen noustava. Viive investoinneista tuotantoon on toisinaan pitkä öljyn ja kaasun tuotannossa, mutta investointien määrä on noussut lähes jokaisena vuonna eikä ole ainakaan erityisen painottunut viimeisimpiin vuosiin.

Luonnollinen selitys siihen, että investoinnit kasvavat nopeammin kuin tuotanto, on öljyesiintymien aleneva energiaylijäämä eli koko ajan joudutaan suurempi osa saadusta energiasta uhraamaan takaisin energian tuottamiseen. Yksinkertaisemmin sanottuna tuotannosta poistunut öljy korvautuu keskimäärin huonompilaatuisen esiintymän öljyllä eikä teknologinen kehitys ainakaan toistaiseksi kompensoi tätä kehitystä. 

Kuva 8. Globaalit fossiilisen energian investoinnit 2000-luvulla. Lähde: IEA WEIO 2014.

Kuva 8. Globaalit fossiilisen energian investoinnit 2000-luvulla. Lähde: IEA WEIO 2014.

Öljyn tuotannon haasteista kiinnostuneiden kannattaa lukea Kanava-lehdessä hiljattain ilmestyneet mainiot artikkelit. Linkit ovat tässä ja tässä.

Yhteenveto

Kehittyvien maiden energiankulutus kasvaa nopeasti. Kiina käyttää jo yli puolet maailman vuotuisesta kivihiilestä. Öljyn ja maakaasun investoinnit ovat kasvaneet tuotantoa nopeammin 2000-luvulla ja tuotantokustannukset nousseet, joten teknologinen kehitys ei näytä pysyvän esiintymien laadun heikentymisen tahdissa. Kalliin öljyn ja globalisaation vuoksi kivihiili on pian syrjäyttämässä öljyn ihmiskunnan tärkeimpänä energianlähteenä.

Lähteet

1. BP Statistical Review of World Energy 2014.

2. Energy Information Agency, EIA.

3. Kansainvälinen energiajärjestö IEA.

4. Kansainvälinen valuuttarahasto, IMF.

5. Financial Times.

6. Vaclav Smilin kirja Energy Transitions, 2010.

Aerosolipäästöjen siirtyminen Kiinaan ja Intiaan on lämmittänyt ilmastoa

[Ilmatieteen laitoksen tiedote:]

Ihmisperäisten aerosolipäästöjen siirtyminen Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta Kiinaan ja Intiaan vuosien 1996 ja 2010 välillä on yllättäen lämmittänyt pikemmin kuin viilentänyt ilmastoa.


Kuva: Heikki Lihavainen.

Tämä vahvistaa käsitystä siitä, että viimeaikainen paussi ilmaston lämpenemisessä johtuu pääasiassa ilmaston sisäisestä vaihtelusta, lähinnä lämmön sitoutumisesta meriin.

Ihmisperäiset aerosolipäästöt ovat vähentyneet Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa 1980-luvulta alkaen ilmanlaatua koskevan lainsäädännön ansiosta ja Neuvostoliiton romahduksen myötä. Samaan aikaan aerosolipäästöt ovat kasvaneet Kiinassa ja Intiassa niin paljon, että maailmanlaajuisesti päästöjen määrä on laskenut vain lievästi. ”Alhaisemmilla leveysasteilla aerosolit viilentävät voimakkaamman auringonsäteilyn takia ilmastoa tehokkaammin, mistä syystä aerosolipäästöjen siirtymisen Euroopasta ja Amerikasta Aasiaan on ajateltu vaikuttaneen ilmaston lämpenemisen hidastumiseen viimeisten noin 15 vuoden aikana. Uuden tutkimuksen valossa näin ei kuitenkaan yllättäen ole tapahtunut”, Ilmatieteen laitoksen ja Itä-Suomen yliopiston professori Ari Laaksonen toteaa.

Aerosolit ovat ilmakehässä leijuvia pienhiukkasia. Niitä syntyy muun muassa pakokaasuista ja tulivuorenpurkauksista. Ominaisuuksistaan ja sijainnistaan riippuen hiukkaset voivat olla ilmastoa viilentäviä tai lämmittäviä. Pääasiassa aerosolihiukkaset sirottavat auringon valoa avaruuteen eli muuttavat sen kulkusuuntaa voimakkaasti, jolloin ilmakehä viilentyy. Toisaalta nokihiukkaset ovat mustia ja siitä syystä imevät auringonvaloa ja lämmittävät ilmastoa.

Kiinan ja Intian aerosolipäästöt eivät yllättäen viilennä ilmastoa

Itä-Suomen yliopiston, Ilmatieteen laitoksen ja Argonnen kansallisen laboratorion (Yhdysvallat) tutkijat käyttivät uudenaikaista globaalia aerosoli-ilmastomallia tarkoituksenaan selvittää, miten muuttuneet aerosolipäästöt ovat vaikuttaneet globaaliin ilmastoon vuosien 1996 ja 2010 välillä. Mallisimulaatiot paljastivat yllättäen, että Kiinan ja Intian lisääntyneiden päästöjen viilennysvaikutus on ollut lähes mitätön verrattuna Euroopan ja Pohjois-Amerikan vähentyneiden päästöjen aiheuttamaan lämmitysvaikutukseen.

Kiinan ja Intian päästöjen vähäiselle viilennysvaikutukselle on kaksi pääasiallista syytä. ”Ensinnäkin lisääntyneet päästöt ovat vaikuttaneet pilvien ominaisuuksiin odotettua vähemmän. Aerosolihiukkaset toimivat pilvipisaroiden ytiminä, ja lisääntyneiden aerosolipäästöjen seurauksena pilvien pisarapitoisuudet kasvavat, mikä normaalisti lisää niiden kykyä heijastaa auringonvaloa takaisin avaruuteen, jolloin ilmasto viilenee. Etelä- ja Itä-Aasiassa hiukkaspäästöt olivat kuitenkin tutkitun periodin alussa jo niin suuret, että lisäpäästöjen viilennysvaikutus oli melko vähäinen, kertoo professori Ari Laaksonen. Toinen syy liittyy nokihiukkasiin, jotka imevät auringonvaloa ja lämmittävät ympäröivää ilmaa. Kiinassa ja Intiassa nokihiukkasten pitoisuus kasvoi tutkittuna ajanjaksona paitsi maanpinnan lähellä myös korkeammalla, joten ne aiheuttivat ilmaston lämmitystä paitsi aurinkoisina myös pilvisinä päivinä, ja osittain kumosivat pilvien kautta tapahtuvan viilennyksen.

Lisätietoja:

Ilmatieteen laitos: Professori Ari Laaksonen, puh. 040 513 7900, ari.laaksonen@fmi.fi

Itä-Suomen yliopisto: Tutkija Thomas Kühn, puh. 040 355 2388, thomas.h.kuhn@uef.fi

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.

Liity 25 muun seuraajan joukkoon

%d bloggers like this: